Hollantilaissyntyinen Hans Offringa on tuttu nimi varmasti jokaiselle Whisky Magazinea joskus lukeneelle. Mies on kirjoittanut myös liudan viskikirjoja, joista tässä blogissa on aiemmin arvioitu Laphroaig-historiikki 200 Years of Laphroaig (yhdessä Marcel Van Gilsin kanssa) ja pykälää kokeellisempi Malts & Jazz.

Nyt käsiin sattui Offringan uudehko yleisteos A Field Guide to Whisky. An Expert Compendium to Take Your Passion and Knowledge to the Next Level (Artisan, 2017). Kauniisti painettu kirja on saanut paksun paperin lisäksi oikein hopeasilauksen päätyihinsä.

Näin viskiharrastajan näkökulmasta yleisteos on aina haastava. Kun on lukenut muutaman sellaisen, tarinat alkavat väistämättä toistaa itseään. Tässä tapauksessa Offringa on lähestynyt aihettaan tekstin rakenteen kannalta hieman poikkeavalla ratkaisulla: teksti on pilkottu lyhyiksi kysymys-vastauspaloiksi. Ensimmäiset kysymykset määräävät jo heti suunnan: What Are the Origins of the Word Whisky? Why Is Whisky Spelled With and Without an E? What Are the Different Types of Whisky?

Aluksi teos eteneekin rivakasti, kun kysymyksiä ja vastauksia vilisee sivuilla kymmenittäin. Jossain vaiheessa rakenneratkaisu alkaa kuitenkin puuduttaa, ja mikä erikoisinta, kysymysrakenne putoaa välillä pois. Kun luku vaihtuu toiseen ja ruvetaan käymään eri viskimaita läpi, otsikot ovat enää vain tällaisia: Whisky Made in Scotland. Australian Whisky. Austrian Whisky. Whisky and Terroir. Kolmannessa luvussa kysymykset tekevät taas paluun, ja näin mennään aina teoksen loppuun saakka, kunnes tulee vielä erillinen hakemisto- ja karttaosio. Yhteensä sivuja kertyy 320 ja kysymyksiä tai niihin verrattavissa olevia väliotsikoita 324. Tiheällä rytmillä siis mennään.

Ensimmäisessä luvussa tulee heti relevanttia tilastotietoa maailman viskituotannosta. Lähteenä on käytetty Malt Whisky Yearbookia vuodelta 2015. Toisaalta kysymyksissä on paljon laadullisiakin ulottuvuuksia, kuten pohdinnassa siitä, onko vanhempi viski parempaa kuin nuorempi viski. Offringa vastaa kysymykseen erittäin neutraalisti ja muistuttaa, että ikä on lopulta vain yksi asia, kypsyminen taas toinen. Myös kysymykseen siitä, voiko kuka tahansa tehdä viskiä, tulee realistinen vastaus. ”But… playing with fire, methanol, and other volatile spirits can be extremely dangerous.”

Toisessa luvussa pureskellaan läpi eri viskityylit ja sijoitetaan tuotanto maailmankartalle. Kysymys 23 eli yhden kappaleen mittainen selostus on omistettu suomalaiselle viskille. Siteeraan sen teille tähän kokonaisuudessaan:

The Finns started making whisky in the 1950s, but it wasn’t until the 1980 that any of their product was bottled as such. Not terribly successful, the operation was closed in 1995. Seven years later, Teerenpeli was born out of a brewery located in Yhtiöt Oy. In 2014, Kyrö in Isokyrö joined the ranks.

Kyllä, kirjassa todella lukee sanasta sanaan näin. Olin vähällä jättää koko kirjan kesken tämän takia, enkä vieläkään tiedä, mistä päästä lähtisin purkamaan tätä. Yhtiöt Oy? Suomen Chicago. Ehkä hollantilaisesta näkökulmasta kaupunkien nimissä voisi olla muuallakin maailmassa erilaisia partikkeleita, onhan Hollannissakin esimerkiksi Den Haag. Ja on tuo tietysti tislaamoyhtiön viralliseen nimeen kuuluva palikka. Mutta Teerenpeli ei tosiaan ollut ensimmäinen suomalainen tislaamo, koska Beer Hunter’s ehti ensin.

Suomalaisten niin sanotusta viskinvalmistuksesta on tosiaan olemassa dokumentaatiota vuodelta 1953, mutta viskiviskikomponentiltaan kotimainen Lions Blend näki päivänvalon vasta vuonna 1968. Sitä ennenkin oli Alko myyty Viski-Viinaa vuosina 1932–1941 ja esimerkiksi Kolmen, Yhden, Kahden ja Neljän Leijonan Whiskyjä ensimmäisistä pullotteistaan vuodesta 1933 alkaen, mutta ne perustuivat kaikki tuontitavaraan.

Kotimaisella komponentilla varustettu Alko Whisky lanseerattiin 1981 ja projektin viides pullote vuonna 1983, jolloin nimeksi valikoitui Viski 88. Jarkko Nikkasen Viskien maailmaan tekemästä ja Viski!-kirjassa toistetusta ansiokkaasta selvityksestä käy ilmi, että Lions Blendin valmistus päättyi vuonna 1991 ja Alko Whiskyn vuonna 1994. Kasikasin nimi muuttui vuoden 1994 alkupuolella muotoon Double Eight 88, koska ali-ikäisen jyväviskikomponentin takia SWA kielsi sen kutsumisen viskiksi.

Alko kuitenkin puski vielä viskiprojektinsa jämistä ”10 Years Old Matured Whiskyn”, joka oli myynnissä 1991–2000. Siinä mielessä Offringa on oikeilla jäljillä, että Suomen EU-jäsenyys lakkautti vuonna 1995 Alkon maahantuontimonopolin ja muutti myös suomalaista viskimarkkinaa. Viski 88 kuitenkin jatkoi kulkuaan aina vuoteen 2007, vaikka uudella vuosituhannella sen reseptiikka perustui pelkästään tuontitisleisiin.

Teerenpeli aloitti sentään viskinvalmistuksen vuonna 2002, eli se fakta on täysin oikein. Beer Hunter’s ehti kuitenkin aloittaa viskin kanssa jo vuonna 2001. Kyrö teki ensimmäiset koe-eränsä Beer Hunter’sin pannuilla keväällä 2013, kunnes viskinvalmistus alkoi Kyrön omassa tislaamossa seuraavana vuonna. Eli siinä mielessä sekin fakta on Offringalla kohdallaan, jos ei ruveta ihan hiuksia halkomaan. Väliin ehti kuitenkin omalla viskitisleellään Ilomantsin Herman’s vuonna 2011, vaikka Valamon Luostarin Tislaamo perustettiin toki virallisesti vasta heinäkuussa 2014.

Pitkä epistola yhdestä ainoasta kappaleesta Offringan kirjassa, mutta jos suomalaisesta viskistä kirjoitetaan kokonaista neljä virkettä kansainväliseen viskikirjaan, faktojen toivoisi olevan kohdallaan.

Lukijana pääsin kuitenkin asiasta yli, vaikka luinkin muiden maiden jaksoja tämän jälkeen erityisen skeptisesti. Ruotsin osuudessa Mackmyra, Box, Smögen ja Spirit of Hven ovat sentään kohdallaan. Samoin päällisin puolin kaikki Keski-Euroopankin tislaamot, kun esimerkiksi Saksasta poimitaan vain esimerkkejä eikä edes pyritä täydelliseen kattavuuteen.

Kolmannessa luvussa A Field Guide to Whisky siirtyy purkamaan osiin viskinvalmistuksen prosessia, ja siinä voi taas huokaista helpotuksesta: kirjoittaja tietää tarkalleen, mistä kertoo. Erilaisia hiivoja eritellään tyylien mukaan, refluksin kaltaiset ilmiöt selitetään huolella ja eri tynnyrityypit esitellään asianmukaisesti. Blendeihin edetään loogisesti jyväviskien kautta, ja blendien kohdalla esitellään myös viskimaailman muinaiset legendaariset hahmot Johnnie Walkerista Tommy Dewariin. Enkä muuten itse edes muistanut, että White Horsen nimi on napattu alkujaan Edinburghissa toimineesta White Horse Cellar Inn -pubista.

Blendien jälkeen tarina etenee irkkuviskeihin ja bourboniin. Peräti yhdeksän sivua käytetään Yhdysvaltain kieltolain vaiheiden ja hahmojen esittelyyn. Kanadalaiselle viskille jää kuusi sivua ja japanilaiselle vain neljä.

Neljäs luku käsittelee viskiä tuotteena, sen pullottamista, markkinointia, etikettimerkintöjä ja muita yksityiskohtia. Tästä olen kuitenkin kokemusperäisesti eri mieltä: ”Whisky, unlike other comestibles, cannot go bad.” Olen juonut viskiä, jossa korkki on ollut kosketuksissa nesteeseen, eikä se tavara muistuttanut viskiä muuten kuin etäisesti. Sitä pystyi juomaan eikä siitä saanut komplikaatioita, joten siinä mielessä viski ei ollut ”pilaantunut”, mutta helvetin pahaa se kyllä oli. Lisäksi olen maistanut viskiä, joka on ollut pitkään pullossa auringolta suojaamattomassa paikassa, eikä siinäkään litkussa enää juuri viski maistunut. Mutta toki siitäkin jäi henkiin.

Kirjan viides luku on omistettu viskin maistamiselle. Kysymysten vastauksissa käydään läpi erilaiset lasit ja tasting-tekniikat. Jopa kysymys ”Which Whiskies Go Well with Fish?” saa ihan tolkullisen vastauksen (esimerkiksi Clynelish, Glenmorangie, Oban, Old Pulteney ja Talisker). Viskien parittamista muidenkin ruokalajien kanssa käsitellään melko kattavasti. Erityistä huvittuneisuutta tuottaa kysymys ”How Can I Become a Whisky Connoisseur?” ja koska kysymys on niin nerokas, vastaus ansaitsee tulla siteeratuksi tässä kokonaan:

An amateur whisky lover can blossom into a real connoisseur by tasting many different whiskies and comparing their flavor profiles. However, this takes a lot of time, training, and money, as is the case with any hobby or profession you want to excel in. Those who cannot afford to invest in one or all three might find a shortcut in The Bluffer’s Guide to Whisky by David Milsted, a book that is surprisingly accurate, albeit somewhat of a surface-level presentation of the subject matter. After reading it, you might be able to pass for a connoisseur at a party, until you find yourself face-to-face with a real authority.

Lienee sanomattakin selvää, että laitoin kirjan välittömästi tilaukseen, vaikka todellisen auktoriteetin kohtaaminen ennen pitkää tietysti hieman pelottaakin.

Kuudes luku käsittelee viskin ostamista ja viskiin sijoittamista, mikä on äärimmäisen huolestuttava aihepiiri ylipäänsä. Toisaalta mukana on myös vastaus kysymykseen ”What Are the Risks Involved when Investing in Whisky?” Sen verran voin valottaa, että riskeihin sisältyy muun muassa investointikohteen juomisen vaara. Erityistä hupia tässä luvussa tuottaa myös kysymys ”What Kinds of Whisky-Related Things Can I Collect?” Vastauksessa tulee mainituksi monenlaista tavaraa aina moottoripyöristä sähkökitaroihin.

Seitsemännessä luvussa Offringa paneutuu viskitrendeihin eri maiden viskikulttuurien ja viskiteollisuuden innovaatioiden kautta. Kahdeksanteen lukuun taas on pakattu kaikki se viskitrivia, joka ei ole luontevasti tullut esille aiemmissa luvuissa. Siinä muun muassa kysytään, kuka oli John Cor ja mitä tekemistä Nascar-autoilla on pontikan kanssa (pontikankeittäjät kuulemma virittivät Amerikassa autojaan yhä nopeammiksi, jotta pääsivät poliisia pakoon). Yhdeksänteen lukuun jäävät tislaamoluettelot ja kartat.

Kokonaisuutena A Field Guide to Whisky jättää hiukan ylimalkaisen tunteen. Kysymysrakenne tekee tekstin etenemisestä melko hakkaavaa eikä kunnollista tarinankuljetusta pääse syntymään. Kirja on varmasti tehtykin pieneksi opukseksi kahvipöydälle, satunnaiseen selailuun ja vastausten hakemiseen yksittäisissä kysymyksissä. Niihin tarpeisiin se toimiikin aivan hyvin. Pubivisan vastauskirjaksi se on kuitenkin haastava, koska vastauksia ei ole mitenkään helppoa löytää verrattuna vaikkapa aakkosjärjestyksessä etenevään sanakirjaan. Ellei halua viskikirjasta kaunista pientä esinettä sohvapöydälleen, kannattaa siis mieluummin panostaa laajaan yleisteokseen – tarjontaa on kuitenkin markkinoilla runsain mitoin.