Hans Offringan teos Malts & Jazz. A Swinging Look at Single Malt Whisky (Hans Offringa Conceptual Continuity, 2013) on asetelmaltaan keskimääräistä omaperäisempi viskikirja. Valitettavasti asetelma on sen verran keinotekoinen, ettei siitä voi lausua mitenkään valtavia kehuja: mallasviskillä ja jazzmusiikilla on yhteistä suurin piirtein trumpetissa ja tislauspannussa käytetyn kuparin verran.

Tällaisen kirjan jazz-fanaatikko ja viskikirjailija Offringa (s. 1956) on kuitenkin kirjoittanut, ja kun kummatkin aiheet ovat myös omaa sydäntäni lähellä, täytyihän se lukea. Totta kai kaksikielinen hollantilainen osaa kirjoittaa sujuvaa tekstiä, senhän on voinut todentaa Whisky Magazinesta jo vuosien ajan. Tästä teoksesta tosin punaista lankaa piti välillä etsiskellä ihan tosissaan.

Offringa on muodostanut legendaarisista jazzmuusikoista ja tunnetuista tislaamoista pareja, joita hän sitten analysoi erikseen ja yhdessä:

Brown Velvet: Milt Jackson with Balblair

Eternal Innovator: Miles Davis with Bruichladdich

Exclusive Dedication: Charlie Parker with Springbank

Exquisite Spiritualist: John Coltrane with Glenrothes

Gateway: Stan Getz with Oban

Gentle Giant: Dexter Gordon with Lagavulin

Quiet Resourcefulness: Chet Baker with Bunnahabhain

Showcase: Cannonball Adderley with Aberfeldy

Understimation: Hank Mobley with Jura

Variations on a Theme: Art Tatum with Bowmore

Jotkut yhdistelmät ovat ehkä tarkoituksellisenkin kömpelöitä. John Coltranen hengellisen etsinnän Offringa yhdistää sumeilematta Glenrothesin haamuun. Dexter Gordon taas oli iso mies, joten isona viskinä Lagavulin on jotenkin ”lähellä”. Stan Getzin ja Obanin kohdalla aasinsilta menee jo koomisen puolelle: ”Due to its easy access to some of the Western Hebrides, Oban is also called the Gateway to the Isles. Stan Getz in turn can easily be called a Gateway of the Styles.”

Muutamassa yhdistelmässä on kuitenkin ihan ideaa. Esimerkiksi aikoinaan aliarvostettu ja sittemmin löydetty ja ylistetty Hank Mobley löytää ihan perustellun vertailukohdan Jurasta. Vastaavasti oman tyylinsä kuningas, uskomattoman monipuolinen Art Tatum vertautuu keskimääräistä sujuvammin Bowmoren kanssa.

Mutta totuus on, että mitään todellisia yhteyksiä näiden jazzmestareiden ja viskien välillä ei löydy – kirja on niiltä osin ihan pelkkää hupailua. Ja kun Offringa kertoo aina aluksi muusikon elämäntarinan, monilla tahtoi olla heroiini ja muut huumeet viskiä tärkeämpiä jopa ihan päihteinäkin.

Enemmän tämän kirjan luomat yhdistelmät tapahtuvat lukijan päässä kuin todellisuudessa. Tislaamotkin on valittu fiiliksen mukaan, kuitenkin niin, että Islaylla on yliedustus: kymmenestä viskistä neljä on peräisin sieltä. Onpa toisaalta muusikoissakin 1950- ja 1960-lukujen huippuhetkien korostuminen huomattavaa. Ehkä kirjan jatko-osassa Gregory Porter ja Ardbeg pistetään yhteen, Pat Metheny ja BenRiach, Brad Mehldau ja Kilchoman… Näitähän voisi keksiä vaikka kuinka paljon. Se ei ole ongelma. Ongelma on keksiä, mihin sen pitäisi johtaa.

Malts & Jazzin rakenne on sinänsä looginen kirjana. Aluksi Offringa kertoo jazzin syntyhistorian ja rakenteen, sen jälkeen mennään viskin historiaan ja sen valmistustapaan. Sitten tulee lyhyt johdattelu, jossa aiheiden välille luodaan hapuilevia yhteyksiä. Kirjan toinen puolisko käsittää sitten nuo muusikko-viskiparit. Niissä kerrotaan aina ensin muusikin tarina, sitten tislaamon tarina. Lopuksi Offringa yhdistää ne Blue Note -otsikon alla ja antaa suosituksen viskipullotteesta ja siihen sopivasta biisistä.

Viskin valmistuksesta ja etenkin tynnyreistä Offringalla on kieltämättä oikein hyviä juttuja. Parhaimpiin kuului mielestäni tämä tunnelmointi:

China at one time imported old casks and turned them into wooden flooring. Simply for that reason I’d love to travel to China, enter a house and put my nose down, trying to discern the unmistakable scent of a genuine The Macallan impregnated wooden floor.

Myös musiikkipuolelle Offringa löytää kytköksen nimenomaan tynnyreiden kautta:

Pioneer builds speakers out of old whisky casks and markets them as Pure Malt Speakers. This is the ultimate product to listen to jazz and sip on a fine single malt at the same time.

Jotenkin tuo jälkimmäinen sitaatti kuvaa koko kirjan henkeä. Offringa on tehnyt huolellista ja hyvää työtä, mutta kun asetelma on teennäinen, se vain on – sille ei voi tehdä mitään. Skotlantilaisella mallasviskillä ja amerikkalaisella jazzilla ei ole mitään tekemistä keskenään, ja vaikka asian kirjoittaisi kuinka kauniisti, siitä ei suurta tietokirjaa saa kirjoitettua. Mutta mukavia juttuja kyllä, sitä varten Malts & Jazzin voi ihan hyvin lukea.