Matka Islaylle 2016

Matka Islaylle 2016: Finaali Glasgow’ssa

Lauantaiaamuna 1.10.2016 kolmen vuorokauden matka Islayn paratiisisaarelle oli päätöksessään. Aamu valkeni pahaenteisen tyynenä ja kauniina. Katselimme Lochside Hotelin tutuksi käyneen Full Scottish Breakfastin äärestä Loch Indaalin sileää pintaa ja yli liitäviä lokkeja. Olo oli jo valmiiksi vähän haikea.

visit-glasgow-2016-002Olimme ajoissa laukkujemme kanssa lähdössä hotellista lentokentälle, mutta kyydin kanssa tuli mutkia matkaan. Olimme lopulta viimeisten joukossa Islayn lentokentällä kirjautumassa koneeseen, joka veisi meidät Glasgow’hun. Lähtömme oli todella lentävä, hyvästejä turvesuon ja kivikkoisten niittyjen peittämällä maastolle ei ehditty pahemmin jäädä antamaan.

Saimme tiskillä laukkuihimme ylipainon takia Stand-by-laput, ja kesti hetken aikaa tajuta, mitä virkailija sanoi: laukut tulisivat seuraavalla koneella, mikäli eivät mahtuisi tähän kyytiin. Lauantaiaamun kone oli buukattu täyteen, joten näin voisi hyvinkin käydä. Seuraava lento Islaylta lähtisi vasta sunnuntai-iltana, mutta siihen mennessä olisimme itse jo lentomatkalla Amsterdamin kautta Helsinkiin.

visit-glasgow-2016-001Olimme varautuneet Islayn-lentojen suhteen myrskyihin ja säätäneet aikatauluja niin, ettei missään vaiheessa mikään olisi myöhästymisistä kiinni. Tähän emme kuitenkaan osanneet varautua: että laukut saattaisivat jäädä Islaylle odottamaan parempia aikoja. Aloimme välittömästi miettiä rahtivaihtoehtoja, joihin Glasgow’ssa jouduttaisiin kenties turvautumaan. Niistä kaikista pitäisi todennäköisesti maksaa erinäisiä summia.

Aurinkoisen sään varjopuoli tuona lauantaiaamuna oli, että Glasgow oli täysin sumun peitossa. Sinne ei olisi potkurikoneella mitään asiaa, ennen kuin sumu olisi hälventynyt.

Lopulta koneemme lähtö myöhästyi melkein kaksi tuntia. Aivan viime hetkellä saimme kysyttyä virkailijalta, mahtuivatko laukkumme kyytiin. Virkailija lähti selvittämään ja palasi hetken päästä: kyllä, kaikki laukut olivat jo koneen kyydissä. Luimme siinä vaiheessa kaikki mahdolliset loitsut ja säkeet, joita mieleen tuli.

Glasgow’ssa majoituimme keskustahotelliin, kävimme syömässä lounaan ja tutustumassa muun höntyilyn oheistoimintona paikallisiin viskikauppoihin. Kävi nopeasti selväksi, että hankintoihin Islayn tislaamokaupoista oli kannattanut panostaa, koska Glasgow’n keskustan viskikaupat eivät olleet kovin kiinnostavia.

visit-glasgow-2016-004Glasgow’n ydinkeskustassa sijaitsevan Buchanan’s Galleriesin The Whisky Shop oli varsin suppean valikoiman kauppakeskusmyymälä, jonka hinnat olivat hyvin suolaiset. Läheisten Robert Graham’sin ja Good Spirits & Co:n tilanne oli vastaavan kaltainen. Vain pari yksittäistä single caskia herättivät kiinnostusta, mutta nekin jäivät lopulta hyllyyn.

Viskibaareista päällimmäisenä mielessä oli kuuluisa The Pot Still, joka löytyi Hope Streetiltä. Pahaksi onneksi baari oli lauantai-iltapäivänä tupaten täynnä. Hyllyissä oli kyllä kiitettävä valikoima monenmoista mallastuotetta, mutta kun yhtään pöytää ei ollut vapaana eikä ensimmäistäkään jakkaraa löytynyt, päätettiin jatkaa matkaa. Onhan noita viskibaareja tullut nähtyä.

visit-glasgow-2016-006Illalla otimme kohteeksi toisen kuuluisan viskibaarin, Bon Accordin, joka löytyi kaupunkia halkovan M8-kehätien toiselta puolelta. Matka oli kuitenkin kävelyetäisyydellä keskustasta, ja tuo reissu kannatti ehdottomasti tehdä.

Bon Accord teki paikkana välittömästi The Pot Stilliä suuremman vaikutuksen. Hyllyssä silmät osuivat heti kultakimpaleisiin. Sieltä löytyivät Bowmore 1957, White Bowmore, rivi Broraa ja toinen rivi Port Elleniä, kokonainen hylly Scotch Malt Whisky Societyn pullotteita, 40-vuotias Old Pulteney…

Viskibaarin hinnastona meille ojennettiin iPad, jossa kaikki viskit olivat kuvina nähtävissä – joskin vähän epämääräisessä järjestyksessä. Kuvien yhteydestä löytyivät myös hinnat, ja ne olivat sentään hiukan maltillisemmat kuin Islayn kahdessa keskeisessä viskibaarissa, Lochside Hotelissa ja Harbour Innissä.

Ei silti, että olisin ollut vielä valmis sijoittamaavisit-glasgow-2016-007n White Bowmoreen 150 puntaa tai Bowmore 1957:ään yli kahtasataa, mutta silti. Baarin kallein juoma oli ylähyllyllä maannut Gordon & MacPhailin 70-vuotias Glenlivet, jota olisi päässyt maistamaan pienen siivun 900 punnalla.

Päädyimme tosiaan maltillisemmin hinnoiteltuihin viskeihin. Nautin dramin Bon Accordin käsin pullottamaa Highland Parkia, jonka detaljeja en ole löytänyt vielä mistään. Viski oli selvästi ex-sherrystä peräisin oleva, klassisen tuntuinen Highland Park, jossa silkkinen öljyisyys, likainen kanervaisuus ja tuhti turvesavuisuus tuntuivat kaikin puolin korostuneilta. Viskin alkoholipitoisuus oli 53,3%, täyttöpäivä 09/04/16 ja pullon numero 432. Siinä kaikki, mitä tuotteesta tiedän.

Ystäväni nautti lasillisen Tobermoryn 20-vuotiasta, ex-olosorossa kypsynyttä virallista tvisit-glasgow-2016-009islaamopullotetta. Sherry tuntui siinä järeältä, mutta tekstuuri jäi ehkä hiukan ohueksi. Pitäisi päästä joskus maistamaan se vähän rauhallisemmissa olosuhteissa – pian baarissa alkoi soittaa paikallinen folkbändi The Cahoots. Siirryimme real aleen ja muihin tuotteisiin, vaihdoimme sijaintia ja upposimme vähitellen syvälle kaupungin yöelämään.

Sunnuntaina 2.10.2016 oli kotiinpaluun aika. Matka Helsinkiin oli jälleen pitkä ja monipolvinen. Siinä oli kuitenkin hyvin aikaa pureskella kaikkea tapahtunutta ja miettiä kokemuksia, joita oli koettu. Päällimmäisenä ajatuksena oli, että tällainen matka on yhdenlainen mahdottomuus: kun jotain odottaa todella paljon, todennäköisyydet epäonnistumiseen ovat valtaisat.

Reissumme meni kuitenkin täysin putkeen ja ylitti kaikki mahdottomatkin odotukset. Tai jos ei ylittänyt niitä, ainakin ohitti ne. Saimme paljon sellaistakin, mitä ei osattu edes kuvitella.

Tislaamovierailutkin tuntuivat jälkikäteen siltä kuin joku isompi voima olisi suunnitellut ne tukemaan ja täydentämään toisiaan. Ensin kattava vierailu Laphroaigin koko prosessin läpi, sen jälkeen naurava varastotasting Bruichladdichilla. Sitten tajunnanräjäyttävä syväsukellus Bowmoreen, josta suoraan Kilchomanin farmille eksklusiiviseen tastingiin natiivin Ileachin kanssa. Lopuksi rocktähden yltiöpäinen varastotasting Lagavulinilla ja vielä yksi syvällinen kierros ja tasting Ardbegilla.

Matkasta jäi jossain määrin mykistynyt olo. Islayn ihmisten ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja huumori koskettivat minua. Legendaaristen tislaamoiden olemassaolo, koko saaren rujo olemus ja yli pyyhkivät tuulet saivat kiinnittymään johonkin isompaan. Viskiharrastukseni ei tule koskaan olemaan entisellään. Osa sydämestäni jäi Islaylle. Ehkä jonain päivänä palaan katsomaan, onko se vielä siellä.

Matka Islaylle 2016: Tislaamokierros Ardbegilla

Perjantaina 30.9.2016 olimme saaneet täyden annoksen Lagavulinia, kun lähdimme puoli yhdeltä kävelemään Ardbegille.

Laitoimme aurinkolasit silmille ja lähdimme tallustelemaan Kildalton Roadia itään. Autotien viereen oli rakennettu ihan erillinen kävelytie, jota pitkin pääsi suoraan Ardbegille. Kuljimme sitä pitkin kuin kuninkaat.

Oli täysin epätodellista nähdä Ardbegin tulevan vähitellen näkyviin rannasta. Pagodat loistivat auringossa, lampaat kulkivat niityllä, keli tuntui lämpimältä ja komealta kaikin puolin.

Ardbegin pihalla kaikki näytti valtavan suurelta ja sliipatulta. Ranskalaisten samppanja- ja luksuslaukkumiljoonat kiilsivät ympärillä. Otimme valokuvia ja ihmettelimme tunnelmaa, ennen kuin astelimme sisään Old Kiln Caféhen. Ajatuksena oli syödä siellä lounas.

Kahvilassa Jackie Thomson palveli meitä kovassa kiireessä. Kaikki pöydät olivat lopulta varattuja, meteli melkoinen. Päädyimme pääsalin sijaan baarin puolelle syömään, ja sekin tila täyttyi nopeasti ihmisistä. Ihmettelimme ulkona sisäpihalla näkyvää maisemaa, täysin puhdasta ja viimeisen päälle laitettua tislaamoympäristöä.

visit-ardbeg-2016-002Kahvilassa ystäväni söi Cheese Macaroni -annoksen, joka on jonkinlainen paikallinen erikoisuus – ilmeisesti hyvää oli. Otin itse Argyll Steak Pien, joka oli maukas mutta konseptiltaan tavanomaisempi annos. Oluet juotiin kyytipojaksi ja lopuksi otettiin vielä kahvitkin. Tuntui kuin olisi ollut lomalla.

Vähän ennen kahta siirryimme tislaamokaupan puolelle. Hyllyissä nähtiin vinot pinot uutta Ardbeg Twenty Onea ja rivikaupalla Supernova SN2015 -pulloja sekä paljon kaikkea vähän tavanomaisempaakin. Kassalta saimme ostaa liput kierrokselle, joka oli jälleen varattu etukäteen.

Kahden ja puolen tunnin mittainen Deconstructing The Dram piti sisällään sekä kierroksen että tastingin. Hintaa sillä oli 40 puntaa, ja tuolla hinnalla saatiin oikeat kultatiketitkin vielä käteen.

visit-ardbeg-2016-003Noin 25-vuotiaan oloinen Ross tuli hakemaan meidät kierrokselle vähän kahden jälkeen. Meitä oli kymmenkunta, muutama saksalainen, pari jenkkiä, kaksi edinburghilaista ja me kaksi suomalaista.

Ross aloitti melko pitkällä, noin puolen tunnin historialuennolla mallastamon päätyhuoneessa. Saimme selonteon myös turvesavuisen viskin kemiallisista yhdisteistä ja siitä, millaista kisaa ppm-luvuilla oli käyty erään toisen tislaamon kanssa.

Luentohuoneesta noustiin yläkertaan, jossa kamerat piti laittaa pois. Ranskalaisilla omistajilla oli tällainen fiksaatio, ettei kuvauksen kanssa saanut ottaa paloturvallisuusriskiä. Itse muistin aiemmin kohdanneeni yhtä ehdottoman kuvauskiellon vain Dalmorella.

Kierros paljasti, että Ardbeg oli fyysisesti pienempi tislaamo kuin miltä se henkisellä tasolla tuntuu. Tislaimia oli todella vain kaksi, ja vaikka ne olivat hyvän kokoisia, täydellä kapasiteetilla ajaminen ei tosiaan tuota kuin sen 1,2 miljoonaa litraa alkoholia vuodessa. Muistiin jäi myös, että Ardbeg on yksi harvoista tislaamoista, joilla on Robert Boby Mill tavallisemman Porteuksen sijaan.

visit-ardbeg-2016-006Käymisastioista päästiin nuuhkimaan vierrettä ja maistamaan yhtä niistä, varsin valmiin oloista ja erittäin savuista ja makeaa lientä. Washbackien välistä ikkunasta näkyi aurinkoinen iltapäivä ja vaahtopäitä pärskivä meri. Sieltä kuljettiin tislauspannujen kautta ulos laiturille, jossa Ross korkkasi pullon Dark Covea ja kaatoi kaikille siivut. Aurinko paistoi, kun nostimme maljat Ardbegille.

Rannasta kävelimme pihan poikki Ardbegin Warehouse 3:een, johon Ross oli kattanut mielenkiintoisen setin. Pääsimme maistamaan viskit, joista tunnetuimmat Ardbegit rakennetaan – siitä siis kierroksen nimi, Deconstructing The Dram.

visit-ardbeg-2016-009

Ensin maistettiin kaksi bourbonkypsytettyä viskiä, joista rakennetaan Ardbeg Ten. Ensimmäinen viski oli vuodelta 2006, peräisin tynnyristä 1960 ja alkoholiprosenteiltaan 56,7%. Kyseessä oli first fill bourbon, ja sen kyllä huomasi. Tammi oli erittäin aktiivista ja viskin makean banaaninen puoli puski vahvasti pintaan.

Toinen kymppivuotiaan rakennusosa oli peräisin refill bourbon barrelista. Se oli tislattu vuonna 2004, tynnyri oli numeroltaan 1213 ja voltit olivat tasolla 56,6%. Refillin ja first fillin eron huomasi välittömästi. Sävy oli refillissä paljon kuivempi, ja samalla tietty merellinen purevuus oli noussut pintaan. Hyviä viskejä nämä kumpikin kyllä olivat.

Tenin ainesosien jälkeen katsottiin, miten Ardbeg Uigeadail syntyy. Käytännössä se rakennetaan sekoittamalla bourbonkypsytettyä ja sherrykypsytettyä keskenään. Tällä kertaa sherrysample oli vuodelta 2005, peräisin tynnyristä 1322 ja voimakkuudeltaan 57,6%. Viski oli tummaa ja voimakasta tavaraa, aivan priimaa. Harmi, että Rossin näytepullossa oli niin vähän jäljellä – saimme tätä herkkua kaikkein pienimmät siivut.

Viimeisenä viskinä purettiin osiin Ardbeg Corryvreckan, joka vastaavasti rakentuu bourbonkypsytetystä ja ranskalaisessa tammessa kypsyneestä viskistä. Näytepullo oli vuodelta 2005, tynnyri oli 4586 ja voltit 55,6%. Upeaa viskiä oli sekin, mutta jakoi selvästi eniten mielipiteitä kaikista maistetuista näytteistä. Muutaman mielestä tanniineja oli liikaa ja pippurisuus tuntui liian vahvalta, mutta omaan suuhuni sekin kyllä toimi todella hyvin. Upeaa viskiä.

visit-ardbeg-2016-010Tämän yltäkylläisen setin jälkeen saimme nauttia vielä 4,5-litraisista jättipulloista haluamaamme viskiä. Tarjolla oli Supernova SN2015, Alligatorin Committee Release, Galileo, Auriverdes ja Ardbog. Mielessä kävi, että olisin voinut vaihtaa niistä minkä tahansa lasilliseen Ardbegin new makea, mutta se jäi kokematta.

Otin tarjotuista vaihtoehdoista lopulta Supernovaa, ystäväni nautti lasillisen Alligatoria. Jälkimmäinen vei siitä kaksikosta voiton. Saksalaiset alkoivat höpistä jo ”halligallista”, mikä on tiettävästi Ruhrin alueen saksalaisten tapa puhua juovukkeeseen hankkiutumisesta, ’halligalli machen’.

Varastosetin aikana ulkona satoi hetken aikaa lujasti vettä, mutta kun pääsimme ulos, sade oli lakannut. Kävelimme tislaamokauppaan ja tuliaisten kanssa suoraan minibussiin, joka kuskimme oli pysäköinyt pihalle varttia vaille viisi.

Saimme taas vauhdikkaan autokyydin Bowmoreen, keli oli edelleen upea. Hotellihuoneessa odotti Bowmoren kassi, jossa oli kaksi pulloa Stillman’s Selectionia ja kuitti. Hehkutimme saalista kiitollisina, fiilistelimme pulloja ja juhlimme suurta voittoa.

Puoli kuuden jälkeen olimme jo Bowmoren laiturilla katsomassa maisemia, kun keli oli kerrankin kääntynyt upeaksi. Sadekuuro oli juuri ylittänyt Loch Indaalin ja liikkunut Bridgendin suuntaan. Sen jäljiltä näimme upean sateenkaaren, joka ulottui Loch Indaalin rannalta rannalle.

Viimeisen illan kunniaksi söimme vielä Lochside Hotelissa erinomaisen illallisen ja pakkasimme tavarat. Seuraavana aamuna olisi lähdön aika. Islay oli jäämässä lopullisesti taakse, kolme upeaa päivää oli koettu paratiisisaarella. Enää olisi jäljellä viikonloppu Glasgow’ssa.

visit-ardbeg-2016-011

Matka Islaylle 2016: Varastotasting Lagavulinilla

Juuri kun ajattelin, ettei mikään voisi enää nostaa Islayn-matkalla tunnelmaa entisestään, tuli tällainen päivä. Laphroaig, Bruichladdich, Bowmore ja Kilchoman olivat takana, enää vain kaksi tislaamoa tällä matkalla edessä: Lagavulin ja Ardbeg.

Heräsimme perjantaiaamuna 30.9.2016 puoli seitsemältä armottomaan vesisateeseen ja myrskytuuleen. Olimme kuitenkin heti yhdeksältä liikkeellä ja kävelimme suoraan Bowmoren tislaamolle, ostamaan edellispäivänä kiireessä ostamatta jääneitä tuliaispulloja.

Hand-filled-pulloja ei ollut tarjolla, mutta Distillery Exclusivena myytiin 17-vuotiasta Stillmen’s Selectionia. Se oli edellispäivän maisteluissa paljastunut erinomaisen päteväksi tuotteeksi, johon hiukan erikoinen kypsytys (Bordeaux Wine Barriques) toi oman särmänsä.

Nostimme Bowmoren tislaamokaupassa kaksi uudenkarheaa Stillmen’s Selectionia tiskille. Niitä ei voitu kuitenkaan meille myydä, koska lain mukaan alkoholin myymisen sai aloittaa aikaisintaan kymmeneltä aamulla. Oli pakko ryhtyä neuvottelemaan. Laki ei taipuisi, mutta ratkaisu piti löytää.

Bowmoren naiset tekivät meille lopulta lyömättömän ehdotuksen: täytimme luottokorttitiedot ja hotellihuoneemme tiedot lapulle, joka suljettiin kirjekuoreen ja laitettiin pullojen kanssa samaan säkkiin. Naiset lupasivat lyödä pullot kassakoneeseen kymmeneltä ja tuoda ne meille hotelliin päivän aikana. Taas ristittiin sormet ja luettiin loitsut, jotta homma menisi putkeen.

Kävelimme toiveikkaina ulos tislaamosta ja päätimme tehdä vielä pienen kävelyretken kylässä. Saimme vettä niskaan siinä oikein kunnolla, ja sateenvarjoja todella tarvittiin.

Taksikuski tuli hakemaan meitä tilataksilla varttia vaille kymmeneltä. Vettä satoi rajusti, ja siinä alkoi jo pelottaa, miten päivän kävely Lagavulinilta Ardbegille pystyttäisiin hoitamaan. Matka ei olisi pitkä, mutta jos myrsky piiskaisi päälle, ei siitä kovin hauskaa tulisi.

visit-lagavulin-2016-002Yhtäkkiä lentokentän kohdalla sade lakkasi. Sen jälkeen keli muuttui täysin. Lagavulinin pihaan kurvattiin täydessä auringonpaisteessa eikä vettä saatu sen jälkeen yli kuuteen tuntiin pisaraakaan.

Matka Lagavulinille kesti Bowmoresta vain 20 minuuttia, joten meillä oli reilut puoli tuntia aikaa fiilistelyyn ennen sessioita. Tislaamokaupan hyllyt notkuivat Jazz Festival 2016 -pulloja – niitä himoitsimme kovasti, kun yksikköhinta oli sopuisa 99 puntaa. Ehdimme myös ottaa melkoisesti valokuvia ulkona. Keli oli todella kerrassaan mahtava.

Olimme varanneet Lagavulinille Warehouse Experiencen, koska kaikki olivat sitä niin vuolaasti kehuneet. Nimemme olivat jälleen ennakkovarausten kirjassa, ja setistä laskutettiin nimellinen 23 punnan kulu. Toinen vaihtoehtomme olisi ollut perinteinen tislaamokierros, niitäkin olisi ollut paria erilaista tarjolla, mutta tässä setissä oli yksi ylittämätön vahvuus: sen vetäisi Iain ”Pinky” McArthur, Lagavulinin legendaarinen varastomies ja Islayn supertähti.

visit-lagavulin-2016-003

Puoli yhdeltätoista lähdettiin tislaamokaupasta varastolle Warehouse Experienceen. Sessio oli loppuunmyyty, ja varastolle ahtautui varmaan kolmisenkymmentä ihmistä. Tuolejakin oli asetettu useaan riviin – onneksi oma jakkara löytyi eturivistä. Olo oli hiukan epäuskoinen, kun edellispäivänä olimme sentään privaattikierroksella Kilchomanissa ilman muita turisteja. Nyt ympärillä oli toistakymmentä saksalaista ja joukko amerikkalaisia, joista kaikilla tuntui olevan mieletön meno päällä.

visit-lagavulin-2016-004Iain McArthur oli kuitenkin ylittämätön rokkistara, jolla pitikin olla arvoisensa yleisö. Mies heitti läppää kuuluvalla äänellä ja heilui ympäriinsä, vinoili saksalaisille ja jututti jenkkejä, teki kaikki temput, pisti itsensä peliin koko rahan edestä. Sirkustunnelmaa korostivat vielä Lagavulinin 200-vuotisjuhlan viirit, jotka roikkuivat naruissa katosta.

”Miksi naisilla on niin paljon parempi hajuaisti? Häh? No siksi, että ne voivat jo kaukaa haistaa, ovatko miehet käyneet juomassa pintin ja dramin töiden jälkeen!”

Saimme varastolla viisi dramia suoraan tynnyreistä. Iain paukutti itse ensimmäisen tynskän auki ja imi valinchia, kunnes sai ruutan täyteen. Sen jälkeen mies laski viskin mitta-astiaan, josta sirkustirehtöörin apuna toiminut kaveri kaatoi sen pulloon ja lirutti jokaiselle osallistujalle.

visit-lagavulin-2016-007Ensimmäisenä viskinä maistettiin 12-vuotias Lagavulin, joka oli tislattu vuonna 2004 ja viettänyt koko ikänsä ensimmäisen täytön sherryssä (Sherry Butt). Voltteja oli 52,5%. Sillä otettiin heti luulot pois koko porukasta. Viski muistutti omaan suuhuni jossain määrin vuoden 2008 FOCM-pullotetta.

Toisena tynnyrinä avattiin bourbon barrel, jossa oli 14-vuotista viskiä vuodelta 2002. Alkoholiprosentti oli 54,6%. Se oli tavallaan kuin tuttu 12-vuotias Cask Strength, mutta steroideissa. Oivallinen viski.

Kolmas tynnyri oli sitten jo vähän iäkkäämpi Lagavulin, ja sen kyllä huomasi välittömästi. Kyseessä oli 18-vuotias viski vuodelta 1998. Tynnyri oli uudelleen täytetty ex-sherry ja voltteja löytyi edelleen kunnioitettavat 57,5%. Viimeistään tässä vaiheessa tajusi, että nyt ollaan menossa sellaista vauhtia sellaisiin sfääreihin, joissa ei muistiinpanoja kannattaisi tehdä. Ympärillä oli kuitenkin Lagavulinin kostea varasto ja äänessä mies, joka tiesi tasan tarkkaan, mistä puhui.

visit-lagavulin-2016-005Neljättä tynnyriä Iain McArthur hehkutti jo etukäteen, erityisesti sen arvon suhteen, mikä tuntui puhuttelevan erityisesti amerikkalaisia. Tislaamokierros oli maksanut 23 puntaa ja hänen mukaansa drami tätä maksaisi baarissa jo yksinään 75 puntaa.

”Näyttäkää baari, josta saa halvemmalla!”

Kyseessä oli vuonna 1993 tislattu 23-vuotias Sherry Butt, jossa voltteja oli 56,4%. Kieltämättä tajunnan hämärtyminen kävi lähellä. Katselin Lagavulin-lasia kädessäni, ympäröivää varastoa, Iain McArthuria. Olin käsittämättömyyden äärellä.

Setin huipensi 34-vuotias Lagavulin, jonka rahallisella arvolla enää edes Iain McArthur ei lähtenyt retostelemaan. Vuonna 1982 tislattu viski oli viettänyt koko ikänsä refill-tynnyrissä ja oli edelleen vahvuudeltaan 55,2%. Ajattelin, ettei edelliselle viskille voisi vetää vertoja enää mikään, mutta kompleksisuudessaan ja kirkkaudessaan tämä ikävanhuskin oli kyllä totaalisen loistava.

visit-lagavulin-2016-008Käytännössä kaikki tastingin viskit olivat sarjassaan loistavia, hands down. Koko ajan Iain McArthur heitti herjaa ja häröili ihan mahdottomilla jutuilla, kaatoi yhden kaljun saksalaisen päähän viskiä ja käski hieroa sitä päänahkaan, jotta kaveri saisi sellaisen tukan kuin hänellä itsellään on. Lisäksi hän laulatti koko yleisöllä Happy Birthdayn 200-vuotiaan Lagavulinin kunniaksi.

Hetkellisesti saatiin kuulla kyllä vakavampaakin asiaa, kun Iain muisteli huonoja aikoja, 1980-lukua ja sitä, miten he olivat olleet lomautettuina pitkiäkin aikoja. Ajattelin, että siihen suhteutettuna näiden täysien varastotastingien täytyi tuntua käsittämättömän hyvältä – aikoinaan vähän tylsänä teollisuustuotantona pyöritetty viskibisnes oli muuttunut alaksi, jossa riitti kansainvälisiä turisteja, isoa rahaa ja mieletöntä hypeä jokaiselle vuoden päivälle.

Toki Iain McArthur otti kantaa jutuissaan myös viskin hinnannousuun ja siihen, miten kalliita iäkkäät Lagavulinit tänä päivänä ovat. Hän kertoi ostaneensa tuhannella punnalla 30-vuotiaan Lagavulinin, kun ensimmäinen lapsenlapsi oli syntynyt. Pullo oli korkattu ja nautittu perhepiirissä uuden elämän kunniaksi.

”Kaikkea ei voi mitata rahassa.”visit-lagavulin-2016-010

Viimeistä kahta viskiä varten olisi melkein pitänyt olla samplepullot matkassa. Suu alkoi olla jo melko turta ja vauhtia ympärillä riitti. Ja kun nuo viimeisetkin viskit oli tynnyreistä juotu, meille tarjoiltiin vielä bonuksena uusi Jazz Festival 2016. Siitä saatiin vahvistus sille, että tuliaishankinta on syytä tehdä.

Kyseessä oli klassinen Lagavulin, jonka Iain oli itse rakentanut. Vanhin viski sekoituksessa oli hänen mukaansa 15-vuotiasta, nuorempi osuus noin 7,5-vuotiasta. Suolainen ja maukas tapaus.

Kun sessio oli ohi, tungimme vielä kaverikuvaan Iainin kanssa. Aivan mieletön rokkistarameininki. Mies myös signeerasi meille valokuvansa Lagavulinin kirjasessa, joka kaikille osallistujille jaettiin.visit-lagavulin-2016-009

Lähdimme varastolta kuin isommankin keikan jälkeen ja kävelimme pää pyörryksissä takaisin Visitor Centeriin, jossa vedimme nimet vieraskirjaan ja fiilistelimme tunnelmaa. Ikoninen Malt Mill -pullo nähtiin vitriinissä, samoin liuta muita harvinaisuuksia. Tislaamokaupassa tehtiin lopuksi asianmukaiset hankinnat.

Puoli yhden aikaan lähdimme kävelemään auringonpaisteessa Lagavulinilta Ardbegille. Ei ehkä ihan normaali perjantaipäivän kävely. Tuntui siltä kuin kaikki olisi kiertymässä auki, ensimmäisen päivän ohjelmaa tultiin käänteisesti varastotastingin kautta tislaamokierrokselle, mutta edessä olisi tislaamona edelleen merkitykseltään yksi suurista. Ardbegille kaikki päättyisi.

visit-lagavulin-2016-011

Matka Islaylle 2016: Kierros Kilchomanilla

Karistimme Bowmoren kylän tomut jaloistamme torstaina 29.9.2016, kun nousimme minibussin kyytiin Lochside Hotelin edestä puoli yhden aikaan päivällä. Tuuli oli edelleen kova, mutta pilviverho rakoili. Suussa maistuivat vielä aamupäivän aikana nautitut Bowmoren herkut.

visit-kilchoman-2016-002Saavuimme suunnitelmien mukaisesti vähän ennen yhtä Kilchomanin farmitislaamolle. Näimme matkalla Loch Gormin ja monta muuta maisemaa, joista kuski meille kertoili. Loppumatka tislaamolle juntattiin yksikaistaista kärrypolkua pitkin.

Itse tislaamo ja etenkin sen Visitor Center oli kuitenkin tyylillä tehty. Söimme kahvilassa oivalliset Cullen Skinkit ja joimme kyytipojaksi Islay Alesin Kilchoman Pale Alea, jota oli tavan mukaan säilytetty huoneenlämmössä. Ulkona tuntui vuoroin satavan, vuoroin paistavan.

Ostimme 25 punnan liput Premium Tourille kassalta, josta ennakkovarauksemme jälleen löytyivät. Tuntui ihmeelliseltä, että homma toimi niin helposti – olin buukannut tourin heinäkuussa, ja vaikeat suomalaiset nimemme olivat kirjoissa jälleen kerran.

visit-kilchoman-2016-003Tislaamon vierailukeskusta vetävä Bryony Boyd otti meidät kahdelta vastaan ja toivotti tervetulleeksi Kilchomanin Premium Tourille. Ja kyllä, kierros oli vain meille kahdelle. Ja todellista premiumia kaikin puolin. Muistin heti, että Bryony Boyd oli ollut aiemmin Laphroaigilla töissä – ja siihen aiheeseen vielä palattaisiin kierroksen lopulla.

Saimme mallashuoneessa heti käteen lasit Kilchoman 100% Islay -viskiä, ihan sitä uusinta 5th Editionia. Bryony kertoi Anthony Willsin unelmasta ja tislaamon perustamisen vaiheista, investoinnista ja siitä, millaista on ryhtyä viskiyrittäjäksi Islaylla. Harrastajan sydämessä tykyttää tietysti aina pieni unelma siitä, jos joskus ryhtyisi itse tuottamaan viskiä, mutta vaikka sen saisi tehdä Islaylla, helppoa ei tulisi olemaan.

visit-kilchoman-2016-005Kuljimme pienoiskokoisen tislaamon läpi, ja kun kaikki oli kompaktia, välimatkat eivät olleet kuin muutaman askeleen mittaisia. Näimme mäskäysastian, käymissammiot, kaksi pientä tislainta ja käytännössä kaiken mittaluokkaa pienempänä kuin mihin olimme saarella ehtineet tottua. Robin Bignal oli tislaustöissä ja kertoi meille monenlaista pientä faktaa siitä, miten Kilchomanin viskiä tehdään. Farmitislaamon henki oli mukavan kotoisa, vaikka teollisuuslaitoksen tunnelmaa ei ollut tietysti lähdetty kätkemäänkään.

Kierroksen huipentumana pääsimme näkemään pullottamon – muilla tislaamoilla ei sellaisia paikan päällä ole. Kolme ihmistä pisti Sanaigia pulloihin ja liimasi etikettejä, kuumensi kapseleita ja nosteli pulloja laatikoihin.

visit-kilchoman-2016-006Pääsimme ystäväni kanssa kummatkin pullottamaan omat neljän pullon satsit linjastolla. Käytännössä kauppoihin lähti meidän pullomme siitä saman tien. Uskomaton juttu. Jos Bowmorella päästiin mallastamaan, heti seuraavassa paikassa pullotettiin – koko viskin pitkä kaari tuli hanskattua muutaman tunnin aikavälillä.

Tislaamokierros päätettiin kurkkaamalla kilniin, joka oli erillinen rakennus pullottamon ja vierailukeskuksen välissä. Tulia ei ollut palamassa, vaan uuni oli putsattu ja hiilet kerätty pois. Koko kiln tuntui Bowmoren jälkeen pienoismallilta.

visit-kilchoman-2016-008Kierroksen lopuksi Bryony vei meidät Visitor Centerin takahuoneeseen, jossa oli katettuna privaattitasting. Siihen oli otettu koko nykyinen line-up. Pääsimme maistamaan ensin New Make Spiritin, jota olin itse maistanut aiemmin miniatyyripullosta. Sen perään tarjolla olivat Machir Bay, Sanaig, Loch Gorm ja Original Cask Strength. Bryony haki vielä täydennyksesi pöytään pullon uutta tislaamolla myytävää Sauternes Cask Maturedia, jota pääsimme myös maistamaan.

visit-kilchoman-2016-007Onneksi annokset olivat maltillisempia kuin esimerkiksi Bruichladdichilla, koska kattaus oli harvinaisen edustava ja kattava. Siinä jälleen vahvistui ajatus siitä, että Kilchoman on kehittymässä vähitellen huippuviskin tekijäksi. Edelleen Loch Gorm nousi setistä omana suosikkinani esille. Kaikki maistetut editiot olivat uusinta vuosikertaa.

Siinä tastingin yhteydessä Bryony avasi siinä meille elämänsä, kertoi elämästä Islaylla ja menneisyydestään Laphroaigilla, Laphroaigin myynnistä eteenpäin ja kaikesta mahdollisesta, minkä siteeraaminen tuntuisi tässä melkein jo liiankin henkilökohtaiselta. Sen verran toki voi sanoa, että myös hänen tyttärensä ja poikansa ovat nykyään Islayn tislaamoissa töissä, joten heidän sukunsa on vahvasti viskinteossa mukana myös tulevaisuudessa.

visit-kilchoman-2016-009Kun maistelut ja fiilistelyt tulivat päätökseensä, teimme vähän ostoksia kaupassa ja pitelimme sadetta, joka oli taas alkanut rajuna. Viiden jälkeen kuskimme haki meidät takaisin Bowmoreen, jossa veimme jälleen ostokset hotellihuoneeseen ja lähdimme suoraan illalliselle Harbour Inniin.

Illalla maistoimme vielä baarissa muutamat dramit satunnaisesti valituista pulloista, mutta kalliit jätettiin taas kerran hyllyyn. Neljä tislaamokäyntiä oli takana, kaksi edessä. Aamulla meitä odottaisi Lagavulin.visit-kilchoman-2016-010

Matka Islaylle 2016: Vierailu Bowmoren tislaamossa

Ensimmäinen päivä Islaylla oli takana ja toinen alkamassa. Ensimmäisenä päivänä oli nähty Laphroaig ja Bruichladdich, toisena olisivat vuorossa Bowmore ja Kilchoman. Kun heräsimme Lochside Hotelissa torstaina 29.9.2016, päivä valkeni vähitellen myrskyyn ja puhuriin. Muistin, että kovat sateet olivat jo yöllä piiskanneet hotellin kattoa.

Teimme aamiaisen jälkeen pienen kävelyn Bowmoren keskustassa, jotta Full Scottish Breakfast prosessoituisi edes hieman ennen tislaamovierailua Bowmorelle. Tuuli meinasi viedä lakin päästä, sadettakin vihmoi hetkittäin. Kylä tuntui kylmältä ja vähän yksinäiseltä siihen aikaan päivästä.

visit-bowmore-2016-002En oikein osannut odottaa päivältä juuri mitään, kun aivot vielä prosessoivat edellispäivän kokemuksia. Astuimme pienen tihkun keskeltä Bowmoren tislaamoon, joka sijaitsi käytännössä Lochside Hotelin naapurikorttelissa.

Olimme varanneet etukäteen itsellemme Craftman’s Tourin, joka maksoi 65 puntaa. Lupauksena oli täysi kierros ja maistelusessio No. 1 Vaultsissa. Ehdimme pyöriä hetken aikaa tislaamokaupassa, ennen kuin saimme kutsun yläkerran baariin. Meidän lisäksemme kierrokselle tulisi mukaan vain kaksi herraa Manchesteristä, ei muita.

Kello oli varttia vaille kymmenen, kun meille ojennettiin ensimmäiset dramit käteen. Bowmoren 12-vuotiasta oli kaadettu hands-free-mukeihin, pieniin Glencairneihin, jotka saattoi laittaa narusta kaulaan roikkumaan.

visit-bowmore-2016-003Kierroksen vetäjäksi ilmoittautui Amy, joka kehotti meitä kiertelemään hetken aikaa baarin ja museon puolella, ennen kuin lähdettäisiin. Museoalueella oli vitriineissä kaikki Black Bowmore -editiot, Queen’s Cask -pullote, Bicentennary Edition ja kirsikkana kakun päällä muutaman vuoden takainen Bowmore 1957, jota on tehty vain kaksitoista pulloa.

Kymmenen jälkeen lähdimme liikkeelle. Amyn mukana tuli myös toinen tislaamotyöntekijä Susan, joka selvästi kouluttautui vetämään kierrosta ja teki jatkuvasti muistiinpanoja ja pieniä huomioita.

Aamun kova sade tuntui vihdoin tauonneen, mutta tuuli oli edelleen kova. Kävelimme pihan läpi lattiamallastamoon, mutta kun keli oli hetkeksi kelvollinen, menimmekin sieltä suoraan katsomaan vesivirityksiä takapihalle. Talon takana juoksi ylijäämävesi ränniin. Putket oli kaivettu jo ammoin, vesi on peräisin kilometrien päästä tislaamolta.

Kun ulkoa tultiin taas sisälle, Amy esitteli lattiamallastusta. Pääsimme työntämään kätemme syvälle green maltiin, joka tuntui lattianrajassa varsin lämpimältä. Amy esitteli työvälineitä ja korosti, että mallastukseen käytettävää haravaa vedetään Bowmorella kasvot menosuuntaan, kun Laphroaigilla se tehdään selkä menosuuntaan.

”Haluaako joku kokeilla?” Amy kysyi.

visit-bowmore-2016-004Usutin ystäväni siihen hommaan, lupasin ottaa kuvia. Päädyin lopulta itsekin kokeilemaan maltaan kääntämistä, ja sen jälkeen totesimme, että 12 vuoden kuluttua tulee myyntiin Bowmore, joka on käytännössä meidän tekemäämme.

Mallastamossa kiinnitin huomioni erikoiseen yksityiskohtaan: jostain syystä ilmassa ja seinillä näkyi runsaasti vaaksiaisia. Ilmeisesti sinne oli pesiytynyt jonkinlainen populaatio. Ei tullut kysyttyä asiasta tarkemmin, se jäi vain sieltä mieleen.

Lattiamallastuksen äärestä menimme käymään ylhäällä kilnissä. Pieni savu oli edelleen mukana kehissä, kun astuimme sisään kilniin. Pääsimme Amyn luvalla kävelemään maltaan päällä ja ottamaan kuvia. Huikea kokemus.

visit-bowmore-2016-005Yläkerrasta mentiin alas kilnin uunipuolelle, jossa tosiaan oli vielä pieni kekäle hehkumassa. Bowmore käyttää koneellisesti leikattua turvetta, ja se tosiaan oli aivan erinäköistä kuin Laphroaigilla, paljon makkaramaisempaa ja pienempää.

Uunin luota siirryttiin… sen sisälle. Amy avasi uunin takana oven, ja me kävelimme sisään. Joku oli pöllinyt tislaamon taskulampun, joten saimme käyttää kännyköitä valaisimina. Oli melkoinen kokemus astua kuuden ihmisen voimin vielä palavan uunin sisälle. Sen kyllä muistaa. Tuli paloi muurin takana, mutta näimme seinällä sen hennon valonhehkun.

Uuniosastolta piipahdettiin hiivavarastossa, kunnes asteltiin jauhatukseen, äänekkäästi käyvän Porteuksen ääreen. Porteus of Leeds joutui yhtiönä jo muinoin ongelmiin, koska se teki käytännössä ikuisia myllyjä. Bowmorenkin laite oli ikivanha ja piti rajua ääntä, naksutti ja tärisi. Silti se kuulemma pelittää edelleen täysin moitteetta, kunhan se vain vuosittain puretaan osiin, öljytään ja kootaan uudelleen.

visit-bowmore-2016-006Myllyn luota kuljettiin mallasrouheen reittiä pitkin mäskäykseen ja sitä kautta käymisastioille. Niitä oli kuusi, ja hämäyksen vuoksi ikkunallisen seinän taakse oli tehty kolme ihan samannäköistä sammiota, jotka olivat kuitenkin vesiastioita. Pääsimme maistamaan vierrettä, joka oli savuttomampaa ja hiukan makeampaa kuin Laphroaigin vastaava.

Oregonin männystä rakennetut käymissammiot oli nimetty Bowmoren eri aikakausien omistajien mukaan: Mutter, Sherriff, Morrison… Sammioiden äärestä Amy kuljetti meidät tislaushuoneeseen, jossa pannut pöhisivät. Pääsimme tislaaja Neilin ystävällisyyden ansiosta myös katsomaan Intermediate Spirit Receiverin sisälle, jossa tisle odotti siirtoa eteenpäin.

visit-bowmore-2016-007Tislausvaiheen jälkeen käytiin sivukonttorissa, jossa Amy kaatoi meille siivut new makea. Se oli hyvää, niin kuin savuiset tisleet näköjään lähes poikkeuksetta ovat. Me vedimme lasit tyhjiksi hyvällä halulla, Manchesterin pojilta ne jäivät juomatta.

Sivukonttorilta käveltiin vierailun pääkohteeseen, No. 1 Vaultsiin, joka on Skotlannin vanhin käytössä oleva viskivarasto. Kun sen raskas salpa aukesi, tuntui kuin jotain suurempaa olisi liikahtanut sisälläni. Oltiin sentään menossa pyhään paikkaan.

visit-bowmore-2016-008

Kävelimme varaston eteisestä vielä toisen lukollisen oven kautta itse dunnage warehousen puolelle. visit-bowmore-2016-009Amy esitteli meille tiloja, eturivissä oli kolme mizunaratynnyriä Yamazakilta ja ympäri varastoa näytti löytyvän kaikkea mielenkiintoista.

Meille oli varattu kaksi tynnyriä, joista ensimmäisenä oli vuorossa ex-bourbonissa kypsynyt 18-vuotias Bowmore vuodelta 1998. Amy vakuutti, etteivät työntekijät pääse varastoon pahemmin maistelemaan mitään, mutta nämä tynnyrit he olivat sentään saaneet itse valita.

Pääsimme nostamaan valinchilla eli ruutalla itse lasimme täyteen suoraan tynnyristä. Viski oli erinomaista, ja kieltämättä ympäristö saattoi nostaa sen vielä sillä hetkellä jumalaiselle tasolle. Harvemmin tulee nautittua Bowmorea No. 1 Vaultsissa.

Toisena tynnyrinä oli sherry butt vuodelta 1997. Sen sisällä oli 19-vuotiasta viskiä, ja Amy hehkutti sitä etukäteen aivan poikkeuksellisen hyväksi. Ylisanat eivät olleet liioiteltuja, koska kyseessä oli todella mykistävä viski. Kaltaiselleni sherryfanille se taisi olla lopulta koko reissun vaikuttavin viskielämys.visit-bowmore-2016-010

Tarkempia tietoja näistä tynnyreistä ei tullut pistettyä talteen, ja jotenkin tuntuu kyllä oikealta, etteivät detaljit edes jääneet mihinkään. Muisto jäi, uskomaton muisto.

Varastosta palattiin Visitor Centeriin, jossa saimme valita baarin puolelta vielä lisää juotavaa itsellemme. Samalla oli pakko kiittää Amya vuolaasti – Bowmore oli tähänastisista tislaamovierailuistamme kaikkien aikojen kattavin ja vaikuttavin. Pääsimme käytännössä kaikkialle ja saimme jokaiseen nippelikysymykseemme asiantuntevan vastauksen.

Kun dramit oli juotu ja manchesterilaisia kiitetty, saimme pistää vauhtia, koska kuskin kanssa oli sovittu lähtö hotelliltamme Kilchomanille puoli yhdeltä. Sen takia myös tuliaishankinnat Bowmorelta päätettiin jättää seuraavaan päivään. Siitä tulikin sitten ihan omanlaisensa seikkailu.

visit-bowmore-2016-011

 

Matka Islaylle 2016: Varastotasting Bruichladdichilla

Ensimmäinen matkapäivämme 28.9.2016 Islaylla alkoi Laphroaigin tislaamolla, josta kuljettiin Bowmoressa sijaitsevan Lochside Hotelin kautta Bruichladdichille. Minibussi vei minut ja ystäväni Bowmoresta Bridgendin kautta Loch Indaalin toiselle puolelle.

Perille Bruichladdichin pihaan saavuttiin vähän puoli kolmen jälkeen. Sade laantui äkisti, ja pääsimme ottamaan hiukan valokuviakin pihamaalta. Fiilis oli todella progressive, kuten slogan kuuluu, kun turkoosit kirjaimet loistivat valkoisilla seinillä.

visit-bruichladdich-2016-002Bruikan tislaamokauppa oli tyylikäs ja varsin kattavan oloinen valikoimaltaan. Pullojen hinnat tuntuivat toki karanneen käsistä, kun katseltiin Port Charlotten vanhoja tislaamopullotteita. PC5, PC6, PC7 ja kumppanit pyörivät useissa sadoissa punnissa. Tislaamokaupan katonrajaa kiersi valtava määrä pullotteita ja baarin puolella notkui ihmisiä, jotka olivat selvästi joltain kierrokselta tulleita.

Erittäin kattavan Laphroaig-kierroksen jälkeen olimme päätyneet hiukan toisenlaiseen lähestymiseen Bruichladdichin kanssa. Tarjolla olisi ollut monenlaisia kierroksia, mutta olimme varanneet itsellemme paikat Warehouse Tastingiin. Tällä kertaa ei siis kierrettäisi jokaista pannua ja pönttöä läpi, vaan mentäisiin suoraan asian ääreen, varastoon maistelemaan herkkuja.

Warehouse Tastingin 25 punnan kulu maksettiin kassalla, jossa myyjä vahvisti, että ennakkovarauksemme löytyi kirjoista.

visit-bruichladdich-2016-004

Kierroksen tuli vetämään Connor, joka kävelytti meidät lasien kanssa pihan poikki suoraan Bruichladdichin varastoon. Syvällisen ja kattavan Laphroaig-kierroksen jälkeen kontrasti oli mahtava: Connor heitti läppää ja nauroi niin, että koko varasto kaikui. Varsinaisia tuotannon prosessikuvauksia ja historiakatsauksia kuultiin vähän, jos ollenkaan.

visit-bruichladdich-2016-003Meitä oli tastingissä kymmenkunta ihmistä: porukkaa tuli Yhdysvalloista ja Saksasta meidän lisäksemme. Meille oli varattu kolme tynnyriä. Aloitimme Bruichladdichilla, etenimme Port Charlotteen ja lopulta Octomoreen. Kattaus oli käytännössä juuri sen mukainen, mitä olimme odottaneetkin.

Connor keskittyi pääasiassa kyselemään ihmisiltä matkasuunnitelmista, kokemuksista ja taustoista. Ja toki siinä availtiin myös tynnyreitä. Valinchilla (jota päätimme kutsua suomeksi nimellä ruutta) nostettiin varsin isoja näytteitä copitoihin; ystävänikin sai lasiinsa niin paljon Port Charlottea, että jouduin vähän jeesaamaan. Siinä vaiheessa tuli mieleen, mitä tislaamo oli viestittänyt ennakkovarausten yhteydessä:

We advise that you organise alternative transport as it is 3 cask strength drams that will take you over the limit.

Over the limit, tosiaankin. Ensimmäiseksi nautittu Bruichladdich oli vuodelta 1989 ja kypsynyt tuoreessa ex-bourbonissa. Päivämäärät itse tynnyrin tarroissa olivat 3.7.1989 ja 3.7.2012, jälkimmäinen siis ilmeisesti nykytynnyröinnin alkamisen päiväys. Tynnyrin numero oli 44, mutta alkoholipitoisuus jäi epäselväksi. Viski oli kyllä 27-vuotiaaksi Bruikaksi klassisen ruohoista ja mehevää tavaraa.

visit-bruichladdich-2016-005Toisena maistettiin Port Charlotte, joka oli varsin vanhaa Port Charlotteksi: tynnyri oli täytetty 7.7.2003, joten ikää viskillä oli jo 13 vuotta – sinänsä paljon melkein mille tahansa Port Charlottelle. Tynnyri oli numeroltaan 631 ja voltteja oli 62,94%. Se oli setistä ilmeinen suosikkimme, juuri niin raskas ja lihaisan rasvainen kuin Port Charlotte parhaimmillaan ovat.

Viimeiseksi posautettiin auki Octomore vuodelta 2005. Yksitoistavuotias viski oli tynnyristä 2570 ja alkoholipitoisuudeltaan 60,04%. Octomore oli kypsynyt ensin ex-bourbonissa, ennen kuin se oli siirretty tähän ex-sherrytynnyriin. Sherrytynskän jännittävistä vaiheista kertoi, että siinä oli ollut aiemmin rommia. Kyseisen Octomoren ppm-lukema on 159. Erittäin maukas ja suurimuotoinen viski, joten odottaa saattoi.

visit-bruichladdich-2016-006

Suussa oli melkoinen määrä savua, kun homma pistettiin kasaan ja lähdettiin varastolta pihalle. Kävelimme pihan poikki takaisin myymälään, jossa saimme maistaa vielä paria viskiä – tosin suu oli melkoisen käsitelty jo tässä vaiheessa. Visitor Centerissä ollut Port Charlotte teki kuitenkin mieli pullottaa, ja niin sitten myös tehtiin.

visit-bruichladdich-2016-007Kyseessä oli siis Port Charlotte 12 yo 2003/2016 Cask Exploration No. 10 ’An Tuba-Mhasgaidh’ 58,4%. Viski oli peräisin ex-bourbontynnyristä, joka oli kulkenut koodilla R15/358-001, ja se oli tislattu 4.12.2003. Pullo oli kokoluokaltaan 500 millilitraa, ja siihen pääsi liimaamaan itse myös etiketin.

Hintaa pullolle oli laitettu 75 puntaa, mikä oli mielestäni kyllä hiukan yläkanttiin. Toisaalta aiemmilta reissuilta oli tullut opittua sen verran, että tislaamopullotteista kannattaa kyllä vähän maksaa, jos vain sellaisia pääsee itse täyttämään. Kokemukset ovat kuitenkin ainutkertaisia, ja kyseisessä viskissä on ikuisesti tietynlainen hehku, jota ei voi korvata millään.

Toisena tynnyrivaihtoehtona oli tarjolla Bruichladdich 12 yo 2004/2016, 61,2%. Se oli kypsynyt first fill -sherrytynnyrissä koodilla R09/155-023 mutta ei ollut mielestäni aivan niin äärimmäistä tavaraa kuin Port Charlotte, joten päätin jättää sen pullottamatta. Ehkä sitä voi joskus katuakin, mutta tulipa nyt ainakin yksi oma pullotus mukaan Bruikaltakin.

visit-bruichladdich-2016-008Taksikuskimme tuli hakemaan meidät tislaamolta sovitusti vähän viiden jälkeen. Keli oli kohentunut, ja pysähdyimme matkalla ottamaan vähän valokuviakin rannasta kohti Bowmorea.

Hotellille päästiin ketterästi, vietiin ostokset huoneeseen ja lähdettiin alakerran ravintolaan syömään. Lochside Hotelin baari oli uudistunut, kun vertasin siihen aiemmin näkemiäni kuvia vanhasta Duffie’s Barista.

Hyllyssä oli edelleen Black Bowmore, Port Elleneitä ja paljon muuta, mutta hinnat olivat täysin karanneet. Black Bowmore maksoi 250 puntaa dramilta, Port Ellenit noin puolet siitä. Mielestäni kohtuutonta kaikin puolin, kun kyse oli vain pienistä siivuista. Keskityimme uudehkoihin Feis Ile -pulloihin, joiden hinnat olivat vielä mahdolliset normaalin ihmisen lompakolle.

Tosin kymmenen saksalaisen seurue osti kaksi dramia Black Bowmorea yhteensä 500 punnan hintaan ja piti melkoista mekkalaa baarissa. Tilanne lähenteli jonkinlaisia viskiorgioita, kun lasi kiersi kädestä käteen ja isot miehet huokailivat kovaan ääneen.

Ensimmäinen päivä Islaylla oli näiltä osin paketoitu. Seuraavana aamuna olisi vuorossa Craftman’s Tour naapurissa sijaitsevassa Bowmoren tislaamossa.

visit-bruichladdich-2016-009

Matka Islaylle 2016: Tislaamokierros Laphroaigilla

Elämän epätodellisia hetkiä ovat ne, joissa löytää itsensä äkisti paikasta, jota on pitänyt lähinnä fantasiana. Ensin istuu konttorilla ja raataa vaikeaa projektia eteenpäin, kunnes seuraavassa hetkessä seisoo Laphroaigin tislaamon pihamaalla.

Minulle kävi syyskuun lopussa näin. Olin toki suunnitellut Islayn-matkaa jo vuosikaudet – ensimmäiset suunnitelmat oli tullut itse asiassa tehtyä jo syksyllä 2005, yli kymmenen vuotta sitten. Kuitenkin erinäiset elämänvaiheet olivat estäneet matkan tai saaneet kohteen vaihtumaan sittenkin johonkin toiseen.

Nyt mikään ei enää estänyt matkaa, ja ystäväni kanssa teimme buukkaukset kesän aikana valmiiksi. Lähdimme työpäivän päätteeksi tiistaina 27.9.2016 matkaan, ensin Helsingistä Amsterdamin kautta Glasgow’hun ja sieltä lentokenttähotellissa nukutun yön jälkeen Flyben operoimalla potkurikoneella Islaylle puoli yhdeksältä aamulla. Kone laskeutui sateiselle saarelle yhdeksän aikoihin, ja etukäteen varaamamme taksikuski otti meidät heti minibussinsa kyytiin.

visit-laphroaig-2016-002Puoli kymmeneltä seisoimme jo Laphroaigin tislaamon pihalla. Kovassa sateessa tietenkin. Olo oli erittäin epätodellinen. Tuuli piiskasi tislaamoa ja aallot löivät rantakiviin.

Taksikuski lähti pihalta viemään tavaroitamme suoraan Bowmoressa sijaitsevaan Lochside Hoteliin, josta olimme varanneet kolmen yön majoituksen. Tiesimme hyvin, että muitakin vaihtoehtoja olisi ollut kuin mennä kalliiseen hotelliin tai lentää mennen tullen potkurikoneella, mutta aikamme oli erittäin rajattu: kolme vuorokautta saarella.

Tarkoitus oli kiertää kuusi tislaamoa, napakalla kahden visiitin päivätahdilla, ja poistua takaisin Glasgow’hun lauantaiaamuna 1.10.2016. Kaikki oli suunniteltu ja varattu hyvissä ajoin etukäteen. Ensimmäisenä päivänä Laphroaig ja Bruichladdich, toisena Bowmore ja Kilchoman, kolmantena Lagavulin ja Ardbeg.

Koska ihmisen ei kannata hoitaa unelmiaan pois kerralla, tuleville vuosille jätettiin Bunnahabhain ja Caol Ila sekä siihen reissuun aikanaan kuuluva Jura. Vanhana gubbena voi sitten palata paratiisisaarelle muistelemaan mennyttä elämää. Mutta sen aika olisi sitten, nyt eletään tätä päivää.

Laphroaigin Visitor Centerin ovet aukesivat varttia vaille kymmeneltä, ja pääsimme sinne sateelta suojaan. Tutkimme hyllyjen tarjontaa: 10 yo Cask Strength Batch 008, Lore, 21 yo FoL Exclusive, 25 yo 2015 Edition, uusi 30 yo… Hintataso vaikutti melkeinpä järjelliseltä, kun punta oli taas kohtuullisessa kurssissa ja omassa taskussa poltteli Friends of Laphroaigin synttärilahjakuponki eli 10 prosentin alennus kaikesta. Siinä hetken aikaa pällistelimme, ennen kuin kävelimme tiskille ostamaan lippuja kierrokselle.

visit-laphroaig-2016-004Olimme varanneet liput kahden ja puolen tunnin Distillers Wares -kierrokselle, joka sisälsi tislaamokäynnin lisäksi varastotastingin ja oman pullotuksen itse valitusta tynnyristä. Hintaa setillä oli 60 puntaa.

Olisimme alun perin menneet mukaan koko iltapäivän kestävään Water To Whisky Experienceen, joka olisi sisältänyt tämän kaiken lisäksi myös reissun Laphroaigin turvesuolle ja vesilähteelle, mutta se kierros oli myyty jo heinäkuussa tältä päivältä loppuun. Ja toisaalta sen sisältämä piknik turvesuolla olisi voinut olla myrskyssä ja sateessa vähän hankalakin.

Visitor Centerissä Vicky Stevens oli tiskin takana ja kyseli kuulumisia Suomesta samalla, kun saimme maksaa etukäteen varatun setin. Vicky muisteli taannoista Uisge-tastingiaan Martin Markvardsenin kanssa ja muitakin käyntejään Suomessa. Harmittelin ääneen, etten itse päässyt tuon paljon hehkutettuun Battle of the Isles -tastingiin mukaan.

visit-laphroaig-2016-003Tässä vaiheessa tuli käytyä katsomassa myös Visitor Centerin museon puolta. Siellä oli vitriinissä muun muassa eeppinen 31-vuotias Laphroaig vuodelta 1974. Friends of Laphroaigin nurkkauksesta löytyivät kuuluisat kumisaappaat ja muut tykötarpeet oman FoL-tonttipalan löytämistä varten.

Vähän ennen kymmentä istuskelimme Loungessa ja katsoimme, kun porukkaa alkoi kertyä. Meitä oli lopulta vähän toistakymmentä ihmistä kierroksella mukana. Setin veti Tom, jonka ääni oli kuuluva ja aksentti helposti ymmärrettävä. Pahemminkin olisi voinut käydä, kun muistelin ammoisia tislaamokäyntejäni muualla.visit-laphroaig-2016-005

Kävelimme suoraan yläkertaan katselemaan lattiamallastusta. Sitä tehtiin kahdessa kerroksessa, ja nousimme niistä ylempään. Tom kertoi prosessista ja näytti työvälineitä. Maistelimme siinä myös mallastettua ohraa, joka oli odotetusti erittäin savuista ja maistuisi taatusti vaikka snack-herkkuna pussista telkkarin ääressä. Pääsimme kurkistamaan ylhäällä myös kilniin, jossa oli täysi savustus päällä.

visit-laphroaig-2016-007Yläkerrasta kuljettiin alas itse kilnin uunin äärelle. Tuli paloi voimakkaana ja tuoksui herkulliselta. Laphroaigin käsin leikattu turve tuntui kädessä kevyemmältä kuin olin ajatellut, vaikka paakut olivat kunnioitettavan kokoisia.

Kilnistä matka jatkui Porteus Millin ja mäskäyksen jälkeen washbackien luokse. Sopivasta pöntöstä päästiin ottamaan näyte, jota Tom kaatoi jokaiselle pieneen mitta-astiaan. Vierre oli savuisuudessaan varmasti maukkainta, mitä olimme koskaan maistaneet. Speysiden makeiden ja vähän lenseiden vierteiden jälkeen Laphroaigin kuiva ja napakka olemus tuntui hienolta.

Käymisastioilta käveltiin itse tislaamon puolelle. Laphroaigin pannurivi oli varsin kunnioitettava, seitsemän tislainta seisoi yhdessä rivissä. Pöhinä oli kova, ja kuumuus sai sateessa kastuneet vaatteet lopullisesti kuivumaan.

visit-laphroaig-2016-009Viimeistään tässä kohdassa kierrosta alkoi käydä selväksi, ettei kannattanut yrittää ottaa kaikkia detaljeja talteen – informaatiota tuli niin valtavasti. Oli hyvä muistaa, että tisleen jokainen leikkauspiste ja tislaimen vetoisuus löytyisi kuitenkin jostain kirjasta. Tuntui tavallaan vapauttavalta vain seistä siinä Laphroaigin pannujen ääressä, kuunnella niiden ääniä ja ajatella, miten mahtavaa oli olla olemassa juuri sillä hetkellä.

Tislaamorakennuksesta käveltiin pihan tynnyrien ääreen, jossa Tom selitti nopeasti, millaisista tynskistä oli kyse. Laphroaigin tuotannon ytimessä ovat ex-bourbontynnyrit, joita löytyy tosiaan joka lähtöön. Pihalla näkyi myös, miten Laphroaigin juhlavuoden jälkeiset korjaustyöt olivat alkaneet. Tislaamoa peittivät rakennustelineet ja katto oli osittain vaiheessa.

Lopulta päästiin tihkusateesta ykkösvaraston suojaan. Sääli, että itse varaston puolelle oli kalterit edessä – piti tyytyä ottamaan valokuvia niiden välistä.

visit-laphroaig-2016-010Varastolle oli katettu kolmen tynnyrin setti. Ensimmäinen oli vuodelta 2007, peräisin ykkösvarastosta ja kypsynyt Maker’s Markin ex-bourbonissa, joka on nykyisin Laphroaigin peruskauraa. Tynnyri oli numeroltaan 2534 ja alkoholipitoisuus 52,9%. Käytännössä viski oli siis yhdeksänvuotiasta.

Toinen tynnyri oli numeroltaan 45, samaisesta ykkösvarastosta ja vuodelta 2004. Jim Beamin ex-bourbonissa kypsynyt viski oli 12-vuotiasta ja 51-volttista, selvästi nuorempaa veljeään tasaisempaa luonteeltaan.

Kolmas tynnyri oli muhkea sherry butt, peräisin varastosta numero yhdeksän (joka on siis rack warehouse). Kyseinen viski oli 17-vuotiasta, tislattu vuonna 1998 ja laskettu tuolloin tynnyriin numero 700040. Alkoholipitoisuus oli 59,3%.

visit-laphroaig-2016-011Viskejä maistettiin siinä yksi kerrallaan, nuorimmasta vanhimpaan. Yhtä niistä pääsi myös itse pullottamaan 250 millilitran lahjapulloon. Päätimme ystäväni kanssa niin, että hän ottaa sherryversion ja minä nuoremman bourbonin. Pääsin nostamaan valinchilla oman viskini kannuun ja kaatamaan sen tuliaispulloon. Pullon numero varmistui, kun kirjoitin nimeni isoon kirjaan muiden sitä pullottaneiden perään.

Lopuksi pullot vielä signeerattiin ja pakattiin tislaamon lasien kanssa juhlapakkauksiin. Ei paha.

Varaston eteisessä kiitimme Tomia hienosta kierroksesta, ennen kuin palasimme tislaamokauppaan. Siellä tuli tehtyä myös pari sopivaa hankintaa, kohtuuden rajoissa toki. Taksikuski oli palaamassa vasta yhdeltä, ja siihen oli ostosten jälkeen puolisen tuntia aikaa.

Olimme kahden vaiheilla, pitäisikö lähteä viemään lippu omalle FoL-palstalle, mutta nainen tislaamokaupan tiskillä sanoi, että sade oli ollut kovaa jo parisen viikkoa ja suo todennäköisesti erittäin märkä. Puolessa tunnissa kyllä ehtisi periaatteessa palstoilla käydä, mutta kiire voisi tulla ja varovaisuuttakin pitäisi noudattaa. Päätimme jättää sen homman väliin.

Jäimme tislaamokauppaan hetkeksi viipyilemään, ja kun Tom tuli tiskille, menimme vielä jututtamaan miestä. Hän kaatoi meille myös sopivasti dramit 10 yo Cask Strength Batch 008:aa, jotta emme joutuisi odottelemaan kuskia kuivin suin. Hyvää oli.

Vähän ennen yhtä taksikuskimme kurvasi minibussilla pihaan ja kehotti nousemaan kyytiin. Laukut hän oli vienyt jo hotelliimme. Olimme lopulta yhdeltä Lochside Hotelissa. Kuski sanoi, että hänen kollegansa tulisi hakemaan meidät Bruichladdichille kello 14.20. Olin pelännyt, ettei lounaaseen olisi jäänyt tässä välissä juuri mitään aikaa, mutta yhtäkkiä meillä oli reippaasti yli tunti aikaa lounastaa.

Kirjauduimme Lochsideen ja saimme huoneen numero 12 ylimmästä kerroksesta. Kuljetimme tavaramme sinne ja ilahduimme paikan laatutasosta. Huone oli iso, siisti ja hyvin varusteltu. Ikkunasta avautui mahtava näkymä Loch Indaalille.

Päädyimme lounaalle Harbour Inniin, joka oli tyylikäs – ehkä vähän liiankin sliipattu oikeastaan. Kun saimme eteemme pintit Belhaven Bestiä ja annokset Fish & Chipsiä, alkoi tuntua oikealta. Ehdimme kahden jälkeen takaisin hotelliin. Yhtäkkiä olimme taas minibussin kyydissä, suuntana Bruichladdich.

visit-laphroaig-2016-012