Kuukausi: maaliskuu 2016

Writer’s Tears 40%

Maistelussa kirjoittajan kyyneleitä. Kuulemma yhtään kirjailijaa ei vahingoitettu, kun tätä pullotettiin.

Kyseessä on tiettävästi single maltin ja pot stillin varaan rakennettu sekoite.

Writer’s Tears

(40%, OB, +/- 2015, Irish pot still blend, 5 cl miniature)

Tuoksu: Rasvainen ja paksun vahamainen. Sulatettua voita ja puuvahaa. Appelsiininkuorta, rapsakkaa sitruksisuutta, maltaisuutta, mantelimassaa. Yllättävän stydi kokonaisuus, kissanpissa jää tässä kauas taustalle. Minttuakin löytyy. Toki tietty pistävä kitkeryys paljastaa tämän irkkuviskiksi.

Maku: Kastikemaista rasvaisuutta, seesamiöljyä, voita ja vahaa. Maku myötäilee hyvin tuoksun profiilia, runko on jämäkkä ja tekstuuri tiivis. Öljyisyyden keskellä karvas appelsiini ja raaka banaani ja muut irlantilaisen viskin perushedelmät jylläävät. Hunajaisuutta riittää, mutta vanilja ja mallassokeri jäävät vähän taustalle. Jälkimaku menee hetkellisesti katkeran puolelle, tammisuus saa vallan ja sitruksisuus iskee kirpeydellä. Manteli ja maapähkinä ovat finaalissa mukana, samoin edelleen kaikki öljy ja rasva. Sen ansiosta loppuliuku on melkein keskipitkää mittaluokkaa.

Arvio: Jykevärunkoinen irkku, ei ihan tyypillisintä viskiä vihreältä saarelta. Myönteinen yllätys, vaikka odotukset eivät toki olleet järin korkealla. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100.

Laphroaig Brodir Port Wood Finish Batch 001, 48%

Laphroaigin Brodir-sarjaa (”Brother”) on myyty lähinnä ruotsinlaivoilla. Aiemmassa oli ikämerkintä 13 yo, tämä on enää NAS. Ja tällä kertaa ex-bourbonin jatkeena on viimeistely Ruby-portviinitynskissä.

Korkeaa hintaa perustellaan ainakin osittain tuotteen Batch-merkinnällä. Mahdotonta on kuitenkaan sanoa, miten isosta erästä on kyse.

Laphroaig Brodir Port Wood Finish Batch 001

(48%, OB, NAS, 2014, Travel Retail Exclusive, Batch 001, Ex-Bourbon Barrels & Ruby Port Finish, 70 cl)

Tuoksu: Makean viininen ja turpeinen, suorastaan imelä. Savua, hiiltä, hiukan nokisuutta. Portviini tuntuu jokseenkin kerrostuneelta ja irralliselta, vaniljainen puoli paistaa läpi. Tammessa on nuorekas ilme, mausteita ja imelyyttä. Hiukan kumisaapasta, viinimarjoja, Polka-karkkeja, lakritsia. Vesilisä tuo kurkkupastillia ja tiettyä ruohoisuutta esiin.

Maku: Imelän viininen ja rapsakan turvesavuinen. Profiili on erikoisen ohut ja tekstuuri ponneton, viskositeettia jää kaipaamaan. Marjaisuuden ja hehkuviinimäisyyden rinnalla on tanniineja, raffia tammisuutta ja mausteita. Portviini ei tunnu vieläkään integroituneen kunnolla. Salmiakkia, sisupastilleja. Hunajaista ja vaniljaista makeuttakin riittää. Jälkimaku alkaa mausteiden, salmiakin ja tumman suklaan vyöryllä, joka on tämän parasta antia. Valitettavasti finaali jää melko lyhyeksi. Se vain haipuu turvesavun, viinin, tammen ja marjaisuuden kautta pois. Vesilisällä paahteisuus ja Pastirol-karkit näyttäytyvät, mutta runko tässä ohenee vedellä todella herkästi.

Arvio: Pieni pettymys, osin ponneton ja kerrostunut. Jää todella kauas portviiniviimeistellystä Cairdeas-pullosta. 83/100

Tomatin Cù Bòcan Virgin Oak Edition 46%

Tomatinin kevyesti turpeistettu Cù Bòcan -sarja täydentyi virgin oak -versiolla alkuvuodesta 2015. Sarjan edellinen julkaisu, täysin sherryssä kypsynyt, oli omalle kohdalleni pettymys. En toisaalta pitänyt siitä alkuperäisestäkään. Täytyy toivoa, että tämä olisi vaikka vain pykälänkin parempaa.

Tomatin Cù Bòcan Virgin Oak Edition

(46%, OB, NAS, 2015, First Fill Virgin Oak Casks, 6000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Ruohoinen, vaniljainen ja makean tamminen. Turpeisuutta ei tunnu nenässä juuri nimeksikään. Makeaa päärynää, Vihreitä kuulia, viinikumikarkkeja. Pieni savun häivähdys taustalla, muhkea makeus vain peittää kaiken alleen. Maltaisuus tuntuu melko imelänä. Vesilisä vapauttaa saunapalvia ja hiukan savua.

Maku: Päärynäinen ja karkkimainen, huomattavan imelä mutta kääntyy vähitellen kitkeräksi. Ruohoisuus on edelleen pinnassa. Suutuntuma on pehmeän kermainen ja tekstuuri melko jämäkkä. Viinikumikarkkia, vanilliinisokeria, jotain keinotekoista makeutusainetta. Vähitellen esiin tulee appelsiininkuorta, maltaisuutta, happaman oluen kitkerää vaahtoa, tammea ja mausteisuutta. Jälkimaku jyrää päärynällä ja aktiivisella tammella. Erittäin napakka mausteisuus hyökyy päälle, tanniinit purevat oikein kunnolla. Paahtoleipää, appelsiinimarmeladia, Vihreitä kuulia. Savun ailahdus. Keskipitkä finaali pysyy ällistyttävästi balanssissa. Vesilisä tuo pintaan mustaherukkaa – tai tarkalleen ottaen niitä tummia viinikumikarkkeja.

Arvio: Cù Bòcan -sarjan paras esitys. Siitä huolimatta nuoruus paistaa läpi. Aktiivisella tammella peitetään paljon. 81/100

The Dalmore 10 yo 2003, 46%

Dalmorelta on tullut myös tällaisia nuorehkoja vintage-pullotteita. Tämä yksilö on hiukan käänteisesti kypsynyt, ensin ex-sherryssä, sitten viimeistelty ex-bourbonissa.

Jälleen tunnen tiettyä ärtymystä puuteknologiaa kohtaan, mutta Richard Patersonin tekemiset kiinnostavat silti. Joten ei muuta kuin maistamaan.

The Dalmore 10 yo 2003

(46%, OB, 2003–2014*, Oloroso & Ex-Bourbon Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Yliampuva sherryisyys, tunkkaisuutta ja kosteaa jalkinetta. Rusinasoppaa ja taatelikakkua, piimää ja jogurttia. Pistävää tammisuutta kaiken keskellä. Vaniljaa, kermatoffeeta. Toskaomenaa, kinuskikastiketta. Räikeän makea ja hetkittäin myös pehmeän kanelinen. Sekava kaikkineen. Vesilisä tuo tähän yllättävän paljon ihan silkkaa suolaisuutta.

Maku: Sulaa kermatoffeeta. Aluksi iskee äärettömän kermainen ja paksu suutuntuma. Kinuskikastikkeen alta pistää esiin aktiivista tammea, purevia mausteita ja vaniljaisia sävyjä. Makeuden keskellä kyllä tajuaa, että melko nuoresta viskistä on kyse. Maltaisuutta ja tunkkaisen sherryisiä piirteitä todella riittää. Kaikkineen tässä tuntuu aktiivista tammea enemmän kuin mitä yleensä sherryn kautta irtoaa, ehkä se on sitä ex-bourbonista tullutta viritystä. Jälkimaku ajaa sisään kovaotteiset mausteet ja tietyn kitkeryyden, joka nousee kaiken makeuden alta. Tammea, mausteita, kireää luumuisuutta. Keskipitkä finaali kitkeröityy pahemman kerran. Vesilisä parantaa jälkimakua, tasapainottaa yliohjautuvaa mausteisuutta ja tuo esiin mukavasti mineraalisuutta.

Arvio: Varsin sekava viritelmä. Hetkellisesti homma tuntuu toimivan ihan mielenkiintoisesti, mutta viimeistään jälkimaussa pakka hajoaa käsiin. 80/100

Bruichladdich 23 yo 1990 Black Art Edition 04.1, 49,2%

Jim McEwanin töihin on luotu mustaa mystiikkaa, kun progehemmot Hebrideiltä piirtelevät viskibokseihin tällaisia tähtikuvioitakin. Nyt mennään jo neljännessä erässä tätä Bruichladdichin Black Art -sarjaa.

Kypsytyksestä ei ole pahemmin tietoa, mutta aina näissä on ollut melkoisesti viinitynnyreitä mukana, käytännössä siis ranskalaista tammea. Ei muuta kuin maistamaan ja arvioimaan, mitähän kaikkea tämä voisi sisältää.

Bruichladdich 23 yo 1990 Black Art Edition 04.1

(49,2%, OB, 1990–2013*, 6000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hilloinen ja paksu. Viinimäinen makeus kohtaa salmiakkilakritsin. Viinikumikarkkia, tikkunekkua, Snören-lakunauhaa. Suolainen ja merellinen tuulahdus muistuttaa, mistä ollaan kotoisin. Suklaisuutta, taatelia, imelää rusinaisuutta. Mielenkiintoinen ja raskas nenä. Vesilisä avaa yrttisiä sävyjä upeasti.

Maku: Marjaisa, hilloinen ja viininen kokonaisuus. Lakritsikastiketta ja kakkua. Karamellisuutta, suklaata, rusinaa. Maussa korostuu kuitenkin tietty tunkkaisuus ja vähän ummehtunutkin puoli, josta tuoksussa ei ollut viitteitä. Suutuntuma on varsin runsas ja mausteisuus tulee voimalla läpi. Tammi tuntuu aktiiviselta ja melko raffilta, viinisyys on tanniinista ja jopa väkevää. Balsamicoa, suolaa. Jälkimaku liikkuu edelleen vahvan lakritsisella ja suolaisella puolella, viinisyyttä ja tammea riittää. Tummat viinikumikarkit ovat hyvin edustettuina, samoin rusinat ja tietty pippurisuus. Varsin pitkä finaali. Vesilisä tuo esiin ruohoisia piirteitä.

Arvio: Toisaalta epätasapainoinen ja sekava, toisaalta vahva ja mielenkiintoinen. Tällaiset tunkkaisen viiniset viskit eivät ole varsinaisesti minun juttuni, mutta tämän voimaa ja ulottuvuuksia ei voi kyllä väheksyä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 86/100 (per 1).

The Glenlivet 16 yo Nàdurra 55,3%

Glenlivet on julkaissut jo jonkin aikaa myös sherryistä Nàdurraa ilman ikämerkintää, mutta tämä yksilö kuitenkin ikämerkinnällä varustettua viskiä ex-bourbontynnyreistä.

The Glenlivet 16 yo Nàdurra

(55,3%, OB, 2014, Batch 0114A, 1st Fill American Oak Casks, 70 cl)

Tuoksu: Omenaa, banaania, raikasta hedelmäsalaattia. Mangososetta, päärynäjäätelöä, mietoa sitruksisuutta. Vaniljaa ja tammista makeutta runsain mitoin, hunajaa ja hiukan vaahterasiirappiakin. Makeutta riittää, mutta hapokas maltaisuus tuo taustalla hyvin särmää tähän., hiukan sahanpurua. Vesilisä avaa minttua ja kukkia.

Maku: Tamminen ja voimakas, paahtunut ja mausteinen. Tuoksun makeus loistaa aluksi poissaolollaan, kunnes kirpeä omena ja raaka kiivi tulevat esiin. Kireää hedelmäteetä, terävää jyväisyyttä. Tammi piiskaa kovalla kädellä. Sitruksisuutta, anista. Vanilja ja hunaja jäävät taka-alalle, vaikka öljyinen suutuntuma tuokin ripauksen makeutta esiin. Jälkimaku alkaa erittäin paahteisena, paahtoleipämäisenä ja raskaan happoisena. Tumma yrttisyys, lakritsi ja raaka hedelmäisyys hallitsevat maisemaa. Kihelmöivät mausteet ja äärimmäisen aktiivinen tammi pieksevät lopulta kaiken. Melko pitkä, iso finaali. Vesilisä avaa kovinta kireyttä ja tekee tälle todella hyvää.

Arvio: Omassa genressään julma viski, edelleen. Lupaa makeaa herkuttelua, mutta iskee maussa täysillä vastaan. Näin aktiivinen tammi vaatii maistajaltakin todella paljon. 84/100

Ailsa Bay 48,9%

William Grant & Sons pystytti Girvanin tontille Ailsa Bay -nimisen tislaamon vuonna 2007. Kuudentoista tislauspannun kompleksista on odotettu viskiä kuluttajamyyntiin kuin kuuta nousevaa.

Nyt lesti vihdoin saavutti hyllyt Suomessakin. Tuote on turpeistettua, pullon kylki lupailee fenolipitoisuudeksi 21 ppm:n lukemia.

Ilmeisesti kyse on peräti tisleen fenoleista, ei maltaan. Sen lisäksi tislaamo on lanseerannut oman tapansa ilmoittaa tisleen makeusaste ppm-lukemilla. Tässä viskissä makeus on tasoa 11 sppm (sweet parts per million).

Tämä kaikki on kaunis tapa ilmoittaa, että tietokone on tehnyt tämän. ”Precision Distilling” on Ailsa Bayn missio, joka on painettu etikettiinkin.

Tässä tapauksessa itse viski lienee noin kahdeksanvuotiasta. Erinäisten lähteiden mukaan lopputuote on vattaus neljänlaisista tynnyreistä.

Tynskät ovat amerikkalaista tammea (refill), bourbonia (first fill), uutta tammea ja Baby Bourbon -tynnyreitä, viimeksi mainitut Hudsonin tislaamolta New Yorkista. Ei muuta kuin maistamaan.

Ailsa Bay

(48,9%, OB, NAS, 2015, 21 ppm, 70 cl)

Tuoksu: Erittäin savuinen ja imelä. Hunajaa, kermatoffeeta, ananasmehua tölkistä, tuoretta ananasta paloina. Kostean turpeinen ja muhkea savu hallitsee. Makeuden ja savun alle ei tahdo päästä aluksi oikein millään. Vähitellen löytyy paahtoleipää, ketjurasvaa, sulatettua voita. Vesilisällä löytyy mukava kanervaisuus.

Maku: Savuinen ja imelä profiili jatkuu myös maussa. Kihelmöivä mausteisuus tuo kuitenkin suutuntumaan mukavasti särmää. Makeat ananaspalat ja ylikypsä persikka maistuvat selvästi. Savu on edelleen hallitseva, nyt siinä on pistävyyttä ja hiukan nokeakin mukana. Voita ja rasvaa, kermatoffeeta ja tammisuutta. Mausteet ovat chilin ja inkiväärin tontilla. Jälkimaussa tammi on vihdoin oikein reteästi mukana, vanilliinisena ja rapsakkana. Hunajainen, uunijuuresmainen imelyys saa edelleen piiskaa turvesavulta. Finaali yltää korkeintaan keskipitkäksi, ja se käy loppua kohti hyvin yksipuoliseksi. Vesilisä avaa vaniljaisuutta mutta paljastaa herkästi, miten ohut tämä vielä on.

Arvio: Nuori, imelä savuviski, josta puuttuu vielä tarttumapintaa. Kääntäen: jos makeudesta ei häiriinny, suuria vikojakaan ei löydy. 81/100

The Balvenie 14 yo Caribbean Cask 43%

Balvenie julkaisi ensin 17-vuotiaan rommiviimeistellyn viskin ja sitten tämän 14-vuotiaan version samasta aiheesta.

The Balvenie 14 yo Caribbean Cask

(43%, OB, +/- 2013, Rum Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Hunajainen, sokerinen ja maltainen. Aprikoosia, tammisuutta. Tammi ja mausteet ovat pinnassa. Sokerisuudessa on hitunen rommisia sävyjä, mutta muuten tämä ei tunnu erityisen rommiselta. Ruohoisuutta, heinää. Tammisuudessa on jonkin verran viiniseltäkin tuntuvia piirteitä. Tunkkaista sitruksisuutta ja napakkaa hapokkuutta.

Maku: Sitruksisuutta ja hunajaa, melkoisesti tammea ja tiettyä kireyttäkin. Yllättävän suolainen kokonaisuus. Mausteisuutta, hedelmäteetä. Aprikoosia, nektariinia, hapanta appelsiinia. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja varsin hyvin balanssissa. Jälkimaku alkaa makean hedelmäisenä, monihedelmänektaria pukkaa. Hedelmäteetä ja aprikoosia riittää. Vähitellen tammi ja mausteet tulevat selvemmin pintaan, samoin suolaisuus nousee jälleen kunnolla esiin. Hapanta appelsiinisuutta, hiukan karvasmantelilikööriä, ripaus fariinisokeria. Kuivuu keskipitkän finaalin loppua kohti oikein huolella.

Arvio: Rommifinistely pysyy balanssissa, mutta ei tämä oikein muuten sykähdytä. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 2).

Highland Park Sigurd 43%

Jokohan flunssataudit olisi selätetty niin, että nenä toimisi taas… Henkisestä irlantilaisuudestani huolimatta skippaan silti suosiolla St Patrick’s Dayn ja siirryn pieneksi hetkeksi Orkneyn taikajuoman äärelle.

Highland Parkin kolmen ensimmäisen Warrior-pullon jälkeen saatiin kolme uutta – ja samalla kalliimpaa. Sigurd on niistä kolmesta uudesta se edukkain, ei tosin mikään ihan ilmainen tämäkään. Olisikohan sentään hyvä?

Highland Park Sigurd

(43%, OB, NAS, 2013, Travel Retail Exclusive, Warrior Series, 70 cl)

Tuoksu: Heinää ja turvetta. Rasvainen, hiukan likainenkin ensivaikutelma. Maltaisuus on paksuna pinnassa, melko tunkkaisena ja puuroisena. Hunajainen makeus ja imelä hedelmäisyys tekevät tästä varsin nuoren tuntuisen. Aprikoosi on voimakasta, omenaa on myös. Turve tuntuu kosteana. Ei erityisen mojova nenä.

Maku: Hedelmäinen, heinäinen, melko turpeinen ja huomattavan suolainen kokonaisuus. Raikasta omenaa ja vesimelonia on runsaasti, mutta sitä vastaan nousee aimo annos tunkkaista maltaisuutta, kosteaa turpeisuutta ja kireää lakritsia. Suutuntuma on melko öljyinen mutta tekstuuri silti jää jotenkin huokoiseksi. Hunajaa, kovia toffeekarkkeja, hiukan vaniljaakin. Metallinen sivumaku, reippaasti tammea ja mausteisuutta. Jälkimaku menee nopeasti hedelmäteen puolelle. Sieltä puskee tanniineja ja lisää mausteita. Hedelmäisyys säilyy kepeänä, vaikka turve ja suola piiskaavatkin hetken. Keskipitkä, reippaasti kuivuva finaali.

Arvio: Jäi jonkin verran odotuksista, vaikka tässä on toki myös paljon hyvää. Hedelmäisyyden äärellä tapahtuu mielenkiintoisia asioita. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whiskynotes 87/100. Whisky Magazine 85/100 (Gavin D. Smith Smith), 81/100 (Joe Bates).

Rory Mhor Nicoll & Peter Columbia: C.Ask Whisky

Flunssa ja tukkoisuus jatkuvat, joten täytyy jatkaa viskikirjallisuudella maisteluiden sijaan. Tällä kertaa kirjahyllystä löytyi hiukan epätavanomaisempi opus, Rory Mhor Nicollin ja Peter Columbian kirjoittama C.Ask Whisky (CreateSpace Independent Publishing Platform, 2014).

En tiedä, sanovatko kirjoittajien nimet kenellekään mitään, mutta itse en tiennyt herroista etukäteen tuon taivaallista. Kirjan sisältämän esittelyn mukaan Rory Nicoll on folk-laulajien lapsi, tehnyt uran musiikkiteollisuudessa ja kirjoittanut Hit Click -nimisen teoksen. Vastaavasti Peter Columbia on komediakirjoittaja, jolla ei oman selostuksensa mukaan ole ollut mitään tekemistä viskin kanssa ennen tämän kirjan kirjoittamista.

Kirjan lähtökohdat eivät siis todellakaan ole lupaavat, ainakaan näin harrastajan näkökulmasta. Valtavan kirjan miehet ovat kuitenkin paiskoneet kasaan, yli 600 sivua, ja ilmeisesti tähän kuuluisi myös jonkinlainen dvd mukaan. Onneksi tuota dvd:tä ei tässä laitoksessa ole, mustavalkoinen painotuote riittää nimittäin ihan hyvin tätä lajia.

Nicoll ja Columbia ovat ottaneet erikoisen asennon, josta he kirjoittavat. Tekstit tuntuvat jonkinlaiselta yritelmältä miesten aikakauslehden pitkiksi artikkeleiksi, mutta Gentleman’s Quarterlyyn ja vastaaviin laatujulkaisuihin jää valitettavasti melkoisen paljon matkaa. Jutusta on välillä todella vaikea saada kiinni, kun punainen lanka hukkuu sanaleikkien tulvaan.

Tällainen pun intended -tyyli voisi sopia vaikkapa lyhyeen Esquiren juttuun, jossa aiheelle pitää saada maksimaalinen huomioarvo, mutta kirjan muodossa se tuntuu lähinnä häiritsevältä. Annan vain yhden esimerkin, väliotsikosta: Bladnochin on Heaven’s Door. QED.

Oikeastaan kirjan nimikin on linjassa tämän puujalkavitsejä ja kömpelöitä sanaleikkejä sisältävän kokonaisuuden kanssa. Tarkoitus on siis nähdä ympärilleen ja kysyä ammattilaisilta, mistä viskissä on kyse. C.Ask eli See & Ask, you know. Sinänsä kirjan johtoajatus on ihan pätevä, kun kirjoittajien pätevyys on näin kyseenlaista – parempi kysyä näistä asioista ammattilaisilta.

Teos alkaa täysin käsittämättömällä esipuheella, jonka kirjoittajaksi on merkitty Big Peat. Kyllä, Big Peat. Se karvanaamainen hahmo samannimisten viskipullojen kyljestä. On vaikea sanoa, ovatko kirjoittajat kehitelleet tällaisen esipuheen ihan itse – kenties. Joka tapauksessa esipuheessa ei ole järjen hiventäkään. Lähinnä se on yritelmä pastissiksi, luonnosmainen hahmotelma siitä, millaisen ”esipuheen” Islayn kuvitteellinen turvenuija kirjoittaisi:

Wi this wee bookie in yir possession ye will become gie near as knowledgeable as me an he lassies will fair fancy ye as their man fa’ unner the spell o’ yir wisdom, so here’s tae ye ma worthie freen(.)

Nyt kun asetelma on selvillä, ryhdyn kaivamaan tästä kirjasta esiin myös muita puolia. Ensimmäisessä luvussa käsitellään viskin historiaa, ja luvun nokkela otsikko on – tietenkin – Whisk-tory. Erittäin lyhyessä kappaleessa tulee ilmi, että tislaus kehitettiin ennen kaikkea parfyymiteollisuutta varten, ja sitä ajoi eteenpäin ihmisen seksuaalivietti. Sitten skotlantilaiset ja irlantilaiset tappelivatkin jo siitä, kuka viskin oikeastaan keksi.

Toisessa luvussa tutustutaan Skotlannin kuuteen viskialueeseen, jotka ovat tässä kirjassa Islay, Islands, Campbeltown, Lowlands, Highland ja Speyside. Jokainen alue esitellään ensin viskiensä yleisten piirteiden mukaan, esimerkiksi Speysiden viskit makeina, keskitäyteläisinä, kukkaisina tai suurina, runsaan hedelmäisinä ja sherryisinä. On sanomattakin selvää, että näin karkeat määrittelyt menevät osittain täysin metsään.

Kirjoittajat poimivat jokaiselta alueelta muutaman tislaamon esimerkiksi. Islaylta mukana on Bruichladdich, Kilchoman, Ardbeg ja Laphroaig. Saarilta tutustutaan Highland Parkiin, Abhainn Deargiin ja Juraan. Campbeltownista mukana ovat Springbank ja Glen Scotia, Alamaalta Bladnoch, Ylämaalta Ben Nevis, Tullibardine, Edradour ja Glenmorangie. Speysidelta mukana on vielä viisi tislaamoa.

Kaikki nämä käydään melko ylimalkaisesti läpi, anekdoottipohjalta. Mukaan mahtuu kuitenkin yksi haastattelu, joka on kirjan arvokkaimpien materiaalien joukossa: Jim McEwan kertoo Bowmore-vuosistaan ja Bruichladdichin uudesta aloituksesta. Haastattelu nostaa kirjan arvoa silmissä, vaikka se jää silti selvästi jälkeen esimerkiksi Jarkko Nikkasen Viskien maailmaan tekemästä vastaavasta tarinasta.

Nicoll-Columbia-CAsk-Whisky-003Kolmannessa luvussa tutustutaan tislaamoihin ympäri maailmaa, ja kai senkin otsikko pitää mainita: Whisked Around the World. Jälleen ammattilaishaastattelut ovat luvun parasta antia, ja niitä on mahtunut mukaan useita: Moonshinen omistaja Chuck Miller Virginiasta, Wild Turkeyn master distiller Eddie Russell, Balconesin Chip Tate, Jack Daniel’sin Jeff Arnett, Canadian Clubin Dan Tullio, Kavalanin Ian Chang, New Zealand Whiskyn Greg Ramsay ja Stauningin Lasse Vesterby Tanskasta.

Meksikosta on saatu haastatteluun itselleni täysin tuntemattoman Los 2 Compadres -tislaamon vetäjä Larry Dorwart. Saksasta on poimittu G-Spiritsin vetäjä Max Goldbach, joka tulee mustana hevosena näiden haastateltavien joukkoon. Kuka vielä muistaa G-Spiritsin? Se oli se firma, joka muutama vuosi sitten keksi pullottaa skottiviskiä niin, että sitä kaadettiin ensin aikuisviihdetähden rinnoille ja valutettiin siitä pulloon. Jos kiinnostaa lisää, KVG. Sivusto on NSFW.

Kolmosluvun haastattelut ovat itse asiassa varsin asiallista luettavaa, jos kokonaisuutta katsoo. Haastateltavat ovat ihan oikeita asiantuntijoita, jotka puhuvat ihan viisaita. Harmi vain, ettei missään aiheessa päästä näissä mitoissa vielä kovinkaan syvälle.

Nicoll-Columbia-CAsk-Whisky-002Neljännessä luvussa tarkastellaan viskin aromeita ja ominaisuuksia. Luku sisältää Richard Patersonin haastattelun, joka jatkaa kirjan hyvien haastatteluiden sarjaa. Viidennessä luvussa tutkitaan viskin hulluja tiedemiehiä – luku päättyy Compass Boxin John Glaseriin. Kuudes luku sisältää vinkkejä viskin hankkimiseen ja yleispätevän esittelyn itsenäisistä pullottajista. Haastateltavana on Gordon & MacPhailin Michael Urquhart.

Seitsemännessä luvussa esitellään viskiturismia ja muutamia tislaamokierroksia. Haastateltavana on Brown-Formanin master distiller Chris Morris, joka kertoo erityisesti Woodford Reservestä. Toisena haastateltavana on Macallanin Brian Cox, joka kertoo oppaan työstä viskitislaamossa, hyvän oppaan valitsemisesta ja oppaan merkityksestä tislaamokokemukseen. Ja kun kirjan kirjoittajat ovat miehiä viihdeteollisuudesta, tislaamokierrosten elämyksellisyyttä korostetaan luvussa kovasti. The Famous Grouse Experience on kierros heidän makuunsa.

Ja kun oikein viihteelle päästiin, kahdeksas luku käsittelee viskiä viihteessä ja kulttuurissa. Shakespearesta ja Burnsista edetään nopeasti James Bondiin ja Charlie Chapliniin. Tintti ja Loch Lomondiin mieltynyt kapteeni Haddock ovat myös esillä. Viskiä käsitellään myös populaarimusiikin aiheena, mutta paljon Whisky in the Jaria syvemmälle ei siinäkään päästä. Kovasti moni rokkari on toki Jack Daniel’sia urallaan juonut.

Kirjan puolenvälin tienoilla homma muuttuu, kun varsinaiset listat alkavat. Ensin listataan tislaamokierrokset, sen jälkeen blendiviskit, sitten tislaamot ja tuotteet maailmasta Skotlannin ulkopuolelta. Näiden jälkeen listataan vielä skotlantilaisen viskin historian tärkeät vuodet ja tislaamojen perustamisvuodet.

Nicoll-Columbia-CAsk-Whisky-004Kirjan jälkipuolisko, lähes 300 sivua, sisältää valtavan määrän viskejä ja niiden lyhyitä kuvauksia. ”We have tried to list everything that was available in 2013”, kirjoittajat kertovat. Valitettavasti ihan kaikkea ei mukana ole, sen tajuaa heti – senhän moni muukin samaa 2010-luvulla yrittänyt on joutunut jossain vaiheessa toteamaan. Mutta hämmästyttävän kuuliaisesti tekijät esittelevät esimerkiksi Laphroaigin 10-vuotiaan useilta eri vuosikymmeniltä, jopa Cinzanon Italiaan maahantuoman pullotteen 1980-luvulta.

Tällaisessa viskilistassa ei ole mitään järkeä, mutta jostain syystä päätin kuitenkin lukea sen alusta loppuun läpi. Yleisenä referenssinä jonkin tietyn viskin paremmuudesta kirjoittajat käyttävät Serge Valentinin antamia pisteitä, satunnaisesti myös Malt Maniacsin kokonaisarviota. Välillä yksittäisen viskin esittely voi saavuttaa rusahtelevan kainalopierun vaikuttavuustason:

Laphroaig 18 YO
70 cl / 48% – Distillery Bottling – Laphroaig 18 YO was introduced in 2009 as a replacement for the old 15 year-old (Prince Chuck’s sorely missed favourite Whisky, lest we forget). This is a stronger, altogether gutsier affair at 48%.

Sen verran puuduttavaksi listaus on käynyt taittajallekin, että esimerkiksi osa Glenrothesin viskien esittelyistä on painettu sivuille kahteen kertaan peräkkäin. Muutenkin on vaikea käsittää, miksi listauksissa ei ole käytetty minkäänlaisia muotoiluja tai sisennyksiä tai palstoitusta helpottamaan lukukokemusta. Raakateksti on vain painettu sellaisenaan sivuille. Karu ratkaisu.

Kirjan lopussa tekijät antavat vielä C.Ask Awards 2013 -palkinnot, jotka voi todella jättää omaan arvoonsa.

C.Ask Whisky on teoksena kuriositeetti, jonka tarkoitusperästä ei oikein ota selvää. Kirjan ammattilaishaastatteluihin on saatu huomattava määrä huipputyyppejä, mitä on toki pakko arvostaa. Mutta kokonaisuutena 600 sivun tiiliskivi jää kyllä niin höttöiseksi, että se saattaisi kellua, jos sen heittäisi järveen. Laitan sen kuitenkin takaisin hyllyyn. Tuskin tulee tarvetta lukea uudelleen.