Kirjoittaja: Lauri

Jura 10 yo ’Map Label’ 43%

Viskiharrastajasta lyötiin tällä härkäviikolla ilmat pihalle Juran tuoreella miniatyyrisetillä. Ensin pehmitettiin Journeylla, sitten iskettiin vyön alle 10-vuotiaalla ja lopulta annettiin säälimätön koukku niskaan Seven Woodilla.

Onneksi kaapin perukoilta löytyi vielä pelastus. Lasissa tältä erää viimeisenä Jura-koitoksena vanhaa perussarjaa 1990-luvulta. Smoke On The Waterin Hannun mukaan tässä oli vielä sitä jotain.

Jura 10 yo ’Map Label’

(43%, OB, 1990’s, Old Square Map Label, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen, suklainen ja miellyttävän likainen. Hiukan kumisuutta ja öljyä. Hedelmäisyys on ylikypsää ja rusinoissa löytyy. Luumua, appelsiinimarmeladia, valkosuklaata. Tammi on kypsän ja paahtuneen oloisesti esillä. Pieni turpeinen vivahde on mukana. Mausteisuutta ja aromaattisuutta.

Maku: Hedelmäinen, mausteinen ja yllättävänkin sherryinen. Selvästi erottuva laventeli tulee vastaan. Maltaisuus on napakkaa ja tammi melko kuivaa, siinä tämä on aivan erilainen verrattuna nykypullotteisiin. Rusinaa, kypsää luumua, hedelmäteetä, valkosuklaata, yrttejä, itämaisia mausteita. Likainen öljyisyys tuo tähän särmää. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja miellyttävän pehmeä. Jälkimaku on maltainen ja mausteisen kirpeä. Metallisuutta, hiukan turpeisuutta, keltaista luumua, sitrusta, hiukan aprikoosia. Tammi tulee pintaan voimakkaan paahteisena ja kuivuu vähitellen. Sherryiset ja rusinaiset sävyt näyttäytyvät kauniisti, tumma yrttisyys toimii hyvin. Laventelin ailahdus. Kumia ja likaisuuttakin esiintyy sopivasti. Keskipitkä ja maukas finaali.

Arvio: Mainio peruspullote vuosien takaa. Aivan eri sarjassa uusiin verrattuna. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Smoke On The Water, ”Ikäluokassaan varsin mainio ja turhaan aliarvostettu pullote”.

Jura Seven Wood 42%

Vuorossa on Juran miniatyyrisetin viimeinen koitos. Journey oli vaatimaton viski, minkä jälkeen uusi kymppivuotias vielä petti pahemman kerran. Härkäviikkojen vesi ja reikäleipä täydentyy nyt viimeisellä eväällä.

Jura on käyttänyt tässä julkaisussa peräti seitsemää erilaista tynnyrityyppiä, jotka ovat listalta luettuna seuraavat: First-fill ex-Bourbon American White Oak, Vosges, Bertranges, Jupilles, Allier, Tronçais & Limousin Barrels.

Mitä seuraavaksi, Eight Wood? Eleven Wood? Melko naurettavaksihan tämä menee.

Jura Seven Wood

(42%, OB, NAS, +/- 2019, First-fill ex-Bourbon American White Oak, Vosges, Bertranges, Jupilles, Allier, Tronçais & Limousin Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Hedelmäinen ja jugurttinen, maltainen ja tamminen. Happamuutta, puuromaisuutta, suoranaista viljaisuuttakin. Runsaasti aprikoosia ja pientä sitruksisuutta. Tammessa on kitkerä sävy, mutta hiukan hunajaa ja suklaata on sitä tasapainottamassa. Tummaa marjaisuutta, mustaa teetä, painavaa rasvaisuutta.

Maku: Maltaisuutta ja hedelmää riittää. Tammen komennossa mennään, mutta aprikoosille ja sitrukselle jää silti tilaa. Puuromainen viljaisuus ja hapan jugurttisuus ovat mukana. Kitkeryyttä ja viinimäistä tanniinisuutta, mustaa teetä, hapokkuutta. Mustaviinimarjahilloa, toffeeta, hunajaisuutta, hiukan maitosuklaata. Suutuntuma on melko kevyt ja osin sekava. Jälkimaku avautuu todella tammisena, en hetkeen muista kokeneeni vastaavaa. Tanniinit iskevät joka suunnasta ja suutuntuma kuivuu reippaasti. Ruohoa, tummaa hedelmäisyyttä, kitkerää marjaisuutta, aprikoosia. Hiukan hunajaa ja vaniljaa. Keskipitkä finaali.

Arvio: Voimakkaasti tammen käskyttämä viski. Jälkimaun ansiosta näistä paras, koska jää mieleen. 78/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 77/100. Smoke On The Water, ”Mielenkiintoinen ja erilainen, joskin haastava Jura”.

Jura 10 yo 40% (2019)

Härkäviikot jatkuvat. Varsin vaatimattoman Journeyn jälkeen maistelussa Juran miniatyyrisetistä uutta kymppivuotiasta. En pitänyt aiemmasta 10-vuotiaasta Origin-pullotteesta suoraan sanottuna yhtään, kun sitä muinoin maistelin. Nyt on näytön paikka.

Jura 10 yo (2019)

(40%, OB, +/-2019, American White Oak Bourbon Barrels, Finished in Aged Oloroso Sherry Butts, 5 cl miniature)

Tuoksu: Likainen ja maltainen, oudon metallinen ja lievästi paahtunut. Tietty lenseys on tässäkin mukana, puuroa ja jotain vähän härskiintynyttä. Ylikypsää hedelmää, sitrusta, omenahilloa, kanelia, aavistus turvetta jossain taustalla. Teroitettua lyijykynää, muovailuvahaa, rusinaa, karamellia. Sekava kokonaisuus.

Maku: Pehmeä mutta ponneton, maltainen ja hiukan pahvinen. Parantaa silti tuoksusta, kunhan märkä pahvi vähän väistyy. Puuroa, hunajamuroja, ylikypsää hedelmää, tölkkipersikkaa, toffeefudgea. Suutuntuma on melko kevyt ja osin hengetön. Tammea ja suolaisuutta, tiettyä karvautta ja jyväistä kitkeryyttä. Saksanpähkinää ja nahkaa. Jälkimaku on ruohoinen ja kostean pahvinen, hedelmäinen ja varsin härskiintynyt. Voita, suolaa, saksanpähkinää, puuroa. Appelsiininkuorta, tammea ja happamuutta. Jyväinen kitkeryys ottaa nopeasti vallan. Kanelia, karvautta. Melko lyhyt finaali.

Arvio: Yllättävästi jopa pykälää heikompi kuin Journey. Vierekkäin maisteltuna se on vaniljainen ja karkkinen, tämä on kitkerä ja likainen. On kyllä kovat härkäviikot, pakko sanoa. 76/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 73/100. Smoke On The Water, ”Ok kymppivuotias”.

Jura Journey 40%

Joulun jälkeiset pyhättömät viikot ovat kansanperinteen mukaan härkäviikot, jolloin vedetään vain vettä ja reikäleipää. Viskiharrastajan härkäviikot tarkoittavat joutumista Juran perusvalikoiman äärelle.

Maistelussa tällä viikolla siis Juran uutta perustavaraa kolmen viskin miniatyyrisetistä. Ensin on vuorossa Journey, nasseviski ex-bourbonista, eikä tosiaan herätä suuria tunteita. Mutta joskus näitäkin on maistettava, kun on kaappiin eksynyt.

Jura Journey

(40%, OB, NAS, +/- 2019, American White Oak Ex-Bourbon Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Maltainen, sitruksinen ja mieto. Tietty kypsymättömän viskin lenseä puuromaisuus iskee heti nokkaan. Toisaalta alhaiset voltit tuntuvat tiettynä pehmeytenä, omenahillona ja vaniljana. Päärynää, märkää heinää, pientä kosteaa pahvisuutta. Karamellin ja hunajan makeutta, hiukan kanelia.

Maku: Yksinkertainen ja mieto kokonaisuus. Maltaisuus maistuu puuromaisuutena, aamiaismuroina ja tiettynä jyväisenä lenseytenä. Tammi pukkaa ilmoille kanelia ja pientä happamuutta. Suutuntuma on melko kevyt ja lievästi vetinen. Ruohoisuutta, päärynää ja sitruksisuutta, johon vanilja ja karamelli tuovat hiukan makeutta. Jälkimaku on kitkerä ja ruohoinen. Muromaisuus ja pahvisuus korostuvat. Tammista ja jyväistä happamuutta, hiukan raakaa päärynää ja märkää heinäisyyttä. Mausteisuudessa on pistävä sävy, hiukan kanelia ja pippuria. Melko lyhyt finaali.

Arvio: Entry-level-viskiä on arvioitava sellaisena. Mutta eihän tämä kovin hyvää ole. 77/100

Pip Hills: The Founder’s Tale

Skotlantilaisessa työväenluokan perheessä kasvanut Phillip ”Pip” Hills (s 1940) havahtui aikoinaan siihen, mitä skotlantilainen mallasviski oikeastaan on, kun pääsi maistamaan Glenfarclasia suoraan tislaamosta tuodusta tynnyristä. Tuolloin hänen maailmassaan juotiin lähinnä blendiviskejä. Hillsin herääminen ja muutamien innokkaiden harrastajien liittyminen joukkoon johti lopulta Scotch Malt Whisky Societyn perustamiseen vuonna 1983 ja sitä kautta osaltaan myös single cask -pullotteiden esiinmarssiin.

Pip Hillsin muistelmateos The Founder’s Tale. A Good Idea and a Glass of Malt (Birlinn, 2019) ilmestyi syksyllä 2019. Kirja kertaa tapahtumien kulun Hillsin näkökulmasta, ja sen verran kova tarinaniskijä Hills on, että välillä mukana saattaa olla välillä ihan pientä värittämistäkin – siitähän on vaikea olla varma. Kaikkineen tarina on kuitenkin monipolvinen ja mehukas, ja mikä tärkeintä, Hills osaa kirjoittaa sen verevästi ja hauskasti. Ei uskoisi, että hän on ollut ennen viskihommia päivätöissä verotarkastajana.

Alussa oli Stan, jolla oli maatila Aberdeenshiren Denmillissä. Stanilla oli yhteys Granteihin, joilta hän sai aina hankittua oman tynnyrin Glenfarclasia henkilökohtaiseen käyttöön. Stan kävi maasturillaan vuosittain hakemassa sellaisen:

”A quarter cask fitter rather nicely into the back of an old Land Rover and Stan would take his cask home to his little farmhouse. There he would start the bung and replace it with a brass spigot. The cask he would lodge on a specially-made wooden stand and, sitting in an old brown leather armchair by the fire, he would draw himself a dram. He was a happy man.”

Stanin kautta myös Pip Hills sai yhteyden Glenfarclasin tislaamoon ja onnistui hankkimaan itsekin tällaisen tynnyrin omalle kaveriporukalleen. Se tuotiin Lagondan peräkontissa Ballindalochista monien vaiheiden jälkeen Edinburghiin ja poksautettiin auki.

Glenfarclasin suoramyynnissä oli tarjolla yksi tynnyri jokaiselle sopimuskumppanille vuosittain, ja tuo yksi tynnyri oli isolla porukalla nopeasti nautittu. Tieto loistavasta viskistä levisi nopeasti kaupungilla, kaveripiiristä kasvoi viskisyndikaatti ja tynnyreiden perään alettiin kysellä laajemmin. Vähitellen porukan kesken jaetuista tynnyreistä tehtiin virallisia pullotteita ja hankittiin niille säilytyspaikka. Scotch Malt Whisky Society oli syntynyt.

Jotain kohtalon ivaa oli siinäkin, että vuosi 1983 oli itsessään koko skotlantilaiselle viskiteollisuudelle niin traaginen, kun tislaamoja pistettiin säppiin oikein urakalla, mutta samaan aikaan kokonaan uudenlainen tapa ostaa viskitynnyreitä porukalla ja myydä pullotteita syntyi ruohonjuuritasolla. Harrastajat tekivät jotain, mihin ammattilaiset eivät tuolloin vielä kyenneet.

Pip Hills alkoi itse pyörittää Societya päätyönään ja neuvotella tynnyreistä. Leithistä hankittiin The Vaults viskikellariksi ja palkattiin Anne Dana käytännön asioita hoitamaan. Pullonumerointi syntyi, koska tislaamoyhtiöt eivät antaneet Societylle lupaa brändiensä käyttöön. Samalla Hills keksi kavereidensa kanssa ruveta julkaisemaan pullotteille nuotteja, jotka olivat ”hiukan” tavallisuudesta poikkeavia. Vähitellen maistelukomiteaan liittyivät David Daichesin, Derek Cooperin ja David Mamet’n kaltaiset nimet. Viinikriitikoiden hommat vietiin viskin kanssa toiselle tasolle.

Tarinan punainen lanka kulkee Societyn vaiheissa, mutta kirjan varsinaisia herkkuja ovat erilaiset langanpäät ja syheröt, joista lähtee monenlaisia elämäntarinoita ja anekdootteja. Paljon Hills on onnistunut hyödyntämään mediaa Societyn markkinoinnissa, kun erinäiset kriitikot ovat ihastuneet näihin single cask -pullotteisiin ja ennen kaikkea tarinaan siitä, miten skotlantilainen mallasviski on pohjimmiltaan paljon hienompaa ja uniikimpaa kuin se, mitä juomateollisuus suuressa mittakaavassa myi ympäri maailmaa.

Hills on ihastunut kulkuneuvoihin. Viskin kuskaamiseen käytettyä Lagondaa kuvaillaan runollisin sanankääntein ympäri teosta, ja veneily on myös tärkeässä roolissa alusta loppuun. Lentäen Hills matkustaa Vanuatulle, ja tarinan suuren kaaren kannalta varsin vähäpätöisestä reissusta kasvaa teoksen yksi mehevimmistä jaksoista. Viskikeissin kuljettaminen kaukaiselle Tyynenmeren saarelle käsimatkatavarana useiden maiden läpi ei nimittäin ole ollut mikään ihan läpihuutojuttu. Hienosti Hills onnistuu kuitenkin puljaamaan itsensä tulleista läpi moneen kertaan.

Juuri tällaisena sutkina neuvottelijana Hills kirjassa esiintyy, ja varmasti hän on sosiaalisilla taidoillaan paljon saanut aikaiseksikin. Koko ajan lukijalla kuitenkin naputtaa takaraivossa se tieto, että Hills joutui lopulta lähtemään Societyn johdosta. Siihen tullaan vasta aivan kirjan loppusuoralla, kaiken hauskuuden jälkeen.

”Now we come to the painful bit: how I left the Society and why. Neil Wilson, the decent man, wrote a piece a few weeks ago about me and the Society in which, in a kindly euphemism, he referred to my retiring from its chairmanship. It wasn’t like that, I’m sorry to say. I didn’t jump: I was pushed. Whether this was a good thing or not is a matter of opinion. I’m not even sure, myself, which side of the opinion I come down on.”

Hillsin aika tuli päätökseen, kun ilmeisen riitaisa johtoryhmä ja kiristyvä talous loivat noidankehän, josta ei ollut ulospääsyä. Society oli laajentunut vauhdilla Yhdysvaltoihin ja Japaniin mutta kannattavuus oli surkealla tolalla. Halpa raha oli saanut aikaan vauhtisokeuden, ja kun rahoitusolosuhteet tiukkenivat, pankin lainajärjestelyn ja pelastuspaketin ehtona oli, että Hills lähtee. Näin myös kävi.

Hills ei enää kerro, miten SMWS myytiin Glenmorangielle vuonna 2004, saati sitä, miten Glenmorangie myi sen eteenpäin yksityissijoittajille 2015. Hänen oma aikansa päättyi aiemmin, ja siihen tarina myös osaltaan sulkeutuu. Societyn jälkeen tulivat kirjat, joista esimakuna saatu Scots on Scotch oli tullut ulos jo vuonna 1991. Varsinaisena päätyönään Hills pitää edelleen Appreciating Whiskyä, joka julkaistiin vuonna 2000. Sen jälkeen tuli vielä The Scotch Malt Whisky Directory vuonna 2005. Ehtipä Hills kokeilla myös viinistä kirjoittamista: Appreciating Wine ilmestyi 2004.

The Founder’s Tale on mielenkiintoinen teos, mutta jonkin verran se vaatii taustatietoa, jotta siitä saa mitään irti. Oletuksena on, että tislaamobisneksen historia ja omistusten koukerot sekä Societyn luonne ja toimintalogiikka ovat auttavasti hallussa. Lukemista olisi kieltämättä helpottanut jonkinlainen aikajana tai hakemisto, josta olisi voinut tarkistaa tiettyjä tapahtumia ja ajankohtia. Nyt kirjassa ei ole minkäänlaista hakemistoa eikä edes kirjoittajan perustietoja kansiliepeen muutaman rivin ylimalkaista esittelyä lukuun ottamatta.

Jos kuitenkin kokee olevansa hiukan perillä edellä mainituista asioista ja on kiinnostunut siitä, millaiseen ajankohtaan Scotch Malt Whisky Society syntyi ja millaista oli myydä erikoisia tynnyrivahvuisia viskejä ympäri maailmaa, The Founder’s Tale on ehdottomasti antoisaa luettavaa. Hills kirjoittaa vetävästi ja nokkelasti, vastaan tulee mitä erikoisempia hahmoja mitä ihmeellisempiä tilanteita. Ja aina kun viskin kanssa maailmalla puljataan, hauskaahan siitä syntyy.

Bowmore 14 yo 1995/2009, Wilson & Morgan 46%

Kyllä viski on keksitty tällaisia sysimustia sydäntalven sadepäiviä varten. Sen kunniaksi mukissa on ihan rehellinen Bowmore, jota on loppuvaiheessa kylvetetty vielä ex-sherrytynnyrissä.

Bowmore 14 yo 1995/2009, Wilson & Morgan

(46%, Wilson & Morgan, Barrel Selection, 1995–2009, Sherry Finish, 70 cl)

Tuoksu: Herukkainen ja raikkaan sitruksinen. Mietoa savua, märkiä lehtiä, mausteita ja mineraalisuutta. Aprikoosia, hiukan kermatoffeeta ja mokkanahkaa. Yrttisyys ja herukkaisuus toimivat hyvin yhteen, sherryn vaikutus tuntuu varsin vähäiseltä. Pientä hiilisyyttä löytyy. Vesilisä tuo esiin rusinaisia ja suklaisia piirteitä.

Maku: Ryhdikäs, marjaisa ja tumman turvesavuinen. Hiilinen ja tuhkainen savu tulee läpi paljon selvemmin kuin tuoksussa. Sitruksisuutta ja herukkaisuutta toki riittää, lisäksi esiin tulee paahdettua pähkinää, suolaisuutta, grillattua ananasta. Suutuntuma on keskitäyteläinen, rakenne mielenkiintoinen ja pippurissa juuri sopivasti puhtia. Tammea, nahkaisuutta, yrttejä, hiukan lakritsia. Jälkimaku on tuhdin turvesavuinen, hiilinen, suolainen ja hiukan lihaisa. Lakritsia ja tumman yrttisiä sävyjä riittää. Paahdetut pähkinät, mustaherukka ja aprikoosihillo toimivat hyvin yhteen. Melko pitkä finaali. Vesilisä avaa piparkakkua ja maitosuklaista sherryisyyttä.

Arvio: Odotuksia selvästi herkullisempi esitys. Tämä olisi sokkona voinut mennä paljon iäkkäämmästäkin Bowmoresta. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100.

Glen Moray 2006/2016 Cask #5337, 55%

Lasissa on tällä kertaa jälkiruokaviinitynskässä kypsytelty Glen Moray, ei ihan jokapäiväinen tuttavuus. Kyseinen Private Edition on pullotettu Saksaan muutama vuosi sitten.

Glen Moray 2006/2016 Cask #5337

(55%, OB for Germany, 2006–2016, Private Edition, Master Distiller’s Selection, Sauternes Cask, 70 cl)

Tuoksu: Persikkainen ja maltainen. Puuroa ja leipämäistä hiivaisuutta, karkkista makeutta. Jugurttirusinaa, happamuutta, sahattua tammilankkua, runsaasti ruohoisuutta. Aprikoosinkiveä ja hiukan sitruksisuutta, mutta varsinainen viinisyys pysyy hyvin piilotettuna. Vesilisä avaa ruutisuutta ja metallisuutta, tölkkihedelmää.

Maku: Hedelmäinen, pippurinen ja todella voimakas. Persikkaa, aprikoosia, kirpeää päärynää. Tammi on todella aktiivisena pinnassa, samoin maltaisuus rouhii oikein kunnolla. Ruohoisuutta ja yrttisyyttä, todella hapanta mustaa teetä, happoja. Suutuntuma on melko kevyt mutta todella pistelevä. Puuromaisuus ja pieni lenseys pysyy edelleen mukana. Jälkimaku on maltainen, ruohoinen ja pistävän tamminen. Aprikoosia, omenaa, happoja, sitruksisuutta. Yrttisyyttä ja mustaa teetä riittää. Mikään erityisen nautinnollinen viski tämä ei ole, enemmänkin kova löylytys. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo karkkisuutta ja kermaisuutta esiin.

Arvio: Erittäin tiukka veto, todella kireä ja armoton viski. Sauternes ei oikein lähde puuromaisen lenseyden ja tammisen tiukkuuden alta. 79/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100.

Caol Ila 10 yo 2008/2018, The Whisky Cask 54,1%

Maistelussa tällä kertaa ex-bourbonissa kypsynyt nuori Caol Ila saksalaiselta The Whisky Caskilta.

Caol Ila 10 yo 2008/2018, The Whisky Cask

(54,1%, The Whisky Cask, 2008–2018, Bourbon Cask, 4 cl miniature)

Tuoksu: Turvesavuinen, mineraalinen, lääkemäinen ja napakka. Hapokkuutta, raa’ahkoa päärynäisyyttä, reippaasti tuhkaa ja suolaisuutta. Öljyssään ja painavuudessaan hetkellisesti hyvin tyypillinen nuori Caol Ila. Reippaan tammen keskeltä löytyy myös tiettyä kumisuutta ja paahdetta. Vesilisä tuo esiin suolalohta ja hunajaisuutta.

Maku: Turvesavuinen ja suolainen. Tuhkaisuus ja sitruksisuus ovat pinnassa, yleisilme on aavistuksen makeampi ja hedelmäisempi kuin tuoksu antoi odottaa. Merellisyyttä, mineraalisuutta, merilevää, ostereita, hiilisyyttä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tammen napakkuus tuntuu. Omenaa, päärynää, pientä hunajaisuutta, öljyisyyttä ja paahteisuutta. Kumi pysyy edelleen mukana. Jälkimaku on varsin paljas, reippaan turvesavuinen ja todella tuhkainen. Pippuria, sitruksisuutta, öljyä ja runsaasti suolaa. Päärynäisyys ja pistävä tammisyys tulevat vähitellen esiin. Kumi ja hapokkuus tuovat oman lisänsä palettiin. Finaali on silti yllättävänkin pitkä ja lopuksi hyvin ruohoinen. Vesilisä korostaa suolavetistä ja raikkaan sitruksista puolta.

Arvio: Hyvin simppeli, virheetön ja tisleelle uskollinen nuori savuviski. Ei silti herätä suuria tunteita suuntaan tai toiseen. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100.

Glendronach 1994/2018, Malts of Scotland 50,2%

Vuoden 2020 maistelut tässä blogissa saa kunnian aloittaa varsin pienen pullotusmäärän single cask Glendronach Malts of Scotlandilta. En muistakaan maistaneeni aiemmin sellaista Glendronachin sinkkua, jonka tarkka ikä ei olisi ollut tiedossa.

Glendronach 1994/2018, Malts of Scotland

(50,2%, Malts of Scotland, 1994–2018, Cask No. MoS 18011, Sherry Hogshead, 240 bts., 5 cl miniature)

Tuoksu: Todella rusinainen ja piimäkakkumainen. Reippaasti mausteisuutta, kanelia ja inkivääriä etenkin. Taatelia ja kypsää luumua, kuivattuja hedelmiä, hiukan sitruksisuutta ja marjaisuutta. Tummaa suklaata ja pähkinäistä happamuutta. Hiukan tallia ja nahkaa, klassista sherryttelyä. Vesilisä tuo kermaisuutta ja kahvia.

Maku: Yllättävän kuiva ja maltainen. Mausteisuus tulee pippurisena ja hapokkaana päälle. Rusinaa, pähkinää ja kuivattua hedelmää. Hiukan yksiulotteinen ja kireä alkuun, mutta avautuu vähitellen. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja napakka. Tammi tulee aktiivisena esiin, vanilja maistuu ja pippuri jatkaa kulkuaan. Nahkaisuutta ja happoja riittää. Sherryinen suklaisuus ja hedelmäisyys jäävät taka-alalle. Jälkimaku on mausteinen, maltainen ja tammisen rouhea. Pippuria ja kanelia tulee runsaasti esiin, samoin mysliä ja hapokkuutta. Nahkaa, kahvia, kuivaa hedelmää. Keskipitkä finaali. Vesilisä avaa toffeeta ja maitokahvista makeutta.

Arvio: Nyt ei osunut hyppy lankulle. Tasapaino on hiukan hukassa alusta asti. Vesilisä korjaa sentään jonkin verran kovimpia happoja sivuun ja päästää kermaisuutta esiin, mutta silti kokonaisuus ei yllä lähellekään parhaita tämän lajin edustajia. 85/100

Talisker 15 yo Special Release 2019, 57,3%

Vuoden 2019 maistelut tässä blogissa päättää Diageon tänä syksynä Special Releases -sarjassa julkaisema Talisker. Yksi syksyn yllättävistä spesiaaleista on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä (Freshly Charred American Oak Hogsheads), joista on riittänyt viskiä yli 42 000 pulloon. Se on melkoinen määrä se.

Oma suhteeni Taliskeriin on muuttunut vuosien saatossa aina vain kompleksisemmaksi. Ihailen syvästi 2000-luvun alussa julkaistuja 20- ja 25-vuotiaita pullotteita. Vanha kymppi toimi hyvin, samoin tuhdin sherryinen Managers’ Choice. Mutta nämä uudet Neist Pointit ja muut… Hmm. Vaikeita. Siksi en tältäkään viskiltä odota juuri mitään.

Talisker 15 yo Special Release 2019

(57,3%, OB, 2019, Special Release, Freshly Charred American Oak Hogsheads, 42222 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäsalaattia ja kermaisuutta, hunajaisuutta ja hiukan turvesavua. Ruohoisuus ja vahamaisuus tulevat selvästi esiin, samoin pistävä yrttisyys ja pieni pippuri. Vaniljaa, kypsää banaania, makeaa omenaa. Suolaisuus ja merellisyys löytyvät myös. Melko makea kokonaisuus. Vesilisä avaa makeaa limettiä.

Maku: Pippuri tulee runsaana läpi. Turvesavu ja suolaisuus iskevät perässä niin, että hedelmät jäävät hiukan jalkoihin. Jodia ja merilevää riittää. Yrttisyys on kitkerää ja tammi tuntuu jopa raa’alta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja poltteleva. Chiliä, karvasmantelia, sitruunaa, rusinaa. Makea tuhkaisuus ja öljyinen purevuus eivät aivan löydä balanssia grillattujen hedelmien kanssa. Jälkimaku on tuhkainen, suolainen ja reippaan turvesavuinen. Viherpippuria tulee joka tuutista, kunnes vanilja ja hunaja vähitellen löytävät tiensä ulos. Jodia, lääkettä, merilevää, sahanpurua. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo bensaisuutta ja pihkaa esiin.

Arvio: Monitahoinen ja haastava Talisker. Puuta, karvautta ja makeutta, ei ihan balanssissa. Tuoksu on kuitenkin todella kutsuva, kun viskiä jaksaa pyörittää lasissa hiukan pidempään. Pakko kuitenkin myöntää, että ne vanhat refill-tynnyrit… ne vasta olivat jotain. Tämä ei mitenkään pääse omiin suosikkeihin, vaikka sinänsä aivan laadukas nykypäivän Talisker onkin. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 88/100.