Ensimmäinen matkapäivämme 28.9.2016 Islaylla alkoi Laphroaigin tislaamolla, josta kuljettiin Bowmoressa sijaitsevan Lochside Hotelin kautta Bruichladdichille. Minibussi vei minut ja ystäväni Bowmoresta Bridgendin kautta Loch Indaalin toiselle puolelle.

Perille Bruichladdichin pihaan saavuttiin vähän puoli kolmen jälkeen. Sade laantui äkisti, ja pääsimme ottamaan hiukan valokuviakin pihamaalta. Fiilis oli todella progressive, kuten slogan kuuluu, kun turkoosit kirjaimet loistivat valkoisilla seinillä.

Bruikan tislaamokauppa oli tyylikäs ja varsin kattavan oloinen valikoimaltaan. Pullojen hinnat tuntuivat toki karanneen käsistä, kun katseltiin Port Charlotten vanhoja tislaamopullotteita. PC5, PC6, PC7 ja kumppanit pyörivät useissa sadoissa punnissa. Tislaamokaupan katonrajaa kiersi valtava määrä pullotteita ja baarin puolella notkui ihmisiä, jotka olivat selvästi joltain kierrokselta tulleita.

Erittäin kattavan Laphroaig-kierroksen jälkeen olimme päätyneet hiukan toisenlaiseen lähestymiseen Bruichladdichin kanssa. Tarjolla olisi ollut monenlaisia kierroksia, mutta olimme varanneet itsellemme paikat Warehouse Tastingiin. Tällä kertaa ei siis kierrettäisi jokaista pannua ja pönttöä läpi, vaan mentäisiin suoraan asian ääreen, varastoon maistelemaan herkkuja.

Warehouse Tastingin 25 punnan kulu maksettiin kassalla, jossa myyjä vahvisti, että ennakkovarauksemme löytyi kirjoista.

Kierroksen tuli vetämään Connor, joka kävelytti meidät lasien kanssa pihan poikki suoraan Bruichladdichin varastoon. Syvällisen ja kattavan Laphroaig-kierroksen jälkeen kontrasti oli mahtava: Connor heitti läppää ja nauroi niin, että koko varasto kaikui. Varsinaisia tuotannon prosessikuvauksia ja historiakatsauksia kuultiin vähän, jos ollenkaan.

Meitä oli tastingissä kymmenkunta ihmistä: porukkaa tuli Yhdysvalloista ja Saksasta meidän lisäksemme. Meille oli varattu kolme tynnyriä. Aloitimme Bruichladdichilla, etenimme Port Charlotteen ja lopulta Octomoreen. Kattaus oli käytännössä juuri sen mukainen, mitä olimme odottaneetkin.

Connor keskittyi pääasiassa kyselemään ihmisiltä matkasuunnitelmista, kokemuksista ja taustoista. Ja toki siinä availtiin myös tynnyreitä. Valinchilla (jota päätimme kutsua suomeksi nimellä ruutta) nostettiin varsin isoja näytteitä copitoihin; ystävänikin sai lasiinsa niin paljon Port Charlottea, että jouduin vähän jeesaamaan. Siinä vaiheessa tuli mieleen, mitä tislaamo oli viestittänyt ennakkovarausten yhteydessä:

We advise that you organise alternative transport as it is 3 cask strength drams that will take you over the limit.

Over the limit, tosiaankin. Ensimmäiseksi nautittu Bruichladdich oli vuodelta 1989 ja kypsynyt tuoreessa ex-bourbonissa. Päivämäärät itse tynnyrin tarroissa olivat 3.7.1989 ja 3.7.2012, jälkimmäinen siis ilmeisesti nykytynnyröinnin alkamisen päiväys. Tynnyrin numero oli 44, mutta alkoholipitoisuus jäi epäselväksi. Viski oli kyllä 27-vuotiaaksi Bruikaksi klassisen ruohoista ja mehevää tavaraa.

Toisena maistettiin Port Charlotte, joka oli varsin vanhaa Port Charlotteksi: tynnyri oli täytetty 7.7.2003, joten ikää viskillä oli jo 13 vuotta – sinänsä paljon melkein mille tahansa Port Charlottelle. Tynnyri oli numeroltaan 631 ja voltteja oli 62,94%. Se oli setistä ilmeinen suosikkimme, juuri niin raskas ja lihaisan rasvainen kuin Port Charlotte parhaimmillaan ovat.

Viimeiseksi posautettiin auki Octomore vuodelta 2005. Yksitoistavuotias viski oli tynnyristä 2570 ja alkoholipitoisuudeltaan 60,04%. Octomore oli kypsynyt ensin ex-bourbonissa, ennen kuin se oli siirretty tähän ex-sherrytynnyriin. Sherrytynskän jännittävistä vaiheista kertoi, että siinä oli ollut aiemmin rommia. Kyseisen Octomoren ppm-lukema on 159. Erittäin maukas ja suurimuotoinen viski, joten odottaa saattoi.

Suussa oli melkoinen määrä savua, kun homma pistettiin kasaan ja lähdettiin varastolta pihalle. Kävelimme pihan poikki takaisin myymälään, jossa saimme maistaa vielä paria viskiä – tosin suu oli melkoisen käsitelty jo tässä vaiheessa. Visitor Centerissä ollut Port Charlotte teki kuitenkin mieli pullottaa, ja niin sitten myös tehtiin.

Kyseessä oli siis Port Charlotte 12 yo 2003/2016 Cask Exploration No. 10 ’An Tuba-Mhasgaidh’ 58,4%. Viski oli peräisin ex-bourbontynnyristä, joka oli kulkenut koodilla R15/358-001, ja se oli tislattu 4.12.2003. Pullo oli kokoluokaltaan 500 millilitraa, ja siihen pääsi liimaamaan itse myös etiketin.

Hintaa pullolle oli laitettu 75 puntaa, mikä oli mielestäni kyllä hiukan yläkanttiin. Toisaalta aiemmilta reissuilta oli tullut opittua sen verran, että tislaamopullotteista kannattaa kyllä vähän maksaa, jos vain sellaisia pääsee itse täyttämään. Kokemukset ovat kuitenkin ainutkertaisia, ja kyseisessä viskissä on ikuisesti tietynlainen hehku, jota ei voi korvata millään.

Toisena tynnyrivaihtoehtona oli tarjolla Bruichladdich 12 yo 2004/2016, 61,2%. Se oli kypsynyt first fill -sherrytynnyrissä koodilla R09/155-023 mutta ei ollut mielestäni aivan niin äärimmäistä tavaraa kuin Port Charlotte, joten päätin jättää sen pullottamatta. Ehkä sitä voi joskus katuakin, mutta tulipa nyt ainakin yksi oma pullotus mukaan Bruikaltakin.

Taksikuskimme tuli hakemaan meidät tislaamolta sovitusti vähän viiden jälkeen. Keli oli kohentunut, ja pysähdyimme matkalla ottamaan vähän valokuviakin rannasta kohti Bowmorea.

Hotellille päästiin ketterästi, vietiin ostokset huoneeseen ja lähdettiin alakerran ravintolaan syömään. Lochside Hotelin baari oli uudistunut, kun vertasin siihen aiemmin näkemiäni kuvia vanhasta Duffie’s Barista.

Hyllyssä oli edelleen Black Bowmore, Port Elleneitä ja paljon muuta, mutta hinnat olivat täysin karanneet. Black Bowmore maksoi 250 puntaa dramilta, Port Ellenit noin puolet siitä. Mielestäni kohtuutonta kaikin puolin, kun kyse oli vain pienistä siivuista. Keskityimme uudehkoihin Feis Ile -pulloihin, joiden hinnat olivat vielä mahdolliset normaalin ihmisen lompakolle.

Tosin kymmenen saksalaisen seurue osti kaksi dramia Black Bowmorea yhteensä 500 punnan hintaan ja piti melkoista mekkalaa baarissa. Tilanne lähenteli jonkinlaisia viskiorgioita, kun lasi kiersi kädestä käteen ja isot miehet huokailivat kovaan ääneen.

Ensimmäinen päivä Islaylla oli näiltä osin paketoitu. Seuraavana aamuna olisi vuorossa Craftman’s Tour naapurissa sijaitsevassa Bowmoren tislaamossa.