Lagavulin

Viskin Ystävien Seuran Lagavulin-tasting Careliassa

Viskin Ystävien Seuran maineikkaassa Iäkkäät harvinaisuudet -sarjassa tultiin järjestysnumeroon 32 ja laitettiin ravintola Carelian kellarikabinettiin kuusi Lagavulinin huippuviskiä riviin lauantaina 18. marraskuuta 2017. Varsin ainutlaatuisen kattauksen tuli esittelemään noin kolmenkymmenen ihmisen ryhmälle Diageon Reserve-portfolion Brand Ambassador Henri Lahti. Lahden oma tarina viskin parissa on kirjattu Jarkko Nikkasen teokseen Viski – parhaita viskejä (Readme.fi, 2016). Kokeneesta kaverista on siis kyse, vaikka tämä olikin itselleni ensimmäinen Lahden vetämä tasting. Ja sopivasti Nikkanen itse juonsi tämän tilaisuuden sisään, koska miehillä on yhteistä historiaa.

Lahti aloitti baarimikkona 18-vuotiaana ja Nikkanen hänen viskiharrastustaan ryhtyi Punavuoren Ahvenessa ohjaamaan – siinä mielessä hauska asetelma tähän tastingiin. Lahti kävi tastingin aluksi Lagavulinin historian nopeasti läpi, laittomasta tislauksesta Malt Millin kautta nykypäivään. Lahden kolme aina toistuvaa pointtia Lagavulinista ovat ihmiset, paikka ja itse neste. Lagavulinilla viskiä tehneet ihmiset ovat kiistatta olennaisia, aina Peter Mackiesta Iain McArthuriin. Paikan suhteen asetelma oli sinänsä hauska, koska Lahti ei itse ole vielä tislaamolla päässyt käymään – sen hetki on tulossa vasta ensi vuonna. Mutta itse neste, senhän takia me olimme paikalle tulleet.

Osallistujista suurin osa oli käynyt tislaamolla, kun käsiä nostettiin pystyyn käymisen merkiksi. Itsekin kuuluin tuohon joukkoon, vaikka olin ihan nöösi verrattuna vierustoveriini, joka oli käynyt Lagavulinilla jo joskus yli kymmenen vuotta sitten. Toki joukossa oli myös tastingien ensikertalaisia, joilla Islay oli vielä näkemättä. En voisi keksiä paljon parempaa tapaa tutustua huippuluokan viskeihin kuin tällainen tasting.

Illan kattauksesta Nikkanen nosti esiin yhden henkilön osallistujien joukosta. Seuran jäsen Lasse oli viime vuonna vetänyt Lagavulinin viimevuotisista 200th Anniversary Charity Single Cask -arpajaisista voittoarvan ja lunastanut sitä kautta osto-oikeuden noin kahden tuhannen euron arvoiseen hyväntekeväisyyspulloon. Viskin Ystävien Seuran jäsenten onneksi Lasse ei ollut ostanut pulloa omaan kaappiinsa pölyttymään vaan halusi tarjota osto-oikeuden seuralle. Kun samaan aikaan seuran hallituslaiset olivat kaikki jääneet ilman voittoarpaa, lunastus tehtiin Lassen ansiosta. Ja pullo nautittiin tässä tilaisuudessa.

Lassen rooli tastingin mahdollistajana ei loppunut tähän, koska hän toi myös tämänvuotisen Distillery Only -pullotteen ja Lagavulin Jazz Festival 2017:n Suomeen tänä syksynä – eli toimi seuran muulina. Annoimme koko sali Lasselle ison kiitoksen tästä uhrautumisesta yhteisen hyvän eteen. Tällaisen takia seuratoiminta on tärkeää ja merkityksellistä viskiharrastuksessa.

Ensimmäisenä maistovuorossa on Lagavulin Distillery Only 2017, 54,1%. Henri Lahti muistutti, että Port Ellen Maltings toimittaa Lagavulinille 38 ppm:n tasolle turpeistettua mallasta, ja se kyllä tuntui tässä reippaana. Yleisilmeessä oli melkoisesti karkkisia piirteitä ja jopa Lagavulinilla vähän harvinaisempaa päärynää, mikä sai viskin tuntumaan varsin nuorekkaalta. Turvesavu hallitsi kokonaisuutta yhdessä sitruksisuuden ja mineraalisuuden kanssa.

Nuoren turvesavuisen viskin tietty artisokkamaisuus tai uunijuuresmaisuus oli itselleni sekä tuoksussa että maussa selvästi läsnä. Maussa taas karkkisuuden rinnalle ja ohi saapui kihelmöivä pippurisuus, jota sai kuitenkin leikattua vesilisällä mukavasti ja nostettua tilalle enemmän sävyjä.

Kun pää oli saatu auki, toisena viskinä maistettiin itselleni jo entuudestaan tuttu Lagavulin 18 yo Feis Ile 2016, 49,5%. Alhaisempi pullotusvahvuus teki heti selvän pesäeron Distillery Onlyyn. Tässä oli enemmän ulottuvuuksia, ja niin kuin muistinkin, mineraalisuus ja menthol hallitsivat maisemaa hienosti. Raikkaus ja merellisyys tekivät jälleen kerran vaikutuksen. Tämän Feis Ile -pullotteen kohdalla ihmisiä puhutti jonkin verran se, että viime vuonnakin pulloja tehtiin peräti 6 000 kappaletta, kun Feis Ilet olivat ennen vanhaan single caskeja. Siinä näkee hyvin, mitä harrastajamäärien ja kysynnän kasvu vaikuttaa näihin.

Tämän viskin muistin hyvin omalta Islayn-matkaltani syyskuulta 2016. Maistoin viskin silloin Lochside Hotelin baarissa, se teki siellä erityisen vaikutuksen. Ja mukava oli huomata, ettei kyse ollut vain paikan luomasta illuusiosta, vaan viski oli oikeasti hyvää. Olkoonkin, että tiettyä suoraviivaisuutta siinä on joka suhteessa.

Kolmantena viskinä maistettiin Lagavulin Jazz Festival 2017, 57,6%. Olen aiemmin maistanut Jazz Festival 2015:n ja Jazz Festival 2016:n, ja kumpikin on ollut erinomainen viski. Siksi tartuin mielenkiinnolla tähän tuoreimpaan pullotteeseen, enkä kyllä pettynyt. Parin aiemman Jazz-pullotteen rajuus oli mukana vähintäänkin samantasoisena, ja turvesavu kääntyi jopa lihaisaan suuntaan. Erittäin painavaa, suolaista ja öljyistä tavaraa – ja varsin nuorta, mikä korostui entisestään, kun tartuttiin seuraaviin viskeihin.

Keskusteluun nousi Islay Jazz Festival suhteessa Feis Ileen. Kokeneemmat – kuten pullot hankkinut Lasse – tiesivät kertoa, että Jazz Festival on vielä järjellinen tapahtuma ja sellainen, johon ihminen voi osallistua. Vaikka on sielläkin kuulemma jo paljon saksalaisia ja belgialaisia viskituristeja mukana. Mutta vielä kyseessä ei ole samanlainen ”pandemonium” ja ”anarkia” kuin mistä Feis Ilessä on tänä päivänä kyse.

Aloituskolmikon jälkeen siirryttiin toiselle tasolle, kun viskien iät nousivat neljännesvuosisataan. Tastingin neljäs viski oli itselleni ennestään tuttu Lagavulin 25 yo 1977/2002, 57,2%. Se ei pettänyt kyllä taaskaan.

Tuntuu siltä, että siihen on käytetty varsin inaktiivisia tynnyreitä, jotka ovat olleet jo aikanaan huippulaatua. Kun neste on päässyt kypsymään suhteellisen vähällä tynnyrivaikutuksella, itse viski pysyy pääosassa. ”Tisle on kuningas”, niin kuin yksi osallistujista tämän hienosti kiteytti. Sen takia sitä on hiukan turha edes verrata esimerkiksi paksusti sherryisiin Lagavulinin 21-vuotiaisiin. Tässä vahamaisuus, kuivatut hedelmät, kuiva tammi ja kihelmöivät mausteet käyvät loputonta leikkiä kuivan turvesavun ja mineraalisuuden kanssa. Huippuviskiä.

On tavallaan onni, että Lagavulinin lähihistoriasta löytyy tällainen aliarvostettu tuote, jota on ollut mahdollista ostaa vielä järkihinnalla. Nikkanenkin muisteli, että kyseinen pullo oli aikoinaan aivan poikkeustapaus, koska hän oli maksanut siitä 300 euroa. Se oli vielä sitä aikaa, jolloin 100 euron pullo oli sijoitus, 200 euron pullo vakavaa pakkomielteen harjoittamista ja yli 300 euron pullo jo täyttä järjettömyyttä. Nykyään kaikki nämä hinnat saa kertoa vähintään kolmella.

Tastingin viides viski oli Lagavulin 25 yo 200th Anniversary 2016, 51,7%. Muistan katselleeni pulloa viime vuonna Lagavulinin Visitor Centerin vitriissä kaihoisasti, mutta kun siihen ei liittynyt mitään legendaarisuuden vivahteita, en edes ajatellut haluavani sitä. Nyt tilanne muuttui dramaattisesti.

Tämä 25-vuotias 200-vuotisjuhlapullote oli itselleni koko illan setin ylivoimainen voittajaviski, joka löi täysin ällikällä. Upea suklainen sherryisyys lähti heti tuoksussa ottamaan mittaa tervaisuudesta ja turvesavusta. Viimeistään maku pisti maistelijan polvilleen, koska viskin tasapaino ja herkkyys olivat aivan omalla tasollaan, kun maku lähti laajenemaan joka suuntaan. Maistelin lasilliseni viimeistä pisaraa myöten hölmistynyt hymy kasvoillani.

Viimeisenä maistovuoroon tuli koko tastingin odotetuin viski, Lagavulin 1991/2016 Single Cask 200th Anniversary 52,7%. Suurena sherryviskien ystävänä katselin kaihoisasti jo sen väriä, ennen kuin ryhdyin maistamaan. Siinä paksu suklaisuus, sherryisyys ja pähkinäisyys olivat vielä vanhemmin pinnassa kuin 25-vuotiaassa 200th Anniversary -pullotteessa, mutta mausta jäi jokin pieni pykälä puuttumaan, jotta se olisi noussut tuon 25-vuotiaan tasolle. Tervaisuudessa ja hilloisuudessa oli kyllä jotain, mikä puhutteli syvästi, joten kyllä tällä viskillä mitalisijoille noustiin.

Kaikkineen tasting-ilta oli hiukan erilainen kuin yleensä. Esimerkiksi Mars Shinsu -illassa käytiin paljon taustaa ja tarinoita läpi, nyt taas keskityttiin lähes puhtaasti viskeihin, ilman varsinaista tarinointia tai draaman kaarta. Ja toki: mikä oli keskittyessä, kun kattaus oli tätä luokkaa.

Tastingin päättänyt yhteinen pisteytys meni jälleen kerran sekoiluksi. ”Kakkonen on kutonen!” sieltä jo huudettiin. Jokainen siis sai nostaa esiin kolme illan parasta viskiä, joista ykköselle annettiin kolme pistettä, kakkoselle kaksi pistettä ja kolmoselle yksi piste. Ja nämä pisteet Nikkanen kierroksen lopuksi laski yhteen ja julisti voittajan.

Yllättäen single cask ei lähtenytkään heti voittamaan tätä, vaikka usein tastingin hienoin ja kallein pullo lähtee kahmimaan pisteitä lähes poikkeuksetta. Nyt pisteitä putoili 25-vuotiaille ja hajanaisesti muillekin. Lopulta tulostaulukko oli selvä. Kuudenneksi tuli kolmantena maistettu Jazz-pullote, joka keräsi 2 pistettä. Viidenneksi selviytyi ykkösviskinä ollut Distillery Only 2017, jolle kertyi 11 pistettä. Neljänneksi tuli 18 yo Feis Ile 2016, joka sai 12 pistettä. Nämä kolme viskiä olivat oikeastaan omassa sarjassaan ja kolme viimeistä omassaan.

Tastingin voitto meni ikäviskien kamppailuksi. Kolmanneksi nostettiin viimeisenä maistettu single cask, joka jakoi yleisön kahtia. Toisten mielestä se oli illan uljain ja vaikuttavin viski, toisten mielestä mennyt jo vähän yli. Yhteensä se keräsi 55 pistettä. Toiseksi nousi hiukan yllättäen vanha 25 yo 1977/2002, joka keräsi 59 pistettä. Voittaja oli siis viimevuotinen 25-vuotias, jolle kertyi 68 pistettä. Oikein meni, koska tämä oli myös oma kolmen kärkeni.

Olipa kyllä melkoinen ilta Lagavulinin ääressä. Tuskin tällaista kattausta kovin moni maailmassa on päässyt yhdellä kertaa maistamaan, ja nyt yhden seuran jäsenen nohevuuden ansiosta se oli Suomessa mahdollista. Suuret kiitokset keskeiset pullot hankkineelle Lasselle, illan järjestäjille ja kaikille osallistujille.

Lagavulin 1991/2016 Single Cask 200th Anniversary 52,7%

Kuudentena ja viimeisenä viskinä Viskin Ystävien Seuran Lagavulin-tastingissa oli vuorossa tämä hyväntekeväisyyspullote. Nyt näitä pulloja on maailmassa taas yksi vähemmän. Alun perinkin niitä oli vain 522 kappaletta.

Lagavulin 1991/2016 Single Cask 200th Anniversary

(52,7%, OB, 1991–2016, 200th Anniversary Charity Bottling, Sherry Butt, 522 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sherryinen, suklainen, mausteinen ja rusinainen. Kuivaa turvesavua, tervaisuutta, lakritsia. Pähkinäisyyttä, siirappia, kuivalihaa, antiikkisuutta, sikaria. Vahamaista tammea, maustekakkua, hiukan rikkistä vivahdetta. Uuniomenaa, kuivattua luumua. Erittäin konsentroitunut ja hilloinen yleisilme. Vesilisä nostaa mukavasti omenaa ja makeutta esiin.

Maku: Sherryinen, savuinen ja suklainen. Upeaa mausteisuutta, rusinaa, luumua. Pähkinää, kuivaa tammea, vahaa, hilloisuutta. Varsin makea ja sherryn hallitsema kokonaisuus. Mentholia, mineraalisuutta, merellisiä sävyjä tulee esille kärsivällisyydellä. Suutuntuma on pehmeän silkkinen ja vahamainen. Jälkimaku on tervainen, savuinen, salmiakkinen ja pehmeän pippurinen. Suklaata, pähkinää, kuivattua luumua, rusinaa. Hilloisuutta riittää. Erittäin pitkä ja uljas finaali. Vesilisä saa hilloiset ja mausteiset piirteet hyvin esiin.

Arvio: Komea viski, vaikka tynnyri hallitseekin ilmatilaa melkoisesti ja alkaa mennä jo hiukan rajoille. Tervainen ja salmiakkinen, sherryinen ja hilloinen kokonaisuus. Nam. 92/100

Lagavulin 25 yo 200th Anniversary 2016, 51,7%

Viidentenä viskinä Viskin Ystävien Seuran Lagavulin-tastingissa maistettiin tämä 25-vuotias pullote juhlavuodelta 2016. Se jäi jotenkin vähän huomiotta ilmestymishetkellään. Täysin ilman syytä, jos itse viskiä katsoo.

Lagavulin 25 yo 200th Anniversary 2016

(51,7%, OB, 2016, 200 Years of Lagavulin Distillery Managers, Sherry Casks, 8000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tasapainoinen ja pehmeä. Kuivaa turvesavua, salmiakkia, hiukan hiilisyyttä. Makeus ja kuiva mineraalisuus ovat täydellisessä balanssissa. Eeppinen sherryisyys, vahamainen tammisuus, savumakkaraa, hiukan bbq-kastiketta, paprikaa. Rusinaa, kuivattuja hedelmiä, suklaisuutta, kuivaa luumua. Vesilisä availee pippurisia ja mausteisia piirteitä vielä lisää.

Maku: Elegantti, tervainen ja salmiakkinen. Lakritsia, hiilisyyttä. Suutuntuma on täyteläinen ja erittäin tasapainoinen. Rusinaa, luumuhilloa, suklaisuutta. Hiukan suolaa, yrttisyyttä ja kuivaa tammea. Vahamaisuutta, öljyisyyttä. Pieni menthol nousee hienosti taustalta. Jälkimaku on kuivan savuinen, salmiakkinen, tervainen ja upea. Hiilinen, paahtunut, yrttinen, piparminttuinen. Teetä, ruohoisuutta, kevyttä sitruksisuutta. Erittäin pitkä ja kaunis finaali. Vesilisä saa yrtit, salmiakin ja tervan vielä hiukan enemmän irralleen.

Arvio: Äärettömän elegantti ja tasapainoinen viski. Loistelias yllätys. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100.

Lagavulin Jazz Festival 2017, 57,6%

Viskin Ystävien Seuran marraskuisessa Lagavulin-tastingissa pistettiin pöytään myös tislaamon Jazz Festival 2017 -pullote. Aiemmin maistamani Jazz Festival 2015 ja Jazz Festival 2016 ovat olleet erinomaisia viskejä.

Lagavulin Jazz Festival 2017

(57,6%, OB, 2017, Refill American Hogsheads & First Fill American Barrels, 6000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Varsin lujaotteinen ja juuresmainen turpeisuus. Vegetaalinen, rasvainen, nokinen. Sitruunaa, osteria, merilevää, suolavettä. Terävä ja ilahduttavan brutaali tuoksu. Kirpeää omenaa, paljasta tammisuutta. Tuhkaisuutta, sammutettua nuotiota. Vesilisä avaa hunajaista makeutta.

Maku: Nyt on muhkea! Erittäin suurimuotoinen ja savuinen yksilö. Todella järeä ja lihaisa. Tuhkaisuutta, nokea, tiettyä rasvaisuutta. Vegetaalisuus on edelleen hienosti pinnassa. Suutuntuma on painava ja täyteläinen. Sitruunaa, vihreää omenaa, öljyisyyttä, suolaisuutta. Mineraalinen ja suolavetinen puoli iskee lujaa, savumakkaraa ja tuhkaisuutta riittää. Jälkimaku on savuinen ja savumakkarainen, kuivalihainen ja sitruksinen. Omenaa, tuhkaisuutta, hunajaa, rasvaisuutta, kihelmöivää pippurisuutta. Varsin pitkä ja nautinnollinen finaali. Vesilisä tuo todella paljon hunajaista makeutta esiin ja avaa myös pippuria runsaasti.

Arvio: Erittäin järeä viski. On kyllä hyvää, aivan kuten odottaa saattoi. Varmasti pääosa tästä sekoituksesta on taas varsin nuorta viskiä, mutta kun tämän näin hienosti rakentaa, ei voi kuin ihalla. 91/100

Lagavulin Distillery Only 2017, 54,1%

Viskin Ystävien Seuran Iäkkäät harvinaisuudet -sarjan järjestyksessään toisessa Lagavulin-tastingissa pistettiin pöytään kuusi hiukan harvemmin vastaan tulevaa Lagavulinia. Tämä oli niistä ensimmäinen.

Joidenkin tietojen mukaan tässä on melkoisesti erityyppisiä tynnyreitä mukana, mutta runko on kaiketi nuorehkoa first fill bourbonia.

Lagavulin Distillery Only 2017

(54,1%, OB, NAS, 2017, 7500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makean turpeinen savuisuus yhdistyy mineraalisuuteen ja sitruksisuuteen. Karkkinen, jopa imelä vaikutelma. Taustalla on kuitenkin melkoisesti merivettä ja suolaa, merilevää ja heinää. Savu on kuivaa ja kirpeää. Uunijuuresmaista hunajaista makeutta, artisokkaa, vihreää oliivia, mikä saa tämän tuntumaan melkoisen nuorekkaalta. Vesilisä nostaa karkkisuuden todella voimalla pintaan. Päärynämarmeladia ja hedelmäkarkkeja riittää.

Maku: Makeaa turvesavua, napakkaa sitruksisuutta ja karheaa mineraalisuutta. Varsin jylhä kokonaisuus. Suutuntuma on melko täyteläinen ja kihelmöivän pippurinen. Kovahko tammisuus ja uunijuuresmainen ulottuvuus hallitsevat palettia. Karkkisuus tuntuu edelleen, mutta aavistuksen sekavana. Jälkimaku putoaa erittäin pippurisena ja kihelmöivänä, tammea ja kuivaa savua todella riittää. Hapokasta päärynää, mineraalisuutta, merilevää. Varsin pitkä jälkimaku. Vesilisä saa päärynämehun ja hedelmäkarkit maistumaan vahvasti.

Arvio: Tiukasti keskittynyt ja voimakas viski. Tässä on hetkensä, mutta pieni hahmottomuus tätä kuitenkin vaivaa. Oivallista Lagavulinia siitä huolimatta. 88/100

Lagavulin 12 yo Special Release 2017, 56,5%

Lagavulinin 12-vuotias pysyy sitkeästi Special Releases -julkaisujen joukossa vuosittain. Näiden tasalaatuisuus on hämmästyttänyt vuodesta toiseen. Itse en ole ainakaan törmännyt vielä yhteenkään heikkoon esitykseen.

Pakko myöntää, että myös näiden pullotteiden tietty spartalaisuus viehättää: vähintään 12 vuotta, amerikkalaista refilliä, ei mitään kikkoja. Voltit ylös, kaikenlainen kuorruttaminen alas – aina toimiva resepti. Ja nyt siis käsillä jo 17:s vuosittainen julkaisu.

Lagavulin 12 yo Special Release 2017

(56,5%, OB, 2017, 17th Release, Refill American Oak Hogsheads, 70 cl)

Tuoksu: Makeaa turvesavua, merellisyyttä, mineraalisuutta ja sitruunaisuutta. Merilevää, mutaa, ostereita. Paksu öljyisyys hallitsee, mutta taustalla on mukavasti kirpeyttä ja maltaisia sävyjä. Tammi on vahvasti mukana. Hiiltä ja nokea. Valkopippuria ja suolaista voita. Vesilisä tuo vaniljaista makeutta ja hiukan lihaisuutta esiin.

Maku: Hiilisen rasvainen puoli on tällä kertaa pinnassa. Tuhkaa, nokea, runsasta turvesavua, salmiakkia, lääkettä. Suolaisuutta, mineraalisuutta, pippurisuutta. Sitruunaisuus on edelleen intensiivisesti läsnä. Suutuntuma on todella täyteläinen ja painavan öljyinen. Prosciuttoa, hapokkuutta, kirpeää omenaa. Jälkimaku liikkuu vielä pidemmälle nokisiin ja mineraalisiin syövereihin. Turvesavu pysyy tuhdisti läsnä, sitruunaisuus ja suolainen voi tekevät tehtävänsä. Tammea, maltaisuutta, merellisyyttä, öljyä. Hienosti etenevä ja keskittynyt loppuliuku. Varsin pitkä finaali. Vesilisä saa hedelmäisen makeuden pintaan.

Arvio: Edelleen loistavaa viskiä. Tällä kertaa pykälän makeampaa ja nokisempaa kuin yleensä, ilman massiivista lihaisuutta – mutta mineraalisuutta on sitten senkin edestä. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Lagavulin Triple Matured Edition 2013, 48%

Pöydällä on tällä kertaa Lagavulinin järjestyksessään toinen FOCM-erikoispullote. Ensimmäinen oli siis se vuonna 1995 tislattu ja vuonna 2008 pullotettu yksilö, joka oli kypsynyt täysin ex-sherryssä.

Tätä toista FOCM-julkaisua kritisoitiin aikanaan jonkin verran, koska kolmen tynnyrityypin ikämerkitsemätön sekoitus ei monien mielestä tuntunut lähtökohtaisesti riittävän aidolta. Tynnyreistä ei edes kerrota sen enempää tietoja – provenienssiä siis oikeasti vähän tästä puuttuukin.

Kyllä tälle silti aito mahdollisuus pitäisi antaa, koska harvemmin Lagavulinin tislaamolta mitään ihan kelvotonta markkinoille tuodaan.

Lagavulin Triple Matured Edition 2013

(48%, OB for Friends of the Classic Malts, Bottled 8.5.2013, 4500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Muhkea, tervainen, salmiakkinen, savuinen ja lihaisa. Mineraalisempi ja hiukan sofistikoituneempi kuin moni Port Charlotte, mutta samalla tontilla liikutaan. Yllättävänkin vahva ja komea nenä. Savumakkaraa, nokea, lääkemäisyyttä, merellisyyttä. Viikunaa, rusinaa. Silkkaa laatua. Vesilisä tuo karamellin pintaan.

Maku: Mineraalinen, lääkemäinen ja odotettua ohuempi. Kevyen vahamainen profiili ei oikein jaksa kantaa tätä, vaan jotain olennaista hukkuu pippurisen ja aktiivisen tammen alle. Salmiakkijauhetta, hapokkuutta, tervaisuutta. Suutuntuma on hiukan ohut ja rungosta puuttuu sen yhden ratkaisevan pykälän verran ryhtiä. Silti sherryisen makeat, toffeemaiset nuotit soivat kauniisti turvesavun, savumakkaran ja merellisen öljyisyyden kanssa. Jälkimaku saa tämän tuntumaan varsin nuorekkaalta, turvesavussa on tiettyä paljautta ja tislemäisyys korostuu. Lääkettä, tuhkaa, hapokkuutta, paahtoleipää. Lääkettä, salmiakkia. Keskipitkä finaali. Vesilisällä tulevat esiin glaseeratut hedelmät.

Arvio: Hetkellisesti todella herkullinen Lagavulin, mutta maku jää hiukan jälkeen. Tuoksu on erinomainen, jälkimaussa on potentiaalia. Ei kaikkein tasapainoisimpia esityksiä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100.

Lagavulin 16 yo 43% (2016)

Otin rinnakkaismaisteluun kolme Lagavulinin 16-vuotiasta. White Horse Distillers -pullote noin vuodelta 1998 oli luonnollisesti omaa luokkaansa, mutta myös Port Ellen -versioilla on omat tähtihetkensä. Käytännössä White Horsen erot vuoden 2008 Port Ellen -pullotteeseen jäivät yllättävän vähäisiksi.

Tastingin viimeinen sana jää Lagavulinin 200-vuotisjuhlavuonna pullotetulle 16-vuotiaalle. Tähän on lopulta tultu: melkein 30 vuotta pullote on ollut lähes täsmälleen samannäköinen, ja sisältö on silkkaa laatua edelleen.

Nykyisellään pahvipakkaus on musta, kun vielä White Horsen loppuaikoina se oli tummanvihreä. Kohokuviot ovat kuitenkin samat, etikettien leiska pääosin sama, kaikki paikallaan kapselin sinettityylittelyä myöten.

Lagavulin 16 yo (2016)

(43%, OB, +/- 2016, 70 cl)

Tuoksu: Makean turvesavuinen. Hunajaisia uunijuureksia, artisokkaa, merellisyyttä, suolaa. Selvästi eri viskiä kuin menneiden vuosien versiot. Pippurinen tammisuus tuo tähän purevan nuotin, balanssi vaniljaisen makeuden ja mineraalisen savun välillä toimii. Makea lääkemäisyys dominoi. Laatuviski edelleen, mutta eri.

Maku: Paksun öljyinen ja muhkean turvesavuinen. Makeus on tällä kertaa erilaista, hunajaista ja paahtunutta. Uunijuureksia, artisokkaa, hiukan lihaisuutta. Suutuntuma on erittäin painava ja täyteläisen öljyinen. Salmiakkia, tervaa, nokea. Muistuttaa tyyliltään hiukan nykyistä 12-vuotiasta Special Releasea, mutta pienemmällä voimalla. Jälkimaku on rasvainen, sitruksinen, hapokas, turvesavuinen, mineraalinen ja tamminen. Suolaa, merellisyyttä, pekonia, mausteisuutta. Mielenkiintoinen paahteisuus, suorastaan paahtoleipä. Paranee loppua kohti koko ajan. Varsin pitkä ja uljas finaali.

Arvio: Hyvin erilainen viski verrattuna menneisiin vuosiin. Laatua silti, kaikin puolin. Tämä on viski, jonka itse yleensä tilaan jälkiruoan jälkeen ruokaravintolassa, mikäli listoilta löytyy. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Lagavulin 16 yo 43% (2008)

Rinnakkaismaisteluni Lagavulinin 16-vuotiaiden ääressä sisältää White Horse Distillers -pullotteen arviolta vuodelta 1998, vuoden 2016 nykypullotteen sekä tällaisen miniatyyrin, jonka julkaisuvuodeksi arvioin vuoden 2008.

Lagavulinin 16-vuotiasta tuli markkinoille noin 10 vuotta sitten paljon myös miniatyyrikoossa. Myös White Horse Distillersin loppuaikana nähtiin miniversioita.

Mikäli tämä todella on vuodelta 2008, perspektiiviä löytyy tässä tastingissa mukavasti kymmenen vuotta taaksepäin ja kahdeksan vuotta eteenpäin.

Lagavulin 16 yo (2008)

(43%, OB, +/- 2008, 5 cl miniature)

Tuoksu: Erittäin salmiakkinen ja kuivan turvesavuinen. Mineraalisuutta, tervaa, merellisyyttä, suolaa. Todella tasapainoinen ja intensiivinen kokonaisuus. Makeaa omenaa, hiukan sitruksisuutta, märkää laituria, merilevää. Öljyisyyttä, hunajaisuutta, tammista purevuutta. Komea tuoksu kaikin puolin.

Maku: Tervainen, salmiakkinen, tiukan turvesavuinen ja pykälän White Horse -versiota makeampi. Makeaa omenaa, sitrusta, hunajaa, hiukan imelyyttä. Suutuntuma on painavan öljyinen ja tammisuudessaan silti napakka. Balanssi on huippuluokkaa. Merellisyyttä, mineraalisuutta, refill-tynnyrien hienoa hapokkuutta. Silkkaa nautintoa. Jälkimaku liikkuu tervan ja lakritsin suuntaan, kunnes makea yskänlääkemäisyys ja hunajaisen pippurinen tammisuus tulevat vastaan. Mineraalisuutta, merilevää, nokisuutta, paahteisuutta, hapokkuutta. Pitkä ja tervaisuudessaankin vähitellen makeutuva finaali.

Arvio: Tämän pullotteen tuoksu ylittää White Horsen, mutta maussa White Horse nokittaa kevyesti. Tämä on kyllä loistava viski, oikeastaan niin loistava, etten osaa tämän jälkeen nähdä White Horse Distillers -sanoja sinänsä erottamassa huipputuotetta jostain muusta. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 13).

Lagavulin 16 yo White Horse Distillers 43% (1998)

Rinnakkaismaistelussa on tänään kolme Lagavulinin 16-vuotiasta viskiä lähes 20 vuoden aikajänteeltä. Maistan vierekkäin White Horse Distillers -pullotteen noin vuodelta 1998 sekä kaksi ns. Port Ellen -aikakauden pullotetta, miniatyyrikokoisen arviolta vuodelta 2008 ja ihan uuden normaalikokoisen vuodelta 2016.

Tämä White Horse Distillersin pullote on kiistatta legendaarinen. Olen tämä taatusti aikoinaan maistanut, mutta en ole tajunnut siinä olevan mitään… erikoista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana näitä ei ole juuri missään näkynytkään, joten nyt tuntuu todella juhlalliselta palata tällaisen ääreen.

Ensimmäinen nykymallinen Lagavulinin 16-vuotias julkaistiin vuonna 1988. Silloin sen etiketissä luki White Horse Distillers. Vanhimmissa, 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun pullotteissa on etiketissä kuningattaren sinetti – White Horse -aikakauden jälkeen sinetti vaihtui laivan kuvaan. Olennaista tuon aikakauden julkaisuille kuitenkin on, että pulloon on maalattu kullanvärisellä maalilla 1816 ja ISLA.

Kun 1990-luku kääntyi loppua kohti, maalatut sanat vaihtuivat kohokuvioon pullossa. Vuoden 1998 julkaisuerä oli viimeinen, jossa etiketin alalaidassa luki White Horse Distillers Glasgow. Olen melko vakuuttunut siitä, että nyt käsillä oleva White Horse -pullote on näitä viimeisten aikojen versioita. Etiketti vastaa määrityksiä ja kultamaalin sijaan kyljessä on kohokuviot.

Pullon pahvipakkauksessa on kannessa Classic Maltsin sinetti, mikä saattaa viitata aiempaankin ajankohtaan – tai sitten ei. Olkoon vuosi 1998 kuitenkin paras arvaukseni.

Lagavulin 16 yo White Horse Distillers

(43%, OB, +/- 1998, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, lakritsinen ja painavan öljyinen. Merellisyyttä, suolaisuutta, merilevää, märkää köyttä. Omalaatuinen kuminen vivahde. Hunajaisuus ottaa mittaa yskänlääkemäisyydestä, salmiakki ja terva miekkailevat hienosti kirpeän omenan ja sitruksisuuden kanssa. Kaunis yrttisyys, vaniljaisuus, tammi.

Maku: Erittäin tasapainoinen, täyteläinen ja kuivan savuinen. Yskänlääkettä, tervaa, salmiakkia, suolaa, kirpeää yrttisyyttä. Omenaa, heinää. Suutuntuma on öljyinen ja runsas, mutta sitä huolimatta tietty kuiva purevuus on tässä aivan omalla tasollaan. Mineraalisuutta, kuivaa tammea, sitruksisuutta, pippuria, hapokkuutta. To-del-la herkullinen. Jälkimaku on erittäin kihelmöivä, kuiva, tuhkaisen turvesavuinen ja napakan tamminen. Pippuria, suolaa, yrttisyyttä, kuivaa heinäisyyttä. Kurkkupastillia, mentholia, lääkemäisyyttä, merellisyyttä. Pitkä, hienosti viipyvä finaali.

Arvio: Kuivan savuinen, painokas ja vivahteikas viski. Huippulaatua menneiltä vuosilta. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 90/100 (per 10).