Whyte & Mackay

Fettercairn 26 yo 1989/2015, Dewar Rattray 54,5%

Harvoin tulee Fettercairnia vastaan. Kyseessä on mahdollisesti erikoisin tislaamo, jossa olen itse koskaan vieraillut. Tapasin silloin myös itsensä David Doigin, hieno mies ja legendaarinen distillery manager.

Tällä kertaa maistelussa 26-vuotias Fettercairn, jonka indie-suuruus Dewar Rattray on onnistunut nappaamaan pullotesarjaansa. Tynnyrikin on vieläpä numerolla yksi.

Fettercairn 26 yo 1989/2015, Dewar Rattray

(54,5%, Dewar Rattray, Individual Cask Bottling, 31.5.1989–1.9.2015, Cask No. 001, Bourbon Hogshead, 218 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todella maltainen, kirpeän hedelmäinen ja vähän likainen yleisilme. Tuttua Fettercairnin mausteisuutta, hiukan hunajaa ja reippaasti tammea. Pieni lihaisuus tulee nätisti läpi, palvikinkkua ja hiiltä. Aprikoosia, pientä kuparisuutta, saksanpähkinää, nahkaa, hiukan havuja. Vesilisä tuo metisyyttä esiin.

Maku: Ryhdikäs ja maukas heti kättelyssä. Varsin omalaatuinen yhdistelmä hapanta sitrusta, muhkeaa maltaisuutta ja karvasta pähkinää. Kuitenkin tietty palvikinkkumaisuus ja öljyinen likaisuus tekevät tästä mehukkaan. Kupari ja havuisuus tuntuvat Fettercairnilta, samoin mausteisuus ja pieni multainen rustiikkisuus. Jotain todella old skoolia tässä on. Suutuntuma on melko kevyt mutta runko on silti jämäkkä. Jälkimaku pyörii edelleen sitruksen, maltaisuuden ja pähkinän ympärillä. Tammi alkaa korostua nopeasti, mausteisuus terävöityy pippuriksi ja yrttisyys valtaa alaa. Melko pitkä finaali. Vesilisä availee hunajaa.

Arvio: Tämä ylitti odotukset. Tislaamon vähän erikoinen ominaisluonne tulee hyvin läpi kaikesta. En ole mikään suuri sokkomaisteluiden mestari, mutta jotenkin sellainen fiilis tämän viskin old skool -tyylistä tulee, että olisin voinut tämän tislaamon tästä sokkonakin hakea. 87/100

The Dalmore 10 yo 2007/2017, Dewar Rattray 55,6%

Vaihteeksi maisteluun päätyi indie-Dalmorea, mitä ei tapahdu kovin usein. Nyt pullottajana on Dewar Rattray. Kymppivuotias liemi on ex-bourbonissa lilluttelun jälkeen vieläpä viimeistelty ex-PX:ssä.

The Dalmore 10 yo 2007/2017, Dewar Rattray

(55,6%, Dewar Rattray, 23.4.2007–31.8.2017, Cask No. 2120, Bourbon Hogshead, PX Sherry Hogshead Finish, 70 cl)

Tuoksu: Sherry tuntuu rusinaisena ja maitosuklaisena, mutta tamminen pohjavire tulee läpi terävänä ja jopa vähän raakana. Toskaomenaa, poltettua sokeria, seassa varsin miellyttävä paahteisuus ja karamelli. Aprikoosia, hiukan ananasta. Maltaisuutta, jyväisyyttä ja vaniljaa. Vesilisä avaa sitrusta ja kukkaisuutta.

Maku: Todella kerrostunut heti alusta alkaen. Sherry on pinnassa siirappisena, suklaisena ja todella makeana, mutta heti sen perään tulee tamminen, rouhean maltainen ja jopa jyväinen toinen esitys. Karamellia ja kermatoffeeta, toisaalla taas banaanista mausteisuutta ja persikkavetoista hedelmäsalaattia. Suutuntuma on keskitäyteläinen, balanssi erittäin levällään. Öljyisyyttä, pippuria, paahteisuutta ja pientä savun ailahdustakin. Jälkimaku on melkoinen sekamelska rusinaa, suklaata, karamellia, tanniinisuutta, pippuria ja hapokkuutta. Öljyisyys ja tammi saavat seurakseen muovailuvahaa. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa toffeeta.

Arvio: Erikoinen ja kerrostunut esitys. Ei oikein osu miltään osin kohdalleen. Siitä huolimatta tässä on jotain aidosti kiinnostavaakin, toisin kuin monissa geneerisissä tax free -pullotteissa, joita on tullut tältä tislaamolta viime vuosina maistettua. Ei tätä siis voi täysin dissatakaan, koska viskin verraten nuori ikä ja speksitkin ovat tiedossa. 80/100

The Dalmore 15 yo 40%

Arvostan Richard Patersonin työtä Dalmoren tislaamolla, mutta sen tuotanto ei ole kuitenkaan omalla kohdallani oikein osunut kohdalleen. Ehkä pitäisi joskus päästä maistamaan jotain oikein erityistä Dalmorea, mutta kun perussarja ei oikein vakuuta, sellaisestakaan ei haluaisi maksaa.

Olen myös vieraillut tislaamolla, enkä varsinaisesti vaikuttunut sielläkään. Ranskalaiseen tapaan juuri mitään ei päässyt näkemään eikä mitään saanut kuvata. Kun monessa muussa tislaamossa pääsee varastoon maistelemaan, siellä nähtiin vain tynnyreitä ovelta, ja sen jälkeen piti vielä katsella puuduttava markkinointivideo ennen tastingia. Myös se tasting oli täysin normipullotteista rakennettu, eikä yhtään spesiaalia ollut mukana. Eikä Patersoniakaan näkynyt.

Maistelussa nyt kuitenkin vielä tällaista perussarjan 15-vuotiasta Dalmorea arviolta vuodelta 2018. Olen maistanut tätäkin julkaisua monta kertaa vuosien saatossa, myös siellä tislaamolla, mutta aina on jäänyt nuotittamatta. Ehkä sekin kertoo jotain.

The Dalmore 15 yo

(40%, OB, +/- 2018, American White Oak & Oloroso Sherry Finish, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen, appelsiinimehumainen, rusinainen ja hiukan lenseä. Kanelia, vaniljaa, karheaa tammisuutta. Sherryssä on tiettyä kerroksellisuutta, mausteita ja rasvaista suklaisuutta, joka ei aivan asetu kohdilleen. Toffeeta ja hiukan jouluisia sävyjä. Toskaomenaa ja jotain karamellisoitua kautta linjan.

Maku: Maltainen ja rusinainen. Leipämäinen paahteisuus saa tämän tuntumaan ikäistään nuoremmalta, tammi on melko päällekäyvää ja tietty puuromainen lenseys on mukana. Voita ja toffeeta, rasvaista suklaata, kevyttä kahvisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Sherry tuntuu maussakin kerrokselliselta ja levottomalta. Sitrusta, kanelia, jouluisia mausteita ja pientä kuparisuutta. Jälkimaku on varsin napakka kaikessa mausteisuudessaan. Maltaisuus pysyy yhä vahvana, rusina ja suklaa tuovat hiukan makeutta. Sitruksisuus on varsin kirpeää. Tammi ottaa vähitellen vallan, myslistä ja jyväistä karheutta puskee pintaan, kirpeää hilloisuutta. Keskipitkä finaali.

Arvio: Edelleen haastava tapaus. Hiukan rakennetulta tuntuva kokonaisuus, jossa maltainen lenseys on lopulta vähän karua omaan makuuni. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Whiskynotes 80/100. Whisky Monitor Database 82/100 (per 8).

The Dalmore 17 yo 1990/2007, Adelphi 59,7%

Indie-Dalmorea ei tule usein vastaan, mutta nyt on lasissa yksi sellainen, Adelphin vuonna 2007 pullottama yksilö.

The Dalmore 17 yo 1990/2007, Adelphi

(59,7%, Adelphi, 1990–2007, Cask No. 7327, Refill Butt, 590 bts., 70 cl)

Tuoksu: Yrttinen, tamminen, varsin maanläheinen. Kuivaa lehtikasaa, heinää. Jännä vegetaalisuus, pieni savu. Hyvin omaperäinen. Mysliä, kuivattuja hedelmiä, sitrusta. Sherry tuntuu vain häivähdyksenä. Hiukan lihaisuutta, tallia, runsaasti havuja. Kovia hedelmäkarkkeja. Vesilisä availee vadelmaa ja rasvaisuutta.

Maku: Omalaatuinen yhdistelmä havuista vahamaisuutta ja yrttistä tammisuutta. Hyvin linjassa tuoksun kanssa, vegetaalisuus pysyy vahvasti esillä ja lehtikasamainen tuntuma on ilmeinen. Sherrytynnyristä maistuu vain se tynnyri, hedelmäisyys on sitruksista ja greippisen kirpeää. Suutuntuma on vahamaisuudessaan keskitäyteläinen ja mausteisuudessaan jopa pisteliäs. Inkivääriä, hapokkuutta, pientä metallisuutta. Jälkimaku on edelleen täynnä havuja ja yrttejä, mutta nyt mukaan tulee myös kahvista paahdetta ja maltaisuutta. Tammea, savua, heinää, kuivalihaa. Sitruksisuus ja mausteisuus ovat hyvin mukana kyydissä. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo juuri sopivasti makeutta pintaan, vadelmaa ja vaniljaisuutta.

Arvio: Todella mielenkiintoinen ja erilainen Dalmore. Myönteinen yllätys. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 3).

Tamnavulin Sherry Cask Edition 40%

Tamnavulinilta tuli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tällainen vähän korkeamman profiilin edullinen julkaisu, joka on huomioitu laajalti eri puolilla. Sherryviimeistelty viski vaikuttaa hintaluokassaan kieltämättä lupaavalta.

Viimeistely on pakkauksen mukaan ranskalaishenkisesti ”finessed” ja batch-numeron kanssa pelataan, vaikka kyse on edullisen pään kuluttajatuotteesta. Tai ehkä näitä tulee vielä muitakin batcheja, mene ja tiedä. Eniten tietysti kiinnostaa, mitä on pullon sisällä.

Tamnavulin Sherry Cask Edition

(40%, OB, +/- 2021, Batch No. 30502, American Oak Barrels and Finessed in Three Different Types of Sherry Cask, 70 cl)

Tuoksu: Tuoretta tammea ja erottuvaa maltaisuutta. Sherry tulee esiin rusinaisena ja hitusen suolaisena mutta ei kovin syvänä. Hapokkuutta, punaista viinimarjaa, vadelmaa. Vaniljaa, mausteisuutta ja teroitettua lyijykynää tulee tammen kyytipoikana. Maitokahvinen vivahde, toffeeta ja pähkinää. Yleisilme hyvin nuori.

Maku: Suklaata, sherryä ja tammea. Ensivaikutelma on pehmeä ja hedelmäisen makea, mutta tammi ja kitkerä mausteisuus ottavat nopeasti kiinni. Lyijykynää, kuivattuja hedelmiä, hapokkuutta, marjaisuutta. Suutuntuma on varsin pehmeä mutta runko hiukan ohut. Maltaisuutta, kuivattua aprikoosia, rusinaa, vaniljaa, pientä leipämäisyyttä ja jyväisyyttä. Jälkimaku on kahvinen ja hiukan karvas, vaikka sherry ja hedelmät pysyvätkin hetken kyydissä. Pähkinää ja kitkerää sitruksisuutta, hiukan kanelia ja jyväistä maltaisuutta. Mysliä, rusinaa, kuivattuja marjoja. Finaali jää lopulta melko lyhyeksi.

Arvio: Nuoren oloinen sherryviski on lopulta ihan miellyttävä kokemus näissä puitteissa. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Mainio ponnahduslauta perusblendeistä ylöspäin”.

Jura 10 yo ’Map Label’ 43%

Viskiharrastajasta lyötiin tällä härkäviikolla ilmat pihalle Juran tuoreella miniatyyrisetillä. Ensin pehmitettiin Journeylla, sitten iskettiin vyön alle 10-vuotiaalla ja lopulta annettiin säälimätön koukku niskaan Seven Woodilla.

Onneksi kaapin perukoilta löytyi vielä pelastus. Lasissa tältä erää viimeisenä Jura-koitoksena vanhaa perussarjaa 1990-luvulta. Smoke On The Waterin Hannun mukaan tässä oli vielä sitä jotain.

Jura 10 yo ’Map Label’

(43%, OB, 1990’s, Old Square Map Label, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen, suklainen ja miellyttävän likainen. Hiukan kumisuutta ja öljyä. Hedelmäisyys on ylikypsää ja rusinoissa löytyy. Luumua, appelsiinimarmeladia, valkosuklaata. Tammi on kypsän ja paahtuneen oloisesti esillä. Pieni turpeinen vivahde on mukana. Mausteisuutta ja aromaattisuutta.

Maku: Hedelmäinen, mausteinen ja yllättävänkin sherryinen. Selvästi erottuva laventeli tulee vastaan. Maltaisuus on napakkaa ja tammi melko kuivaa, siinä tämä on aivan erilainen verrattuna nykypullotteisiin. Rusinaa, kypsää luumua, hedelmäteetä, valkosuklaata, yrttejä, itämaisia mausteita. Likainen öljyisyys tuo tähän särmää. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja miellyttävän pehmeä. Jälkimaku on maltainen ja mausteisen kirpeä. Metallisuutta, hiukan turpeisuutta, keltaista luumua, sitrusta, hiukan aprikoosia. Tammi tulee pintaan voimakkaan paahteisena ja kuivuu vähitellen. Sherryiset ja rusinaiset sävyt näyttäytyvät kauniisti, tumma yrttisyys toimii hyvin. Laventelin ailahdus. Kumia ja likaisuuttakin esiintyy sopivasti. Keskipitkä ja maukas finaali.

Arvio: Mainio peruspullote vuosien takaa. Aivan eri sarjassa uusiin verrattuna. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Smoke On The Water, ”Ikäluokassaan varsin mainio ja turhaan aliarvostettu pullote”.

Jura Seven Wood 42%

Vuorossa on Juran miniatyyrisetin viimeinen koitos. Journey oli vaatimaton viski, minkä jälkeen uusi kymppivuotias vielä petti pahemman kerran. Härkäviikkojen vesi ja reikäleipä täydentyy nyt viimeisellä eväällä.

Jura on käyttänyt tässä julkaisussa peräti seitsemää erilaista tynnyrityyppiä, jotka ovat listalta luettuna seuraavat: First-fill ex-Bourbon American White Oak, Vosges, Bertranges, Jupilles, Allier, Tronçais & Limousin Barrels.

Mitä seuraavaksi, Eight Wood? Eleven Wood? Melko naurettavaksihan tämä menee.

Jura Seven Wood

(42%, OB, NAS, +/- 2019, First-fill ex-Bourbon American White Oak, Vosges, Bertranges, Jupilles, Allier, Tronçais & Limousin Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Hedelmäinen ja jugurttinen, maltainen ja tamminen. Happamuutta, puuromaisuutta, suoranaista viljaisuuttakin. Runsaasti aprikoosia ja pientä sitruksisuutta. Tammessa on kitkerä sävy, mutta hiukan hunajaa ja suklaata on sitä tasapainottamassa. Tummaa marjaisuutta, mustaa teetä, painavaa rasvaisuutta.

Maku: Maltaisuutta ja hedelmää riittää. Tammen komennossa mennään, mutta aprikoosille ja sitrukselle jää silti tilaa. Puuromainen viljaisuus ja hapan jugurttisuus ovat mukana. Kitkeryyttä ja viinimäistä tanniinisuutta, mustaa teetä, hapokkuutta. Mustaviinimarjahilloa, toffeeta, hunajaisuutta, hiukan maitosuklaata. Suutuntuma on melko kevyt ja osin sekava. Jälkimaku avautuu todella tammisena, en hetkeen muista kokeneeni vastaavaa. Tanniinit iskevät joka suunnasta ja suutuntuma kuivuu reippaasti. Ruohoa, tummaa hedelmäisyyttä, kitkerää marjaisuutta, aprikoosia. Hiukan hunajaa ja vaniljaa. Keskipitkä finaali.

Arvio: Voimakkaasti tammen käskyttämä viski. Jälkimaun ansiosta näistä paras, koska jää mieleen. 78/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 77/100. Smoke On The Water, ”Mielenkiintoinen ja erilainen, joskin haastava Jura”.

Jura 10 yo 40% (2019)

Härkäviikot jatkuvat. Varsin vaatimattoman Journeyn jälkeen maistelussa Juran miniatyyrisetistä uutta kymppivuotiasta. En pitänyt aiemmasta 10-vuotiaasta Origin-pullotteesta suoraan sanottuna yhtään, kun sitä muinoin maistelin. Nyt on näytön paikka.

Jura 10 yo (2019)

(40%, OB, +/-2019, American White Oak Bourbon Barrels, Finished in Aged Oloroso Sherry Butts, 5 cl miniature)

Tuoksu: Likainen ja maltainen, oudon metallinen ja lievästi paahtunut. Tietty lenseys on tässäkin mukana, puuroa ja jotain vähän härskiintynyttä. Ylikypsää hedelmää, sitrusta, omenahilloa, kanelia, aavistus turvetta jossain taustalla. Teroitettua lyijykynää, muovailuvahaa, rusinaa, karamellia. Sekava kokonaisuus.

Maku: Pehmeä mutta ponneton, maltainen ja hiukan pahvinen. Parantaa silti tuoksusta, kunhan märkä pahvi vähän väistyy. Puuroa, hunajamuroja, ylikypsää hedelmää, tölkkipersikkaa, toffeefudgea. Suutuntuma on melko kevyt ja osin hengetön. Tammea ja suolaisuutta, tiettyä karvautta ja jyväistä kitkeryyttä. Saksanpähkinää ja nahkaa. Jälkimaku on ruohoinen ja kostean pahvinen, hedelmäinen ja varsin härskiintynyt. Voita, suolaa, saksanpähkinää, puuroa. Appelsiininkuorta, tammea ja happamuutta. Jyväinen kitkeryys ottaa nopeasti vallan. Kanelia, karvautta. Melko lyhyt finaali.

Arvio: Yllättävästi jopa pykälää heikompi kuin Journey. Vierekkäin maisteltuna se on vaniljainen ja karkkinen, tämä on kitkerä ja likainen. On kyllä kovat härkäviikot, pakko sanoa. 76/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 73/100. Smoke On The Water, ”Ok kymppivuotias”.

Jura Journey 40%

Joulun jälkeiset pyhättömät viikot ovat kansanperinteen mukaan härkäviikot, jolloin vedetään vain vettä ja reikäleipää. Viskiharrastajan härkäviikot tarkoittavat joutumista Juran perusvalikoiman äärelle.

Maistelussa tällä viikolla siis Juran uutta perustavaraa kolmen viskin miniatyyrisetistä. Ensin on vuorossa Journey, nasseviski ex-bourbonista, eikä tosiaan herätä suuria tunteita. Mutta joskus näitäkin on maistettava, kun on kaappiin eksynyt.

Jura Journey

(40%, OB, NAS, +/- 2019, American White Oak Ex-Bourbon Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Maltainen, sitruksinen ja mieto. Tietty kypsymättömän viskin lenseä puuromaisuus iskee heti nokkaan. Toisaalta alhaiset voltit tuntuvat tiettynä pehmeytenä, omenahillona ja vaniljana. Päärynää, märkää heinää, pientä kosteaa pahvisuutta. Karamellin ja hunajan makeutta, hiukan kanelia.

Maku: Yksinkertainen ja mieto kokonaisuus. Maltaisuus maistuu puuromaisuutena, aamiaismuroina ja tiettynä jyväisenä lenseytenä. Tammi pukkaa ilmoille kanelia ja pientä happamuutta. Suutuntuma on melko kevyt ja lievästi vetinen. Ruohoisuutta, päärynää ja sitruksisuutta, johon vanilja ja karamelli tuovat hiukan makeutta. Jälkimaku on kitkerä ja ruohoinen. Muromaisuus ja pahvisuus korostuvat. Tammista ja jyväistä happamuutta, hiukan raakaa päärynää ja märkää heinäisyyttä. Mausteisuudessa on pistävä sävy, hiukan kanelia ja pippuria. Melko lyhyt finaali.

Arvio: Entry-level-viskiä on arvioitava sellaisena. Mutta eihän tämä kovin hyvää ole. 77/100

Tamnavulin 19 yo 1993/2013, Malts of Scotland 54,6%

Tällä kertaa lasissa harvoin nähtyä Tamnavulinia, pullottajana Paderbornin ylpeys Malts of Scotland. Sinänsä nämä Tamnavulinit ovat olleet keskimäärin sen verran hajutonta ja mautonta tavaraa, ettei tähänkään kohdistu minkäänlaisia odotuksia.

Tamnavulin 19 yo 1993/2013, Malts of Scotland

(54,6%, Malts of Scotland, Warehouse Range, 5/1993–1/2013, Cask No. MoS 13003, Bourbon Hogshead, 175 bts., 5 cl miniature)

Tuoksu: Ruohoinen ja roiman tamminen, hedelmäinen ja hiukan vahamainen. Vihreää omenaa, limettiä, hiukan lakritsista vivahdetta. Heinäinen ja yrttinen puoli on selvästi esillä maltaisuutta riittää. Nestesaippuaa, päärynämehua, parafiinia, hapokkuutta. Varsin perinteinen kaikin puolin. Vesilisä korostaa saippuaa ja tuo hiukan erikoisen rasvaisuuden esiin, voita ja popkornia.

Maku: Vahaisuus on yllättävänkin vahvaa, mausteet ja tammi iskevät kiinni kaikin voimin sen keskeltä. Reipasta heinäisyyttä, kanervaisuutta ja pippuria. Tumma ja lakritsinen juonne on väkevänä mukana. Limettiä, raakaa päärynää, hiukan kitkeryyttä. Suutuntuma on vahaisuudessaan melko täyteläinen ja mausteisuudessaan todella kihelmöivä. Maltaisuutta, hapokkuutta, pähkinää. Jälkimaku on vahamainen ja päärynäinen, havuinen ja tumman yrttinen. Aktiivinen tammi tekee tästä hiukan kovan. Hapokkuus ja pippuri paukuttavat päälle oikein kunnolla. Melko pitkä ja julma finaali. Vesilisä availee trooppista hedelmää, karambolaa ja kiiviä etenkin.

Arvio: Ei mikään erityisen nautinnollinen viski, vaikka tässä hetkensä onkin. Elämässä on mahdollista pärjätä myös maistamatta tätä. 82/100