Kuukausi: lokakuu 2016

Ardmore Traditional Cask 46%

Ardmore pelaa rohkeasti turpeella ja QC:llä. Maistoin tätä jo muutamia vuosia sitten ja pidin kokemuksesta, mutta nuotit jäivät kirjoittamatta. Nyt tuli aika maistaa tämä uudemman kerran.

Ardmore Traditional Cask

(46%, OB, NAS, +/- 2012, Peated, Finished in Quarter Casks, 70 cl)

Tuoksu: Ruohoinen ja kostean turpeinen. Märkiä lehtiä nuotiossa, pehmeää savua, maanläheistä tunnelmaa. Melko aktiivinen tammi on mukavasti balanssissa, vaikka yleisilme on kevyt. Hiukan eucalyptusta, kirpeää omenaa, selvästi erottuvaa vesimelonia. Päärynäkarkkeja, kurkkupastillia. Vesilisällä löytää mineraalisuutta.

Maku: Pehmeän turpeinen, vaniljainen, kuivan hedelmäinen ja hiukan hapokas. Savu on pehmeää ja tammi varsin mausteista ja tanniinista. Mainio tasapaino kaikesta huolimatta, kuivaan suutuntumaan ja hiukan ohueen tekstuuriin on saatu mahtumaan paljon hyviä asioita. Kirpeää omenaisuutta, persikkaa, kuivattua aprikoosia, ruohoisuutta, hiukan rasvaista happamuutta. Jälkimaku nostattaa kielelle eucalyptusta ja hiukan iäkkäämmistä viskeistä tuttua kurkkupastillisuutta. Toki tammen napakkuus, inkivääri, päärynä, aprikoosi ja muut hedelmät kertovat heti, että nuori viski on kyseessä. Keskipitkä finaali. Vesilisällä tulee hiukan tuhkaa pintaan.

Arvio: Oikein maukas, kevyt ja erilainen savuviski. Tietyt kurkkupastilliset sävyt muistuttavat hetkellisesti paljon iäkkäämpien viskien piirteitä. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 4).

Glengoyne Cask Strength Batch #2, 58,9%

Glengoynen Cask Strengthin ykkösbatchistä laajalti pidettiin, joten sarja sai jatkoa vielä samaisena vuonna 2013. Itselleni ei se ykkönenkään tehnyt sen suurempaa vaikutusta, mutta ehkä pääsen tähän kakkossatsiin paremmin kärryille – maistetaan.

Glengoyne Cask Strength Batch #2

(58,9%, OB, Bottled 27.11.2013, 70 cl)

Tuoksu: Tuhdisti toffeefudgea ja heinäisyyttä. Maltaisuus on vahvasti pinnassa. Hunajaa, paahdettuja pähkinöitä, mehiläisvahaa. Tallimainen sherryhenkisyys ja hapokas purevuus. Ruohoisia ja kireän omenaisia sävyjä. Raakaa banaania. Kuitenkin siirappinen sherrykin on mukana. Vesilisä tuo voikeksiä ja riisimuroja pintaan.

Maku: Kermainen, mausteinen ja järeä viski. Edelleen maltaisuus on melko raakana kärjessä, samoin hapokkuus. Suutuntuma on täyteläinen mutta maku silti hiukan sulkeutunut. Hedelmäisyys jää kuivan omenan ja kitkerän appelsiinin tasolle. Toffeefudgea, maitosuklaata ja kuorrutettuja maapähkinöitä toki riittää, samoin ruohoisia ja hapokkaita piirteitä. Tammikin tuntuu aktiivisena, pippurisena ja inkiväärisenä. Jälkimaku ajaa maltaisuudella ja tammella heti aivan rajoille. Kuivumisen yhteydessä tanniinit, hapokkuus, kuiva sitruksisuus ja mausteet tekevät selvää jälkeä. Keskipitkä finaali. Vesilisä tekee todella hyvää, avaa reippaasti maitosuklaisuutta ja hillitsee happoja.

Arvio: Melkeinpä ykkösbatchin tasolla. Vesilisän kanssa tekee mieli pelata paljon. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

An Cnoc Cutter 46%

An Cnoc julkaisi Cutterin samassa sarjassa Rutterin, Flaughterin ja Tushkarin kanssa, koko setin turpeisimpana. Hitto näitä nimiä! Mutta jos ovat vähänkään samalla tasolla Peatlandsin kanssa, nimetkin kestää kyllä.

An Cnoc Cutter

(46%, OB, NAS, 2014, 20.5 ppm, 70 cl)

Tuoksu: Paksun turvesavuinen ja tuhkainen. Märkää nuotiota, kosteita lehtiä, pientä ummehtuneisuutta. Vegetaalisuus ja mineraalisuus ottavat mittaa toisistaan. Napakka sitruksisuus, raaka hedelmäisyys ja kuiva valkoviinisyys ovat tämän ytimessä. Hiukan lääkettä löytyy myös. Vesilisällä löytyy märkää ruohoa.

Maku: Varsin kuiva tapaus. Turvesavu on edelleen paksua ja runsasta, tuhkaisuus ja nokisuus korostuvat. Mineraalisuus ja sitruksisuus kietoutuvat öljyiseen profiiliin. Suutuntumassa on silti hiukan kapea tekstuuri, jossa suolaisuus nostaa veden kielelle. Raa’ahko hedelmäisyys ja nuorekas maltaisuus saavat tämän tuntumaan melko yksioikoiselta. Jälkimaku on edelleen hyvin tuhkainen ja suolainen, joskin kaiken mineraalisuuden ja tammen seasta löytyy lopulta myös hiukan passionhedelmää ja mangoa, pientä makeutta. Sitruksinen ja savuinen finaali on mittaluokkaa keskipitkä. Vesilisä tuo pintaan ummehtuneisuutta ja vegetaalisuutta.

Arvio: Kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin maukas, kuiva savuviski. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whisky Magazine 82/100 (Chris Goodrum), 76/100 (Martine Nouet).

Old Pulteney Clipper Round The World 46%

Tämä purjehduskisan mukaan nimetty pullote tuli Old Pulteneylta halvimpaan hintaluokkaan 2014. Mielenkiintoista, että pullomäärä on kuitenkin eksaktisti tiedossa – eli eräänlaista Limited Editionia on kaikesta huolimatta haettu. Odotuksia tätä kohtaan ei silti juurikaan ole.

Old Pulteney Clipper Round The World

(46%, OB, Bottled 7/2014, Commemorative Bottle, 16200 bts., 70 cl)

Tuoksu: Vaniljainen ja makea. Paksua omenamehua, hunajaisuutta. Silti myös tietty suolaisuus tulee kaikesta läpi. Rapsakkaa maltaisuutta, hiukan puuroisuutta myös. Ruohoinen vivahde. Kanervaisuutta, hiukan rasvaisuutta, paahteisia sävyjä. Simppeli mutta mukava tuoksu. Vesilisä avaa viinikumia ja piparminttuista karkkisuutta.

Maku: Omenamehua, pirskahtelevaa hapokkuutta, varsin napakka suolaisuus. Old Pulteneyn ominaisluonne tulee hyvin esille. Tammisuus tuntuu nuorekkaana ja erittäin aktiivisena, tanniinit purevat kiinni mutta mausteisuudessa on miellyttävä pehmeys silti mukana. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja osin jopa kuiva. Jälkimaku lähtee rakentelemaan hapokkaan omenaisuuden, pehmeän vaniljaisuuden ja merellisen suolaisuuden kolmiyhteyden varaan. Kihelmöivä mausteisuus tuo mieleen makeisjauheen. Ruohoinen vivahde on mukana, samoin tammi puree loppuun asti. Keskipitkä finaali. Vesilisällä päärynä tulee esiin.

Arvio: Hiukan yksinkertainen ja selvästi nuori viski, mutta ei ollenkaan hassumpi. Ainakin Pultikan distillery character on tässä luonteenomaisella tavalla läsnä. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100.

Pittyvaich 25 yo 1989/2015, 49,9%

Takaisin arkeen ja raiteille, matka Islaylle on nyt takana ja loppuelämä edessä. Maailmalla jotkut julkaisevat juttuja Diageon uusista Special Release -pullotteista ja jotkut toiset kiisteltyjä listauksia maailman parhaista viskeistä.

Itse olen vaihteeksi aiemmin julkaistun Special Releasen ääressä.

Diageolta on saatu vain pari virallista Pittyvaichia aikojen saatossa, ja Pittyvaich-pullote Flora & Fauna -sarjassa on itse asiassa ainoa, jonka olen tislaamolta ikinä päässyt maistamaan.

Nyt lasissa on siivu 25-vuotiasta Pittyvaichia, joka on tislattu 1989 ja pullotettu 2015. Muistelen tislaamon profiilia hermostuneeksi, mutta mielenkiintoista päästä ottamaan tästä selkoa.

Pittyvaich 25 yo 1989/2015

(49,9%, OB, 1989–2015, Special Release, Refill Bourbon Hogsheads, 5922 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kynttilää ja yrttisyyttä. Erittäin sitruksinen ja kirkkaalla tavalla kireä vaikutelma. Hapokkuutta, hiukan hapanta omenaa ja huonekaluvahaa. Tammea. Hiukan puuroisuutta ja hiivaista maltaisuutta, kaikkineen se hermostuneisuus ja epämääräisyys on läsnä, mitä odotinkin. Vesilisä aukoo raikkautta.

Maku: Öljyinen, ruohoinen ja vahamainen. Kynttilä on edelleen mukana, samoin tietty kompleksinen yrttisyys. Tammi tuntuu erittäin aktiiviselta ja kireältä, suu kuivuu oikein kunnolla. Sitruksinen ja hapokas puoli tukevat sitä entisestään. Suutuntuma on vahamainen mutta tekstuuriltaan hiukan ohut. Kurkkupastillia, mentholia ja anista löytyy. Jälkimaku liikkuu raa’an omenan ja banaanin välimaastossa. Hiukan melonin makeutta, mutta sitruksisuus ja tammisuus leikkaavat siltä siivet. Todella mausteinen ja minttuinen finaali, jossa mentholin ja aniksen sävyt maistuvat kyllä pitkään. Vesilisä tuo hunajaa pintaan ja keventää tammea.

Arvio: Kirkas, hapokas ja levoton viski. Sinänsä virheetön tuote, mutta nautiskelupuoli tällaisesta vähän jää puuttumaan, sen verran kireää on. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whiskynotes 83/100.

Matka Islaylle 2016: Finaali Glasgow’ssa

Lauantaiaamuna 1.10.2016 kolmen vuorokauden matka Islayn paratiisisaarelle oli päätöksessään. Aamu valkeni pahaenteisen tyynenä ja kauniina. Katselimme Lochside Hotelin tutuksi käyneen Full Scottish Breakfastin äärestä Loch Indaalin sileää pintaa ja yli liitäviä lokkeja. Olo oli jo valmiiksi vähän haikea.

visit-glasgow-2016-002Olimme ajoissa laukkujemme kanssa lähdössä hotellista lentokentälle, mutta kyydin kanssa tuli mutkia matkaan. Olimme lopulta viimeisten joukossa Islayn lentokentällä kirjautumassa koneeseen, joka veisi meidät Glasgow’hun. Lähtömme oli todella lentävä, hyvästejä turvesuon ja kivikkoisten niittyjen peittämällä maastolle ei ehditty pahemmin jäädä antamaan.

Saimme tiskillä laukkuihimme ylipainon takia Stand-by-laput, ja kesti hetken aikaa tajuta, mitä virkailija sanoi: laukut tulisivat seuraavalla koneella, mikäli eivät mahtuisi tähän kyytiin. Lauantaiaamun kone oli buukattu täyteen, joten näin voisi hyvinkin käydä. Seuraava lento Islaylta lähtisi vasta sunnuntai-iltana, mutta siihen mennessä olisimme itse jo lentomatkalla Amsterdamin kautta Helsinkiin.

visit-glasgow-2016-001Olimme varautuneet Islayn-lentojen suhteen myrskyihin ja säätäneet aikatauluja niin, ettei missään vaiheessa mikään olisi myöhästymisistä kiinni. Tähän emme kuitenkaan osanneet varautua: että laukut saattaisivat jäädä Islaylle odottamaan parempia aikoja. Aloimme välittömästi miettiä rahtivaihtoehtoja, joihin Glasgow’ssa jouduttaisiin kenties turvautumaan. Niistä kaikista pitäisi todennäköisesti maksaa erinäisiä summia.

Aurinkoisen sään varjopuoli tuona lauantaiaamuna oli, että Glasgow oli täysin sumun peitossa. Sinne ei olisi potkurikoneella mitään asiaa, ennen kuin sumu olisi hälventynyt.

Lopulta koneemme lähtö myöhästyi melkein kaksi tuntia. Aivan viime hetkellä saimme kysyttyä virkailijalta, mahtuivatko laukkumme kyytiin. Virkailija lähti selvittämään ja palasi hetken päästä: kyllä, kaikki laukut olivat jo koneen kyydissä. Luimme siinä vaiheessa kaikki mahdolliset loitsut ja säkeet, joita mieleen tuli.

Glasgow’ssa majoituimme keskustahotelliin, kävimme syömässä lounaan ja tutustumassa muun höntyilyn oheistoimintona paikallisiin viskikauppoihin. Kävi nopeasti selväksi, että hankintoihin Islayn tislaamokaupoista oli kannattanut panostaa, koska Glasgow’n keskustan viskikaupat eivät olleet kovin kiinnostavia.

visit-glasgow-2016-004Glasgow’n ydinkeskustassa sijaitsevan Buchanan’s Galleriesin The Whisky Shop oli varsin suppean valikoiman kauppakeskusmyymälä, jonka hinnat olivat hyvin suolaiset. Läheisten Robert Graham’sin ja Good Spirits & Co:n tilanne oli vastaavan kaltainen. Vain pari yksittäistä single caskia herättivät kiinnostusta, mutta nekin jäivät lopulta hyllyyn.

Viskibaareista päällimmäisenä mielessä oli kuuluisa The Pot Still, joka löytyi Hope Streetiltä. Pahaksi onneksi baari oli lauantai-iltapäivänä tupaten täynnä. Hyllyissä oli kyllä kiitettävä valikoima monenmoista mallastuotetta, mutta kun yhtään pöytää ei ollut vapaana eikä ensimmäistäkään jakkaraa löytynyt, päätettiin jatkaa matkaa. Onhan noita viskibaareja tullut nähtyä.

visit-glasgow-2016-006Illalla otimme kohteeksi toisen kuuluisan viskibaarin, Bon Accordin, joka löytyi kaupunkia halkovan M8-kehätien toiselta puolelta. Matka oli kuitenkin kävelyetäisyydellä keskustasta, ja tuo reissu kannatti ehdottomasti tehdä.

Bon Accord teki paikkana välittömästi The Pot Stilliä suuremman vaikutuksen. Hyllyssä silmät osuivat heti kultakimpaleisiin. Sieltä löytyivät Bowmore 1957, White Bowmore, rivi Broraa ja toinen rivi Port Elleniä, kokonainen hylly Scotch Malt Whisky Societyn pullotteita, 40-vuotias Old Pulteney…

Viskibaarin hinnastona meille ojennettiin iPad, jossa kaikki viskit olivat kuvina nähtävissä – joskin vähän epämääräisessä järjestyksessä. Kuvien yhteydestä löytyivät myös hinnat, ja ne olivat sentään hiukan maltillisemmat kuin Islayn kahdessa keskeisessä viskibaarissa, Lochside Hotelissa ja Harbour Innissä.

Ei silti, että olisin ollut vielä valmis sijoittamaavisit-glasgow-2016-007n White Bowmoreen 150 puntaa tai Bowmore 1957:ään yli kahtasataa, mutta silti. Baarin kallein juoma oli ylähyllyllä maannut Gordon & MacPhailin 70-vuotias Glenlivet, jota olisi päässyt maistamaan pienen siivun 900 punnalla.

Päädyimme tosiaan maltillisemmin hinnoiteltuihin viskeihin. Nautin dramin Bon Accordin käsin pullottamaa Highland Parkia, jonka detaljeja en ole löytänyt vielä mistään. Viski oli selvästi ex-sherrystä peräisin oleva, klassisen tuntuinen Highland Park, jossa silkkinen öljyisyys, likainen kanervaisuus ja tuhti turvesavuisuus tuntuivat kaikin puolin korostuneilta. Viskin alkoholipitoisuus oli 53,3%, täyttöpäivä 09/04/16 ja pullon numero 432. Siinä kaikki, mitä tuotteesta tiedän.

Ystäväni nautti lasillisen Tobermoryn 20-vuotiasta, ex-olosorossa kypsynyttä virallista tvisit-glasgow-2016-009islaamopullotetta. Sherry tuntui siinä järeältä, mutta tekstuuri jäi ehkä hiukan ohueksi. Pitäisi päästä joskus maistamaan se vähän rauhallisemmissa olosuhteissa – pian baarissa alkoi soittaa paikallinen folkbändi The Cahoots. Siirryimme real aleen ja muihin tuotteisiin, vaihdoimme sijaintia ja upposimme vähitellen syvälle kaupungin yöelämään.

Sunnuntaina 2.10.2016 oli kotiinpaluun aika. Matka Helsinkiin oli jälleen pitkä ja monipolvinen. Siinä oli kuitenkin hyvin aikaa pureskella kaikkea tapahtunutta ja miettiä kokemuksia, joita oli koettu. Päällimmäisenä ajatuksena oli, että tällainen matka on yhdenlainen mahdottomuus: kun jotain odottaa todella paljon, todennäköisyydet epäonnistumiseen ovat valtaisat.

Reissumme meni kuitenkin täysin putkeen ja ylitti kaikki mahdottomatkin odotukset. Tai jos ei ylittänyt niitä, ainakin ohitti ne. Saimme paljon sellaistakin, mitä ei osattu edes kuvitella.

Tislaamovierailutkin tuntuivat jälkikäteen siltä kuin joku isompi voima olisi suunnitellut ne tukemaan ja täydentämään toisiaan. Ensin kattava vierailu Laphroaigin koko prosessin läpi, sen jälkeen naurava varastotasting Bruichladdichilla. Sitten tajunnanräjäyttävä syväsukellus Bowmoreen, josta suoraan Kilchomanin farmille eksklusiiviseen tastingiin natiivin Ileachin kanssa. Lopuksi rocktähden yltiöpäinen varastotasting Lagavulinilla ja vielä yksi syvällinen kierros ja tasting Ardbegilla.

Matkasta jäi jossain määrin mykistynyt olo. Islayn ihmisten ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja huumori koskettivat minua. Legendaaristen tislaamoiden olemassaolo, koko saaren rujo olemus ja yli pyyhkivät tuulet saivat kiinnittymään johonkin isompaan. Viskiharrastukseni ei tule koskaan olemaan entisellään. Osa sydämestäni jäi Islaylle. Ehkä jonain päivänä palaan katsomaan, onko se vielä siellä.

Matka Islaylle 2016: Tislaamokierros Ardbegilla

Perjantaina 30.9.2016 olimme saaneet täyden annoksen Lagavulinia, kun lähdimme puoli yhdeltä kävelemään Ardbegille.

Laitoimme aurinkolasit silmille ja lähdimme tallustelemaan Kildalton Roadia itään. Autotien viereen oli rakennettu ihan erillinen kävelytie, jota pitkin pääsi suoraan Ardbegille. Kuljimme sitä pitkin kuin kuninkaat.

Oli täysin epätodellista nähdä Ardbegin tulevan vähitellen näkyviin rannasta. Pagodat loistivat auringossa, lampaat kulkivat niityllä, keli tuntui lämpimältä ja komealta kaikin puolin.

Ardbegin pihalla kaikki näytti valtavan suurelta ja sliipatulta. Ranskalaisten samppanja- ja luksuslaukkumiljoonat kiilsivät ympärillä. Otimme valokuvia ja ihmettelimme tunnelmaa, ennen kuin astelimme sisään Old Kiln Caféhen. Ajatuksena oli syödä siellä lounas.

Kahvilassa Jackie Thomson palveli meitä kovassa kiireessä. Kaikki pöydät olivat lopulta varattuja, meteli melkoinen. Päädyimme pääsalin sijaan baarin puolelle syömään, ja sekin tila täyttyi nopeasti ihmisistä. Ihmettelimme ulkona sisäpihalla näkyvää maisemaa, täysin puhdasta ja viimeisen päälle laitettua tislaamoympäristöä.

visit-ardbeg-2016-002Kahvilassa ystäväni söi Cheese Macaroni -annoksen, joka on jonkinlainen paikallinen erikoisuus – ilmeisesti hyvää oli. Otin itse Argyll Steak Pien, joka oli maukas mutta konseptiltaan tavanomaisempi annos. Oluet juotiin kyytipojaksi ja lopuksi otettiin vielä kahvitkin. Tuntui kuin olisi ollut lomalla.

Vähän ennen kahta siirryimme tislaamokaupan puolelle. Hyllyissä nähtiin vinot pinot uutta Ardbeg Twenty Onea ja rivikaupalla Supernova SN2015 -pulloja sekä paljon kaikkea vähän tavanomaisempaakin. Kassalta saimme ostaa liput kierrokselle, joka oli jälleen varattu etukäteen.

Kahden ja puolen tunnin mittainen Deconstructing The Dram piti sisällään sekä kierroksen että tastingin. Hintaa sillä oli 40 puntaa, ja tuolla hinnalla saatiin oikeat kultatiketitkin vielä käteen.

visit-ardbeg-2016-003Noin 25-vuotiaan oloinen Ross tuli hakemaan meidät kierrokselle vähän kahden jälkeen. Meitä oli kymmenkunta, muutama saksalainen, pari jenkkiä, kaksi edinburghilaista ja me kaksi suomalaista.

Ross aloitti melko pitkällä, noin puolen tunnin historialuennolla mallastamon päätyhuoneessa. Saimme selonteon myös turvesavuisen viskin kemiallisista yhdisteistä ja siitä, millaista kisaa ppm-luvuilla oli käyty erään toisen tislaamon kanssa.

Luentohuoneesta noustiin yläkertaan, jossa kamerat piti laittaa pois. Ranskalaisilla omistajilla oli tällainen fiksaatio, ettei kuvauksen kanssa saanut ottaa paloturvallisuusriskiä. Itse muistin aiemmin kohdanneeni yhtä ehdottoman kuvauskiellon vain Dalmorella.

Kierros paljasti, että Ardbeg oli fyysisesti pienempi tislaamo kuin miltä se henkisellä tasolla tuntuu. Tislaimia oli todella vain kaksi, ja vaikka ne olivat hyvän kokoisia, täydellä kapasiteetilla ajaminen ei tosiaan tuota kuin sen 1,2 miljoonaa litraa alkoholia vuodessa. Muistiin jäi myös, että Ardbeg on yksi harvoista tislaamoista, joilla on Robert Boby Mill tavallisemman Porteuksen sijaan.

visit-ardbeg-2016-006Käymisastioista päästiin nuuhkimaan vierrettä ja maistamaan yhtä niistä, varsin valmiin oloista ja erittäin savuista ja makeaa lientä. Washbackien välistä ikkunasta näkyi aurinkoinen iltapäivä ja vaahtopäitä pärskivä meri. Sieltä kuljettiin tislauspannujen kautta ulos laiturille, jossa Ross korkkasi pullon Dark Covea ja kaatoi kaikille siivut. Aurinko paistoi, kun nostimme maljat Ardbegille.

Rannasta kävelimme pihan poikki Ardbegin Warehouse 3:een, johon Ross oli kattanut mielenkiintoisen setin. Pääsimme maistamaan viskit, joista tunnetuimmat Ardbegit rakennetaan – siitä siis kierroksen nimi, Deconstructing The Dram.

visit-ardbeg-2016-009

Ensin maistettiin kaksi bourbonkypsytettyä viskiä, joista rakennetaan Ardbeg Ten. Ensimmäinen viski oli vuodelta 2006, peräisin tynnyristä 1960 ja alkoholiprosenteiltaan 56,7%. Kyseessä oli first fill bourbon, ja sen kyllä huomasi. Tammi oli erittäin aktiivista ja viskin makean banaaninen puoli puski vahvasti pintaan.

Toinen kymppivuotiaan rakennusosa oli peräisin refill bourbon barrelista. Se oli tislattu vuonna 2004, tynnyri oli numeroltaan 1213 ja voltit olivat tasolla 56,6%. Refillin ja first fillin eron huomasi välittömästi. Sävy oli refillissä paljon kuivempi, ja samalla tietty merellinen purevuus oli noussut pintaan. Hyviä viskejä nämä kumpikin kyllä olivat.

Tenin ainesosien jälkeen katsottiin, miten Ardbeg Uigeadail syntyy. Käytännössä se rakennetaan sekoittamalla bourbonkypsytettyä ja sherrykypsytettyä keskenään. Tällä kertaa sherrysample oli vuodelta 2005, peräisin tynnyristä 1322 ja voimakkuudeltaan 57,6%. Viski oli tummaa ja voimakasta tavaraa, aivan priimaa. Harmi, että Rossin näytepullossa oli niin vähän jäljellä – saimme tätä herkkua kaikkein pienimmät siivut.

Viimeisenä viskinä purettiin osiin Ardbeg Corryvreckan, joka vastaavasti rakentuu bourbonkypsytetystä ja ranskalaisessa tammessa kypsyneestä viskistä. Näytepullo oli vuodelta 2005, tynnyri oli 4586 ja voltit 55,6%. Upeaa viskiä oli sekin, mutta jakoi selvästi eniten mielipiteitä kaikista maistetuista näytteistä. Muutaman mielestä tanniineja oli liikaa ja pippurisuus tuntui liian vahvalta, mutta omaan suuhuni sekin kyllä toimi todella hyvin. Upeaa viskiä.

visit-ardbeg-2016-010Tämän yltäkylläisen setin jälkeen saimme nauttia vielä 4,5-litraisista jättipulloista haluamaamme viskiä. Tarjolla oli Supernova SN2015, Alligatorin Committee Release, Galileo, Auriverdes ja Ardbog. Mielessä kävi, että olisin voinut vaihtaa niistä minkä tahansa lasilliseen Ardbegin new makea, mutta se jäi kokematta.

Otin tarjotuista vaihtoehdoista lopulta Supernovaa, ystäväni nautti lasillisen Alligatoria. Jälkimmäinen vei siitä kaksikosta voiton. Saksalaiset alkoivat höpistä jo ”halligallista”, mikä on tiettävästi Ruhrin alueen saksalaisten tapa puhua juovukkeeseen hankkiutumisesta, ’halligalli machen’.

Varastosetin aikana ulkona satoi hetken aikaa lujasti vettä, mutta kun pääsimme ulos, sade oli lakannut. Kävelimme tislaamokauppaan ja tuliaisten kanssa suoraan minibussiin, joka kuskimme oli pysäköinyt pihalle varttia vaille viisi.

Saimme taas vauhdikkaan autokyydin Bowmoreen, keli oli edelleen upea. Hotellihuoneessa odotti Bowmoren kassi, jossa oli kaksi pulloa Stillman’s Selectionia ja kuitti. Hehkutimme saalista kiitollisina, fiilistelimme pulloja ja juhlimme suurta voittoa.

Puoli kuuden jälkeen olimme jo Bowmoren laiturilla katsomassa maisemia, kun keli oli kerrankin kääntynyt upeaksi. Sadekuuro oli juuri ylittänyt Loch Indaalin ja liikkunut Bridgendin suuntaan. Sen jäljiltä näimme upean sateenkaaren, joka ulottui Loch Indaalin rannalta rannalle.

Viimeisen illan kunniaksi söimme vielä Lochside Hotelissa erinomaisen illallisen ja pakkasimme tavarat. Seuraavana aamuna olisi lähdön aika. Islay oli jäämässä lopullisesti taakse, kolme upeaa päivää oli koettu paratiisisaarella. Enää olisi jäljellä viikonloppu Glasgow’ssa.

visit-ardbeg-2016-011

Matka Islaylle 2016: Varastotasting Lagavulinilla

Juuri kun ajattelin, ettei mikään voisi enää nostaa Islayn-matkalla tunnelmaa entisestään, tuli tällainen päivä. Laphroaig, Bruichladdich, Bowmore ja Kilchoman olivat takana, enää vain kaksi tislaamoa tällä matkalla edessä: Lagavulin ja Ardbeg.

Heräsimme perjantaiaamuna 30.9.2016 puoli seitsemältä armottomaan vesisateeseen ja myrskytuuleen. Olimme kuitenkin heti yhdeksältä liikkeellä ja kävelimme suoraan Bowmoren tislaamolle, ostamaan edellispäivänä kiireessä ostamatta jääneitä tuliaispulloja.

Hand-filled-pulloja ei ollut tarjolla, mutta Distillery Exclusivena myytiin 17-vuotiasta Stillmen’s Selectionia. Se oli edellispäivän maisteluissa paljastunut erinomaisen päteväksi tuotteeksi, johon hiukan erikoinen kypsytys (Bordeaux Wine Barriques) toi oman särmänsä.

Nostimme Bowmoren tislaamokaupassa kaksi uudenkarheaa Stillmen’s Selectionia tiskille. Niitä ei voitu kuitenkaan meille myydä, koska lain mukaan alkoholin myymisen sai aloittaa aikaisintaan kymmeneltä aamulla. Oli pakko ryhtyä neuvottelemaan. Laki ei taipuisi, mutta ratkaisu piti löytää.

Bowmoren naiset tekivät meille lopulta lyömättömän ehdotuksen: täytimme luottokorttitiedot ja hotellihuoneemme tiedot lapulle, joka suljettiin kirjekuoreen ja laitettiin pullojen kanssa samaan säkkiin. Naiset lupasivat lyödä pullot kassakoneeseen kymmeneltä ja tuoda ne meille hotelliin päivän aikana. Taas ristittiin sormet ja luettiin loitsut, jotta homma menisi putkeen.

Kävelimme toiveikkaina ulos tislaamosta ja päätimme tehdä vielä pienen kävelyretken kylässä. Saimme vettä niskaan siinä oikein kunnolla, ja sateenvarjoja todella tarvittiin.

Taksikuski tuli hakemaan meitä tilataksilla varttia vaille kymmeneltä. Vettä satoi rajusti, ja siinä alkoi jo pelottaa, miten päivän kävely Lagavulinilta Ardbegille pystyttäisiin hoitamaan. Matka ei olisi pitkä, mutta jos myrsky piiskaisi päälle, ei siitä kovin hauskaa tulisi.

visit-lagavulin-2016-002Yhtäkkiä lentokentän kohdalla sade lakkasi. Sen jälkeen keli muuttui täysin. Lagavulinin pihaan kurvattiin täydessä auringonpaisteessa eikä vettä saatu sen jälkeen yli kuuteen tuntiin pisaraakaan.

Matka Lagavulinille kesti Bowmoresta vain 20 minuuttia, joten meillä oli reilut puoli tuntia aikaa fiilistelyyn ennen sessioita. Tislaamokaupan hyllyt notkuivat Jazz Festival 2016 -pulloja – niitä himoitsimme kovasti, kun yksikköhinta oli sopuisa 99 puntaa. Ehdimme myös ottaa melkoisesti valokuvia ulkona. Keli oli todella kerrassaan mahtava.

Olimme varanneet Lagavulinille Warehouse Experiencen, koska kaikki olivat sitä niin vuolaasti kehuneet. Nimemme olivat jälleen ennakkovarausten kirjassa, ja setistä laskutettiin nimellinen 23 punnan kulu. Toinen vaihtoehtomme olisi ollut perinteinen tislaamokierros, niitäkin olisi ollut paria erilaista tarjolla, mutta tässä setissä oli yksi ylittämätön vahvuus: sen vetäisi Iain ”Pinky” McArthur, Lagavulinin legendaarinen varastomies ja Islayn supertähti.

visit-lagavulin-2016-003

Puoli yhdeltätoista lähdettiin tislaamokaupasta varastolle Warehouse Experienceen. Sessio oli loppuunmyyty, ja varastolle ahtautui varmaan kolmisenkymmentä ihmistä. Tuolejakin oli asetettu useaan riviin – onneksi oma jakkara löytyi eturivistä. Olo oli hiukan epäuskoinen, kun edellispäivänä olimme sentään privaattikierroksella Kilchomanissa ilman muita turisteja. Nyt ympärillä oli toistakymmentä saksalaista ja joukko amerikkalaisia, joista kaikilla tuntui olevan mieletön meno päällä.

visit-lagavulin-2016-004Iain McArthur oli kuitenkin ylittämätön rokkistara, jolla pitikin olla arvoisensa yleisö. Mies heitti läppää kuuluvalla äänellä ja heilui ympäriinsä, vinoili saksalaisille ja jututti jenkkejä, teki kaikki temput, pisti itsensä peliin koko rahan edestä. Sirkustunnelmaa korostivat vielä Lagavulinin 200-vuotisjuhlan viirit, jotka roikkuivat naruissa katosta.

”Miksi naisilla on niin paljon parempi hajuaisti? Häh? No siksi, että ne voivat jo kaukaa haistaa, ovatko miehet käyneet juomassa pintin ja dramin töiden jälkeen!”

Saimme varastolla viisi dramia suoraan tynnyreistä. Iain paukutti itse ensimmäisen tynskän auki ja imi valinchia, kunnes sai ruutan täyteen. Sen jälkeen mies laski viskin mitta-astiaan, josta sirkustirehtöörin apuna toiminut kaveri kaatoi sen pulloon ja lirutti jokaiselle osallistujalle.

visit-lagavulin-2016-007Ensimmäisenä viskinä maistettiin 12-vuotias Lagavulin, joka oli tislattu vuonna 2004 ja viettänyt koko ikänsä ensimmäisen täytön sherryssä (Sherry Butt). Voltteja oli 52,5%. Sillä otettiin heti luulot pois koko porukasta. Viski muistutti omaan suuhuni jossain määrin vuoden 2008 FOCM-pullotetta.

Toisena tynnyrinä avattiin bourbon barrel, jossa oli 14-vuotista viskiä vuodelta 2002. Alkoholiprosentti oli 54,6%. Se oli tavallaan kuin tuttu 12-vuotias Cask Strength, mutta steroideissa. Oivallinen viski.

Kolmas tynnyri oli sitten jo vähän iäkkäämpi Lagavulin, ja sen kyllä huomasi välittömästi. Kyseessä oli 18-vuotias viski vuodelta 1998. Tynnyri oli uudelleen täytetty ex-sherry ja voltteja löytyi edelleen kunnioitettavat 57,5%. Viimeistään tässä vaiheessa tajusi, että nyt ollaan menossa sellaista vauhtia sellaisiin sfääreihin, joissa ei muistiinpanoja kannattaisi tehdä. Ympärillä oli kuitenkin Lagavulinin kostea varasto ja äänessä mies, joka tiesi tasan tarkkaan, mistä puhui.

visit-lagavulin-2016-005Neljättä tynnyriä Iain McArthur hehkutti jo etukäteen, erityisesti sen arvon suhteen, mikä tuntui puhuttelevan erityisesti amerikkalaisia. Tislaamokierros oli maksanut 23 puntaa ja hänen mukaansa drami tätä maksaisi baarissa jo yksinään 75 puntaa.

”Näyttäkää baari, josta saa halvemmalla!”

Kyseessä oli vuonna 1993 tislattu 23-vuotias Sherry Butt, jossa voltteja oli 56,4%. Kieltämättä tajunnan hämärtyminen kävi lähellä. Katselin Lagavulin-lasia kädessäni, ympäröivää varastoa, Iain McArthuria. Olin käsittämättömyyden äärellä.

Setin huipensi 34-vuotias Lagavulin, jonka rahallisella arvolla enää edes Iain McArthur ei lähtenyt retostelemaan. Vuonna 1982 tislattu viski oli viettänyt koko ikänsä refill-tynnyrissä ja oli edelleen vahvuudeltaan 55,2%. Ajattelin, ettei edelliselle viskille voisi vetää vertoja enää mikään, mutta kompleksisuudessaan ja kirkkaudessaan tämä ikävanhuskin oli kyllä totaalisen loistava.

visit-lagavulin-2016-008Käytännössä kaikki tastingin viskit olivat sarjassaan loistavia, hands down. Koko ajan Iain McArthur heitti herjaa ja häröili ihan mahdottomilla jutuilla, kaatoi yhden kaljun saksalaisen päähän viskiä ja käski hieroa sitä päänahkaan, jotta kaveri saisi sellaisen tukan kuin hänellä itsellään on. Lisäksi hän laulatti koko yleisöllä Happy Birthdayn 200-vuotiaan Lagavulinin kunniaksi.

Hetkellisesti saatiin kuulla kyllä vakavampaakin asiaa, kun Iain muisteli huonoja aikoja, 1980-lukua ja sitä, miten he olivat olleet lomautettuina pitkiäkin aikoja. Ajattelin, että siihen suhteutettuna näiden täysien varastotastingien täytyi tuntua käsittämättömän hyvältä – aikoinaan vähän tylsänä teollisuustuotantona pyöritetty viskibisnes oli muuttunut alaksi, jossa riitti kansainvälisiä turisteja, isoa rahaa ja mieletöntä hypeä jokaiselle vuoden päivälle.

Toki Iain McArthur otti kantaa jutuissaan myös viskin hinnannousuun ja siihen, miten kalliita iäkkäät Lagavulinit tänä päivänä ovat. Hän kertoi ostaneensa tuhannella punnalla 30-vuotiaan Lagavulinin, kun ensimmäinen lapsenlapsi oli syntynyt. Pullo oli korkattu ja nautittu perhepiirissä uuden elämän kunniaksi.

”Kaikkea ei voi mitata rahassa.”visit-lagavulin-2016-010

Viimeistä kahta viskiä varten olisi melkein pitänyt olla samplepullot matkassa. Suu alkoi olla jo melko turta ja vauhtia ympärillä riitti. Ja kun nuo viimeisetkin viskit oli tynnyreistä juotu, meille tarjoiltiin vielä bonuksena uusi Jazz Festival 2016. Siitä saatiin vahvistus sille, että tuliaishankinta on syytä tehdä.

Kyseessä oli klassinen Lagavulin, jonka Iain oli itse rakentanut. Vanhin viski sekoituksessa oli hänen mukaansa 15-vuotiasta, nuorempi osuus noin 7,5-vuotiasta. Suolainen ja maukas tapaus.

Kun sessio oli ohi, tungimme vielä kaverikuvaan Iainin kanssa. Aivan mieletön rokkistarameininki. Mies myös signeerasi meille valokuvansa Lagavulinin kirjasessa, joka kaikille osallistujille jaettiin.visit-lagavulin-2016-009

Lähdimme varastolta kuin isommankin keikan jälkeen ja kävelimme pää pyörryksissä takaisin Visitor Centeriin, jossa vedimme nimet vieraskirjaan ja fiilistelimme tunnelmaa. Ikoninen Malt Mill -pullo nähtiin vitriinissä, samoin liuta muita harvinaisuuksia. Tislaamokaupassa tehtiin lopuksi asianmukaiset hankinnat.

Puoli yhden aikaan lähdimme kävelemään auringonpaisteessa Lagavulinilta Ardbegille. Ei ehkä ihan normaali perjantaipäivän kävely. Tuntui siltä kuin kaikki olisi kiertymässä auki, ensimmäisen päivän ohjelmaa tultiin käänteisesti varastotastingin kautta tislaamokierrokselle, mutta edessä olisi tislaamona edelleen merkitykseltään yksi suurista. Ardbegille kaikki päättyisi.

visit-lagavulin-2016-011

Matka Islaylle 2016: Kierros Kilchomanilla

Karistimme Bowmoren kylän tomut jaloistamme torstaina 29.9.2016, kun nousimme minibussin kyytiin Lochside Hotelin edestä puoli yhden aikaan päivällä. Tuuli oli edelleen kova, mutta pilviverho rakoili. Suussa maistuivat vielä aamupäivän aikana nautitut Bowmoren herkut.

visit-kilchoman-2016-002Saavuimme suunnitelmien mukaisesti vähän ennen yhtä Kilchomanin farmitislaamolle. Näimme matkalla Loch Gormin ja monta muuta maisemaa, joista kuski meille kertoili. Loppumatka tislaamolle juntattiin yksikaistaista kärrypolkua pitkin.

Itse tislaamo ja etenkin sen Visitor Center oli kuitenkin tyylillä tehty. Söimme kahvilassa oivalliset Cullen Skinkit ja joimme kyytipojaksi Islay Alesin Kilchoman Pale Alea, jota oli tavan mukaan säilytetty huoneenlämmössä. Ulkona tuntui vuoroin satavan, vuoroin paistavan.

Ostimme 25 punnan liput Premium Tourille kassalta, josta ennakkovarauksemme jälleen löytyivät. Tuntui ihmeelliseltä, että homma toimi niin helposti – olin buukannut tourin heinäkuussa, ja vaikeat suomalaiset nimemme olivat kirjoissa jälleen kerran.

visit-kilchoman-2016-003Tislaamon vierailukeskusta vetävä Bryony Boyd otti meidät kahdelta vastaan ja toivotti tervetulleeksi Kilchomanin Premium Tourille. Ja kyllä, kierros oli vain meille kahdelle. Ja todellista premiumia kaikin puolin. Muistin heti, että Bryony Boyd oli ollut aiemmin Laphroaigilla töissä – ja siihen aiheeseen vielä palattaisiin kierroksen lopulla.

Saimme mallashuoneessa heti käteen lasit Kilchoman 100% Islay -viskiä, ihan sitä uusinta 5th Editionia. Bryony kertoi Anthony Willsin unelmasta ja tislaamon perustamisen vaiheista, investoinnista ja siitä, millaista on ryhtyä viskiyrittäjäksi Islaylla. Harrastajan sydämessä tykyttää tietysti aina pieni unelma siitä, jos joskus ryhtyisi itse tuottamaan viskiä, mutta vaikka sen saisi tehdä Islaylla, helppoa ei tulisi olemaan.

visit-kilchoman-2016-005Kuljimme pienoiskokoisen tislaamon läpi, ja kun kaikki oli kompaktia, välimatkat eivät olleet kuin muutaman askeleen mittaisia. Näimme mäskäysastian, käymissammiot, kaksi pientä tislainta ja käytännössä kaiken mittaluokkaa pienempänä kuin mihin olimme saarella ehtineet tottua. Robin Bignal oli tislaustöissä ja kertoi meille monenlaista pientä faktaa siitä, miten Kilchomanin viskiä tehdään. Farmitislaamon henki oli mukavan kotoisa, vaikka teollisuuslaitoksen tunnelmaa ei ollut tietysti lähdetty kätkemäänkään.

Kierroksen huipentumana pääsimme näkemään pullottamon – muilla tislaamoilla ei sellaisia paikan päällä ole. Kolme ihmistä pisti Sanaigia pulloihin ja liimasi etikettejä, kuumensi kapseleita ja nosteli pulloja laatikoihin.

visit-kilchoman-2016-006Pääsimme ystäväni kanssa kummatkin pullottamaan omat neljän pullon satsit linjastolla. Käytännössä kauppoihin lähti meidän pullomme siitä saman tien. Uskomaton juttu. Jos Bowmorella päästiin mallastamaan, heti seuraavassa paikassa pullotettiin – koko viskin pitkä kaari tuli hanskattua muutaman tunnin aikavälillä.

Tislaamokierros päätettiin kurkkaamalla kilniin, joka oli erillinen rakennus pullottamon ja vierailukeskuksen välissä. Tulia ei ollut palamassa, vaan uuni oli putsattu ja hiilet kerätty pois. Koko kiln tuntui Bowmoren jälkeen pienoismallilta.

visit-kilchoman-2016-008Kierroksen lopuksi Bryony vei meidät Visitor Centerin takahuoneeseen, jossa oli katettuna privaattitasting. Siihen oli otettu koko nykyinen line-up. Pääsimme maistamaan ensin New Make Spiritin, jota olin itse maistanut aiemmin miniatyyripullosta. Sen perään tarjolla olivat Machir Bay, Sanaig, Loch Gorm ja Original Cask Strength. Bryony haki vielä täydennyksesi pöytään pullon uutta tislaamolla myytävää Sauternes Cask Maturedia, jota pääsimme myös maistamaan.

visit-kilchoman-2016-007Onneksi annokset olivat maltillisempia kuin esimerkiksi Bruichladdichilla, koska kattaus oli harvinaisen edustava ja kattava. Siinä jälleen vahvistui ajatus siitä, että Kilchoman on kehittymässä vähitellen huippuviskin tekijäksi. Edelleen Loch Gorm nousi setistä omana suosikkinani esille. Kaikki maistetut editiot olivat uusinta vuosikertaa.

Siinä tastingin yhteydessä Bryony avasi siinä meille elämänsä, kertoi elämästä Islaylla ja menneisyydestään Laphroaigilla, Laphroaigin myynnistä eteenpäin ja kaikesta mahdollisesta, minkä siteeraaminen tuntuisi tässä melkein jo liiankin henkilökohtaiselta. Sen verran toki voi sanoa, että myös hänen tyttärensä ja poikansa ovat nykyään Islayn tislaamoissa töissä, joten heidän sukunsa on vahvasti viskinteossa mukana myös tulevaisuudessa.

visit-kilchoman-2016-009Kun maistelut ja fiilistelyt tulivat päätökseensä, teimme vähän ostoksia kaupassa ja pitelimme sadetta, joka oli taas alkanut rajuna. Viiden jälkeen kuskimme haki meidät takaisin Bowmoreen, jossa veimme jälleen ostokset hotellihuoneeseen ja lähdimme suoraan illalliselle Harbour Inniin.

Illalla maistoimme vielä baarissa muutamat dramit satunnaisesti valituista pulloista, mutta kalliit jätettiin taas kerran hyllyyn. Neljä tislaamokäyntiä oli takana, kaksi edessä. Aamulla meitä odottaisi Lagavulin.visit-kilchoman-2016-010

Matka Islaylle 2016: Vierailu Bowmoren tislaamossa

Ensimmäinen päivä Islaylla oli takana ja toinen alkamassa. Ensimmäisenä päivänä oli nähty Laphroaig ja Bruichladdich, toisena olisivat vuorossa Bowmore ja Kilchoman. Kun heräsimme Lochside Hotelissa torstaina 29.9.2016, päivä valkeni vähitellen myrskyyn ja puhuriin. Muistin, että kovat sateet olivat jo yöllä piiskanneet hotellin kattoa.

Teimme aamiaisen jälkeen pienen kävelyn Bowmoren keskustassa, jotta Full Scottish Breakfast prosessoituisi edes hieman ennen tislaamovierailua Bowmorelle. Tuuli meinasi viedä lakin päästä, sadettakin vihmoi hetkittäin. Kylä tuntui kylmältä ja vähän yksinäiseltä siihen aikaan päivästä.

visit-bowmore-2016-002En oikein osannut odottaa päivältä juuri mitään, kun aivot vielä prosessoivat edellispäivän kokemuksia. Astuimme pienen tihkun keskeltä Bowmoren tislaamoon, joka sijaitsi käytännössä Lochside Hotelin naapurikorttelissa.

Olimme varanneet etukäteen itsellemme Craftman’s Tourin, joka maksoi 65 puntaa. Lupauksena oli täysi kierros ja maistelusessio No. 1 Vaultsissa. Ehdimme pyöriä hetken aikaa tislaamokaupassa, ennen kuin saimme kutsun yläkerran baariin. Meidän lisäksemme kierrokselle tulisi mukaan vain kaksi herraa Manchesteristä, ei muita.

Kello oli varttia vaille kymmenen, kun meille ojennettiin ensimmäiset dramit käteen. Bowmoren 12-vuotiasta oli kaadettu hands-free-mukeihin, pieniin Glencairneihin, jotka saattoi laittaa narusta kaulaan roikkumaan.

visit-bowmore-2016-003Kierroksen vetäjäksi ilmoittautui Amy, joka kehotti meitä kiertelemään hetken aikaa baarin ja museon puolella, ennen kuin lähdettäisiin. Museoalueella oli vitriineissä kaikki Black Bowmore -editiot, Queen’s Cask -pullote, Bicentennary Edition ja kirsikkana kakun päällä muutaman vuoden takainen Bowmore 1957, jota on tehty vain kaksitoista pulloa.

Kymmenen jälkeen lähdimme liikkeelle. Amyn mukana tuli myös toinen tislaamotyöntekijä Susan, joka selvästi kouluttautui vetämään kierrosta ja teki jatkuvasti muistiinpanoja ja pieniä huomioita.

Aamun kova sade tuntui vihdoin tauonneen, mutta tuuli oli edelleen kova. Kävelimme pihan läpi lattiamallastamoon, mutta kun keli oli hetkeksi kelvollinen, menimmekin sieltä suoraan katsomaan vesivirityksiä takapihalle. Talon takana juoksi ylijäämävesi ränniin. Putket oli kaivettu jo ammoin, vesi on peräisin kilometrien päästä tislaamolta.

Kun ulkoa tultiin taas sisälle, Amy esitteli lattiamallastusta. Pääsimme työntämään kätemme syvälle green maltiin, joka tuntui lattianrajassa varsin lämpimältä. Amy esitteli työvälineitä ja korosti, että mallastukseen käytettävää haravaa vedetään Bowmorella kasvot menosuuntaan, kun Laphroaigilla se tehdään selkä menosuuntaan.

”Haluaako joku kokeilla?” Amy kysyi.

visit-bowmore-2016-004Usutin ystäväni siihen hommaan, lupasin ottaa kuvia. Päädyin lopulta itsekin kokeilemaan maltaan kääntämistä, ja sen jälkeen totesimme, että 12 vuoden kuluttua tulee myyntiin Bowmore, joka on käytännössä meidän tekemäämme.

Mallastamossa kiinnitin huomioni erikoiseen yksityiskohtaan: jostain syystä ilmassa ja seinillä näkyi runsaasti vaaksiaisia. Ilmeisesti sinne oli pesiytynyt jonkinlainen populaatio. Ei tullut kysyttyä asiasta tarkemmin, se jäi vain sieltä mieleen.

Lattiamallastuksen äärestä menimme käymään ylhäällä kilnissä. Pieni savu oli edelleen mukana kehissä, kun astuimme sisään kilniin. Pääsimme Amyn luvalla kävelemään maltaan päällä ja ottamaan kuvia. Huikea kokemus.

visit-bowmore-2016-005Yläkerrasta mentiin alas kilnin uunipuolelle, jossa tosiaan oli vielä pieni kekäle hehkumassa. Bowmore käyttää koneellisesti leikattua turvetta, ja se tosiaan oli aivan erinäköistä kuin Laphroaigilla, paljon makkaramaisempaa ja pienempää.

Uunin luota siirryttiin… sen sisälle. Amy avasi uunin takana oven, ja me kävelimme sisään. Joku oli pöllinyt tislaamon taskulampun, joten saimme käyttää kännyköitä valaisimina. Oli melkoinen kokemus astua kuuden ihmisen voimin vielä palavan uunin sisälle. Sen kyllä muistaa. Tuli paloi muurin takana, mutta näimme seinällä sen hennon valonhehkun.

Uuniosastolta piipahdettiin hiivavarastossa, kunnes asteltiin jauhatukseen, äänekkäästi käyvän Porteuksen ääreen. Porteus of Leeds joutui yhtiönä jo muinoin ongelmiin, koska se teki käytännössä ikuisia myllyjä. Bowmorenkin laite oli ikivanha ja piti rajua ääntä, naksutti ja tärisi. Silti se kuulemma pelittää edelleen täysin moitteetta, kunhan se vain vuosittain puretaan osiin, öljytään ja kootaan uudelleen.

visit-bowmore-2016-006Myllyn luota kuljettiin mallasrouheen reittiä pitkin mäskäykseen ja sitä kautta käymisastioille. Niitä oli kuusi, ja hämäyksen vuoksi ikkunallisen seinän taakse oli tehty kolme ihan samannäköistä sammiota, jotka olivat kuitenkin vesiastioita. Pääsimme maistamaan vierrettä, joka oli savuttomampaa ja hiukan makeampaa kuin Laphroaigin vastaava.

Oregonin männystä rakennetut käymissammiot oli nimetty Bowmoren eri aikakausien omistajien mukaan: Mutter, Sherriff, Morrison… Sammioiden äärestä Amy kuljetti meidät tislaushuoneeseen, jossa pannut pöhisivät. Pääsimme tislaaja Neilin ystävällisyyden ansiosta myös katsomaan Intermediate Spirit Receiverin sisälle, jossa tisle odotti siirtoa eteenpäin.

visit-bowmore-2016-007Tislausvaiheen jälkeen käytiin sivukonttorissa, jossa Amy kaatoi meille siivut new makea. Se oli hyvää, niin kuin savuiset tisleet näköjään lähes poikkeuksetta ovat. Me vedimme lasit tyhjiksi hyvällä halulla, Manchesterin pojilta ne jäivät juomatta.

Sivukonttorilta käveltiin vierailun pääkohteeseen, No. 1 Vaultsiin, joka on Skotlannin vanhin käytössä oleva viskivarasto. Kun sen raskas salpa aukesi, tuntui kuin jotain suurempaa olisi liikahtanut sisälläni. Oltiin sentään menossa pyhään paikkaan.

visit-bowmore-2016-008

Kävelimme varaston eteisestä vielä toisen lukollisen oven kautta itse dunnage warehousen puolelle. visit-bowmore-2016-009Amy esitteli meille tiloja, eturivissä oli kolme mizunaratynnyriä Yamazakilta ja ympäri varastoa näytti löytyvän kaikkea mielenkiintoista.

Meille oli varattu kaksi tynnyriä, joista ensimmäisenä oli vuorossa ex-bourbonissa kypsynyt 18-vuotias Bowmore vuodelta 1998. Amy vakuutti, etteivät työntekijät pääse varastoon pahemmin maistelemaan mitään, mutta nämä tynnyrit he olivat sentään saaneet itse valita.

Pääsimme nostamaan valinchilla eli ruutalla itse lasimme täyteen suoraan tynnyristä. Viski oli erinomaista, ja kieltämättä ympäristö saattoi nostaa sen vielä sillä hetkellä jumalaiselle tasolle. Harvemmin tulee nautittua Bowmorea No. 1 Vaultsissa.

Toisena tynnyrinä oli sherry butt vuodelta 1997. Sen sisällä oli 19-vuotiasta viskiä, ja Amy hehkutti sitä etukäteen aivan poikkeuksellisen hyväksi. Ylisanat eivät olleet liioiteltuja, koska kyseessä oli todella mykistävä viski. Kaltaiselleni sherryfanille se taisi olla lopulta koko reissun vaikuttavin viskielämys.visit-bowmore-2016-010

Tarkempia tietoja näistä tynnyreistä ei tullut pistettyä talteen, ja jotenkin tuntuu kyllä oikealta, etteivät detaljit edes jääneet mihinkään. Muisto jäi, uskomaton muisto.

Varastosta palattiin Visitor Centeriin, jossa saimme valita baarin puolelta vielä lisää juotavaa itsellemme. Samalla oli pakko kiittää Amya vuolaasti – Bowmore oli tähänastisista tislaamovierailuistamme kaikkien aikojen kattavin ja vaikuttavin. Pääsimme käytännössä kaikkialle ja saimme jokaiseen nippelikysymykseemme asiantuntevan vastauksen.

Kun dramit oli juotu ja manchesterilaisia kiitetty, saimme pistää vauhtia, koska kuskin kanssa oli sovittu lähtö hotelliltamme Kilchomanille puoli yhdeltä. Sen takia myös tuliaishankinnat Bowmorelta päätettiin jättää seuraavaan päivään. Siitä tulikin sitten ihan omanlaisensa seikkailu.

visit-bowmore-2016-011