Uisge-viskifestivaali osui tänä vuonna perjantaille ja lauantaille 7.–8.2.2020. Tapahtuma oli sarjassaan nyt kymmenes, siitä nimi Uisge X.2020. Muutamat tosiveteraanit olivat ehtineet painattaa itselleen hienot Uisge Veteran -t-paidatkin. Omalta kohdaltani tämä Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä järjestetty festivaali oli nyt järjestyksessään kahdeksas. Ensimmäisiin kahteen en aikanaan ehtinyt mukaan lainkaan.

Tämän vuoden osallistumiseni muuttui lennossa. Ensin ajatuksena oli iskeä perjantaihin ystäväni kanssa täydellä teholla. Sitten ystävältä tuli viesti, että perhesyistä viikonloppuna on täysin mahdoton järjestää minkäänlaista vapaahetkeä, joten joutuisin menemään yksin. Toisaalta tiesin, että muita kavereita olisi menossa lauantaina. Päädyin ratkaisuun, jossa valitsin pari tastingia lauantailta ja järjestelin itselleni perjantaihin töiden jälkeen kahden tunnin aikaikkunan, jossa oli mahdollista piipahtaa ständeillä ja tapaamassa tuttuja.

Lippujärjestelyissä oli jälleen haparointia, mikä tuntuu olevan kupletin juoni, kun tällaista väkevän alkoholijuoman tapahtumaa pistetään kasaan. Liput tulivat myyntiin Vanhan verkkokauppaan, jossa ne tuntuivat ensin hupenevan nopeasti loppuun, ja kun yhtäkkiä kaikki oli jälleen vihreällä, lipunmyynti laitettiin poikki. Onnistuin esimerkiksi poimimaan lipun Martin Markvardsenin lauantaiseen Highland Park -tastingiin, ja niinhän siinä lopulta kävi, että pilettejä oli myyty ylen määrin tarjolla oleviin viskeihin ja paikkoihin nähden. Suostuin lopulta annoksen puolittamiseen ja rahojen osittaiseen palautukseen. Tiedän, että ainakin joku osallistuja antoi paikkansa suosiolla myös pois – kohtuullista korvausta vastaan.

Ennätin Vanhalle perjantaina töiden jälkeen puoli viiden pintaan. Ajatuksena oli maistaa muutama mielenkiintoinen viski, katsella ständit ja hinnastot läpi, vaihtaa muutama sana tuttujen ihmisten kanssa ja poistua vähin äänin. Näin myös tein. Mitään erityistä valintaa en ollut viskien suhteen etukäteen tehnyt. Saattaa johtua ehkä vuosien kulumisesta, mutta kovin suurta kiihkoakaan en enää tuntenut kaikkein hienoimpia (ja kalleimpia) viskejä kohtaan. Yhtään sellaista viskiä en vihkosesta löytänyt, mitä olisi ollut aivan pakko saada maistaa.

Tänä vuonna Seamchip-kortit olivat kadonneet ja omat luottokortit ja mobiilimaksut olivat tulleet tilalle. Ostin ensitöikseni Dram Dealersin kojusta lasiini Tomatin 36 yo Batch #5, 46% -viskin. Iäkkäät Tomatinit ovat listoillani erittäin korkealla, eikä tämäkään pullote pettänyt. Nyt oltiin hedelmäisyyden kanssa varsin kuivassa ja mineraalisessa päädyssä. Herkullinen viski ja oikeanlainen avaus ennen totaalisempia makuja.

Toiseksi hain lasiini Pikkulinnun tiskiltä Bruichladdich 22 yo 1984/2007 Redder Still 50,4% -tilkan. Maistoin viime vuonna Prahan-reissullani Blacker Stillin, joten halusin täydentää setin ja ottaa Redder Stillin verrokiksi. Punaviininen vire oli hyvin kasassa ja marjaisuudessa syvyyttä. Pidin kovasti, mutta rinnakkain tämän kaksikon sherryversio menee edelleen viiniversiosta ohi.

Kolmas viski oli viimeinen ajatuksella maistettu. Poimin Edringtonin ständiltä mukaani Highland Park Valfather 47%:n. Sen kanssa kävi niin kuin yleensä näiden sarjojen kanssa käy. Valkyrie oli mielestäni oivallinen viski ja siihen nähden seuraaja Valknut suuri pettymys. Melko tanakasti turpeistettu Valfather oli niukasti Valknutia maistuvampi yksilö ja edelleen kaukana Valkyerien laadusta. Olisi hienoa joskus saada sellainen viskisarja, jonka laatutaso olisi selvästi nouseva, mutta hinnat pysyisivät samoilla tasoilla. Nyt tämä Viking Legends meni juuri niin kuin Bowmoren Devils’ Casks ja moni muu vastaava – avauksen jälkeen taso tippuu radikaalisti. Keräilijät haluavat kuitenkin sarjansa täyteen, joten kauppa käy.

Näiden kolmen viskin jälkeen maistelin hiukan huolettomammin vielä pari juomaa, ennen kuin lähdin. Aivan pakko oli käydä Philippe Hakulinilta hakemassa Caroni 23 yo 1996/2019, Velier ’Tasting Gang’ 63,5% -siivu. Olin maistanut sitä jo aiemmin ja vaikuttunut – niin kävi edelleen. En ole halunnut sotkea laaturommeja tähän blogiin ollenkaan, mutta on niitäkin tullut vuosien saatossa maistettua jonkin verran: Foursquarea, Enmorea, Hampdenia, Worthy Parkia, Uitvlugtia, Diamondia… Caroniin olen erityisen koukussa ja monien muiden tapaan harmissani siitä, että saatavuus alkaa olla niin mahdottoman heikko. Philippe oli saanut tätä Caronia kuusi pulloa, eikä enempää ole enää Luca Garganolta tällä tietoa tulossa. Se on suunnaton sääli, koska Velierin pullottamat iäkkäät Caronit ovat olleet erityisen legendaarisia.

Caronin ja vesilasillisten jälkeen maistamani Michel Couvreur 25 yo Very Sherried 45% oli sekin maukas tapaus, vaikka sen jälkimaku jätti vielä vähän toivomisen varaa. Yksityisen ranskalaisen pullottajan Michel Courvreurin konsepti on jämäkkä: yhtiö ostaa viskiä skotlantilaisista tislaamoista ja viimeistelee niitä sherrytynnyreissä Burgundissa. Olihan tämäkin viski todellinen täsmäisku vannoutuneen sherryheadin preferensseihin. Mielenkiintoista olisi toki tietää tuotteen alkuperästä enemmän. Mitähän viskiä se oikeastaan piti sisällään?

Perjantaina lähdin kuuden jälkeen Vanhalta pois ja palasin lauantaina iltapäivällä kolmen pintaan. Olisi pitänyt tulla aiemmin, koska jouduin pitkään jonoon Kolmen sepän patsaan kohdalle ja tasting olisi alkamassa vartin sisällä. Jono veti hitaasti, ja vihdoin ovelta alettiin huudella tastingeihin tulevia jonon ohi sisään. Ehdin lopulta viimeisenä sisään Pikkulinnun perustajan Markku Ristevirran vetämään Feis Ile -sessioon. Aloitettiin saman tien.

Viiden viskin setti oli niin vaikuttava, että tasting keskittyi hyvin pitkälti nimenomaan niihin eikä esimerkiksi historialuentoon Feis Ile -tapahtuman vaiheista. Markku oli käynyt hakemassa pulloja legendaarisesta autotallistaan eikä ollut itsekään niitä vielä maistanut. ”Kun autotallista kaivoin näitä yllätyksiä ja katselin nykyisiä hintoja, parempi olisi ollut myydä huutokaupassa kuin teille, mutta viskin tärkein funktio on tulla juoduksi”, Markku sanoi. Viimeistä lausetta Markku toisti monta kertaa: viskin tärkein funktio on tulla juoduksi. En voi väittää vastaan.

Feis Ile käytiin konseptina nopeasti läpi, ennen kuin iskettiin kiinni Laphroaig 12 yo 1994 Feis Ile 2006 56% -lasilliseen. Klassinen sitruunalakritsi ja vanhan ajan Laphroaigin lääkemäisyys laskeutuivat välittömästi huoneeseen. Aistin kokonaisuudessa paljon vanhan 15-vuotiaan pullotteen sävyjä, mutta vielä vahvempina ja syvempinä. En olisi voinut keksiä parempaa viskiä aloittamaan tällaisen tastingin.

Seuraavana lasissa oli Bowmore 9 yo 1999 Feis Ile 2009, 57,1%. Markku esitteli pullon lisäksi samettijäljitelmäpussia, jossa se oli myyty. Siinä tuli samalla muisteltua myös aikaa, jolloin Macallan teki viskiä eikä pakkauksia. Itse Bowmore oli väkivahva ja oikein pätevä viski, mutta tiettyä karkailua siinä esiintyi kautta linjan. Markku arveli, että sekoitteessa mainittu viini lienee Bordeaux’n punaviiniä, mutta se oli vain arvelua. Bowmoren omistajalla on ollut tosiaan alueella Château Lagrangen viinitila, joten veikkaus lienee kurantti.

Setin kolmas viski oli itselleni se kaikkein vaikuttavin. Olin pitänyt jo Caol Ilan aiemmasta Feis Ile 2009 -pullotteesta valtavasti, ja tämä Caol Ila 10 yo 1999 Feis Ile 2010, 61,9% oli vähintään samaa kaliiberia. Lääkemäisyyttä, kamferia ja tiettyä kuivaa sherryisyyttä riitti loputtomiin. Aivan erinomainen pullote. Sen jälkeen maistetulla Bunnahabhain 10 yo Feis Ile 2014, 56,7% -lasillisella oli erittäin vaikea paikka, mutta riittävän erilaisena se pärjäsi hienosti. Viski oli kypsynyt ensin yhdeksän vuotta ex-bourbonissa ja sen jälkeen oli tehty vuoden finistely ex-marsalassa. ”Jos viski maksaa tislaamokaupassa 60 puntaa, siinä kylän myymälässä se maksaa 49”, Markku muisteli Islayn meininkiä.

Viides ja viimeinen viski tastingissa oli Lagavulin 18 yo Feis Ile 2018, 53,9%. Mineraalisuutta, hiiltä ja tuhkaa oli joka lähtöön, mutta aivan vanhan ajan tunnelmaan tämä tuore Lagavulin ei mitenkään päässyt. Selvähän se on, että 6 000 pullon erästä ei saada aivan niin päräyttävää kuin parin sadan pullon satsista, kun mukaan osuu vähän kaikenlaisia tynnyreitä. Oikein hyvä Lagavulin tämäkin toki oli, mutta kun odotukset tuppaavat olemaan tapissa, siinä on vaikea yllättää positiivisesti.

Tastingissa juteltiin tuttuun tapaan pitkät pätkät mukavia, ja Markku jakoi jälleen kokemuspohjaisia viisauksiaan viskistä. Yleisökysymyksillekin jäi tilaa. Oma suosikkini oli kysymys siitä, milloin Pikkulinnun vanhat varastot ovat lopussa. ”Sitten kun mua ei enää näy täällä”, Markku vastasi. Toivottavasti autotalliin pakattu varasto kestää vielä pitkään, ja tulevaisuudessakin nähdään näin korkeatasoisia tastingeja vanhoista pullotteista.

Feis Ile -tastingin jälkeen oli edessä nopea huilaus ennen Highland Park -tastingia. Poikkeuksellisesti en nauttinut välissä ensimmäistäkään viskiä, vaan keskityin tapaamaan tuttuja ja havainnoimaan tunnelmaa. Kovin täyttä ei vielä viiden pintaan Vanhalla ollut.

Viiden jälkeen päästiin musiikkisaliin kovan jonottamisen ja odottamisen jälkeen aloittamaan Martin Markvardsenin Highland Park The New Upper Range -tasting. Olin viimeksi ollut senior brand ambassador Martinin tastingissa Uisgessa vuonna 2014. Mahdollisuuksia oli ollut välissä useita, mutta olin missannut ne kaikki. Nyt olin päättänyt, että tätä en missaa, vaikka itse viskikattaus ei ollut ehkä aivan niin uniikki kuin mitä joskus aiemmin oli nähty.

Martinin läppä oli edelleen kovassa iskussa, vaikka paljolti samoja vitsejä tulee varmaan jauhettua päivästä toiseen. Nyt yleisö oli valveutunutta, ja aivan perustason tarina sivuutettiin nopeasti. Yleisökin otettiin heti mukaan: ”Kuinka moni on ollut Skotlannissa? Hyvä! Kuinka moni on ollut Islaylla muttei Orkneylla? Shame on you!” Myös Orkneyn tuulisuus oli edelleen esittelyssä mukana, hobitit ja muut. Highland Parkin markkinointia koskevaan mahdolliseen kritiikkiin Martin iski etupainoisesti: ”Markkinointihan on hyviä nimiä, ja meillä on niin hyvä markkinointi, että tämä vaalea viski sai kolmen kuukauden jälkeen nimen The Light, ja tumma viski seuraavat kolme kuukautta myöhemmin nimen The Dark.”

Ensimmäisenä viskinä nautittiin Highland Park Triskelion 45,1%. Yleisöstä kysyttiin heti sen reseptiikkaa, mukana olevan viskin ikää. Martinin mukaan joukossa on hyvinkin vanhaa Highland Parkia, ja kommentti otettiin yleisössä tyytyväisellä hyminällä vastaan. Omaan nokkaani Triskelion tuoksui jotenkin nuorelta, aktiivisen tammiselta, puuromaiselta ja kypsymättömän maltaiselta. Maku oli kuitenkin aivan eri galaksista, öljyisen pehmeä ja maukas. Mukana oli kovia toffeekarkkeja, siirappia ja vaniljaa, myös kanervahunaja oli hyvin esillä. Jälkimaku on toffeemainen, kanervahunajainen ja hedelmäinen, mutta finaali jäi omaan suuhuni korkeintaan keskipitkäksi. Annokset oli tosiaan puolitettu, joten yhden senttilitran perusteella en vielä lopullista tuomiota Triskelionista lähtisi tekemään.

Triskellionin jälkeen kuunneltiin tarinaa Orkneyn saaresta ja itse tislaamosta, ennen kuin tehtiin parivertailu 18-vuotiailla pullotteilla. Highland Park 18 yo Viking Pride 43% oli tuttua tavaraa, olin tätä uutta pullotetta maistellut jo viime syksynä ja todennut kelvolliseksi. Siinä yleisöä kiinnosti erityisesti tuotteen muutos vuosien saatossa. Kun alkuperäinen 18-vuotias julkaistiin vuonna 1998, totta kai tuote on muuttunut siitä. Martin muistutti rehellisesti, että enää ei ole samalla tavalla varaa käyttää vanhoja tynnyreitä; aikoinaan 18-vuotiaan keskimääräinen ikä saattoi kuulemma olla 30 vuotta. Tosin välissä on sattumoisin tullut näitä viikinkiaiheita muualtakin. ”Kun olimme julkaisseet Thorin, tuli Thor-elokuva. Aika hyvä juttu, eikö? Ja nyt tuli Vikings-sarja. Hyvä, että oltiin ennen sitä liikkeellä…”

Perussarjan 18-vuotiaan rinnalla maistettiin vielä tax free -myyntiin suunnattu Highland Park 18 yo Viking Pride Travel Edition 46%. Se oli vierekkäin maistettuna melkoinen hyppy perustuotteesta ylöspäin, enkä usko, että vaikutus tulee pelkästään kolmen prosenttiyksikön noususta pullotusvahvuudessa. Pidin kovasti sen öljyisestä ja vaativasta perusluonteesta, kaikesta kanervahunajasta ja vahamaisuudesta. ”Niille teistä, jotka ette ole maistaneet Highland Parkia aiemmin, tiedoksi: karamelliväri maksaa rahaa, ja skotlantilaiset omistajat eivät halua maksaa mistään. Siksi Highland Parkin viskeissä ei ole karamelliväriä mukana.”

Neljäs maistettu viski oli Highland Park 21 yo August 2019 Release 46%. Se oli itselleni kokonaan uusi julkaisu, ja rehellisyyden nimissä en ole koskaan juuri pitänyt aiemmasta 21-vuotiaasta Highland Parkista. Edelleen tämän tuoksu oli hiukan lenseä, mutta maku liikkuikin jo aivan eri tasolla. Lopulta se nosti viskin kokonaisuutena todella myönteiseksi yllätykseksi. Martin kertoi tässä vaiheessa puuttomasta turpeesta, jota Highland Park käyttää. ”Turve leikataan käsin, ja turpeen leikkaajat ovat opiskelijoita. Jotkut opiskelijat ovat tulleet Uudesta-Seelannista saakka jo 45 vuoden ajan. Mitähän he opiskelevat, kun kestää valmistuminen?”

Luontevasti 21-vuotiaan jälkeen maistettiin Highland Park 25 yo Spring 2019 Release 46%. Tuoksu oli hedelmäinen ja vaniljainen, mukana oli tomusokeria, pölyistä tammea ja tiettyä antiikkisuutta. Maussa tammi tuli yllättävän voimakkaasti läpi, mutta suutuntuma säilyi silti varsin täyteläisenä öljyisen silkkisenä. Kaikkineen viskinä se oli todella paljon ”amerikkalaisempi” kuin vanha 25-vuotias.

Sokeriksi pohjalle oli jätetty Highland Park 30 yo Spring 2019 Edition 45,2%. Olin pitkään sitä mieltä, että Highland Parkin 25-vuotias on oma juttuni ja 30-vuotias on mennyt keskimäärin hiukan yli. Tämän kohdalla pyörin vanhan päätökseni välittömästi. Tuoksu oli metinen, kuivan tamminen, hedelmäinen ja kiteisen hunajainen, raikkaan yrttinen, kanervahunajainen, kuivatun hedelmäinen, persikkainen ja omenainen – sanalla sanoen valtavan runsas. Maku oli hedelmäinen, metinen ja edelleen kiteisen hunajainen. Mukana oli kuivaa tammea, apilankukkaa, vahamaisuutta. Jälkimaku oli edelleen todella hedelmäinen, rusinainen, kuivan sherryinen ja metinen. Finaali oli pitkä ja vaikuttava. Pidin todella paljon, ehdottomasti tämän tastingin paras viski.

Martinin tastingissa viihtyy väistämättä. Tälläkin kertaa anekdootteja sateli koko tunnin ja vartin ajan. ”Me olemme Skotlannista, joten huonoimmatkin tynnyrit käytetään. Me myymme ne neutraalin alkoholin tuottamiseen, ja se taas myydään Ranskaan parfyymiteollisuudelle. Eli naiset, olen pahoillani, Chanel, Yves Saint Laurent… Very bad Highland Park.”

Highland Park -tastingin jälkeen olin täysin valmis, ei tehnyt mieli maistaa enää yhtään viskiä. Tässä vaiheessa edes tastingin yhden senttilitran annokset eivät enää harmittaneet ollenkaan. Lähdin hyvillä mielin kotiin ja mietin, etten ole koskaan aiemmin nauttinut ständeiltä yhtä vähän viskejä. Tällä kertaa panostin kaiken lauantain kahteen tastingiin, ja se ehdottomasti kannatti.

Viskibloggaajakollegoista tähän mennessä Uisge-raporttinsa ovat ainakin julkaisseet jo Viskisieppo, Kertomuksia Savuista, Mushimalt, Smoke On The Water ja Finwhisky, käykäähän lukemassa. Finwhisky ja Just Peat It! ehtivät myös postata ennakkonsa ennen tapahtumaa.

Mukava oli taas tavata kaikkia tuttuja Vanhalla, vaikka paikallaoloaikani rajoittui kahtena päivänä yhteensä noin viiteen tuntiin. Laatuaikaa, sanoisin. Toivottavasti tapahtuma jatkuu tavalla tai toisella myös näiden kymmenen vuoden uurastamisen jälkeen.