Lasissa tällä kertaa vuonna 1985 suljetun Coleburnin tuotantoa. Vain yksi Coleburn on tullut maistettua aiemmin, varhaisempaa vuosikertaa.

Tämä nyt maistettava Coleburn saattaa olla laskennalliselta iältään noin kaksikymppistä viskiä – tai sitten hiukan vanhempaa, jos tämä on pantu pulloon vasta 1990-luvun lopulla. Paras arvio pullotusvuodesta on etiketin karttatyylin perusteella 1993.

Gordon & MacPhail on julkaissut melkoisen määrän näitä vuoden 1972 Coleburneja. Täyden pullokoon versioissa pullotusvuosina on tiedossa ainakin 1987, 1989, 1993, 1995, 1996, 1997, 1998, 1999, 2000 ja 2002. Näkemykset vaihtelevat, joten vaikea on odottaa mitään erityistä.

Coleburn 1972, Gordon & MacPhail

(40%, Gordon & MacPhail, Connoisseurs Choice, Old Map Label, 1972–1993*, 5 cl miniature)

Tuoksu: Heinäinen ja sitruksinen. Runsaasti Hubba Bubba -purukumia. Vaniljaa, tammista makeutta, tomusokeria ja antiikkista pölyisyyttä. Pientä ruohoista kitkeryyttä. Maltaisuudessa on lievä pahvinen vivahde. Persikkaa, päärynämehua, hiukan saksanpähkinää. Melko vaatimaton kattaus.

Maku: Yllättävän maukas ja toimiva hiukan alavireisen tuoksun jälkeen. Mineraalisuutta, persikkaista makeutta, hiukan siirappia, minttua ja pähkinää. Vanhan liiton meininkiä, maltaisuutta ja kuivakkaa tammea riittää. Vahaa ja antiikkista tuntua, hiukan jalohomeisuutta. Suutuntuma on melko kevyt. Vaniljaa, hunajaa, eucalyptusta, tiettyä karkkisuutta ja purukumia. Jälkimaku on mineraalinen, makean hapokas ja reippaan mentholinen. Kuiva tammi nousee pääosaan, sitä säestävät omena ja sitruksisuus sekä karkkisuus ja maltaisuus. Metallisuutta, tölkkihedelmää. Pientä pähkinää on mukana, samoin ruohoisuutta ja kuivaa heinää. Keskipitkä finaali.

Arvio: Hauska viski, jossa on kiistatta myös puutteita ja epätasaisuuksia. Tuoksussa säröt tuntuvat selvimmin, maku on paikoin hyvinkin nautittava. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 80/100.

Elämäni ensimmäinen Coleburn käsillä. Tiedän tästä etukäteen melko vähän. Coleburn taitaa olla yksi niistä suljetuista tislaamoista, joiden tuotantoa on vielä jotenkin mahdollista hankkia käsiinsä. (Olen esimerkiksi huomannut, että vaikka Ladyburnia ja Ben Wyvisiä vielä saa, hinnat ovat jo karanneet tavallisten kuolevaisten ulottumattomiin.)

Vuonna 1897 perustettu Coleburn tuli tiensä päähän 1985, kun viskijärvi oli täynnä ja rytinä alkanut. Speysidella lähellä Elginiä sijainnut tislaamo  ei tule enää valmistamaan viskiä, koska kalusto on viety pois ja rakennukset muokattu uuteen uskoon.

Käsissä on siis todellinen menneen maailman viski. Hattu päästä.

Coleburn 17 yo 1965, Gordon & MacPhail

(40%, Gordon & MacPhail, Connoisseurs Choice, 1965, Brown Label, 75 cl)

Tuoksu: Maltaisuutta ja appelsiinia. Runsaasti varsin aktiivisen oloista tammea, mausteisuutta ja minttua. Weetabixia ja mysliä. Kuivattuja hedelmiä, omenaa etenkin. Hiukan sulkeutunut, kuivan profiilin tuoksu, mutta mukavassa balanssissa. Hiukan pihkaisuutta ja vahaa myös, parafiinia ja aavistus mehiläisvahaa.

Maku: Runsas mausteisuus hyökyy päälle kirpeän sitruksisuuden ja kuivaan taittuvan tammen säestyksellä. Todella iso ja ekspressiivinen maku, vaikka voltit ovat alarajalla. Maltaisuudessa on mielenkiintoinen, paahteinen ja rosoinen fiilis, joka toimii kuivuudessaan hienosti tammen kanssa yhteen. Suutuntuma on kuiva ja varsin kihelmöivä. Suolaisuutta, oliiveja, mukavaa katkeruutta. Jälkimaku alkaa räjähtävän mausteisena ja yrttisenä, kaikkea on kehissä inkivääristä valkopippurin kautta minttuun ja salviaan. Suolainen ja oliiviöljyinen, hiukan etikkainen ja pihkainen puoli löytyy myös. Melko pitkä ja yllättävän runsas finaali.

Arvio: Odottamattoman iso tämän ikäiseksi viskiksi näillä volteilla. Hyvää. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 5).