Month: helmikuu 2017

Jarkko Nikkanen & Mikko Honkanen: Suomalainen viski ja viskikulttuuri

Kun Jarkko Nikkasen ja Mikko Honkasen uraauurtava Suomalainen viski ja viskikulttuuri (Readme.fi, 2013) ilmestyi, ostin ja luin kirjan saman tien. En kuitenkaan tullut kirjoittaneeksi siitä mitään mietteitä ylös. Kun vuosia on kulunut tässä välissä useampia, tuntui sopivalta palata teoksen ääreen. Ja miten mahtavaa siitä tulikaan.

nikkanen-honkanen-suomalainen-viski-ja-viskikulttuuri-005Vasta tämän kirjan ääressä oikeastaan ymmärsin, miten paljon suomalaisessa viskikulttuurissa ja koko viskimaailmassa ylipäänsä on mennyt eteenpäin kuluneiden kolmen neljän vuoden aikana. Helsinki Distilling Companya ei ole kirjassa vielä olemassakaan. Kyrö Distillery Company kulkee teoksessa vielä nimellä Rye Rye Whisky Distillery ja Valamon tislaamo nimellä Herman’s. Panimoravintola Koulun omaan Sgoil-viskiin kohdistuu vielä merkittäviä odotuksia eikä Ägräs-nimen ilmaantumista kartalle osaa tietenkään kukaan ennakoida.

Teoksen ilmestymisen aikaan pidin erikoisena, että sen loppuun oli päätetty painaa Alkon viskihinnasto – sehän vanhentuisi vuodessa! En tiedä, oliko tempun laillisuuskaan täysin ilmiselvää. Kuten muistamme, tuolloin viskien hinnat eivät olleet vielä Alkon nettisivuilla näkyvissä, vaan luultavasti moni harrastaja piti tavallani Alkon viskeistä omaa Excel-taulukkoa, jota tuli päivitettyä Alkon painettujen hinnastojen ja Viskifoorumissa jaettujen tietojen avulla.

nikkanen-honkanen-suomalainen-viski-ja-viskikulttuuri-011Mutta tänä päivänä tuo kirjan loppuun painettu viskihinnasto on mahtava sukellus vain muutaman vuoden taakse, syyskuuhun 2013. Glenfarclas 40 yo maksoi Alkossa 299,00 euroa! Highland Parkin Loki lähti 156,00 eurolla ja Thor 140,10 eurolla… Ja Highland Park 30 yo oli totta kai kallis, mutta 399,00 euron hinta olisi tänä päivänä vielä periaatteessa tavallisen kuolevaisen ulottuvilla, kun nykyhinta lähentelee kuuttasataa. Olipa valikoimassa myös Glendronach 15 yo Revival, jota moni nykyään etsii ympäri maailmaa. Syyskuussa 2013 hinta oli 64,90 euroa.

Kokonaisuutena Suomalainen viski ja viskikulttuuri on napakka teos ja kuvastaa etenkin Jarkko Nikkasen myöhempiin teoksiin verrattuna hyvin sitä, mistä on lähdetty liikkeelle. Yhteensä 96 sivun laajuinen nide esittelee aluksi Alkon ja viskin historiaa Suomessa. Viskikulttuurille omistetun luvun jälkeen tulevat omat lukunsa suomalaisesta viskistä ja suomalaisista viskibaareista. Nikkanen on jalostanut näistä myöhempiin teoksiinsa laajemmat esitykset, mutta tämä kirja toimii erinomaisena dokumenttina lähtötilanteesta monellakin tavalla.

nikkanen-honkanen-suomalainen-viski-ja-viskikulttuuri-009Viskidrinkeille on teoksessa myös oma lukunsa, ja muutamat jaksossa mukana olevat baarimestarit esiintyvät myös myöhemmissä viskikirjoissa (esimerkiksi Pekka Välitalo ja Jussi Viljala ovat Nikkasen tuoreessa Parhaita viskejä -kirjassa haastateltuna brand ambassadorin roolissa). Teos päättyy kirjoittajien Alkon valikoimasta tekemiin poimintoihin ja tuohon edellä mainittuun hinnastoon.

Kirjan keskeisenä ja omaperäisenä sisältönä on viskikulttuuria käsittelevä luku, jota ei sellaisenaan ole enää hyödynnetty esimerkiksi myöhemmissä Nikkasen kirjoissa. Luvussa taustatarina vuorottelee lyhyiden ja vähän pidempienkin haastattelupätkien kanssa. Osa haastateltavista luonnehtii viskikulttuuria yleensä, sen käsitettä ja ulottuvuuksia, toiset taas konkretisoivat sen esimerkiksi suomalaisen viskikulttuurin tai edustamansa tuotteen kautta. Hauskoja tiivistyksiäkin tulee, tässä esimerkkinä Panimoravintola Koulun Teemu Artukan lausunto:

”Viskikulttuuris ei ol mittä krumeluurii, se ei ol herroje huseerauksii ja ainakaa mittä nyrpistelyy. Se o sitä ku voi maistaa huulillas elämä.”

nikkanen-honkanen-suomalainen-viski-ja-viskikulttuuri-004Kulttuurijakson sisältöinä käsitellään viskin erityispiirteitä, tuotantoa, anniskelua ja vähittäismyyntiä, tastingtoimintaa ja viskitapahtumia, kotimaista seuratoimintaa ja viskikulttuurin tulevaisuutta. Uisge on jo vakiinnuttanut asemansa viskitapahtumana, mutta OlutExpoa vasta ennakoidaan:

Hyvien suomalaisten olut- ja viskitapahtumien joukkoon saadaan syksyllä 2013 Suomen OlutExpo -tapahtuma, joka tuo molemmista juomista kiinnostuneille uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia. Viski on yhtä helposti lähestyttävä kuin olut, ja juomat sopivat hyvin yhteen. Tästä hyvänä näyttönä on Tukholmassa jo 22. kertaa järjestettävä Stockholm Beer and Whisky Festival. Odotamme mielenkiinnolla tapahtumaa!

nikkanen-honkanen-suomalainen-viski-ja-viskikulttuuri-006Suomalaista viskiä käsittelevässä luvussa on tosiaan tämän kirjan aikaan vasta neljä toimijaa: Beer Hunter’s, Teerenpeli, Koulu ja Herman’s. Peltohermannin nimellä aloittanut Herman’s oli sittemmin muuttanut nimensä Hermannin Viinitilaksi, ja Ilomantsissa tehdyt koe-erät oli brändätty Herman’sin nimelle. Varsinaiseen Valamon Luostarin Tislaamon viskiin oli vielä matkaa: Timo Kettusen ja Harri Turusen yhteydessä kyllä mainitaan heitä viskin tislaamiseen innostaneet Taposen veljekset, mutta sittemmin yhtiön osakkaiksi ryhtyneiden Arttu ja Samuli Taposen rooli on kirjan julkaisun aikaan vielä ollut tulevaisuuden hämärässä.

Kyrön tislaamo on kirjassa vielä nimellä Rye Rye Whisky Distillery, eikä vanhassa meijerirakennuksessa ollut tislattu vielä pisaraakaan. Koe-erät oli tehty Beer Hunter’sin tislaimilla Porissa, eikä siinä apuna ollut Mika Heikkinenkään ollut vielä vaihtanut sukunimeään Tuhkaseksi. Kukaan ei vielä tiedä, mitä Kyrön tislaamosta todella on tulossa. Tämä teos sisältää nimensä mukaan aidosti arvokasta dokumentaatiosta suomalaisesta viskikulttuurista ja viskistä.

nikkanen-honkanen-suomalainen-viski-ja-viskikulttuuri-008Suomalaisia viskiravintoloita esitellään mukavalla laajuudella. Itse asiassa listaa selaamalla itsekin huomaan, miten vähän olen lopulta Suomen viskibaareja vasta kolunnut, vaikka esimerkiksi Keppana Kellari on tullut nähtyä. Sen verran ravintolarintamallakin asiat ovat muuttuneet, että Tampereelle on avattu Ruby & Fellas, joka kuuluisi ehdottomasti mukaan päivitettyyn versioon tästä luvusta.

Kirjan viskidrinkeistä en osaa sanoa varsinaisesti mitään, koska en ole vieläkään löytänyt kulmaa lähestyä näitä sekoituksia. Sinänsä ne ovat olennainen osa viskikulttuuria enkä niiden mukanaoloa tässä teoksessa mitenkään kyseenalaista.

Teoksen lopuksi kirjoittajat analysoivat Alkon viskivalikoimaa syyskuun 2013 tilanteessa. Amerikkalaiset, irlantilaiset, kanadalaiset, japanilaiset, ruotsalaiset ja suomalaiset viskit käydään läpi, ennen kuin sukelletaan skottiviskiin, ensin sekoitteiden kautta ja sitten sukeltamalla skotlantilaisiin mallasviskeihin. nikkanen-honkanen-suomalainen-viski-ja-viskikulttuuri-010Vielä on noihin aikoihin ollut Alkossakin pari ikämerkittyä japanilaista viskiä, se pistää silmään.

Kaikkineen Suomalainen viski ja viskikulttuuri on näin muutama vuosi julkaisun jälkeen arvioituna kokoaan merkittävämpi teos. Jarkko Nikkanen ja Mikko Honkanen ovat tehneet miehen työn ja ryhtyneet ilmeisen oikeaan aikaan dokumentoimaan, mitä suomalaisessa viskikulttuurissa ja tislaamotoiminnassa tapahtuu. Uskon, että tämän teoksen arvo tulee tulevina vuosina vielä kasvamaan. Lisäksi on annettava erityiskiitokset kirjan huolitellusta kieliasusta ja tyylikkäästä ulkoasusta. Tämän omistaa mielikseen.

Port Charlotte 2007 CC:01, 57,8%

Nyt käsissä on Port Charlottea hiukan erikoisista tynnyreistä, Cognacin alueen ranskalaisesta tammesta. Kyse ei toki ole mistään läpimarinoiduista konjakkipöntöistä, vaan vähän kevyempää hedelmäbrandyä aiemmin kypsyttäneistä Eau de Vie -tynnyreistä.

Olisin päässyt maistamaan tätä jo viime syksynä Bruichladdichin tislaamolla, mutta makuaistini oli tuolloin jo niin loppuun käsitelty, etten kokenut siinä enää mieltä. Parempi nautiskella nyt ajan kanssa.

Port Charlotte 2007 CC:01

(57,8%, OB, 2007–18.1.2016, Travel Retail Exclusive, 70 cl)

Tuoksu: Mahtava lihaisuus on heti läsnä. Mielenkiintoinen yhdistelmä paksua turvesavua, suolaista merellisyyttä ja varsin kirpeää, sitruunaista hedelmäisyyttä. Raikasta omenaa ja aprikoosia. Toisaalta taas muhkeaa palvikinkkua, maltaista paahteisuutta, mineraalisuutta, vaniljaa. Nam. Vesilisä tuo vesimelonia ja mukavan kepeitä, kukkaisia nuotteja.

Maku: Nyt on voimaa. Todella järeä turvesavu, kirpeä hedelmäisyys ja erittäin vahvat mausteet eivät anna armoa. Tuhkaisuutta, jodia, lihaisuutta, paahteisuutta, suolaa ja pippuria riittää. Suutuntuma on melko täyteläinen ja todella kihelmöivä. Hunajaisuutta, vaniljaisuutta, karamellipossua, voita. Sitruunaa, aprikoosia, omenaa, hedelmäliköörimäisyyttä. Tammi on vahvasti esillä. Jälkimaku ampuu täydeltä laidalta kirpeää hedelmää ja lihaisaa savua. Salmiakkia, tuhkaisuutta, jopa tupakkaisuutta. Hunajaa, karamellia, vaniljaa, pähkinää, tanniineja ja napakkaa pippurisuutta. Keskipitkä finaali, ohenee varsin nopeasti. Vesilisä nostaa kukkaisia sävyjä ja vaniljaista herkkyyttä kaiken jyräämisen alta.

Arvio: Todella järeä PC-pullote, meinaa lähteä tukka päästä. Hyväähän tämä on. 87/100

Glendronach 20 yo 1995/2015 Cask #4074, 52,8%

Maistelussa brittimarkkinoille pullotettu Glendronach, joka on kypsynyt 20 vuotta PX:ssä. Taas käsissä näyttäisi pullomäärän perusteella olevan sellainen yksilö, joka on kypsynyt parissa eri tynnyrissä, mutta koska pullotus on tehty lopulta yhdestä puncheonista, se on voitu myydä single caskina.

Vastaava tapaus tuli maistettua äskettäin, Cask #3806. Siinäkin yhdestä puncheonista oli saatu yli 700 pulloa 19-vuotiasta viskiä, ja valistunut vierailija tiesi kommentissaan kertoa, miten asian laita näissä todella on.

Nyt tällä viskillä on ikää ja pullomäärääkin on vielä aavistuksen enemmän. Tässä voi siis olla kolmekin refill-tynnyriä alkuperäislähteenä.

Glendronach 20 yo 1995/2015

(52,8%, OB, 25.10.1995–11/2015, UK Exclusive, Cask #4074, Pedro Ximénez Sherry Puncheon, 735 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklainen, hedelmäinen ja hiukan sulkeutunut. Omenaa, vaniljaa ja tammisuutta vahvasti mukana, luumu ja rusina tulevat esiin vasta niiden alta. Pieni tallisuus ja kellarimaisuuskin löytyy, nahkaisuutta ja hiukan mustetta. Leipämäistä maltaisuutta, perussävy on jopa kuivakka. Vesilisä avaa raikasta yrttisyyttä.

Maku: Rusinaisuutta, hedelmää, pähkinää ja tammea. Suutuntuma on melko kermainen mutta runko tuntuu silti aavistuksen kevyeltä. Omena ja vanilja ovat edelleen vahvasti esillä, tammen mausteisuus ja tanniinit tuntuvat selvästi. Maltaisuutta, Weetabixia, nahkaisuutta. Yllättävän kuiva ollakseen PX-tynnyristä. Pähkinäistä karvautta on mukana myös runsaasti. Jälkimaku liikkuu tumman suklaan, luumun ja rusinan mailla. Saksanpähkinää, tammea, kanelia, pientä salmiakkisuutta. Hiukan tunkkainen ja kuivan sulkeutunut. Hedelmäinen makeus jää pienen sitruksisuuden ja omenan varaan. Melko pitkä finaali. Vesilisä nostaa makeutta pintaan, ruskeaa sokeria etenkin.

Arvio: Rungoltaan hiukan kevyt ja makumaailmaan kuivakka yksilö. Jää käytännössä kaikilla osa-alueilla merkittävästi ohuemmaksi ja värittömämmäksi kuin vieressä verrokkina ollut Cask #447. Hyvää tämä silti on, mutta ei mene huippujen harvalukuiseen joukkoon. 87/100

Glen Grant 15 yo 1997/2013, Cadenhead Small Batch 46%

Käsissä on oletettavasti ex-bourbontynnyreissä kypsynyttä Glen Grantia. Pullotussarjana on Cadenheadin Small Batch, jossa on tällä kertaa hiukan erilainen pullomuoto ja etiketti.

Glen Grant 15 yo 1997/2013, Cadenhead Small Batch

(46%, Cadenhead Small Batch, 1997–10/2013, 70 cl)

Tuoksu: Ehtaa päärynälimua. Smurffipullo on avattu aikaa sitten ja hapot ovat päässeet haihtumaan. Ruohoisuutta, kepeää maltaisuutta, vaniljaisuutta, briossia. Raikasta valkoviiniä, hiukan sitruunamelissaa. Erittäin mieto ja miellyttävä tuoksu, omenaisia ja kukkaisia sävyjä riittää. Vesilisä tuo hiukan käsirasvaa.

Maku: Päärynää ja maltaisuutta, maltaisuutta ja päärynää. Makumaailma on hiukan kapea, mutta kevyt hedelmäisyys kantaa mukavasti. Vesimelonia, hiukan kiiviä, makeaa omenaa, raparperihilloa. Suutuntuma on kevyt ja raikas. Sitruunamelissaa, aavistus limettiä, murotaikinaa, vaniljakastiketta. Jälkimaku alkaa yllättävänkin tammisena ja mausteisena, vaikka päärynäinen ja maltainen perussävy nouseekin nopeasti hallitsevaksi. Ruohoisuutta, limettiä, omenaa, kukkaisuutta, ihan ripaus lakritsia. Nyt jo pientä hapokkuutta, valkoviiniä, minttua, kevyttä paahteisuutta. Keskipitkä, nätisti kuivuva finaali. Vesilisä availee minttua.

Arvio: Tavallaan hyvin yksinkertainen viski, mutta silti tässä on myös jotain todella rehellistä ja maistuvaa. 84/100

Talisker 25 yo 2007 Edition 58,1%

Taliskerin 25-vuotiaan julkaisu vuodelta 2007 on kerännyt jonkin verran myös eriäviä mielipiteitä. Tähän varsin mittavaan pullotuserään käytetyissä refill-tynnyreissä on joidenkin tietojen mukaan ollut hiukan enemmän ex-sherryä mukana kuin monissa muissa Taliskerin vastaavissa vuosijulkaisuissa.

Sen verran harvinaista herkkua näistä 25-vuotiasta Taliskereista on nykyisellään tullut, että tähän kohdistuu kyllä merkittäviä odotuksia. Aiemmin maistamani Taliskerin kaksvitoset ovat olleet järjestään aivan loistavia.

Talisker 25 yo 2007 Edition

(58,1%, OB, 1982*–2007, Refill Casks, 6894 bts., 70 cl)

Tuoksu: Mahtavan merellinen, napakan turvesavuinen ja viileän yrttinen. Hunajaisuutta, karamellisuutta, vaniljaa. Savua, salmiakkia, suolaisuutta ja pientä pippuria. Eucalyptusta, kauniisti kuivunutta tammisuutta. Upea kokonaisuus, ehkä hiukan tavanomaista makeampi. Hiukan rusinaa myös. Vesilisällä raikkaus nousee.

Maku: Pippurinen ja makean omenainen, mineraalinen ja kihelmöivä. Hunajainen makeus kohtaa räjähtävän turvesavun, suolaisuus ja sitruksisuus taittuvat pehmeään luumuun ja vaniljaisuuteen. Suutuntuma on täyteläinen ja varsin täydellinen. Hedelmäisyyttä leikkaa pieni kitkeryys, mustan teen ja tanniinien liike taustalla. Rusinaisuus ja tammisuus ovat selvästi mukana. Jälkimaku alkaa erittäin mineraalisena ja raikkaana. Eucalyptusta, kuivaa tammisuutta, yrttisyyttä, merellisyyttä. Vähitellen kitkeryys nousee, sitruuna happanee ja tunkkaisuus lisääntyy. Lakritsia ja happamuutta. Melko pitkä finaali, jonka oikeastaan soisi jatkuvan vielä hiukan pidempään. Vesilisä tekee tälle välittömästi hyvää, keventää happoja ja tasapainottaa tätä oivallisesti.

Arvio: Todella hyvä Talisker. Kaikkien aikojen parhaimmista 25-vuotiaista jäädään toki hiukan, esimerkiksi jälkimaku ei ole aivan niin taivaallinen kuin vaikkapa vuoden 2009 editiossa. Mutta huippuluokan viskiähän tämä silti on. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100. Whisky Monitor Database 88/100 (per 14).

Talisker 2006/2016 Distillers Edition 45,8%

Käsittelyssä on tänään tuttua DE-kamaa Taliskerilta, uusinta erää. Suunta on ollut tavallaan sama kuin Lagavulinin Distillers Editioneissa: täyteläisestä ja ylikypsästä sherrypommituksesta on siirrytty vuosi vuodelta napakampaan ja tammisempaan suuntaan. Mutta toisin kuin Lagavulineissa, Taliskereissa tämä kehitys on ollut paljolti hyvästä.

Talisker 2006/2016 Distillers Edition

(45,8%, OB, 2006–2016, Batch No. TD-S: 5SE, Double Matured in Amoroso Cask Wood, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen ja imelän hedelmäinen. Salmiakkia, lääkemäisyyttä, mineraalisuutta, suolaa. Kovasti on pekonia ja savumakkaraa. Hedelmissä on ylikypsä vivahde, rancio-tunnelma on muutenkin vahva. Luumu tuntuu jopa ummehtuneelta. Varsin runsas ja tunkkainen kokonaisuus. Vesilisä avaa puunsavua vielä lisää.

Maku: Turvesavua ja hedelmäisyyttä riittää. Suutuntuma on kermaisen täyteläinen ja varsin helppo. Tammi ja mausteet pysyttelevät taka-alalla, punaista omenaa ja rusinaisuutta riittää. Salmiakkia ja suolaisuutta, pekonia ja savumakkaraa löytyy kyllä vähintään riittämiin. Suklaisuutta, marjaisuutta, hilloa, kinuskia. Jälkimaku pukkaa vihdoin tammen ja mausteet pintaan, eikä pippuriakaan tarvitse enää kysellä. Lääkemäinen ja mineraalinen puoli nousee kunnolla pintaan, kun jälkimaku ohenee. Tanniinit, marjaisuus ja rusinaisuus jäävät pintaan lopuksi. Keskipitkä finaali on lopulta yllättävänkin kevyt. Vesilisä tekee tästä nopeasti kitkerän, kun sitruksisuus ja tammisuus nousevat hallitseviksi.

Arvio: Oikein mainio lajissaan, vaikka jää silti paikoitellen vähän ohueksi. 86/100

Kilchoman 5 yo 2011/2016 for Bresser & Timmer, Cask #559, 58,2%

Maistelussa Kilchomanin single cask -pullote hollantilaiselle Bresser & Timmerille. Mielenkiintoista – etenkin, kun edellinen maistamani B&T-tynnyri oli niin loistava.

Kilchoman 5 yo 2011/2016 for Bresser & Timmer

(58,2%, OB for Bresser & Timmer, 22.9.2011–14.11.2016, Cask 559/2011, Oloroso Sherry Cask, 348 bts., 70 cl)

Tuoksu: Upea yhdistelmä hiilisavua ja suklaisuutta. Salmiakkia, lakritsia, kumia, hiukan nokea. Siirappisuutta, rusinaa, bbq-kastiketta. Todella runsas ja paksu kokonaisuus, jossa hyvin makea sherryisyys taittaa peistä kuivan ja lääkemäisen turvesavun kanssa. Herkkua. Vesilisä aukoo hiukan kermaa ja toffeeta.

Maku: Maukkaan suklainen ja napakan hiilisavuinen. Paksu ja täyteläinen. Salmiakki on jälleen pääosassa, rusinaisuus ja siirappi tulevat mukana. Suutuntuma on muhkean täyteläinen ja tekstuuri painava. Kaiken keskellä on tammisuutta, suolaisuutta, merellisiä piirteitä. Todella lähellä tynnyri #666:n luonnetta. Omenaisuutta, mausteisuutta, pientä sitruksisuutta. Jälkimaku kiertyy hienosti salmiakkisuuden ympärille. Turvesavua, hiiltä, nokea, kumia, suklaata, siirappia, makeaa kahvisuutta. Imelyyttä riittää, mutta sitä vastaan nousee suolaisuutta ja napakkaa mausteisuutta. Oivallinen, mutta korkeintaan keskipitkä finaali. Vesilisä saa tammen selvästi esille.

Arvio: Käytännössä yhtä erinomaista tavaraa kuin tynnyri #666. Ei pahaa sanottavaa. Savuisten sherryviskien ystäville silkkaa juhlaa. 89/100

Aberlour A’bunadh Batch #56, 61,2%

Lasissa on pitkästä aikaa Apunappia Aberlourilta, tällä kertaa pullotuserää 56. Nämä ovat siitä ihmeellisiä tuotteita, että vuodesta toiseen taso on melkeipä sama – eli korkea.

Aberlour A’bunadh Batch #56

(61,2%, OB, 2016, Batch #56, Oloroso Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Muhkean sherryinen ja suklainen. Mausteisuutta, kanelia, kuivakakkua, rusinaa. Kunnon taatelit. Luumuhilloa. Pientä tallisuutta ja satulaa. Siirappinen makeus on varsin muhkeaa ja leivosmaisuus jopa imelää, mutta napakka tammi pitää ryhdin kasassa. Houkutteleva tuoksu. Vesilisä availee kermaisia sävyjä.

Maku: Vahvan suklainen ja makean siirappinen. Tallisuutta ja nahkaisuutta, mausteisuutta ja kermaisuutta. Uunikypsää banaania, toskaomenaa, rusinaisuutta. Suutuntuma on täyteläinen ja painava. Kaiken järeän sherryisyyden keskellä silti huomaa, miten tammen aktiivisuus ja maltaisuuden napakkuus kertovat melko lyhyestä kypsytysajasta. Täyttä syvyyttä tämä ei ole vielä saavuttanut, mutta on vahva omassa sarjassaan. Jälkimaku alkaa tiukan tammisena, tumman suklaisena ja mausteisena. Rusinaa, luumua, kanelia, inkivääriä, neilikkaa, kahvia, maustepippuria. Keskipitkä, maukas finaali. Vesilisä tuo runsaasti kermatoffeeta pintaan.

Arvio: Oivallinen sherryviski, jälleen kerran. 87/100

Uisge 2017

Uisgesta on tullut perinne, joka ainakin jossain määrin määrittää omaa vuodenkiertoani viskiharrastuksen parissa. Tänä vuonna olin huolestunut pääsystäni paikalle, koska alkuviikolla flunssa uhkasi painaa päälle, mutta automaaginen parantuminen ehti sentään tapahtua edeltäväksi päiväksi. Pääsin kuin pääsinkin käyttämään pääsylippuni ja kokemaan tastingit, jotka olin ennakkoon ostanut.

Kaksipäiväiseksi vakiintunut Uisge 2017 järjestettiin siis tänä vuonna 10.–11. helmikuuta tuttuun tapaan Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Tänä vuonna käytössä oli Seamchip-lipunmyynti, josta sai QR-koodilliset liput ladattua puhelimeensa mukaan. Moni kyllä näytti tulostaneen paperilippujakin mukaansa. Kukin toimikoon tavallaan.

uisge-2017-007Vuoden ehdottomasti paras uudistus oli Seamchipin ladattava kortti, jolla viskien ostaminen käytännössä paikan päällä hoidettiin. Edeltävien vuosien juomalippuarkeista oli vihdoin päästy eroon, eikä arvokkaampien viskien ostamiseen tarvinnut enää pinota valtavaa määrää juomalipukkeita – pelkkä kortin näyttäminen lukulaitteelle riitti. Laite näytti myös jäljellä olevan saldon, mikä helpotti rahanmenon jatkuvaa arviointia. Mikäli kortille jäi päivän päätteeksi rahaa, se luvattiin antaa korttipantin kanssa tiskiltä takaisin, kun poistui paikalta (tämä ei kyllä Mushimaltin raportin mukaan tosielämässä toteutunut). Muilta osin maksusysteemi toimi tänä vuonna kyllä aivan loistavasti.

Osallistuin Uisgessa jälleen vain avauspäivään, mutta olin kerrankin ajoissa paikalla. Neljän pintaan salissa oli hyvin tilaa ja kaikkia viskejä vielä hyvin tarjolla. Lyöttäydyin kaverini seuraan ja ampaisin Highland Park -valikoiman ääreen. En ollut tosiaankaan ainoa, koska kyseisellä tiskillä oli lähes koko ajan jono.

uisge-2017-005Ensimmäisenä lasiini kaatui Highland Park 12 yo 2004/2016, Suomi 100, 59,2%. Sen väri oli selvästi vaaleampi kuin vieressä olleen Highland Parkin seurapullotteen, jonka olin ennättänyt jo pariin kertaan maistaa ennen Uisgea. Juhlapullote oli muutenkin sherryisyydeltään pykälän kevyempi kuin seurapullote – enemmän vahaisuutta, hunajaisuutta ja kermaisuutta, vähemmän suklaata ja tallisia sävyjä. Ihan hyvä viski tämäkin oli, mutta järkälemäinen seurapullote vie kyllä kaksintaistelussa minun pisteeni.

uisge-2017-006Highland Parkin juhlapullotteen jälkeen päätin maistaa värikkään kaksikon samalta tiskiltä: Highland Park 17 yo Ice Edition 53,9% ja Highland Park 15 yo Fire Edition 45,2% oli hyvä vielä maistaa suhteellisen tuoreella suulla. Näistä Ice Edition oli selvästi enemmän omaan makuuni kaikessa karkkisuudessaan ja vaniljaisuudessaan. Fire Editionin viinisyys ja nahkaisuus oli jo vähän liikaa, vaikka ei sekään mikään huono viski ole – portviinissä vain on omat haasteensa.

uisge-2017-021Salin päädyssä oli tutulla paikallaan Pikkulinnun tiski, ja sen ääressä olivat myös tutut, jatkuvat jonot. Markku Ristevirta ja Atte Erkkilä olivat tuoneet paikalle kiitettävän määrän Ardbeg-pulloja sekä mojovan kattauksen Blackadderin Raw Caskeja ja The Whisky Agencyn pullotteita. Ardbegin Provenancen tapaiset ääriviskit puuttuivat tällä kertaa joukosta, mikä oli rahanmenon kannalta ihan hyväkin asia.

Maistelin tiskiltä kaverini kanssa ristiin kaksi Ardbegin single caskia sieltä vanhemmasta päästä. Omaan lasiini pääsi Ardbeg 16 yo 1990/2007, Cask #86, 52,8% ja kaverini lasiin Ardbeg 16 yo 1992/2008, Cask #772, 55,7%. Valinnat menivät siinä mielessä oikein, että 1990 oli selvä suosikkini näistä kahdesta, kaikessa tylyssä jodisuudessaan ja pienessä bensaisuudessaankin. Vuoden 1992 single caskissa oli banaaninen ja aavistuksen makea vivahde, joka ei puhutellut minua ihan niin vahvasti tällä kertaa. Hyvä viski sekin totta kai oli.

uisge-2017-019Myöhemmin Pikkulinnun tiskillä tuli maistettua myös koko Uisgessa omaksi suosikikseni noussut Tomatin 45 yo 1966/2011, The Whisky Agency & The Nectar 46,1%. Sherryssä kypsynyt ikävanhus ei ollut ainakaan omaan suuhuni tippaakaan väsynyt, vaan mausteisuus ja öljyinen sherryisyys olivat mahtavasti auki. Itse asiassa viski oli niin tyylikäs, että sitä varten olisi ollut hyvä vetäytyä johonkin syrjäiseen nurkkaan istumaan ja askartelemaan viskin nyanssien parissa. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan jatkoin matkaa.

Olin ostanut etukäteen lipun Arran-tastingiin kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli, että vetäjäksi saatu tislaamolta Senior Brand Manager Louisa Young, joka on ollut pitkään mukana ja tuntee tislaamon läpikotaisin. Toinen syy oli, että olin juuri lukenut Neil Wilsonin tuoreen Arran-historiikin The Arran Malt. An Island Whisky Renaissance (Neil Wilson Publishing, 2016) ja halusin vielä syventää käsitystäni Arranin viskeistä käytännössä. Kirjoitan tuosta kirjasta tänne blogiinkin, kun vain ennätän.

uisge-2017-003

Louisa Young aloitti loppuunmyydyn tastingin yläkerran Hallintohuoneessa kello 17.00. Kokemus näkyi kaikessa: Young ei tarvinnut mitään esitysmateriaaleja, vaan pystyi pudottelemaan faktansa ja näkemyksensä täysin hakematta. Esitys oli harvinaisen luonteva ja sujuva, eikä suomalaiseen tapaan kenelläkään ollut mitään kysyttävää, vaikka kysymyksille olisi ollut paikkoja tarjolla.

Tastingin viskikattaus oli runsas ja varsin edustava. Sen verran Youngilla oli kokemusta suomalaisista, ettei ensimmäisen viskin maistelua tarvinnut paljon odotella. Arran Robert Burns Malt 43% oli itselleni entuudestaan tuttu viski. Young kuvaili sitä hyväksi aperitiiviksi, joka sopii myös cocktaileihin. Tislaamon väki suosittelee sitä esimerkiksi Burnito-nimiseen cocktailiin, joka on mallasviskipohjainen versio mojitosta. Kaikkineen Robert Burns Malt on noin seitsemänvuotiasta viskiä, siitä pääosa on ex-bourbonia ja pieni osa ex-sherryä.

Seuraavaksi maistetun Arran 10 yo 46% -viskin reseptiikka on varsin samanlainen kuin Burnsissa. Sekin oli itselleni entuudestaan tuttua viskiä ja muistutti hyvin siitä, miten kepeä perusluonne tisleellä on. Seuraavaksi maistettu Arran 18 yo 46% sisältää enemmän first fill bourbonia. Tuota viskiä en ollut aiemmin maistanut, mutta kokonaisuus vastasi hyvin odotuksiin. Tuoksu on nuorempia versioita banaanisempi ja hiukan syvempi. Mausta löytyi mausteista runsautta ja hedelmäisiä ulottuvuuksia entistä enemmän. Jälkimaku liikkui mausteisella ja hedelmäkakkuisella puolella. Parhaiten iän tuoman edun huomasi jälkimaun pituudessa ja syvyydessä.

Arranin 18-vuotias on Youngin mukaan koostettu vanhoista tynnyreistä, joissa oli mukana pajon nykyistä enemmän refill-sherryä. Tislaamon perustaja Harold ”Hal” Currie (1924–2016) oli kova vanhojen Macallanien ystävä ja hankki siksi paljon ex-sherrytynnyreitä varastoon. Nykyään taas bourbon barrelit valtaavat varastoissa alaa. Tynnyripuolella Arran panosti aikoinaan viimeistelyissä valtavasti kaikenlaisiin erikoistynnyreihin, erikoisimpana ehkä champagne barrique -tynnyrit. Nyt finistelyissä löytyy enää Amaronea, Sauternesia ja Portia. Youngin mukaan sekä Amarone-tynnyrit että Amarone Cask Finish -pullot loppuivat heiltä varastoista, koska vuonna 2014 oli huono sadonkorjuu Italiassa. Nyt tuote tekee paluun markkinoille tämän vuoden maaliskuussa.

uisge-2017-009Young käytti tilaisuutensa hyväkseen myös markkinoimalla vierailuja Arran. Arranilla on tehty paljon suunnittelua viskituristien ehdoilla: kaiken olennaisen pääsee tislaamolla näkemään ja lähestyminen on helppoa. Youngin mukaan tislaamolla käy 100 000 turistia vuodessa, mikä kuulostaa kyllä todella suurelta määrältä ainakin omiin korviini.

Mielenkiintoisena knoppitietona Young kertoi, että viime vuonna Arran teki ensimmäisen Local Barley -tisleen Arranin ohrasta. Yield ei ole niin suuri länsirannikon ohrassa verrattuna itään, josta suurin osa Arranin maltaasta tulee, joten paikallisesta ohrasta tehdyt viskit tulevat todennäköisesti jäämään erikoisuuksiksi myös heillä.

Perusviskien jälkeen tastingissa siirryttiin finistelyihin. Arran Sauternes Cask Finish 50% on kypsynyt seitsemän vuotta ex-bourbonissa ja viettänyt 12 kuukauden viimeistelyjakson Sauternes-jälkiruokaviinitynnyreissä. Tuoksu oli makean hedelmäinen ja pehmeän mausteinen, maussa oli hedelmämehua ja likööristä öljyisyyttä. Jälkimaku on mukavan nektarinen ja pehmeä, vaikka tätäkin viskiä rasitti ainakin omassa suussani pieni yleispätevyys. Olisin toivonut hiukan enemmän karaktääriä.

Arran Amarone Cask Finish 50% oli tämän tastingin ykköstykkejä. Viimeistelyssä Arran käyttää Allegrinin Amarone-tynnyreitä, joten se puoli on ainakin laadun osalta kunnossa. Youngin mukaan Arran on muutenkin ainoa tislaamo, joka käyttää säännöllisesti Amarone-tynnyreitä; muilla tislaamoilla Amaronet ovat vain erikoisuuksina. Viskin tuoksu oli kyllä varsin viininen ja pehmeän nahkainen, maku vielä nahkaisempi. Tanniinit olivat todella napakat ja pippurinen marjaisuus dominoi – tässä oli nyt sitä toivottua karaktääriä. Jälkimaku oli hehkuviininen ja tanniininen, varsin pitkä ja pippurinen. Oivallista viskiä kyllä.

Viimeisteltyjen viskien jälkeen siirryttiin vielä turpeisen Arranin äärelle. Machrie Moor 3rd Edition 58,5% oli turpeisuudeltaan 20 ppm ja erottui kaikkineen setissä melkoisesti joukosta. Youngin mukaan turpeiset Arranit olivat vuoteen 2009 saakka vain 14 ppm, kunnes fenolisuutta nostettiin 20 ppm:ään. Vuodesta 2010 lähtien mukana on ollut jopa 50 ppm:ää. uisge-2017-010Kaikkineen tässä Machrie Moorissa oli turvesavuisen new maken henki läsnä. Tuoksussa oli vegetaalinen turve ja maussa tietty makea raakuus, paljon suolaa ja sitruksisuutta. Jälkimaku jäi vähän ohueksi. Kaikkineen viski tuntui tämän kattauksen keskellä vähän kypsymättömän oloiselta.

Tastingin päätökseksi oli varattu yllätys: Arran 16 yo 2000/2016 Private Cask for Finland 49,8%. Viski on valittu Suomen Mallaswhiskyseuran matkalla, oloroso hogsheadista on saatu 180 pulloa ja tuote on tulossa Alkoon myyntiin vielä tänä keväänä. Nyt kyseessä oli kuulemma ensimmäinen kerta, kun tuota viskiä maistettiin tislaamon ulkopuolella. Tuoksu tuntui sherryiseltä ja kaakaojauhemaiselta, varsin suklaiselta ja rasvaiselta. Maussa sherry hallitsee melkoisesti. Kokonaisuus on rasvainen, varsin luumuinen ja tiivisrakenteinen, vaikka runko on suhteellisen kevyt. Jälkimaku on kahvinen ja sopivan kitkerä, pähkinäinen ja suklainen. Hyvä viski tuntui olevan kyseessä kaiken kaikkiaan.

Arran-tastingin ja loistavan Louisa Youngin jälkeen oli valmis pitämään ihan kunnon tauon (Young muuten jatkoi menestyksellisesti tastingeja vielä lauantainakin, Just Peat It! raportoi seuraavan päivän setistä). Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa Vanhan Uisge-menua, jota olen kyllä monena vuonna katsellut sillä silmällä. uisge-2017-011Aiemmin olen kuitenkin tullut myöhemmin paikalle ja ehtinyt syödä jo ennen saapumista. Nyt sain buffetissa vatsani täyteen – ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi (joskin Viskisiepon tavoin kuulin ympäriltäni muutamia valitteluita hinnasta, ja se oli toki buffetista melko lailla ylärajoilla). Kolmen vartin hengähdystauon jälkeen olin taas valmis maistelemaan muutaman viskin ennen illan viimeistä tastingia.

Tässä vaiheessa viimeistään tajusin, että tupa on täynnä. Salissa piti ihan tosissaan tunkea eteenpäin, jotta pääsi haluamilleen tiskeille. Viskien nyanssien aistimiseen olosuhteet eivät olleet varsinaisesti kaikkein otollisimmat. Itsekin siirryin enemmän seurusteluosastolle, kun tuntui, että jokaisen mutkan takana oli joku tuttu. Tuli siinä kyllä viskejäkin maisteltua. uisge-2017-014Teerenpeli Suomi 100 Juhlaviski 43% oli tuttua Teerenpeliä ja sopi hyvin ruokailun jälkeen vielä suhteellisen tuoreelle suulle. Irlantilaisen Whiskeyn Ystäville pullotettu Midleton 1997, Cask #52912 for IWY 57,5% olikin sitten jo varsin tykkiä tavaraa.

Myöhemmin illalla maistetuista mieleen jäivät muun muassa äärimmäisen ruutinen Mortlach 24 yo 1991/2015, Hart Brothers 51,6% ja turhat karstat aivoista räjäyttänyt Octomore 10 yo Second Edition 57,3%. Ehdin sentään vähän huilata, ennen kuin painuin illan päättäneeseen Valamo-tastingiin.

uisge-2017-002

Kello 21.00 alkoi yläkerran Hallintohuoneessa Arttu Taposen Valamo-tasting. Missasin syksyllä Punavuoren Ahvenessa järjestetyn tilaisuuden, jota ystäväni kovasti kehui jälkikäteen. Nyt pääsin suorittamaan asiaan kuuluvan paikon. Tupa ei ollut ihan täynnä, joten siinä saatiin hyvää keskusteluakin aikaan.

uisge-2017-018Aloitusviskiä arvottiin melkoisesti, koska periaatteessa savutisle olisi ollut oikea valinta, mutta se taas olisi sotkenut ajatukset savuttomien suhteen. Aloitukseksi valikoitu lennossa kattauksen iäkkäin viski eli käytännössä nuoriso-osaston viskari, Valamo 5 yo 2011/2016 Bourbon Hogshead 55,1%. Sen 725 pulloa on saatu kahdesta bourbontynnyristä, ja niistä pullosta 650 tulee myöhemmin tänä keväänä Alkoon myyntiin 50 cl:n kokoluokassa. Hinta kuulemma asettuu tasan sataan euroon.

Viisivuotiaan tuoksua hallitsivat hedelmäisyys ja mausteisuus. Kanelinen ja kardemummainen sävy tuntui varsin persoonalliselta – tällaisia muistan myös aiemmin maistamieni Valamon viskien olleen. Tuoksussa on hedelmäisyyttä, tölkkiananasta ja öljyisyyttä. Maku on ananaksinen ja mausteinen, varsin napakka. Jälkimaussa nuori ikä tuntuu, viski kuivuu pippurisesti ja varsin nopeasti. Kaikkineen tislaamo oli kuulemma toiminut vain neljä kuukautta, kun tämä on tislattu.

uisge-2017-015Taponen kertoi värikkäästi ja varsin rehellisesti Valamosta myös bisneksenä. Taustalla on Hermannin viinitilan toiminta ja siihen liittyvä sukupolvenvaihdos, jota viedään vaiheittain läpi. On siinä rahaakin tarvittu pitkin matkaa. Tislaamon koko budjetti oli 1,4 miljoonaa euroa, eikä kaikkia kustannuksia ole pystytty pitämään aisoissa – esimerkiksi viskivaraston budjetti meni kolmesataa tonnia leveäksi. Se on tämänkokoisessa bisneksessä valtava raha.

Toisena viskinä oli Valamo 4 yo 2012/2016 Bourbon Hogshead 58,5%. Refill-tynnyrien ansiosta tuoksu oli vielä viisivuotiasta enemmän korvapuustitaikinan hallitsema. Maku on pullamainen, piparkakkuinen ja kaakaojauhemainen. Voimakas jälkimaku tuntui hedelmäiseltä ja öljyiseltä, mutta pituus jäi taas varsin lyhyeksi.

uisge-2017-016Kolmantena oli vuorossa Valamo Savutisle 63,5%. Tisle oli tislattu Belgiassa savustetusta maltaasta, jossa on ollut fenoleita 35 ppm. Hiukan ummehtunut, vegetaalinen turpeisuus tuntui kyllä hallitsevalta. Kyseessä oli silti ihan maukas new make. Nämä uudet tisleet on nyt tehty eri tislaimilla kuin aiemmat, eli tisleen ominaisluonne tuntuisi olevan näissä hiukan erilainen kuin noissa neljä- ja viisivuotiaissa viskeissä. Korvapuustia ei ainakaan enää löytynyt.

Neljäntenä maistettiin Valamo Savutisle New Oak 8 kk 63,3%. Kyse oli muuten new maken kaltainen tisle, mutta kahdeksan kuukauden kypsytys uudessa tammessa oli tuonut melkoisesti väriä. Tuoksussa oli savun keskellä kuminen ja kuivan luumuinen vivahde – kaikkineen nenä tuntui varsin erikoiselta. Maku oli mausteinen ja kuivakkaan hedelmäinen, jälkimaku taas kuivan savuinen ja kireän hedelmäinen.

Viimeisenä vuorossa oli Valamo Kirkkoviini 1,5 yo 62%, joka oli turpeistamattomasta maltaasta tehty ja kirkkoviinitynnyrissä puolitoista vuotta kypsynyt tisle. Sen tuoksu oli viininen ja rusinainen, maku taas sokerinen ja imelä. Rusina dominoi kokonaisuutta, eikä jälkimaussakaan paljon muita sävyjä tuntunut löytyvän. Silti juoma oli niin erikoislaatuinen, että nostin sen loppuäänestyksessä hetken mielijohteesta omaksi suosikikseni.

uisge-2017-017Taposen mukaan heidän Muscat-tyyppinen kirkkoviininsä tehdään Unkarissa. Kirkkoviinitynnyreissä 220 litraa on isoin koko, mutta pienten tynnyrien päässä löytyy 30-litraisiakin versioita. Tuotannossa heillä on käytössä kumpiakin. Viskien puolella Taponen kertoi paljon myös kotimaisesta byrokratiasta ja alkoholilainsäädännöstä. Esimerkiksi viskeissä heillä on alkoholiprosenttina usein 58,8%, koska silloin tuotetta ei tarvitse rekisteröidä uudelleen Valviralle.

Taposen tastingin jälkeen olo oli täysin valmis. Eipä siinä kannattanut enää lähteä mitään maistelemaan, kun oli jo yli kuusi tuntia takana. Lähdin Vanhalta ylioppilastalolta hyvillä mielin. Olin tänäkin vuonna saanut enemmän kuin osasin odottaa: maistoin vinon pinon mielenkiintoisia viskejä ja tisleitä, kuulin kiinnostavia esityksiä, törmäilin tuttuihin ja kävin hauskoja keskusteluita. Mitäpä sitä enempää osaisi viskitapahtumalta odottaa. Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna.

Edit 12.2.2017 kello 18.12: Lisätty Mushimaltin tekemä huomio Seamchip-kortin saldon palautusmahdollisuuden puuttumisesta. Edit 14.2.2017 kello 22.05: Lisätty Viskisiepon kuulemat huomiot buffetin hinnan kritisoinnista. Edit 15.2.2017 kello 23.05: Lisätty linkki Just Peat It! -blogiin Louisa Youngin lauantain tastingin osalta.

uisge-2017-004

Highland Park 13 yo 2002/2016 for SMWS & VYS 59,2%

Kohupullotteet kannattaa maistaa siinä vaiheessa, kun kohua ei enää kunnolla muista. Parin maistamiskerran jälkeen tuli aika kirjata mietteet ylös.

Highland Park 13 yo 2002/2016 for SMWS & VYS

(59,2%, OB for Whisky Clubs of Finland Suomen Mallaswhiskyseura & Viskin Ystävien Seura, 2002–2016, Cask No. 6367, 1st Fill European Sherry Hogshead, 306 bts., 70 cl)

Tuoksu: Raskaan sarjan sherrypommi. Makeaa sherryä, tummaa suklaata, kilokaupalla luumuhilloa ja kottikärryllinen kypsiä kirsikoita. Rusinaa, siirappia. Vahva ja aktiivinen tammisuus, hiukan nahkaa ja kellaria. Pieni nuotiosavuinen vivahde taustalla, mustaa teetä ja paahteisuutta. Varsin suoraviivainen kaikessa sherryssään. Vesilisä availee toffeeta ja kevyemmän sokerisia sävyjä.

Maku: Täyteläinen ja raskas. Makeaa sherryisyyttä, luumuhilloa, suklaata, taatelia. Kirsikat ovat jälleen näyttävästi esillä. Suutuntuma on painava ja mausteisuus muhkeaa. Tammi tuntuu aktiivisena ja mausteet vyöryvät joulukakun ja piparkakun mausteliemen kautta. Järeä on. Jälkimaku on siirappisen sherryinen ja raskaan suklainen, mausteinen ja pippurisen kihelmöivä. Piparkakkua, pähkinäisyyttä, luumua, kirsikkaa. Keskipitkä ja lopulta nahkaiseksi kääntyvä finaali. Vesilisä saa tiettyä puisevuutta pintaan.

Arvio: Muistuttaa hiukan aiemmin maistamaani Maxxium-pullotetta, mutta balanssi on tässä hiukan parempi ja jälkimaku pidempi. Näin järeä sherry syö ehkä osan tisleen ominaisluonteesta, mutta onhan tämä kyllä mieletön pommi. Nautin. 88/100