Month: syyskuu 2014

Tormore 1988/2012, Malts of Scotland 55,4%

Tormore on erikoinen tislaamo: vuonna 1960 perustetuksi sillä on poikkeuksellisen kaunis tislaamorakennus. Sen sijaan kokemukseni Tormoren viskistä eivät ole olleet kovin kauniita.

Maistelussa on tällä kertaa Malts of Scotlandin vuonna 1988 tislattu ja vuonna 2012 pullotettu sherrymonsteri. Voi olla herkkuakin, mene ja tiedä.

Tormore 1988/2012, Malts of Scotland

(55,4%, Malts of Scotland, 9/1988–9/2012, Sherry Butt, Cask #MoS 12043, 524 bts., 5 cl miniature, 1 of 96)

Tuoksu: Muhkean sherryinen ja suklainen. Rusinaa ja kuivattua luumua on vaikka muille jakaa. Siirappinen ja mausteinen vaikutelma, neilikkaa ja lakritsia, klassisen sherryjyrän ainekset. Aavistus lihaisuutta ja tupakkaa. Vesilisä tuo pintaan hiukan luonnonkumia ja tummaa yrttisyyttä. Herkullinen!

Maku: Makean sherryinen ja paksu aloitus. Siirappi ja suklaa dominoivat, kunnes mausteisuus ja rusinaisuus alkavat nousta esiin. Suutuntuma on öljyinen mutta body on silti melko kevyt, vaikka tynnyri tuo alkuun ryhtiä ja massaa. Kuivattu luumu, neilikka, joulukakun mausteet ja taateli maistuvat. Hyvin konsentroitunut vaikutelma. Jälkimaku on lakritsinen ja makean tamminen, mausteinen ja lämmittävä. Miellyttävä ja melko pitkä finaali kuivuu nätisti. Vesilisä avaa hienosti mausteisuutta, vaikka sen kanssa onkin oltava tarkkana.

Arvio: Erinomainen sherrytynnyri nostaa tämän Tormoren aivan uudelle tasolle. Ylitti kaikki odotukset, pakko myöntää. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Dramming 86/100Whisky Monitor Database 88/100 (per 6).

Talisker 57° North 57%

Talisker lanseerasi leveyspiirinsä mukaan nimetyn NAS-viskin vuonna 2007, ja sittemmin se on jäänyt pysyvästi valikoimaan. Kypsytyksessä on tietääkseni käytetty pelkästään amerikkalaista tammea. Ex-bourbontynnyreitä on varmasti joukossa, mutta mahdollisen ex-sherryn osuus on hämärän peitossa.

Talisker 57° North

(57%, OB, NAS, +/- 2014, 20 cl)

Tuoksu: Turpeinen, suolainen, merellinen ja salmiakkinen. Paksu, pehmeä, hiukan nokinen savuisuus. Melko pistelevä, pippurinen tammisuus. Lääkemäisyyttä, antiseptisia aineita. Hunajaisuutta, mineraalisuutta, omenamehua. Hiukan kreosoottia ja tervaa. Vesilisä tuo esiin makeaa sitruksisuutta ja huonekaluvahaa.

Maku: Tervainen ja savuinen, tamminen ja voimakas. Turpeisuutta, nokisuutta, salmiakkia, merellisyyttä, jodia. Melko kuiva suutuntuma. Tavallaan kapea, hyvin keskittynyt makupaletti. Tammisuus tuntuu varsin voimallisena. Vihreää omenaa (Valkea kuulas), jännää sitruksisuutta, jotain lamppuöljymäistä. Jälkimaku alkaa yllättävän hunajaisena ja samalla vahvan suolaisena. Fiilis on salmiakkinen ja savuinen, nokinen ja tamminen, roteva ja runsas. Pippurisuus korostuu loppua kohti, samoin tietty mineraalisuus ja lyijyisyys. Vesilisä erottelee mausta mehiläisvahaa ja valkoviinimäisyyttä, minkä lisäksi maistuu Hollandaise-kastike (!).

Arvio: Suoraviivainen, ei järin kompleksinen mutta omassa jutussaan ehdottoman hieno. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 10). Whisky Magazine 82/100 (Dave Broom), 83/100 (Martine Nouet).

Bruichladdich-tasting Timo McAaltosen johdolla

Keskiviikkona 24.9.2014 Suomen Mallaswhiskyseura järjesti tastingin, jossa oli mielenkiintoinen kattaus ja vielä mielenkiintoisempi esiintyjä. Tarjolla oli Bruichladdichin viskejä ja esiintyjänä Timo McAaltonen, joka työskenteli Bruichladdichin tislaamolla vuonna 2001. Yksi tarjolla olleista viskeistä oli tehty juuri tuohon aikaan.

SMWS_Bruichladdich-tasting_McAaltonenMallaswhiskyseuran perinteiseen tastingpaikkaan Helsingin Yrittäjänaisten tiloihin Uudenmaankadulle saapui noin 35 seuran jäsentä maistelemaan Bruichladdichia ja kuuntelemaan McAaltosen (kuvassa) tarinoita. Pari tuntia vierähti melkein huomaamatta, kun juttu alkoi kulkea. Bruichladdichin tuotannon uudelleenaloituksen päivä, tiistai 23. lokakuuta 2001, oli yksi huippukohdista: McAaltonen luki omasta päiväkirjastaan katkelman tuolta päivältä. Herätys oli ollut viideltä, oli ollut jälleen sateinen päivä, viskiä oli tehty.

McAaltosen kertomat muistot tislaamolta olivat sen verran väkeviä ja runsaita, että kuulijana tuntui välillä vaikealta käsittää McAaltosen olleen siellä työnteossa vain kuukauden päivät. Palkkana oli ollut ryyppy päivässä, mutta ohessa oli päässyt kokemaan kaikki viskintekemisen vaiheet. Ja näkemään läheltä, miten saarella oikeasti eletään.

Mark Reynierin, Simon Coughlinin ja Gordon Wrightin tekemä yrityskauppa muuttui tuolloin jokapäiväiseksi viskintekemiseksi Jim McEwanin johdolla. Bowmorella pitkän uran tehnyt McEwan oli itse kuvaillut Bruichladdichia tanssiaisten ikääntyneeksi seinäruusuksi, joka on jo sulautunut tapettiin mutta jota salskea nuorimies tulee yllättäen hakemaan. Rouva tanssii niin kuin viimeistä päivää. ”The old lady is dancing again.”

Toisaalta McAaltonen kuvaili hauskasti Bruichladdichin kokeilevaa puolta. ”Progressive Hebridean Distillers”, lukee myös pullojen kyljessä. Monissa pulloissa on myös julistus: Clachlan A Choin. En ollut koskaan kiinnittänyt sloganiin huomiota, kunnes se tuli nyt esille. McAaltosen mukaan sanonta on yhtä kuin englannin ”dog’s bollocks”. Melko härö iskulause pulloon painettavaksi: jos koira nuolee pallejaan, niiden on pakko maistua hyvältä.

Bruichladdich_15yo_1980_RinaldiTältä pohjalta lähdettiin näitä suolaisia viskejä maistelemaan. Ensimmäisenä tiskiin iskettiin Bruichladdich 15 yo (43%, OB, 1980–1995, Rinaldi Import, 70 cl) Invergordonin ajalta. Pullon koodimerkinnöistä McAaltonen luki, että viski on pullotettu 1995. Tisle oli siis laskettu tynnyriin vuoden 1980 paikkeilla. Viskinä 15-vuotias oli hyvä startti, koska se antoi välittömästi muistutuksen, miten erilainen Islay-tislaamo on kyseessä. Ja miten erilainen se on oikeastaan aina ollutkin. Tuoksu oli hyvin vaniljainen ja kepeän maltainen, heinäinen ja vain aavistuksen merellinen. Maussa heinäisyys ja maltaisuus korostuivat ainakin omaan suuhuni. Runko tuntui hyvin kevyeltä, ruohoiset ja kukkaiset sävyt eivät käyneet päälle. Vasta jälkimausta löytyi tiettyä merellisyyttä ja mausteisuutta. Suolainen, inkiväärinen ja aavistuksen valkopippurinenkin lopetus muistutti, että saarelta tullaan.

Invergordon oli hankkinut Bruichladdichin vuonna 1968, mutta 1990-luvulla se halusi keskittyä ykköstykkiinsä Juraan, joten tuotanto Bruichladdichissa ajettiin vähin äänin alas tammikuussa 1995. Vuonna 2000 Invergordon myi tislaamon Mark Reynierin johtamalle sijoittajajoukolle tiettävästi noin 6,5 miljoonan punnan hintaan. Kun tiedetään, että kesällä 2012 ranskalainen Rémy Cointreau maksoi tislaamosta 58 miljoonaa puntaa, pojat tekivät melkoisen tilin. Mutta ennen tuota tilipäivää he olivat ehtineet tehdä myös melkoisen vallankumouksen tislaamolla.

Bruichladdich_2001_ResurrectionTämän tastingin hienoimpiin viskeihin kuului kuului Bruichladdich 2001/2008 ’The Resurrection Dram’ (46%, OB, 23.10.2001–10/2008, American Bourbon Casks, 24000 bts., 70 cl), jonka tarina nosti sen vielä aivan omalle tasolleen. Kyseessä oli viski, jonka tekemiseen McAaltonen oli itse tavallaan osallistunut. Hän kyllä muistutti, ettei tislaamon arjessa ajateltu minkään tietyn tuotteen tekemistä, koska työtä vain tehtiin ja tislettä syntyi. Siitä sitten ajan kanssa kypsyi viskiä monenlaisiin pullotteisiin.

Itselleni kaikki illan viskit olivat täysin uusia tuttavuuksia. Olen käytännössä maistanut vain muutaman Bruichladdichin, ja koska tislaamon tuotannon laajuus on 2000-luvun puolella ollut jotain täysin käsittämätöntä, sen tuotteista on ollut aina hiukan vaikea saada otetta. The Resurrection Dram tuntui kuitenkin mukavalta siinä mielessä, että sen turpeisuus oli poikkeuksellisen selväpiirteistä. Maltaassa sitä oli McAaltosen mukaan 10 ppm, ja näin kevyessä kattauksessa sekin tuntui huomattavalta.

Resurrection Dramin tuoksussa oli jotain kostean turpeista ja merellistä. Vaniljaa ja märkää rantakalliota, suolaisuutta, jopa aavistus jodia. Samalla toffeeta ja ruohoisuutta. Maku oli selvästi pehmeämpi ja vähemmän turpeinen kuin tuoksu antoi odottaa. Toffee ja pehmeä savu olivat läsnä, suutuntuma oli hyvin öljyinen. Suolaiset ja merelliset sävyt tuntuivat melko puhtaina. Jälkimaussa maistoin turpeisuutta ja tammisuutta, mausteita ja aavistuksen salmiakkia. Omassa suussani finaali jäi kuitenkin melko kevyeksi ja lyhyenpuoleiseksi.

Bruichladdich_16yo_The_Laddie_SixteenResurrection Dramin jälkeen maisteluvuoron sai Bruichladdich 16 yo ’The Laddie Sixteen’ (46%, OB, bottled 6.7.2013, 70 cl), jonka ikä herätti heti keskustelua. McAaltonen katseli jälleen pullon koodimerkintöjä ja totesi, että tuote oli pullotettu 6.7.2013. Kun siitä laskettiin 16 vuotta taaksepäin, tultiin vuoteen 1997. Tislaamo oli ollut silloin kiinni jo useamman vuoden. McAaltosen arvion mukaan tämän 16-vuotias oli tislattu aikaisintaan vuonna 1994. Siinä tapauksessa viski oli suurin piirtein kaksikymppistä.

Omaan suuhuni The Laddie Sixteen oli illan maistuvin viski. Jo sen tuoksu oli erittäin kutsuva, kinuskinen ja rypälemäinen. Bourbonkypsytyksen sijaan olisin voinut luulla, että kyseessä on virgin oak, niin paljon uuden tammen (myönteisiä) ominaisuuksia oli mukana. Tuoksusta löysin marjaisuutta, ananasta, rusinaisuutta, parfyymistä kukkaisuutta, vaniljaa ja hunajaa, aivan aavistuksen turvetta taustalta. Maussa makea vaniljaisuus korostui, ananas ja uuden tammen sävyt tulivat hyvin esiin. Suutuntuma oli hyvin öljyinen, rypälemäisyys ja mieto marjaisuus sopivat siihen varsin hienosti. Jälkimaussa tuntui tammisuutta ja vaniljaisuutta, edelleen kompleksista marjaisuutta ja hedelmäisyyttä. Pitkä ja kehittyvä finaali oli minun makuuni.

Bruichladdich_20yo_TwentyLaddie Sixteenin jälkeen maisteltu varhaisempi Bruichladdich 20 yo ’Twenty’ (46%, OB, bottled 2001, 70 cl) oli käytännössä samoilta Invergordonin ajoilta kuin ensimmäisenä maistettu 15-vuotias. McAaltonen arveli, että pääosa tämän 20-vuotiaan tisleestä oli peräisin vuosilta 1980–1981, mutta todennäköisesti osin paljon vanhempaakin tavaraa oli seassa. Pullotteena tämä taisi olla session harvinaisin, jos ei viimeisenä tarjottua yksityispulloa lasketa lukuun.

Jos tuo edellä maistettu 16-vuotias oli hengeltään uuden tammen sukulaissielu, tämä 20-vuotias maistui klassiselta bourbonkypsytetyltä Bruichladdichilta. Vaniljaa, hunajaa ja kukkaisuutta riitti tuoksussa. Poimin sieltä myös hunajamelonia ja vihreää omenaa. Hienoutta toi tietty vahamainen sävy, mintun ja eucalyptuksen piirteet. Maussa mieto merellisyys tuli hyvin esiin, öljyinen suutuntuma kantoi hienosti vaniljaisia ja hiukan kurkkupastillimaisia makuja. Jälkimaussa tuntui varsin mehevää tammisuutta ja mausteisuutta, joka huipentui inkiväärin ja valkopippurin kihelmöintiin. Niiden osalta havaitsin jopa tiettyä sukulaisuutta siihen ensiksi maistettuun 15-vuotiaaseen pullotteeseen.

Viimeisenä McAaltonen iski pöytään mystery maltin, jota ei tosin nopean huutoäänestyksen jälkeen kauan piilossa pidetty. Kun piti arvata, missä tynnyrissä kyseinen Bruichladdich oli kypsynyt, punertavan sävyn ja tietyn happamuuden perusteella uskoin itse kypsytykseen punaviinitynnyrissä. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäisen täytön olorosossa kypsynyt viski, McAaltosen tislaamolta pari viikkoa aiemmin saama lahjapullo, jonka hän halusi jakaa tastingissa maistelijoiden kesken. (Arvostan!)

Bruichladdich_12yo_2001_Private_CaskPullote oli tarkemmin siis Bruichladdich 12 yo 2001/2014, Private Cask (50%, OB, Private Cask Bottling, 29.11.2001–3.4.2014, Baraille na Maighstirean, First Fill Sherry Cask, 70 cl). Oman huomioni tuoksussa kiinnitti viinimäisyyden ohessa melko voimakas rikkisyys. Rikin, punaviinimäisen tanniinisuuden ja kuivan nahkaisuuden läpi pääseminen vei minulta oman aikansa, mutta vähitellen aloin löytää viskistä rasvaisia ja suolaisia sävyjä, pähkinäisyyttä ja tupakkaisuutta. Ylikypsät sekahedelmät tuntuivat aavistuksen kuivilta, mutta sinänsä rancio-sävyissä oli tyyliä. Maussa rikkisyys ei juuri tuntunut, vaan rusinaiset ja tumman suklaiset sävyt palauttivat olosoron välittömästi mieleen. Ylikypsät luumut ja savumakkaraisuus maistuivat omaan suuhuni varsin herkullisilta. Jälkimaku lähti melko lakritsisella kierteellä, tumman yrttisenä ja rusinaisena, kunnes kuivui melko tammisena ja tanniinisena napakasti. Mielenkiintoinen, kuivalla tavalla suolainen öljyisyys oli tässäkin viskissä läsnä.

Lopuksi keskustelua herätti totta kai Bruichladdichin saatavuus Suomessa. Bruichladdichin pullotteet ovat päässeet katoamaan Alkosta kokonaan, mutta nyt katseet kohdistuvat uuteen maahantuojaan. Tosin itselleni Bruichladdichin tuotteet pysyvät myös tämän tastingin jälkeen pienenä mysteerinä. En oikeastaan vieläkään tiedä, mitä saan, jos Bruichladdichia käsiini hankin. Toisaalta nyt ainakin muistan tislaamon todellisen sloganin, kiitos Timo McAaltosen: Clachan A Choin!

Tomatin 25 yo 1988 Batch No. 1, 46%

Tomatinin vuosikertaa 1988 on kypsytetty ex-bourbonissa ja ex-portviinissä. Mielenkiintoista. Aiemmin maistamani 25-vuotias Tomatin räjäytti oman pankkini, joten odotukset ovat korkealla – vaikka portviinin kanssa pelaamisessa on aina omat riskinsä.

Tomatin 25 yo 1988 Batch No. 1

(46%, OB, 1988–2014, Batch No. 1, Bourbon Barrels & Port Pipes, 2500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Appelsiinimehua ja minttua, hunajamelonia ja jälkiruokaviiniä. Vahamainen, selkeä tuoksu. Hunajapaahdettua leikkelettä, vadelmasurvosta, eucalyptusta ja mineraalisuutta. Jännittävä, odottamaton turpeisuus erottuu joukosta. Raikasta hedelmäisyyttä ja rasvaista keksimäisyyttä, hieno kokonaisuus.

Maku: Minttuinen ja raikas. Hunajainen, tyylikkään tamminen ja pehmeän mausteinen. Huonekaluvahaa, valkoviiniä, suolaista voita. Hunajamelonia ja appelsiinimehua riittää. Turpeisuus leijuu taustalla ja luo hienon efektin. Suutuntuma on vahamainen ja erittäin runsas. Piparminttua, eucalyptusta, marjaisuutta. Myös portviinimäisyys tulee esiin, hiukan kuivattavalla tavalla. Jälkimaku on yllättävänkin turpeinen, löytyy pehmeää savua ja lakritsisuutta, voimakasta yrttisyyttä ja tammisuutta. Kompleksinen kaikin puolin, kehittyy pitkään. Kurkkupastillia, pähkinäisyyttä, voikeksejä. Komea on.

Arvio: Hiukan iäkästä Clynelishiä muistuttava, vahamaisen maukas ja kaikin puolin hieno viski. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 91/100 (Neil Ridley), 88/100 (Martine Nouet).

Ardbeg 1990/2007 Airigh Nam Beist 46%

Sateisen Ardbeg-päivän päättää Airigh Nam Beist -julkaisujen keskimmäinen erä, vuonna 2007 pullotetusta rotaatiosta. Vuosina 2006–2008 julkaistut Beistit ovat aina olleet Arttuja minun makuuni, ja nyt on aika kirjata yhdet nuotit myös tänne.

Ardbeg 1990/2007 Airigh Nam Beist

(46%, OB, 1990–2007, Batch L7, 70 cl)

Tuoksu: Ensivaikutelma on makean omenainen ja kostean turpeinen. Muhkea, hiilisavuinen ja vaniljainen paletti, sitruksisuutta ja lääkemäisyyttä. Suolaa, tervaa, pikeä, hiilisyyttä. Tervaleijonaa, yrttisyyttä. Voimakas ja runsas kokonaisuus.

Maku: Öljyinen ja täyteläinen suutuntuma, salmiakkinen ja tervainen makupaletti. Kuivempi kuin tuoksu antoi odottaa. Suolaa ja merellisyyttä riittää, jodia ja hiilisyyttä. Sitruksisuutta riittää, greippiä etenkin. Jälkimaku alkaa makean hunajaisena ja turpeisena, mutta omenaisuuden ja sitruunan jälkeen terva ja salmiakki alkavat taas nousta. Tammisuus kuivattaa suuta hiukan, mutta runsaan mausteinen ja paahteinen finaali kestää mukavan pitkään.

Arvio: Komean öljyinen savupommi, joka muuttuu hetki hetkeltä tummemmaksi. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 88/100.

Ardbeg 17 yo 40%

Maisteluvuorossa on päivä päivältä harvinaisemmaksi tuleva Ardbeg, jonka hinta on lähtenyt jo pahasti lenkille eikä näytä olevan palaamassa kotiin.

Pullon kyljestä nopeasti vilkaistu L3-alkuinen batch-numero viittaa selvästi vuoteen 2003. Vähemmän turpeista tavaraa, siitähän tämä tuote tunnetaan.

Ardbeg 17 yo

(40%, OB, 2003, Batch L3, 70 cl)

Tuoksu: Tuoreen hedelmäinen ja kepeän savuinen. Mukava, mieto turpeisuus. Ananasta, tammisuutta, vaniljaa, hunajaa. Voita, paahtoleipää, omenahilloa, hiukan raparperia. Seetriä, mentholia, yrttistä raikkautta. Merellisyyttä ja ripaus suolaa.

Maku: Ananasta ja vaniljaa, makeaa tammisuutta ja pehmeää turpeisuutta. Hyvä balanssi, kepeydestä huolimatta runsas makupaletti. Omenaa, päärynää, aprikoosia. Voita, rasvaisuutta. Jopa hiukan saippuainen suutuntuma, vaikka terääkin toki löytyy. Mietoa lakritsisuutta, suolaisuutta ja jodia. Jälkimaku alkaa kurkkupastillin raikkaudella (menthol) ja tammisuudella, kunnes hunajaisuus, pihkaisuus ja lakritsisuus tulevat esiin. Kiinnostava kamppailu makean ja suolaisen välillä. Keskipitkä finaali päättyy merellisen suolaisuuden voittoon.

Arvio: Herkullinen ja näennäisen kepeä Ardbeg, jossa on hienosti ulottuvuuksia. Vain jälkimaku saisi jatkua pidempään. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 1). Smoke On The Water, ”Upean erilainen Ardbeg”.

Ardbeg 25 yo Lord Of The Isles 46%

Ardbeg toi 25-vuotiaan Lord Of The Islesin markkinoille vuonna 2001, ja sen julkaisemista jatkettiin ilmeisesti aina vuoteen 2008 saakka. Vielä muutama vuosi sitten pullon saattoi saada parilla sadalla eurolla, mutta sittemmin hinnat ovat lentäneet katosta läpi ja karanneet horisonttiin.

Kun LOTIa nykyään maistaa, tunnelma on jylhä: ruumisarkkuun pakattu viskipullo nostetaan pöydälle, kansi avataan ja pullo kaivetaan silkkisestä leposijastaan. Arkku sisältää myös alkuperästä kertovan pergamentin. Mutta tärkeintä on kuitenkin tämä viski.

Ardbeg 25 yo Lord Of The Isles

(46%, OB, +/- 2006, 70 cl)

Tuoksu: Nahkainen, miedon turpeinen, hiukan rusinaa ja tummaa suklaata. Suolaa ja jodia, vain aavistus yskänlääkettä, tervaa ja salmiakkia. Omenaa, kanelia. Hiukan lihaisuutta ja yrttisyyttä. Tasapainoinen ja tyylikäs kokonaisuus.

Maku: Pehmeän suklainen ja miedon turpeinen, suolaa ja salmiakkia. Tervaleijonaa, yrttilikööriä. Miellyttävän öljyinen suutuntuma, balanssi on kohdallaan – mikään tässä ei hyökkää eikä lyö yli. Vähitellen savuisuus voimistuu, minkä seurauksena yskänlääkemäisyys ja jodi ovat pinnassa, mutta suklaa ja rusinaisuus tuovat makeutta. Savumakkaraa ja pekonia löytyy taustalta. Jälkimaku on lämmittävän mausteinen, savuinen ja melko kuivan tamminen, jopa pihkainen. Suolaa, salmiakkia, sitruksisuutta. Finaali kasvaa komeasti, tammi ei täysin kuivahda vaan tumma yrttisyys ja luumuisuus alkavat loistaa. Wow.

Arvio: Tyylikäs ja runsas, tasapainoinen ja vivahteikas. Top notch. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100. Whiskynotes 92/100. Whisky Monitor Database 90/100 (per 3). Smoke On The Water, ”Tyylikäs ja herkullinen”.

North Port 20 yo 1979/1999 Rare Malts 61,2%

Nyt lasissa on jotain, mistä ei ole mitään aiempaa kokemusta. North Portin tislaamo perustettiin Angusin härkäseuduille 1820. Sen viskejä näkee myös North Port Brechin- ja Brechin-nimillä – Brechin on kylä, jossa tislaamo sijaitsi.

Toisen maailmansodan aiheuttamaa 11 vuoden taukoa lukuun ottamatta North Portin tuotanto jatkui melko tasaisella tahdilla loppuun saakka eli vuoteen 1983. Silloin homma pantiin pakettiin, niin kuin varsin monessa tislaamossa, kun viskijärvi lainehti yli äyräiden.

North Port  oli Rare Maltsissa mukana neljällä pullotteella. Tämä vuoden 1999 julkaisu oli siinä sarjassa tislaamon viimeinen. Lisää voi lukea Ulf Buxrudin komeasta Rare Malts -teoksesta.

North Port 20 yo 1979/1999 Rare Malts

(61,2%, OB, 1979–1999, Rare Malts Selection, 70 cl)

Tuoksu: Raskaan hedelmäinen, öljyinen ja tummasävyinen. Tölkkiananasta, vahvaa tammisuutta, hapanta valkoviiniä ja mineraalisuutta. Poltettua tulitikkua, öljyä, hiilisyyttä, jotain hiukan muovista. Palanutta. Sitruksisuutta, persikkaa, inkivääriä. Aika raffi paketti. Vesilisä avaa sentään makeaa vaniljaa ja ruohoisuutta.

Maku: Öljyisen hedelmäinen ja purevan mausteinen. Tammi tulee päälle melko kovilla tanniineilla ja mausteilla. Tölkkihedelmät – ananasta ja persikkaa – jäävät nopeasti jalkoihin. Tummaa yrttisyyttä, salmiakkijauhetta, jotain palanutta. Hiilisyys ja poltetut tulitikut ovat maussa mukana. Suutuntuma on öljyinen ja voimakas. Jälkimaku on täynnä raakaa ananasta, purevaa tammisuutta, öljyä ja ruohoa. Suu kuivuu lopullisesti. Inkivääriä, sitruunankuorta ja hapokasta omenaa – ja edelleen se palanut sivumaku, joka tuo kitkeryyttä. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo sitruksista makeutta ja aavistuksen akaasiahunajaa.

Arvio: Erikoinen yhdistelmä öljyistä hedelmää ja jotain palanutta. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100. Whisky Monitor Database 82/100 (per 5).

Michael Jackson: The World Guide To Whisky

Jos hiukan kärjistetään, moderni viskikirjallisuus alkoi yhdestä teoksesta. Michael Jacksonin The World Guide To Whisky. A Comprehensive Taste-Guide to Single Malts and the World’s Best-Known Blends (Dorling Kindersley, 1987) on kirja, jonka maine on betonoitu jokaisen viskiharrastajan tajuntaan.

En ole poikkeus. Kun sain kirjan käteeni, tutkin sitä kuin pyhää esinettä. Siihen perustuu monen tislaamon maine – ja pitkälti myös Michael Jacksonin oma maine viskikirjoittajana. Kun Jackson julkaisi Malt Whisky Companion -sarjansa ensimmäisen laitoksen vuonna 1989, hän oli jo etabloitunut nimi alalla.

The World Guide To Whisky ei ole kirjana pelkkä ajankuva, se on todellinen aikamatka. Kohteena on maailma, joka on sittemmin muuttunut perusteellisesti. Jo kirjan alun ”The Whiskies of Scotland” -osuus tuntuu terävyydessään huimalta:

The classic whiskies of Scotland are the straight – or ”single” – malts. In most cases, a single malt simply has the same name as the distillery that produced it. In a few instances, the identitity is lost to a minor brand-name designed by some heather-brained importer or distributor.

Jackson esittelee tunnettuja pullottajia, kuten Gordon & MacPhailin ja Cadenheadin, ja mainitsee jokaisen esittelyn lopussa niiden konttorien puhelinnumeron. Välillä tuntuu, että lukijana on ihan oikeasti vaikeaa käsittää viskimarkkinoita vuonna 1987. ”Probably the best known vatted malt is Strathconon, one of a range of whiskies produced by Buchanan’s.”

Pakko myöntää, etten ole koskaan kuullut Strathcononista. Ylipäänsä vatted maltin eli jyväviskikomponenttia sisältämättömän sekoiteviskin rooli on ollut minulle aina hiukan hämärä. Jacksonilla on siis paljon tarjottavaa sellaiselle nykylukijalle, joka ei ole seurannut viskimaailmaa 1980-luvulta tähän päivään.

Mielenkiintoista on muun muassa se, että Jacksonin esittelemistä single malt -viskeistä suurin osa on iältään viiden ja kahdeksan vuoden väliltä (muutamia poikkeuksia toki löytyy, Glenfarclas ja The Macallan muiden muassa). Silti kaikkein iäkkäimmät viskit ovat lähes poikkeuksetta de luxe blendejä, joista nykyäänkin arvostetut Royal Salute 21 yo ja Ballantine’s 30 yo eivät jää huomiotta. Muutenkaan Jacksonin esittelyssä ei vedetä niin tiukkaa rajaa single maltien ja blendien välille kuin nykyään tavataan tehdä. Monien alueiden esittelyissä on sujuvasti vierekkäin kumpaakin laatua, eikä Jackson edes arvota niitä radikaalisti eri tasoille. Ne vain edustavat eri asiaa. Myös viskiliköörit tulevat usein samassa yhteydessä mainittua.

Muutenkin Jacksonin tapa esitellä viskejä poikkeaa kymmenen vuotta myöhemmin julkaistusta Jim Murray’s Complete Book of Whiskystä, josta kirjoitin jokin aika sitten. Siinä missä Jim Murray naulaa ankarat teesinsä tislaamojen pullotteista perustelematta näkemystään usein kovinkaan kummoisesti, Jackson pitää huolen, että näkökulma jokaiseen viskiin pysyy avoimena. Jopa Murrayn rajusti teilaama Littlemill saa Jacksonilta armon tyylikkäällä tavalla: ”Littlemill is regarded by some as a Lowlands classic. Its palate is very soft indeed, malty and flavourful. Some find it cloying, other might argue that it is a perfect restorative after an afternoon walk.”

Kuten sanottua, The World Guide To Whisky on varsinainen aikamatka. Jo 1980-luvun ja sitä edeltäneiden vuosikymmenien etiketeissä riittää tutkittavaa kiinnostuneille. Lisäksi alueelliset esittelyt ovat harvinaisen mehukkaita.

Jackson_The_World_Guide_To_Whisky_002Islay-osuus esittelee vuonna 1983 tuotantonsa lopettaneen ja ulkoa ränsistyneen Ardbegin, DCL:n tytäryhtiön White Horsen omistaman Lagavulinin, Long Johnin lippulaivan Laphroaigin, pelkkään mallastamiseen siirtyneen Port Ellenin, pääosin viisi- ja kahdeksanvuotiaana pullotettavan Bowmoren, Invergordonin omistuksessa olevan Bruichladdichin, Highland Distilleriesin Bunnahabhainin ja DCL:n modernin Caol Ilan, jonka single maltia saattaa löytää joltain yksityiseltä pullottajalta. Usein siihen törmää Jacksonin mukaan vatted maltissa, joka kulkee nimellä Glen Ila. Caol Ilan single maltista Jackson kirjoittaa yksinkertaisesti näin: ”The whisky, however, remains worthy of investigation, when it can be found.”

Jacksonin tapa jaotella tislaamot alueittain on ollut teko, jonka synnyttämää hegemoniaa on murrettu vasta 2000-luvun puolella (David Wishart etunenässä, luomalla makuprofiilien mukaisia yhtäläisyyksiä viskien välille ja ryhmittelemällä niitä sen mukaan klustereihin). Jacksonin maantieteellisessä jaottelussa silmään pistää erityisesti Speysiden jättiläismäinen koko: tässä teoksessa Speyside ulottuu aina Findhornissa sijaitsevasta Tomatinista lähellä Aberdeenia sijaitsevaan Glen Gariochiin saakka (kirjassa sen nimi on muodossa Glengarioch). Nykyään kiistellään lähinnä siitä, kuuluuko Glendronach Speysideen vai itäisen Ylämaan alueelle – Jacksonille tämä ei muodosta ongelmaa, koska hänen kartassaan jopa Ardmore on Speysiden tislaamo. Idässä käytännössä vain Glenugie jää Speysiden ulkopuolelle, lännessä taas Millburn ei aivan mahdu mukaan (kumpikin kuuluu toimintansa lopettaneisiin tislaamoihin).

Nämä ovat tietysti ikuisia keskustelunaiheita, mutta Jackson kuului keskustelun avaajien joukkoon, ehdottomasti. Toki hänkin muistuttaa, että maantieteellistä jaottelua on tehty iät ja ajat. Idässä Speysiden reuna on vedetty Bogie-jokeen, mutta Jacksonin määrittelyissä raja ei ole ihan niin tarkka.

Jackson tekee myös mielenkiintoisen maantieteellisen jaon Speysiden sisällä. Speyside koostuu hänellä kahdeksasta alueesta, jotka ovat The Findhorn, The Lossie, The Upper Spey, The Lower Spey, The Livet, The Fiddich and the Dullan, Strathisla sekä The Bogie and the Deveron. Myöhemmin on menty kaupunkikeskeisempään suuntaan, koska esimerkiksi Dave Broom kirjoittaa Suuressa viskiatlaksessaan Dufftownin, Keithin, Rothesin ja Elginin klustereista.

Muilta osin Jacksonin aluejaottelu noudattaa melko tuttua kaavaa: The Lowlands, Campbeltown, Islay, The Western Islands, The Western Highlands (sis. Orkney) ja The Northern Highlands, The Eastern Highlands ja The Scottish Midlands. Tuosta viimeksi mainitusta puhutaan nykyään ehkä yleisemmin Perthshirena, mutta muuten aluejaot kuulostavat edelleen tutuilta.

Jos jätetään aluetekniset näppäilyt sikseen, Jackson loistaa ennen kaikkea anekdoottiosastolla. Laarista tuntuu löytyvän vaikka minkälaista tarinaa viskistä, sen tekemisestä ja sen nauttimisesta. Esimerkiksi sen faktan, ettei Bourbonin piirikunnassa ole kirjoittamishetkellä yhtään tislaamoa, Jackson kertoo näin:

A witty foreign correspondent once wrote that he had been to the Canary Islands and found no canaries; he had been to the Windward Isles and felt no wind; now he was filing from the Virgin Islands. Perhaps his newspaper should have sent him to Bourbon County, too.

Jacksonille vuosien varrella rakkaaksi tulleesta The Macallanista hän kertoo anekdootin, joka kuvastaa hyvin maailmantilaa vielä vuonna 1987: ”When the Soviet leader Nikita Kruschev visited London, he was served with The Macallan as an alternative to Cognac at a dinner in his honour.” Vastaavasti Royal Lochnagar jää mieleen tällaisesta kuvauksesta:

The present distillery was build in 1845 and visited soon afterwards by Queen Victoria and Prince Albert. Victoria was sai to have been fond of Lochnagar whisky, and to have laced her claret with it – thus ruining two of the world’s finest drinks.

Vuonna 1987 viskin maailma on ollut muutaman suuren tuottajamaan muodostama. Skotlanti, Irlanti, Yhdysvallat, Kanada ja Japani tulevat Jacksonin teoksessa esiteltyä. Sinänsä on huomattavaa, että Jacksonin Japani-esittely on aivan huimasti syvällisempi kuin kymmenen vuotta myöhemmin julkaistu Jim Murrayn vastaava katsaus.

Jackson ei jätä Japanista mitään olennaista käsittelemättä, Suntory saa kunnon esittelyn ja Karuizawakin on mukana – Sanraku Oceanin alaisuudessa. Kirjan lopussa Jackson myös kiittää avoimesti Suntorya avusta Japanin viskikulttuurin avaamisessa, sekä Suntoryn omien tislaamojen että sen kilpailijoiden osalta. Sen sijaan kymmenessä vuodessa on tapahtunut tiettyä avartumista muualle maailmaan, koska Jim Murray’s World Guide To Whisky esittelee vuonna 1997 jo paljon muitakin viskimaita, joita Jackson ei vielä mainitse sanallakaan – ja miten edes voisi, kun monessa toiminta on aloitettu kunnolla vasta 1990-luvulla.

Kaikkineen The World Guide To Whisky on huima aikamatka viskin maailmaan vuonna 1987. Jacksonin suoraviivainen mutta silti avarakatseinen tyyli, napakat anekdootit ja syvällinen taustatyö pitävät edelleen kutinsa. Lopuksi ei voi kuin nostaa lasia Michael Jacksonille. Mies teki melkoisen työn viskin eteen. Tämä kirja on sen jykevä peruskivi.

Smokehead 18 yo Extra Black 46%

Ian MacLeodin mystery malt on herättänyt monet arvuuttelemaan, mistä Islay-viskistä on kyse. Ardbeg on ollut ehkä vahvimmin esillä, mutta myös Caol Ila ja Lagavulin ovat saaneet ääniä. Muutama on veikannut Port Charlotteakin.

Mielenkiintoinen ratkaisu sinänsä, pakata vähintään 18-vuotiasta  single malt -savuviskiä ihan keksityllä nimellä. Mistähän tässä Savupäässä on oikein kyse? Lienee syytä maistaa.

Smokehead 18 yo Extra Black

(46%, Ian MacLeod Distillers, Islay Single Malt, +/- 2014, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, vaniljainen ja makea. Tervaisia köysiä, jodia, merellisyyttä, vihreää omenaa, sitruunankuorta. Tammisuutta ja raskaan rasvaista kukkaisuutta. Dieseliä, kosteaa turpeisuutta, lääkemäisyyttä. Vesilisä erottelee mangoa ja aprikoosia, hiukan likaisella tavalla.

Maku: Makean savuinen, melkein imelä. Vaniljainen, tammisen mausteinen, tervainen ja hiukan lakritsinen (sitruunalakritsia). Suutuntuma on rasvaisen täyteläinen, jopa vahamainen. Yrttisyyttä ja juuresmaisuutta, säräjuureksia uunista. Vaniljainen makeus ja merellinen suolaisuus ovat mukavassa balanssissa. Toisaalta lääkemäisyys, jodi ja antiseptiset aineet tuntuvat reippaasti. Jälkimaku on hiukan imelä, edelleen juureksia ja lakritsia, yrttisyyttä, vaniljaa, tammisuutta, mausteita ja omenaisuutta. Korkeintaan keskipitkä finaali. Vesilisä tuo trooppisia hedelmiä pintaan.

Arvio: Pätevä mutta hiukan persoonaton. Imelyys kulkee aivan rajoilla. Tuoksussa eniten Ardbegiä, maussa enemmänkin Caol Ilaa tai bourbonvaikutteista Lagavulinia. Paha mennä sanomaan. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 4).