Kuukausi: marraskuu 2014

Laphroaig An Cuan Mòr 48%

An Cuan Mòr eli lontooksi Big Ocean on Laphroaigin nykyisen NAS-perusvalikoiman ykköstykki. Se lanseerattiin tax free -myyntiin vuonna 2013.

Viski on kypsynyt tislaamon ykkösvarastossa ex-bourbontynnyreissä (first fill bourbon barrels). Lopputulos viimeistelty eurooppalaisessa tammessa eli ex-sherrytynnyreissä.

Laphroaig An Cuan Mòr

(48%, OB, NAS, +/- 2014, Travel Retail Exclusive, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, tervainen ja silti varsin makea. Imelää, rusinaista makeutta. Merellisyyttä ja suolaisuutta, jodia ja lääkemäisyyttä – niiltä osin aidon Laphroaigin fiilis. Tammisuus on vahvana läsnä, vasta sahattuina lankkuina. Samalla akaasiahunajaa ja vaniljakastiketta, punaista omenaa, kireää öljyisyyttä, nahkaa, tallia, turvetta. Sekalainen kattaus kaikkineen. Vesilisä avaa sitruunaisuutta, kurkkupastillia, yrttiteetä.

Maku: Suolainen ja savuinen, lääkemäinen ja nuorekkaan tamminen. Tammi tuo mukanaan koko skaalan vaniljasta valkopippuriin. Makea rusinaisuus ja kinuski eivät pärjää suussa jodille ja merisuolalle, tammi vetää suutuntuman hetkellisesti rapsahtavan kuivaksi. Lihaa ja salmiakkia löytyy. Jälkimaku on täynnä tammea ja savua. Vähitellen makeutuva finaali tarjoilee sentään myös hunajaa, rusinaa, suolaa, omenaa, sitruunankuorta. Keskipitkä loppuliuku. Vesilisä ohentaa herkästi jo valmiiksi kevyttä runkoa.

Arvio: Maukas mutta kokonaisuutena hiukan sekava Laphroaig. Runko on oudon ohut. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100.

Cardhu 15 yo 40%

Cardhun tislaamon oma tuotanto jää jatkuvasti Johnny Walkerin varjoon, vaikka tämä 15-vuotias on kuulunut sen perusvalikoimaan jo pidemmän aikaa.

Cardhu 15 yo

(40%, OB, +/- 2014, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen ja makea. Ruohoisuutta, heinää, vesikasveja. Vaahtokarkkia, purkkaa, hunajaa, jotain yrttistä kurkkupastillia. Anista, vaniljaa, briossia. Voitaikinamaisuutta. Runsaampi kuin 12-vuotias, mutta ei vieläkään mikään suuri viski. Perinteinen ja mallikelpoinen sinänsä.

Maku: Maltainen ja yllättävän kuivasti tamminen. Tällainen tammen kuivuus puhuttelee minua aina. Vahamaisuutta, yrttisyyttä, vaniljaa. Maltaisuus on miellyttävän hapokasta ja sitruksista, silti leivosmaista ja mukavalla tavalla jyväistäkin. Suutuntuma on kevyt, se on tämän heikkous, mutta pieni vahamaisuus tuo sentään tukea. Vihreää omenaa, mandariinia, karamellista makeutta, runsaasti mausteisuutta. Jälkimaku on yllättävän kuiva ja melko kitkeräkin. Roteva mausteisuus ja tietty paahteisuus säestävät maltaisuutta. Kaikkineen jälkimaku jää hiukan lyhyeksi ja valjuksi. Perusmaku toimii siitä huolimatta.

Arvio: Yhden pienen pykälän parempi kuin Cardhun 12-vuotias. Edustaa perinteistä maltaista tyyliä eikä yritä olla yhtään enempää kuin mitä on. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 79/100.

Karuizawa 1984/2012, 61,6%

Karuizawan tuotannon omistaa nykyään brittitaustainen Number One Drinks. Se osti lopetetun tislaamon kaikki jäljellä olleet tynnyrit kesällä 2011. Niitä säilytetään Chichibun tislaamon varastossa, ja Chichibun omistaja Ichiro Akuto on tiivisti mukana pullotettavien tynnyrien valinnassa.

Tällainen yksilö päätyi pulloon vuonna 2012. Se on jälleen näitä kuuluisia sherrymonstereita. Melko mykistäviä kavereita, pakko myöntää.

Karuizawa 1984/2012

(61,6%, Number One Drinks Company, 1984–2012, Single Cask, Sherry Butt, Cask #3692, 359 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklainen ja nahkainen, rusinainen ja tamminen. Muhkea, melko makea sherryisyys. Tumma ja iso tuoksu! Tammisuudessa on särmää, öljyisyys tulee esiin vahvana. Suklaa hallitsee, pähkinäisyys ja luumu tukevat profiilia. Vesilisä päästää läpi hiukan rikkisen vivahteen. Samalla löytyy appelsiinia ja viikunaa.

Maku: Erittäin öljyinen ja suklainen. Sherry on pääosassa, makeus siirappista ja kaakaomaista. Tammi on mausteisena ja rosoisena läsnä saman tien, sen ansiosta makeus pysyy aisoissa. Kokonaisuus on nätisti balanssissa. Suutuntumassa on öljyinen kalvo, mutta makukin on isompaa sarjaa. Rusinaa, taatelia, kanelia, neilikkaa, hiukan pippurisuutta, tupakkaa, yrttejä, toffeeta. Jälkimaku on varsin tamminen ja tumman mausteinen, kahvinen ja paahtunut. Luumua, lakritsia, piparkakkua. Pitkä ja kuivuva. Vesilisä keventää tammea heti, mutta samalla tulee metallisuutta ja rikkisyyttä esiin, ruutiakin. Mahtava kokonaisuus silti.

Arvio: Suuri sherryinen elämys. Rikkinen vivahde heikentää sitä vain hiukan. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100. Dramming 88/100Whisky Monitor Database 91/100 (per 6).

Port Charlotte 11 yo 2001/2013, Malts of Scotland 57,5%

En äkkiseltään muista maistaneeni yhtään Rioja-viinitynnyrissä kypsynyttä viskiä, kun pari vuotta sitten Suomen markkinoille pullotettu BenRiach sattui menemään sivu suun.

Korjaan puutteen maistamalla Rioja-kypsytettyä Port Charlottea Malts of Scotlandilta. Näissä viinitynnyriviskeissä on keskimäärin aina sama ominaisuus: ne herättävät maistajissa voimakkaita tunteita, suuntaan tai toiseen.

Riojaa saa sekä puna- että valkoviinihyllystä, vaikka mielikuva on vahvan punainen. Tämän viskin värin perusteella en edes sulkisi valkoviinivaihtoehtoa täysin pois, vaikka punkku on tässä totta kai paras arvaus.

Mielenkiintoista on tietysti miettiä, miten tuollaisesta viinitynnyristä on muovattu noin 250-litrainen hogshead. Mutta kai Skotlannin tynnyrintekijöiltä onnistuu sekin. Nehän nyt muokkaavat yhden hoggien vaikka mummostaan.

Port Charlotte 11 yo 2001/2013, Malts of Scotland

(57,5%, Malts of Scotland, 12/2001–4/2013, Rioja Hogshead, Cask #MoS 13027, 358 bts., 5 cl miniature, 1 of 96)

Tuoksu: Lihaisa ja turpeinen, viininen ja muhkea. Lihalientä, savupalvia, paksua turpeensavua. Makea viinisyys, silti tanniininen ja mineraalinen. Tuore tammisuus ja vanilja tulevat selvästi esiin. Yllättävän levoton tapaus. Vahamaisuutta, toffeeta, makeaa sitruksisuutta, omenaa. Vesilisä nostaa hedelmäisyyttä.

Maku: Savuinen ja rasvainen. Lihaa, turvetta, viinisyyttä. Tamminen ja mausteinen, voimakas kokonaisuus. Melko ärhäkät tanniinit, toisaalta toffeemaisuutta. Suutuntuma on varsin rasvainen mutta body korkeintaan keskiraskas. Salmiakkia, hiilisyyttä, lyijyä. Jälkimaku on alkuun makean viininen, tamminen ja varsin tervainen. Ohenee nopeasti, jäljelle jää savua, chiliä ja tervaisuutta. Varsin lyhyt finaali. Vesilisä tuo pintaan mineraalisia ja sitruksisisia sävyjä sekä vihreää omenaa. Kokonaisuus on loppuun asti todella levoton.

Arvio: Levoton ja iso viski, joka ei aivan tiedä, mitä haluaisi olla. Herkullinen perusmaku silti, niin kuin tämän ikäluokan Port Charlottessa yleensäkin. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 88/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 4).

Laphroaig 25 yo 2013 Edition 45,1%

Edellinen kokemukseni Laphroaigin 25-vuotiaasta sattui vuoden 2011 julkaisuun, joka ei varsinaisesti säväyttänyt. Tällä kertaa lasiin eksyi siivu vuoden 2013 pullotetta.

Tämän kypsytyksestä tiedetään, että puolet sekoitukseen menneestä viskistä on peräisin ex-olorososta ja puolet ex-bourbonista – kumpikin puolikas first filliä. Tynnyrivahvuiseksi prosentit ovat varsin alhaalla, mutta ehkä lopputulos on tiivistynyt kohdalleen. Maistetaan.

Laphroaig 25 yo 2013 Edition

(45,1%, OB, 2013, Oloroso Sherry and American Oak Casks, 70 cl)

Tuoksu: Suklainen, pehmeän turpeinen, myskinen. Tummaa yskänlääkettä ja yrttisyyttä, mutta varsin kevyessä muodossa. Sitruunamelissaa, lakritsia, anista. Kaikkineen varsin herkkä ja tyylikäs kattaus. Paahtunutta tammisuutta, kahvia, taustalla vaniljaa ja omenaista hedelmäisyyttä. Nätti. Vesilisällä suolaiset ja merelliset piirteet heräävät.

Maku: Suklainen, savuinen ja lääkemäinen. Herkullinen ensivaikutelma. Rusinaa, lakritsia, luumua. Anista, tuoretta tammea, ruohoisuutta, heinää. Melko kevyt body, lavea paletti kuitenkin. Jälkimaku on mausteinen, yrttinen, mineraalinen, edelleen varsin yskänlääkemäinen. Sherryä, tummaa suklaata, anista, appelsiinia. Kehittyvä ja pitkä. Oikein hieno esitys! Vesilisällä suolaisuus nousee, kostea turpeisuus ja merilevä tulevat pintaan.

Arvio: Aiempiin maistamiini julkaisuihin verrattuna yllättävän tasokas pullote, sherryinen ja tyylikäs. 90/100

Fettercairn Fior 42%

Fettercairn Fior on jakanut mielipiteitä julkaisustaan saakka, joten persoonallisesta viskistä on kyse. Minusta se on ollut mielenkiintoinen, kun olen sitä pari kertaa aiemmin ohimennen maistanut. Nyt on vihdoin aika tutustua tähän tapaukseen tarkemmin.

Fettercairn Fior

(42%, OB, +/- 2014, Sherry Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Nahkainen ja viininen. Erottuva, pehmeä turpeisuus. Huomattava suklaisuus. Nahan lisäksi tallia ja maakellaria. Rusinaa, jotain imelää ja siirappista myös. Erikoinen tuoksu – toisaalta persoonallinen, toisaalta omalla tavallaan outo. Melassia, sokerisuutta, maitosuklaata, vaniljaa. Ei huono ollenkaan, ainostaan robusti.

Maku: Hyvin suklainen ja sokerisen makea aluksi. Luumua, rusinaa ja siirappia. Taustalla mietoa turpeisuutta. Edelleen erikoinen tapaus. Farmin tuoksut ovat maussa läsnä, satula ja nahkareppu. Tammi kuivahtaa hiukan, suutuntuma on pehmeä ja omalla tavallaan ihan balanssissa. Maltaisuus tulee myös esiin, samoin minttuinen yrttisyys. Jälkimaku alkaa todella suklaisena, ja sitä taas leikkaa hapahko maltaisuus. Viinisyyttä, tammea, turvetta, ummehtunutta kellaria. Keskipitkä finaali hiipuu yrttien kautta.

Arvio: Parempi kuin muistin, kaikin puolin omalaatuinen viski. Tuoksu on hiukan makua kiinnostavampi. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 77/100. Whisky Monitor Database 82/100 (per 3). Whiskynotes 79/100. Dramming 83/100.

Bowmore 15 yo Laimrig 2014 Edition 54,1%

Toukokuussa 2014 julkaistu Laimrig oli ensimmäinen, jossa ei ollut batch-merkintää. Ensimmäiset Laimrigit pullotettiin Ruotsin markkinoille, mutta nyt markkina-aluetta on näköjään selvästi lavennettu.

Ja miksei lavennettaisi: Laimrig on ollut mielestäni erinomainen tuote ensimmäisestä batchista kolmanteen saakka. Mielenkiintoista maistaa, pysyykö taso korkeana myös tässä vuoden 2014 pullotteessa.

Bowmore 15 yo Laimrig 2014 Edition

(54,1%, OB, 2014, Sherry Cask Finished, 70 cl)

Tuoksu: Lakritsinen ja lehtisavuinen, jotenkin ujo. Mustaherukkamehua, Dracula-pastillia, Super Salmiakkia. Vihreää yrttisyyttä (basilikaa), mustikkaisuutta. Rusinoita, häivähdys taatelia. Kevyt tupakkaisuus taustalla. Melko kevyt vaikutelma. Vesilisä avaa limettiä ja anista, tuo yllättävää raikkautta.

Maku: Muistuttaa enemmän Darkestia kuin aiempia Laimrig-julkaisuja. Salmiakkia, tummaa suklaata, rusinoita. Hiukan ohut? Suutuntuma on varsin kepeä. Turve tuntuu pehmeänä lehtisavuna, joka pysyy pääosin taustalla. Tammi maistuu paahteisena, myös kahvin sävyjä löytyy. Jälkimaku alkaa lakritsilla ja tammella, jatkuu tumman suklaisena ja hiukan nahkaisena. Taateli ja joulukakku maistuvat. Korkeintaan keskipitkä loppuliuku. Vesilisällä bourbonsävyt heräävät ja sherry väistyy – sitruuna ja anis tulevat mukaan.

Arvio: Laimrig on ihan hyvä viski edelleen, mutta muistuttaa jo hyvin paljon Darkestia. Sherryisyys on enää ohut verho muiden makujen edessä, kun ensimmäisessä julkaisussa se maistui massiivisena ja upeana. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 87/100.

St Magdalene 25 yo 1982/2008, Blackadder Raw Cask 61,8%

Vuonna 1798 perustettu St Magdalene tuli tiensä päähän suuressa rysäyksessä 1983. Nykyään tislaamo on tuhottu, mutta siellä tislattua viskiä voi löytää vielä St Magdalenen tai Linlithgowin nimellä.

Nyt käsissä on Blackadderin pullottama Raw Cask -sarjan St Magdalene. Viskin ikään nähden alkoholiprosentti on todella ylhäällä ja väri vaalea. Tynnyri on ollut ilmeisen tiivistä tavaraa.

St Magdalene 25 yo 1982/2008, Blackadder Raw Cask

(61,8%, Blackadder Raw Cask, 9/1982–3/2008, Cask #2180, 603 bts., 70 cl)

Tuoksu: Ananasta, omenaa ja öljyisyyttä. Yrttiteetä, lehtisavua, hiukan maakellaria. Appelsiinia, kovia toffeekarkkeja. ”Tiukka” tuoksu. Appelsiinimarmeladia, paahteisuutta, maltaisuutta. Weetabixia, vaniljaa, vahaa. Vesilisä tekee hyvän säväyksen, se paljastaa ruohoisuutta, apilankukkaa, makeaa metisyyttä.

Maku: Erittäin öljyinen ja voimakas. Ananas ja omena korostuvat heti, niiden lisäksi sitruuna maistuu. Tammisuus on myös esillä, inkivääri ja valkopippuri sen mukana. Maltaisuus on enemmän taustalla kuin tuoksussa. Makeuttakin löytyy, hunajaa ja hedelmäkarkkeja. Vaniljaa, lakritsia, jotain vahamaista. Jälkimaku on harvinaisen maukkaalla tavalla tamminen, lakritsinen, teemäisen paahtunut ja pippurinen. Karamellisoituja pähkinöitä. Hyvä finaali. Vesilisä on tarpeen, koska siitä alkaa rasvainen hedelmien vyöry.

Arvio: Puhdas ja väkivahva, todella tiukka viski, joka on jälkimaussa parhaimmillaan. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 12).

Auchroisk 30 yo Special Release 2012, 54,7%

Auchroiskin tislaamopullotteet ovat harvassa, mutta vuonna 2012 saatiin 30-vuotias julkaisu osana Diageon Special Releases -sarjaa. Pääosa tähän käytetystä viskistä on tiettävästi peräisin ex-sherrytynnyreistä.

Auchroisk 30 yo Special Release 2012

(54,7%, OB, 1982–2012, American & European Oak Casks, 2976 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tamminen, paahteinen, karamellinen. Vanhanaikaisia tikkunekkuja. Vaniljaa, kermaisuutta, taatelia. Intensiivistä vaaleaa kahvisuutta. Herkullista suklaisuutta, mantelia, voikeksejä. Rusinoita, kinuskia. Maltaisuutta. Hienostunut ja herkullinen, suorastaan upea. Vesilisä tuo tuoretta kirsikkaa hienosti esiin, samoin ruohoisia sävyjä.

Maku: Maltainen ja paahtunut. Siirappia, palanutta sokeria. Melkoinen pudotus tuoksusta. Vahva maltaisuus hallitsee, kitkerän olutmaisena ja osin imelänä. Hapanta vadelmamarmeladia, mausteisuutta (inkivääriä), vahvoja yrttejä (salviaa), mustaa teetä. Suutuntuma on melko kermainen mutta body korkeintaan keskitäyteläinen. Jälkimaku tuo takaisin tuoksun makeuden, voikeksit ja tikkunekut. Kahvisuus ja tumma suklaa ovat silti jälkimaun pääosassa. Rusinaa, mantelia. Pitkä ja lopuksi melko herkullinen finaali. Vesilisä keventää yleistä kitkeryyttä mutta nostaa hiukan lenseää maltaisuutta toisessa päässä esiin.

Arvio: Nenässä huippu mutta suussa pettymys – kitkerä ja hiukan sekava. Kokonaisuutena ei mitenkään huono viski, mutta raju pudotus tuoksun luomista odotuksista tuntuu aina raskaalta. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 89/100 (per 1). Whiskynotes 87/100.

Ingvar Ronde (ed.): Malt Whisky Yearbook 2015

Ruotsalaisen Ingvar Ronden toimittamasta Malt Whisky Yearbookista on tullut instituutio, joka viettää jo kymmenvuotisjuhlaansa. Se on säilyttänyt yllättävänkin vankasti asemansa, vaikka viskiin keskittyviä saitteja ja sovelluksia on ruvennut sikiämään jatkuvasti enemmän. Whiskybasen kaltaiset tietokannat ovat toki luontevia kasvavan pullotevyöryn tallentamiseen, mutta kirjankin suosiolle on omat syynsä. Malt Whisky Yearbook niputtaa yhteen menneen viskivuoden tapahtumat ja statistiikan loistavalla tarkkuudella, minkä lisäksi sen artikkeliosuus kiteyttää aina paljon olennaista siitä, miten viskillä menee maailmassa juuri nyt.

Malt_Whisky_Yearbook_2015_002Malt Whisky Yearbook 2015 (MadDig Media) on tuttua tavaraa monessa mielessä. Alussa noin 60 sivua artikkeleita, sen jälkeen noin 140 sivua skotlantilaisten ja irlantilaisten tislaamoiden esittelyitä tuoreilla pullokuvilla varustettuna. Välissä kulkee sivun mittaisia pieniä tietoiskuja ja erityisiä Whisky Around The World -haastatteluita, joissa viski-ihmiset ympäri maailmaa vastaavat kaikenlaisiin kysymyksiin. En ole koskaan ymmärtänyt palstan logiikkaa enkä osaa vanhoista kirjoista koskaan löytää oikeita juttuja tuolta seasta, koska tässäkin kirjassa Bulgarian miestä haastatellaan Linkwoodin ja Loch Lomondin välissä. Miksi? Entä miksi Venäjän edustaja on sijoitettu Glen Gariochin ja Glenglassaugh’n väliin?

Artikkelien ja isojen tislaamoesittelyiden jälkeen on vuorossa Yearbookin erikoisuus, joka on jatkunut ensimmäisestä kirjasta saakka: japanilaisilla tislaamoilla ja pullotteilla on täysin oma osuutensa, ja vaikka sitä ei ole tässä vuoden 2015 kirjassa kuin muutama sivu, se on silti selvästi eroteltu muista. Muut maat tulevat sen jälkeen omana ketjutettuna pakettinaan. Jopa Yhdysvallat menee siellä seassa, puoliksi huomaamatta.

Kirjan lopussa on aina yhtä informatiivinen The Whisky Year That Was -osuus ja sen perässä Whisky Shops -puhelinluettelo, joka on muuten todella vanhan liiton touhua näin vuonna 2014. Kirjan päättää Statistics-osuus, jonka numerologia on aina yhtä kiehtovaa. Esimerkkinä vaikkapa maailman kymmenen myydyintä vuonna 2013 (myyntimäärät miljoonissa yhdeksän litran keisseissä):

  1. Officer’s Choice (Allied Blenders & Distillers, Intia – 23,8)
  2. McDowell’s (United Spirits, Intia – 23,7)
  3. Johnnie Walker (Diageo, Skotlanti – 20,1)
  4. Royal Stag (Pernod Ricard, Intia – 14,7)
  5. Bagpiper (United Spirits, Intia –11,6)
  6. Jack Daniel’s (Brown-Forman, Yhdysvallat – 11,5)
  7. Old Tavern (United Spirits, Intia – 11,5)
  8. Imperial Blue (Pernod Ricard, Intia – 10,9)
  9. Original Choice (John Distilleries, Intia – 10,0)
  10. Hayward’s Fine (United Spirits, Intia – 9,2)

Noiden jälkeen tulee 11:ntenä Jim Beam mutta jo selvästi pienemmällä volyymilla. Mutta baarivisassa voittaa, kun muistaa, että Upseerin valinta on maailman ylivoimaisesti myydyin viski.

Single malt -viskeissä kärki on viime vuoden perusteella hiukan tasoittumaan päin. Glenfiddichin markkinaosuus on edelleen hiukan pienentynyt, The Glenlivet ja Macallan ovat taas aavistuksen nousseet. Liikahdukset ovat edelleen pieniä, ja tuon kolmikon jälkeen on jo pitkä matka Glenmorangieen. Ja mikäli Singletonia ei laskettaisi yhdeksi viskiksi, tuota neljän kärkeä ei uhkaisi vuosikausiin yhtään mikään. Eikä taida uhata näinkään.

Malt Whisky Yearbook 2015 esittelee artikkeliosuudessaan maailmantilanteen, johon ikämerkitsemättömät eli NAS-viskit ovat tulleet jäädäkseen. Aina yhtä viisas Charles MacLean kääntää asian historiallisessa kontekstissa jopa siihen valoon, että ikämerkityt viskit ovat itse asiassa anomalia, jonka tyrannia on vähitellen tulossa päätökseen. Gavin D. Smith kertoo omassa artikkelissaan viskimarkkinoiden himosta yhä hienompiin dekanttereihin ja NAS-viskeihin. Ian Buxton taas ennustaa viskimarkkinoiden tulevaisuutta ja sitä, miten sieltä tulee entistä enemmän NAS-viskejä. Bernhard Schäfer fiilistelee sitä, miten upeaa on, kun maailma näkee hienoja viskejä ja yhä hienompia NAS-viskejä. Right.

Taisi tulla selväksi, että mielestäni tämänkertaisen Yearbookin artikkeliosuus on kenties heikoin tähänastisistä vuosikirjoista. Neil Ridleyn artikkeli on oikeastaan tiivistelmä hänen viskien ja miksereiden käyttöä esittelevästä uudesta kirjastaan (jonka ehdin lukea kesällä ja olla siitä tiettyä mieltä). Dominic Roscrow’n juttu irkkuviskien uudesta noususta ei sekään oikein lähde lentoon, koska haastateltavien harrastama itsekehu ja hehkutus häiritsevät lukukokemusta. Jonny McCormickin The Microcosmic View On Maturation taisi olla tällä kertaa ainoa artikkeli, jonka asiasisällöstä ihan vilpittömästi pidin. Kunpa kirjoittaja vain olisi pitänyt itsensä poissa aktiivisen toimijan asemasta tekstissä: häntä ei olisi tarvittu siinä ollenkaan, kun hän oli vain raportoimassa eikä esimerkiksi viemässä viskilaatikkoa omin käsin Antarktikselle.

Malt_Whisky_Yearbook_2015_003Alan kuulostaa ankaralta. Ehkä ei pitäisi. Ingvar Ronde on tehnyt jälleen aivan käsittämättömän kovan työn kaiken tiedon keräämisessä, jalostamisessa ja esittämisessä. Tislaamoesittelyt ja pullotekavalkadit ovat jälleen aivan omaa luokkaansa. Netistä kyllä löytää kaikenlaisia pullotietoja ja -kuvia, mutta ei yhtään näin informatiivista ja hyvin koottua kokonaispakettia. Sen takia tämän Yearbookin aina niin mielellään hankkii. Siitä jää hyllyyn kunnollinen kuva kyseistä viskivuodesta.

Otin mielenkiinnosta tämän uusimman Yearbookin rinnalle luettavaksi sarjan ensimmäisen teoksen, Malt Whisky Yearbook 2006:n. Visuaalisen ilme näyttää hämmästyttävän samanlaiselta, samoin kirjan rakenne. Vuoden 2006 vuosikirjan ensimmäisen artikkelin avauskuvassa Michael Jackson ja Bill Lumsden kävelevät Ozark-vuorilla; se vetää hiukan hiljaiseksi. Viskin maailma oli tuohon aikaan tosiaan toisenlainen. Jackson kirjoittaa mainiossa artikkelissaan puulajeista ja kypsytyksestä, täyttä asiaa tiiviissä paketissa.

Malt_Whisky_Yearbook_2015_005Helen Arthurin juttu tuossa vuoden 2006 vuosikirjassa taas käsittelee viskin viimeistelyä – jos nykyään viskimaailman kuuma peruna on ikämerkintöjen puute, kymmenen vuotta sitten se oli finistely. Charles MacLeanin viskihistoriallinen vuoden 2006 artikkeli ei edes viittaa NAS-viskeihin, vaikka käsittelee viskinvalmistuksen muutoksia aikojen saatossa, vedestä ja ohrasta aina kypsytykseen saakka. Sen sijaan kovia juttuja vuonna 2006 ovat selvästi olleet Scotch Whisky Associationin harrastamat suojaustoimet ja salamyhkäisessä maineessa olleen Scotch Malt Whisky Societyn esittely.

Mutta sitten: vuoden 2006 vuosikirjassakin puhutaan ikämerkitsemättömistä viskeistä, oikein kokonaisen artikkelin muodossa. Viskin ihmepojan, tuohon aikaan vielä kaksikymppisen David Stirkin juttu Old vs Young käsittelee parametreja, joiden perusteella jotkut viskit päätetään pullottaa nuorempina kuin toiset. Mutta nasseja ei mainita missään vaiheessa, enemmän Stirk kiinnittää huomiota quarter caskin tuomaan nopeaan kypsyttämiseen ja ylipääänsä turpeisen maltaan vaikutuksiin, esimerkkinä Laphroaig QC. Näkökulma on enemmän siinä, miten on mahdollista tehdä normaalia lyhyemmässä hyvää viskiä, jos tietyt ehdot täyttyvät, kuin siinä, miten hyviä ikämerkitsemättömiä viskejä tax free -myymälöistä nykyään löytää.

Malt_Whisky_Yearbook_2015_006Vuoden 2006 vuosikirjassa ajan kulumisen tajuaa ihan viimeistään tislaamoesittelyistä ja niiden yhteydessä olevista pullonkuvista. Miten vanhanaikaiselta näyttää Auchentoshanin tuon ajan etiketti! Vielä ei ole historiallista arvokkuutta, on vain kulahtanut yleisilme, ajan hampaiden ärhäkät puremajäljet. Ja Balblair vielä vanhassa asussaan, samoin Bowmore, Dalmore, Deanston, Fettercairn, Longmorn… Jopa Glenfarclasin etiketti oli vuonna 2006 todellista kasariestetiikkaa, Glen Garioch oli taas ihan selvää seitkytlukua. Glenmorangie ja Highland Park on pantu todella isosti uusiksi vasta viime vuosina, sen huomaa heti. Julkaisujen määrät ovat vuoden 2006 kirjassa myös todella vaatimattomia verrattuna nykypäivän menoon. Kirjan lopussa jopa esitetään yksinkertaisessa listassa kaikkien tislaamojen uudet OB-pullotteet vuodelta 2005 – eipä onnistuisi enää yhtä helposti.

Vuoden 2006 vuosikirja verrattuna tähän uusimpaan painokseen muistuttaa, että viime vuodet on eletty armotonta viskibuumia. Harrastajien lompakot ohenevat, aasialaiset jahtaavat yhä hienompia kristallipulloja, huutokaupoissa on lähtenyt mopo käsistä, uutta nasseviskiä puskee markkinoille jatkuvalla syötöllä, hyvien tynnyreiden määrä vähenee… Moni odottaa jo romahdusta, kuplan puhkeamista, mutta siihen tämän uusinkaan Malt Whisky Yearbook ei lupaa mitään aikataulua. Valitettavasti.

Seuraavaan vuosikirjaan toivon edelleen samaa, mitä olen jo monta vuotta toivonut: kohennusta ulkoasuun, etenkin artikkeliosuuteen. Kirjan sisällössä ei ole juuri valittamista, mutta tekstiosassa häiritsee moni yksityiskohta. Kapeat palstat ovat liehua ja kirjasin groteskia, kun pitäisi olla tasattua palstaa ja antiikvaa – noissa kuitenkin kerrotaan tarinaa kirjamuodossa. Kainalojuttufontti sopii hyvin tislaamoesittelyihin, mutta artikkeleissa se ei leipätekstissä toimi. Mitättömät marginaalit myös osaltaan vaikeuttavat lukemista. Lisäksi artikkelien kuvankäyttöön voisi kiinnittaa huomiota, nyt sliipatut promokuvat ja salamalla läiskityt pokkarikuvat on asemoitu epäluontevasti samoihin kokonaisuuksiin. Kuvatekstitkin voisi huolitella siinä samalla, yhdenmukaisuus ja pieni hauskuus eivät olisi pahitteeksi.

Malt Whisky Yearbook on kaikkineen sellainen instituutio, jonka kyydissä olen viihtynyt. Pienet kauneusvirheet eivät jätä varjoonsa sitä, minkä takia näihin palaa aina uudelleen. Kirjan tietosisältö on ylivoimaisen hyvää ja tarkkaa. Baariväittelyssäkin pärjää paremmin, kun on vuosikirjansa lukenut.

Malt_Whisky_Yearbook_2015_004