Matka Islaylle 2016: Varastotasting Lagavulinilla

Juuri kun ajattelin, ettei mikään voisi enää nostaa Islayn-matkalla tunnelmaa entisestään, tuli tällainen päivä. Laphroaig, Bruichladdich, Bowmore ja Kilchoman olivat takana, enää vain kaksi tislaamoa tällä matkalla edessä: Lagavulin ja Ardbeg.

Heräsimme perjantaiaamuna 30.9.2016 puoli seitsemältä armottomaan vesisateeseen ja myrskytuuleen. Olimme kuitenkin heti yhdeksältä liikkeellä ja kävelimme suoraan Bowmoren tislaamolle, ostamaan edellispäivänä kiireessä ostamatta jääneitä tuliaispulloja.

Hand-filled-pulloja ei ollut tarjolla, mutta Distillery Exclusivena myytiin 17-vuotiasta Stillmen’s Selectionia. Se oli edellispäivän maisteluissa paljastunut erinomaisen päteväksi tuotteeksi, johon hiukan erikoinen kypsytys (Bordeaux Wine Barriques) toi oman särmänsä.

Nostimme Bowmoren tislaamokaupassa kaksi uudenkarheaa Stillmen’s Selectionia tiskille. Niitä ei voitu kuitenkaan meille myydä, koska lain mukaan alkoholin myymisen sai aloittaa aikaisintaan kymmeneltä aamulla. Oli pakko ryhtyä neuvottelemaan. Laki ei taipuisi, mutta ratkaisu piti löytää.

Bowmoren naiset tekivät meille lopulta lyömättömän ehdotuksen: täytimme luottokorttitiedot ja hotellihuoneemme tiedot lapulle, joka suljettiin kirjekuoreen ja laitettiin pullojen kanssa samaan säkkiin. Naiset lupasivat lyödä pullot kassakoneeseen kymmeneltä ja tuoda ne meille hotelliin päivän aikana. Taas ristittiin sormet ja luettiin loitsut, jotta homma menisi putkeen.

Kävelimme toiveikkaina ulos tislaamosta ja päätimme tehdä vielä pienen kävelyretken kylässä. Saimme vettä niskaan siinä oikein kunnolla, ja sateenvarjoja todella tarvittiin.

Taksikuski tuli hakemaan meitä tilataksilla varttia vaille kymmeneltä. Vettä satoi rajusti, ja siinä alkoi jo pelottaa, miten päivän kävely Lagavulinilta Ardbegille pystyttäisiin hoitamaan. Matka ei olisi pitkä, mutta jos myrsky piiskaisi päälle, ei siitä kovin hauskaa tulisi.

visit-lagavulin-2016-002Yhtäkkiä lentokentän kohdalla sade lakkasi. Sen jälkeen keli muuttui täysin. Lagavulinin pihaan kurvattiin täydessä auringonpaisteessa eikä vettä saatu sen jälkeen yli kuuteen tuntiin pisaraakaan.

Matka Lagavulinille kesti Bowmoresta vain 20 minuuttia, joten meillä oli reilut puoli tuntia aikaa fiilistelyyn ennen sessioita. Tislaamokaupan hyllyt notkuivat Jazz Festival 2016 -pulloja – niitä himoitsimme kovasti, kun yksikköhinta oli sopuisa 99 puntaa. Ehdimme myös ottaa melkoisesti valokuvia ulkona. Keli oli todella kerrassaan mahtava.

Olimme varanneet Lagavulinille Warehouse Experiencen, koska kaikki olivat sitä niin vuolaasti kehuneet. Nimemme olivat jälleen ennakkovarausten kirjassa, ja setistä laskutettiin nimellinen 23 punnan kulu. Toinen vaihtoehtomme olisi ollut perinteinen tislaamokierros, niitäkin olisi ollut paria erilaista tarjolla, mutta tässä setissä oli yksi ylittämätön vahvuus: sen vetäisi Iain ”Pinky” McArthur, Lagavulinin legendaarinen varastomies ja Islayn supertähti.

visit-lagavulin-2016-003

Puoli yhdeltätoista lähdettiin tislaamokaupasta varastolle Warehouse Experienceen. Sessio oli loppuunmyyty, ja varastolle ahtautui varmaan kolmisenkymmentä ihmistä. Tuolejakin oli asetettu useaan riviin – onneksi oma jakkara löytyi eturivistä. Olo oli hiukan epäuskoinen, kun edellispäivänä olimme sentään privaattikierroksella Kilchomanissa ilman muita turisteja. Nyt ympärillä oli toistakymmentä saksalaista ja joukko amerikkalaisia, joista kaikilla tuntui olevan mieletön meno päällä.

visit-lagavulin-2016-004Iain McArthur oli kuitenkin ylittämätön rokkistara, jolla pitikin olla arvoisensa yleisö. Mies heitti läppää kuuluvalla äänellä ja heilui ympäriinsä, vinoili saksalaisille ja jututti jenkkejä, teki kaikki temput, pisti itsensä peliin koko rahan edestä. Sirkustunnelmaa korostivat vielä Lagavulinin 200-vuotisjuhlan viirit, jotka roikkuivat naruissa katosta.

”Miksi naisilla on niin paljon parempi hajuaisti? Häh? No siksi, että ne voivat jo kaukaa haistaa, ovatko miehet käyneet juomassa pintin ja dramin töiden jälkeen!”

Saimme varastolla viisi dramia suoraan tynnyreistä. Iain paukutti itse ensimmäisen tynskän auki ja imi valinchia, kunnes sai ruutan täyteen. Sen jälkeen mies laski viskin mitta-astiaan, josta sirkustirehtöörin apuna toiminut kaveri kaatoi sen pulloon ja lirutti jokaiselle osallistujalle.

visit-lagavulin-2016-007Ensimmäisenä viskinä maistettiin 12-vuotias Lagavulin, joka oli tislattu vuonna 2004 ja viettänyt koko ikänsä ensimmäisen täytön sherryssä (Sherry Butt). Voltteja oli 52,5%. Sillä otettiin heti luulot pois koko porukasta. Viski muistutti omaan suuhuni jossain määrin vuoden 2008 FOCM-pullotetta.

Toisena tynnyrinä avattiin bourbon barrel, jossa oli 14-vuotista viskiä vuodelta 2002. Alkoholiprosentti oli 54,6%. Se oli tavallaan kuin tuttu 12-vuotias Cask Strength, mutta steroideissa. Oivallinen viski.

Kolmas tynnyri oli sitten jo vähän iäkkäämpi Lagavulin, ja sen kyllä huomasi välittömästi. Kyseessä oli 18-vuotias viski vuodelta 1998. Tynnyri oli uudelleen täytetty ex-sherry ja voltteja löytyi edelleen kunnioitettavat 57,5%. Viimeistään tässä vaiheessa tajusi, että nyt ollaan menossa sellaista vauhtia sellaisiin sfääreihin, joissa ei muistiinpanoja kannattaisi tehdä. Ympärillä oli kuitenkin Lagavulinin kostea varasto ja äänessä mies, joka tiesi tasan tarkkaan, mistä puhui.

visit-lagavulin-2016-005Neljättä tynnyriä Iain McArthur hehkutti jo etukäteen, erityisesti sen arvon suhteen, mikä tuntui puhuttelevan erityisesti amerikkalaisia. Tislaamokierros oli maksanut 23 puntaa ja hänen mukaansa drami tätä maksaisi baarissa jo yksinään 75 puntaa.

”Näyttäkää baari, josta saa halvemmalla!”

Kyseessä oli vuonna 1993 tislattu 23-vuotias Sherry Butt, jossa voltteja oli 56,4%. Kieltämättä tajunnan hämärtyminen kävi lähellä. Katselin Lagavulin-lasia kädessäni, ympäröivää varastoa, Iain McArthuria. Olin käsittämättömyyden äärellä.

Setin huipensi 34-vuotias Lagavulin, jonka rahallisella arvolla enää edes Iain McArthur ei lähtenyt retostelemaan. Vuonna 1982 tislattu viski oli viettänyt koko ikänsä refill-tynnyrissä ja oli edelleen vahvuudeltaan 55,2%. Ajattelin, ettei edelliselle viskille voisi vetää vertoja enää mikään, mutta kompleksisuudessaan ja kirkkaudessaan tämä ikävanhuskin oli kyllä totaalisen loistava.

visit-lagavulin-2016-008Käytännössä kaikki tastingin viskit olivat sarjassaan loistavia, hands down. Koko ajan Iain McArthur heitti herjaa ja häröili ihan mahdottomilla jutuilla, kaatoi yhden kaljun saksalaisen päähän viskiä ja käski hieroa sitä päänahkaan, jotta kaveri saisi sellaisen tukan kuin hänellä itsellään on. Lisäksi hän laulatti koko yleisöllä Happy Birthdayn 200-vuotiaan Lagavulinin kunniaksi.

Hetkellisesti saatiin kuulla kyllä vakavampaakin asiaa, kun Iain muisteli huonoja aikoja, 1980-lukua ja sitä, miten he olivat olleet lomautettuina pitkiäkin aikoja. Ajattelin, että siihen suhteutettuna näiden täysien varastotastingien täytyi tuntua käsittämättömän hyvältä – aikoinaan vähän tylsänä teollisuustuotantona pyöritetty viskibisnes oli muuttunut alaksi, jossa riitti kansainvälisiä turisteja, isoa rahaa ja mieletöntä hypeä jokaiselle vuoden päivälle.

Toki Iain McArthur otti kantaa jutuissaan myös viskin hinnannousuun ja siihen, miten kalliita iäkkäät Lagavulinit tänä päivänä ovat. Hän kertoi ostaneensa tuhannella punnalla 30-vuotiaan Lagavulinin, kun ensimmäinen lapsenlapsi oli syntynyt. Pullo oli korkattu ja nautittu perhepiirissä uuden elämän kunniaksi.

”Kaikkea ei voi mitata rahassa.”visit-lagavulin-2016-010

Viimeistä kahta viskiä varten olisi melkein pitänyt olla samplepullot matkassa. Suu alkoi olla jo melko turta ja vauhtia ympärillä riitti. Ja kun nuo viimeisetkin viskit oli tynnyreistä juotu, meille tarjoiltiin vielä bonuksena uusi Jazz Festival 2016. Siitä saatiin vahvistus sille, että tuliaishankinta on syytä tehdä.

Kyseessä oli klassinen Lagavulin, jonka Iain oli itse rakentanut. Vanhin viski sekoituksessa oli hänen mukaansa 15-vuotiasta, nuorempi osuus noin 7,5-vuotiasta. Suolainen ja maukas tapaus.

Kun sessio oli ohi, tungimme vielä kaverikuvaan Iainin kanssa. Aivan mieletön rokkistarameininki. Mies myös signeerasi meille valokuvansa Lagavulinin kirjasessa, joka kaikille osallistujille jaettiin.visit-lagavulin-2016-009

Lähdimme varastolta kuin isommankin keikan jälkeen ja kävelimme pää pyörryksissä takaisin Visitor Centeriin, jossa vedimme nimet vieraskirjaan ja fiilistelimme tunnelmaa. Ikoninen Malt Mill -pullo nähtiin vitriinissä, samoin liuta muita harvinaisuuksia. Tislaamokaupassa tehtiin lopuksi asianmukaiset hankinnat.

Puoli yhden aikaan lähdimme kävelemään auringonpaisteessa Lagavulinilta Ardbegille. Ei ehkä ihan normaali perjantaipäivän kävely. Tuntui siltä kuin kaikki olisi kiertymässä auki, ensimmäisen päivän ohjelmaa tultiin käänteisesti varastotastingin kautta tislaamokierrokselle, mutta edessä olisi tislaamona edelleen merkitykseltään yksi suurista. Ardbegille kaikki päättyisi.

visit-lagavulin-2016-011

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s