Kuukausi: joulukuu 2019

Talisker 15 yo Special Release 2019, 57,3%

Vuoden 2019 maistelut tässä blogissa päättää Diageon tänä syksynä Special Releases -sarjassa julkaisema Talisker. Yksi syksyn yllättävistä spesiaaleista on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä (Freshly Charred American Oak Hogsheads), joista on riittänyt viskiä yli 42 000 pulloon. Se on melkoinen määrä se.

Oma suhteeni Taliskeriin on muuttunut vuosien saatossa aina vain kompleksisemmaksi. Ihailen syvästi 2000-luvun alussa julkaistuja 20- ja 25-vuotiaita pullotteita. Vanha kymppi toimi hyvin, samoin tuhdin sherryinen Managers’ Choice. Mutta nämä uudet Neist Pointit ja muut… Hmm. Vaikeita. Siksi en tältäkään viskiltä odota juuri mitään.

Talisker 15 yo Special Release 2019

(57,3%, OB, 2019, Special Release, Freshly Charred American Oak Hogsheads, 42222 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäsalaattia ja kermaisuutta, hunajaisuutta ja hiukan turvesavua. Ruohoisuus ja vahamaisuus tulevat selvästi esiin, samoin pistävä yrttisyys ja pieni pippuri. Vaniljaa, kypsää banaania, makeaa omenaa. Suolaisuus ja merellisyys löytyvät myös. Melko makea kokonaisuus. Vesilisä avaa makeaa limettiä.

Maku: Pippuri tulee runsaana läpi. Turvesavu ja suolaisuus iskevät perässä niin, että hedelmät jäävät hiukan jalkoihin. Jodia ja merilevää riittää. Yrttisyys on kitkerää ja tammi tuntuu jopa raa’alta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja poltteleva. Chiliä, karvasmantelia, sitruunaa, rusinaa. Makea tuhkaisuus ja öljyinen purevuus eivät aivan löydä balanssia grillattujen hedelmien kanssa. Jälkimaku on tuhkainen, suolainen ja reippaan turvesavuinen. Viherpippuria tulee joka tuutista, kunnes vanilja ja hunaja vähitellen löytävät tiensä ulos. Jodia, lääkettä, merilevää, sahanpurua. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo bensaisuutta ja pihkaa esiin.

Arvio: Monitahoinen ja haastava Talisker. Puuta, karvautta ja makeutta, ei ihan balanssissa. Tuoksu on kuitenkin todella kutsuva, kun viskiä jaksaa pyörittää lasissa hiukan pidempään. Pakko kuitenkin myöntää, että ne vanhat refill-tynnyrit… ne vasta olivat jotain. Tämä ei mitenkään pääse omiin suosikkeihin, vaikka sinänsä aivan laadukas nykypäivän Talisker onkin. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 88/100.

Jarkko Nikkanen: Viskimaailma

Pitkän linjan viskimiehen ja Edringtonin nykyisen brand ambassadorin Jarkko Nikkasen kirjallinen tuotanto alkaa viedä tavallisen viskiharrastajankin hyllystä jo melkoisen siivun, jos on onnistunut jokaisen teoksen nappaamaan ajallaan kyytiin mukaan, ennen kuin painokset ovat loppuneet.

Vielä muutama vuosi sitten ajattelin, että Viskien maailman (Readme.fi, 2014), Suuren viskikirjan (Readme.fi, 2016) ja edeltäjiään ulkoisesti pienikokoisemman Viski – Parhaita viskejä -teoksen (Readme.fi, 2016) muodostama trilogia on varmaankin tältä erää riittävä. Siitä ei mennyt kuin vuosi, kun jälleen suurempaan formaattiin kasvatettu Viski! (Readme.fi, 2017) ilmestyi.

Tänä syksynä viskikirjarivi täydentyi jälleen uudella teoksella. Nimi on tällä kertaa Viskimaailma (Readme.fi, 2019). Kirjan nimi on kieltämättä varsin lähellä aiempaa Viskien maailmaa vuodelta 2014, mutta kun aiempi teos on jo iloisesti loppuunmyyty, tuskin se erityisemmin tavallista kuluttajaa hämmentää, kun vanha kirja ei tule enää kauppojen hyllyssä vastaan.

Viskimaailman arvostelijaksi olen ilmiselvästi jäävi, koska annoin teoksen yhteen osuuteen myös oman vaatimattoman panokseni, mutta kun olen aiemmistakin Nikkasen kirjoista kirjoittanut, en nyt pelkästään siksi jätä tätä postausta kokonaan tekemättä. Arvostelun sijaan voidaan puhua vaikkapa esittelystä.

Jos katsotaan kehityskulkua Viskien maailmasta Viskimaailmaan, formaatti on jalostunut niin, että artikkeliosio on vähitellen keskittynyt olennaisen syventämiseen ja laajat henkilöhaastattelut jääneet lopulta kokonaan pois. Edellisessä Viski! -teoksessakin näitä henkilökuvia oli vain yksi, kun vielä Suuressa viskikirjassa niitä oli peräti 13.

Viskimaailma alkaa tuhdilla artikkelipaketilla viskin valmistusprosessista, tynnyreistä ja viskityyleistä. Uutena artikkelina on tullut mukaan Makukuvaukset, joka selittää omakohtaisella otteella aukeaman mitassa sitä, mitä kirjoittaja tarkoittaa milläkin, kun kirjoittaa omia tuntemuksiaan viskeistä.

Ehkä pitäisi tänne Viskikonttoriinkin kirjoittaa jokin vastaava, koska välillä homma menee huruiluksi. Toisaalta olen pyrkinyt Nikkasen tavoin aina lopuksi vetämään yhteen kokonaisuuden, vaikka pisteytyksessä näkemyksemme eriävätkin. Tässä tulee Nikkasen summaus aiheesta:

”Jos muuten ei tuoksu- ja makukuvauksista ole käynyt selväksi pidinkö tästä viskistä ja miksi, on kommentin tarkoituksena summata tuntemukseni yhteen. En pisteytä viskejä, koska mielestäni juuri mikään asteikko ei olisi oikeanlainen käytettäväkseni. Ja muutenkin, puran mietteeni mieluummin sanoiksi.”

Itse olen pohtinut täällä aikanaan laajastikin viskien pisteyttämistä, ja allekirjoitan sen edelleen. Mikään täydellinen tapa se ei ole, mutta silti pakottaa ottamaan kantaa. Pisteytyksessä on valtavasti parametrejä, joista ulkopuoliselle ei näyttäydy kuin osa, ja siksi se on kieltämättä myös pulmallista. Mutta silti myönnän auliisti, että vaikka en joka päivä ennätä lukea Whiskyfunin Serge Valentinin ja Angus MacRaildin viskiarvioita sanasta sanaan, katson aina kyllä maistetut viskit ja niiden pisteet. Viihdettä sekin on, eikä niitä pisteitä nyt niin vakavasti pidä ottaa.

Kokonaan uutena artikkelina Nikkasen kirjaan on nyt tullut luku Suomi ja viski, jossa kotimaiset viskitislaajat ja -bloggarit kertovat näkemyksiään suomalaisesta viskistä ja viskikulttuurista. Hauskalla tavalla tislaajien korostama kokeilukulttuuri ja erään bloggarin toive viskin nauttimisesta sille kuuluvalla arvokkuudella täydentävät toisiaan.

Viskimaailman runkona on jälleen tuhti ja päivitetty paketti kotimaisista tislaamoista. Erityisesti Teerenpeli-osio on laajentunut huomattavasti, kiitos runsaan viskituotannon ja monipuolisen pullotevalikoiman. Toki myös Kyrössä, HDC:ssä ja Valamossa on runsaasti uutta. Niiden lisäksi Ägräs ja Beer Hunter’sin Old Buck ovat kirjassa mukana ensin mainittu kahdella ja jälkimmäinen yhdellä uudella viskillä. Koulu on kuitenkin kadonnut kartalta jo vuoden 2015 Suuren viskikirjan jälkeen.

Kaikkineen ilahduttavaa on, että kirjan yli 680 makukuvauksen joukossa myös yksityiset tynnyripullotteet pääsevät esille. Teerenpeli 4/5 Ei Huoltotarvetta 43%, Kyrö Nuija Single Cask 2015/2019 46,5%, HDC RUISGE Rye Malt 56,6% ja Valamo Ambassador’s Whisky 3-vuotias 58,5% ovat viskejä, joihin tavan tallaajalla ei ole mitään mahdollisuutta päästä kiinni, mutta ne muistuttavat hyvällä tavalla siitä, mitä oman tynnyrin hankkimalla tai tynnyriporukkaan hakeutumalla voi itselleen saada. Harvoin näistä pullotteista nimittäin missään kuulee.

Suomen jälkeen kirjassa päästään muihin Pohjoismaihin. Erityinen painopiste on Ruotsin High Coastissa, joka tunnettiin aiemmin nimellä Box Destilleri. Tarina kertoo, että Compass Boxin huoli tislaamonimien samankaltaisuudesta ajoi tähän muutokseen. Tislaamon ensimmäiset viskitisleet valmistuivat joulukuussa 2010, ja tätä nykyä tislaamosta tulee yli 100 000 litraa puhdasta alkoholia vuodessa. En ole itse yhtään Boxin tai High Coastin pullotetta päässyt maistamaan, mutta makukuvaukset herättivät niin suuren mielenkiinnon, että suku Ruotsissa on pistettävä muulin töihin välittömästi.

Muun Euroopan viskien kautta edetään sujuvasti Irlantiin, joka on mielenkiintoisessa vaiheessa ja saa sekin hieman aiempaa suuremman painoarvon teoksessa. Uusia toimijoita on tullut alalle useita, ja nykyään maassa on jo 24 toimivaa tislaamoa. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan regulaatio maassa menee, kun laki mahdollistaa edelleen esimerkiksi kaikenlaisten puulajien käytön kypsytyksessä.

Rungon Viskimaailmaan muodostaa edellisten teosten tapaan Skotlanti. Tislaamokuvaukset kulkevat makukuvausten rinnalla ja tavaraa on vähintään riittävästi luettavaksi. Viskinuoteissa pääsevät heti Aberlourin A’Bunadhit täyttämään kaksi aukeamaa, kunnes päästään Ailsa Bayn kautta Ardbegiin. Nikkanen on saanut jälleen runsaasti uusia viskejä mukaan makukuvauksiin, mikä lienee alalla työskentelyn ehdoton etu. Esimerkiksi Ardnahoen raakatislettä tai Ardnamurchanin raakilepullotetta ei ole paljon Viskikonttorin postilaatikossa näkynytkään.

Ja onhan Nikkasen lyyrinen kyky edelleen tallella. Olen aiemminkin fiilistellyt näiden nuottien ääressä – etenkin, kun itse pysyn lähinnä tappavan asiallisessa ja geneerisessä tyylissä –, ja samaa lennokasta tykitystä on tarjolla edelleen. Esimerkiksi William K:lle pullotetun BenRiach 1995/2012:n ääressä irtoaa tällaista tuoksukuvausta:

”Tervaa juovien vuorenpeikkojen savuista luolastoa hikisen peikkocrossfit-jumppatunnin jälkeisen nokkosöljysuihkun nostattamassa kosteudessa.”

Kyllä ei voi olla huono viski.

Mukaan mahtuu uudemmista viskijulkaisuista myös Diageon runsasta huomiota saanut Game of Thrones -sarja. Nikkanen tiivistää hienosti ajatuksen, jota itsekin samojen pullojen ääressä taannoin hahmottomasti pohdiskelin:

”Joka tapauksessa mielestäni viski on tämän sarjan myötä suurin voittaja. Jos joku, jolle viskit ovat vielä vieraita, ostaa pullotteen vain siksi, että se edustaa hänen diggailemiaan populäärikulttuurin arvoja, on meillä potentiaalisesti matkassa jo uusi viskikuluttaja. Ja heitä, jos ketä, me tarvitsemme.”

Kirjoittajalla on tässä toki oma elinkeinokin kyseessä ja sitä kautta myös hiukan ketunhäntää, mutta siitä huolimatta näitä matalan kynnyksen portteja viskikulttuuriin tarvitaan. Ja mitä tulee näihin diggailtuihin populäärikulttuurin arvoihin, ketään ei varmasti yllätä, että Lemmy Kilmister esiintyy tässäkin teoksessa merkittävällä tavalla mukana. Uutena tuttavuutena on jenkkiviskien joukossa Motörhead Iron Fist 40%, joka vaikuttaa olevan sujuvasti siirrettävissä ääntä kohti.

Kaikkineen Viskimaailma täydentää luontevasti Nikkasen aiempaa viskikirjatuotantoa ja päivittää paketin tähän päivään. Teoksen lopun hakemisto-osuus alkaa olla jo todella tarpeellinen, koska ilman sitä olisi melko mahdotonta löytää yksittäisen pullotteen makukuvausta pelkästään pläräämällä niitä kirja kerrallaan. Tässäkin järkälemäisessä teoksessa on 544 sivua. Koko kirjasarjassa on yli 2 500 viskin makukuvaukset yli 2 600 sivun kokonaismatkalla.

Ja lisää on tulossa: seuraavissa teoksissaan Nikkanen suunnittelee jo tämän kirjan esipuheen perusteella paneutuvansa Keski-Eurooppaan. Parasta tehdä kirjahyllyyn siis lisää tilaa jo tässä vaiheessa.

Old Pulteney 2007/2019 Cask #1471 for The Whisky Shop 50,2%

Harvoin olen päässyt maistamaan virallista single caskia Old Pulteneyn tislaamon valikoimasta. Nyt koitti sekin hetki. Pullote on paperilla todella lupaava ja väri harvinaisen syvä.

Old Pulteney 2007/2019 Cask #1471 for The Whisky Shop

(50,2%, OB for The Whisky Shop, 2007–2019, Cask No. 1471, Spanish Oak Hogshead Cask, 408 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja sherryisen runsas. Rusinaa ja pähkinää, luumuhilloa ja marsipaania. Uuniomenaa, maitosuklaata, toffeefudgea. Tammi ja mausteisuus tukevat hyvin tätä hedelmäistä runsautta, jossa on syvyyttä vaikka muille jakaa. Mantelia, mokkanahkaa, vanhoja huonekaluja. Vesilisä avaa viinikumikarkkia, mustaherukkaa ja viinistä makeutta.

Maku: Sherryisen hedelmäinen ja vivahteikas. Suklaisuus, luumuhillo ja rusina eivät jätä tisleen pähkinäistä, merellistä ja varsin suolaista perusluonnetta piiloon, vaan tukevat sitä upeasti. Uuniomenaa, toffeeta, marsipaania, vaniljaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tasapainoinen. Tammea, kanelia, maustepippuria, kardemummaa. Jälkimaku on suklainen, kaakaojauhemainen, mantelimainen, vaniljainen ja varsin suolainen. Luumua, nahkaa, hiukan lihaisuutta. Runsaasti mausteita, tammisuus kuivuu rauhallisesti. Kinuskia, marsipaania, uuniomenaa. Yllättävän pitkä finaali vielä syvenee ajan kanssa. Vesilisä tuo lisää viinisyyttä.

Arvio: Aivan hävyttömän hyvä sherryviski näin nuoreksi pullotteeksi. Joulu on taas! 90/100

Bowmore 14 yo 1992/2006, Cadenhead 54,4%

Maistossa vaihteeksi Bowmorea perusasetuksilla vuodelta 1992. Sarja on Cadenheadin klassinen Authentic Collection ja tynnyrinä Bourbon Hogshead. Harvemmin nämä ihan huonoja ovat. Tosin nyt on itselleni rakas laventeli jo kadonnut tähän tislausvuoteen mennessä.

Bowmore 14 yo 1992/2006, Cadenhead

(54,4%, Cadenhead, Authentic Collection, 1992–11/2006, Bourbon Hogshead, 294 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todella turvesavuinen ja tuhkainen, voimakkaan sitruksinen ja omenainen. Runsaasti trooppista hedelmää ja vaniljaa. Merellisyyttä, mineraalisuutta ja lääkemäinen ailahdus. Vegetaalinen ja lievästi rasvainen vivahde johtaisi sokkona harhaan. Herukkaisuutta silti löytyy. Vesilisä avaa anista ja minttua.

Maku: Runsaan turvesavuinen, hiilinen ja pippurinen. Sitruksinen, merivetinen ja hapokas kokonaisuus, kirkas ja suoraviivainen. Omenaa ja trooppista hedelmää löytyy, mutta ne jäävät hiukan tuhkaisuuden alle. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kihelmöivä. Vegetaalisuus ja pieni lihaisuus ovat korostuneita, vaikka herukkaakin toki löytyy. Jälkimaku on sitruunainen, herukkainen ja kirpeän omenainen. Vanilja ja Key Lime Pie tulevat hyvin esiin. Pippuria ja sinappia riittää, mutta tammi pitää ne kurissa. Turvesavu kevenee, tuhka ja hiili ovat toki mukana. Keskipitkä finaali. Vesilisä availee tervaisuutta ja tumman yrttisiä piirteitä.

Arvio: Runsas ja maukas Bowmore, joka ei pelaa kuitenkaan niillä tutuimmilla korteilla. Paikoin hiukan levoton kokonaisuus. 86/100

North Port Brechin 1974, Gordon & MacPhail 40%

Lasissa tällä kertaa varsin harvinaista viskiä lopetetusta North Portista. Onhan tämä nyt vallan obskyyriä tavaraa, siitä ei pääse mihinkään.

Olen maistanut yhden North Port Brechinin aiemmin. Rare Malts -sarjan julkaisu oli sekin hyvin erikoislaatuinen.

North Port Brechin 1974, Gordon & MacPhail

(40%, Gordon & MacPhail, Connoisseurs Choice, 1974–1995*, 5 cl miniature)

Tuoksu: Ronskin maltainen. Leipämäisyyttä, raskasta öljyisyyttä ja tumman yrttisiä piirteitä. Haistan palaneen käryä. Persikkaa, appelsiinia, rypälemäisyyttä, tölkkihedelmää. Metallinen vivahde. Runsas tammisuus, hiukan vaniljaa ja reipasta inkivääriä. Ruohoisuutta ja rasvaa. Varsin voimakas näillä volteilla.

Maku: Öljyinen, hedelmäinen ja varsin pureva. Paljon iskevämpi kuin voltit antaisivat odottaa. Tammea, pippuria, inkivääriä, hapokkuutta. Ananasta, persikkaa, sitruksisuutta, ruohoisuutta. Suutuntuma on melko öljyinen ja vaativa. Maltaisuus pysyy kyydissä mukana, samoin mineraalinen tiukkuus. Hiukan vaniljaa ja hunajaa pääsee kuitenkin läpi. Jälkimaku on hapokas ja pippurinen, tiukan öljyinen ja kirpeän hedelmäinen. Inkivääriä, pippuria, purevuutta. Tammi on kuivattavaa sorttia ja iskee täydeltä laidalta. Palaneet sävyt nousevat pintaan. Mineraalisuutta, yrttejä, hiukan tölkkihedelmää. Keskipitkä finaali.

Arvio: Vaativa ja omalaatuinen muinaisviski. Tällaisia ei enää tehdä. Kukaan ei uskalla. 84/100

Cragganmore 1984 Distillers Edition 43%

Tämän Distillers Edition -sarjan Cragganmoren pullotusvuodesta ei ole vahvistettua tietoa, mutta tavara on laskettu tynnyriin vuonna 1984. Viimeistely on tehty perustason Ruby-portviinitynskissä.

Cragganmore 1984 Distillers Edition

(43%, OB, 1984–1998*, Double Matured in Ruby Port Wood, 5 cl miniature)

Tuoksu: Yllättävänkin nätti! Raikasta hedelmäisyyttä, metisyyttä ja vahaisuutta tulvii. Kukkaiset ja hunajaiset sävyt ovat valloillaan. Viinimäisyys ja marjaisuus ovat hyvin esillä, varsin tasapainoisesti. Toffeeta, maltaisuutta, pientä paahteisuutta ja jopa savun ailahdus. Sävykäs kokonaisuus.

Maku: Vahamainen ja metinen, sitruksinen ja viininen. Portviini on maussa selvästi esillä, edelleen hyvällä tavalla. Punaista viinimarjaa, appelsiinia, maltaisuutta ja hiukan kuivakkaa tammea. Suutuntuma on melko kevyt. Paahteisuus ja savun häivähdys tuntuvat tuoksun lisäksi maussa. Pieni metallinen sivujuonne, aavistus kumia myös. Jälkimaku on viininen ja edelleen mukavan vahamainen. Metisyys ja hunaja kantavat myös jälkimakuun tyylikkäästi. Tammi tulee selvemmin esiin ja kitkeryys nostaa päätään. Hiukan pippuria, hapokkuutta ja nyt yhä enemmän kumia. Pähkinäistä karvautta ja happoja. Keskipitkä finaali.

Arvio: Tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus. Tuntuu iäkkäältä viskiltä. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 79/100.

Glenallachie 12 yo 46%

Maistossa tällä kertaa uutta Glenallachieta miniatyyripullosta. Nyt on Billy Walker tiimeineen päässyt vauhtiin tässä tislaamossa, kun BenRiach, Glendronach ja Glenglassaugh on myyty jo aikapäivää sitten Brown-Formanille.

Kuten odottaa saattoi, single caskeja alkoi tulla myös Glenallachien varastoista markkinoille. Samalla nämä perussarjan tuotteetkin pistettiin uuteen uskoon. Olen yhden tällaisen maistanut, vähän vanhemmasta päästä, mutta tein sen niin ohimennen, etten halunnut vielä antaa vakavampaa arviota. Parempi maistaa ajan kanssa.

Glenallachie 12 yo

(46%, OB, +/- 2019, Virgin Oak, Oloroso & Pedro Ximénez Sherry, 5 cl miniature)

Tuoksu: Maltainen ja melko kevyt. Jugurttirusinaa, ruohoisuutta, puuromaisuutta. Hiukan sitruksisuutta, mandariinia, omenapiirakkaa, banaania, aktiivista tammisuutta. Vahamaisuus ja metisyys ovat kuitenkin herkullisesti esillä. Voimakasta vaniljaa, marsipaania ja mantelia. Vesilisä avaa mineraalisuutta.

Maku: Maltaisuus ja sitruksisuus ovat kärjessä. Varsin simppeli ja suoraviivainen viski, jossa on edelleen tämä puuromainen perusjuonne vahvana. Leipämäisyyttä, tammea, vaniljaa. Banaania ja hunajaa. Jää tuoksusta selvästi jälkeen. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kohtalaisen tasapainoinen. Jälkimaku on edelleen maltainen, nyt ruohoinen ja varsin mineraalinen. Hapokasta valkoviinimäisyyttä, briossia, hiukan kitkerää tammisuutta. Vanilja ja omenapiirakka pysyvät kyydissä. Banaania ja hunajaisuutta, hiukan kinuskia. Keskipitkä finaali. Vesilisä availee hapokkuutta ja mausteisuutta oikein kunnolla.

Arvio: Perusviski, jonka tuoksu on selvästi muuta kokonaisuutta jalostuneempi. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100.

Classic of Islay 2012, Jack Wiebers 56,6%

Jack Wiebersin pullottama Classic of Islay on ilmeisesti Lagavulinia – tai ainakin se on toistuvasti kärkiehdokas, kun tämän alkuperää veikkaillaan. Olen yhden Classic of Islayn maistanut tässä blogissa aiemmin. Aina liikutaan lihaisassa ja rasvaisen raskaassa päädyssä.

Classic of Islay 2012, Jack Wiebers

(56,6%, Jack Wiebers, NAS, 2012, Cask No. 3012, 70 cl)

Tuoksu: Tuhdin lihaisa ja turvesavuinen. Vahvan nokinen ja tuhkainen, pekonia ja savumakkaraa riittää. Grillattua paprikaa, rancio-sävyjä, hiukan tervaisuutta ja kumisuutta. Siirappia, karamellia, kinuskikastiketta. Suolaa, merilevää, sen rinnalla imelyyttä ja paistirasvaa. Härskiä on. Vesilisä avaa kumisaapasta ja ruohoisuutta.

Maku: Turvesavuinen, lääkemäinen, tuhkainen ja pykälää nuorekkaampi kuin tuoksu antoi odottaa. Maltaisuutta, jyväisyyttä, hapokkuutta ja melko paljasta tammea löytyy. Pippurisuutta, savumakkaraa, suolaa, hiukan tervaa. Suutuntuma on painava ja varsin täyteläinen. Salmiakkia, omenaista purevuutta ja sitruksista kitkeryyttä. Jälkimaku on hiilisavuinen ja pippurinen, todella lääkemäinen ja purevan hapokas. Sitruksisuutta, kumisuutta, karvautta, kahvisuutta. Salmiakkia ja lääkettä oikein kunnolla. Merellisyyttä ja suolaisuutta, tervaa ja kitkeryyttä. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa kitkeryyttä ja kalkkisuutta.

Arvio: Runsasmuotoinen mutta jokseenkin levoton savupommi. Maku jää selvästi tuoksua värittömämmäksi ja yksipuolisemmaksi. Aiemmin maistamani vuoden 2015 tynnyri oli monin tavoin vaikuttavampi tapaus. 84/100

Glendronach 20 yo 1990/2010 Cask #1241, 49,8%

Tällä kertaa lasissa sveitsiläiselle Lateltinille pullotettu Glendronachin klassinen single cask. Tislausvuosi on 1990 ja tynnyrinä oloroso. Lähtökohdat ovat lupaavat. Verrokiksi valikoitui vierelle likipitäen saman aikakauden cask #1901.

Glendronach 20 yo 1990/2010 Cask #1241

(49,8%, OB for Lateltin AG Switzerland, 5.9.1990–11/2010, Cask No. 1241, Oloroso Sherry Butt, 691 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todella kahvinen ja syvän yrttinen. Lakritsia, luumua, tummaa suklaata. Appelsiininen, uuniomenainen ja viikunainen hedelmäisyys on voimakasta ja jättää pienen lihaisuuden varjoonsa. Hiukan liköörimäistä makeutta, tallisuutta ja nahkaa. Vesilisä avaa ruohoisia ja raikkaan sitruksisia piirteitä.

Maku: Kahvinen ja pähkinäisen suklainen. Lakritsia, luumuhilloa, siirappisuutta, makeaa sherryä, liköörimäisiä piirteitä. Appelsiinisuklaata, makeaa omenaa, taatelikakkua. Suutuntuma on täyteläinen ja kermaisen pehmeä. Nutellaa, piparkakkutaikinaa. Cask #1901 on tämän rinnalla lihaisa ja hillomaisen napakka. Jälkimaku tässä on tumman sherryinen, luumuinen ja edelleen hyvin kahvinen. Kermaisuus ja siirappisuus korostuvat jälkimaussa, rusinaa ja viikunahilloketta riittää. Lakritsia, appelsiinisuklaata, vaniljaa, maapähkinää. Pitkä ja herkullinen finaali. Vesilisä tuo runsaasti kermatoffeeta pintaan.

Arvio: Kahvinen ja makea herkutteluviski. Vaikea tästä on olla pitämättä. Laadultaan erittäin hyvin linjassa cask #1901:n kanssa. 90/100

Bowmore 10 yo, Prestonfield House Malt 43%

Lasissa kaikkien liuottimien ja muiden litkujen jälkeen ihan oikeaa Prestonfieldin Bowmorea, joka on pullotettu joko vuonna 1988 tai 1989. Let’s get back on the track.

Bowmore 10 yo, Prestonfield House Malt

(43%, Prestonfield, Bottled +/- 1988, 75 cl)

Tuoksu: Tumman öljyinen ja yllättävänkin turvesavuinen. Vahamaista tammea, suolaisuutta, jodia, vanhaa kalaverkkoa. Sitruunaisuutta ja hiukan päärynää, kamferia ja minttua. Mineraalisuutta, hiukan metallisuutta, aavistus maitosuklaan makeutta. Kermaisuutta ja mokkanahkaa, kevyttä sherryisyyttä.

Maku: Sitruunaisuutta ja tummaa turvesavua. Metallisuus on heti pinnassa. Tiettyä rasvaista suklaisuutta ja musteisuutta. Vanha kunnon laventeli on läsnä varsin saippuaisena. Suolaisuutta ja vahamaisuutta, parafiiniä ja hiukan nahkaisuutta. Suutuntuma on melko kevyt. Hiukan kermavaahtoa ja kepeää sitruunatorttua löytyy kaiken merellisyyden keskellä. Jälkimaku alkaa todella saippuaisena ja varsin vartalovoidemaisena. Metallisuus on mukana yhä. Herukkaisuutta, sitruunaa, minttua, mineraalisuutta, suolaa ja vahamaisuutta. Maitosuklaata, päärynää, kermaisuutta. Kamferia ja hiukan lakritsia. Keskipitkä finaali.

Arvio: Varsin maukas ja monitahoinen nuori Bowmore, jossa on kasarin henki läsnä. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100.