Muut

Glen Avon 21 yo, Gordon & MacPhail 40%

Maistoin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa Glen Avonin nimellä pullotettua 8-vuotiasta single malt -viskiä, joka on melko varmasti Glenfarclasia. Varmuus kuitenkin puuttuu, joten ei mennä väittämään näitä Glenfarclasin tuotannoksi. Nyt maistelussa 21-vuotias versio jostain 1990-luvulta.

Glen Avon 21 yo, Gordon & MacPhail

(40%, Gordon & MacPhail, 1990s, 75 cl)

Tuoksu: Mehukkaan hilloinen, hunajainen ja raikkaan hedelmäinen. Aprikoosia, mangoa, tölkkipäärynää, banaania, persikkaa. Vaniljainen ja murokeksimäinen ulottuvuus on selkeä. Kuivaa tammea, kevyttä maltaisuutta, mietoa yrttisyyttä. Varsin tasapainoinen ja nätti tuoksu, jossa on ikäviskin metisyyttä mukana.

Maku: Kevyt ja hedelmäinen, toffeemainen ja mausteinen. Raikkaaseen ja hienoon tuoksuun verrattuna hiukan yksinkertainen, maltaisuus on hiukan jyvämäisenä ja puuroisena pinnassa ja tammi tuntuu pykälän raaemmalta. Suutuntuma on kevyt ja runko varsin ohut, mutta siitä huolimatta mausteisuus ja sitruksinen kirpeys jaksavat kantaa tämän läpi. Mandariinia, omenaa, aprikoosinkiveä. Vaniljaa, murokeksiä, yrttisyyttä. Jälkimaku tuo nopeasti tästä esiin hiukan happaman puolen. Appelsiinia, omenahilloa, herukkaisuutta, mausteisuutta, tammea, maltaisuutta. Hiukan yksioikoinen finaali jää melko lyhyeksi.

Arvio: Odotuksiin nähden varsin yksinkertainen perusviski. Tuoksussa on toki hetkensä. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 78/100 (per 1).

Glen Avon 8 yo, Gordon & MacPhail 40%

Glen Avon oli suosittua Italiassa 1980- ja 1990-luvuilla. Viski on mitä todennäköisimmin Glenfarclasia, mutta koska lopullista varmuutta asiaan ei ole tiettävästi koskaan saatu, en minäkään lähde laittamaan tätä Glenfarclasin nimiin. Maistellaan siis ihan sellaisenaan.

Glen Avon 8 yo, Gordon & MacPhail

(40%, Gordon & MacPhail, early 2000s, 70 cl)

Tuoksu: Ruohoinen ja erittäin herukkainen. Mukava eucalyptus ja kiteinen akaasiahunaja. Vaniljaa, kuivakkaa tammea, kevyttä sitruksisuutta. Maltaisuus on hiukan jyväisenä mukana selvästi, mutta sävy on kuiva. Aivan pieni savun ailahdus löytyy kaiken paahteisuuden keskeltä. Miellyttävä kokonaisuus.

Maku: Appelsiininen, maltainen, ruohoinen ja selvästi tunkkaisempi kuin tuoksu antoi odottaa. Omenaa, vaniljaa, hiukan puuroisuutta. Suutuntuma on melko kevyt mutta rungossa on silti hyvin ryhtiä. Eucalyptus, herukka ja akaasiahunaja löytyvät edelleen, mutta jäävät selvästi taustalle. Maltaisuudessa on hapan, vähän jogurttimainen sävy. Kermatoffeeta, appelsiinimarmeladia. Jälkimaku saa taas yrttisen ja herukkaisen puolen paremmin esiin. Mentholinen ja kirpeän limettinen puoli hallitsee. Maltaisuutta, tammea, hunajaa, vaniljaa. Kurkkupastillin raikkautta, kunnes tunkkainen tanniinisuus sulkee sen alleen. Keskipitkä finaali.

Arvio: Varsin miellyttävä perusviski. Tuoksu on suorastaan mainio, mutta maku jää hiukan puuroiseksi ja tunkkaiseksi. Hieno herukkaisuus tästä silti jää mieleen. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100.

3D, 56,4%

Caskstrength.net -blogin pitäjät, sittemmin viskibisnekseen ja viskikirjabisnekseen enemmänkin lähteneet Neil Wilson ja Joel Harrison tekivät tällaisen mielenkiintoisen viskin vuonna 2013.

Kyseessä on vattaus Dalwhinnien, Dailuainen ja Dufftownin viskeistä. Siitä siis kolme deetä.

Blogin hengessä tuote on tietysti pullotettu tynnyrivahvuisena. Blendimarkkinoilla siis kovinta high endiä. Kultakääreet on sentään korvattu pakkauksessa 3D-laseilla, joilla voi zoomailla etikettiä.

3D

(56,4%, Caskstrength.net, 2013, blended malt, 504 bts., 70 cl)

Tuoksu: Runsaasti päärynää ja vaniljaa, mutta huokuu silti voimaa ja ulottuvuutta. Alkuun terävän mausteinen, inkiväärinen ja tamminen, mutta hetken lasissa oltuaan alkaa puskea hunajaisuutta ja makeutta. Sitruksisuus ja öljyisyys ovat vahvasti pinnassa. Mukava mineraalisuus. Vesilisällä löytyy kurkkupastilleja, tiettyjä Mynthon-sävyjä.

Maku: Öljyinen ja sitruksinen. Todella paksu suutuntuma, vahamainen ja tekstuuriltaan tiivis. Mineraalisuus ja kukkaisuus ovat runsaita, pieni suolaisuus toimii erinomaisen hyvin makean päärynän ja hunajan kanssa. Tammi tuntuu mausteisena ja vaniljaisena, mutta ei yliohjaudu missään vaiheessa – balanssi on sen suhteen oikeastaan huippuluokkaa. Pastirol-pastillit ja muut kovat hedelmäkarkit löytyvät taustalta. Jälkimaku nostattaa mausteet pintaan, inkivääriä ja pippurisuutta, mutta jälleen taustalta löytyy öljyisen pehmeitä ja hunajaisen makeita sävyjä. Yrttisyyttä, sitruunaa, mineraalisuutta. Keskipitkä finaali. Vesilisällä pintaan nousee makeaa omenaa ja hiukan trooppista hedelmää.

Arvio: Poikkeuksellisen mielenkiintoinen ja onnistunut sekoite. Ei todellakaan ole pilkottavissa osatekijöihinsä, vaan lopputulos on jotain ihan muuta. Hyvää. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100.

Classic of Islay 2015, Jack Wiebers 57,35%

Tämän on sanottu olevan Lagavulinia. Vaikea tietää ihan tarkalleen. Mielenkiintoista… Ei muuta kuin maistamaan.

Classic of Islay 2015, Jack Wiebers

(57,35%, Jack Wiebers, NAS, 2015, Cask No. 2802, 70 cl)

Tuoksu: Paksua turvesavua, autonrengasta, hikistä kumisaapasta. Osittain törkeä kokonaisuus. Maltaisuus pursuilee makeana, tunkkaisuus ja ummehtuneisuus korostuvat. Silti joukossa on paljon pikantteja yksityiskohtia, kuten makeaa kirsikkaa, oikein rasvaista pekonia ja omenahilloa palaneella paahtoleivällä. Siirappia, hunajaa, rancio-fiilistä. Robusti ja imelä. Vesilisä avaa ruohoisen ja yrttisen puolen mukavasti.

Maku: Tasapainoisempi kuin tuoksu antaa odottaa. Turvetta tukemassa on runsaasti salmiakkia, hiilisavua, tuhkaa, lääkemäisyyttä. Terävyyttä ja pippurisuutta löytyy. Toki mukana on edelleen se autonrengas, siirapilla valellut kumisaappaat ja uuniin unohtunut nyhtöpossu kolakastikkeessa. Imelyys on rajua. Suutuntuma on täyteläinen ja muhkea. Jälkimaku jää hiukan yksipuoliseksi, kun turvesavu ja tamminen pistävyys, yskänlääke ja salmiakkijauhe ampuvat piippunsa tyhjiksi. Vesilisä avaa suolaisuutta ja merellisyyttä, tuo kaivattua raikkautta mukaan.

Arvio: Odottamattoman törkeä ja iso viski. Melko nuoren oloinen, mutta asennetta löytyy. En yleensä innostu tunkkaisista viskeistä, mutta tässä sekin puoli pelittää varsin kiitettävästi. 87/100

Mackinlay’s Shackleton Rare Old Highland Malt 47,3%

Shackleton’s Rare Old Highland Malt on Richard Patersonin rakentama replica viskistä, jota Sir Ernest Shackletonin retkikunta vei sata vuotta sitten Etelänapamantereelle mukanaan. Luin taannoin Neville Peatin kirjan aiheesta, joten täytyyhän tämä nyt sitten maistaa.

Käsissä on ykkösversiota eli The Discovery -pullotetta. Kakkosena tuli markkinoille The Journey, tiettävästi samantyyppisellä 1980-luvun alun Glen Mhoriin perustuvalla rungolla. Kolmospullote lienee matkalla markkinoille, koska nuo kaksi pullotetta on aika lailla myyty loppuun.

Shackleton’s Rare Old Highland Malt

(47,3%, Blended Whisky, 50000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kuivan hedelmäinen, mausteinen ja runsas. Iäkästä tammisuutta, kuivattua luumua, kosteaa farmimaisuutta, maatuvia lehtiä. Kirpeää sitruksisuutta ja mineraalisuutta. Hienon ikääntynyt vaikutelma. Vain pieni maltaisuuden ja vaniljaisuuden ailahdus tuntuu nuorekkaalta. Vesilisä tuo pientä hiilisyyttä.

Maku: Melko kevyeen runkoon on saatu pakattua hieno kattaus varhaisempaa Highland-tyyliä. Kuivakkaa tammea, runsasta mausteisuutta, mineraalisuutta, pientä turvesavua, vahamaisuutta. Suutuntuma on melko öljyinen ja osin kihelmöivä. Appelsiinimarmeladia, viikunaa, maanläheisyyttä, nahkaisuutta. Hapokas maltaisuus. Jälkimaku yllättää turvesavullaan, paljon Convalmore-henkeä ja vahamaisuutta, tiettyä mineraalista purevuutta ja vanhaa tammea. Appelsiininkuorta, ruohoisuutta, vaniljaa, heinää, salmiakkia, suolaisuutta, hapokkuutta. Vesilisällä löytyy minttua ja tietty nokisuus korostuu.

Arvio: Myönteinen yllätys. En osannut odottaa muuta kuin markkinointitemppua. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 87/100 (per 4).

Smokehead 18 yo Extra Black 46%

Ian MacLeodin mystery malt on herättänyt monet arvuuttelemaan, mistä Islay-viskistä on kyse. Ardbeg on ollut ehkä vahvimmin esillä, mutta myös Caol Ila ja Lagavulin ovat saaneet ääniä. Muutama on veikannut Port Charlotteakin.

Mielenkiintoinen ratkaisu sinänsä, pakata vähintään 18-vuotiasta  single malt -savuviskiä ihan keksityllä nimellä. Mistähän tässä Savupäässä on oikein kyse? Lienee syytä maistaa.

Smokehead 18 yo Extra Black

(46%, Ian MacLeod Distillers, Islay Single Malt, +/- 2014, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, vaniljainen ja makea. Tervaisia köysiä, jodia, merellisyyttä, vihreää omenaa, sitruunankuorta. Tammisuutta ja raskaan rasvaista kukkaisuutta. Dieseliä, kosteaa turpeisuutta, lääkemäisyyttä. Vesilisä erottelee mangoa ja aprikoosia, hiukan likaisella tavalla.

Maku: Makean savuinen, melkein imelä. Vaniljainen, tammisen mausteinen, tervainen ja hiukan lakritsinen (sitruunalakritsia). Suutuntuma on rasvaisen täyteläinen, jopa vahamainen. Yrttisyyttä ja juuresmaisuutta, säräjuureksia uunista. Vaniljainen makeus ja merellinen suolaisuus ovat mukavassa balanssissa. Toisaalta lääkemäisyys, jodi ja antiseptiset aineet tuntuvat reippaasti. Jälkimaku on hiukan imelä, edelleen juureksia ja lakritsia, yrttisyyttä, vaniljaa, tammisuutta, mausteita ja omenaisuutta. Korkeintaan keskipitkä finaali. Vesilisä tuo trooppisia hedelmiä pintaan.

Arvio: Pätevä mutta hiukan persoonaton. Imelyys kulkee aivan rajoilla. Tuoksussa eniten Ardbegiä, maussa enemmänkin Caol Ilaa tai bourbonvaikutteista Lagavulinia. Paha mennä sanomaan. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 4).