Stefan Van Eycken: Whisky Rising

Olen tänä syksynä lukenut viskikirjan, joka teki niin suuren vaikutuksen, että siitä kirjoittaminen on tuntunut todelliselta vuorelta kiivettäväksi. Stefan Van Eyckenin Whisky Rising. The Definitive Guide to the Finest Whiskies and Distillers of Japan (Cider Mill Press, 2017) on paras lukemani kirja japanilaisesta viskistä ja ylipäänsä hienoimpia viskikirjoja, mitä olen koskaan saanut käsiini.

Tai sanotaan se vielä suoremmin: mielestäni Whisky Rising on aikakautensa paras viskikirja.

Lämmittelin japanilaisen viskin parissa jo lukemalla Dominic Roskrow’n Whisky Japan -teoksen, joka julkaistiin viime vuonna. Roskrow’n kirja on aivan asiallinen yleisesittely Japanin viskikulttuurista, tislaamoista ja viskeistä, mutta kirjoittaja viittaa auktoriteettina toistuvasti Stefan Van Eyckeniin ja ennakoi tulevaa. Van Eyckenin teos häilyy Whisky Japanin taustalla niin voimakkaasti, että kun Whisky Rising lopulta ilmestyi, siihen suhtautui jo lähes kohtuuttoman suurin odotuksin.

Eikä Whisky Rising todellakaan petä. Stefan Van Eycken on tehnyt kerralla viskikirjallisuuden merkkipaalun ja japanilaisesta viskistä sellaisen teoksen, johon tullaan tulevina vuosina aina viittaamaan. Kirja sisältää niin paljon uutta tietoa, ainutlaatuista materiaalia ja haastatteluita, että se avaa kokonaan uuden maailman myös Japaniin ja japanilaiseen viskiin perehtyneille.

Nyt kun olen saanut nämä asiat alta pois, voidaan keskittyä itse teokseen.

Whisky Rising on vuodesta 2000 saakka Japanissa asuneen belgialaisen Stefan Van Eyckenin taidonnäyte. Johdannossa Van Eycken kertoo, miten Japani tuntui tuohon aikaan tuonelalta viskiharrastajalle, koska viski tarkoitti skotlantilaista mallasviskiä. Japanilainen viski ei ollut kartalla, nykyään tuhansien eurojen pullot pölyttyivät elektroniikkamyymälöiden vitriineissä unohdettuina eikä kukaan puhunut japanilaisesta viskistä missään. Yhtäkkiä Yoichi voitti Whisky Magazinen ”Best of the Best” -palkinnon vuonna 2001 ja japanilaisen viskin nousu alkoi.

Van Eycken pääsi seuraamaan nousukautta läheltä ja reissasi ympäri maata. Hän vieraili jo tuohon aikaan paikallisissa tislaamoissa, joissa ei todellakaan ollut tungosta. Yhtäkkiä kaikki muuttui – Japani olikin viskiharrastajalle paikka, jossa oli saatavilla lähes loputtomasti maailman parhaita viskejä, joiden perässä ei ollut vielä kukaan muu.

On one of my travels through Japan, I came across Karuizawa Distillery. I fell in love with it – the whiskies and the place – went back regularly and gradually realized that there was more to whisky than what was coming out of Scotland. I was exhilarated by the quality of the whisky being made in Japan but also more than a little baffled at the cold shoulder it was getting at home. Hard as it may be to imagine nowadays, limited releases of Japanese whisky lingered on the shelves of liquor stores for months, even years. I vividly remember buying some of the earlier Ichiro’s Card releases with their labels literally falling off, because they’d been in stores for so long. Now, people would sell their mother-in-law without batting an eye just to get their hands on bottles like those.

Vuonna 2007 Japaniin asettunut brittijournalisti Chris Bunting perusti Nonjatta-blogin, joka alkoi seurata japanilaista viskikenttää tiiviisti. Van Eycken meni blogin toimintaan mukaan. Kun Bunting (jolta on ilmestynyt muuten mainio, joskin baariesittelyiltään jo hiukan vanhentunut Drinking Japan -kirja) palasi Britteihin vuonna 2011, Van Eycken otti blogin vastuulleen. Se on tänäkin päivänä ensisijainen tietolähde kaikille japanilaisesta viskistä kiinnostuneille.

Van Eyckenin tausta on siis täydellinen Whisky Risingin tapaiselle teokselle. Kun ensikäden tietoa ja paikallistuntemusta hankkinut ja ennen kaikkea juuri oikeaan aikaan liikkeellä ollut Van Eycken vielä kirjoittaa loistavasti, Whisky Risingista nauttii ensimmäiseltä sivulta viimeiselle sivulle saakka.

Whisky Rising alkaa johdannon jälkeen luonnollisesti japanilaisen viskin historiasta. Ja kuten odottaa saattaa, historiaosuus ei typisty vain Shinjiro Toriin ja Masataka Taketsurun vaiheiden läpikäyntiin, vaan sisältää oikeastaan kaiken, mitä voi vain kuvitella tarvitsevansa, jotta Japanin viskiteollisuuden ja -kulttuurin iso kuva hahmottuu.

Historiaosuus on niin kattava ja vakuuttava, että sitä on turha ryhtyä tässä yksityiskohtaisesti referoimaan. Totta kai se alkaa kommodori Matthew C. Perryn saapumisesta Edon lahdelle laivastoineen ja siitä seuranneista vaiheista. Shinjiro Toriin ja Masataka Taketsurun elämäntarinat kerrotaan sellaisella tarkkuudella, etten muista vastaavaa. Esimerkiksi tarina siitä, miten Longmornin johtaja J.R. Grant otti Skotlantiin juuri saapuneen Taketsurun viiden päivän mittaiseen työharjoitteluun tislaamolle 21.–25. huhtikuuta 1919, on kerrottu elävästi ja vakuuttavasti, kuten koko Taketsurun Skotlannin-matka erilaisine vaiheineen ja rakkaustarinoineen.

Taketsurun legendaarinen muistikirja työnantajalleen Settsu Shuzolle – ”Report of Apprenticeship: Pot Still Whisky” – on kattavasti esitelty osana Taketsurun tarinaa. Muistikirjasta tuli sittemmin japanilaisen viskin tärkein teksti ja ainakin kolmen tislaamoyhtiön keskeinen ohjenuora. Ensin sen perusteella syntyi Shinjiro Toriin Yamazaki, sen jälkeen Taketsurun oma Yoichi. Myöhemmin muistikirjan perusteella rakennettiin vielä Hombo Shuzon omistama Mars Shinsun tislaamo ja sen tislausprosessit.

Henkilöiden elämäntarinoiden ohessa Van Eycken kirjoittaa kenties maailmanhistorian mielenkiintoisinta verotushistoriaa. Verotus ohjaili todella paljon sitä, millaista viskiä Japanissa kannatti valmistaa. Viskin käsite oli tuolloin erittäin joustava: mukaan voitiin laittaa melkein mitä tahansa alkoholia ja useimmiten viskejä jatkettiin neutraalilla alkoholilla. Kovin kummoisia kieltoja ei alalla ollut, ja kun verohyötyjä sai halvalla tehtävistä tuotteista enemmän kuin kalliimmista, tuotanto ohjautui alhaisempaan laatuun.

Toriin omistama Kotobukiya toi markkinoille jo varhain juuri sellaista viskiä, jota kuluttaja oli valmis ostamaan. Yamazakin tislaamon tuotannosta julkaistiin huhtikuussa 1929 legendaarinen Suntory Whisky Shirofuda (josta myöhemmin tuli Suntory White) ja vuonna 1937 ensimmäinen 12-vuotias Kakubin. Taketsurun vuonna 1934 perustama Dai Nippon Kaju (”Suuri japanilainen mehuyhtiö”) taas tuli viskimarkkinoille kesäkuussa 1940 julkaisemalla Rare Old Nikka Whiskyn. Varsinainen hitti oli Kotobukiyan Torys Blended Whisky, jonka avulla Shinjiro Torii otti vahvan aseman markkinoilla heti ilmestymisvuodestaan 1946 alkaen.

Ensimmäisen sukupolven jälkeen tuli seuraava. Shinjiro Toriin jatkajaksi valikoitui hänen nuorempi poikansa Keizo Saji (joka kävi koulunsa äitinsä sukulaisten luota ja otti siksi heidän sukunimensä) ja Masataka Taketsurun jatkajaksi niin ikään poika Takeshi Taketsuru. Dai Nippon Kaju vaihtoi nimensä Nikkaksi elokuussa 1952 ja Kotobukiya taas Suntoryksi helmikuussa 1963.

Sittemmin tislaamokentälläkin alkoi tapahtua: Toa Shuzo tislasi viskiä Hanyussa, Sanraku Ocean teki hyvää tuotantoa Karuizawassa ja Kirin-Seagram perusti Fuji Gotemban 1973. Myös Suntory oli aktiivinen ja perusti Chitan ja Hakushun tislaamot noihin aikoihin, samoin kuin Nikka pani pystyyn Miyagikyon tislaamon Nikka-joen varteen vuonna 1969. Välissä Nikkalla oli myös tislaamo Nishinomiyassa.

Samaan aikaan 1970-luvulla japanilaisten viskit alkoivat nousta alimman laatuluokan second grade -tuotteista special gradeen (jälkimmäisen osuus nousi vuosina 1972–1979 yhteensä 33 prosentista 54,1 prosenttiin). Vuonna 1983 japanin viskimarkkinat jakautuivat seuraavasti: Suntory 74,4 prosenttia, Nikka 16,5 prosenttia ja loput yhtiöt (Sanraku Ocean, Kirin-Seagram, Toa Shuzo ja muut) yhteensä 9,1 prosenttia.

Japanilaisen viskin nousu onkin sitten oma tarinansa. Juuri kun Hanyu ja Karuizawa oli ehditty menettää, alkoi ennennäkemätön buumi. Ensin japanilaisen viskin myynti oli kaikkien aikojen alhaisimmissa lukemissa, mutta sitten alkoi tapahtua. Vuodesta 2001 alkaen Japanin viskit ovat putsanneet palkintopöytiä maailmalla. Rajat tulivat vastaan 2010-luvulla: saatavuus alkoi heikentyä rajusti ja ikämerkityt viskit oli tuotannollisista syistä vaihdettava NAS-tuotteiksi.

Van Eyckenin graafit ja kaaviot ovat varsin karua luettavaa kenelle tahansa japanilaisen viskin ystävälle. Kaikki oli kuitenkin vielä varsin hyvin vuoteen 2014 saakka. Toisaalta loputtomaan synkistelyynkään ei Van Eycken ryhdy, vaan toivoo, että aika korjaa tilanteen.

Kun ensimmäinen kolmannes kirjasta on luettu, siirrytään tislaamoita käsittelevään toiseen osaan. Suntory aloittaa: Yamazaki, Hakushu ja Chita esitellään perinpohjaisesti, samoin Suntoryn Ohmi Aging Cellar. En ollut ikinä kuullut tuosta viimeksi mainitusta paikasta, vaikka 70 kilometrin päässä Yamazakista luoteeseen sijaitsee valtava viskivarasto, joka on rakennettu jo vuonna 1972. Uusin varastorakennus (Cellar 72) valmistui kesäkuussa 2015. Itse tislaamot esitellään hienolla tarkkuudella ja lopuksi käydään läpi vielä jokaisen tislaamon core range.

Nikkan legendaarinen Yoichi sekä Miyagikyon mallasviski- ja jyväviskitislaamot saavat yhtä paneutuneen käsittelyn, ja mukana mainitaan myös lopetettu Nishinomiyan tislaamo (josta en siitäkään muista lukeneeni aiemmin). Nikka-osuuden lopussa haastatellaan vielä omassa jaksossaan yhtiön johtaja ja Chief Blender Tadashi Sakuma. Japanilaiseen tyyliin kyseessä on herrasmies, josta ei kovin paljon henkilökohtaisuuksia irtoa.

Näiden jättiyhtiöiden jälkeen tislaamoesittelyt hiukan tiivistyvät. Kirinin omistama Fuji Gotemba on tarinaltaan kevyempi, mutta Van Eycken tasapainottaa tilannetta käymällä tarkkojen kaaviokuvien avulla tislaamon erilaisia tislaustapoja ja prosesseja, joilla saadaan niin kevyttä, keskitasoista kuin painavaakin tislettä. Myös Kirinin Chief Blender Jota Tanaka haastatellaan jakson lopuksi.

Hombo Shuzon omistama Mars Shinsu on vuorossa seuraavana (osallistuin äskettäin Viskin Ystävien Seuran Mars Shinsu -tastingiin, jossa tuli myös käytyä tislaamon historia läpi). Yhtiön historia viskinvalmistuksessa on ehdottomasti Japanin monimutkaisin ja taatusti yksi maailman hankalimmin hahmotettavista. Van Eycken on tehnyt miehen työn ja saanut hyvän otteen yhtiön eri vaiheista. Myös kuuluisa Mars Maltage 3+25 -viski esitellään omassa jaksossaan.

Eigashima Shuzon White Oak käsitellään välissä, ennen kuin päästään Venture Whiskyn Chichibuun ja Ichiro Akuton rooliin japanilaisen viskikulttuurin uudessa nousussa. Chichibun tynnyripolitiikka ja Ichiro Akuton rooli innovaattorina käydään huolellisesti läpi. Näiden jälkeen tulevat vielä Miyashita Shuzon tislaamo Okayama, Kiuchi Shuzon omistama Nudaka ja Sasanokawa Shuzon omistama Asaka. Eikä vyöry lopu vielä siihen: esittelyt jatkuvat Wakatsuru Shuzon Saburomarulla, Kentenin Akkeshilla ja Gaia Flow’n Shizuokalla. Ne ovat uusia tislaamoita, vaikka yhtiöillä onkin monilla pitkät juuret japanilaisessa juomateollisuudessa. Monissa näistä tislaamoesittelyistä on valokuvia vielä muoviin pakatuista tislaimista ja tynnyreistä.

Japanilaisen viskin uuden nousun jälkeen upotaan vielä hetkeksi menneisyyteen. Karuizawan ja Kawasakin tislaamoiden historiat ovat vavahduttavaa luettavaa. Van Eycken on dokumentoinut ihailtavalla tarkkuudella Karuizawan viimeiset vaiheet ja saanut kasaan esimerkiksi kuvasarjan siitä, missä kunnossa tislaamo oli keväällä 2008 ja miten se lopulta valmistautui purkuun 2015. Kuvat autiosta tislaamosta ja pihalla apeana seisovasta tislauspannusta hiljentävät kenet tahansa. Koko tämän teoksen hienoimpia haastatteluita on Karuizawan entisen työntekijän Osami Uchiborin tapaaminen marraskuussa 2015. Uchibori oli tislaamossa töissä vuodesta 1960 sen sulkemiseen saakka.

Later in the evening, I ask about the character of the Karuizawa new make. ”Why don’t you tell me,” Uchibori says with a complicit smile. He disapperars for a few minutes and comes back with a distillate sample dated 2006. This was the last spirit to ever run off the stills at Karuizawa, the spirit made by Ichiro Akuto under the tuttelage of Uchibori. When Ichiro set up his internship, it was part of the deal that he would purchase the spirit he made at Karuizawa distillery. He did but the interesting thins is that he filled it into a variety of casks types, including one mizunara cask. One day, a mizunara Karuizawa will see the light of the day, but it will be a while. As Ichiro told me, ”The spirit was very… characteristic, not clean at all, soi t will need a lot of time in wood.” As I sip the 2006 Karuizawa new-make alongside the first new-make produced at Chichibu (from 2008), I understand what he means. I know that it will be worth the wait, though.

Karuizawa on siis mennyttä, mutta perinne jatkuu. Osa tislausvälineistä on viety Shizuokan tislaamoon, joten ainakin hiukan Karuizawasta elää edelleen ja tuottaa viskiä. Uchibori kuitenkin muistuttaa, että Karuizawan viski oli aina monien asioiden summa: veden, ilmaston, viskiä tehneiden ihmisten.

Karuizawan jälkeen tulee vielä toinen menetetty suuruus, Hanyu. Ja siinäkin Ichiro Akuto on mitä vahvimmin läsnä, olihan Hanyu hänen sukunsa viskitislaamo. Onneksi Akuto sai pelastettua jäljelle jääneet tynnyrit ja on julkaissut viskiä sen jälkeen. Legendaarisen korttisarjan lisäksi tulossa on vielä viskejä: tällä hetkellä vanhin Hanyu odottaa edelleen pullotusta, koska vuoden 1985 tuotantoa on vielä jäljellä.

Lopetettujen tislaamoiden joukossa on vielä yksi, joka on suurelle yleisölle se kaikkein tuntemattomin: Takara Shuzon omistama Shirakawa, joka toimi aikanaan Fukushimassa. Takara aloitti toimintansa jo vuonna 1925, mutta alkoholilaitoksen se hankki käsiinsä vasta vuonna 1947. Ei ole tiedossa, tekikö yhtiö jo tuolloin viskiä Shirakawassa, mutta viimeiset viskit se kuitenkin teki 2000-luvulla. Laitos suljettiin maaliskuussa 2003 ja sen maat lahjoitettiin Fukushiman prefektuurille kesäkuussa 2011. Jälleen yksi luku japanilaista viskihistoriaa tuli päätökseensä.

Whisky Risingin kolmas osa on jo selvästi kahta aiempaa kevyempi, otsikoltaan Drinking Japanese Whisky. Siinä esitellään japanilaisia tapoja juoda viskiä, tuodaan tutuksi japanilaisia viskicocktaileja ja tavataan viskidrinkkeihin erikoistuneita baarimikkoja. Ja kun sinne asti päästään, alkavat japanilaisten viskibaarien esittelyt. Van Eycken on tehnyt paneutuvaa kenttätyötä ja pyrkinyt esittelemään paljon sellaisia baareja, joita ei muualta löydy. Toki joukkoon mahtuu myös todellisia kuriositeetteja, mutta luvun lukeminen aiheuttaa kaikkineen vakavaa matkakuumetta. Niitä viskejä on vielä jäljellä! Ainakin muutama, ainakin jossain…

Kirjan varsinainen päätösosuus onkin sitten jo vakavaa viskipornoa: ensin tulee luku nimellä Iconic Japanese Whisky Series ja sen jälkeen luku 33 Shades of Liquid Gold, jossa Van Eycken esittelee 33 legendaarista japanilaista viskiä. Joukkoon mahtuu totaalisen eeppisiä juomia, joiden ääressä ei voi kuin huokaista. Kunpa näistä olisi tiennyt kymmenen vuotta sitten… Nykyään lähes kaikki ovat menetettyjä, ja jos niitä jostain baarista löytää, hinnat ovat karanneet jo tavallisten kuolevaisten ulottumattomiin.

Whisky Rising päättyy lyhyeen jälkikirjoitukseen, jossa esitellään Japanin inspiroimia viskihankkeita maailmalta. Löytyy mizunara-kypsytyksiä ja muita. Tämän jälkikirjoituksen jälkeen tulevat vielä lähdeluettelo, sanakirjaosuus, tynnyritaulukko, hakemisto ja kartat. Erityisesti hakemisto on hyödyllinen, koska japanilaisen viskin historia on täynnä monimutkaisia kiemuroita ja hankalasti muistettavia nimiä.

Whisky Rising on nautittava myös ulkoisilta puitteiltaan. Neljänsadan sivun kokonaisuus on laitettu jykeviin kansiin, ja sisäsivuille on valittu hiukan huokoinen mutta juuri rakenteensa ansiosta kevyt ja tukeva paperi. Arvokas teos on saanut tyylikkään käsittelyn, kuvia on tarinan kulkuun nähden sopivasti ja kirjasinvalinta onnistunut. Teos on kaikkineen esine, jonka mielellään omistaa.

Kaikkineen Whisky Risingia ei voi varmaankaan kehua riittävästi. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille japanilaisesta viskistä kiinnostuneille ja ylipäänsä kaikille viskistä kiinnostuneille. Se on kielellisesti korkeatasoinen ja tarinankerronnaltaan totaalisen koukuttava. Teos toimii niin alusta loppuun saakka luettuna kuin yksittäisinä katkelminakin. Stefan Van Eycken, I salute you.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s