Dalmore

The Dalmore 10 yo 2007/2017, Dewar Rattray 55,6%

Vaihteeksi maisteluun päätyi indie-Dalmorea, mitä ei tapahdu kovin usein. Nyt pullottajana on Dewar Rattray. Kymppivuotias liemi on ex-bourbonissa lilluttelun jälkeen vieläpä viimeistelty ex-PX:ssä.

The Dalmore 10 yo 2007/2017, Dewar Rattray

(55,6%, Dewar Rattray, 23.4.2007–31.8.2017, Cask No. 2120, Bourbon Hogshead, PX Sherry Hogshead Finish, 70 cl)

Tuoksu: Sherry tuntuu rusinaisena ja maitosuklaisena, mutta tamminen pohjavire tulee läpi terävänä ja jopa vähän raakana. Toskaomenaa, poltettua sokeria, seassa varsin miellyttävä paahteisuus ja karamelli. Aprikoosia, hiukan ananasta. Maltaisuutta, jyväisyyttä ja vaniljaa. Vesilisä avaa sitrusta ja kukkaisuutta.

Maku: Todella kerrostunut heti alusta alkaen. Sherry on pinnassa siirappisena, suklaisena ja todella makeana, mutta heti sen perään tulee tamminen, rouhean maltainen ja jopa jyväinen toinen esitys. Karamellia ja kermatoffeeta, toisaalla taas banaanista mausteisuutta ja persikkavetoista hedelmäsalaattia. Suutuntuma on keskitäyteläinen, balanssi erittäin levällään. Öljyisyyttä, pippuria, paahteisuutta ja pientä savun ailahdustakin. Jälkimaku on melkoinen sekamelska rusinaa, suklaata, karamellia, tanniinisuutta, pippuria ja hapokkuutta. Öljyisyys ja tammi saavat seurakseen muovailuvahaa. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa toffeeta.

Arvio: Erikoinen ja kerrostunut esitys. Ei oikein osu miltään osin kohdalleen. Siitä huolimatta tässä on jotain aidosti kiinnostavaakin, toisin kuin monissa geneerisissä tax free -pullotteissa, joita on tullut tältä tislaamolta viime vuosina maistettua. Ei tätä siis voi täysin dissatakaan, koska viskin verraten nuori ikä ja speksitkin ovat tiedossa. 80/100

The Dalmore 15 yo 40%

Arvostan Richard Patersonin työtä Dalmoren tislaamolla, mutta sen tuotanto ei ole kuitenkaan omalla kohdallani oikein osunut kohdalleen. Ehkä pitäisi joskus päästä maistamaan jotain oikein erityistä Dalmorea, mutta kun perussarja ei oikein vakuuta, sellaisestakaan ei haluaisi maksaa.

Olen myös vieraillut tislaamolla, enkä varsinaisesti vaikuttunut sielläkään. Ranskalaiseen tapaan juuri mitään ei päässyt näkemään eikä mitään saanut kuvata. Kun monessa muussa tislaamossa pääsee varastoon maistelemaan, siellä nähtiin vain tynnyreitä ovelta, ja sen jälkeen piti vielä katsella puuduttava markkinointivideo ennen tastingia. Myös se tasting oli täysin normipullotteista rakennettu, eikä yhtään spesiaalia ollut mukana. Eikä Patersoniakaan näkynyt.

Maistelussa nyt kuitenkin vielä tällaista perussarjan 15-vuotiasta Dalmorea arviolta vuodelta 2018. Olen maistanut tätäkin julkaisua monta kertaa vuosien saatossa, myös siellä tislaamolla, mutta aina on jäänyt nuotittamatta. Ehkä sekin kertoo jotain.

The Dalmore 15 yo

(40%, OB, +/- 2018, American White Oak & Oloroso Sherry Finish, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen, appelsiinimehumainen, rusinainen ja hiukan lenseä. Kanelia, vaniljaa, karheaa tammisuutta. Sherryssä on tiettyä kerroksellisuutta, mausteita ja rasvaista suklaisuutta, joka ei aivan asetu kohdilleen. Toffeeta ja hiukan jouluisia sävyjä. Toskaomenaa ja jotain karamellisoitua kautta linjan.

Maku: Maltainen ja rusinainen. Leipämäinen paahteisuus saa tämän tuntumaan ikäistään nuoremmalta, tammi on melko päällekäyvää ja tietty puuromainen lenseys on mukana. Voita ja toffeeta, rasvaista suklaata, kevyttä kahvisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Sherry tuntuu maussakin kerrokselliselta ja levottomalta. Sitrusta, kanelia, jouluisia mausteita ja pientä kuparisuutta. Jälkimaku on varsin napakka kaikessa mausteisuudessaan. Maltaisuus pysyy yhä vahvana, rusina ja suklaa tuovat hiukan makeutta. Sitruksisuus on varsin kirpeää. Tammi ottaa vähitellen vallan, myslistä ja jyväistä karheutta puskee pintaan, kirpeää hilloisuutta. Keskipitkä finaali.

Arvio: Edelleen haastava tapaus. Hiukan rakennetulta tuntuva kokonaisuus, jossa maltainen lenseys on lopulta vähän karua omaan makuuni. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Whiskynotes 80/100. Whisky Monitor Database 82/100 (per 8).

The Dalmore 17 yo 1990/2007, Adelphi 59,7%

Indie-Dalmorea ei tule usein vastaan, mutta nyt on lasissa yksi sellainen, Adelphin vuonna 2007 pullottama yksilö.

The Dalmore 17 yo 1990/2007, Adelphi

(59,7%, Adelphi, 1990–2007, Cask No. 7327, Refill Butt, 590 bts., 70 cl)

Tuoksu: Yrttinen, tamminen, varsin maanläheinen. Kuivaa lehtikasaa, heinää. Jännä vegetaalisuus, pieni savu. Hyvin omaperäinen. Mysliä, kuivattuja hedelmiä, sitrusta. Sherry tuntuu vain häivähdyksenä. Hiukan lihaisuutta, tallia, runsaasti havuja. Kovia hedelmäkarkkeja. Vesilisä availee vadelmaa ja rasvaisuutta.

Maku: Omalaatuinen yhdistelmä havuista vahamaisuutta ja yrttistä tammisuutta. Hyvin linjassa tuoksun kanssa, vegetaalisuus pysyy vahvasti esillä ja lehtikasamainen tuntuma on ilmeinen. Sherrytynnyristä maistuu vain se tynnyri, hedelmäisyys on sitruksista ja greippisen kirpeää. Suutuntuma on vahamaisuudessaan keskitäyteläinen ja mausteisuudessaan jopa pisteliäs. Inkivääriä, hapokkuutta, pientä metallisuutta. Jälkimaku on edelleen täynnä havuja ja yrttejä, mutta nyt mukaan tulee myös kahvista paahdetta ja maltaisuutta. Tammea, savua, heinää, kuivalihaa. Sitruksisuus ja mausteisuus ovat hyvin mukana kyydissä. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo juuri sopivasti makeutta pintaan, vadelmaa ja vaniljaisuutta.

Arvio: Todella mielenkiintoinen ja erilainen Dalmore. Myönteinen yllätys. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 3).

The Dalmore Cigar Malt Reserve 44%

Tämäkin viski on tullut maistettua jo muutamaan otteeseen, mutta nuotit ovat jääneet puuttumaan. Nyt tuli aika korjata asia.

Richard Paterson teki siis aikanaan tällaisen Dalmore-vattauksen sikarinpolttajia varten. Ensin se kulki nimellä Cigar Malt, sitten Reserve tuli nimeen mukaan. Ex-sherry ilmeisesti dominoi tynnyripuolella, vaikka ex-bourboniakin on mukana.

The Dalmore Cigar Malt Reserve

(44%, OB, NAS, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Nahkainen ja hiukan soijainen. Yllättävänkin tanakka sherrytuoksu, tallia ja taatelia oikein huolella. Maltaisuus tuntuu silti hiukan erillisenä ja ummehtuneena. Ylikypsää luumua, rasvaisuutta, todella paljon siirappista makeutta ja suklaisuutta. Ehkä tästä vähän sikariakin löytyy. Vesilisä paljastaa pienen rikkisyyden.

Maku: Todella makeaa hedelmää ja mausteista tammisuutta riittää. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tekstuuri hiukan ohut. Makujen kirjo on sentään lavea. Tammen ja maltaisuuden kautta kuljetaan luumun ja taatelin maille. Siirappista makeutta riittää. Löytyy rusinaa, hiukan tummaa suklaata, kahvia, tallimaisia sävyjä. Samalla sellaista tunkkaisuutta ja hapokkuutta, ettei balanssia oikein tahdo löytyä. Jälkimaku alkaa varsin happamana ja pähkinäisenä, nahkaisena ja purevan tammisena. Vähitellen suklaiset nuotit alkavat makeutua, tulee rusinaa, siirappia, imelyyttä. Keskipitkä, varsin maukas finaali. Vesilisä korostaa suklaata selvästi.

Arvio: Levoton ja hiukan epävakaa esitys, mutta jälkimaku toimii näissä kantimissa silti varsin hyvin. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100. Whisky Monitor Database 78/100 (per 2).

The Dalmore 18 yo 43%

Dalmoren 18-vuotiasta on ollut maistettua vuosien saatossa moneen kertaan, myös tislaamolla, mutta nuotit ovat aina jääneet kirjoittamatta. Myönnän, etten ole tämän viskin suurin fani, mutta silti se ansaitsee kyllä nuotit.

Tavara on kypsynyt ensin ex-bourbontynnyreissä, kunnes se on Richard Patersonin rautaisen katseen alla viimeistelty ex-sherrytynnyreissä. Ne ovat olleet näitä Matusalem-tynnyreitä, joista Paterson aina jaksaa intoilla.

The Dalmore 18 yo

(43%, OB, +/- 2015, Matusalem Sherry Finish, 70 cl)

Tuoksu: Suklainen, maltainen ja yllättävänkin rikkinen. Paksu, vähän ummehtunut klangi maltaisuudessa. Luumukiisseliä, rusinavelliä, kanelia. Tammisuus tuntuu imelän vaniljaisena. Sherryisyys liikkuu viinisellä puolella ja tuntuu hiukan kerrokselliselta. Ei erityisen säväyttävä nenä kaikkineen.

Maku: Suklaisuus ja mausteisuus tekevät mukavan säväyksen heti alkuun. Maltaisuus on varsin puuroisena pinnassa, mutta tammi leikkaa enintä lenseyttä varsin räväkästi. Edelleen tämä tuntuu ex-bourbonissa kypsyneeltä viskiltä, johon on rakenneltu sherryinen ja viininen kerroksellisuus päälle. Suutuntuma jättää sen osalta toivomisen varaa. Jälkimaku alkaa muhkean toffeemaisena ja mansikkahillomaisena, vaikka toki maltaisuus ja suklaisuus ovat edelleen vahvasti mukana. Mausteisuutta, sherryisyyttä, vaniljaa, kevyttä luumuisuutta. Tuoksussa tuntuva rikkisyys kulkee edelleen tässä mukana. Keskipitkä finaali, ei yllätyksiä.

Arvio: Puuromaisuudessaan ja kerroksellisuudessaan ei kuulu suosikkeihini. Tässä tuntuu tietty kiero dilemma laadukkuuden ja rakentelun välillä. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 3).

The Dalmore 10 yo 2003, 46%

Dalmorelta on tullut myös tällaisia nuorehkoja vintage-pullotteita. Tämä yksilö on hiukan käänteisesti kypsynyt, ensin ex-sherryssä, sitten viimeistelty ex-bourbonissa.

Jälleen tunnen tiettyä ärtymystä puuteknologiaa kohtaan, mutta Richard Patersonin tekemiset kiinnostavat silti. Joten ei muuta kuin maistamaan.

The Dalmore 10 yo 2003

(46%, OB, 2003–2014*, Oloroso & Ex-Bourbon Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Yliampuva sherryisyys, tunkkaisuutta ja kosteaa jalkinetta. Rusinasoppaa ja taatelikakkua, piimää ja jogurttia. Pistävää tammisuutta kaiken keskellä. Vaniljaa, kermatoffeeta. Toskaomenaa, kinuskikastiketta. Räikeän makea ja hetkittäin myös pehmeän kanelinen. Sekava kaikkineen. Vesilisä tuo tähän yllättävän paljon ihan silkkaa suolaisuutta.

Maku: Sulaa kermatoffeeta. Aluksi iskee äärettömän kermainen ja paksu suutuntuma. Kinuskikastikkeen alta pistää esiin aktiivista tammea, purevia mausteita ja vaniljaisia sävyjä. Makeuden keskellä kyllä tajuaa, että melko nuoresta viskistä on kyse. Maltaisuutta ja tunkkaisen sherryisiä piirteitä todella riittää. Kaikkineen tässä tuntuu aktiivista tammea enemmän kuin mitä yleensä sherryn kautta irtoaa, ehkä se on sitä ex-bourbonista tullutta viritystä. Jälkimaku ajaa sisään kovaotteiset mausteet ja tietyn kitkeryyden, joka nousee kaiken makeuden alta. Tammea, mausteita, kireää luumuisuutta. Keskipitkä finaali kitkeröityy pahemman kerran. Vesilisä parantaa jälkimakua, tasapainottaa yliohjautuvaa mausteisuutta ja tuo esiin mukavasti mineraalisuutta.

Arvio: Varsin sekava viritelmä. Hetkellisesti homma tuntuu toimivan ihan mielenkiintoisesti, mutta viimeistään jälkimaussa pakka hajoaa käsiin. 80/100

The Dalmore 12 yo 40%

Dalmoren 12-vuotias on tislaamon core expressions rangen ikuistuote, joka on pitänyt pintansa NAS-vyöryn keskellä. Myönnän heti, että en ole ikinä oikein pitänyt tästä, mutta maistetaan nyt taas, kun kohdalle sattui.

The Dalmore 12 yo

(40%, OB, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen ja siirappinen. Tuoksusta muistan heti, miksi en ole tästä koskaan erityisemmin pitänyt. Märkää pahvia, Weetabixia, ummehtunutta hedelmäisyyttä. Karvasta sherryisyyttä. Rusinainen happamuus ja hedelmäisen siirappinen makeus eivät oikein kohtaa. Vappusiman kelluvat rusinat… Hah.

Maku: Paksu, sokerinen maltaisuus käy heti päälle. Vaahtoava maltaisuus. Pahvinen maltaisuus. Siirappisuus on paksua ja hedelmäisyys edelleen ylikypsää. Rusinaisuudessa on hapokas sävy. Suutuntuma on kuitenkin nätisti balanssissa, täyteläisyys tämänikäiseksi viskiksi kohdallaan. Sherryisyys on hapahkoa ja hiukan päälleliimattua. Appelsiinia ja muuta makeaa sitruksisuutta löytyy. Jälkimaku rouhii edelleen makealla tontilla, valuttaa siirappia ja pukkaa pientä pähkinää. Tumma suklaisuus korostuu, nahkaiset sävyt, taatelikakku. Finaalille jää kuitenkin toivomaan selvästi lisää mittaa.

Arvio: Siirappinen perusviski, jonka tasapainoa järkyttävä maltainen happamuus ei erityisemmin säväytä. Eväitä olisi enempäänkin. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100. Whisky Monitor Database 82/100 (per 7). Whisky Magazine 72/100 (Dave Broom), 80/100 (Martine Nouet).

The Dalmore Valour 40%

Tätä näkee nykyään paljon lentokentillä Euroopassa: Valour oli Dalmoren vuoden 2014 uutuus tax free -myymälöihin.

Ja taas on kuulkaas finesseä, niin kuin Dalmore viskinsä finistelyn nykyisellään ilmoittaa: Valour on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä (first fill ex-bourbon casks from Boston and Clermont) ja ex-olorosotynnyreissä (Matusalem oloroso butts from Gonzalez Byass).

Kaiken hyväkkään lisäksi viski on vielä viimeistelty ex-portviinitynnyreissä. Richard Paterson on siis sekoittanut taas oikein urakalla viskiä. Ehkä mies on palkkansa ansainnut. Maistetaan.

The Dalmore Valour

(40%, OB, +/- 2014, Travel Retail Exclusive, 100 cl)

Tuoksu: Maltainen ja nahkainen. Varsin nuori ja kypsymätön ensivaikutelma, maltaisuudessa on pahvinen sävy ja eltaantunut tunnelma. Viinisyys ja tietty kumimaisuus ovat päälle liimatun oloisia. Paahtoleipää, toffeeta, jotain vähän tallimaista. Pieni rikkisyys mukana. Sekava ja osin omituinen paketti.

Maku: Suutuntuma on melko runsas, mutta edelleen se maltaisuuden epäkypsä, märän pahvinen ulottuvuus on mukana. Musteinen viinisyys ja kireä nahkaisuus ovat pinnassa. Rusinaisuutta, luumua, mausteita (neilikkaa). Makeaa sitruksisuutta, toffeeta. Jälkimaku on tässä parasta, siinä tästä löytyy hetkellisesti jotain tyylikkyyttä ja maukasta luonteikkuutta. Paahteista tammisuutta, rotevaa mausteisuutta, luumua, yrttisyyttä, hehkuviiniä, hiukan lakritsia. Finaali jää kuitenkin varsin lyhyeksi ja edelleen vähän vaatimattomaksi.

Arvio: Loppuun asti melko sekava esitys, jossa musteisella viinisyydellä peitellään nuorehkon viskin tiettyjä epäkypsiä piirteitä. Sellainen alkaa kuulua Patersonin aikaisen Dalmoren tyypillisiin ominaisuuksiin nykyään. 77/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 78/100 (per 1). Whisky Magazine 76/100 (Martine Nouet), 78/100 (Rob Allanson).

The Dalmore 1995/2011 Castle Leod 46%

Dalmoren Castle Leod -pullotteella on rahoitettu MacKenzien klaanin linnan kunnostustöitä. Kyseessä on viski, joka on kyllä alkujaan ihan normaalisti ex-bourbonissa ja ex-sherryssä kypsynyt, mutta 18 kuukauden viimeistely on tehty Bordeaux’n ex-punaviinitynnyreissä.

The Dalmore 1995/2011 Castle Leod

(46%, OB, 1995–2011, Bordeaux Finish, ”Home of Clan MacKenzie”, 5000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Mielenkiintoinen, kuiva viinisyys. Salmiakkia, hiukan tervaa. Jotain ruohoista. Tunkkaisuutta, kosteaa kokolattiamattoa, vanhaa nahkatakkia, lasten ilmapalloja. Eucalyptusta, hunajaa, omenaa, viinirypäleitä, sitruksista kirpeyttä. Erilainen mutta jotenkin ohut. Vesilisä vapauttaa hiukan homeisia sävyjä.

Maku: Suutuntuma on varsin ohut mutta paletti kuitenkin laaja. Viinisyys on edelleen kuivaa ja hiukan terävää, muttei juuri ollenkaan tanniinista. Tammisuus on muutenkin pääosin poissa. Nahkaisuutta löytyy hiukan, maitosuklaata ja kermaisuutta selvästi enemmän. Mantelia, kumisuutta, hapanta marjaisuutta. Jälkimaku tuo salmiakin taas esiin, musteinen viinisyys dominoi. Ruohoisuutta, pähkinää. Kuiva ja runsaan mausteinen finaali on keskipitkä. Vesilisä korostaa tämän musteista ja hiukan suolaista puolta.

Arvio: Erikoinen viiniviimeistelty viski, musteinen ja tervainen, silti pehmeä – ja vähän turhan ohut. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 2). Whisky Magazine 73/100 (Martine Nouet), 81/100 (Rob Allanson).

The Dalmore 1995/2013 Distillery Exclusive 57,6%

Vuonna 1839 perustettu Dalmoren tislaamo on markkinoinnin taidonnäyte – on klaaneja, taisteluita, kuninkaita ja hirvenpäitä. Ja tietenkin Richard Paterson, maailman hillittömin viskimestari. Patersonin omaelämäkerta Goodness Nose on ehdottomasti lukemisen arvoinen jokaiselle vähänkään viskistä kiinnostuneelle.

Osa Patersonin ekstravaganttia luonnetta on hehkuttaa joka käänteessä käyttämiään Matusalem-sherrytynnyreitä. Tämäkin Distillery Exclusive -pullote on viimeistelty tuollaisessa Gonzales Byass Matusalem Olorosossa. Eikä ole muuten mikään Finish, vaan oikein Finesse!

The Dalmore 1995/2013 Distillery Exclusive

(57,6%, OB, 1995–2013, Distillery Exclusive, Matusalem Finesse, 650 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kirsikkainen ja rusinainen. Vahva ja iäkäs sherry hallitsee, mutta välistä kumpuaa runsaasti muutakin: juustoa (gouda), savumakkaraa, vadelmaa, maltaisuutta (real ale), marsipaania, vähän nahkaisuutta ja tupakkaa. Makeita, kuivattuja luumuja. Joulukakkua. Vesilisä avaa toffeen ja tammisuuden.

Maku: Kitkerän maltainen ja tamminen. Paljon kuivempi sherry kuin tuoksussa. Kirsikkaa, marsipaania, bitter-olutta, kuivattuja luumuja, savumakkaraa. Vahva runko, ryhdikäs. Jälkimaku on tamminen, rusinainen, kitkeröityvä, suklainen, pitkähkö. Vesilisä paljastuu ehdottomaksi, koska suutuntuma pehmenee huimasti. Toffee löytyy, jälkimaku viinimäistyy, makean ja karvaan balanssi osuu kohdalleen. Wow, onpa huima ero.

Arvio: Kerrankin Dalmore, joka ei ole liian makea – mutta vettä on lisättävä. Hieno viski. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100.