Islay

Caol Ila 11 yo 1989/2000, Signatory Millennium Edition 43%

Happy Millennium! Signatory pullotti vuosituhannen alussa tällaisia magnum-editioita vinon pinon. Nyt käpälässä on 11-vuotiasta Caol Ilaa ex-bourbonista.

Caol Ila 11 yo 1989/2000, Signatory

(43%, Signatory, Millennium Edition, 28.2.1989–28.2.2000, Cask No. 1021, Bourbon Barrel, 148 bts., 150 cl)

Tuoksu: Kuivan turvesavuinen, suolainen, heinäinen ja yrttinen. Tuoksuu ihan joltain entisajan Ardbegilta. Mahtava merellisyys ja lääkemäisyys. Kamferia, salmiakkia, tervaa, eucalyptusta, kuivaa tammea. Sitruunaa, mustapippuria, märkää kalliota, merenrannan laituria, kosteaa köyttä. Todella kaunis ja klassinen tuoksu.

Maku: Turvesavuinen ja todella pippurinen, terävän sitruunainen ja tervainen. Suolavetinen ja lääkemäinen kokonaisuus hyötyisi aavistuksen korkeammasta pullotusvahvuudesta. Tammi tulee varsin kuivana ja vaniljaisena pintaan heti. Hapokasta omenaa, heinäisyyttä, kamferia. Suutuntuma on melko kevyt ja hiukan huokoisen oloinen, runko jää ohueksi. Jälkimaussa homma nousee kuitenkin taas uudelle tasolle, kun pippuri ja turvesavu aloittavat vyörynsä. Todella suolainen, lääkemäinen ja hapokas finaali. Tervaa, kamferia, eucalyptusta, salmiakkia ja mustapippuria riittää varsin pitkään. Tammi on varsin tuoreen oloisena läsnä, vaniljaa ja tanniinista karheutta riittää. Lopulta keskipitkä finaali hiipuu omenaisena pois.

Arvio: Nyt on pullotusvahvuus jäänyt liian alas. Jäljellä on klassinen nosing whisky. Upea tuoksu, mutta maku ei ihan jaksa kunnolla kantaa. Onneksi jälkimaku on taas varsin jämäkkä. 85/100

Caol Ila 2011/2019, Wilson & Morgan for Belgium 46%

Lasissa on tällä kertaa Belgiaan pullotettua nuorta Caol Ilaa parin vuoden takaa. Melko geneeriseltä nuorelta savuviskiltä vaikuttaa.

Caol Ila 2011/2019, Wilson & Morgan for Belgium

(46%, Wilson & Morgan for Belgium, Barrel Selection, 2011–2019, Cask No. 61, 70 cl)

Tuoksu: Turvesavuinen, sitruksinen, vähän hapan ja hiukan kalpea. Mineraalinen ja päärynämehumainen vaikutelma, hiukan hiiltä ja tuhkaa. Vegetaalisuutta, merellisyyttä, suolaisuutta, pieni bensainen vivahde. Aavistus hunajaa, vaniljaa, tuoretta tammea. Vesilisä availee käsivoidetta ja omenaisuutta.

Maku: Turvesavua, hiilisyyttä, sitruksisuutta ja happamuutta. Vegetaalinen ja bensainen yleisilme, hapokkuutta ja tuhkaa. Hiilinen, hiukan rasvainen ja mineraalinen ote, jossa ainoa makeus tulee pienestä päärynäisyydestä ja kovista hunajapastilleista. Suutuntuma on korkeintaan keskitäyteläinen ja pippurisen pureva. Melko raaka tammisuus ja paljas maltaisuus muistuttavat, että varsin nuoresta viskistä on kyse. Jälkimaku on hapan ja tuhkainen, edelleen todella hiilisavuinen ja kitkerä. Tanniinit ja suolaisuus korostuvat voimakkaasti, karvaus ja pippurisuus painavat hetken aikaa päälle oikein kunnolla. Sitruksisuus ja vegetaalisuus pitävät hommaa kasassa. Lyhyt finaali. Vesilisä keventää kovinta kitkeryyttä hiukan.

Arvio: Tämä oli kyllä varsin vaatimaton nuori Caol Ila. Toki perustason savuviskin odotukset täyttyvät. 80/100

Ardbeg Ardcore 46%

Ardbeg on jollain tavalla jäänyt jumiin näissä Ardbeg Day -pullotteissaan, kun vuodesta toiseen pitää keksiä yhä ihmeellisempiä virityksiä mutta laatutasoa on mahdotonta enää pitää takavuosien tasolla.

Monien mielestä viimeinen hyvä vuosijulkaisu oli vuoden 2011 Alligator (jonka tv-mainos on muuten edelleen katsomisen arvoinen), mutta itselleni vielä vuoden 2014 Auriverdes oli erittäin pätevä, käytännössä lähes Alligatorin tasolle yltävä esitys.

Siitä on kahdeksan vuotta. En viitsi kyynelehtiä tämän enempää, vaan käännetään katseet tuoreeseen Ardcoreen. Nimikin on herättänyt jo ärtymystä vanhan liiton faneissa. Siitä huolimatta vain itse viski ratkaisee, joten maistetaan pois. Nyt ollaan näköjään ihan puhtaasti ex-bourbonissa eikä ylläritynnyreitä ole tällä kertaa mukana lainkaan.

Ardbeg Ardcore

(46%, OB, 2022, General Release, 70 cl)

Tuoksu: Pehmeän turvesavuinen ja makean vaniljainen. Runsaasti päärynää ja tuoretta tammea, paahtunut sävy. Nuoren oloinen ja makeudessaan varsin helposti lähestyttävä. Hiukan piparminttua, yrttisyyttä, kaikenkattavaa vihreyttä, maltaisuutta ja hedelmäsiirappia. Vesilisä korostaa karkkista makeutta entisestään.

Maku: Kevyen turvesavuinen, pehmeä ja ruohoinen. Vanilja tuntuu edelleen makeana. Pientä bensaista kitkeryyttä ja aavistus tervaa. Mineraalisuutta ja suolaista öljyisyyttä. Hedelmäisyydessä on vähän kitkerä sävy, greippiä ja hapokasta omenaa. Paahteista maltaisuutta, tummaa yrttisyyttä. Suutuntuma on melko kevyt. Jälkimaku alkaa turvesavulla, mutta kääntyy suolaiseksi ja muuttuu sen mukana ohueksi. Ruohoisuus, maltaisuus, greippi, hapokas omena ja tuore tammi pyyhkiytyvät nopeasti unohduksiin. Melko lyhyt finaali. Vesilisä tuo vähän yllättäenkin pippuria ja karvautta pintaan, vaikka paletti ohenee nopeasti.

Arvio: Helppo entry level -viski, joka ei valitettavasti ole nimensä veroinen. Sinänsä kyllä aivan laadukasta tekoa, mutta ei sisällä mitään mieleenpainuvaa. Olisiko nimeä pitänyt sittenkin miettiä vielä? Olisiko tämä saanut suopeamman vastaanoton nimellä Ardpop? 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100. Smoke On The Water, ”Tyypillinen nykytyylin nuori Ardbeg”.

Ardbeg 1996/2005, Gordon & MacPhail 46%

Tällä kertaa maisteluun löytyi mielenkiintoinen Ardbeg vuoden 1996 tuotannosta, jota ei ole syystä tai toisesta osunut itselleni aiemmin kohdalle. Pullottaja on Gordon & MacPhail ja sarjana perinteikäs Connoisseurs Choice. Ja nyt kyseessä on vieläpä single cask -pullote siitä sarjasta, joskin varsin nuori yksilö.

Ardbeg 1996/2005, Gordon & MacPhail

(46%, Gordon & MacPhail, Connoisseurs Choice, 1996–2005, Cask No. 908, Bottle Code JE/HA, 70 cl)

Tuoksu: Lääkemäinen ja kuivan turvesavuinen. Hiilisyyttä ja kirpeää yrttisyyttä, tuhkaa ja heinäisyyttä. Jodia, suolaa, merellisyyttä. Hansaplastia. Vihreää omenaa, limettiä, herukkaisuutta, aprikoosin makeutta. Minttua ja eucalyptusta, sopivaa raikkautta tervan sekaan. Vesilisä tuo lihaisuutta pintaan.

Maku: Kuivan turvesavun ja lääkemäisyyden kamppailuun syöksyy mukaan myös tervaa, hiiltä ja runsaasti merellisiä elementtejä. Hedelmäisyys jää hiukan varjoon, mutta omena ja sitruksisuus kurkkivat taustalta. Tuhkaisuutta, aavistus kuivalihaa, voimistuvaa mustapippuria. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Jälkimaku pyörii edelleen kuivakan turvesavun ja napakan lääkemäisyyden ympärillä. Pippuri tulee jo voimalla läpi, samoin jodi ja suolaisuus. Minttu ja eucalyptus ovat hyvin esillä, samoin kirpeät omena ja limetti. Herukkaisuus tulee mukana, hiukan hunajaa. Tervaisuus, salmiakki ja paahtunut tammi jäävät pyörimään kielenpäälle. Tammi tuntuu varsin nuorelta. Keskipitkä finaali. Vesilisä saa mentholin hyvin esiin.

Arvio: Simppelien peruselementtien varaan rakentuva, maukas Ardbeg. Vaihteeksi menee niin, että sokkona olisin voinut arvella tätä kymmenen vuotta iäkkäämmäksi viskiksi. 87/100

Lagavulin 12 yo Special Release 2004, 58,2%

Maistelussa aivan ensimmäisten joukkoon kuuluva julkaisu tästä Lagavulinin hienosta sarjasta. Näistä varhaisvaiheen pullotteista olen maistanut vain tätä edeltäneen kolmosedition vuodelta 2003. Jatkan nyt tätä fanipoikahommaa ja täydennän maistettujen sarjaa.

Olen hyvin tietoinen, että kaikki eivät pidä tästä viskistä lähtökohtaisesti lainkaan. Toki siltäkin kannalta voi suhtautua, että kyseessä on raaka tavara. Itselleni nämä ovat edustaneet aina raakaa laatua. Otin rinnalle verrokiksi vuoden 2020 edition, jonka korkkasin kesäksi.

Lagavulin 12 yo Special Release 2004

(58,2%, OB, 2004, 4th Release, 70 cl)

Tuoksu: Voimakkaan turvesavuinen, mutta nyt ollaan merellisellä ja sitruksisella tontilla, ei niinkään siellä lihaisalla puolella. Suolaa, jodia, melko tuoretta tammea (joskin ei kovin makeana), vihreää omenaa, anista. Mantelia, hiukan vaniljaa, aamiaismuroja. Hiiltä ja tuhkaa. Vesilisä availee tikkunekkumaista makeutta.

Maku: Turvesavuinen, sitruksinen ja varsin vegetaalinen. Hiilisyys, tuhka ja pippuri ovat keskiössä. Jodia, lääkemäisyyttä, merellisyyttä. Pieni makeus pyörii omenan, vaniljan, mantelin ja hunajan ympärillä. Varsin suoraviivainen kokonaisuus, aivan pieni tervaisuus tulee taustalta esiin mutta lihaisuutta ei juurikaan. Suutuntuma on öljyinen ja täyteläinen, varsin pureva. Suolaa kyllä riittää. Jälkimaku on vyöryy tuhdin turvesavun, hiilen ja tuhkan varassa. Vegetaalisuuden, mineraalisuuden ja merellisyyden lisäksi terva ja salmiakki tulevat vihdoin esiin. Sitruksisuus, suola ja voimakas pippuri ovat ytimessä. Heinäisyyttä, minttua, anista. Pitkä ja melko rujo finaali. Vesilisällä esiin tulee kinuskia, päärynää ja kirpeää hedelmäkarkkisuutta.

Arvio: Suoraviivainen ja voimakas esitys. Ei kompleksisimpia näistä, mutta toimii omalla tavallaan tyylikkäästi. Tämän rinnalla 2020-editio on erittäin tuhkainen ja vielä selvästi enemmän mantelimainen, paahteinen ja tammisuudessaan vähän makeampi. Pidän kovasti molemmista. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

Bruichladdich 20 yo ’Twenty’ 46%

Lasissa vaihteeksi Bruichladdichin tislaamon uudelleenaukaisun jälkeisiä julkaisuja vuosien takaa. Tämäkin on tullut maistettua pari kertaa aiemminkin, mutta on aina jäänyt nuotteja vaille. Viimeksi taisin hörpätä tätä ajatuksella Timo McAaltosen vetämässä tastingissa juuri äsken kahdeksan vuotta sitten. Clachlan A Choin!

Bruichladdich 20 yo

(46%, OB, 2001, First Edition, American Oak Casks, 5 cl miniature)

Tuoksu: Ruohoinen, vahamainen ja varsin merellinen. Hunajamelonia, persikkaa, omenaa, kiivihedelmää, minttua. Mantelia, heinäisyyttä, paahtunutta tammea ja melkein savun ailahduskin jostain taustalta. Voita, mokkanahkaa, maltaisuutta ja kukkaisuutta. Tyylikäs kuin mikä. Vesilisä tuo kinuskia ja sokeria pintaan.

Maku: Mehukas, hedelmäinen, maltainen ja sitruksisen raikas. Hyvä yhdistelmä suolaisuutta ja rasvaisuutta, kirpeyttä ja makeutta. Hedelmäkakkumaisuus ja vahamaisuus ovat vahvasti esillä. Metisyyttä, hunajaa, vaniljaa, sokeria. Pähkinäisyyttä, tammea, merellisyyttä, mineraalisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hienosti balanssissa. Omenaa, hunajamelonia, kiiviä. Minttuinen ja eucalyptusmainen raikkaus tulee nautinnollisesti esiin. Jälkimaku on tamminen, maltainen ja varsin mausteinen. Päärynää, omenaa, kiiviä, ruohoisuutta. Yrttisyys pyörii mintun ja eucalyptuksen ympärillä, kunnes inkivääri ja pippurikin tulevat mukaan. Mineraalisuutta ja merellisyyttä. Melko pitkä finaali. Vesilisä avaa viinikumikarkkia ja kinuskista makeutta.

Arvio: Tämä oli selvästi parempi kuin muistin. Nautittavaa laatua alusta loppuun. 88/100

Laphroaig 10 yo Cask Strength Batch 013, 57,9%

Laphroaigin tynnyrivahvuisten kymppien sarja jatkaa kulkuaan. Nyt mennään vissiin jo Batch 014:ssä, mutta itseltäni oli jäänyt tämä edeltäväkin maistamatta. Korjataan tilanne. Vierellä verrokkina on Batch 011, josta pidin pari vuotta sitten kovasti.

Laphroaig 10 yo Cask Strength Batch 013

(57,9%, OB, Bottled 1/2021, Bottle Code L1019 SB1, Ex-Bourbon Barrels, 70 cl)

Tuoksu: Hiiltä ja tuhkaa. Vahva turvesavu, mitä muutakaan. Mineraalisuutta, merellisyyttä, runsaasti lääkemäisiä elementtejä. Anista, minttua, kirpeää omenaa. Salmiakkijauhetta, hiukan sitruunaa. Tammista makeutta ja hunajaa, grillattuja vihanneksia. Rinnakkain haisteltuna selvästi makeampi kuin Batch 011, nyt tuntuu tynnyrien vaikutus selvemmin. Vesilisä tuo tähän heti pintaan makean päärynän ja ruohoisuuden.

Maku: Lääkemäinen ja tiukan turvesavuinen. Tietyssä villaisessa karheudessaan hyvinkin tuttua Laphroaigia. Hiiltä, tuhkaa, mineraalisuutta, mustapippuria. Tamminen makeus on taas parin aiemman erän jälkeen vahvasti läsnä, vaniljaa ja hunajaa, savumakkaraa ja grillattua paprikaa. Suutuntuma on öljyinen ja kihelmöivän pippurinen. Savukalaa, rasvaisuutta, hiukan anista. Batch 011:n kuivan mineraalinen synkkyys tästä puuttuu, sen huomaa rinnakkain maisteltuna selvästi, koska nyt on tynnyrien tuoma makeus on pinnassa. Jälkimaku on yllättävänkin makea, vaikka turvesavu ja hiilisyys tietysti pyörivät kielen päällä alkuun pitkäänkin. Kinuskia, hunajaa, uuniomenaa, vaniljaa, hiukan lakritsia ja edelleen ripaus anista. Mineraaliset ja tuhkaiset sävyt ovat koko ajan mukana. Finaali on melko pitkä mutta kitkeröityy. Vesilisä availee päärynämarmeladia ja korostaa makeaa grillirasvaa.

Arvio: Edelleen laadukas Laphroaig, mutta jää pykälän verran Batch 011:stä ja Batch 012:stä jälkeen. Makea ja jollain tavalla vähän kypsymätön, vaikka onhan tämä tietysti edelleen hyvää viskiä. 88/100

Caol Ila 8 yo 2011/2019, The Single Malts of Scotland 61,3%

Lasissa viivähti tällä kertaa nuorta sherrykypsytettyä Caol Ilaa tällä kertaa Elixirin Distillersin pullotussarjoihin kuuluvan The Single Malts of Scotlandin valikoimista. Kovin suuria odotuksia ei ollut. Näin nuoret Caol Ilat ovat varsin geneerisiä tuotteita, eikä sherrytynnyrin vaikutusta pysty edes värin perusteella tästä päättelemään.

Caol Ila 8 yo 2011/2019, The Single Malts of Scotland

(61,3%, The Single Malts of Scotland, 10.1.2011–16.7.2019, Cask No. 300158, Sherry Butt, 434 bts., 70 cl)

Tuoksu: Voimakkaan turvesavuinen, sitruksinen ja varsin makea. Tuttua vegetaalisuutta ja mineraalisuutta, suolaisuutta ja merellisiä sävyjä. Päärynäkarkkeja ja anista, hiukan tuhkaa. Hunajaa, vaniljaa, tölkkiananasta. Ei ollenkaan niin bensainen tai kuminen kuin moni vastaava Caol Ila. Vesilisä tuo pintaan käsivoidetta ja korostaa tämän rasvaisia piirteitä ylipäänsä.

Maku: Turvesavuinen, sitruunainen ja hiilinen. Makeus korostuu heti, päärynäinen ja toffeemainen puoli on pinnassa. Hunajaa, vaniljaa, ruohoisuutta, sitruunamelissaa, anista. Merilevää, jodia, hiukan pippuria. Kirpeyttä ja hapokkuutta löytyy vaikka muille jakaa, mutta volteista huolimatta tämä ei tunnu miltään rakettibensalta, vaan kokonaisuus on jopa varsin miellyttävä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja napakka. Jyväiset ja raa’an tammiset piirteet kuitenkin paljastavat, että todella nuoresta viskistä on kyse. Jälkimaku on suolainen ja lääkemäinen, todella turvesavuinen ja pippurisen iskevä. Tuhkaisuus ja vegetaalisuus nousevat esiin. Sitruunaa, hapokasta omenaa, tuhkaa. Melko lyhyt finaali. Vesilisä availee hedelmäkarkkia ja popcornia, voita ja suolaa.

Arvio: Lievästä geneerisyydestään huolimatta varsin pirteä Caol Ila. Ikäisekseen sieltä paremmasta päästä, ei häiritseviä sivuääniä vaan puhdasta turvesavutykitystä alusta loppuun. 83/100

Laphroaig 11 yo 1992/2004, Douglas Laing 57,8%

Maistossa vaihteeksi tällainen Douglas Laingin pikkupullo, jossa on roudattu 11-vuotiasta Laphroaigia Saksanmaalle vuonna 2004.

Laphroaig 11 yo 1992/2004, Douglas Laing

(57,8%, Douglas Laing for Alambic Classique Germany, The Old Malt Cask, Advance Sample, 4/1992–3/2004, Cask No. DL REF 1080, Refill Butt, 20 cl)

Tuoksu: Tuhdin turvesavuinen, reippaan tuhkainen, varsin makea ja hedelmäisen sherryinen. Luumua, vaahterasiirappia, rusinaa ja hiukan lakritsia. Ylikypsää hedelmää ja pekonia, rancio-fiilistä ja hiiligrillissä paistettua paprikaa. Lihaisuus, hedelmät ja savu toimivat mojovasti yhteen. Vesilisä tuo toffeen ja poltetun sokerin voimakkaasti pintaan.

Maku: Turvesavu vyöryy päälle melko kuivana ja pistävänä, mutta siirappinen sherry ja ylikypsä hedelmä leikkaavat nopeasti enimmän tuhkaisen kitkeryyden. Toffeeta, salmiakkilakritsia, tervaa, rasvaista lihaisuutta. Hiiligrilli käy jälleen kuumana, paprikaa ja ananasta riittää. Chorizo-makkaraa, paistirasvaa, omenahilloa, paahtunutta tammea. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja öljyssään miellyttävä. Jälkimaku on edelleen mineraalisen ja kuivan turvesavun ja paksun, rasvaisen ja lihaisan hedelmäisyyden kaksinkamppailua. Hiilistä, tuhkaa, suolaa, hapokkuutta. Toisaalta myös lakritsia, nahkaisuutta, luumua, rusinaa ja siirappia. Tammi tuntuu pistävänä ja vähän kireänä. Keskipitkä finaali. Vesilisä avaa karkkisuutta, viinikumia ja sokerisuutta.

Arvio: Nuoren viskin pistävyydestä huolimatta tässä on jotain tavattoman nautinnollista. Ei mikään tyylipuhdas sherryinen Laphroaig, mutta lihaisana ja pidäkkeettömän tuhtina tapauksena mielenkiintoinen herkutteluviski. 86/100

Port Charlotte 2010 OLC: 01, 55,1%

Lasissa tällä kertaa jo paperillakin haastavan oloinen setti Port Charlottelta. Nyt on kärrätty paikalle valtava lasti erinäisiä tynnyreitä, joista osa on vieläpä aiemmin käytetty viinin kypsytykseen.

Tämän OLC:n sekoitus on erinäisten tietojen mukaan tällainen: 40 % kakkostäytön jenkkitammea, 30 % ykköstäytön jenkkitammea, 25 % VDN-viinitynnyreissä kypsynyttä tavaraa ja 5 % toisen täytön syrah-viinitynskissä kypsyttä. Lopuksi koko settiä on finistelty 18 kuukauden ajan oloroso-kanistereissa, jotka ovat olleet vieläpä ahtaampaa ja siitä syystä myös tykimpää hogshead-kokoluokkaa.

Onkohan painavan savuisestakaan tisleestä jäänyt mitään alkuperäistä luonnetta jäljelle tällaisessa myllytyksessä? Sehän selviää vain maistamalla.

Port Charlotte 2010 OLC: 01

(55,1%, OB, 2010–14.10.2020, Mixed Oak & Oloroso Hogshead Finish, 30000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todella lihaisa ja makea. Karamellipossua ja toskaomenaa, päärynähilloa ja tervaleijonaa. Turpeisuus on tuhtia ja siirappia riittää, mutta yllättäen viini ei mitenkään aja tätä. Maltaisuutta, tallisuutta, sherryä, raparperia, sitrusta. Härski ja päällekäyvä kaikin puolin. Vesilisä korostaa kinuskia ja (fariini)sokerisuutta.

Maku: Ensivaikutelma on erittäin painava, karamellinen ja lihaisa, mutta äkisti se tisle tulee sieltä selvästi esiin. Kaikesta finistelystä ja kikkailusta huolimatta tässä on jotain hyvin… tavanomaista. Turvesavua, vegetaalisuutta, tallia, tuhkaa, tervaa. Omenaa, päärynää, sitruunaa, mausteisuutta. Suutuntuma on melko täyteläinen ja kihelmöivä. Maltaisuus on yllättävänkin vahvaa, tanniinit kiristelevät. Sherryä ja sekavuutta. Jälkimaku on mausteinen, tamminen ja varsin tuhkainen, yllättävän kuivakin kaikkineen. Sitruunaa, hapokkuutta, tervaa, pippuria, vadelmaa, raparperia. Melko lyhyt finaali. Vesilisä tuo sokerisen vaikutelman, jäljelle jää lopulta sokerilientä ja hedelmämehua.

Arvio: Hiukan epätasapainoinen esitys. Tynnyripuljaus ei ollut tuonut oikein tulosta. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100.