Kuukausi: tammikuu 2016

David Wishart: Whisky Classified

Kun aloittelin viskiharrastustani, törmäsin tilastotieteilijä David Wishartin teokseen Whisky Classified. Choosing Single Malts by Flavour (Pavilion, Revised Edition, 2006). Se oli myös suomennettu vuonna 2006 nimellä Viskit, mutta hankin kuitenkin alkukielisen version, koska käännöksen laatu epäilytti.

Wishart-Whisky-Classified-002Muistan, että Wishartin tapa luokitella viskit herätti minussa yhtä aikaa kiinnostusta ja huvittuneisuutta. Tilastotieteilijä pelkistää viskit kymmeneen klusteriin, jotka ulottuivat A-ryhmän täyteläisistä ja makeista viskeistä J-ryhmän kuiviin ja turpeisiin viskeihin. Maun perusominaisuuksia jokaisella viskillä on kaksitoista, ja jokainen ominaisuus pisteytetään asteikolla 0–4. Esimerkiksi lääkemäisyyden kohdalla nolla tarkoittaa sitä, ettei ominaisuutta löydy, kun taas nelonen kuvastaa, että sitä on huomattavasti.

Wishartin makukartan kaksitoista perusominaisuutta ovat body, sweetness, smoky, medicinal, tobacco, honey, spicy, winey, nutty, malty, fruity ja floral. Jos Wishartin mallista hakee jotain hyvää, keinotekoinen viskien lajittelu Skotlannin maantieteellisten alueiden mukaan saadaan romutettua. Savuista viskiä löytyy muualtakin kuin Islaylta, eikä kaikkia Islay-viskejä tarvitse niputtaa lähtökohtaisesti savuisiin, koska ne eivät aukottomasti sitä tyyliä edusta.

Wishart-Whisky-Classified-003Tähän loppuvat kuitenkin hyvät uutiset. Metodologiasta väitellyt, sittemmin University of St Andrewsin tutkijana ansioitunut Wishart saa viskin tuntumaan juomalta, joka pelkistyy yksityiskohdikseen. Kirja käy läpi Skotlannin tislaamot ja pisteyttää niiden perustuotteet. Kun katsoo esimerkiksi Taliskerin 10-vuotiasta, mallin voi nähdä välittömästi vuotavan kuin seula.

Taliskerin peruskymppi voi olla vielä varsin helposti pisteytettävissä, mutta kun vierelle laittaisi esimerkiksi Port Ruighen, sen profiilipisteet menisivät aivan toisin. Pysytäänkö silloin vielä samassa klusterissa? Voidaanko väittää, että Talisker on ”samanlaista” kuin Ardbeg, Caol Ila ja Lagavulin? Entä kuka on ylin auktoriteetti sille, saako viski esimerkiksi spicy-ominaisuudestaan kaksi, kolme vai neljä pistettä?

Wishart-Whisky-Classified-005Pointti taisi tulla selväksi. Vaikka Wishart on rakentanut kirjansa tueksi Whisky Analyst -tietokoneohjelman, viski ei suostu pelkistymään – ei ainakaan omasta näkökulmastani. Tällaiset kategorisoinnit eivät koskaan pääse kiinni siihen ambivalenssiin, jota esimerkiksi todella vanhat viskit pystyvät tuomaan maistelijalle. Hetkellisesti viski voi tuntua tietynlaiselta, kunnes aistihavainto korvautuu toisella eikä vanhaan ole paluuta. Erityisesti todella kompleksiset, iäkkäät ja herkät viskit jäävät tällaisissa pisteytysjärjestelmissä heikkoon asemaan.

Wishartin mallin implisiittiseen arvolataukseen kuuluu, että viskejä ei pisteytetä kokonaisuutena, mutta niiden saamat ominaisuuspisteet muodostavat kuvan siitä, kuinka luonteikkaasta ja voimakkaasta viskistä on kyse. Luonne ja voimakkuushan ovat hyviä asioita, eikö totta? Esimerkiksi Loch Lomond saa jokaisesta ominaisuudesta yhden pisteen, paitsi tupakkaisuudesta nollan ja maltaisuudesta ja kukkaisuudesta kaksi pistettä. Kun vertaa tuollaista laimeiden ominaisuuksien viskiä esimerkiksi edellä mainittuun Taliskeriin, arvoasetelma on selvä. Ja kun lukija tietää, että Loch Lomondin tuotanto jää merkittävästi Taliskerin laadusta jälkeen, viskien ominaisuuksia alkaa lukea tällä arvolatauksella.

Wishart-Whisky-Classified-004Erityisen pahoilta näyttävät viskit, joilta puuttuu tiettyjä ominaisuuksia Wishartin mielestä kokonaan. Esimerkiksi Teaninich on tällainen viski: siitä ei löydy tupakkaisuutta, hunajaisuutta, viinisyyttä, pähkinäisyyttä eikä maltaisuutta. Niitä ei ole Wishartin mielestä siinä yhtään tippaa. Arvioitu tuote on 10-vuotias Flora & Fauna, ja rohkenen olla näistä määrityksistä eri mieltä. Samaa problematiikkaa on kirjassa kautta linjan: Laphroaigin kympissä ei ole hunajaisuutta, Tomatinin 12-vuotiaassa ei ole hedelmäisyyttä, Balvenien vanhassa kympissä ei ole pähkinäisyyttä. Tilastotieteilijän ehdottomuudella niiden sarakkeissa on tyhjää. Muutenkin tuntuu kummalliselta, että lääkemäisyys ja tupakkaisuus ovat 12 perusominaisuuden joukossa, kun niitä on löydetty vain muutamasta tuotteesta – muilla viskeillä on niissä aina puhtaat nollat.

Teoksen ongelmana on kokonaisuutena kaiken lisäksi siihen valittujen viskien epätasaisuus. Mukaan on mahtunut jonkin verran ihan luontevia peruspullotteita ja Flora & Faunaa, mutta osalta tislaamoista on otettu mukaan joko täysin satunnaisesti valittu erikoisuus (Caperdonich) tai yksityisen pullottajan harvinaisuus (Glenallachie). Osassa myös kuvaan on eksynyt eri tuote kuin mistä tekstissä ja taulukossa kerrotaan (Balmenach).

Wishart-Whisky-Classified-006Taitaa olla turha jatkaa Wishartin luokitusten perusproblematiikan parissa pidemmälle. Viskiharrastajan näkökulmasta ominaisuustilastoinnin kuivuus ja tappava tylsyys ovat henkisesti lannistavia. Tässä mallissa viskit ovat ikuisesti pysyviä, ominaisuuksiltaan puhtaasti nollasta neljään pisteytettäviä objekteja, joihin ei sisälly oivalluksia, iloa tai yllätyksiä.

Kokonaisuutena Whisky Classified on toki ihan laadukkaasti tehty teos. Se alkaa lyhyellä johdannolla viskin historiasta ja sen tekemisestä, kunnes etenee perusominaisuuksien kuvauksiin ja lopulta itse tislaamoesittelyihin. Tislaamot käydään läpi yksi kerrallaan, ja niiltä jokaiselta pisteytetään yksi viski. Lopussa tulee vielä kehotus Whisky Analyst -ohjelman käyttöön ja laajamittaiseen tilastoimiseen. Lopputuloksena on täydellisen seksitön kuvaus mallasviskin olemuksesta, ilman suuria tarinoita tai legendaarisia henkilöitä ja pullotteita. Tislaamotkin käydään mieluummin läpi teknisten ominaisuuksien kuvauksena, teoksen eetoksen mukaisesti.

Wishart-Whisky-Classified-007Kaikkineen tuntuu, että Whisky Classified on päässyt ikääntymään kymmenessä vuodessa jyrkästi. Subjektiivisten aistihavaintojen nousua ei ole vielä trendinä havaittavissa, vaan teos on uskollisesti oman auktoriteettinsa projektio. Tässä vuoden 2006 editiossa ei ole vielä esimerkiksi Kilchomania, mutta muistan vilkaisseeni myöhempiä laitoksia, joista sekin löytyy. Viimeisin painos näyttää olevan vuodelta 2012. Vaikea sanoa, onko päivitystä vielä tulossa.

Mutta kuten sanottua, Wishartilla on myös ansionsa. Kun Whisky Classified ilmestyi ensi kertaa vuonna 2002, viskien määrittely perustui monissa kirjoissa pelkkiin viskialueisiin. Teos pääsi iskemään kiilaa maantieteellisen luokittelun hegemoniaan ja onnistui nostamaan viskin ominaisuudet keskiöön. Valitettavasti metodi ei tunnu kestäneen aikaa. Nykyisellään Whisky Classified tuntuu matkalta maailmaan, josta on tullut jotain aivan muuta. Se sisältää toki edelleen pohtimisen arvoisia asioita, mutta yhdenkään viskihyllyn ainoaksi perusteokseksi siitä ei ole.

Powers 12 yo John’s Lane Release 46%

Dublinin John’s Lanella toimi aikoinaan Powersin tislaamo. Nyt käsissä on kyseisen aikakauden tyyliä jossain määrin imitoiva Powersin 12-vuotias irkkuviski, joka kantaa tuota osoitetta kyljessään.

Powers 12 yo John’s Lane Release

(46%, OB, +/- 2015, 5 cl miniature)

Tuoksu: Erittäin hedelmäinen ja jopa paksu. Kypsää banaania, mangosurvosta, aprikoosihilloa, hedelmäsalaattia. Hiukan rajunoloinen tammi iskee välistä, samoin makeudessa on tietty pistävä sävy. Tarte tatin, vaniljakastike, imelä kermaisuus. Melko järeä suorastaan. Vesilisä nostaa tuoreen ruohon selvästi pintaan.

Maku: Kermainen ja kypsän hedelmäinen. Tölkkiananasta, jossa tölkkikin maistuu. Metallisuus tuntuu selvänä. Kitkerä appelsiini ei tuntunut tuoksussa, mutta suussa se on ilmiselvä. Banaania ja persikkaa. Hapokkuutta, käynyttä omenaisuutta, hapanta teemäisyyttä. Suutuntuma on paksun öljyinen. Tiettyä likaisuuttakin tässä on, öljy maistuu niin paksuna. Jälkimaku alkaa jopa yllättävän maltaisena, sokerisena ja hapokkaana. Banaani ja vaniljakastike kulkevat mukana, vaikka tammi ja kovapintainen mausteisuus valtaavat nopeasti alaa. Melko pitkä finaali kaikkineen. Vesilisä saa esiin karvaita, jopa pähkinäisiä piirteitä tästä.

Arvio: Myönteinen yllätys. Nyt on niin rotevaa hedelmäisyyttä, että irkkuviskille tyypillinen kissanpissakin jää vyöryssä alakynteen. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 4).

Lagavulin 1999/2015 Distillers Edition 43%

Lagavulinin Distillers Edition pysyy tukevasti valikoimissa vuodesta toiseen. Viime vuosina trendinä on ollut siirtyminen muhkeasta PX-siirappisuudesta kohti hiukan kuivempaa ja bourbonvaikutteisempaa profiilia.

Lagavulin 1999/2015 Distillers Edition

(43%, OB, 1999–2015, PX Finish, lgv. 4/504, 70 cl)

Tuoksu: Makeaa turpeisuutta, tervaa, bensaisuutta ja hiilisavua. Siirappia, taatelia, suklaata, paksua marjaisuutta. Vaniljaista imelyyttä ja uunijuureksia, jotka saavat tämän tuntumaan hyvin nuorelta ja korostavat alla piilevää bourbonvaikutusta. Tuhkaa, tupakkaisuutta. Tiettyä kuivaa, hiukan jodimaistakin otetta on.

Maku: Tervainen, suklainen, siirappinen ja salmiakkinen kokonaisuus, jossa kaiken sherryisyyden alla aistii voimakkaan bourbonvaikutuksen. Ylikypsät hedelmät, luumu, taateli ja viikuna ovat pinnassa. Tuhkaisuus ja suolaisuus saavat tämän tuntumaan kuivalta ja osin ohueltakin, uunijuureksineen hyvin nuorelta myös. Suutuntuma jää melko kauas täyteläisestä. Jälkimaku alkaa mustaherukkaisena ja vadelmaisena, paksun siirappisena ja maitosuklaisena, kunnes hiilisavu ja tervaisuus alkavat määrätä. Apteekin salmiakkia, tammisuutta, mausteita. Finaali on melko lujaa piiskausta suolaisessa, kuivuvassa maisemassa. Tuhkainen kireys ja sherryinen makeus eivät löydä toisiaan.

Arvio: Hetkellisesti ihan herkullinen, mutta kokonaisuus ontuu. Pidin näistä Lagan DE-viskeistä selvästi enemmän silloin, kun sherryisyys oli jopa yliohjautuvaa. Nyt PX on kiinni enää heikolla liimalla. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 89/100.

Bunnahabhain 33 yo 1980/2013, Whisky-Doris 45,6%

Burns Nightin kunniaksi lasissa on taas vähän ikääntyneempää tavaraa. Tietyn iän ylittäneet Bunnat ovat usein aivan omaa luokkaansa, koska tisle kestää tynnyröintiä huikean hyvin. Nyt käsissä on saksalaisen Whisky-Dorisin pullottama, ex-sherryssä kypsynyt ikäviski.

Bunnahabhain 33 yo 1980/2013, Whisky-Doris

(45,6%, Whisky-Doris, 5/1980–11/2013, Cask No. 92, Sherry Butt, 460 bts., 70 cl)

Tuoksu: Runsaasti mehiläisvahaa. Tammea on vahattu oikein huolella. Suklaisuutta, mantelimassaa, hiukan suolattua maapähkinää. Mineraalisuutta, hapokkuutta, mustaa teetä. Taustalla on hiiltynyttä puuta, aavistus savuakin. Akaasiahunajaa, kurkkupastillia. Hieno on. Vesilisä tuo minttua ja raikkautta pintaan enemmänkin.

Maku: Aluksi erittäin suklainen ja rasvainen. Mehiläisvaha on läsnä, samoin toffee, tietty maapähkinäisyys myös. Runsaasti hunajaa, makeaa omenaa, appelsiinia. Kostutettua kakkupohjaa, rommia, hiukan viinisyyttäkin. Suutuntuma on melko kevyt, bodyssa saisi kieltämättä olla enemmän ryhtiä. Tammi korostuu selvästi, tasapaino hiukan hakee. Jälkimaku alkaa suklaisena ja mantelisena, kakkupohja käy kitkeräksi ja tee sakenee. Tanniinit haukkaavat kiinni ja suolaisuus nousee. Loppu on mehiläisvahan, hunajan ja mausteiden näytöstä. Finaali on melko pitkä ja loppua kohti jälleen makeampi. Vesilisä saa minttuisen puolen esiin.

Arvio: Oikein maukas tapaus, pienistä tasapainopulmista huolimatta. Ei silti spekseillään ihan parasta, mitä Bunnahabhainin historiasta löytyy. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 3).

Bowmore 17 yo Screen Printed Label 43%

Nyt vihdoin lasissa on Bowmoren 17-vuotias Screen Printed Label -aikakaudelta. Sarjan 12-vuotias oli itselleni suuri kotiinpaluu, 15-vuotias upea viski ja Cask Strength myös vaikuttava tapaus.

Odotukset leijuvat laventelina ilmassa, horisontti täynnä herukkaa. Katsotaan, mitä tämä lopulta pitää sisällään…

Bowmore 17 yo Screen Printed Label

(43%, OB, +/- 1995, 70 cl)

Tuoksu: Herukkainen, hedelmäinen ja miellyttävän sitruksinen. Mangoa, persikkaa, hunajamelonia, makeaa omenaa, appelsiinimehua. Kirpeä herukkaisuus tuo mukavaa särmää. Turpeisuus on hyvin kevyttä ja kuivaa, pysyttelee elegantista taustalla. Kuivakkaa tammisuutta, aavistus vaniljaa ja karamellista makeutta. Nam.

Maku: Mangoa, omenaa ja hunajaa, herukkaisuutta ja mineraalisuutta. Sitruksisuus liikkuu hienosti mandariinin makeuden ja sitruunan kirpeyden välillä. Leivosmaisuutta, vaniljaviineriä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja erittäin komeasti balanssissa. Kuiva tammisuus ja hento turvesavu ovat taustalla varmistamassa, että homma toimii. Kinuskinen makeus ja minttuinen yrttisyys maistuvat. Jälkimaku alkaa hedelmäisenä ja edelleen erittäin miellyttävänä. Turvesavu nousee vähitellen loppua kohden, samoin suolaisuus, mutta kokonaisuus säilyy tasapainoisena loppuun asti. Herukkaa, hunajaa, mangoa, hiukan tervaa. Lopussa tammi ja mausteetkin saavat tilaa. Oivallinen, vähintään keskipitkä finaali.

Arvio: Erittäin tasapainoinen ja hienostunut Bowmore. Verrokkina vierellä nautittu saman aikakauden Mariner on tätä selvästi salmiakkisempi ja tervaisempi. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 8). Smoke On The Water, ”Ikäluokassaan aivan huippu”.

Glenfiddich Reserve Cask 40%

Reserve Cask on ex-sherryssä kypsynyt ja tislaamon Solera-systeemissä naitettu NAS-viski. Select Cask oli niin vaatimaton tapaus, ettei tällekään voi laittaa pahemmin odotuksia, vaikka kyseessä on pykälän verran arvokkaampi tuote.

Glenfiddich Reserve Cask

(40%, OB, NAS, +/- 2015, Cask Collection, Travel Retail Exclusive, 5 cl miniature)

Tuoksu: Maltainen ja makea. Tuoretta heinää, appelsiinimehua, punaista omenaa. Kovia toffeekaramelleja, hiukan yrttistä kirpeyttä. Geneerinen kokonaisuus, särmä on hiottu pois. Tuore tammisuus tulee kuitenkin läpi, samoin mieto pahvisuus. Weetabixia. Kevyttä olutmaista hapokkuutta löytyy.

Maku: Hedelmäinen ja maltainen. Kevyttä, tuoretta tammisuutta puskee joka suunnalta. Appelsiinia, omenaa, jotain leivosmaista, vaniljaisuutta, mausteisuutta. Suutuntuma on varsin helppo, body melkeinpä vetinen. Mehumaisuus tulee kaikesta mieleen. Vain pientä omenaista hapokkuutta löytyy. Karamellimaista, siirappista makeutta myös. Jälkimaku jää välittömästi torsoksi, kun maltainen hapokkuus ja tamminen jäntevyys haihtuvat kieleltä. Lyhyessä finaalissa omenainen ja makean sitruksinen puoli kuivuvat kasaan hiukan teemäiseksi jäänteeksi, josta ei jää oikein mitään mieleen.

Arvio: Lentokenttäviskit olivat käsittääkseni joskus hyviä. 77/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 76/100.

Miltonduff 21 yo 1978/1999, Signatory 59,2%

Tänään maistelussa Signatoryn pullottama Miltonduff, jossa on vielä harvinaisen lujasti volttejakin. Näitä ei tule ihan joka päivä vastaan.

Miltonduff 21 yo 1978/1999, Signatory

(59,2%, Signatory Vintage, 23.1.1978–28.1.1999, Dumpy Bottle, Cask No. 1685, Sherry Cask, 535 bts., 70 cl)

Tuoksu: Pölyistä puuta, tunkkaisuutta, homeista korkkia. Homeisuuden alla lymyää jykevä alkoholisuus ja finoa muistuttava sherryisyys. Homejuusto ja sienet ovat tässä niin häiritseviä, että kestää aikaa löytää välistä hedelmäisiä ja suklaisia sävyjä. Demerara-sokeria ja vahamaisuuttakin on. Vesilisä avaa mukavasti omenaa ja pehmeän ruohoisia piirteitä.

Maku: Terävä ja kuivakan sherryinen maku on eri lajia kuin tuoksu. Suolakiveä, finomaisuutta. Kitkeryyttä, Campari-henkisyyttä, appelsiininkuorta. Puisevuutta ja pippurisuutta. Korkkimattoa. Hyvin erikoinen kokonaisuus, kun suutuntumakin on kuiva, suolainen ja kihelmöivän mausteinen. Jälkimaku alkaa todella pippurisena ja voimakkaana, mutta tumma suklaisuus nousee mukavasti esiin taustalta. Vahvaa mustaa teetä, lujaa tammisuutta, hapokkuutta. Suolaisuus vielä korostuu loppua kohti. Hedelmäisyys kulkee pienenä sivujuonteena, appelsiini lähinnä. Finaali on pitkä ja kompleksinen. Vesilisä keventää pippuria ja tuo tuoretta ruohoa pintaan.

Arvio: Hyvin erikoislaatuinen viski. Homeisen tuoksun ja suolaisen maun ristisiitos. Ei varsinaisesti ihan minun juttuni. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 4).

John Hughes: Scotland’s Malt Whisky Distilleries

Itselleni entuudestaan tuntematon John Hughes kiersi vuosituhannen vaihteessa Skotlannin kaikki toiminnassa olleet tislaamot ja teki retkiensä perusteella teoksen Scotland’s Malt Whisky Distilleries (The History Press 2002, Revised Edition 2009). Kirja on niin kuvallisesti kuin graafisesti sen verran ikääntyneen oloinen, että auktoriteetin hyväksyntä takakannessa kerrankin vakuuttaa. Siinä Scotch Malt Whisky Society ilmoittaa: ”An excellent book for the whisky enthusiast.”

Hughes-Scotlands-Malt-Whisky-Distilleries-001Selvä, SMWS siis hyväksyy tämän teoksen. Eikä siinä oikeastaan suurempaa sisällöllistä vikaa olekaan. Kirja vain tuntuu enemmän 1980-luvun lopun kokonaisuudelta pehmeine kansineen ja teknisesti vaatimattomine kuvineen. Koko lukukokemusta värittää hienoinen epäusko siitä, että tämä päivitetty laitos on todella vain muutamien vuosien takaa.

Kirjan rakenne on yksinkertainen ja fokus selvästi tislaamoissa. Lyhyen johdannon jälkeen Hughes esittelee skotlantilaisen viskin valmistusprosessin tiiviissä muodossa. Sen jälkeen lähestytään varsinaista pihviä, kun Skotlannin viskialueet käydään läpi.

Hughes niputtaa Skotlannin ainoastaan neljään viskialueeseen, jotka ovat Highland, Lowland, Islay (& other Islands) ja Campbeltown. Ratkaisu on kieltämättä hiukan erikoinen, etenkin, kun Speyside on Hughesilla Highland-Speyside ja sen maantieteelliset rajat selvästi laveammat kuin esimerkiksi Michael Jacksonilla, Dave Broomilla tai monella muulla. Hughesilla esimerkiksi lännessä Tomatin ja idässä Glenglassaugh mahtuvat vielä Speysiden rajojen sisäpuolelle.

Hughes-Scotlands-Malt-Whisky-Distilleries-002Ennen tislaamoesittelyitä Hughes paketoi vielä viskin historialliset käänteet Skotlannissa. Historiaosuus keskittyy huomattavissa määrin yhtiöiden taustoihin ja konsolidoitumisiin. Hiukan erikoisena ratkaisuna pidän sitäkin, että Hughes lihavoi toimivien tislaamoiden nimet ja jättää toimintansa lopettaneiden nimet lihavoimatta. Kokonaiskuvan muodostaminen tislaamotoiminnasta kaikkineen esimerkiksi 1800-luvulla jää varsin hataraksi tämän perusteella.

Valtaosa parisataasivuisesta teoksesta kuluu tislaamoiden läpikäyntiin. Hughesin ideana on perata jokainen toimiva tislaamo läpi perustamisvuoden mukaisessa järjestyksessä. Väliin on sovitettu tarinoita blendiviskeistä, jotka liittyvät nimenomaan kyseiseen tislaamoon. Eli esimerkiksi Strathislan jälkeen kerrotaan Chivas Regalista, Ardmoren jälkeen Teacher’sista ja Glenrothesin jälkeen Cutty Sarkista. Ratkaisu tuo teokseen tiettyä hajanaisuutta ja poukkoilua, kun muutaman sadan sanan tislaamoesittelyä seuraa monin verroin suuremmat blendiesittelyt. Makuasioita, varmaankin.

Hughes-Scotlands-Malt-Whisky-Distilleries-003Tislaamoesittelyiden järjestämistä tislaamon perustamisvuoden mukaan voi myös kritisoida. Hughes aloittaa Glenturretista, joka ilmoittaa perustamisvuodekseen 1775, sen jälkeen tulevat Bowmore (1779) ja Strathisla (1786). Pienenä sivuhuomautuksena täytyy todeta, että ehkä rakenteelliseen ratkaisuun on voinut vaikuttaa Hughesin oma työura The Famous Grousen markkinointipomona – blendin kotihan on tunnetusti Glenturretin tislaamossa. Lisäksi moni tislaamo on toiminut jo ennen virallistettua statustaan eikä kaikkien kohdalla vuosilukua ole voitu sataprosenttisesti varmistaa, kun tislaamoyhtiön perustaminen, tislaamon rakentaminen ja tuotannon aloittaminen ovat olleet hiukan hämärähommia alun perinkin. Siinä mielessä Hughesin ratkaisua voi pitää sekä omapäisenä että uhkarohkeana.

Perustamisvuoden mukainen järjestys tekee teoksesta hiukan jähmeällä tavalla historiikkimaisen, koska tislaamot eivät keskimäärin kirjallisuudessa jäsenny perustamisensa mukaan, vaan useammin maantieteellisen alueensa tai tisleensä makuprofiilin perusteella. Nyt lennetään jatkuvasti Skotlannin äärilaidasta toiseen eivätkä tislaamot jäsenny minkään muun kuin vuosiluvun perusteella. No, ratkaisu se on tämäkin.

Hughes-Scotlands-Malt-Whisky-Distilleries-004Kaikkineen Hughesin tyyli on asiallinen ja erikoisuuksia välttelevä. Lyhyistä tislaamoesittelyistä ei välttämättä jää kovin paljon käteen, koska toistuvaa tematiikkaa ja rakenteellisia yhtäläisyyksiä ei juuri ole.

Pienenä hauskana detaljina Hughes on kuitenkin onnistunut kaivamaan tietoja siitä, mitä muuta tislaamoissa on valmistettu kuin viskiä. Esimerkiksi Tomatinin tislaamossa on käytetty ylijäänyttä lämmintä vettä ankeriaiden kasvatukseen, kun taas Tamdhussa on ohjattu vettä lohien ja taimenten käyttöön. Glen Gariochissa on kasvatettu tomaatteja, eräässä toisessa tislaamossa orkideoita ja kolmannessa taas herkkusieniä.

Muutamia muitakin historiallisia knoppeja on mukaan mahtunut. Esimerkiksi Glengoynen kohdalla Hughes muistuttaa Highland Linen olemassaolosta:

Fifteen miles north from Glasgow, Glengoyne distillery is attractively sited in a wooden glen at the foot of Dumgoyne Hill. It is the most southerly of the Highland distilleries and is actually sited on the Highland/Lowland line. Its water supply is from north of the line and the warehouses where the whisky is matured are just to the south of the line!

Hughes-Scotlands-Malt-Whisky-Distilleries-005Jostain syystä Hughes päättää kaikki koukkunsa aina huutomerkkiin, jotka keskimäärin enemmän latistavat tekstin tehoa kuin kasvattavat sitä.

Kirja päättyy tiiviiseen, jälkikäteen tehtyyn katsaukseen uusista tislaamoista. Kuvat Kilchomanin varastosta ja Roseislen rakennustyömaalta kuvat ovat ehtineet mukaan, mutta mitään suurta visiota viskiteollisuuden tulevaisuudesta Hughes ei lähde maalailemaan.

Hughes on kirjoittanut tämän teoksen lisäksi skottiviskin mainonnan historiikin. Still Going Strong. A History of Scotch Whisky Advertising (Tempus, 2005) enteilee tuloaan jo tässä teoksessa, sen verran runsaasti tilaa vanhat mainokset saavat tislaamoesittelyiden joukossa. Hughesin oma markkinointitausta näkyy teoksessa siellä täällä: esimerkiksi Taliskerin historia kääntyy osin myös Johnnie Walkerin historiaksi, kun kuvaksi valitussa vanhassa pullossa on Johnnie kävelemässä etiketissä.

Scotland’s Malt Whisky Distilleries on teoksena jossain määrin kuriositeettitavaraa. Varsinaiseksi perusteokseksi siitä ei oikein ole, sen verran pintapuolisia tislaamoesittelyt ovat. Kirja kelpaa kepeäksi iltalukemiseksi eikä aiheuta pettymystä, jos siltä ei suuria odota.

Glenkinchie 1995/2009 Distillers Edition 43%

Perustavaran ohessa Glenkinchiellä on tämä Distillers Edition. Viski on kypsynyt ensin ex-bourbontynnyreissä, kunnes se on viimeistelty Amontillado-sherrytynnyreissä.

Glenkinchien perustuote ei sovi omaan makupalettiini ollenkaan. Ei, vaikka olen tislaamollakin vieraillut. Toivottavasti tämä DE olisi edes pykälän parempaa…

Glenkinchie 1995/2009 Distillers Edition

(43%, OB, 1995–2009, Batch G/282-7-D, Double Matured in Amontillado Cask-Wood, 70 cl)

Tuoksu: Ruohoinen, maltainen ja hiukan päälleliimatulla tavalla makea. Tietty kerroksellisuus tuntuu häiritsevältä. Vaniljaisen ja varsin bourbonhenkisen tuoksun päällä leijuu imelää rusinaisuutta ja makeaa omenaisuutta. Nektariinia, appelsiinia, hedelmäteetä, hiukan minttua. Epäkypsä vaikutelma.

Maku: Hyvin makea hedelmäisyys kohtaa maltaisen hapokkuuden ja teemäisen kitkeryyden. Karvasta appelsiinia, käynyttä omenaisuutta. Tammi on ylikorostunutta, tanniinit iskevät lujaa kiinni. Maltaisuudessa on pahvinen vivahde, ruohoisuutta ja heinäisyyttä riittää. Rusinainen ja vaniljasta huolimatta lenseä makumaailma. Suutuntuma on melko kermainen, joskin pippurisuus alkaa potkia yllättävänkin kovaa. Jälkimaku alkaa varsin mausteisena ja tammisuudessaan puisevana. Banaanimaista makeutta, melkein sahdin kaltaista. Kanelia, murokeksimäisyyttä, edelleen hiukan pahvia. Keskipitkä ja varsin kireä finaali kaikkineen.

Arvio: Ei mikään suuri elämys. Viskinä tavallaan sitä, mitä odotinkin. 78/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 79/100. Whisky Monitor Database 78/100 (per 9).

Ben Nevis 10 yo 46%

Japanilaisten omistaman Ben Nevisin perusvalikoima on kapea: tämä viski ja yksi turpeistettu replica. Olen tislaamolla käynyt ja tämänkin viskin nauttinut monta kertaa, mutta kun merkintä puuttui blogista, oli aika jälleen maistaa.

Ben Nevis 10 yo

(46%, OB, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Paksu sokerinen maltaisuus ja runsas suklaisuus ovat pääosassa. Ylikypsää luumua, jotain käynyttä. Varsin roteva tuoksu, jossa nyanssit ovat hiukan piilossa. Kuumaliimaa, nuorta tammisuutta, epäkypsiä elementtejä. Rusinavelliä, piimäkakkua. Vesilisä avaa hyvin yrttisiä ja ruohoisia piirteitä.

Maku: Taso nousee tuoksusta selvästi, maussa on selvästi enemmän ulottuvuuksia ja kiinnostavuutta. Suklaisuus maistuu välittömästi. Mukana on jouluisia sävyjä – kanelisuutta, vähän neilikkaa, piparkakkua. Paksu maltaisuus korostuu myös maussa, mutta kokonaisuus on kypsempi kuin tuoksu antoi odottaa. Luonnonkumia, sherryisyyttä, hiukan kitkeryyttä. Suutuntuma on jopa melko täyteläinen. Jälkimaku tummuu selvästi, tanniinisuus ja mausteet korostuvat runsaina. Mallassokeri ja suklaisuus kulkevat mukana loppuun asti. Aivan finaalin lopusta tulee yllättävän suolainen. Vesilisä irrottaa ruohoisia ja heinäisiä sävyjä.

Arvio: Vaatimattoman tuoksun jälkeen maku yllättää runsaudellaan. Ei oikeastaan hassumpi viski, ainoastaan melko yksinkertainen. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 3).