Kuukausi: huhtikuu 2016

The Dalmore 18 yo 43%

Dalmoren 18-vuotiasta on ollut maistettua vuosien saatossa moneen kertaan, myös tislaamolla, mutta nuotit ovat aina jääneet kirjoittamatta. Myönnän, etten ole tämän viskin suurin fani, mutta silti se ansaitsee kyllä nuotit.

Tavara on kypsynyt ensin ex-bourbontynnyreissä, kunnes se on Richard Patersonin rautaisen katseen alla viimeistelty ex-sherrytynnyreissä. Ne ovat olleet näitä Matusalem-tynnyreitä, joista Paterson aina jaksaa intoilla.

The Dalmore 18 yo

(43%, OB, +/- 2015, Matusalem Sherry Finish, 70 cl)

Tuoksu: Suklainen, maltainen ja yllättävänkin rikkinen. Paksu, vähän ummehtunut klangi maltaisuudessa. Luumukiisseliä, rusinavelliä, kanelia. Tammisuus tuntuu imelän vaniljaisena. Sherryisyys liikkuu viinisellä puolella ja tuntuu hiukan kerrokselliselta. Ei erityisen säväyttävä nenä kaikkineen.

Maku: Suklaisuus ja mausteisuus tekevät mukavan säväyksen heti alkuun. Maltaisuus on varsin puuroisena pinnassa, mutta tammi leikkaa enintä lenseyttä varsin räväkästi. Edelleen tämä tuntuu ex-bourbonissa kypsyneeltä viskiltä, johon on rakenneltu sherryinen ja viininen kerroksellisuus päälle. Suutuntuma jättää sen osalta toivomisen varaa. Jälkimaku alkaa muhkean toffeemaisena ja mansikkahillomaisena, vaikka toki maltaisuus ja suklaisuus ovat edelleen vahvasti mukana. Mausteisuutta, sherryisyyttä, vaniljaa, kevyttä luumuisuutta. Tuoksussa tuntuva rikkisyys kulkee edelleen tässä mukana. Keskipitkä finaali, ei yllätyksiä.

Arvio: Puuromaisuudessaan ja kerroksellisuudessaan ei kuulu suosikkeihini. Tässä tuntuu tietty kiero dilemma laadukkuuden ja rakentelun välillä. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 3).

Inchgower 28 yo 1982/2010, Whisky-Doris 56,6%

Suuri Inchgower toimii hyvin matalalla profiililla. Nyt maistelussa on 28-vuotiasta Inchgoweria saksalaisen Whisky-Doris-pullottajan valikoimista.

Inchgower 28 yo 1982/2010, Whisky-Doris

(56,6%, Whisky-Doris, 30.6.1982–13.12.2010, Cask No. 6971, Bourbon Hogshead, 192 bts., 70 cl)

Tuoksu: Vaahtokarkkia ja kuivaa puuta. Erittäin kuivuneen ja pölyisen oloinen. Tomusokeria, vaniljaa, kuivaa heinää, aurinkoon jäänyttä leikattua ruohoa. Hiukan lakritsia, aavistus balsamicoa. Öljyisyyttä ja kireyttä. Kypsytys vaikuttaa menneen överiksi. Vesilisä ei tuo tähän mitään lisää, sävyt vain haalistuvat.

Maku: Maku vahvistaa tuoksun oletuksen, todella kuiva ja pölisevän tamminen suutuntuma. Lakritsin mukana tulee kuitenkin pieni laventelisuus, joka tuo harvinaisen pikantin ulottuvuuden tähän. Se ei silti pelasta sitä, että tammi dominoi ja sävyt ovat muilta osin jo pääosin menneet menojaan. Tomusokerinen, vaahtokarkkinen ja vaniljainen makupaletti ovat enää jäljellä. Jälkimaku on tumman lakritsinen ja soijamainen, suolainen ja öljyinen. Tuo vielä yhden tason tähän, laventelinen ja mustaherukkainen puoli ovat varsin miellyttäviä. Melko pitkä finaali kuivuu rajusti. Vesilisä pehmentää ja tuo karkkisuutta, mutta runko ohenee välittömästi.

Arvio: Liian kauan tynnyrissä viipynyt yksilö. Tällä on pienet, hyvät hetkensä, mutta ne eivät silti pelasta kokonaisuutta. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 80/100 (per 10).

Kilchoman Sanaig 46%

Sanaig lukeutuu nykyisellään Kilchomanin perustuotteisiin. Mukana on sekä ex-bourbontynnyreitä että ex-sherrytynnyreitä (50 % ja 50 %). Lopputulos on varsin nuorta viskiä, kypsytysiältään 4–5-vuotiasta.

Kilchoman Sanaig

(46%, OB, NAS, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Makea ja turvesavuinen. Toffeeta ja hunajaa, omenapiirakkaa ja makeaa kermavaahtoa. Kilchomanin tuttu hiilisavu ei ole ihan yhtä terävä kuin mitä odotin, nyt ollaan enemmän pehmeän, vegetaalisen turpeisuuden puolella. Hiukan nokea ja salmiakkia. Vesilisä avaa hiukan yrttisyyttä.

Maku: Toffeeta ja sitruksisuutta, mukavasti makeaa hedelmäisyyttä ja savuista terävyyttä. Omenahilloa, limettiä. Salmiakkia, hiilisyyttä, lääkemäisiä ja jodisia piirteitä. Suutuntuma on melko öljyinen ja kihelmöivä, pippurisuutta löytyy. Tammisuus ja tietty vegetaalisuus saavat tämän tuntumaan melko nuorelta – mitä tämä varmasti onkin. Jälkimaku lähtee nokiseen ja hiukan tuhkaiseenkin suuntaan. Samaan aikaan sitruksisuus ja mausteisuus voimistuvat. Turvesavu pysyy hiilisellä tontilla loppuun asti. Varsin makea, keskipitkä finaali. Vesilisällä löytyy kurkkupastillinen puoli, mutta runko ohenee herkästi.

Arvio: Oivallinen, nuorekas ja helposti lähestyttävä Kilchoman. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 85/100.

Glen Garioch 15 yo 43%

Glen Gariochin 15-vuotias on vuosien varrella jakanut mielipiteitä. Joku väittää, että siihen on päässyt Bowmoren laventelia mukaan. Jos näin on, viski iskee meikäläiseen kuin miljoona volttia.

Glen Garioch 15 yo

(43%, OB, +/- 2007, 100 cl)

Tuoksu: Jännä yhdistelmä hiukan puuroista maltaisuutta ja lakritsista särmikkyyttä. Salmiakki ja aavistus laventelia leijuvat ilmassa. Siirappista makeutta, makean sherryisiä sävyjä, rusinaa – kaikki toki varsin kepeässä muodossa. Appelsiinia, punaista omenaa. Tuoretta heinää ja ruohoisuutta. Roteva ja ryhdikäs.

Maku: Keskitäyteläinen ja korostuneen maltainen. Jää hiukan jälkeen kovia odotuksia nostaneesta tuoksusta. Silti hyvä kokonaisuus ylikypsiä hedelmiä, rusinaisuutta, siirappia, lakritsia, havuisuutta. Mukavasti yrttisyyttä ja mausteista napakkuutta. Mallassokeria, ruohoisuutta. Tammi on varsin tanniinisena läsnä. Jälkimaku vetää edelleen maltaisuus edellä, mutta mukavasti siinäkin sherryisyys, hedelmäisyys ja tammisuus taittavat peistä. Tanniinisuutta, mausteisuutta, kovia toffeekarkkeja, hiukan lakritsia ja aivan aavistus laventelia. Heinäisyyttä, tiettyä muromaista karheutta. Keskipitkä finaali, mukavasti balanssissa.

Arvio: Maukas ja ryhdikäs viski. Suurempi laventeli on jäänyt aiempiin editioihin, mutta siitä huolimatta makuprofiilissa on jotain, mikä puhuttelee. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Whisky Monitor Database 77/100 (per 1).

An Cnoc Peatlands 46%

Uuden ajan AnCnoc on turpeistettua. Näitä on nyt tullut markkinoille useampia (tarkalleen ottaen kyseiseen Peaty Rangeen kuuluu kuusi viskiä), mutta tämä on ensimmäinen, jonka itse onnistun maistamaan.

An Cnoc Peatlands

(46%, OB, NAS, 2014, Peated 9 ppm, 6600 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makea ja turpeinen. Nuoren savuviskin elementit ovat läsnä, tietty imelyys ja vaniljaisuus ja tammi yhdistettynä melko pistävään, ohutkärkiseen turvesavuun. Poltettua tulitikkua, runsaasti parafiinia. Toffeefudgea, hiukan kitkerää appelsiinia, ruohoisuutta. Vesilisä irrottaa ketjurasvaa ja likaisuutta.

Maku: Hedelmäinen imelyys, turvesavu ja suolaisuus ovat pinnassa. Suutuntuma on varsin öljyinen ja paksu. Mineraalisuus tulee yllättävänä tässä, samoin nokinen ja osin kuiva savu. Hiiltynyt vaikutelma. Vihreää omenaa, sitruksisuutta, suolakivimäisyyttä. Tammi tuntuu varsin aktiivisena. Jälkimaku on turvesavussaan jo tuhkainen, hiiltyminen menee oikeastaan ihan päätyyn asti. Samaan aikaan toffeefudge ja imelät komponentit ovat entistä hallitsevampia. Makeaa omenaa, makeaa rasvaisuutta, rikkiä. Ruohoisia ja heinäisiä piirteitä. Keskipitkä finaali pysyy hyvin balanssissa loppuun asti. Vesilisällä saa esiin mukavasti kurkkupastillia.

Arvio: Myönteinen yllätys, joka nokittaa tasapainossa sen, minkä ulottuvuuksissa menettää. Ilmoitettuun ppm-lukemaan suhteutettuna turvesavu on isosti pinnassa. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 87/100 (Chris Goodrum), 86/100 (Joel Harrison).

Talisker Neist Point 45,8%

Talisker on lähtenyt NAS-puolella premium-segmenttiin tällaisella tuotteella. Tynnyreinä on käytetty pääosin amerikkalaista tammea (refill). Ensimmäinen ajatus on, että loistavaa 25-vuotiasta ollaan jollain aikavälillä korvaamassa tällaisella viskillä.

Talisker Neist Point

(45,8%, OB, NAS, 2015, Travel Retail Exclusive, 70 cl)

Tuoksu: Turvesavua ja appelsiinimehua, suolaisuutta ja mineraalisuutta. Mukava merellisyys kaikkineen, märkää köyttä ja laituria. Erikoinen, pidättynyt hedelmäisyys, jossa makeus on selvästi tuloillaan koko ajan. Sitruksisuutta, mangoa, aprikoosia. Hiukan vaniljaa mukana. Vesilisällä irtoaa ruohoisuutta ja yrttejä.

Maku: Appelsiini on edelleen kärjessä, sen perään iskevät turvesavu ja pippurisuus. Mustapippuri on tosiaan hyvin mukana kuvassa, samoin suola ja mineraalisuus. Merellinen ote on herkullinen, mutta hedelmäisyys ja turpeisuus hiukan sekoittavat pakkaa. Sitruksinen ja aprikoosinen makeus ei ole oikein balanssissa. Tammi tuntuu aktiiviselta ja vaniljaa pukkaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja varsin rapsakka mausteisuudessaan. Jälkimaku on hetkellisesti mahtavan kuiva, pippurinen ja napakan savuinen, muistuttaa uusia 25-vuotiaita, mutta sen jälkeen jäädään makean hedelmäisyyden ja tammen varaan. Hunajaa esiintyy. Keskipitkä finaali. Vesilisällä saa esiin varsin reippaasti minttua.

Arvio: Ihan mukava Talisker, mutta hedelmäinen makeus ja tammi vähän kaahaavat. 86/100

Walter Schobert: The Whisk(e)y Treasury

Saksalainen Walter Schobert on viskiasiantuntija, jonka nimi näkyy merkittävien auktoriteettien joukossa aika ajoin. Viimeksi törmäsin Schobertin nimeen Holger Dreyerin The Legend of Port Ellen -teoksessa – Schobert oli kirjan keskeisiä asiantuntijoita. Schobertin oman kirjallisen tuotannon merkittävimpänä teoksena pidetään The Whisk(e)y Treasury -nimistä kirjaa, jonka alkuteos Das Whisky-Lexikon ilmestyi saksankielisenä jo vuonna 1999.

Schobert-The-Whiskey-Treasury-004Schobert (s. 1943) on toiminut johtajana Deutsches Filmmuseumissa Frankfurtissa ja elokuvatutkimuksen professorina muun muassa Heidelbergin yliopistossa. Lisäksi mies on julkaissut saksankielistä Whisky Watch -lehteä ja saanut jäsenyyden Keepers of the Quaichissa. Schobertilla on myös kakkosasunto Islayn saarella. Tämän teoksen esipuheessa Jim McEwan kertoo olleensa jo ensi tapaamisella äärettömän vaikuttunut Schobertin tietotasosta.

The Whisk(e)y Treasury (Angels’ Share, 2002) on muodoltaan oikeaoppinen viskisanakirja, joka käsittää yli 2 000 termiä selityksineen – Abbott’s Choicesta Yukon Jackiin. Tuntuu jotenkin luontevalta, että kaikista maailman ihmisistä juuri saksalainen professori tekee tällaisen opuksen. Neljäsataasivuinen kokonaisuus sisältää kaiken lisäksi erinomaisen lähdeluettelon.

Schobertin näkökulma on voimakkaasti tuotteissa, tuotemerkeissä ja yrityksissä. Huomattava osa teoksen hakusanoista on blendiviskejä, joiden merkittävyyden voi monessa tapauksessa myös kyseenalaistaa: Ben Roland, Carlton Club, Glamis Castle, Glenmoriston, Kings Scotch, Mena Dhu, Old House, Scottish Dance… Blendien maailma on niin sekalainen ja turbulentti, etten ole ihan varma, onko tällaisessa sanakirjaluetteloinnissa edes valtavasti mieltä.

Toisaalta Schobert on pommivarmasti saanut talteen paljon hakusanoja, joita ei missään muussa teoksessa ole. Myös tuntemattomien jenkkiviskien ja erikoisten viskicocktailien määrä pistää hakusanapuolella silmään. Ja jos kukaan ei olisi laittanut Glen Ogopolo -nimistä kanadalaista viskiä mihinkään sanakirjaan, miten kukaan sitä enää muistaisi?

Schobert-The-Whiskey-Treasury-002Jos Schobertin teosta vertaa Gavin D. Smithin A – Z of Whiskyyn (pitäisi siitäkin jossain vaiheessa tehdä oma blogimerkintänsä), Schobert keskittyy todella paljon enemmän viskiin tuotteena. Smithin fokuksessa ovat erilaiset valmistusprosessit, historiallisesti merkittävät tapahtumat ja alkoholinkäyttöön liittyvä kielenkäyttö. Olisi vaikea nähdä, että Schobert kuvailisi tässä teoksessa samalla tavalla juopumiseen tai kankkuseen liittyvää sanastoa (smashed, wasted ja kaikki vastaavat ovat Smithillä mukana). Itse asiassa Schobert ei käsittele viskin juomista juuri ollenkaan, ellei viskilaseja ja dramia käsitteleviä kohtia oteta lukuun (niiden osalta Smith ja Schobert kertovat itse asiassa hyvinkin paljon samoja asioita).

Schobertin teoksen tietty salavihkainen hilpeys tulee siitä, millaisella tarkkuudella hän ujuttaa mukaan saksalaista viskikulttuuria. Erityisesti tämän saksalaisen viskin kohdalla hörähdin ihan rehellisesti nauruun:

Jacob Stück German whisky, made from Scotch malt whiskies and German grain distillates. Its producer, the Stück AG, which was based in Hanau and Berlin, made use of the success of →Racke rauchzart when launching its product. At its peak it managed to sell just 750,000 bottles, whilst its competitor Racke had a turnover of 3 million bottles in 1969. It disappeared from the market, but has not been forgotten, not least because of its presentation – a leather holster.

Schobert listaa melkoisella pieteetillä kaikki mahdolliset saksalaiset toimijat ja yritelmät. Täytyy toki muistaa, että hän on kirjoittanut teoksensa aikana, jolloin esimerkiksi Pohjoismaiden tislaamot ovat olleet vasta alkusuoralla. Mackmyrastakin on mukaan mahtunut vain hyvin lyhyt tieto, jonka mukaan vuonna 1999 aloittanut tislaamo on tiettävästi saanut ensimmäiset tisleensä kypsymään.

Kaikkineen Schobertin teos herättää kokonaisvaltaista kunnioitusta. Alkuteos on julkaistu vuonna 1999, aikana, jolloin Google oli ollut olemassa alle vuoden päivät. Schobert on koonnut kirjaansa valtavasti tietoa, jota saisi tänäkin päivänä etsiä KVG-metodilla pitkään internetin syövereistä, jotta siihen millään törmäisi. Sitä paitsi Schobert jaksaa sitkeästi kirjoittaa niin Jack Danielsin kuin The Glenlivetinkin historiasta – ja pitää faktoista kiinni.

Schobert-The-Whiskey-Treasury-003Muutamia hakusanoja jäin toki kaipaamaan. Kun tislaamoiden nimistä puhutaan, Hosh olisi mielestäni ansainnut oman hakusanansa – nyt se mainitaan vain ohimennen Glenturretin kohdalla. Kenties 1700-luvun tislaamotoiminta on nostanut arvoaan ja kiinnostavuuttaan vasta viime vuosina, mene ja tiedä. Toisaalta Schobert on tehnyt Minmoresta oman hakusanansa, vaikka senkin olisi voinut samalla logiikalla niputtaa pelkästään The Glenlivetin kohdalle.

Toimintansa jo muinoin lopettaneita tislaamoita olisi myös suonut olevan teoksessa enemmän mukana. Nyt hakusanojen joukkoon on mahtunut Parkmore, mutta ei Polloa. Benachie löytyy, mutta ei Bon Accordia. Kaikkineen valtaosa Brian Townsendin Scotch Missed -teoksessa mainituista menneistä tislaamoista puuttuu tästä kirjasta, mutta se lienee ymmärrettävää, kun Schobertin sanakirjan alkuteos on julkaistu ennen tuota teosta.

Schobertin paras osaaminen tulee mielestäni esille viskiyhtiöiden ja tuotteiden parissa. Grand Metropolitanin ja Guinnessin yhdistyminen käydään läpi kummastakin kulmasta, samoin IDV ja UDV ja kaikki muut mahdolliset kirjanyhdistelmät, joita viskihistorian kuluneina vuosikymmeninä on nähty.

Ja tuotepuolella oikeastaan vasta tämä teos sai minut miettimään, miksi Diageon Distillers Edition pitää sisällään myös parin muun tislaamon tuotantoa eikä pelkästään The Six Classic Maltsia. Old Malt Cask -sarjan syntyperään tuli valoa, samoin Signatoryn Silent Stillsiin. Manager’s Dram ja The Family Silver tulivat myös esille omina sarjoinaan. Hauskana pidin myös sitä, että Schobert huomioi Rare Maltsin olevan haluttu sarja, jonka uudet julkaisut viedään käytännössä saman tien kauppojen hyllyistä.

Kokonaisuutena The Whisk(e)y Treasury on kunnianhimoinen ja huolella tehty sanakirja, jota voi toki tarkastella oman aikakautensa tuotteena. Viskiharrastajalle se tarjoaa kuitenkin jotain pysyvämpää, sarjan referenssipisteitä ja huolella dokumentoituja havaintoja. Lisäksi se avaa varsin vaikuttavia näkymiä viskeihin, tislaamoihin ja kaikkeen, mitä viskiteollisuudessa on tapahtunut vuosien saatossa. Tämän jälkeen ymmärrän Schobertin nauttiman arvostuksen täysin.

Wolfburn 3 yo Hand Crafted 46%

Wolfburnin tarina on mielenkiintoinen. Tislaamo perustettiin vuonna 1822, mutta se oli suljettuna vuodesta 1877 vuoteen 2013. Nyt uudesta Wolfburnista on vihdoin saatu kolmevuotiasta viskiä markkinoille.

Uusi tislaamo vei Old Pulteneyn tittelin Skotlannin mantereen pohjoisimpana tislaamona. Se oli yksi niistä knoppitiedoista, joilla Uisgessa pari vuotta sitten ratkaistiin Suomen viskitietäjän titteli.

Wolfburn 3 yo Hand Crafted

(46%, OB, NAS, 2016, ex-Islay quarter casks made from Spanish and American oak, 16000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rasvainen, vaniljainen, jyväinen kokonaisuus. Nuoruus paistaa, tammi tuntuu aktiiviselta ja sävy on liimainen. Vegetaalinen turpeisuus tuntuu paksuna. Sitruksisuutta ja vihreää omenaa. Melko yksioikoinen nenä, mutta tasapaino vaikuttaa ihan mukavalta siitä huolimatta. Vesilisä korostaa käsirasvaa.

Maku: Todella rasvainen suutuntuma. Vaniljainen ja rapea tammisuus korostuu, mutta mukana on myös tuhti turpeisuus. Napakka mausteisuus ja savu muodostavat mukavan vastinparin maltaisuudelle ja kaikelle rasvaisuudelle. Vihreän omenan lisäksi mukana on myös aivan pieni sherryvivahde. Valkopippuri tuntuu rapsakkana. Jälkimaku on mojovan sitruunainen. Inkivääriä, minttua, ruohoisuutta, öljyisyyttä ja varsin voimakasta turvesavua. Mineraalinen, tamminen ja terävä finaali, joka jää varsin lyhyeksi. Kaikesta huolimatta balanssi on kohdallaan. Vesilisällä tulee sitruunalakrisia ja ruohoisuutta oikein kunnolla mukaan.

Arvio: Erittäin myönteinen yllätys. Suutuntuma on upea ja tasapaino korkealla tasolla. Odotukseni Wolfburnia kohtaan nousivat juuri huimasti tulevia vuosia ajatellen. 83/100

Lagavulin 8 yo 200th Anniversary 48%

Nyt kun Ardbeg ja Laphroaig on saatu alta pois, tuli Lagavulinin vuoro. Tislaamo aloitti 200-vuotisjuhlansa julkaisemalla kahdeksanvuotiaan viskin.

Mitä?

Moni hieraisi silmiään, kun näki uutisen juhlavuoden pullotteesta. Miksi kahdeksanvuotiasta? Jos Pinkie MacArthur on sitä mieltä, että 12-vuotias on vielä Baby Lagavulinia, miksi mennä vielä nuorempaan?

Lagavulinin juhlapulloon sisältyy kuitenkin tarina. Se on peräisin vuodelta 1886, jolloin viskikirjallisuuden perustajaisä Alfred Barnard vieraili tislaamolla. Barnard oli tuolloin saanut maistettavakseen kahdeksanvuotiasta Lagavulinia ja todennut näin: ”We tasted some eight years old before starting, which was Exceptionally fine.”

Näillä saatesanoilla on vaikea mennä vikaan. Nostan kyllä hattua, että Diageon suurtislaamo on kaikkien NAS-viskien aikakaudella voinut julkaista tällaisen viskin.

Lagavulin 8 yo 200th Anniversary

(48%, OB, 2016, 70 cl)

Tuoksu: Haavansidonta-aineita, suolaisuutta, savua ja tervaa. Todella öljyinen, valtavan merellinen ja sitruksinen. Kuin astuisi venevajaan, verkot kuivuvat seinustalla, venebensa haisee. Merilevää, ostereita. Auringossa kuivuvia laiturinlankkuja, sahanpurua. Rice Crispies -muroja. Vesilisä tuo raikkautta ja kurkkupastillisuutta.

Maku: Savuinen ja sitruksinen, tekstuuriltaan kepeämpi kuin tuoksu vihjasi mutta silti voimakas ja mahtavan suolainen. Tammi tuntuu oikein kunnolla, ja vaikka pieni makeus hetkellisesti pilkistääkin, kokonaisuus on kuiva ja intensiivinen. Vegetaalinen, tuhkainen, musteinen. Tietty lääkemäisyys on edelleen mukana, mausteet pistävät suun kihelmöimään. Tässä ei ole mitään ylimääräistä. Jälkimaku jatkaa hienosti suolaisen, sitruksisen ja savuisen paletin työstämistä, tuhkaisuuden ja turpeisuuden rinnalle nousee mausteista öljyisyyttä, itämaisia sävyjä, inkivääriä ja chiliä. Melko pitkä finaali. Vesilisällä suolavetisyyttä tulee vielä selvästi lisää.

Arvio: Yksinkertaisuudessaan tyylikäs ja tinkimätön viski. Erottuu edukseen monista samantyyppisistä indie-pullotteista nimenomaan kuivan otteensa ansiosta. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Aberlour A’bunadh Batch #54, 60,7%

Aberlourin A’bunadh on edennyt jo 54. erään. Saavutus on merkittävä tällaiselle tuotteelle, jonka tiedän saaneen monen kokemattomamman silmät vetistelemään. Tässäkin erässä on voimaa yli 60 volttia, joten on oltava hiukan varovainen, kun petoa lähtee lähestymään.

Aberlour A’bunadh Batch #54

(60,7%, OB, 2015, 70 cl)

Tuoksu: Runsas toffee. Maitosuklaata, siirappia, rusinaa. Taatelikakkua, kuivattuja hedelmiä. Maltaisuus ja reipas tammisuus tuntuvat sen verran, että tuoksu paljastaa tämän melko nuoreksi. Marjaisuutta löytyy myös, vadelmaa ja puolukkahilloa (!). Oloroson tallimaiset piirteet ovat paljolti piilossa. Vesilisä tuo kahvinpapuja ja lisää eloisuutta mausteisuuteen.

Maku: Erittäin runsas ja voimakas. Edelleen toffeemaiset ja maitosuklaiset, makeat piirteet ovat tämän erän pääosassa. Taatelikakku ja rusinat ja kuivatut hedelmät ovat myös korostuneesti esillä. Tammi on melko paljas ja tanniinit nappaavat lujasti kiinni. Suutuntuma on kermaisen täyteläinen, väkivahva ja mausteisen kihelmöivä. Sherryisyys on liikkuu marjaisella puolella. Jälkimaku alkaa varsin kahvisena ja paahteisena, tammi kuivahtaa mutta kermainen toffeemaisuus iskee sitä vastaan. Finaali kehittyy yllättävänkin hienoksi ja monimuotoiseksi. Marjaisuutta, kinuskia, siirappia, lakritsia. Melko pitkä. Vesilisällä löytyy maitokahvi, kermaisuus korostuu entisestään.

Arvio: Voimakas, kermainen ja väkivahva, taattua A’bunadhia. Hyvää on, vaikka nuoruus välillä pilkahteleekin. 87/100