Michael Jackson: The World Guide To Whisky

Jos hiukan kärjistetään, moderni viskikirjallisuus alkoi yhdestä teoksesta. Michael Jacksonin The World Guide To Whisky. A Comprehensive Taste-Guide to Single Malts and the World’s Best-Known Blends (Dorling Kindersley, 1987) on kirja, jonka maine on betonoitu jokaisen viskiharrastajan tajuntaan.

En ole poikkeus. Kun sain kirjan käteeni, tutkin sitä kuin pyhää esinettä. Siihen perustuu monen tislaamon maine – ja pitkälti myös Michael Jacksonin oma maine viskikirjoittajana. Kun Jackson julkaisi Malt Whisky Companion -sarjansa ensimmäisen laitoksen vuonna 1989, hän oli jo etabloitunut nimi alalla.

The World Guide To Whisky ei ole kirjana pelkkä ajankuva, se on todellinen aikamatka. Kohteena on maailma, joka on sittemmin muuttunut perusteellisesti. Jo kirjan alun ”The Whiskies of Scotland” -osuus tuntuu terävyydessään huimalta:

The classic whiskies of Scotland are the straight – or ”single” – malts. In most cases, a single malt simply has the same name as the distillery that produced it. In a few instances, the identitity is lost to a minor brand-name designed by some heather-brained importer or distributor.

Jackson esittelee tunnettuja pullottajia, kuten Gordon & MacPhailin ja Cadenheadin, ja mainitsee jokaisen esittelyn lopussa niiden konttorien puhelinnumeron. Välillä tuntuu, että lukijana on ihan oikeasti vaikeaa käsittää viskimarkkinoita vuonna 1987. ”Probably the best known vatted malt is Strathconon, one of a range of whiskies produced by Buchanan’s.”

Pakko myöntää, etten ole koskaan kuullut Strathcononista. Ylipäänsä vatted maltin eli jyväviskikomponenttia sisältämättömän sekoiteviskin rooli on ollut minulle aina hiukan hämärä. Jacksonilla on siis paljon tarjottavaa sellaiselle nykylukijalle, joka ei ole seurannut viskimaailmaa 1980-luvulta tähän päivään.

Mielenkiintoista on muun muassa se, että Jacksonin esittelemistä single malt -viskeistä suurin osa on iältään viiden ja kahdeksan vuoden väliltä (muutamia poikkeuksia toki löytyy, Glenfarclas ja The Macallan muiden muassa). Silti kaikkein iäkkäimmät viskit ovat lähes poikkeuksetta de luxe blendejä, joista nykyäänkin arvostetut Royal Salute 21 yo ja Ballantine’s 30 yo eivät jää huomiotta. Muutenkaan Jacksonin esittelyssä ei vedetä niin tiukkaa rajaa single maltien ja blendien välille kuin nykyään tavataan tehdä. Monien alueiden esittelyissä on sujuvasti vierekkäin kumpaakin laatua, eikä Jackson edes arvota niitä radikaalisti eri tasoille. Ne vain edustavat eri asiaa. Myös viskiliköörit tulevat usein samassa yhteydessä mainittua.

Muutenkin Jacksonin tapa esitellä viskejä poikkeaa kymmenen vuotta myöhemmin julkaistusta Jim Murray’s Complete Book of Whiskystä, josta kirjoitin jokin aika sitten. Siinä missä Jim Murray naulaa ankarat teesinsä tislaamojen pullotteista perustelematta näkemystään usein kovinkaan kummoisesti, Jackson pitää huolen, että näkökulma jokaiseen viskiin pysyy avoimena. Jopa Murrayn rajusti teilaama Littlemill saa Jacksonilta armon tyylikkäällä tavalla: ”Littlemill is regarded by some as a Lowlands classic. Its palate is very soft indeed, malty and flavourful. Some find it cloying, other might argue that it is a perfect restorative after an afternoon walk.”

Kuten sanottua, The World Guide To Whisky on varsinainen aikamatka. Jo 1980-luvun ja sitä edeltäneiden vuosikymmenien etiketeissä riittää tutkittavaa kiinnostuneille. Lisäksi alueelliset esittelyt ovat harvinaisen mehukkaita.

Jackson_The_World_Guide_To_Whisky_002Islay-osuus esittelee vuonna 1983 tuotantonsa lopettaneen ja ulkoa ränsistyneen Ardbegin, DCL:n tytäryhtiön White Horsen omistaman Lagavulinin, Long Johnin lippulaivan Laphroaigin, pelkkään mallastamiseen siirtyneen Port Ellenin, pääosin viisi- ja kahdeksanvuotiaana pullotettavan Bowmoren, Invergordonin omistuksessa olevan Bruichladdichin, Highland Distilleriesin Bunnahabhainin ja DCL:n modernin Caol Ilan, jonka single maltia saattaa löytää joltain yksityiseltä pullottajalta. Usein siihen törmää Jacksonin mukaan vatted maltissa, joka kulkee nimellä Glen Ila. Caol Ilan single maltista Jackson kirjoittaa yksinkertaisesti näin: ”The whisky, however, remains worthy of investigation, when it can be found.”

Jacksonin tapa jaotella tislaamot alueittain on ollut teko, jonka synnyttämää hegemoniaa on murrettu vasta 2000-luvun puolella (David Wishart etunenässä, luomalla makuprofiilien mukaisia yhtäläisyyksiä viskien välille ja ryhmittelemällä niitä sen mukaan klustereihin). Jacksonin maantieteellisessä jaottelussa silmään pistää erityisesti Speysiden jättiläismäinen koko: tässä teoksessa Speyside ulottuu aina Findhornissa sijaitsevasta Tomatinista lähellä Aberdeenia sijaitsevaan Glen Gariochiin saakka (kirjassa sen nimi on muodossa Glengarioch). Nykyään kiistellään lähinnä siitä, kuuluuko Glendronach Speysideen vai itäisen Ylämaan alueelle – Jacksonille tämä ei muodosta ongelmaa, koska hänen kartassaan jopa Ardmore on Speysiden tislaamo. Idässä käytännössä vain Glenugie jää Speysiden ulkopuolelle, lännessä taas Millburn ei aivan mahdu mukaan (kumpikin kuuluu toimintansa lopettaneisiin tislaamoihin).

Nämä ovat tietysti ikuisia keskustelunaiheita, mutta Jackson kuului keskustelun avaajien joukkoon, ehdottomasti. Toki hänkin muistuttaa, että maantieteellistä jaottelua on tehty iät ja ajat. Idässä Speysiden reuna on vedetty Bogie-jokeen, mutta Jacksonin määrittelyissä raja ei ole ihan niin tarkka.

Jackson tekee myös mielenkiintoisen maantieteellisen jaon Speysiden sisällä. Speyside koostuu hänellä kahdeksasta alueesta, jotka ovat The Findhorn, The Lossie, The Upper Spey, The Lower Spey, The Livet, The Fiddich and the Dullan, Strathisla sekä The Bogie and the Deveron. Myöhemmin on menty kaupunkikeskeisempään suuntaan, koska esimerkiksi Dave Broom kirjoittaa Suuressa viskiatlaksessaan Dufftownin, Keithin, Rothesin ja Elginin klustereista.

Muilta osin Jacksonin aluejaottelu noudattaa melko tuttua kaavaa: The Lowlands, Campbeltown, Islay, The Western Islands, The Western Highlands (sis. Orkney) ja The Northern Highlands, The Eastern Highlands ja The Scottish Midlands. Tuosta viimeksi mainitusta puhutaan nykyään ehkä yleisemmin Perthshirena, mutta muuten aluejaot kuulostavat edelleen tutuilta.

Jos jätetään aluetekniset näppäilyt sikseen, Jackson loistaa ennen kaikkea anekdoottiosastolla. Laarista tuntuu löytyvän vaikka minkälaista tarinaa viskistä, sen tekemisestä ja sen nauttimisesta. Esimerkiksi sen faktan, ettei Bourbonin piirikunnassa ole kirjoittamishetkellä yhtään tislaamoa, Jackson kertoo näin:

A witty foreign correspondent once wrote that he had been to the Canary Islands and found no canaries; he had been to the Windward Isles and felt no wind; now he was filing from the Virgin Islands. Perhaps his newspaper should have sent him to Bourbon County, too.

Jacksonille vuosien varrella rakkaaksi tulleesta The Macallanista hän kertoo anekdootin, joka kuvastaa hyvin maailmantilaa vielä vuonna 1987: ”When the Soviet leader Nikita Kruschev visited London, he was served with The Macallan as an alternative to Cognac at a dinner in his honour.” Vastaavasti Royal Lochnagar jää mieleen tällaisesta kuvauksesta:

The present distillery was build in 1845 and visited soon afterwards by Queen Victoria and Prince Albert. Victoria was sai to have been fond of Lochnagar whisky, and to have laced her claret with it – thus ruining two of the world’s finest drinks.

Vuonna 1987 viskin maailma on ollut muutaman suuren tuottajamaan muodostama. Skotlanti, Irlanti, Yhdysvallat, Kanada ja Japani tulevat Jacksonin teoksessa esiteltyä. Sinänsä on huomattavaa, että Jacksonin Japani-esittely on aivan huimasti syvällisempi kuin kymmenen vuotta myöhemmin julkaistu Jim Murrayn vastaava katsaus.

Jackson ei jätä Japanista mitään olennaista käsittelemättä, Suntory saa kunnon esittelyn ja Karuizawakin on mukana – Sanraku Oceanin alaisuudessa. Kirjan lopussa Jackson myös kiittää avoimesti Suntorya avusta Japanin viskikulttuurin avaamisessa, sekä Suntoryn omien tislaamojen että sen kilpailijoiden osalta. Sen sijaan kymmenessä vuodessa on tapahtunut tiettyä avartumista muualle maailmaan, koska Jim Murray’s World Guide To Whisky esittelee vuonna 1997 jo paljon muitakin viskimaita, joita Jackson ei vielä mainitse sanallakaan – ja miten edes voisi, kun monessa toiminta on aloitettu kunnolla vasta 1990-luvulla.

Kaikkineen The World Guide To Whisky on huima aikamatka viskin maailmaan vuonna 1987. Jacksonin suoraviivainen mutta silti avarakatseinen tyyli, napakat anekdootit ja syvällinen taustatyö pitävät edelleen kutinsa. Lopuksi ei voi kuin nostaa lasia Michael Jacksonille. Mies teki melkoisen työn viskin eteen. Tämä kirja on sen jykevä peruskivi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.