Kävin monen vuoden tauon jälkeen viime syksynä Irlannissa ja maistelin taas vähän paikallisia viskejäkin. Sitten tänä talvena osallistuin odottamattomaan sokkotastingiin, jossa oli laaja kattaus irkkuja. Yllätyksekseni tunnistin Redbreastit joukosta varsin helposti.
Nyt nuotitukseen päätynyt Redbreastin Lustau Edition on ollut markkinoilla jo jonkin aikaa. Olen maistanut tämän parikin kertaa eri yhteyksissä, mutta nyt vasta tuli sopiva hetki kirjata mietteet ylös.
Redbreast Lustau Edition
(46%, OB, +/- 2024, 5 cl miniature)
Tuoksu: Miellyttävä yhdistelmä kuivattuja hedelmiä, rusinaa ja keksimäisyyttä. Taustalta tulee läpi paahtunutta puuta ja pientä glyserolimaista kitkeryyttä, mutta kokonaisuus pysyy silti oikein nätisti kasassa. Pähkinäisyyttä, luumua, herukkaisuutta. Mokkanahkaa, hunajaa, sherryä. Pientä suklaata ja siirappiakin. Vesilisä availee vähän raikasta marjaisuutta ja sitrusta, omenaakin.
Maku: Sherryisen makea ja kauniin hedelmäinen, mutta pienellä kitkeryydellä varustettuna. Viinisyyttä, suklaata, keksimäistä makeutta, fariinisokeria. Pientä pippurisuutta ja herukkaista hapokkuutta, inkivääriä ja hunajaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tekstuuri suorastaan muhkea. Jälkimaku on edelleen täynnä makeaa sherryä ja siirappista tölkkihedelmää, toskaomenaa, suklaisuutta ja digestiivikeksejä. Pähkinäisyys ja kuivatut hedelmät pysyvät hyvin kyydissä mukana. Miellyttävää nahkaisuutta ja tummaa yrttisyyttä. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa maitosuklaata ja makeaa marjaisuutta.
Arvio: Olen alkanut vuosien saatossa pehmentyä, koska saatan jo sanoa pitäväni tästä. Ihan parhaita irlantilaisia perustason viskejä. 85/100