Kuukausi: Touko 2015

Glengoyne 15 yo 43%

Glengoynen perusvalikoima täydentyi vuonna 2013 tällä 15-vuotiaalla julkaisulla. Odotukseni eivät ole kovin korkealla. Koko Glengoynen perussarja on jättänyt tähän asti varsin haljun kuvan.

Glengoyne 15 yo

(43%, OB, 2013, 20 cl)

Tuoksu: Mallassokerinen ja imelä. Taikinaa, hunajamuroja, sekahedelmiä siirapissa. Ummehtunut maltaisuus hallitsee. Tunkkainen hedelmäisyys, luumu ja persikka kärjessä. Tammi tulee läpi aavistuksen rujona ja vaniljaisena. Mausteisuudessa on joulukakkua vähintään omiin tarpeisiin. Jossain määrin epäkypsän oloinen kokonaisuus, ei tee vaikutusta.

Maku: Pehmeä, makea ja hedelmäinen. Maltaisuus on edelleen imelänä ja ummehtuneena läsnä, mutta mausteisuus potkii mukavasti ja hedelmäisyydessä on jo selvästi enemmän raikkautta kuin tuoksu antoi odottaa. Appelsiinia, punaista omenaa, persikkaa. Nätti vanilja nousee esiin, tuore tammi on pinnassa. Suutuntuma on varsin kevyt ja tekstuuri hento. Jälkimaku alkaa kuivuvalla tammella, hunajalla, kurkkupastilleilla, omenalla ja vaniljalla. Pehmeää yrttisyyttä, kovia toffeekarkkeja, rusinoita. Keskipitkä finaali, jossa tammi kuivuu aavistuksen liikaa.

Arvio: Raa’an tuoksuinen mutta nätin mausteinen perusviski. Ei silti suuremmin pysäytä. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whisky Monitor Database 82/100 (per 5).

Springbank 21 yo 46% (2013)

Springbankin 21-vuotias muuttui bling bling -muotoon vuonna 2011. Rinnakkaismaisteluun vuonna 1995 pullotetun 21-vuotiaan kanssa pääsi vuonna 2013 julkaistu versio.

Springbank 21 yo

(46%, OB, 2013, 1680 bts., 70 cl)

Tuoksu: Toffeemainen ja rasvainen. Luumuinen, suklainen ja minttuinen yleisilme. Pientä turpeisuutta ja kuivalihaa taustalla. Omenaa, apilankukkaa, tuoretta ruohoa, hunajaa, metisyyttä. Tammi on varsin robustina ja intensiivisen mausteisena läsnä, osaltaan hallitsee tätä. Vesilisä tuo ruohoista pehmeyttä pintaan.

Maku: Rasvainen ja runsaan mausteinen kokonaisuus. Mausteisuus on todella hallitsevaa, pippurisuus tulee mukana kaaren alusta loppuun. Rasvaa, pientä lihaisuutta, kevyttä turpeisuutta, jotain koneöljymäistä. Tammi tuntuu tanniinisena ja osin kireänä. Suutuntuma on kihelmöivän mausteinen ja rasvainen. Toffeeta, suklaata, hunajaa, luumua, pientä sitruksisuuttakin. Runsaasti yrttejä, minttua ja timjamia ja hiukan anista. Jälkimaku on täynnä hedelmäteetä, luumua, tummaa suklaata, kirpeää hilloisuutta, todella muhkeaa mausteisuutta. Huima finaali mausteisuudessaan, varsin pitkä. Vesilisä tuo sitrusta ja hunajaa esiin.

Arvio: Rasvainen ja yllättävänkin rajusti mausteinen yksilö, jossa toffeemainen makeus korostuu. Selvästi parempi kuin muistin, mutta jää syvyydessä hiukan jälkeen vuoden 1995 pullotteesta. Tammikin on tässä kireämmin esillä koko ajan. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 89/100.

Springbank 21 yo 46% (1995)

Springbankin sherryinen 21-vuotias 1990-luvulta on yksi tislaamon himoituista klassikoista nykyään, ja edelleen tislaamon 21-vuotias nauttii arvostusta markkinoilla.

Tänään rinnakkainmaisteluun sattuivat vuonna 1995 pullotettu yksilö ja nykypäivän versio, vuodelta 2013.

Springbank 21 yo

(46%, OB, 1995, 70 cl)

Tuoksu: Suklainen ja kirsikkainen, kuivakkaan tamminen ja hienon mausteinen. Ruohoisuutta, punaista omenaa, neilikkaa, kanelia, kardemummaa. Öljyinen ja aromikas kokonaisuus. Kovia toffeekarkkeja, vaniljaa, hilloisuutta. Vesilisä tuo mukaan rusinaa, briossia, ylipäänsä joitain makeita elementtejä lisää.

Maku: Öljyinen ja intensiivinen, kauniin tamminen ja mausteinen. Ruohoinen fiilis on edelleen yllättävän vahva, vaikka omenaisuus ja hilloisuus nousevatkin herkästi pintaan. Suklaata, hedelmäteetä, hunajaa, kovia hedelmäkarkkeja. Inkivääriä on runsaasti. Suutuntuma on öljyisyydestä huolimatta odotuksia kevyempi, mikään sherryjyrä ei todellakaan ole kyseessä. Jälkimaussa tammisuus näyttää parhaita puoliaan, mausteisuutta ja tiettyä kuivaa vahamaisuutta. Inkivääriä, kanelia, kardemummaa, hiukan pippuriakin. Hunajaisuus ja omenaisuus tuovat makeutta. Hieno, pitkä finaali. Vesilisä korostaa hedelmäisyyttä nätisti.

Arvio: Tyylikkäällä tavalla kuivan tamminen ja intensiivisen mausteinen viski. Upea. Vuoden 2013 versioon verrattuna profiililtaan kompleksisempi ja tammisuudessaan jalostuneemman oloinen. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100.

Phillip Hills: Appreciating Whisky

Scotch Malt Whisky Societyn perustajana tunnettu Phillip ”Pip” Hills kirjoitti vuosituhannen vaihteessa viskikirjan, joka on jäänyt pahasti unholaan – niin ei olisi pitänyt käydä. Appreciating Whisky. The Connoisseur’s Guide to Nosing, Tasting and Enjoying Scotch (Collins, 2000, toinen laitos 2002) käsittelee kahden sadan sivun laajuudessa asioita, jotka normaaleissa viskikirjoissa sivuutetaan muutamalla sivulla.

Hills kirjoittaa älykkäästi ja osin sarkastisestikin siitä, miksi viski maistuu siltä, miltä se maistuu. Teos alkaa maku- ja hajuaistista, ihmisen kyvystä aistia viskiä ja tuottaa siitä mielleyhtymiä, jotka puetaan lopulta sanalliseen muotoon. Hills erottelee analyyttisen ja synteettisen tavan maistaa viskiä – analyyttisellä hän tarkoittaa ammattimaisten viskintekijöiden tapaa erotella elementtejä toisistaan, synteettisellä taas amatöörien keinoja kuvailla viskiä luovasti. Kummallekin on paikkansa.

Makujen ja tuoksujen kohdalla Hills menee kemiallisiin yhdisteisiin saakka. Hän aloittaa hiukan alentuvasti orgaanisen kemian perusteista mutta etenee sitten sujuvasti molekyylitasolle ja kertoo, mitä viskissä tapahtuu kypsymisprosessin aikana kemiallisesti. Ylipäänsä pidän mielenkiintoisena ratkaisuna sitä, että Hills lähtee liikkeelle molekyyleistä, siirtyy niistä ohraan, veteen, hiivaan, turpeeseen ja puuhun ja vasta sen jälkeen esittelee viskinvalmistuksen prosessin mallastuksesta kypsyttämiseen saakka. Yleensähän kokonaisuus on ollut tapana käydä läpi juuri toisessa järjestyksessä, konkreettisista linjoista alkaen. Ja ehkä juuri sen seurauksena yleensä ei ole tapana käydä kemiaa läpi ollenkaan.

Hills on ennenkin ollut kriittinen viskin keinotekoisia, britti-imperiumin perintönä kulkevia kulttuuripiirteitä kohtaan. Sille kritiikille on tilaa myös tässä teoksessa. Jo aihetta käsittelevän luvun nimi paljastaa, että viskin mukana tulemme juoneeksi myös mielikuvia: Why Whisky Tastes As It Does: Culture. Hills esittelee vanhoja mainoksia otsikolla ”Men in funny clothes”. Esimerkiksi Usher’sin mainos saa kovaa käsittelyä: ”Highlandry meets dress-wear hire in the service of bad whisky.”

Hills_Appreciating_Whisky_003Kirjan toinen osa käsittää vain neljäsosan koko teoksesta, ja se jää mielestäni kesken. Hills esittelee tapaa, jolla tasting-sessio kannattaa rakentaa. Nippelit käydään läpi huoneen ilmastoinnista ja kalusteiden käsittelystä aina lasien valintaan saakka. Hills suosittelee painokkaasti myös koboltinsinisiä copita-laseja, jotta viskin väri ei pääse johtamaan maistelijaa harhaan:

I wrote earlier about how the eye is the dominant sense and how that the eye sees can affect what the nose and the palate detect. This is certainly the case with whiskies, and since colour is but a poor guide to taste, it is better that the whisky be not seen at all.

Hills arvostelee ankaralla kädellä ihmisiä, jotka tulevat tastingiin niin, että kainalossa on deodoranttia – saati naamassa partavettä. En tiedä, millaisia maistelusessioita hän on joutunut vetämään läpi, mutta tälle kuvaukselle oli silti pakko nauraa ääneen. Hills nimittäin kertoo, miksi jokaisessa tastingissa on oltava puheenjohtaja:

The chairman’s job is to write down what the others say and to try to keep the show on rails. It isn’t an easy job, but it is essential if the thing is not to degenerate into drunkenness and anarchy.

Kirja päättyy Appreciations-lukuun, jossa Hills esittelee kuusi viisi tislaamoa ja niiden perustuotteet vuodelta 2000. Nuo tislaamot ovat Bowmore, Macallan, Springbank, Glenmorangie ja Ardbeg. Sen lisäksi Hills esittelee William Grant & Sonsin toimintaa ja Glenfiddichiä, sitten North Britishin esimerkkinä jyväviskitislaamosta, Famous Grousen esimerkkinä sekoiteviskistä ja Gordon & MacPhailin yksityisestä pullottajasta. Lopuksi Hills ei voi olla esittelemättä myös omia bisneksiään kirjan kirjoittamisen aikaan, The Scotch Malt Whisky Societyä ja The Malt Masterclassia.

Appreciations tuntuu kokonaisuutena ohuelta siihen nähden, millä tarkkuudella Hills on juuri käynyt viskiä läpi kemiallisista yhdisteistä aina ihmisen aistien vastaanottokykyyn saakka. Jotenkin tuntuu, että tislaamo- ja tuote-esittelyiden kohdalla olisi kannattanut tehdä kovempaa valintaa tai vaihtoehtoisesti laajentaa osiota radikaalisti. Viskin makukuvausten yhteydessä Hills on jo aiemmin kirjassa tehnyt syvällistä analyysia viidestä viskistä, jotka ovat Glenmorangien 10-vuotias, Macallanin 10-vuotias, Bowmoren 12-vuotias, Glendronachin 12-vuotias ja Ardbegin 17-vuotias. Noiden viskien ja lopun tislaamoesittelyiden välille ei muodostu minkäänlaista kaarta, vaikka sauma siihen olisi ollut erinomainen. Glendronach unohdetaan noiden jälkeen kokonaan.

Kaikkineen Appreciating Whisky on loistava kirja, mutta kyllä siinä Hillsin kädenjälkikin näkyy. Hänellä on niin voimakkaita näkemyksiä, että välillä homma meinaa karata ihan pamfletiksi. Hills esimerkiksi inhoaa tislaamoiden markkinointiosastojen tekemiä makukuvauksia omista viskeistään ja – hiukan yllättäen – huomattavan vanhoja viskejä. Hills mielellään esiintyy amatöörinä, mutta kun auktoriteetin käyttämiselle tulee sopiva hetki, hän ei epäröi kertoa, miten asiat oikeasti ovat. Lisäksi hän pitää viskiharrastajan kielellistä kyvykkyyttä niin suuressa arvossa, ettei viskiä kuulemma kannata paljon tarjoilla henkilölle, joka ei kykene sitä täsmällisen tyylikkäästi arvioimaan. Hills on häpeilemätön kaikkia sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka vähänkään yrittävät päteä esimerkiksi vanhoilla viskeillä tai viskien keräilyllä.

Hills_Appreciating_Whisky_002Appreciating Whiskyn parasta antia ovat viskin maku- ja hajukomponenttien erittelyt. Toisaalta siinäkin Hills tekee hiukan omanlaistaan jakoa esimerkiksi sen suhteen, mitkä ovat ”helppoja” ja mitkä ”vaikeita” piirteitä tunnistettavaksi viskissä. Hän luokittelee esimerkiksi ruohon, korkin ja kanervan helppojen joukkoon ja rikin, toffeen ja vahan ei-niin-helppoihin. Näistä voi olla kyllä monta mieltä. Ylipäänsä aiheella on paikkansa, koska Hills jaksaa eritellä huomattavan määrän erilaisia viskissä esiintyviä tuoksuja ja makuja. Ja vie ne suoraan molekyylitasolle saakka.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, miten lähellä vanilja ja toffee ovat toisiaan ja miten amerikkalainen tammi tuottaa lähtökohtaisesti vähemmän vaniljaisia aromeita kuin eurooppalainen tammi:

Vanilla is one of the most common flavourings in sweet food. It is one of the two main components of the scent of chocolate, of toffee (in which it is allied to caramel), and in ice cream. The vanilla-like aromas in whisky are caused by two main compounds: vanillin and diacetyl. Diacetyl we dealt with in the last chapter: it gives the buttery flavour to toffee and some whisky. In whisky, it is formed during fermentation. The vanilla flavour we get from another single compound organic odour molecule, C8H8O3, vanillin. (…) The amounts of vanillin present vary with the type of oak wood used, American white oak generally yielding lower concentrations of vanilling than do European types. How the do we explain the very strong scents of vanilla to be found in bourbons, which are all matured in American oak? The answer is to be found in the practice of charring.

Seuraavan kerran, kun viskistä löytää pähkinäisiä, erityisesti manteliin viittaavia piirteitä, täytyykin muistaa, että kyseessä on nimenomaan benzaldehydi (C6H5CHO). Estereistä n-pentyyliasetaatti tuottaa banaanin aromeja, kun taas oktyyliasetaatissa on appelsiinin tuoksu ja pentyylibutyraatissa aprikoosin. Etyyliformiaatti taas tuottaa rommimaisen tuoksun. Kaikkien kemiallisten kuvausten jälkeen Hills kuitenkin muistuttaa, että niiden avulla ei mitään viskiä voi purkaa täydellisesti osiin – kokonaisuus on yksinkertaisesti liian monimutkainen.

Kokonaisuutena Appreciating Whisky on erittäin suositeltava teos kenelle tahansa viskistä nauttivalle, joka haluaa päästä makuihin ja tuoksuihin pintaa syvemmälle. Piikikäs tyyli ja suoraviivainen argumentaatio tekevät tekstistä varsin omalaatuisen verrattuna moniin kädenlämpöisiin viskiatlaksiin. Hillsin oma ehdotus tämän kirjan nimeksi oli How To Make Enemies With Scotch Whisky. Myyvempi nimi kuitenkin voitti. Formaatiksi kuitenkin valittiin koulukirjamainen pehmeäkantinen muoto ja kuvitus päätettiin sijoitella pitkälti sivujen marginaaleihin. Ulkoasun ei pidä antaa hämätä, koska teos on 15 vuoden jälkeenkin täyttä tulitusta.

Tomatin 20 yo 1993/2014, Malts of Scotland 46%

Tomatinin tuottamat viskit 1980-luvun lopulta ja 1990-luvun alusta ovat olleet varsin laadukkaita. Ja muutenkin huomaan pitäväni Tomatinista koko ajan enemmän.

Odotukset ovat siis korkealla tätä Malts of Scotlandin pullottamaa yksilöä kohtaan. Se on kypsynyt 20 vuotta ex-bourbontynnyrissä (Bourbon Hogshead) eikä sellaisella voi mennä ihan pahasti metsään.

Tomatin 20 yo 1993/2014, Malts of Scotland

(46%, Malts of Scotland, 46% Series, 1993–2014, Cask No. 14006, Bourbon Hogshead, 198 bts., 5 cl miniature, 1 of 96)

Tuoksu: Havuinen ja hunajainen, ruohoinen ja kirpeä. Vihreää omenaa, aprikoosinkiveä, sitruunamelissaa, männynneulasia, hiukan pihkaa. Vaniljaista, voitaikinaista makeutta. Tammi tulee läpi mausteisena ja melko lujaotteisena. Hedelmäteetä ja tanniineja. Vesilisä tuo minttua ja runsasta trooppista hedelmäisyyttä esiin.

Maku: Hunajainen, aprikoosinen ja erittäin pehmeä – kunnes mausteisuus nousee. Omenaa, makeaa appelsiinia, kovia toffeekarkkeja, piparminttua, vaniljaa. Havut ja pihkaisuus löytyvät taka-alalta. Suutuntuma on ryhdikäs ja miellyttävä, tammi pysyy tasapainossa ja maussa on hedelmäistä raikkautta. Jälkimaku alkaa tammella, kunnes hunajaisuus ja ruohoisuus saavat lisää tilaa. Aprikoosia, omenaa, vaniljaa, hedelmäteetä, napakkaa mausteisuutta. Miellyttävä ja varsin pitkä finaali. Vesilisällä saadaan lakritsi esiin.

Arvio: Miellyttävän hedelmäinen ja napakan mausteinen yksilö – havuja perkele! 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

Bowmore 2002/2014, Jack Wiebers ’Wanted – Tattoo Doc’ 50,2%

Jack Wiebersin Wanted-sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä jo 14 Bowmorea. Tämä käsillä oleva Tattoo Doc on peräisin ex-bourbontynskästä ja on väriltään aivan mahdottoman kirkas. Toivottavasti jotain makua olisi tarttunut sentään mukaan.

Bowmore 2002/2014, Jack Wiebers ’Wanted – Tattoo Doc’

(50,2%, Jack Wiebers, 2002–2014, Bourbon Cask, 176 bts., 70 cl)

Tuoksu: Herukkaisuutta ja lihaisuutta, sitrusta ja suolaa. Nuotiosavua, tervaa, märkää kalliota, hiukan merilevää. Meetvurstia, rasvaisuutta. Todella kevyt profiili, jonka selväpiirteisyys on suorastaan yllättävää. Vihreää omenaa, vaniljaa, suolaista voita. Tammikin tulee läpi, muttei liikaa. Vesilisällä heinäisyyttä.

Maku: Savuista merivettä, sitruunalla. Todella suolainen ja kirpeän herukkainen, yrttinen ja mausteinen. Salmiakkia, tervaa, kuivalihaa. Suutuntuma on paljon kuivempi kuin tuoksun rasvaisuus lupaili. Tammi tuntuu melko nuorekkaana, mutta ei edelleenkään keuli. Tasapaino on kohdallaan. Jälkimaku alkaa salmiakilla ja viherherukalla, limetillä ja aniksella. Tammi kuivahtaa jonkin verran. Suolaa, suolaa, suolaa. Korkeintaan keskipitkä loppuliuku. Vesilisä tuo huomattavan paljon paahteisuutta ja pippuria mukaan.

Arvio: Suolavetinen ja herukkainen, kevyen profiilin Bowmore. Varsin maukas oman tyylinsä edustaja, eli jonkinlainen tohtorin keittosuolaliuos. 87/100

Imperial 19 yo 1995/2014, Signatory 52,2%

Imperialin tunnusmerkkinä on karkkimaisuus, ja muutamasta aiemmin maistamastani Imperialista se on lyönyt heti läpi. Entäs tämä Signatory?

Imperial 19 yo 1995/2014, Signatory

(52,2%, Signatory, Cask Strength Collection, 21.8.1995–2.12.2014, Hogsheads, Cask No. 50165 + 50166, 546 bts., 70 cl)

Tuoksu: Erittäin hedelmäinen ja varsin makea. Omenaa, hunajamelonia, mangoa, persikkaa ja kaikkea hedelmäsalaattiin sopivaa. Vaniljaa ja tammea, äkkiseltään varsin iäkäs vaikutelma. Karamellisuutta, poltettua sokeria, paahtuneen intensiivistä makeutta. Toisaalta taustalta löytyy kukkainen ja ruohoinenkin ulottuvuus. Akaasiahunajaa, metisyyttä, aavistus pihkaa. Vesilisällä pieni liimamainen vivahde tulee esiin.

Maku: Omenainen ja öljyinen profiili. Makeuden vastapainona tammisuus ja mausteisuus toimivat hienosti. Vaniljaa, hunajaa, tikkunekkua, kovia toffeekarkkeja. Nostaa veden kielelle, sen verran nektarimainen tämä on. Persikkaa ja hunajamelonia riittää. Inkivääriä, lakritsia ja ripaus anista. Jälkimaussa on kovia toffeekarkkeja, hedelmäteetä, hunajaa ja omenahilloa. Lakritsi korostuu, samoin inkivääri ja pieni pippurisuus. Varsin pitkä, tyylikkään tamminen ja vaniljaisen makea finaali. Vesilisä korostaa tammen nuorekasta ulottuvuutta.

Arvio: Oivallinen Imperial, karkkiviskien kuninkuusluokkaa. 89/100

The Macallan Whisky Maker’s Edition 42,8%

Macallanin distillery manager Bob Dalgarno on markkinointipuheiden mukaan ihan omin käsin valinnut tähän viskiin käytettävät tynnyrit. Näitä Whisky Maker’s -julkaisuja on ollut Macallanilla jo vuosikaudet, tosin aiemmin nimellä Whisky Maker’s Selection.

The Macallan Whisky Maker’s Edition

(42,8%, OB, NAS, +/- 2015, The 1824 Collection, Travel Retail Exclusive, 70 cl)

Tuoksu: Suklainen ja rusinainen, pehmeä ja helppo. Maltaisuutta on jälleen runsaasti pinnassa, ja se taittuu milteinpä pahviseksi ja puuromaiseksi. Rikkisyys tuntuu yllättävän voimakkaana. Luumuhilloa ja säilykekirsikkaa, jotain hiukan esanssimaista ja siirappista. Heinää, toffeekarkkeja, kanelia, tupakkaa.

Maku: Kermainen ja maitosuklainen, parantaa selvästi tuoksusta. Vaniljainen ja luumuhillomainen makeus saa särmää napakasta mausteisuudesta. Ylikypsät sekahedelmät dominoivat palettia, tietty kahvinen paahteisuus on mukana koko ajan. Suutuntuma on pehmeän täyteläinen ja tässä kaikkineen parasta. Tammi maistuu varsin tuoreena ja maltaisuus on edelleen jotenkin lenseää ja märän pahvista. Heinäinen ja paahtoleipämäinen puoli paljastuu, kun sherryinen makeus antaa tilaa. Jälkimaku on paahtunut, kahvinen, rusinainen ja luumuinen. Tummaa suklaata ja kanelista mausteisuutta, tammea ja maltaisuutta. Keskipitkä.

Arvio: Tuoksun häiriöäänistä jälkeen suussa maistuu pehmeä ja ihan pätevä viski. Selvästi tämä on tehty miellyttämään satunnaista maistelijaa – ja onnistuu siinä varmasti hyvin. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 85/100 (per 1). Whisky Magazine 82/100 (Rob Allanson), 85/100 (Dominic Roskrow).

Glendronach 19 yo 1992/2011 Cask #161, 59,2%

Tietyn aikakauden Glendronachin kanssa ei voi mennä vikaan.

Glendronach 19 yo 1992/2011

(59,2%, OB, 22.5.1992–7/2011, Batch No. 4, Cask No. 161, Oloroso Sherry Butt, 500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Mahtava sherryisyys. Luumua, rusinaa, tallia, nahkaisuutta, satulaa, multaisuutta. Suklaata oikein kunnolla. Sikaria ja tupakkaisuutta. Vaniljaisuutta. Erittäin suklainen ja tasapainoinen kokonaisuus, todella maukas kaikin puolin. Vesilisällä multaisuus ja maanläheisyys korostuvat selvästi.

Maku: Suklainen ja sikarinen, mausteinen ja muhkea. Luumuinen ja tiivis tekstuuri, todella herkullinen ja helposti lähestyttävä. Suutuntuma on tiheärakenteinen ja intensiivinen. Vaniljaisuutta, kookosta, kanelia. Jälkimaku on suklainen, luumuinen ja rusinainen. Runsas karamellisuus ja mausteisuus, kanelisuutta, tupakkaisuutta, pähkinäisyyttä. Wow. Loistelias ja pitkä finaali. Vesilisällä kokonaisuus makeutuu, siihen tulee maitosuklaista ja karkkista ulottuvuutta mukaan.

Arvio: Erinomainen tynnyri, ikäisekseen aivan parasta Glendronachia. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 90/100.

Jura 30 yo ’Camas an Staca’ 44%

Juran tuotteet ovat päässeet vuosien varrella hiukan unohtumaan, vaikka tislaamon viskeihin mahtuu kelpo yksilöitä. Omista kokemuksistani parhaana muistan muutaman vuoden takaisen tislaamon oman 1977/2012:n, josta en kuitenkaan kirjannut nuotteja ylös.

Nyt maistelussa on 30-vuotias Jura, jonka liikanimi ’Camas an Staca’ tarkoittaa tiettävästi tuota pystyssä seisovaa kivipaatta, joka pullon kylkeen on laitettu. Sisältö on viimeistelty Gonzales Byassin olorosoon käyttämissä sherrytynnyreissä.

Jura 30 yo ’Camas an Staca’

(44%, OB, 2012, ’Camas an Staca’, Oloroso finish, 70 cl)

Tuoksu: Runsaan karamellinen ja makea, erittäin paksu ja siirappinen, jopa viininen. Tikkunekkua, kinuskia, toffeeta. Piparkakkua, paksua kakkumaisuutta, maltaisuutta. Hiukan rikkisyyttä. Pieni ummehtuneisuus, maakellarin ovi, joka on juuri avattu. Vesilisällä omenainen ja vaniljainen ulottuvuus nousevat pintaan.

Maku: Piparkakkuinen ja kinuskinen, erittäin makea ja toffeemainen. Maltaisuutta, kanelia, varsin kuivaa tammisuutta. Omenaista, hedelmäistä makeutta. Viinisyyttä. Suutuntuma on öljyinen ja rungoltaan varsin jämäkkä. Kellarimaisuutta, multaisuutta, hiukan sekavaa maanläheisyyttä. Jälkimaku tulee hedelmäisenä, luumuisena ja vaniljaisena. Erittäin pitkä, kuivan tamminen ja tyylikkään sherryinen finaali. Ehkä silti hiukan liian kuiva. Vesilisällä kireä tammisuus ja makea vaniljaisuus nousevat oikein kunnolla pintaan.

Arvio: Kinuskisen makea ja runsaan maltainen yksilö. Pieni ummehtuneisuus ja rikkisyys pudottavat huipulta. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whisky Magazine 80/100 (Martine Nouet), 83/100 (Rob Allanson).