Kuukausi: heinäkuu 2016

Ian R. Mitchell: Wee Scotch Whisky Tales

Ian R. Mitchellin nimi ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta mies näyttää toimineen historianopettajana Glasgow’n seutuvilla ja kirjoittaneen pari artikkelia Whisky Magazineen kymmenisen vuotta sitten. Mitchellin pieni kirjanen Wee Scotch Whisky Tales (Angels’ Share, 2015) ei herättänyt pahemmin odotuksia, mutta kun sen luin, tajusin, että kyseessä onkin mitä mainioin tarinakokoelma.

Mitchell kertoo kymmenen pientä tarinaa Skotlannista ja viskistä. Jokainen miniessee on aikakauslehtiartikkelin mittaluokkaa, ja olettaisin, että pari noista saattaa olla muokattu Mitchellin aiemmista Whisky Magazinen jutuista.

Ensimmäisessä artikkelissa Mitchell paneutuu Ferintoshiin ja tax-free-politiikkaan. Tarina kiertää hyvin menneen ajan tislaamosta nykypäivään ja lactobacillus ferintoshensis -bakteeriin. Toinen artikkeli on tutumpi juttu siitä, miten Glasgow’n verokapina 1725 sai erään Daniel Campbellin lähtemään Islaylle ja viskin historian muuttumaan. Kolmannessakin tarinassa, ”Whisky Wars in Scotland”, taistellaan viskin verotuksen kanssa.

Neljäs artikkeli käsittelee viinanpolttoa Don-joen maalaismaisemassa Aberdeenin laitamailla. En ollut koskaan aiemmin kuullut Margaret McHardyn tislaushommista – eikä Strathdon-nimistä tislaamoakaan ole ikinä päätynyt millekään kartalle. Vitostarinassakin ollaan laittomuuksia jahtaamassa, kun Malcolm Gillespie toimittaa excise manina oikeutta verissä päin ympäri Skotlantia. Maailmankaikkeuden ironiaa on, että kaikkien aikojen tehokkain viskin veroja perinyt tullimies Gillespie hirtettiin laskuihin liittyneen vilunkipelin takia.

Kuudennessa artikkelissa Mitchell pääsee vihdoin Robert Burnsin ääreen – Burns kuuluu syvällisesti jokaiseen skotlantilaiseen viskikirjaan. Sinänsä mitään kovin uutta Mitchell ei saa kansallisrunoilijasta irti, lähinnä vain nostaa esiin ristiriitoja räävittömän juopottelun ja ylevän kansallistunteen väliltä. Seitsemän tarina käsitteleekin sopivasti raittiusliikettä Skotlannissa.

Kahdeksas artikkeli syventyy tislaamisen historiaan Lewisin saarella Ulko-Hebrideillä. Nykyisen Abhainn Deargin kotisaari on nähnyt laitonta tislaustoimintaa vuosisatojen ajan, ja Mitchell saa aiheesta irti paljon sellaista, mitä en ole aiemmin mistään lukenut. Sen sijaan Hamish Macraen elämää sivuava ”The Last Distiller Had the Last Laugh” jää lähinnä reunamerkinnäksi teoksessa.

Viimeisenä artikkelina kirjassa on Uuden Seelannin viskihistoriaa käsittelevä ”New Zealand Moonshine: The Hokonui Brand”, joka on harvinaisen mielenkiintoinen tarina Mary McRaen matkasta Uuden Seelannin Eteläsaarelle ja sen laittoman viskintislauksen keskushenkilöksi 1800-luvun lopulla. Tarinasta tulee itse asiassa mieleen Eleanor Cattonin hieno Booker-voittajateos Valontuojat (The Luminaries, 2013), jossa siinäkin harjoitetaan samoissa maisemissa monenlaista vilunkia.

Kaikkineen Mitchellin teos siis pyörii pitkälti laillisuuden ja laittomuuden ympärillä. Historiaperspektiivi on ilmeinen jokaisessa artikkelissa, samoin pohdinta alkoholin vaikutuksista ihmiseen ja ihmisyhteisöön. Mitchellille on annettava erityiskiitos siitä, että kaikkein ilmeisimmät aiheet ja näkökulmat sivuutetaan sujuvasti. Mukavaa luettavaa tämä Wee Scotch Whisky Tales.

Glendronach 17 yo 1996/2013 for Whiskykanzler, Cask #1483, 53,0%

Saksalainen Whiskykanzler nappasi pari vuotta sitten tällaisen tumman sherryherkun Glendronachilta. Kyse on siis berliiniläistä Wein & Whisky -kauppaa ja Berliinin maineikasta Whiskyherbst-festaria pyörittävästä firmasta, joten tältä pullotteeltakin voi odottaa jonkinmoista laatua. Maistetaan pois.

Glendronach 17 yo 1996/2013 for Whiskykanzler

(53,0%, OB for http://www.whiskykanzler.de, 16.2.1996–8/2013, Pedro Ximénez Sherry Puncheon, Cask No. 1483, 678 bts., 70 cl)

Tuoksu: Lihaisa ja kahvinen. Todella tumma ja painava sherrytuoksu, jossa siirappinen makeus lymyää pinnan alla ilmeisenä. Savumakkaraa, hiiltyneeksi paistettua possunfileetä, jotain karamellisoitunutta. Luumuhilloa ja suklaisuutta. Tallia ja jotain hiukan tupakkaistakin tässä on. Vesilisä nostaa vähän ruutia.

Maku: Todella makea. Siirappinen, kermatoffeemainen makeus hallitsee kokonaisuutta. Tuoksun kahvisuus ja lihaisuus jäävät taka-alalle, vaikka tumma lakritsisuus muistuttaakin tämän yrttisestä ja tallisesta puolesta. Hiukan rikkinen vivahde on mukana. Suutuntuma on kermaisen täyteläinen, mausteetkin ovat pehmeitä ja miellyttäviä. Tamminen ja nahkainen puoli tulevat vähitellen myös mukaan. Jälkimaku alkaa siirappisen makeana ja paksuna, tumman suklaisena ja kahvisena. Vähitellen tammi, kaneli, neilikka, luumu, lakritsi ja yrtit tulevat mukaan kuvaan. Varsin pitkä ja muhkea finaali. Vesilisä korostaa tammea ja tanniineja selvästi.

Arvio: Hiukan liian makea, mutta muuten jälleen kerran oivallinen Glendronach. 89/100

Dominic Roskrow: The World’s Best Whiskies

Maailman parhaista viskeistä on kirjoitettu kasapäin kirjoja. Yleinen tapa on ottaa jokin sopiva tasaluku ja täsmätä siihen sopiva määrä viskejä. Kokeneen viskikirjailijan Dominic Roskrow’n The World’s Best Whiskies. 750 Unmissable Drams from Tain to Tokyo (Jacqui Small, 2010) on jälleen yksi tämän genren teos – eikä itse asiassa hassumpi olekaan.

The World’s Best Whiskies on näin kunnianhimoiseksi varsin napakka, alle 300-sivuinen. Siihen mittaan on kuitenkin saatu mahdutettua pieni taustaesittely viskin historiasta, valmistuksesta ja nauttimisesta, sen perään 750 viskiä, muutama laajempi tislaamoesittely ja pari asiantuntijahaastattelua (Sandy Hyslop, Gordon Motion, Robert Hicks, John Glaser).

Roskrow-Worlds-Best-Whiskies-005Kirjan tiiviin mitan kääntöpuolena on erittäin pieni kirjasinkoko. Erityisesti yksittäisten viskien esittelyt on painettu niin pienellä, että voisin kuvitella sen olevan vähänkin iäkkäämmille lukijoille mahdotonta luettavaa – muuten kuin suurennuslasilla.

Roskrow’lla on ilmeisen kova fiksaatio vertauksiin, koska niitä viljellään tekstissä taajaan. Suurin osa liittyy jollain tavalla musiikkiin tai viihdeteollisuuteen:

If whisky were the music industry, Ardbeg and its neighbours Laphroaig and Lagavulin would be its big industrial heavy metal bands, the Metallica, Maiden and Motorhead of malts.

Balvenie is the Jack Daniel’s of Scotland – a big malt-producing distillery which has successfully managed to convince the world of whisky that it is a small, artisanal one, producing handcrafted small batch malts.

If Lagavulin, Ardbeg and Laphroaig are the Maiden, Metallica and Motorhead of whisky, Bowmore is its Bon Jovi.

This [Cardhu 12-year-old] is the whisky equivalent of the chocolate factory of Johnny Depp’s Willy Wonka in the 2005 film Charlie and the Chocolate Factory: an oral mass of happy bright colours and an overdose of the sweetest, fruitiest most delectable flavours you could ever imagine.

If The Dalmore were The Beatles then this [Dalmore 1974] is Ringo Starr, the least charismatic and stylish of the bunch, but a Beatle all the same.

Glenfarclas is to whisky what Bentley is to cars – excellently made, to the highest standards, in the traditional manner.

This [Pappy Van Winkle Family Reserve Rye 13-year-old] is to other whiskeys what Them Crooked Vultures are to rock music: an edgy and challenging experience but ultimately a rewarding one.

Roskrow-Worlds-Best-Whiskies-002Myös viskin makukategoriat Roskrow jakaa mielikuvallisesti erilaisiin kauppoihin (high street stores). The Fruit Shop sisältää hedelmäiset piirteet, The Florists kukkaiset sävyt, The Sweet Shop kaikenlaiset makeiset, The Bakers erilaiset leipäiset ja piparkakkumaiset piirteet, The Pet Shop kaikki tunkkaiset ja puuroiset sävyt, The Furniture Stores huonekalut ja puhdistusaineet, The Hippy Jewellers nahan ja mausteet, The DIY Store kumin ja kreosootin sekä The Tobacconists tupakat, sikarit ja savuisuuden. Ihan pätevä ja helposti havainnollistettu jako, sanoisin.

Kaikkineen tällaisissa kirjoissa valitut viskit herättävät aina sekä mielenkiintoa että pientä ärtymystä. Miksi juuri nämä 750 viskiä ovat kirjoittajan mielestä ne maailman parhaat? Ja miksi keskitytään vain tislaamopullotteisiin, kun yksityisiltäkin olisi löytynyt vaikka mitä? (IB-pulloteille on aivan kirjan lopussa oma aukeamansa, siinä kaikki.)

Roskrow-Worlds-Best-Whiskies-007Määrät toki mietityttävät. Esimerkiksi Arranilta on mahtunut mukaan peräti 11 viskiä, vaikka kirjan julkaisuvuonna 2010 niitä ei ollut kokonaisuudessaankaan vielä valtavan monia. Myös Glenrothesilta valitut 14 viskiä tuntuvat aavistuksen ylimitoitetulta. Ja 15 nykypäivän Macallania on ehdottomasti liikaa tällaiseen. Toisaalta myös kuusi Karuizawaa on melkoinen määrä tällaiseen kirjaan, kun ottaa huomioon, miten harvinaisista pullotteista on kyse. Samoin Ichiro Akuton korttisarjan viskit ovat näyttävästi kirjassa esillä, vaikka niitä harvemmin missään näkee.

Sinällään viskiesittelyiden muoto on varsin vapaa. Roskrow ei jaottele tuoksua, makua, jälkimaku ja yleistä arviointia mitenkään, vaan kirjoittaa sen, mitä kyseisestä viskistä tekee mieli sanoa. Ja niissä Roskrow on kyllä parhaimmillaan loistava tarinankertoja. Esimerkiksi Auchentoshan Three Woodin esittely kelpaa siteerata ihan kokonaisuudessaan:

A rep for Auchentoshan was sat at a bar once when a barman, a New Zeelander, started explaining the background of different single malts to an American guest.

’The bar man was doing fine until he got to Auchentoshan,’ he recalls. ’The guest asked him about Three Wood and he said ”Oh that’s a special bottling for golf clubs. Auchentoshan do a Seven Iron, too, and I think this summer they’re launching a Putter.” I nearly fell off my seat.’

Roskrow-Worlds-Best-Whiskies-008Rakenteellisesti teos painottuu voimakkaasti Skotlantiin, vaikka Yhdysvaltain ja Japanin viskejä käsittelevät osiot ovat toki melko laajoja. Sen sijaan Irlanti tuntuu alimitoitetulta, samoin Kanadalle on omana osionaan jätetty vain pari hassua sivua. Manner-Euroopasta enemmän tilaa saavat The Belgian Owl, Blaue Maus ja Mackmyra. Brittien saarilta myös Penderyn ja St George’s on huomioitu varsin näyttävästi.

Pieniä kauneusvirheitä kirjaan on pujahtanut muutamia. Esimerkiksi Bowmoren kohdalla tekstissä esitellään Bowmore 16-year-old Limited Edition Sherry Cask 53.8%, mutta valokuvaan on päätynyt vuoden 1992 Wine Cask Matured. Myös Roskrow’n teksti hapuilee tällä kohtaa: ”(…) I think there may have been a bourbon cask version of it (…)”.

Roskrow-Worlds-Best-Whiskies-006Bowmoren bourbon-, sherry-, portviini- ja punaviinikypsytettyjen vuosikertaviskien kimara on kuitenkin hyvin tiedossa, joten asian olisi voinut helposti tarkistaa tähän kirjaankin.

Myös Caol Ilan kohdalla tekstissä esitellään 25-vuotias, mutta kuvaan on päätynyt Distillers Edition, jota taas ei tekstissä esitellä ollenkaan. Highland Parkin Vintage 1994:n ja 1990:n kohdalle on päätynyt kumpaankin kuvaan sama pullo, Vintage 1990.

Ja itse asiassa mietin myös kirjan nimeä: The World’s Best Whiskies. 750 Unmissable Drams from Tain to Tokyo. Glenmorangie on tietysti Tainissa, mutta Tokiossa on… käsittääkseni ei yhtään tislaamoa. Lähimpänä lienevät Fuji-Gotemba ja Chichibu, mutta niihinkin on Tokiosta kyllä matkaa. Ehkä kirjan nimi viittaa paikkoihin, joissa viskiä voi juoda. Maailman parhaat viskit Tampereelta Turkuun? No, saivartelu sikseen, ehkä nimessä on vain haettu mukavaa alkusoinnuttelua ilman sen suurempaa tausta-ajatusta.

Roskrow-Worlds-Best-Whiskies-009Kokonaisuutena The World’s Best Whiskies on leppoisaa luettavaa, jos kestää jatkuvien musiikkivertausten vyöryn ja Roskrow’n musiikkiin liittyvien kokemusten yleisen yhdistämisen esiteltäviin viskeihin. Teksti on kaikkineen lennokasta ja asiapuoli on ihan hyvin kohdallaan.

Ja onhan näitä listoille valittuja viskejä mukava omassa mielessään opponoida, vaikka ne ovatkin aina aikakautensa heijastumia. Ehkä teoksen seuraavaan laitokseen saadaan pari Suomi-viskiäkin jo mukaan.

Laphroaig Brodir Port Wood Finish Batch 002, 48%

Laphroaig julkaisi toisenkin ex-portviinissä kypsyneen Brodir-erän. Ensimmäistä sai vain Pohjoismaiden markkinoilta, tätä tuntuu olevan laajemminkin saatavilla.

Laphroaig Brodir Port Wood Finish Batch 002

(48%, OB, +/- 2015, Port Wood Finish, Batch 002, 70 cl)

Tuoksu: Turvesavuinen ja viininen. Hiilisavua, nokea, sammutettua nuotiota. Kypsää hedelmää, marjaisuutta, makeaa roseeviiniä. Viinirypäleitä, uuniomenaa, karkkisuutta (punaisia viinikumeja). Hiukan lakritsia ja kumisaapasta, tunkkaisuutta. Pisteliästä tammisuutta taustalla. Vesilisä avaa bensaisuutta ja tuo pintaan tiettyjä epäpuhtaita sävyjä.

Maku: Intensiivisen turvesavuinen, hiilinen ja todella marjaisa. Viinisyys ja tammisuus hallitsevat makupalettia, kun raskain savu hiukan hälvenee. Salmiakki, suola ja kuiva yskänlääke ovat myös mukana. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tekstuuri jälleen hiukan ohut, mikä oli jo ykkösbatchin pulmana. Mansikkainen makeus jää hiukan valjuksi, hedelmäisyydessä ei ole oikein ulottuvuutta. Jälkimaku jättää marjaisuuden nopeasti taakseen, kun hiilisavu ja salmiakki alkavat jyrätä. Tammisuus puskee täydeltä laidalta mausteita ja tanniineja, mutta finaali on silti varsin miellyttävä. Keskipitkä finaali toimii tasapainoisesti. Vesilisä ohentaa runkoa todella herkästi, mutta vastapainoksi löytyy toki kurkkupastillin raikkautta.

Arvio: Poikkeuksellisti Brodirin kakkoserä on onnistuneempi kuin ykkönen, kun pääsin nämä vierekkäin maistamaan. Ykkösessä häiritsee tietty kerrostuneisuus, tämä kakkoserä on integroitunut paremmin. Silti näissä kummassakin on valtavasti matkaa ex-portviinikäsittelyn saaneeseen Cairdeas-pullotteeseen85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 70/100.

Royal Lochnagar 1998/2010 Distillers Edition 40%

Royal Lochnagarin Distillers Editionia harvemmin näkee, olen itse maistanut aiemmin niistä yhden. Nyt käsissä vuonna 1998 tislattu ja vuonna 2010 pullotettu yksilö.

Royal Lochnagar 1998/2010 Distillers Edition

(40%, OB, 1998–2010, Double Matured in Muscat Wine-Wood, Batch RL/98-10U, 70 cl)

Tuoksu: Tamminen, maltainen ja makea. Varsin marjaisa, mansikkaa ja vadelmaa nousee runsaasti esiin. Hiukan esanssisuutta, jotain parfyymin kaltaista. Karkkisuutta (kovia hedelmäkarkkeja) ja hunajaa. Maltaisuus on kuivaa ja muromaista, tammi pukkaa mausteita ihan kunnolla. Silti hiukan rakenneltu.

Maku: Mansikkainen ja vaniljainen, tamminen ja napakka. Maltaisuus on hiukan raakana pinnassa, puuromaisena ja hiukan jyväisenä jopa. Suutuntuma on keskitäyteläinen, tanniinit suipistavat suuta. Kovat hedelmäkarkit, esanssisuus ja keinotekoisen tuntuinen sitruksisuus hallitsevat kokonaisuutta. Jälkimaku on tamminen ja tanniininen, imelän jälkiruokaviininen ja aavistuksen kireä. Erikoinen kokonaisuus, kovat hedelmäkarkit ja hapokas maltaisuus eivät löydä tasapainoa oikein millään. Marjaisuus ja aktiivinen tammisuus ovat vahvasti mukana. Korkeintaan keskipitkä finaali ei herätä sen suurempaa ihastusta.

Arvio: Hedelmäinen yleisviski on saanut karkkisen ja marjaisan käsittelyn. Balanssi on päässyt siinä tohinassa hiukan kärsimään. 82/100

Talisker 1992/2005 Distillers Edition 45,8%

Varhaiset Taliskerin DE-pullotteet olivat melkoisen imelää, sherryistä tavaraa, jos oikein muistan.

Talisker 1992/2005 Distillers Edition

(45,8%, OB, 1992–2005, Batch TD-S: 5HT, Double Matured in Amoroso Sherry Wood, 70 cl)

Tuoksu: Imelän viininen ja varsin turpeinen esitys. Suklaisuutta, rusinaa, lakritsia, luonnonkumia. Suolaisuutta ja merellisyyttä, märkää köyttä ja sammutettua nuotiota. Mentholista raikkautta myös. Silti makea, ylikypsän hedelmäinen sherryisyys jyrää. Vesilisällä irtoaa ruohoisuutta ja hiukan säilörehua.

Maku: Viininen ja ylikypsän hedelmäinen, varsin savuinen ja rasvainen. Suolaisuutta ja joulukakun mausteita, rusinakeittoa ja ylikypsää luumua. Hiukan lakritsia, kuminen vivahde pysyy mukana. Kostea turpeisuus. Suutuntuma on varsin kermainen ja painava, vaikka tekstuuri ei olekaan kovin tiivis. Jälkimaussa rasvaisuus, likaisuus ja pippurinen purevuus ottavat vallan. Lakritsia, salmiakkia, suolaisuutta, merellisiä sävyjä. Hiiltä, nokea, turvetta. Kaiken vastapainoksi myös vihreää omenaa, eucalyptusta, vaniljaa ja tammen mukanaan tuomaa mausteisuutta. Melko pitkä, pippurinen finaali. Vesilisä korostaa tämän likaista, imelän rasvaista puolta.

Arvio: Taliskerin luonteelle uskollinen esitys. Viskinä silti hiukan yksioikoinen verrattuna esimerkiksi äskettäin maistamaani 1999/2010 Distillers Editioniin. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 85/100 (per 9).

The Balvenie 21 yo Madeira Cask 40%

Balvenie julkaisi tällaisen ex-Madeirassa viimeistellyn viskin kevätkaudella 2016 lähinnä lentokentille. Pakkaus viestii luksuksesta, mutta toivottavasti itse viski on myös sen tasolla.

The Balvenie 21 yo Madeira Cask

(40%, OB, 2016, Madeira Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Raikkaan hedelmäinen ja makean hunajainen. Päärynää, cantaloupemelonia, punaisia viinirypäleitä, vadelmaa. Aktiivinen tammi tuo paljon bourbonsävyjä pintaan, vaniljaisuus on runsasta ja lyijykynää on teroitettu. Maltaisuus on varsin rapsakkaa. Varsin nuorekkaan oloinen kokonaisuus kaikkineen.

Maku: Hunajainen, vaniljainen, marjaisa. Hedelmäisyys on selvästi tummempaa ja sitruksisempaa kuin tuoksussa. Veriappelsiinia, banaania, muromaisuutta, karvasta pähkinää. Suutuntuma on kiitettävän ryhdikäs eikä voltteihin nähden ollenkaan vetinen. Tammi on kuitenkin edelleen pinnassa ja kuivahtaa reippaasti. Jälkimaku alkaa jopa karvaana ja hiukan kireänä, vaikka makeutuukin nopeasti hunajaiseen ja hedelmäiseen suuntaan. Karkkimaisuutta, marjaisuutta, runsaasti mausteita, hiukan pähkinää. Tammi on mukana koko varsin pitkän finaalin ajan erittäin aktiivisena. Vanilja ja hedelmäsokeri jäävät suuhun leijumaan pitkäksi aikaa.

Arvio: Laadukas Balvenie, vaikka mitään erityisen sykähdyttävää tästä ei silti löydy. Kaikkineen fiilis on selvästi nuorekkaampi kuin miltä ikämerkintä pullon kyljessä näyttää. 86/100

Glendronach 18 yo 1993/2011 Cask #1, 54,9%

Glendronachin ykköstynnyri on peräisin kultaiselta vuodelta 1993. Tuolloin pistettiin 15. tammikuuta yhteensä yli kolmeenkymmeneen järjestysnumeroituun tynnyriin tislettä, jolle oli luvassa toistakymmentä vuotta ex-sherryn kovaa käsittelyä.

Muutama noista tynnyreistä on käsittääkseni vielä saapumatta markkinoille, mutta vitosbatchissa saatiin ulos tämä tynnyri numero yksi. Otan hatun päästä ja ryhdyn maistelemaan.

Glendronach 18 yo 1993/2011

(54,9%, OB, 15.1.1993–2011, Batch #5, Oloroso Sherry Butt, Cask No. 1, 509 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tummaa suklaata ja balsamicoa. Joulukakun mausteita, luumuhilloa. Hyvällä tavalla raskas kokonaisuus. Öljyisyyttä, nahkaisuutta, tallimaisuutta, lihaisuutta (parmankinkkua). Sherryisyys on tummaa mutta silti siirappisen makeaa. Erittäin houkutteleva kattaus. Vesilisä saa esiin paahtuneisuutta ja kumia.

Maku: Kermainen ja täyteläinen, silkkaa herkuttelua. Luumua, suklaata, rusinaa, siirappia. Hiukan balsamicoa ja rasvaista lihaisuutta. Tallimaiset sävyt kääntyvät multaisuuteen ja satulaan. Uuniomenaa, erittäin kypsiä kirsikoita, tiettyä rancio-fiilistä. Melko napakka mausteisuus. Jälkimaku alkaa siirappisena ja imelän sherryisenä, kunnes tammi alkaa tehdä tekojaan. Mokkaisuus nousee, esiin tulee espressoa ja tanniineja. Kuivuminen on kuitenkin hallittua ja tyylikästä. Tumma suklaa, luumuhillo ja kuivaliha pysyvät kyydissä mukana hamaan loppuun saakka. Varsin pitkä ja mehukas finaali. Vesilisä korostaa makeutta mutta ei oikein pidä enää tasapainoa kasassa.

Arvio: Erittäin maukas sherryherkku. Vain makupaletin pieni kapeus ja vedenkeston rajoitukset estävät pistämästä tälle vielä kovempiakin pisteitä. Sherryinen makeus ja tamminen kuivuminen taistelevat eeppisesti. 90/100

Linkwood 27 yo 1982, SMWS 39.80, 54,5%

Lasissa Scotch Malt Whisky Societyn päteväksi arvioitu Linkwood ex-bourbonista. Ikää on 27 vuotta, joten luonnetta tältä tietysti toivoo.

Linkwood 27 yo 1982, SMWS 39.80

(54,5%, Scotch Malt Whisky Society, Vintage 10/1982, Cask No. 39.80, ’Comforting warmth and sweet security’, Refill Hogshead, 171 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kaunis hedelmäisyys on korostuneesti pinnassa. Omenaa, päärynää, hunajamelonia, hiukan persikkaa. Runsaasti vaniljakastiketta. Tammi tuntuu voimakkaalta ja osin sahanpuruiseltakin, jopa pölyiseltä. Öljyinen ja mausteisuudessaan napakka kokonaisuus. Vesilisä tekee hyvää, raikastaa tätä ja nostaa yrttisiä sävyjä pintaan.

Maku: Aktiivisen tamminen ja tiukan hedelmäinen paletti. Kihelmöivä mausteisuus kulkee inkiväärin ja valkopippurin kautta, hedelmistä omenaisuus on kirpeää ja hunajameloni hiukan makeaa. Suutuntuma on öljyinen ja sangen kireä. Hiukan jyväinen maltaisuus tuntuu jopa epäkypsältä, vaikka iäkkäästä viskistä pitäisi kai olla kyse. Jälkimaku lähtee karvaaseen suuntaan, pähkinäisyyttä ja sitruksisuutta löytyy. Tammi on edelleen aktiivista, nyt jo todella paahteista ja hiukan kitkerääkin. Omenaa löytyy vielä hiukan, mutta tammi saa tästä totaalisen ylivallan. Finaali on silti varsin pitkä ja mausteinen. Vesilisä on liki välttämätön, koska vain sen avulla tammi rauhoittuu ja hedelmäisyys saa makeita piirteitä.

Arvio: Ei erityisen säväyttävä Linkwood. Kireä ja tamminen tapaus, joka aukeaa vasta kunnon vesilisällä. 83/100

Michael Jackson: Whisky. The Definitive World Guide

Michael Jacksonin ikonisen tuotannon yhtenä huipennuksena ilmestyi vuonna 2005 teos nimeltä Whisky. The Definitive World Guide (Dorling Kindersley). Kun sitä vertaa Jacksonin vuonna 1987 ilmestyneeseen The World Guide To Whisky -klassikkoteokseen, tajuaa, miten paljon maailmassa ja viskimarkkinoilla on tapahtunut 18 vuoden aikana.

Jackson-Whisky-002Vaikka Jacksonin teokset muistuttavat nimensä ja ulkoisen kokonsa puolesta hiukan toisiaan, sisältö on kuitenkin täysin erilainen. Toki perusrakenteessa on yhtäläisyytensä: aloitetaan viskin perusteista, edetään valmistamisen ja maistelun kautta viskimaihin ja -tislaamoihin. Lopuksi käsitellään vielä – modernin viskikirjan tapaan – viskicocktailit ja viskin yhdistäminen ruokaan.

Jacksonilla on tässä uudemmassa teoksessa mielenkiintoinen ratkaisu ottaa mukaan joukko ansioituneita viskikirjailijoita, jotka vastaavat omien spesialiteettiensa esittelyistä. Ian Wisniewski kirjoittaa ilmaston vaikutuksesta viskiin, mallastamisesta, ohrasta ja monesta muusta valmistusteknisestä asiasta, Richard Jones geologiasta ja turpeesta, Martine Nouet viskin ja ruoan yhdistämisestä…

Jackson-Whisky-004Kontribuuttoreita on teoksessa peräti yhdeksän. Yksi hienoimmista kokonaisuuksista koostuu Jürgen Diebelin luvuista Mashing and cooking ja Yeast and fermentation sekä Pot stills ja Column stills, joissa oli ainakin itselleni monta uutta tai muuten vain unohtunutta teknistä asiaa muun muassa bakteereista.

Toki Jackson on säästänyt itselleen muun muassa tynnyreitä ja puuta käsittelevän kokonaisuuden sekä viskin tuoksuttamista ja maistamista koskevat sisällöt. Myös tislaamo- ja viskiesittelyt ovat lähes täysin Jacksonin omaa käsialaa. Hienona ratkaisuna pidän suljettujen tislaamojen laajahkoja esittelyitä, joita ei ollut aiemmin viskikirjoihin samassa määrin mahtunut.

Aiemmista Jacksonin teoksista tuttu Skotlannin viskialueiden jako on tässä hyvinkin pitkälti ennallaan. Speyside on laajempi kuin millaisena sitä yleisesti pidetään. Esimerkiksi Glendronach ja jopa Glen Garioch ovat Jacksonilla vielä sujuvasti Speysidea. Toisaalta tässä teoksessa East Highlands vihdoin tutummin Perthshire, toisin kuin The World Guide To Whiskyssä, jossa East Highlands oli vielä voimissaan.

Jackson-Whisky-005Jacksonin tislaamoesittelyt ovat kaikkineen rautaa. Esimerkiksi Lagavulinin kohdalla Jackson pohtii, miten Classic Maltsin lanseerauksen aikoihin kaikki kuvittelivat, että kevyet Lowland-viskit olisivat se tulevaisuuden juttu. Toisin kävi:

Today, hardly anyone drinks light Lowland malts – everyone wants the distinctive taste of peat. This unexpected demand would not have been a problem were Lagavulin not the brand that was bottled at 16 years of age. Sixteen years ago the distillery was only working two days a week. The single malt has therefore been on allocation for some years (normal service is planned for 2006). To show that the stocks is coming back into line, a cask strength bottling at 12 years old has been released.

Jackson-Whisky-007Jackson suhtautuu ymmärtävästi jopa suuresti rakastamansa Macallanin muutosprosessiin. Fine Oak -sarjaakin esitellään myötätuntoisesti, joskin jopa Jackson joutuu myöntämään, että jotain on todella muuttunut. ”Although the whiskies are superb, the old unique selling point no longer applies.”

Viskien maistelumerkinnät kulkevat mukana pitkin kirjan sivuja aina omissa laatikoissaan. Mukaan on valittu edustavimpia ja yleensä niitä tutuimpia ja helpoimpia viskejä tekstissä käsitellyistä tislaamoista. Jacksonin nuotit ovat tuttuja Whisky Magazinen ja Malt Whisky Companionin sivuilta, ja jos niitä todella haluaa enemmän lukea, on melkein välttämätöntä siirtyä Malt Whisky Companionin pariin – tässä teoksessa ne jäävät sivumerkintöjen tasolle.

Jackson-Whisky-008Irlantia ja Yhdysvaltoja käsittelevät luvut ovat teoksessa korkeatasoisia ja kattavia. En esimerkiksi muista lukeneeni yhtä hyviä Midletonin ja Bushmillsin esittelyitä juuri mistään muusta kirjasta. Yhdysvalloista mukaan on mahtunut jopa mikrotislaamoita vino pino, sen lisäksi, että Kentuckyn ja Tenneesseen esittelyt ovat harvinaisen näyttäviä.

Japanin tislaamot Jackson käsittelee hyvällä tarkkuudella, mutta sen jälkeen muistaa hyvin, että tämä teos on peräisin vuodelta 2005. Jackson-Whisky-009Euroopan, Australian ja muun Aasian esittely jää hyvin ohueksi, käytännössä vain neljän sivun mittaiseksi. Suomikin mainitaan osion kansilehdellä, mutta yhtään suomalaista viskiä tai tislaamoa ei silti esitellä: ”Innovative newcomers from Finland to Australia are expanding the universe of whisky making”.

Kaikkineen Jacksonin teos on korkeatasoinen sekä sisällöltään että ulkomuodoltaan. Kuvat ovat laadukkaita eikä paperin laadussakaan ole säästetty. Joiltain osin kirja alkaa tuntua jo hiukan ikääntyneeltä, mutta sen ydin on edelleen voimissaan. Hieno teos on viskikirjallisuuden merkkipaalu, joka kuuluu ehdottomasti jokaisen viskiharrastajan hyllyyn.