Kuukausi: heinäkuu 2017

Auchentoshan Springwood 40%

Maistelussa ikämerkitsemätön Auchentoshan suoraan tax free -hyllyistä. Odotuksia ei juurikaan ole, nuorta viskiä on vain pistetty massamyyntiin.

Auchentoshan Springwood

(40%, OB, NAS, +/ 2016, North American Bourbon Oak Casks, 100 cl)

Tuoksu: Maltainen, heinäinen, päärynäinen ja saippuainen. Vaniljaa, hiukan hunajaa. Sitruksisuutta, appelsiinimehua, sitruunalimonadia. Tammi tuntuu todella tuoreena ja paljaana, sahanpurumaisena ja jotenkin liimapuumaisena. Mausteisuus on pinnassa, mutta kompleksisuus ei päätä huimaa.

Maku: Vaniljainen, sitruksinen, sokerinen, maltainen. Tölkkipäärynää, makeaa persikkaa, imelää siirappisuutta. Inkivääriolutta. Appelsiinimehua. Suutuntuma on melko kevyt ja kermainen. Tammi on edelleen runsain mitoin esillä, mutta mitään kovin inspiroivaa siitä ei rakennu. Höylättyä lankkua, sahanpurua, tammilastuja, mitä nyt vain kuvitella saattaa. Jälkimaku liikkuu edelleen tammisella ja maltaisella linjalla. Nyt mukaan tulee kuitenkin jonkin verran pippuria ja sitruksista kitkeryyttä. Maltaisuus kääntyy osin lenseäksi, vaniljaisuus ja kermaisuus alkavat etoa. Melko lyhyt ja ohut finaali.

Arvio: Yksinkertainen perusviski. Paljon muuta tästä ei voi sanoa, koska kokonaisuus on niin valtavan simppeli ja suoraviivainen. 78/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 76/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 1). Whisky Magazine 73/100 (Dave Broom), 77/100 (Martine Nouet).

Highland Park Cask Strength Edition 57,1%

Keväällä 2017 saapui toinen erä Highland Parkin suosittua CS-sarjaa Ruotsin Systembolagetiin. Viski on edelleen pakattu piccolopulloon eikä iästä tai kypsytyksestä ole kerrottu oikeastaan mitään.

Ykkösbatch oli kuitenkin omaan suuhuni erinomaisen maistuvaa tavaraa, joten tähänkin kohdistuu jonkinlaisia odotuksia.

Highland Park Cask Strength Edition

(57,1%, OB for Sweden, NAS, 2017, 35 cl)

Tuoksu: Suklaisen sherryinen, erittäin kinuskinen ja tikkunekkumaisen makea. Turpeisuutta, tiettyä rasvaista likaisuutta, havuja. Maitokahvinen, siirappinen, hiukan liköörimäinen tunnelma. Maltaisuutta, hiukan mokkanahkaa, aavistus pekaanipähkinää. Vesilisä availee eucalyptusta ja herkkää vaniljaisuutta.

Maku: Turpeinen, rasvainen, suklainen ja varsin sherryinen. Erittäin öljyinen suutuntuma, tuttua Highland Parkia silkkisyydessään. Todella herkullinen kinuskimainen makeus. Mausteisuutta, havuja, kanervaisuutta. Rusinainen ja luumuinen puoli on hyvin esillä. Maltaisuutta, sekahedelmää ja yrttejä riittää. Jälkimaku tulee mausteisuus edellä. Maitosuklaata, kahvia ja kahvilikööriä, pähkinäisyyttä.Tammi pysyttelee taustalla, vaikka yrtit ja havuisuus pauhaavat. Kinuskisuus pysyy mukana, samoin hunaja ja siirappi. Konerasvaisuus ja turpeisuus sekä tietty happamuus hallitsevat varsin pitkän finaalin loppua. Vesilisä tuo omenaa, vaniljaa ja tiettyä kukkaisuutta esiin varsin miellyttävällä tavalla.

Arvio: Todella maukas karkkipäivän viski. Yllätysmomentti oli pienempi verrattuna ykkösbatchiin, mutta kaikessa makeudessaankin tämä on kyllä erinomaisen laadukas herkku. 89/100

Strathmill 1975/2013, Malts of Scotland 42,1%

Maistelussa hyvin iäkästä indie-Strathmilliä ex-bourbontynnyristä. Pullomäärä on varsin vähäinen ja voltit melko alhaalla, joten enkelit ovat tosissaan tätä hörppineet.

Strathmill 1975/2013, Malts of Scotland

(42,1%, Malts of Scotland, 5/1975–10/2013, Cask No. MoS 13047, Bourbon Hogshead, 112 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja raikas, ruohoinen ja hunajainen. Mukava omenaisuus, banaania, vaniljaa, kiiviä, viinirypäleitä. Minttua ja eucalyptusta, ikäviskin merkit vahvasti esillä. Silti tammi tuntuu varsin reippaana, sahattuna ja pölyisenä. Kukkaisuutta, kesäistä niittyä, apilaa, heinää. Herkkä ja hieno tuoksu.

Maku: Hedelmäisyys ja mausteisuus ovat kärjessä. Tammi tuntuu vahvana, tanniinisena. Yllättävän hapan puu. Mausteiden kyljessä tulevat musta tee, hiukan hapan tumma suklaa, jokin kanelinen kakku. Suutuntuma on varsin kevyt, mutta kyllä tässä ryhtiä silti riittää. Omenaa, aavistus mantelia, vaniljaa, hunajaa. Jotain vähän yksiulotteista tässä silti on, maku jää selvästi tuoksun luomista odotuksista. Jälkimaku ei ole niin karhean tamminen kuin voisi odottaa. Tammi tasaantuu, mausteisuus ja tee saavuttavat mukavan balanssin. Minttua, eucalyptusta, lakritsia, ruohoisuutta. Keskipitkä finaali jää osin vaisuksi.

Arvio: Upealta tuoksuva mutta aavistuksen hapan ja yllättävänkin yksinkertainen ikäviski – vaikka kyllä tätä silti mielikseen nauttii. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100.

The Balvenie 12 Triple Cask 40%

Balvenie toi vuonna 2013 taxfree-myyntiin Triple Cask -viskit. Olen tämän viskin aiemminkin maistanut, mutta laitetaan nyt vielä nuotit ylös. Tällä kertaa viski on peräisin pikkupullosta.

The Balvenie 12 Triple Cask

(40%, OB, +/- 2017, Travel Retail Exclusive, 20 cl)

Tuoksu: Hunajainen, appelsiinimehumainen, varsin maltainen. Miellyttävä raikas yrttisyys, aavistus mentholia ja kuivaa puuta. Vaniljaisuus on selvästi esillä, samoin tietty kukkaisuus. Kepeää hedelmäisyyttä, keltaisia luumuja ja aprikoosia. Mukavan hedelmäinen ja hunajainen, klassinen Balvenie-tuoksu.

Maku: Tuoksua terävämpi ote heti kärkeen. Mausteisuutta, aktiivista tammea, teetä, tanniineja. Silti tuttu hunajaisuus ja vaniljaisuus ovat hyvin kyydissä mukana, samoin aprikoosin vetämä hedelmäisyys. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pysyy voltteihin nähden oikein mainiosti kasassa. Omenaa, happoisuutta, reipasta maltaisuutta. Minttu jää taustalle. Jälkimaku liikkuu selvästi kuivempaan ja tanniinisempaan suuntaan. Hunajaisuus jää taka-alalle, kun hedelmätee, mausteinen tammisuus ja hiukan happamaksi käyvä appelsiinisuus ottavat mittaa toisistaan. Minttua, valkopippuria, inkivääriä. Keskipitkä finaali kuivuu varsin tiukasti.

Arvio: Varsin toimiva Balvenie-pullote, jossa tammi saa lopulta aavistuksen liian suuren roolin. Mukava perusviski silti. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whiskynotes 86/100.

Aberfeldy 28 yo 40%

Aberfeldy julkaisi tällaisen 28-vuotiaan viskin numeroiduilla pulloilla vuonna 2016. Vastaanotto on ollut erittäin suopea – etenkin, kun ottaa huomioon, että pullotusvahvuus on ehdottomalla alarajalla.

Maistan tämän silti varsin suurella mielenkiinnolla. Olen aina pitänyt 21-vuotiaasta Aberfeldystä kovasti.

Aberfeldy 28 yo

(40%, OB, 2016, Limited Release, 70 cl)

Tuoksu: Mehiläisvahaa ja hunajaa. Sokkona tämä menisi iäkkäästä Balveniesta. Erittäin herkullinen, metinen tuoksu, jossa on toskaomenaa, kiteistä ruskeaa sokeria, apilankukkaa ja pientä havuisuutta. Todella kuivaa tammisuutta, toffeefudgea, hiukan kirpeää sitruksisuutta ja kevyttä maltaisuutta. Likimain loistava.

Maku: Hunajainen, omenainen ja mehiläisvahainen ilotulitus jatkuu myös makupaletissa. Metisyyttä, sokeria, mietoa yrttisyyttä. Suutuntuma on kuitenkin todella kevyt ja runko ohut – voltit ovat tosiaan aivan alarajalla, ja sen huomaa. Silti kukkainen ja miedon sitruksinen makumaailma on upeassa balanssissa ja erittäin herkullinen. Tammi on kuivaa ja vahaista, pieni heinäisyys kulkee sen jalanjäljissä. Jälkimaku on tyylikkään yrttinen, mausteinen ja tamminen. Omenaa, sitruksisuutta, hunajaa, pientä paahteisuutta, heinää, havuisuutta, pientä happamuutta, toffeeta, maitosuklaata. Keskipitkä finaali kuivuu nätisti.

Arvio: Erittäin herkullinen ja herkkä viski. Kunpa vain voimaa olisi edes hitunen lisää! Pieni ponnettomuus maussa ja jälkimaun kepeys jättävät pykälän toivomisen varaa, mutta tuoksu tässä on kyllä maagisen hieno. 89/100

Glen Avon 21 yo, Gordon & MacPhail 40%

Maistoin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa Glen Avonin nimellä pullotettua 8-vuotiasta single malt -viskiä, joka on melko varmasti Glenfarclasia. Varmuus kuitenkin puuttuu, joten ei mennä väittämään näitä Glenfarclasin tuotannoksi. Nyt maistelussa 21-vuotias versio jostain 1990-luvulta.

Glen Avon 21 yo, Gordon & MacPhail

(40%, Gordon & MacPhail, 1990s, 75 cl)

Tuoksu: Mehukkaan hilloinen, hunajainen ja raikkaan hedelmäinen. Aprikoosia, mangoa, tölkkipäärynää, banaania, persikkaa. Vaniljainen ja murokeksimäinen ulottuvuus on selkeä. Kuivaa tammea, kevyttä maltaisuutta, mietoa yrttisyyttä. Varsin tasapainoinen ja nätti tuoksu, jossa on ikäviskin metisyyttä mukana.

Maku: Kevyt ja hedelmäinen, toffeemainen ja mausteinen. Raikkaaseen ja hienoon tuoksuun verrattuna hiukan yksinkertainen, maltaisuus on hiukan jyvämäisenä ja puuroisena pinnassa ja tammi tuntuu pykälän raaemmalta. Suutuntuma on kevyt ja runko varsin ohut, mutta siitä huolimatta mausteisuus ja sitruksinen kirpeys jaksavat kantaa tämän läpi. Mandariinia, omenaa, aprikoosinkiveä. Vaniljaa, murokeksiä, yrttisyyttä. Jälkimaku tuo nopeasti tästä esiin hiukan happaman puolen. Appelsiinia, omenahilloa, herukkaisuutta, mausteisuutta, tammea, maltaisuutta. Hiukan yksioikoinen finaali jää melko lyhyeksi.

Arvio: Odotuksiin nähden varsin yksinkertainen perusviski. Tuoksussa on toki hetkensä. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 78/100 (per 1).

Dominic Roskrow: Whisky Japan

Dominic Roskrow’n Whisky Japan. The Essential Guide to the World’s Most Exotic Whisky (Kodansha, 2016) oli odotettu päivitys Japanin tilanteeseen. Ainakin omalta osaltani tiedot japanilaisesta viskistä perustuivat paljolti Nonjattaan, internetin hajatietoon, kuulopuheisiin ja muutamiin jo hiukan vanhentuneisiin viskiatlaksiin ennen tätä.

Ulf Buxrudin Japanese Whisky (DataAnalys, 2008) on jo yhdeksän vuoden takaa ja loppu kaikkialta – en ole itsekään saanut sitä huutokaupasta sellaiseen hintaan, että olisin kehdannut ostaa. Oman kirjahyllyni tähän mennessä ainoa pätevä Japania käsittelevä viskikirja on ollut Nonjattan perustajan Chris Buntingin Drinking Japan (Tuttle Publishing, 2011), joka sekin keskittyy enemmän Japanin baareihin kuin varsinaiseen yleisesitykseen japanilaisesta viskistä ja sen historiasta.

Minulla on jossain määrin henkilökohtainen suhde Japaniin ja japanilaiseen viskiin. Olen reissannut maassa pari kertaa ja ystäväni asuu siellä edelleen. Viimeksi matkustin Tokioon nyt keväällä ja totesin todeksi saman, minkä myös Roskrow kirjassaan pari otteeseen huomioi: ikämerkitsemättömät viskit ovat täyttäneet hyllyt, viimeiset ikämerkityt viskit ovat nykyään järkyttävän kalliita eikä varsinaisia löytöjä voi tehdä enää oikeastaan missään.

Muistan hyvin, miten vuonna 2010 kaikki paikat olivat vielä täynnä ikämerkittyjä Yamazakin ja Yoichin pulloja, jopa single caskeja, ja vielä todella edullisesti. Pari vuotta myöhemmin Isetanin tavaratalo Shinjukussa myi Karuizawan Last Bottling -sarjan pulloja noin 80 euron kappalehintaan (miksi en ostanut, miksi?). Keväällä 2014 Tokiosta sai pullon 20-vuotiasta Yoichia 120 eurolla (kuvassa), vaikka Euroopassa sen hinta oli jo kaksinkertainen. Ja sitten tuli syksy 2014 ja kaikki pullot katosivat Japanissa hyllyistä, hinnat nousivat taivaisiin ja homma meni viskiharrastajan näkökulmasta ihan umpeen. Tämä kaikki tapahtui ihan muutamassa viikossa.

Aiemmin muun muassa The World’s Best Whiskies -kirjasta tunnettu Dominic Roskrow jäljittää käännekohdan erään viskiraamattua julkaisevan miehen Whisky of The Year -valintaan. Yamazaki Sherry Cask 2013:n valinta julkistettiin marraskuun alussa 2014, eivätkä japanilaisen viskin markkinat ole sen jälkeen olleet enää entisensä. Ansio ei ollut yksin Murrayn, mutta tipping point eli eräänlainen kriittinen piste ylitettiin sattumalta juuri tuolloin.

Tänä keväänä tilanne oli Tokion viskikaupoissa näin viskiharrastajan näkökulmasta hiukan… apea. Tunnettu Shinanoya-ketju myi ainakin Ginzan myymälässään 18-vuotiasta Yamazakia 47 800 jenin eli tämän päivän kurssilla noin 420 euron hintaan. Sitä ympäröivä valikoima oli äärimmäisen suppea ja hinnat täysin kohtuuttomat. Sadalla eurolla olisi saanut ikämerkitsemätöntä perusviskiä, ei juuri muuta. Single caskeja ei tällaisissa perusmyymälöissä näkynyt yhtäkään. Kaikki Karuizawa- ja Hanyu-pullot ovat siirtyneet täysin huutokauppoihin.

Viskibaareissa voi sentään edelleen tehdä löytöjä, jos vain tietää, mistä etsii. Kävin lyhyellä reissullani muutamissa Tokion viskibaareissa, joista kaksi mainitaan myös tässä Roskrow’n kirjassa. Huippupaikaksi osoittautui Campbeltoun Loch (ottamani kuva alla) aivan Yurakuchon aseman kupeessa lähellä Hibiyan puistoa.

Paikan omistaja Nakamura Nobuyuki osoittautui kovaksi Islay-faniksi, jonka sydäntä lähellä on myös Springbankin hieno tuotanto. Äärimmäisen ahtaaseen kellarikoppiin on rakennettu satojen pullojen vetoinen baari, jossa istuttiin selkä seinää vasten maistelemassa viskejä. Etenkin huhtikuisena perjantai-iltana paikka oli aivan umpitäynnä salariimaneja, jotka ryystivät hienoja viskejä ja kuiskailivat toisilleen. Mutta valikoima oli hieno ja hinnat suorastaan kohtuulliset. Lasillisen loistavaa Port Elleniä sai euroissa parillakympillä.

Jos reissuni olisi ollut pidempi, olisin käynyt ainakin Shinjukussa sijaitsevassa Zoetropessa ja Roppongin kuuluisassa Cask Strengthissä, koska kävelin kummankin paikan ohi päiväsaikaan. Mutta iltaisin en niihin pahaksi onneksi ennättänyt. Sen sijaan piipahdin Omote-sandossa sijaitsevassa Tokyo Whisky Libraryssa (hieno ja kallis, paljolti blendejä, ei niinkään viskiharrastajan viskejä) ja Ginzan uusitussa Hibiya Bar Whisky S-II:ssa (kallis ja sliipattu, kapea valikoima, Hakushu keskiössä). Kovasti jäi vielä viskibaareja tälläkin reissulla näkemättä, ja näistä nyt koetuista vain Campbeltoun Loch ansaisee varauksettomat kehut ja lämpimän suosituksen.

Tästä baariskenestä ja näistä asioista siis kertoo myös Dominic Roskrow’n Whisky Japan.

Komean näköinen kirja käsittelee japanilaista viskiä ja Japania viskimaana hyvin yleistasoisesti. Perusasiat ovat kohdallaan ja yleispätevää näkemystä riittää, mutta kovin syväluotaavaa analyysia kirjalta ei kannata odottaa. Sitä varten seuraavaksi lukulistallani on Stefan Van Eyckenin Whisky Rising. The Definitive Guide to the Finest Whiskies and Distillers of Japan (Cider Mill Press, 2017), jota tässä Roskrow’n kirjassakin jo vähän ennakoidaan.

Roskrow’n teos alkaa luonnollisesti kaukaa. Japanilaisen viskin historia kerrotaan monista muistakin teoksista tuttuun tapaan kahden henkilön kautta. Shinjiro Toriin ja Masataka Taketsurun merkitystä ei tietenkään ole syytä väheksyä, mutta ennen heitä tapahtuneisiin kehityskulkuihin ei juuri viitata, vaikka japanissa on kuitenkin ollut viskitislaamoita jo 1800-luvun puolella. Kaikkineen historialuku on sujuvaa luettavaa.

Toisessa luvussa Roskrow käy läpi japanilaisen viskin valmistusprosessin, joka ei yllätyksiä tarjoa – luonnollisesti se vastaa skotlantilaisen viskin prosessia. Mizunara-tynnyrit saavat toki ansaitsemansa erityishuomion, ja kolme kuuluisaa Bowmoren tislaamon varastoon vietyä mizunara-tynnyriä mainitaan vielä erikseen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana japanilaisten tislauskuviossa on, että hiivaa pidetään jonkinlaisena ”salaisena” ainesosana. Käytetty hiiva on siis paikallisissa tislaamoissa liikesalaisuus. Meininki on hiukan eri kuin Skotlannissa, jossa jokainen tislaamo mielellään esittelee Mauri- ja Quest-hiivasäkkejään.

Kolmosluvussa Roskrow esittelee Japanin viskitislaamot. Tuttujen lisäksi mukana on myös kolme kokonaan uutta tislaamoa: Akkeshi, Miyashita Shuzo, Shizuoka. Akkeshi on perustettu Hokkaidon saarelle vuonna 2014 ja tuotannon kokoluokaksi kaavaillaan täydellä kapasiteetilla 300 000 litraa vuodessa. Paikka vaikuttaa esittelyiden perusteella eräänlaiselta Japanin Kilchomanilta, farmitislaamolta kaukana. Miyashita Shuzo taas on perustettu vuonna 2015 Okayamaan ja tähtäilee 500 000 litran vuosituotantoon. Myös Shizuoka on aloittanut samana vuonna 2015 ja pystytetty samannimiseen kaupunkiin Abe-joen varrelle. Ensimmäistä viskiä sieltä odotetaan vuonna 2019.

Varsin napakoiden tislaamoesittelyiden lisäksi Roskrow on tehnyt kolme henkilökuvamaista haastattelua, joissa esiintyvät Chichibun perustaja Ichiro Akuto, Fuji Gotemban Chief Blender Jota Tanaka, Suntoryn Hakushu- ja Yamazaki-tislaamojen Chief Blender Shinji Fukuyo sekä Nikkan Chief Blender Tadashi Sakuma. Haastattelut ovat japanilaiseen henkeen erittäin hillittyjä ja asiallisia eikä kukaan tule vahingossa sanoneeksi mitään räväkkää.

Kaikkineen Ichiro Akuto kasvaa tässä teoksessa varsin merkittävään rooliin, ja ihan syystä. Hänen isänsä omisti aikanaan Hanyun tislaamon ja myöhemmin joutui myös sulkemaan sen. Akuto pelasti jäljelle jääneet tynnyrit ja keksi ruveta julkaisemaan niitä korttisarjana, josta tuli äärimmäisen haluttu. Itse olen maistanut aikanaan yhden Hanyun, mutta se ei ollut korttisarjaa – vaikka loistava viski sekin oli yhtä kaikki. Akuton merkitys on valtava myös Karuizawan viimeisten tynnyrien suhteen ja osana Number One Drinksin projektia. Ehkä näistä kulttuurihistoriallisista syistä myös Akuton oma Chichibu-tislaamo ja sen tuotanto säteilee erityistä tähtipölyä, vaikka tislaamon julkaisemat viskit ovat olleet vasta hyvin nuoria.

Neljännessä luvussa ovat vuorossa maistelumerkinnät, joka sisältää yleispätevät luonnehdinnat keskeisistä japanilaisista viskeistä ja muutamista harvinaisuuksista. Yamazaki 18 yo kerää suistutusta sekä tässä osiossa että teoksessa muutenkin. Kaikista kirjassa mainituista ”klassikoista” tuo viski tuntuu toistuvan kaikkein tiheimmin. Onhan se hyvä viski, mutta itse nostaisin legendaariseen asemaan mieluummin Yoichi 15 yo:n tai Yoichi 20 yo:n.

Kirjan viides luku on teoksen vahvin ja tärkein: aiheena on japanilaisen viskin nousu. Haastattelujaksoissa esitellään Marcin Miller, Chris Bunting, Stefan Van Eycken ja Nicholas Coldicott. Heillä kaikilla on merkittävä rooli japanilaisen viskin nousussa nykyiseen asemaan länsimaisen yleisön silmissä. Näistä miehistä Marcin Miller oli itselleni tuntemattomin, vaikka olisi ehkä pitänyt tietää enemmän: hän on Number One Drinks Companyn toinen perustaja, Whisky Magazinen perustaja, Whisky Live -tapahtumien perustaja ja erittäin syvällä japanilaisessa viskikulttuurissa.

”If only we’d known”, Miller summaa muistonsa hurjilta vuosilta. Ajoituksessa oli valtavasti onnea, koska niin pitkään nykyään klassiset japanilaiset viskit olivat pölyttyneet hyllyissä – ja yhtäkkiä kaikki muuttui. Myös Stefan Van Eycken muistelee Ichiro’s Malt Card Series -pullojen ja muiden huippuviskien karua tilannetta aikana, jolloin ne eivät kiinnostaneet ketään:

”Their labels were literally falling off, because they had been on the shelves of liquor shops for so long. Until five years ago, you could pick up a single cask Hakushu or Yamazaki any day of the week. Even a major electronics store, with branches all over the country, had more than a dozen different single casks on sale for years. Now people would camp in front of the store if they knew a single cask bottling was coming out.”

Täydestä Ichiron korttisarjasta ollaan tänä päivänä valmiita maksamaan noin puoli miljoonaa euroa. Bonham’sin huutokaupassa täysi sarja myytiin 28. elokuuta 2015 hintaan 426 015 euroa – sisältäen preemion. Kuka olisi uskonut tällaista vielä muutama vuosi aiemmin? Ei kukaan.

Kuudes luku esittelee japanilaisia viskibaareja. Baarit käydään melko yleispätevästi läpi eikä yllätyksiä tai kovin henkilökohtaisia muisteloita esiinny. Chris Buntingin Drinking Japan on edelleen tässä suhteessa erinomainen teos ja tarjoaa tähän aiheeseen vielä paljon kattavamman kuvan – joskin sen tiedot alkavat jo hiukan vanhentua, mutta silti.

Seitsemännessä luvussa Roskrow esittelee vielä maailman viskibaareja. Osuus jää melko turhaksi. Vaikka monissa maailman hienoissa viskibaareissa on kaikenlaisia japanilaisia viskejä hyllyssä, moni hehkuttaa viimeisiä pullonpohjiaan, jotka ovat taatusti jo tällä hetkellä kadonneet valikoimista.

Kahdeksannessa luvussa on täyteaineistolta tuntuvaa asiaa viskicocktaileista ja ruoan yhdistämisestä viskiin. Jotenkin tuntuu, että kirjan painoarvo olisi ainakin omissa silmissäni kasvanut, mikäli tämän olisi jättänyt kokonaan pois.

Yhdeksäs ja viimeinen luku piirtää vielä kuvan japanilaisen viskin tulevaisuudesta. Ja se taas on karu tarina siitä, miten NAS-viskit tulivat jäädäkseen ja klassikot katosivat niiden alta. Toisaalta voi olla mielissään siitä, jos on ennättänyt maistaa ajoissa hienoja Yoichin, Yamazakin, Hanyun ja Karuizawan pullotteita. Nykyään ne alkavat olla tosiaan jo niin valtavan kalliita, ettei niihin varmaankaan enää kovin usein törmää – saati pysty ostamaan. Ja toisaalta kyllä Roskrow’lla on pieni optimismi vallalla sen suhteen, että kassakriisin välttäneet Japanin viskiyhtiöt pystyvät vielä tuomaan huippuviskejä markkinoille tulevaisuudessakin. Toivotaan niin.

Whisky Japan on kaikkineen komea opus. Jämäkät kannet ja paksut sivut, tyylikäs taitto ja säästelemättä käytetyn nelivärikuvat huokuvat laatua. Roskrow on osannut ammattimiehenä punoa melko yleispätevistä aineksista oivallisen viskikirjan. Whisky Japan on hyvä perusteos ja johdatus japanilaiseen viskiin. Syvällisempään analyysiin on toki hankittava lisäksi muitakin teoksia, mutta tästä on hyvä aloittaa, jos aihetta ei entuudestaan juuri tunne.

Yöpöydälläni on seuraavaksi Stefan Van Eyckenin jo aiemmin mainittu Whisky Rising, joka jatkaa siitä, mihin tämä Roskrow’n teos jäi. Harmi vain, ettei ole jäänyt paljon japanilaisia viskejä talteen näiden teosten ääressä nautittavaksi. Tunnen silti suunnatonta kiitollisuutta siitä, että olen ehtinyt jonkin verran Yoichin, Yamazakin, Karuizawan ja Hanyun klassisia viskejä elämässäni maistelemaan. Ne eivät enää koskaan palaa.

Talisker 20 yo 1982/2003, 58,8%

Tämä bourbonkypsytetty kaksikymppinen Talisker on aina jäänyt vuotta aiemmin tislatun sherrykypsytetyn version varjoon. Kieltämättä tuo Talisker 20 yo 1981/2002 on aivan maaginen ja omassa viskien Hall of Fame -listassani erittäin korkealla.

Silti uskon, että klassikko-osastosta puhutaan vielä tämän vuonna 1982 tislatun ja vuonna 2003 pullotetun bourbonversionkin kanssa. Näiden 20-vuotiaiden jälkeen Talisker siirtyi julkaisemaan vuosittain 25-vuotiaan pullotteen eikä tällaisia tapauksia ole enää nähty.

Talisker 20 yo 1982/2003

(58,8%, OB, 1982–2003, Refill Bourbon Casks, 12000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Turvesavua, vaniljaa, kinkkua, omenaa, lääkemäisyyttä, pippuria! Nyt on mahtavuutta. Kuivaa tammea, hunajaa, heinää. Rasvaisuutta, voita pannulla. Suolaa, mineraalisuutta, merellisyyttä, kamferia, hiiltä. Upea. Vihreää omenaa, hiukan limettiä, ananasta. Sanoinko jo, että upea? Vesilisä tuo ruohoisuuden pintaan.

Maku: Öljyinen ja turvesavuinen, tamminen ja lääkemäinen. Kamferia, eucalyptusta, mineraalisuutta, haavansidonta-aineita. Rasvaa, palvikinkkua, suolaista voita. Tervaa, lakritsia, pippuria. Nyt on jytinää. Suutuntuma on täyteläinen ja painava. Tammessa on herkullisen kuiva sävy, silti läpi tulee hunajaa ja vaniljaakin. Omenaisuus ja pehmeä sitruksisuus maistuvat hienosti. Jälkimaku on erittäin pippurinen, suolainen, tamminen ja hiilisen turvesavuinen. Mahtava lakritsinen öljy vain leijuu kitalaessa, kun pippuri jatkaa ilotulitusta. Nokea, suolaa, kamferia, lihaisuutta. Erittäin pitkä finaali. Vesilisä lisää hiilisyyttä ja tiettyä kuivan salmiakkista purevuutta samalla, kun hedelmäisyys aukeaa entistä paremmin.

Arvio: Aivan uskomattoman hieno Talisker. Tislaamon profiili on tässä parhaimmillaan, refill-tynnyrit huippulaatua. Suunnattoman herkullinen ja suuri viski. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 17).

BenRiach 16 yo 1999/2016 Cask #5043, 56,4%

Maistelussa ex-sherrytynnyrissä viimeisteltyä BenRiachia. Etikettimalli on tämä uusi, jota on kovasti kritisoitu. Onneksi sitä ei tarvitse juoda.

BenRiach 16 yo 1999/2016 Cask #5043

(56,4%, OB, 1999–2016, Batch No. 13, Cask No. 5043, Oloroso Sherry Puncheon, 696 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rusinaa ja piparkakkua, paahtoleipää ja appelsiinimarmeladia. Hieman käynyt omenaisuus mukana, hilloinen vaikutelma ylipäänsä. Maltaisuus ja tammisuus tuntuvat hiukan raaoilta, mutta viikuna ja siirappisuus toimivat tässä hyvin. Makea ja maitosuklainen kokonaisuus. Vesilisä avaa hunajan ja vaniljan täysin varoittamatta, makea hedelmäsalaatti pääsee suklaasta läpi.

Maku: Mausteinen ja voimakas. Omenahillo suorastaan jyrää. Aktiivinen tammi ja mausteet ovat pinnassa. Siirappia, rusinaa, suklaata, viikunaa. Leipämäinen maltaisuus ja paahteisuus ovat edelleen mukana. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kaiken keskellä huokoisen oloinen. Tasapaino hiukan hakee. Ruskeaa sokeria, vadelmahilloa, pähkinäisyyttä. Jälkimaku on varsin hapan ja hapokas, paahteisuus ja maltaisuus tulevat voimalla pintaan. Hiukan ummehtunut omenaisuus pitää tiukasti pintansa. Viikuna ja rusina jäävät vähitellen voimistuvan tammen jalkoihin. Finaali on silti melko pitkä. Vesilisä tuo hunajaa ja hedelmää, klassisen BenRiachin elementtejä.

Arvio: Hetkellisesti oikein mainio BenRiach. Balanssi vähän heittelee, mutta maut ovat voimakkaat ja pääosin kohdallaan. 87/100

Mosstowie 34 yo 1979/2013, The Ultimate 51,5%

Nyt on harvinaista. En ole koskaan ennen kohdannut Mosstowien viskiä. Kyseistä tuotetta on tehty aikoinaan Miltonduffin tislaamon Lomond-pannuilla.

Mosstowie 34 yo 1979/2013, The Ultimate

(51,5%, The Ultimate, Rare Reserve, 6.2.1979–4.6.2013, Cask No. 1355, Bourbon Barrel, 185 bts., 70 cl)

Tuoksu: Yllättävän voimakas. Yrttejä, tammea, vanhoja kirjoja, jotenkin pölyinen ja alkuun hyvinkin sulkeutunut. Päärynää, vaniljaa, banaania, hunajaa. Ruohoisuutta, kirpeää mausteisuutta. Vihreää teetä. Erittäin haastava ja kompleksinen tapaus, varsin vaikuttava siis. Vesilisä avaa karkkisuutta, vihreitä kuulia.

Maku: Tuoksua selvästi makeampi. Omenaa, päärynää, banaania, aprikoosia, makeaa sitruksisuutta, hiukan anista. Hilloisuutta, raparperia. Suutuntuma on kevyen öljyinen. Edelleen pieni pölyisyys, vanhat kirjat, ullakko ja tietty kuivakkuus on läsnä. Samalla kuitenkin makeudessa on paljon syvyyttä, vaniljaa ja kanelia, kakkupohjaa ja hunajaisuutta. Hakee hiukan suuntaa koko ajan. Jälkimaku on kuivan tamminen, vaniljainen, hunajainen ja yrttinen. Ruohoisuutta ja heinää, hapokkuutta, edelleen pölyisyyttä ja vanhojen kirjojen tunnelmaa. Hiukan lyhyempi ja kapeampi finaali kuin olisi odottanut. Vesilisä toimii hienosti, pölyisyyden takaa löytyy vielä lisää minttuisia ja raikkaita sävyjä.

Arvio: Erittäin haastava ja kompleksinen viski. Hurjan mielenkiintoinen, mutta vaikea. Vaatii aikaa. 89/100