Kirjoittaja: Lauri

Deanston 9 yo 2008/2017 Bordeaux Matured 58,7%

Erikoista nuorta Deanstonia Bordeaux’n ex-punkkutynskistä. Aivan kuten Serge huomauttaa, satsi on ollut hämmentävän suuri tällaiseksi spesiaaliviritykseksi.

Deanston 9 yo 2008/2017 Bordeaux Matured

(58,7%, OB, 2008–2017, Bordeaux Red Wine Cask Matured, 3240 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makeaa hehkuviiniä, runsaasti mustaherukkaa ja ylikypsää kirsikkaa, reippaasti pehmeän jouluista mausteisuutta. Ruskeaa sokeria, tammea, vadelmaa, vaniljaisuutta. Sitruksinen ja kukkainen puoli pääsee vähitellen esiin kaiken viinin takaa. Varsin houkutteleva tuoksu. Vesilisä avaa ruusuja ja hedelmäkarkkia.

Maku: Onpa tymäkkä. Paksun punaviininen ensipuraisu iskee nopeasti tanniinit pintaan. Todella kuivaa viiniä, pippuria, karheaa pähkinäisyyttä. Tammi tuntuu isosti. Mustaherukka ja kirsikka ovat edelleen mukana, mutta makeus puuttuu. Suutuntuma on melko täyteläinen mutta kokonaisuus lievästi erikoinen. Inkivääriä, kuivakkaa tummaa suklaata, laventelia, yrttitippoja. Jälkimaku on edelleen todella punaviininen, mutta kuivalla tavalla. Mausteita, pippuria, tupakkaisuutta. Tammi pysyy aktiivisena loppuun asti. Varsin kitkerä, karvaan pähkinäinen ja hapokas loppuliuku. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo hiukan toffeeta esiin.

Arvio: Tässä on paljon eväitä hyväksi viskiksi, mutta maussa tammi lyö välittömästi yli. Toisaalta parhaat puolet tässä muistuttavat paksun sherryisiä Deanstoneita, joten tätä punaviinihommaa ei välttämättä jää kaipaamaan. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100Whiskynotes 82/100.

Hans Offringa: A Field Guide to Whisky

Hollantilaissyntyinen Hans Offringa on tuttu nimi varmasti jokaiselle Whisky Magazinea joskus lukeneelle. Mies on kirjoittanut myös liudan viskikirjoja, joista tässä blogissa on aiemmin arvioitu Laphroaig-historiikki 200 Years of Laphroaig (yhdessä Marcel Van Gilsin kanssa) ja pykälää kokeellisempi Malts & Jazz.

Nyt käsiin sattui Offringan uudehko yleisteos A Field Guide to Whisky. An Expert Compendium to Take Your Passion and Knowledge to the Next Level (Artisan, 2017). Kauniisti painettu kirja on saanut paksun paperin lisäksi oikein hopeasilauksen päätyihinsä.

Näin viskiharrastajan näkökulmasta yleisteos on aina haastava. Kun on lukenut muutaman sellaisen, tarinat alkavat väistämättä toistaa itseään. Tässä tapauksessa Offringa on lähestynyt aihettaan tekstin rakenteen kannalta hieman poikkeavalla ratkaisulla: teksti on pilkottu lyhyiksi kysymys-vastauspaloiksi. Ensimmäiset kysymykset määräävät jo heti suunnan: What Are the Origins of the Word Whisky? Why Is Whisky Spelled With and Without an E? What Are the Different Types of Whisky?

Aluksi teos eteneekin rivakasti, kun kysymyksiä ja vastauksia vilisee sivuilla kymmenittäin. Jossain vaiheessa rakenneratkaisu alkaa kuitenkin puuduttaa, ja mikä erikoisinta, kysymysrakenne putoaa välillä pois. Kun luku vaihtuu toiseen ja ruvetaan käymään eri viskimaita läpi, otsikot ovat enää vain tällaisia: Whisky Made in Scotland. Australian Whisky. Austrian Whisky. Whisky and Terroir. Kolmannessa luvussa kysymykset tekevät taas paluun, ja näin mennään aina teoksen loppuun saakka, kunnes tulee vielä erillinen hakemisto- ja karttaosio. Yhteensä sivuja kertyy 320 ja kysymyksiä tai niihin verrattavissa olevia väliotsikoita 324. Tiheällä rytmillä siis mennään.

Ensimmäisessä luvussa tulee heti relevanttia tilastotietoa maailman viskituotannosta. Lähteenä on käytetty Malt Whisky Yearbookia vuodelta 2015. Toisaalta kysymyksissä on paljon laadullisiakin ulottuvuuksia, kuten pohdinnassa siitä, onko vanhempi viski parempaa kuin nuorempi viski. Offringa vastaa kysymykseen erittäin neutraalisti ja muistuttaa, että ikä on lopulta vain yksi asia, kypsyminen taas toinen. Myös kysymykseen siitä, voiko kuka tahansa tehdä viskiä, tulee realistinen vastaus. ”But… playing with fire, methanol, and other volatile spirits can be extremely dangerous.”

Toisessa luvussa pureskellaan läpi eri viskityylit ja sijoitetaan tuotanto maailmankartalle. Kysymys 23 eli yhden kappaleen mittainen selostus on omistettu suomalaiselle viskille. Siteeraan sen teille tähän kokonaisuudessaan:

The Finns started making whisky in the 1950s, but it wasn’t until the 1980 that any of their product was bottled as such. Not terribly successful, the operation was closed in 1995. Seven years later, Teerenpeli was born out of a brewery located in Yhtiöt Oy. In 2014, Kyrö in Isokyrö joined the ranks.

Kyllä, kirjassa todella lukee sanasta sanaan näin. Olin vähällä jättää koko kirjan kesken tämän takia, enkä vieläkään tiedä, mistä päästä lähtisin purkamaan tätä. Yhtiöt Oy? Suomen Chicago. Ehkä hollantilaisesta näkökulmasta kaupunkien nimissä voisi olla muuallakin maailmassa erilaisia partikkeleita, onhan Hollannissakin esimerkiksi Den Haag. Ja on tuo tietysti tislaamoyhtiön viralliseen nimeen kuuluva palikka. Mutta Teerenpeli ei tosiaan ollut ensimmäinen suomalainen tislaamo, koska Beer Hunter’s ehti ensin.

Suomalaisten niin sanotusta viskinvalmistuksesta on tosiaan olemassa dokumentaatiota vuodelta 1953, mutta viskiviskikomponentiltaan kotimainen Lions Blend näki päivänvalon vasta vuonna 1968. Sitä ennenkin oli Alko myyty Viski-Viinaa vuosina 1932–1941 ja esimerkiksi Kolmen, Yhden, Kahden ja Neljän Leijonan Whiskyjä ensimmäisistä pullotteistaan vuodesta 1933 alkaen, mutta ne perustuivat kaikki tuontitavaraan.

Kotimaisella komponentilla varustettu Alko Whisky lanseerattiin 1981 ja projektin viides pullote vuonna 1983, jolloin nimeksi valikoitui Viski 88. Jarkko Nikkasen Viskien maailmaan tekemästä ja Viski!-kirjassa toistetusta ansiokkaasta selvityksestä käy ilmi, että Lions Blendin valmistus päättyi vuonna 1991 ja Alko Whiskyn vuonna 1994. Kasikasin nimi muuttui vuoden 1994 alkupuolella muotoon Double Eight 88, koska ali-ikäisen jyväviskikomponentin takia SWA kielsi sen kutsumisen viskiksi.

Alko kuitenkin puski vielä viskiprojektinsa jämistä ”10 Years Old Matured Whiskyn”, joka oli myynnissä 1991–2000. Siinä mielessä Offringa on oikeilla jäljillä, että Suomen EU-jäsenyys lakkautti vuonna 1995 Alkon maahantuontimonopolin ja muutti myös suomalaista viskimarkkinaa. Viski 88 kuitenkin jatkoi kulkuaan aina vuoteen 2007, vaikka uudella vuosituhannella sen reseptiikka perustui pelkästään tuontitisleisiin.

Teerenpeli aloitti sentään viskinvalmistuksen vuonna 2002, eli se fakta on täysin oikein. Beer Hunter’s ehti kuitenkin aloittaa viskin kanssa jo vuonna 2001. Kyrö teki ensimmäiset koe-eränsä Beer Hunter’sin pannuilla keväällä 2013, kunnes viskinvalmistus alkoi Kyrön omassa tislaamossa seuraavana vuonna. Eli siinä mielessä sekin fakta on Offringalla kohdallaan, jos ei ruveta ihan hiuksia halkomaan. Väliin ehti kuitenkin omalla viskitisleellään Ilomantsin Herman’s vuonna 2011, vaikka Valamon Luostarin Tislaamo perustettiin toki virallisesti vasta heinäkuussa 2014.

Pitkä epistola yhdestä ainoasta kappaleesta Offringan kirjassa, mutta jos suomalaisesta viskistä kirjoitetaan kokonaista neljä virkettä kansainväliseen viskikirjaan, faktojen toivoisi olevan kohdallaan.

Lukijana pääsin kuitenkin asiasta yli, vaikka luinkin muiden maiden jaksoja tämän jälkeen erityisen skeptisesti. Ruotsin osuudessa Mackmyra, Box, Smögen ja Spirit of Hven ovat sentään kohdallaan. Samoin päällisin puolin kaikki Keski-Euroopankin tislaamot, kun esimerkiksi Saksasta poimitaan vain esimerkkejä eikä edes pyritä täydelliseen kattavuuteen.

Kolmannessa luvussa A Field Guide to Whisky siirtyy purkamaan osiin viskinvalmistuksen prosessia, ja siinä voi taas huokaista helpotuksesta: kirjoittaja tietää tarkalleen, mistä kertoo. Erilaisia hiivoja eritellään tyylien mukaan, refluksin kaltaiset ilmiöt selitetään huolella ja eri tynnyrityypit esitellään asianmukaisesti. Blendeihin edetään loogisesti jyväviskien kautta, ja blendien kohdalla esitellään myös viskimaailman muinaiset legendaariset hahmot Johnnie Walkerista Tommy Dewariin. Enkä muuten itse edes muistanut, että White Horsen nimi on napattu alkujaan Edinburghissa toimineesta White Horse Cellar Inn -pubista.

Blendien jälkeen tarina etenee irkkuviskeihin ja bourboniin. Peräti yhdeksän sivua käytetään Yhdysvaltain kieltolain vaiheiden ja hahmojen esittelyyn. Kanadalaiselle viskille jää kuusi sivua ja japanilaiselle vain neljä.

Neljäs luku käsittelee viskiä tuotteena, sen pullottamista, markkinointia, etikettimerkintöjä ja muita yksityiskohtia. Tästä olen kuitenkin kokemusperäisesti eri mieltä: ”Whisky, unlike other comestibles, cannot go bad.” Olen juonut viskiä, jossa korkki on ollut kosketuksissa nesteeseen, eikä se tavara muistuttanut viskiä muuten kuin etäisesti. Sitä pystyi juomaan eikä siitä saanut komplikaatioita, joten siinä mielessä viski ei ollut ”pilaantunut”, mutta helvetin pahaa se kyllä oli. Lisäksi olen maistanut viskiä, joka on ollut pitkään pullossa auringolta suojaamattomassa paikassa, eikä siinäkään litkussa enää juuri viski maistunut. Mutta toki siitäkin jäi henkiin.

Kirjan viides luku on omistettu viskin maistamiselle. Kysymysten vastauksissa käydään läpi erilaiset lasit ja tasting-tekniikat. Jopa kysymys ”Which Whiskies Go Well with Fish?” saa ihan tolkullisen vastauksen (esimerkiksi Clynelish, Glenmorangie, Oban, Old Pulteney ja Talisker). Viskien parittamista muidenkin ruokalajien kanssa käsitellään melko kattavasti. Erityistä huvittuneisuutta tuottaa kysymys ”How Can I Become a Whisky Connoisseur?” ja koska kysymys on niin nerokas, vastaus ansaitsee tulla siteeratuksi tässä kokonaan:

An amateur whisky lover can blossom into a real connoisseur by tasting many different whiskies and comparing their flavor profiles. However, this takes a lot of time, training, and money, as is the case with any hobby or profession you want to excel in. Those who cannot afford to invest in one or all three might find a shortcut in The Bluffer’s Guide to Whisky by David Milsted, a book that is surprisingly accurate, albeit somewhat of a surface-level presentation of the subject matter. After reading it, you might be able to pass for a connoisseur at a party, until you find yourself face-to-face with a real authority.

Lienee sanomattakin selvää, että laitoin kirjan välittömästi tilaukseen, vaikka todellisen auktoriteetin kohtaaminen ennen pitkää tietysti hieman pelottaakin.

Kuudes luku käsittelee viskin ostamista ja viskiin sijoittamista, mikä on äärimmäisen huolestuttava aihepiiri ylipäänsä. Toisaalta mukana on myös vastaus kysymykseen ”What Are the Risks Involved when Investing in Whisky?” Sen verran voin valottaa, että riskeihin sisältyy muun muassa investointikohteen juomisen vaara. Erityistä hupia tässä luvussa tuottaa myös kysymys ”What Kinds of Whisky-Related Things Can I Collect?” Vastauksessa tulee mainituksi monenlaista tavaraa aina moottoripyöristä sähkökitaroihin.

Seitsemännessä luvussa Offringa paneutuu viskitrendeihin eri maiden viskikulttuurien ja viskiteollisuuden innovaatioiden kautta. Kahdeksanteen lukuun taas on pakattu kaikki se viskitrivia, joka ei ole luontevasti tullut esille aiemmissa luvuissa. Siinä muun muassa kysytään, kuka oli John Cor ja mitä tekemistä Nascar-autoilla on pontikan kanssa (pontikankeittäjät kuulemma virittivät Amerikassa autojaan yhä nopeammiksi, jotta pääsivät poliisia pakoon). Yhdeksänteen lukuun jäävät tislaamoluettelot ja kartat.

Kokonaisuutena A Field Guide to Whisky jättää hiukan ylimalkaisen tunteen. Kysymysrakenne tekee tekstin etenemisestä melko hakkaavaa eikä kunnollista tarinankuljetusta pääse syntymään. Kirja on varmasti tehtykin pieneksi opukseksi kahvipöydälle, satunnaiseen selailuun ja vastausten hakemiseen yksittäisissä kysymyksissä. Niihin tarpeisiin se toimiikin aivan hyvin. Pubivisan vastauskirjaksi se on kuitenkin haastava, koska vastauksia ei ole mitenkään helppoa löytää verrattuna vaikkapa aakkosjärjestyksessä etenevään sanakirjaan. Ellei halua viskikirjasta kaunista pientä esinettä sohvapöydälleen, kannattaa siis mieluummin panostaa laajaan yleisteokseen – tarjontaa on kuitenkin markkinoilla runsain mitoin.

Lagavulin 16 yo White Horse Distillers 43% (1990)

Pääsin vasta pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa kunnolla White Horse Distillers -aikakauden 16-vuotiaiden Lagavulinien makuun. Olin toki maistanut niitä paljonkin 2000-luvun alussa, mutten ollut siihen aikaan mitenkään noteerannut, mistä on kyse.

Lopulta pääsin ajatuksella maistamaan kohokuvioilla varustettua White Horse Distillers -viskiä noin vuodelta 1998 ja maailmani avartui. Tällä kertaa maistelussa kultamaalikirjaimin varustettu vanhempi White Horse Distillers -pullote aivan 1990-luvun alusta.

Kieltämättä helpottaisi, jos näissä olisi Ardbegien tapaan L-koodit, mutta kun ei ole, paras arvio tämän pullotusajankohdasta on vuosi 1990. Verrokkina on vierellä arviolta vuonna 1992 pullotettu White Horse -yksilö. White Horse Distillers Glasgow, I salute you.

Lagavulin 16 yo White Horse Distillers (1990)

(43%, OB, +/- 1990, 70 cl)

Tuoksu: Makea ja vahamainen, pehmeän turvesavuinen ja hiukan kuminen. Tyyliltään tämä on lähempänä vuoden 1998-versiota kuin nyt verrokkina olevaa 1992-versiota, koska selvästi erottuva kumi tuo jopa mieleen tietyt Distillers Editionit. Makeaa luumua, rusinaa, lakritsia, hiukan tervaa, makeaa omenaisuutta. Chorizoa, suolaa, merellisyyttä. Yskänlääkettä, kurkkupastillia, bensaa.

Maku: Kuivaa ja pehmeää turvesavua, vahaa ja hedelmäisyyttä. Jälleen hiukan erilainen White Horse -elämys. Chorizoa, tervaa, suolaa, lakritsia, sitruksisuutta. Suutuntuma on varsin täyteläinen mutta ote on kaikkineen varsin kuiva ja pienen hetken jopa kitkerä. Tästä puuttuu verrokkina olevan 1992-pullotteen hedelmäinen ilotulitus ja yrttinen viritys melkeinpä täysin. Tämän maussa on mineraalisuutta, kuivattuja hedelmiä, mysliä, kuivakkaa tammisuutta, paahdetta ja omenaisuutta. Runsaus on kyllä komeaa ja voimakkuus näillä alkoholiprosenteillakin kohdallaan. Jälkimaku on turvesavuinen, tervainen, bensainen ja hiukan paahtoleipämäinen. Hiili ja noki puskevat päälle, yskänlääke ja lakritsi lisäävät tummaa otetta. Paahteinen ja hiukan pippurinen loppuliuku, tammi ja mausteet tekevät näilläkin volteilla tehtävänsä. Pitkä ja maukas finaali.

Arvio: Herkullinen klassikko, mutta siitä huolimatta tämä erä jää pykälän aiemmista maistamistani White Horse -pullotteista jälkeen. Yllättävän paljon näissä on kyllä eroja näinkin lähekkäisiltä vuosilta, siis jopa tässä ja toisessa kultamaalikirjaimisessa pullotteessa. 89/100

Bowmore 12 yo The Feis Ile Collection 2015, 59,6%

Vuoden 2015 Feis Ileen Bowmore pullotti tällaisen yksilön ex-olorososta. Erä oli varsin pieni eikä tästä tunnu kovin moni edes kirjoittaneen.

Monista muista Feis Ile -pullotteista poiketen tässä on kaikki tiedot mukana tislauspäivästä aina tynnyrinumerointiin. Erittäin mielenkiintoinen tapaus.

Bowmore 12 yo The Feis Ile Collection 2015

(59,6%, OB, 7.10.2002–23.5.2015, Cask No. 2214, Oloroso Sherry Cask, 600 bts., 70 cl)

Tuoksu: Muhkean sherryinen, salmiakkinen ja turvesavuinen. Runsaasti tervaa ja suklaata. Kuivaa lihaisuutta, hiukan chorizoa, maakellaria ja nahkaa. Mausteinen ja pippurinen. Luumuhilloa, rusinaa, lakritsia, tummaa yrttisyyttä. Nam. Vesilisä availee omenaa ja vaniljaisia piirteitä.

Maku: Turvesavuinen, tervainen, salmiakkinen ja todella jykevä. Tervaleijonaa, lääkemäisyyttä, luumuhilloa, rusinaa. Melko jykevä pippurisuus ja paahteinen tammisuus ovat keskiössä. Yrttitippoja, inkivääriä, suolaisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja runko jykevä. Hedelmäisyys jää taustalle, kun nahkaiset ja talliset elementit ottavat tilaa. Jälkimaku on turvesavuinen, lääkemäinen ja pippurinen. Tammea, paahteisuutta, tervaa, hapokkuutta, suolaa. Melko reipas tanniinisuus, ei erityisen sävykäs jälkimaku. Nahkaa, rusinaa, vadelmahilloa, hiukan lihaisuutta, kahvia. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo runsaasti toivottua makeutta, maitosuklaata ja hedelmäisyyttä.

Arvio: Todella upea tuoksu, mutta maku vaatii vesilisää. Sen avulla tämä kyllä loistaa suvereenisti, kun kuiva sulkeutuneisuus vaihtuu suklaiseen ja hedelmäisen sherryiseen ilotulitukseen. 90/100

Glen Spey 15 yo 1999/2014, Douglas Laing 48,4%

Lasissa tällä kertaa varsin klassisen oloinen Glen Spey Douglas Laingilta. Näistä on kieltämättä vaikea löytää eroja tai suuria yllätyksiä, mutta joskus sattuu maku kuitenkin kohdalleen. Toivotaan, että niin käy nyt.

Glen Spey 15 yo 1999/2014, Douglas Laing

(48,4%, Douglas Laing, Old Particular, 4/1999–4/2014, Cask No. DL 10286, Refill Hogshead, 324 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sitruksinen ja puuromainen, maltainen ja heinäinen. Ei herätä suuria tunteita, näitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Mallassokeria, kermaa, yrttisyyttä, ruohoisia sävyjä. Pieni pahvinen lenseys on mukana taustalla. Hiukan suolaa. Ei oikein houkuttele. Vesilisä availee hiukan banaania, hunajaa ja vaniljaa.

Maku: Maku toimii tuoksua paremmin. Silti yleisilme on varsin puuromainen, maltainen ja sitruksinen. Kermaisuutta, omenaa, raakaa päärynää, yrttisyyttä. Melko reipas potku kuitenkin, pippuria ja hapokkuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Tammi on varsin aktiivista, vaniljaista ja mausteista. Hedelmäsiirappi ja suolaisuus muodostavat ihan toimivan yhdistelmän. Jälkimaku on tamminen, pippurinen ja hapokas. Mentholia, päärynää, minttua, vaniljaa. Maltaisuus ja puuromaiset sävyt jäävät taustalle, kun hedelmäisyys ja yrtit jylläävät. Yllättävänkin pitkä ja runsas finaali. Vesilisä saa yrtit vielä edustavammin esiin.

Arvio: Vaatimattoman tuoksun jälkeen taso nousee. Varsin mojova jälkimaku jopa. Ei tämä silti mitään suuria ylisanoja saa lausumaan. 83/100

Mannochmore 18 yo 1990/2009, 54,9%

Maistoon pääsi muhkea Mannochmore tislaamon omasta sarjasta. Nämä tikkaviskit ovat usein hiukan erikoislaatuisia tapauksia – mieleeni on jäänyt esimerkiksi tämä pykälää iäkkäämpi pullote samalta vuodelta.

Mannochmore 18 yo 1990/2009

(54,9%, OB, 1990–2009, Natural Cask Strength, American & European Casks, 3210 bts., 70 cl)

Tuoksu: Vaniljainen, pihkainen ja todella marsipaaninen. Erittäin järeä tammi on heti läsnä, maitokahvia ja maltaisuutta riittää. Mantelia, tomusokeria, vaahtokarkkisuutta. Sitruksisuus tulee läpi mutta jää tammen jalkoihin. Kevyttä hilloisuutta ja rusinaa. Vesilisä avaa eucalyptusta ja viinikumikarkkeja, pyöristää kireimpiä kulmia.

Maku: Luulot pois saman tien. Väkivahva ja intensiivisen tamminen välittömästi. Pippuria, inkivääriä, vaniljaa, marsipaania, rusinaa, mantelia, sitruksisuutta. Suutuntuma on kuitenkin kermaisen paksu ja vaikuttava. Pihkaisia ja puisen kirpeitä nuotteja, maltaisuutta, tanniineja ja yrttistä purevuutta. Yleisilme ei ole pätkääkään makea, vaan karvas tammi tulee päälle täydellä voimalla. Jälkimaku on maltainen ja marsipaaninen, todella tamminen ja vahva. Mantelia, pippuria, pihkaisuutta, mausteista karheutta. Melko pitkä ja todella intensiivinen finaali. Vesilisä tuo kinuskia ja vaniljaa pintaan, pehmentää otetta ja tuo myös ripauksen miellyttävää makeutta mukaan.

Arvio: Armoa ei anneta. Todella raju viski, vaativuudessaan myös vaikuttava. Henkisesti täysin samalla ullakolla aiemmin mainitun 25-vuotiaan pullotteen kanssa. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100.

BenRiach 30 yo 1979/2010 Cask #7511, 47,9%

Maistelussa tällä kertaa erittäin lupaava pienen erän BenRiach ex-bourbonista. Voi olla hedelmäistä tavaraa luvassa. Speksit ovat kaikin puolin kohdallaan.

BenRiach 30 yo 1979/2010 Cask #7511

(47,9%, OB, 1979–7/2010, Batch No. 7, Cask No. 7511, Bourbon Barrel, 173 bts., 70 cl)

Tuoksu: Intensiivisen hedelmäinen, maltainen ja kuivan tamminen. Vaniljaa, hunajaa, kypsää banaania, makeaa sitruksisuutta. Kanelia, minttua, ruohoisuutta, pientä pähkinäisyyttä. Mantelimassaa, valkosuklaata, nautittavaa kermaisuutta. Hiukan pölyinen tammisuus kruunaa kaiken. Vesilisä avaa päärynää ja anista.

Maku: Hedelmäinen ja metinen, ruohoinen ja maltainen. Vaniljan, sitruksisuuden ja mausteiden vyöry alkaa heti. Kookosta ja kookoskermaa. Banaania, omenaa, ananasta, hedelmäsiirapissa kaikki. Kaneli ja hiukan karvas tammisuus leikkaavat enintä makeutta. Suutuntuma on kermaisen pehmeä ja tyylikäs, runko tasapainoinen. Maltaisuuden rinnalla inkivääri ja saksanpähkinäisyys korostavat jo tiettyä kitkeryyttä. Jälkimaku on hunajainen ja metinen, minttuinen ja tamminen. Sitruksisuutta, ruohoisuutta, vihreää teetä, kookosta, pähkinäisyyttä, pientä kitkeryyttä edelleen. Pitkä finaali. Vesilisä tuo paahteisuutta esiin.

Arvio: Klassisen hedelmäinen BenRiach, jossa ikä on tehnyt hienosti taikojaan. Jokin pieni kitkeryys tässä silti kaihertaa, se estää nostamasta tätä nyt aivan mestaruussarjaan saakka. Upea viski silti. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 90/100 (per 1). Whiskynotes 90/100.

Brora 25 yo 2008 Edition 56,3%

Maistelussa välimallin virallinen Brora, vain 25-vuotias. Totta kai tämä on yksi viskiharrastukseni huippuhetkistä tänä vuonna, tiedän sen jo nyt. Brora alkaa olla niin älyttömän harvinaista tavaraa, että näiden kanssa on syytä ottaa välittömästi hattu päästä ja kengät jalasta.

Brora 25 yo 2008 Edition

(56,3%, OB, 1982–2008, 7th Release, 3000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Mineraalinen, vahainen ja miedon savuinen. Kevyt turpeisuus leijuu ilmassa märkien lehtien ja kostean nurmen ympärillä. Omenaa, aprikoosia, sitruksisuutta, hunajaa, eucalyptusta. Yrttisyyttä, maanläheisyyttä, inkivääriä, pientä purevuutta. Tyylissä löytyy. Vesilisä tuo paahteisuutta ja lakritsia, paljastaa lisää ulottuvuuksia monellakin tapaa.

Maku: Mineraalinen, pippurinen ja varsin napakka. Omenaa, sitruunaa, suolaisuutta. Piparjuurta ja inkivääriä. Maanläheisyyttä, kosteaa heinää, siitakesieniä. Minttua, mantelia, hieman lakritsia. Suutuntuma on melko täyteläinen ja runko todella tiivis ja vahamainen. Turvesavu pysyttelee taustalla melko vegetaalisena. Pippurin, suolan ja sokerisen makeuden yhteispeli on upeaa. Jälkimaku on edelleen mineraalinen ja ruohoinen, varsin tummasävyinen ja yrttinen. Lakritsia, omenaa, hedelmäsiirappia, suolaa, minttua, maitosuklaata. Runsaasti pippuria ja dijon-sinappia. Pitkä finaali. Vesilisä avaa makuja upeasti ja nostaa tämän vielä uudelle tasolle. Mukaan tulee hilloisuutta ja hedelmäistä makeutta, kun taas toisaalla turve ja tumma maanläheisyys erottuvat entistä selvemmin.

Arvio: Herkullinen, tasapainoinen ja voimakas laatuviski. Tuoksu on aluksi melko sulkeutunut eikä maku paljasta heti kaikkia puoliaan, mutta vähitellen ja vesilisän kanssa tästä irtoaa huikea elämys. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 16). Whisky Magazine 88/100 (Dominic Roskrow), 85/100 (Martine Nouet).

Ben Nevis 43 yo 1970/2014, The Nectar of the Daily Drams 44,6%

Maistelussa tällä kertaa todella iäkästä Ben Nevisiä Nectarin katalogista. Pullote on herättänyt erittäin ristiriitaisia tunteita kautta linjan, ja sen takia on todella mielenkiintoista päästä maistamaan tämä.

Toisten mielestä kyseessä on äärimmäisen kompleksinen ja hienostunut ikäviski (43-vuotias!), toisten mielestä taas umpipuiseva ja giniä muistuttavaksi sotkuksi muuttunut tekele. Asia on päätettävä itse, kuten aina.

Ben Nevis 43 yo 1970/2014, The Nectar of the Daily Drams

(44,6%, The Nectar of the Daily Drams, 1970–2014, Ex-Bourbon Cask, 70 cl)

Tuoksu: Tyylikäs, vaniljainen ja hedelmäinen. Aprikoosia ja kermaisuutta, päärynää ja todella voimakasta tammisuutta. Pihkaa. Pieni liimainen vivahde. Marsipaania, maitosuklaata, mantelimassaa, oikein vanhan bourbontynnyrin klassisia piirteitä. Ei varsinaisesti lempituoksujani. Vesilisä avaa havuisuutta ja minttua.

Maku: Nyt ei kyllä toimi. Puu tulee läpi kitkeränä ja liimamaisena. Tämä ei ole yhtään väsynyt, mutta maku on kääntynyt hivenen rujoksi. Karvasmantelia, valkopippuria, kanelia, hopeankiillotusainetta. Mantelia, kitkerää appelsiinia, pientä vaniljaa ja marsipaanisuutta myös. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kihelmöivän mausteinen. Hapokasta kirsikkaa, raakaa ananasta, kaikin puolin ankaraa tammisuutta. Jälkimaku on edelleen varsin kitkerä ja tamminen. Pihkaa, katajaa, yrttisyyttä, mantelia, kanelia, hiukan suklaata. Melko sekava, mutta makeutuu ja kehittyy nätisti. Melko pitkä. Vesilisä tuo havuja esiin ja korostaa pihkaisuutta, piparminttu tulee esiin.

Arvio: Siirryn välittömästi pettyneiden leiriin. Tässä on toki paljon kaikkea, tuoksussa ja etenkin jälkimaussa on hienoja hetkiä, mutta kokonaisuus on raaka muotopuoli. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100.

Ledaig 12 yo 2004/2017, Gordon & MacPhail 55,5%

Maistoon pääsi vallan hyviä arvioita saanut tymäkkä Ledaig ex-sherrystä. Tosin sherry vaikuttaa tässä kaikin puolin kevyeltä verrattuna vaikkapa äskeiseen Glendronachiin. Tosin siihen nyt ei oikein voi verrata mitään muitakaan sherryviskejä.

Ledaig 12 yo 2004/2017, Gordon & MacPhail

(55,5%, Gordon & MacPhail Cask Strength, 2.11.2004–22.6.2017, 1st Fill & Refill Sherry Hogsheads, Cask No. 16600503 & 16600506, 70 cl)

Tuoksu: Herkullinen yhdistelmä turvesavua, sherryä, suolaa ja tervaa. Savustettua kalaa, antiseptisia aineita, sitruksisuutta, mineraalisuutta. Kuivaa lihaisuutta, tallia, jodia. Vaniljainen ja suklainen makeus on silti mukana. Tämä voisi mennä sokkona vanhan hyvän ajan Ardbegista. Vesilisä tuo ruohoisuutta ja tammea.

Maku: Makean maltainen, tuhdin turvesavuinen ja todella kermainen kokonaisuus. Suolaa, pippuria, sherryä, tummaa suklaata, hapanta viinisyyttä, paahteista tammea. Terva on hyvin mukana koko ajan, samoin tietty lääkemäisyys ja jodi. Rasvaista savukalaa riittää. Suutuntuma on melko täyteläinen ja tuhdin öljyinen. Sitruksisuutta ja omenaista makeutta löytyy myös. Jälkimaku on todella sitruksinen ja varsin makea. Limettiä, mineraalisuutta, merellistä otetta. Suolaa, jodia, tammea, lääkettä, edelleen varsin reipasta turvesavua ja tervaa. Balanssi pysyy hienosti loppuun asti. Melko pitkä finaali. Vesilisä avaa sitrusta lisää.

Arvio: Todella maukas ja tasapainoinen Ledaig, valioyksilö ikäisekseen. Etenkin tuoksu teki vaikutuksen. Myös kokonaisuutena tämä ylitti odotukset mennen tullen. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.