Talisker

Talisker 2010/2020 Distillers Edition 45,8%

Kohdalle osui todella pitkästä aikaa melko tuoretta DE-tuotantoa Taliskerilta. Jostain syystä aika pitkä väli ehtikin tulla tähän väliin, ettei ole tullut näitä maistettua.

Talisker 2010/2020 Distillers Edition

(45,8%, OB, 2010–2020, Amoroso Sherry Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Makea, tuhdin suklainen ja hiukan turpeinen. Märkiä lehtiä, aavistus kumia, savumakkaraa, ylikypsiä sekahedelmiä. Nahkaa, hiukan tallia, makeaa sitruksisuutta. Savuavaa lehtikasaa, hiukan bbq-tunnelmaa. Makea kermaisuus ja karamellisuus ovat selvästi esillä. Vesilisä tuo pähkinäistä sherryä pintaan.

Maku: Turvesavuinen, suklainen ja ylikypsän hedelmäinen. Uuniomenaa, luumua, kirpeää hilloisuutta, mutta ei ihan niin makea paketti kuin tuoksu antoi odottaa. Maapähkinävoita, suolaisuutta, rusinaa, savumakkaraa. Sekahedelmäisyys jää vähän ohueksi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kermainen. Sitruksisuutta, karheaa tammea, hapokkuutta. Pientä lääkemäisyyttä ja kumia. Jälkimaku on melko kevyesti sherryinen, tumman suklainen ja varsin pippurinen. Suolaisuutta, turvesavua, marjaisuutta, rusinaa. Tammea, pähkinää. Finaali jää suhteellisen kevyeksi ja melko lyhyeksi. Vesilisä availee kinuskia ja tikkunekkua.

Arvio: Tämä sarja ei ole vieläkään suosikkejani Taliskerin tuotannosta, mutta näissä uusissa julkaisuissa on tiettyä tyylikkyyttä kuitenkin. Tässä makupaletti jää silti vähän valjuksi lopulta. 85/100

Mitähän muut ovat sanoneet? Whiskyfun 85/100.

Talisker 8 yo Special Release 2021, 59,7%

Koronasairasteluiden jälkeen haju- ja makuaisti ovat vihdoin taas tikissä, kolmen viikon sairastamisen ja viimein toteutuneen toipumisen jälkeen. Varmuuden vuoksi paluu viskin ääreen suoritetaan todella voimakkaalla ja savuisella liemellä.

Taliskerilta tulee Diageon Special Releases -sarjassa nykyään jo vuosittain tällainen kasivuotias ja yhä raaemmaksi käyvä julkaisu. Paketoinnit ovat vastaavasti entistä näyttävämpiä.

Talisker 8 yo Special Release 2021

(59,7%, OB, 2012–2021, Special Release, Untold Legends, Refill Casks, 70 cl)

Tuoksu: Turpeinen ja tunkkainen. Vegetaalisuutta ja lievästi ummehtunutta sitruksisuutta. Grilliananasta ja oliiviöljyä, vaniljaisuutta ja paljasta puuta, johon liittyy liuotinmaisia piirteitä. Maltaisuus tulee läpi kuin new makesta. Kalkkisuutta, happamuutta, paahteista savua. Raaka esitys. Vesilisä tekee tästä jotenkin saippuaisen.

Maku: Turvesavuinen, sitruksinen ja hapan, pippurinen ja kireä. Sitruunainen kirpeys ja tunkkainen vegetaalisuus ottavat yhteen levottomassa matsissa. Maltaisuus ja tammi ovat raakoja, mitä tukee vielä tietty turpeinen lenseys ja pieni palanut vivahde. Lihaisuutta ja merellisyyttä. Hapokasta vihreää omenaa, runsaasti suolaisuutta ja tuhkaa. Suutuntuma on öljyinen ja runko melko tuhti, mutta maku tulee yhdestä suunnasta ja ajaa nyanssit kumoon. Ei kaukana new makesta. Jälkimaku on todella savuinen ja suolainen. Sitruksisuus ja turpeisuus, mustapippuri ja paljas puu ovat kehissä vahvasti. Ummehtuneisuus, kalkkisuus ja merellisyys kannattelevat keskipitkää finaalia. Vesilisä availee hiukan lisää hedelmäisiä piirteitä ja tuo makeutta.

Arvio: Nyt ei valitettavasti kolahtanut juuri lainkaan. Pidin tästä jopa vähemmän kuin edellisestä tämän sarjan kasivuotiaasta. Jotenkin nyt ollaan ”hyvän raa’an” ja ”huonon raa’an” väärällä puolella. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100.

Talisker 8 yo Special Release 2020, 57,9%

Nyt on lasissa vähän erilaista tavaraa, jamaikalaisissa rommitynnyreissä finisteltyä Taliskeria. Diageo pisti tällaisen Special Release -julkaisun liikkeelle 2020. Aiempi Taliskerin kasivuotias oli raakuudessaan kelpo tapaus, mutta se olikin selvästi tätä perinteisemmillä spekseillä kasattu.

Talisker 8 yo Special Release 2020

(57,9%, OB, 2011–2020, Special Release, Caribbean Rum Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Erittäin voimakas, nuori ja tunkkainen. Raaka maltaisuus paistaa heti läpi, hedelmäisyys on jotenkin käynyttä. Vahva vegetaalisuus. Limettiä, grilliananasta, oliiviöljyä, turvesavua, hiukan tervaa. Kumma keitos. Paljasta puuta, vaniljaa, jotain liuotinmaista. Raakaa on. Vesilisä korostaa villasukkamaista tunkkaisuutta ja ummehtunutta vegetaalisuutta.

Maku: Heti tuoksua parempi, turvesavu on jämäkkää ja mustapippuri puhuu. Hunajaisuutta, kanervaa, sitruunaa, mineraalisuutta. Kamferi tulee nätisti esiin saman tien. Maltaisuus ja tammi ovat kuitenkin raa’an puolella, eikä tietty hiilisyys ja palaneisuus mitenkään peittele sitä. Suutuntuma on melko öljyinen ja runko vahva. Sinänsä toimiva yhdistelmä hedelmäistä makeutta ja suolaista purevuutta, mutta kokonaisuus on levoton ja osin sekava. Jälkimaku on turvesavuinen, raikkaan kamferinen ja napakan pippurinen. Limetti, vihreät oliivit, merilevä ja vegetaalisuus nousevat heti pintaan. Hapokasta omenaa, öljyisyyttä, suolaa, chiliä. Vaniljaa, piparminttua, paahtunutta puuta ja maltaisuutta. Melko lyhyt finaali. Vesilisä availee hunajaa.

Arvio: Tämä ei tällä kertaa kolahtanut oikein millään tasolla. Raaka mutta lopulta melko sekava esitys. Tuoksu ei erityisemmin loista; maussa on hetkensä, kunnes jälkimaku hyytyy. Aiempi kasivuotias pesee tämän omissa papereissani mennen tullen. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whiskynotes 87/100.

Talisker Pure Highland Malt 70 Proof Red Cap 40%

Tällä kertaa edessä vanhaa Gordon & MacPhailin lisenssillä pullottamaa Taliskeria kotkaetiketillä ja litteässä miniatyyripullossa. Tämän punakorkkisen 100 proof -versio oli upea, mutta nyt on voltit virutettu neljäänkymppiin. Pakko silti myöntää, että odotuksia on.

Talisker Pure Highland Malt 70 Proof Red Cap

(40%, NAS, Gordon & MacPhail Licensed Bottling, 1970s, 5 cl miniature)

Tuoksu: Merellinen, raikkaan yrttinen, hedelmäinen ja tuhdin öljyinen. Tiettyä likaisuutta, vanhoja kirjoja, kevyttä savua, kanervaa. Omenaa, keltaista luumua, viinirypäleitä. Pientä metallisuutta, vegetaalisuutta, kellaria. Eucalyptusta ja minttua, kuivaa tammea ja tiikeribalsamia. Vanhaa sherryä. Kaunis.

Maku: Hedelmäinen, öljyinen ja hiukan nestesaippuainen. Eucalyptuksinen raikkaus saa kylkeensä päärynäistä makeutta ja hunajaisuutta. Ohut turvesavu leijuu vetten päällä. Tölkkihedelmiä ja metallisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pehmeä, mutta pieni vetisyys kieltämättä häiritsee, kun muistaa 100 proofin totaalisuuden. Likaista rasvaisuutta, vahamaisuutta, sitruunaisuutta, kermaisuutta. Jälkimaku on yrttinen ja nestesaippuainen, jossain määrin vahamainen edelleen. Maltaisuutta ja selvästi erottuvampaa tammea, edelleen hiukan turvesavua ja hiiltä. Sherryä, pähkinäisyyttä, ylikypsää omenaa, tölkkipäärynää. Korkeintaan keskipitkä finaali.

Arvio: Tutut, upeat elementit ovat läsnä, mutta kokonaisuus jää silti kovasti 100 proofista. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

Talisker 15 yo Special Release 2019, 57,3%

Vuoden 2019 maistelut tässä blogissa päättää Diageon tänä syksynä Special Releases -sarjassa julkaisema Talisker. Yksi syksyn yllättävistä spesiaaleista on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä (Freshly Charred American Oak Hogsheads), joista on riittänyt viskiä yli 42 000 pulloon. Se on melkoinen määrä se.

Oma suhteeni Taliskeriin on muuttunut vuosien saatossa aina vain kompleksisemmaksi. Ihailen syvästi 2000-luvun alussa julkaistuja 20- ja 25-vuotiaita pullotteita. Vanha kymppi toimi hyvin, samoin tuhdin sherryinen Managers’ Choice. Mutta nämä uudet Neist Pointit ja muut… Hmm. Vaikeita. Siksi en tältäkään viskiltä odota juuri mitään.

Talisker 15 yo Special Release 2019

(57,3%, OB, 2019, Special Release, Freshly Charred American Oak Hogsheads, 42222 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäsalaattia ja kermaisuutta, hunajaisuutta ja hiukan turvesavua. Ruohoisuus ja vahamaisuus tulevat selvästi esiin, samoin pistävä yrttisyys ja pieni pippuri. Vaniljaa, kypsää banaania, makeaa omenaa. Suolaisuus ja merellisyys löytyvät myös. Melko makea kokonaisuus. Vesilisä avaa makeaa limettiä.

Maku: Pippuri tulee runsaana läpi. Turvesavu ja suolaisuus iskevät perässä niin, että hedelmät jäävät hiukan jalkoihin. Jodia ja merilevää riittää. Yrttisyys on kitkerää ja tammi tuntuu jopa raa’alta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja poltteleva. Chiliä, karvasmantelia, sitruunaa, rusinaa. Makea tuhkaisuus ja öljyinen purevuus eivät aivan löydä balanssia grillattujen hedelmien kanssa. Jälkimaku on tuhkainen, suolainen ja reippaan turvesavuinen. Viherpippuria tulee joka tuutista, kunnes vanilja ja hunaja vähitellen löytävät tiensä ulos. Jodia, lääkettä, merilevää, sahanpurua. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo bensaisuutta ja pihkaa esiin.

Arvio: Monitahoinen ja haastava Talisker. Puuta, karvautta ja makeutta, ei ihan balanssissa. Tuoksu on kuitenkin todella kutsuva, kun viskiä jaksaa pyörittää lasissa hiukan pidempään. Pakko kuitenkin myöntää, että ne vanhat refill-tynnyrit… ne vasta olivat jotain. Tämä ei mitenkään pääse omiin suosikkeihin, vaikka sinänsä aivan laadukas nykypäivän Talisker onkin. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 88/100.

Talisker Select Reserve Game of Thrones 45,8%

Maistelussa tällä kertaa Taliskeria ikämerkitsemättömänä Game of Thrones -viskisarjasta. En innostunut ollenkaan samaisessa setissä julkaistusta Lagavulinista, mutta toivotaan, että tämän kanssa osuu paremmin kohdalleen.

Talisker Select Reserve Game of Thrones

(45,8%, OB, +/-2019, Game of Thrones – House Greyjoy, 70 cl)

Tuoksu: Pehmeän turvesavuinen, maltainen ja appelsiininen. Suolainen ja mineraalinen, lääkemäinen ja mentholinen puoli on pinnassa. Turpeinen makeus on vahvaa mutta hiukan hahmotonta. Tammi tulee läpi pehmeän pippurisena ja vaniljaisena. Hiukan rusinaa. Vesilisä tuo nokea ja jotain palanutta pintaan.

Maku: Makea turvesavu, imelä sitruksisuus, hapan yrttisyys ja mineraalinen karheus ottavat mittaa toisistaan. Hedelmät tulevat jälleen appelsiini edellä. Pippuri on hyvin mukana, tammi rouhii aktiivisena ja suolaisuus painaa päälle. Suutuntuma on melko täyteläinen ja pehmeän kermainen. Vaniljaa, persikkaa, kinuskia. Happamuus ei tahdo silti löytää tasapainoa. Jälkimaku on turpeinen ja sitruksinen. Hapan yrttisyys ottaa vähitellen pääosan, ja sitä tukevat suolaiset, lääkemäiset ja mentholiset piirteet. Tammi ja pippuri ovat vahvasti esillä. Finaali jää lopulta korkeintaan keskipitkäksi. Vesilisä avaa vahamaisuutta ja tervaa.

Arvio: Yllättävän vaikeasti avautuva ja osin hahmoton Talisker. Tässä on kiistatta paljon hyvää, mutta siinä missä 8-vuotias Special Release teki vaikutuksen välittömästi, tästä ei pitkänkään askartelun jälkeen pysty lukitsemaan, mikä esimerkiksi tammen rooli tässä on ja miten happamuus lopulta käyttäytyy. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Smoke On The Water, ”Maukas Talisker”.

Talisker Pure Highland Malt 100 Proof Gold Cap 57%

Maistelussa vielä toinen vanha Talisker kotkateemalla, tällä kertaa kullanvärisellä korkilla. Punakorkkinen versio oli maagisen hyvä, joten odotukset ovat tätäkin kohtaan korkealla.

Ilmeisesti edelleen liikutaan 1970-luvun samettisissa tunnelmissa. Tarkkaa pullotuksen ajankohtaa ei ole tiedossa, saati sitä, minkä ikäisistä tisleistä mahtoi olla kyse.

Talisker Pure Highland Malt 100 Proof Gold Cap

(57%, OB, NAS, +/- 1970, Gold Cap, Gordon & MacPhail Licenced Bottling, 5 cl miniature)

Tuoksu: Voimakas, tamminen ja yllättävän lihaisa. Chorizoa ja riistaa luumukastikkeessa. Vahva savu. Rusinaa, viikunahilloa, paahtunutta puuta, kuivaa havuisuutta. Rasvaa ja likaa löytyy sisarjulkaisussakin, mutta hedelmäisyys jää piippuun, samoin yrtit. Pippuri silti paistaa läpi. Vesilisä tuo sahatavaraa ja mentholia.

Maku: Mahtava voima! Aivan uskomaton tapaus. Nyt on sherryisyyttä, tulista chorizoa ja rusinaa vaikka muille jakaa. Pippuria tulee joka tuutista. Tummaa yrttisyyttä, turvesavua, lakritsia, suolaisuutta, salmiakkia. Suutuntuma on öljyinen ja kihelmöivä. Metallisuutta, inkivääriä, suolaista voita, pientä sitruksisuutta taustalla. Riista ja paahteisuus ovat vahvasti läsnä. Jälkimaku on tumman paahteinen ja tammisen pureva. Mustapippuria, tulista savumakkaraa, paksua turvesavua, metallisuutta, hiukan sitruksista vivahdetta. Salmiakkilakritsia, yrttejä, happamuutta. Pitkä finaali. Vesilisä availee omenaisuutta ja pientä hunajaa.

Arvio: Todella vaikuttava viski. Yllättävän erilainen kuin punakorkkinen versio. Siinä hedelmäisyys ja yrttinen kirkkaus olivat omalla tasolla, tämä taas jyrää päälle kuin turkiskuningas panssarivaunulla. 90/100

Talisker Pure Highland Malt 100 Proof Red Cap 57%

Maistelussa punaisella korkilla varustettu vanha Taliskerin 100 Proof. Näistä on hankala sanoa, kuinka vanhaa viskiä miniatyyripullossa on tai milloin se on ylipäänsä pullotettu, mutta maine kuitenkin kiirii näiden edellä.

Gordon & MacPhailin lisenssillä pullottama kotkaetikettinen Talisker on aina tapaus, kun sellaiseen törmää.

Talisker Pure Highland Malt 100 Proof Red Cap

(57%, OB, NAS, +/- 1970, Gordon & MacPhail Licenced Bottling, Red Cap, 5 cl miniature)

Tuoksu: Todella huima hedelmäisyys yhdistyy öljyisyyteen ja tiikeribalsamiin. Tietty rasvainen likaisuus ja kirkas sitruksisuus osuvat upeasti kohdalleen. Eucalyptusta, minttua, havuisuutta, pippuria. Kuivaa tammea ja napakkaa savua. Vanhaa työkalupakkia, metallisuutta. Hieno on. Vesilisä avaa nokisuutta ja hiiltä, saa turpeisia elementtejä ja rasvaisuutta paremmin esiin.

Maku: Kuiva tammisuus, räjähtävä hedelmäisyys ja savuinen öljyisyys muodostavat vastaansanomattoman yhdistelmän. Eucalyptusta, sitruksisuutta, tölkkiananasta, kirpeää omenaa. Suutuntuma on kuiva ja pippurisen voimakas. Inkivääriä, hapokkuutta, pientä luumuista makeutta, voita. Turvesavu on maussa vielä selvempänä kuin tuoksussa, likainen rasvaisuus toimii komeasti. Tiettyjä sherrynuottejakin tulee läpi. Jälkimaku on öljyinen, hedelmäinen, turvesavuinen ja todella pippurinen. Sitruksisuutta, omenaa, havuja. Tammi kuivuu intensiivisesti ja huulissa kihelmöi. Erittäin pitkä finaali. Vesilisä tuo toffeeta ja mentholia pintaan.

Arvio: Aivan maaginen Talisker. Pippurisuus tekee galaksienvälisen matkan. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100.

Talisker 25 yo 2012 Edition 45,8%

Vuodesta 2012 alkaen tiedot Taliskerin 25-vuotiaasta alkavat käydä vähäisiksi, muun muassa tynnyreiden osalta. Pullotteiden arvostus on heikentynyt samassa suhteessa, vaikka aiemman kokemukseni perusteella näiden laatu ei kuitenkaan täysin romahtanut.

Ymmärrettävää tietysti on, että viskien laimennus ja hintojen nostaminen samaan aikaan aiheutti pahaa verta. Kyseessä oli kiperä tilanne, kun kysyntä kasvoi kohisten ja vanhojen tynnyreiden määrä hupeni uhkaavasti. Ratkaisu oli koskea kumpaankin merkittävään muuttujaan.

Diageo yritti pehmentää jännitteitä vuonna 2013 julkaisemalla Special Releases -julkaisuna tynnyrivahvan 27-vuotiaan vuodelta 1985, mutta sekään ei oikein auttanut. Myös sen hintalappu oli poskettoman suuri. Tislaamo menetti monia kiihkeitä fanejaan.

Olen aina pitänyt Taliskerin 25-vuotiaista pullotteista, niillä on aina paikka sydämessäni. Siinä on jotain selittämätöntä, koska tiedän monia, jotka pitävät niitä täysin yliarvostettuina. Itselleni ne ovat kuitenkin aina eräänlainen kotiinpaluu. Voin huokaista syvään ja liikkua tutussa maisemassa.

Vuoden 2011 julkaisu oli mielestäni vielä erinomainen. Myös vuoden 2013 pullote oli pätevä, vaikka siitä puuttuikin osa aiempien pullojen hehkusta.

Pullomäärätkin ovat pienentyneet alkuajoista. Vielä vuoden 2004 editiota pullotettiin 21 000 kappaletta ja vuoden 2005 editiota 15 600 kappaletta, joten niihin verrattuna tällaiset noin 6 000 pullon julkaisuerät eivät ole erityisen suuria.

Mutta hinta on ollut sen verran kova, ettei näitä ole käsistä viety. Etenkin, kun esimerkiksi käytetyt tynnyrit ovat tätä nykyä hämärän peitossa.

Talisker 25 yo 2012 Edition

(45,8%, OB, 1987*–2012, 6318 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja hunajaisen makea, miedon turvesavuinen ja mentholinen. Mineraalinen ja sitruksinen merellisyys on hyvin esillä. Omenaa, vaniljaa, pehmeää eucalyptusta, hiukan anista. Pieni salmiakin vivahde taustalla. Tammi tuntuu varsin reippaana. Vesilisä availee minttua ja heinäisyyttä.

Maku: Makea ja kevyen öljyinen. Todella rauhallinen, mineraalinen ja miedon turvesavuinen. Hiukan liiankin pehmeä? Tiettyä potkua kyllä nyt puuttuu, pippuri on kateissa. Merellistä, suolaista ja sitruksista puolta kyllä riittää. Suutuntuma on keskitäyteläinen, runko hieman ponneton. Tammi on aktiivisena pinnassa, omenaa ja toffeen makeutta riittää. Jälkimaku nostattaa jälleen mentholin ja mineraalisuuden pintaan, vihdoin myös pippuri tulee esiin. Hunajainen ja makean omenainen perusmaku säilyy kuitenkin loppuun asti. Tammea, paahteisuutta, sitruunaa, pientä karvautta. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo karvautta.

Arvio: Nyt kohtasin tähän mennessä heikoimman Taliskerin 25-vuotiaan. Toki kyseessä on oikein hyvä ja helposti juotava viski, jonka perusmausta pidän edelleen erittäin paljon, mutta kaikki loisto puuttuu. Missä pippuri ja potku, missä särmä ja syvyys? Tuli sellainen tunne, että tämän jälkeen tislaamon piti tehdä vuoden 2013 julkaisusta revanssi, jotta saatiin taas homma oikeille raiteille. Tämä on jo hyvin lähellä Taliskerin sinänsä ihan hyvää 18-vuotiasta, mutta erittäin kaukana parhaista 25-vuotiasta. 89/100

Talisker 8 yo 2009/2018 Special Release 59,4%

Diageo yllätti ainakin minut julkaisemalla tämän vuoden Special Releases -kimarassa nuoren Taliskerin. Ilahduttavaa on, että ikämerkinnän lisäksi myös tislausvuosi ja käytettyjen tynnyrien tyyppi ovat hyvin merkittyinä pulloon.

Konsepti osaltaan toistaa kahden vuoden takaista Lagavulin-julkaisua. Silloinkin markkinoille tuotiin 8-vuotias erikoispullote, jonka tosin sitten jäi valikoimaan myös Lagavulinin juhlavuoden jälkeen.

Nuoresta Lagavulinista pidin, vaikka siinä tietty raakuus paistoikin läpi – se oli osaksi se koko juttu siinä viskissä. Siksi myös tähän Taliskeriin kohdistuu odotuksia.

Talisker 8 yo 2009/2018 Special Release

(59,4%, OB, 2009–2018, Special Release, Deep-Charred First Fill Ex-Bourbon American Oak, 70 cl)

Tuoksu: Merellinen, turpeinen ja sitruksisen makea. Hiilisyyttä, hunajaa, appelsiinia, hiukan limettiä. Reipas paahteisuus, aprikoosikakkua, hiukan persikkahilloa. Vegetaalisuutta, grillattuja hedelmiä, jodia, hiukan nuotiosavua. Piparminttua. Vesilisä availee merilevää ja osteria, tuo tiettyä heinäisyyttä pintaan.

Maku: Painavan öljyinen ja hunajaisen makea. Merellinen, turvesavuinen ja pippurinen hyöky iskee kuitenkin nopeasti. Sitruksinen makeus seuraa tuoksua, kakkuiset ja hilloiset sävyt ovat mukana. Pekoninen ja savumakkarainen lihaisuus puskee pintaan. Suutuntuma on täyteläinen ja voimakas, vaikka makeus yllättääkin. Vegetaalisuutta, pientä tervaa. Piparmintun raikkautta. Jälkimaku ajaa sisään isolla pippurilla, turvesavu syvenee ja tummuu nopeasti. Tervaa, suolaa, paahteisuutta, aktiivista tammea. Pieni kitkeryys käy kiinni hunajaisuuteen. Mentholin raikkautta. Varsin pitkä finaali. Vesilisä avaa yrttejä ja ruohoisuutta.

Arvio: Todella oivallinen, hieman odotuksia makeampi Talisker. Nuorekas suoraviivaisuus toistaa 8-vuotiaan Lagavulinin konseptia mutta Taliskerin ominaislaatua hukkaamatta. Hyvää on. 87/100