Talisker 25 yo 2012 Edition 45,8%

Vuodesta 2012 alkaen tiedot Taliskerin 25-vuotiaasta alkavat käydä vähäisiksi, muun muassa tynnyreiden osalta. Pullotteiden arvostus on heikentynyt samassa suhteessa, vaikka aiemman kokemukseni perusteella näiden laatu ei kuitenkaan täysin romahtanut.

Ymmärrettävää tietysti on, että viskien laimennus ja hintojen nostaminen samaan aikaan aiheutti pahaa verta. Kyseessä oli kiperä tilanne, kun kysyntä kasvoi kohisten ja vanhojen tynnyreiden määrä hupeni uhkaavasti. Ratkaisu oli koskea kumpaankin merkittävään muuttujaan.

Diageo yritti pehmentää jännitteitä vuonna 2013 julkaisemalla Special Releases -julkaisuna tynnyrivahvan 27-vuotiaan vuodelta 1985, mutta sekään ei oikein auttanut. Myös sen hintalappu oli poskettoman suuri. Tislaamo menetti monia kiihkeitä fanejaan.

Olen aina pitänyt Taliskerin 25-vuotiaista pullotteista, niillä on aina paikka sydämessäni. Siinä on jotain selittämätöntä, koska tiedän monia, jotka pitävät niitä täysin yliarvostettuina. Itselleni ne ovat kuitenkin aina eräänlainen kotiinpaluu. Voin huokaista syvään ja liikkua tutussa maisemassa.

Vuoden 2011 julkaisu oli mielestäni vielä erinomainen. Myös vuoden 2013 pullote oli pätevä, vaikka siitä puuttuikin osa aiempien pullojen hehkusta.

Pullomäärätkin ovat pienentyneet alkuajoista. Vielä vuoden 2004 editiota pullotettiin 21 000 kappaletta ja vuoden 2005 editiota 15 600 kappaletta, joten niihin verrattuna tällaiset noin 6 000 pullon julkaisuerät eivät ole erityisen suuria.

Mutta hinta on ollut sen verran kova, ettei näitä ole käsistä viety. Etenkin, kun esimerkiksi käytetyt tynnyrit ovat tätä nykyä hämärän peitossa.

Talisker 25 yo 2012 Edition

(45,8%, OB, 1987*–2012, 6318 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja hunajaisen makea, miedon turvesavuinen ja mentholinen. Mineraalinen ja sitruksinen merellisyys on hyvin esillä. Omenaa, vaniljaa, pehmeää eucalyptusta, hiukan anista. Pieni salmiakin vivahde taustalla. Tammi tuntuu varsin reippaana. Vesilisä availee minttua ja heinäisyyttä.

Maku: Makea ja kevyen öljyinen. Todella rauhallinen, mineraalinen ja miedon turvesavuinen. Hiukan liiankin pehmeä? Tiettyä potkua kyllä nyt puuttuu, pippuri on kateissa. Merellistä, suolaista ja sitruksista puolta kyllä riittää. Suutuntuma on keskitäyteläinen, runko hieman ponneton. Tammi on aktiivisena pinnassa, omenaa ja toffeen makeutta riittää. Jälkimaku nostattaa jälleen mentholin ja mineraalisuuden pintaan, vihdoin myös pippuri tulee esiin. Hunajainen ja makean omenainen perusmaku säilyy kuitenkin loppuun asti. Tammea, paahteisuutta, sitruunaa, pientä karvautta. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo karvautta.

Arvio: Nyt kohtasin tähän mennessä heikoimman Taliskerin 25-vuotiaan. Toki kyseessä on oikein hyvä ja helposti juotava viski, jonka perusmausta pidän edelleen erittäin paljon, mutta kaikki loisto puuttuu. Missä pippuri ja potku, missä särmä ja syvyys? Tuli sellainen tunne, että tämän jälkeen tislaamon piti tehdä vuoden 2013 julkaisusta revanssi, jotta saatiin taas homma oikeille raiteille. Tämä on jo hyvin lähellä Taliskerin sinänsä ihan hyvää 18-vuotiasta, mutta erittäin kaukana parhaista 25-vuotiasta. 89/100

Speyside Region 44 yo 1973/2017, Archives 49,4%

Maistelussa ikivanha Speyside-viski Whiskybasen Archives-sarjasta. Voltit ovat ikään nähden lupaavasti korkealla, joten tynnyrin luulisi olleen hyvä.

Speyside Region 44 yo 1973/2017, Archives

(49,4%, Archives, Echinoderms for Australia, 3/1973–11/2017, Cask No. 160000001, Sherry Butt, 348 bts., 70 cl)

Tuoksu: Uskomattoman intensiivinen ja runsas. Banaania, tuoretta aprikoosia, viinirypäleitä, kiiviä, päärynää, vaniljaa. Hunajainen ja mehiläisvahainen makeus. Kuiva tammi leijuu kaiken yllä. Kookosmaitoa, mangoa, sitruksisuutta, hiukan anista. Wow. Vesilisä availee minttua ja pientä lakritsia.

Maku: Erittäin hedelmäinen ja vaikuttava. Banaani ja vanilja, kookoskerma ja aprikoosi ovat voimakkaasti pinnassa. Mausteinen ja intensiivinen kokonaisuus. Hunajaa, mehiläisvahaa, hapokkuutta. Keskitäyteläinen suutuntuma, tammi tuntuu aktiivisempana kuin tuoksussa. Kookosta ja vaniljajäätelöä riittää. Viinirypäleitä ja päärynää samoin. Jälkimaku on runsaan päärynäinen, banaaninen ja mausteinen. Tammi on edelleen varsin aktiivista ja pippuri pinnassa. Mentholia, sitruksisuutta, vähitellen vapautuvaa hedelmäsiirappista makeutta. Erittäin pitkä finaali. Vesilisä tuo hiukan tummaa yrttisyyttä, lakritsia ja mustaa teetä mukaan.

Arvio: Vaikuttava ja ikäänsä nähden todella ekspressiivinen hedelmäpommi. Pelkän tuoksun perusteella olisi voinut saada vielä korkeammatkin pisteet. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 92/100.

Glen Scotia Victoriana 51,5%

Glen Scotia julkaisi tällaisen NAS-viskin osana isompaa uudistusta vuonna 2015. Tämä Victoriana päättää kolmen miniatyyrin setin tarjoaman maistelukimaran.

Odotukset ovat todella alhaalla, koska sekä Double Cask että 15 yo jäivät kokonaisuuksina vaatimattomiksi. Ja täytyy kuitenkin muistaa, että olen kohdannut myös erinomaisia Glen Scotian viskejä ennen tätä, joten tisleessä ei lähtökohtaisesti pitäisi olla mitään vialla.

Glen Scotia Victoriana

(51,5%, OB, NAS, +/- 2016, Charred Oak Casks, 5 cl miniature)

Tuoksu: Rusinainen ja hiukan hapan. Jugurttia ja musteisuutta, piparkakkua, suolaisuutta. Likainen vivahde, paahtoleipää, miellyttävää pölyisyyttä. Suolapähkinää, pihkaa, havuja, miellyttävä tammi. Pientä kahvisuutta, kuivattua luumua ja aprikoosia. Ei huono ollenkaan. Vesilisä avaa miellyttävää mentholia.

Maku: Rusinaa, suklaata, sitrushedelmää ja kahvia. Varsin runsas kattaus, hiukan happamalla ja likaisella kierteellä, kuten Glen Scotiaan kuuluu. Suolapähkinä ja piparkakku ovat mukana, samoin jugurttirusinat ja kuivattu aprikoosi. Keskitäyteläinen suutuntuma on varsin mukavassa balanssissa. Havuja, paahteisuutta, karvasta pihkaisuutta, tanniineja, inkivääriä, pientä pippuria. Jälkimaku on paahteinen ja tanniininen, todella tamminen ja reippaan mausteinen. Rusinaa, suklaisuutta, sitruksisuutta, nahkaa, kahvia, mustetta. Suolainen ja likainen vivahde säilyy vahvana. Keskipitkä finaali. Vesilisä availee pölyisiä ja tomusokerisia piirteitä.

Arvio: Tässä sarjassa selvä voittaja. Varsin omalaatuinen kokonaisuus, jossa on paljon sellaista, mistä ottaa kiinni. Hiukan outo viski tämäkin on, mutta se nyt kuuluu asiaan, kun Glen Scotiasta puhutaan. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 72/100. Whiskynotes 84/100.

Glen Scotia 15 yo 46%

Glen Scotian kolmen viskin miniatyyrisetin maistelu jatkuu sen ainoalla ikämerkityllä viskillä. Tislaamohan pisti etikettinsä jälleen uusiksi vuonna 2015 vain kahden vuoden yrittämisen jälkeen.

Kieltämättä tuo kaksi vuotta käytössä ollut etikettityyli oli yksi hirveimmistä, mitä muistan viskipulloissa suurin piirtein koskaan nähneeni. Nämä uudet ovat jo ihan siedettävät.

Eilinen Double Cask ei vielä vakuuttanut, mutta toivotaan, että tämä toimisi hiukan paremmin.

Glen Scotia 15 yo

(46%, OB, +/- 2016, American Oak Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Makea ja kanelinen, tamminen ja vaniljainen. Ruohoisuutta, puuromaisuutta, happamia sävyjä. Hiukan rusinaa, pähkinää ja kookosta. Jokin likaisen rasvainen vivahde tässäkin on, mutta kovin häröily on kurissa. Hedelmäkakkua, aprikoosia, omenaa. Vesilisä avaa kanervaisia ja havuisia sivuääniä rutkasti.

Maku: Pehmeä, likainen ja sekava. Todella outo suorastaan. Metallinen ja havuinen puoli ottaa mittaa hedelmäisestä rasvaisuudesta. Rusinaa, tammea, vaniljaa, happamuutta. Suutuntuma on melko kevyt ja runko antaa herkästi periksi. Toffeeta, tohtoroitua puuta, märkää turvetta. Mausteisuutta, kanelia ja maustepippuria. Kuivattuja hedelmiä. Jälkimaku on mausteinen ja pureva, rujon tamminen ja ruohoinen. Likaisuutta, sekavuutta ja pippuria riittää. Öljyinen ja karamellinen puoli tulee pintaan. Hiukan vaatimaton kokonaisuus. Finaali on lopulta melko lyhyt. Vesilisä korostaa ruohoisia ja heinäisiä piirteitä.

Arvio: Ei säväytä juuri enempää kuin Double Cask. Kovasti on sekava ja sotkuinen viski. Tietyistä piirteistä on toki myös helppo pitää, mutta kokonaisuutena tämäkään ei aivan toimi. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100.

Glen Scotia Double Cask 46%

Maistelussa on tällä viikolla Campbeltownin vähälle huomiolle jääneen Glen Scotian miniatyyrisetti, jossa on tislaamon kolme verraten uutta core rangen tuotetta.

Tällaisen entry level -viskin tislaamo lanseerasi vuonna 2015. Tietysti ikämerkintä on jätetty pois. Toimikoon tämä kuitenkin johdantona tislaamon nykytyyliin.

Glen Scotia Double Cask

(46%, OB, NAS, +/- 2016, 1st Fill Bourbon & Pedro Ximénez Sherry Casks, 5 cl miniature)

Tuoksu: Metallinen ja hyvin erikoinen, todella palanut. Tuoretta katajaa, raakaa lihaa, hapanta tummaa olutta. Märkää lehtikasaa, kypsiä omenia. Hiukan keksimäistä vivahdetta, vaniljaa, pientä puuromaisuutta. Toffeekarkkia, suolaa, hapokkuutta. Kuparipannua. Vesilisä tuo toffeefudgen vahvasti pintaan.

Maku: Siirappinen ja suolainen, viininen ja puuromainen. Paljon kaikkea, ei juhli tasapainollaan. Rusinaa, kypsää omenaa, edelleen palanutta puuta ja lihaisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen, balanssi karkailee. Kermatoffeeeta, vaniljaa. Jonkin verran pahvisia ja vegetaalisia piirteitä. Metallisuutta, happamuutta, erikoista eksoottista mausteisuutta. Jälkimaku on rusinainen, siirappinen ja lievästi erikoinen. Metallisuus ja palanut puu tuntuvat edelleen voimakkaina. Toffeeta, sitruksisuutta, pientä pippuria. Omenaa, persikkaa, puuroa, jotain likaisuutta ja rasvaisuutta loppuun asti. Melko lyhyt finaali. Vesilisä tuo lähinnä kitkeryyttä.

Arvio: Varsin erikoinen viski kaikin puolin. Kummallisuuksien kerhoon kertaheitolla. 79/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100. Whiskynotes 80/100.

Uisge 2019

Vanhalla ylioppilastalolla tuttuun tapaan järjestetty Uisge-viskifestivaali osui tänä vuonna perjantaihin ja lauantaihin 8.–9.2.2019. Omalta kohdaltani seitsemäs peräkkäinen Uisge rajoittui jälleen pelkkään perjantai-iltaan. Sen takia tapahtumasta piti ottaa kerralla kaikki irti.

Olin ystäväni kanssa rakentanut sellaisen konseptin, että päätimme ottaa takaisin joululomalla pitämättä jääneen Pikkulintu-illan. Sen takia Seamchip-korttien lataamisen jälkeen kävelimme suoraan Pikkulinnun tiskille Markku Ristevirran käsiin.

Muistelin Markulle, että Uisge 2015:n omalta kohdaltani paras viski oli lopulta Macallan 14 yo 1989/2003 Exceptional Single Cask 5. Sen takia tämän festivaalin avausviskinä oli puhtaalla suulla ehdottomasti Macallan 21 yo 1980/2002 Exceptional Single Cask 3, 51%. Viski ei todella pettänyt. Sen verran päätin nostaa tasoani edellisistä Uisgeista, että kirjoitin ajatuksella nuotit ensimmäisistä nautituista viskeistä, koska niihin oli päätetty panostaa.

Macallanin jälkeen vuorossa oli Markun suosituksesta Highland Park 40 yo 1967/2007, John Scott’s 47,1%, joka ylitti jopa tuon loistavan Macallanin. Hiljaiseksi veti näiden viskien ääressä: totesimme ystäväni kanssa, että tällaisten elämysten takia viskiharrastusta haluaa jatkaa. Olen maistanut tähän mennessä pian 1 400 viskiä, ja niiden joukossa tämä Highland Park ylsi Top 30:een. Askartelin viskin kanssa todella pitkään sivuhuoneessa, maailma katosi ympäriltä.

Kahden herkän sherryherkun jälkeen päätöksenä oli vaihtaa tyylilajia. Otimme Lagavulinin 21-vuotiaat vierekkäisiin laseihin. Maistoin siis itse Lagavulin 21 yo 1991/2012, 52%:n nyt ensimmäistä kertaa, aiempi 1985 oli selvästi tutumpi. ”Toinen on kunnon kaksinokkainen kilpa-auto ja toinen kovalla väännöllä varustettu automaatti, loistavia molemmat”, Markku sanoi.

Markun arvio osui hyvin kohdalleen. Olin todella yllättynyt, miten erilaisia viskejä nämä kaksi olivat. Vanha 21-vuotias oli ääretön sherryjyrä, joka ampui täydeltä laidalta välittömästi, ruuti kärysi ja savumakkara paistui. Uusi 21-vuotias oli selvästi mineraalisempi ja mausteisempi, laaja-alaisempi kokonaisuus. Olen menettänyt vanhalle versiolle sydämeni jo vuosia sitten, joten valinta olisi selvä, mutta hienoa oli päästä maistamaan molemmat rinnakkain.

Viimeisenä Pikkulinnun tiskin extravaganzassa oli vuorossa Ardbeg 21 yo 1979/2001 Committee Reserve 56,3%. Muistan katselleeni sitä Pikkulinnun hyllyssä vuosien ajan, mutta nyt tuli voimakas tunne siitä, että se pitää maistaa. Vain siinä olisi riittävästi vääntöä Lagavulin-kaksikon jälkeen. Upea lääkemäisyys ja jodi veivät välittömästi menneisiin aikoihin. Siihen oli hyvä päättää Pikkulinnun hyllyjen tuhoaminen.

Pikkulintu-rupeaman jälkeen tuli kierreltyä tiskejä, katseltua valikoimia ja puhalleltua neljän huippuviskin jälkeen. Siinä kohtaa oli myös sopiva hetki käydä syömässä. Nautimme jälleen Uisge-buffetin ravintolan puolella. Tänä vuonna kattaus oli edellisvuosia onnistuneempi, koska aiolin kaltaisia ylilyöntejä ei ollut eikä pääruokakaan ollut liian raskas. Broilerfilee ja couscous-höystö maistuivat hyvin.

Päivällisen jälkeen olimme valmiit tastingiin, joka oli ainoana varattu tämän vuoden tarjonnasta. Olimme ostaneet liput Dramfooliin, joka pidettiin yläkerran isossa Musiikkisalissa. Muilta osin tasting-tarjonta ei tänä vuonna täysin puhutellut, ja parhaat olivat muutenkin vasta lauantaina. Dramfoolin kattaus tuntui kuitenkin sopivan överiltä ja erilaiselta, joten sinne päätettiin mennä.

Dramfool-tastingin vetäjänä oli tämän skotlantilaisen yksityisen pullotusyhtiön perustaja Bruce Farquhar. Bruce kertoili yrityksestään ja filosofiastaan. Hän vakuutti ostavansa vain viskejä, joista itse pitää. Siinä mielessä Bruce laittoi siis itsensä tässä likoon.

Ensimmäisenä maistelussa oli Bowmore 21 yo 1996/2018, Dramfool 52,9%. Viski oli kypsynyt bourbon hogsheadissa eikä ensikosketuksella muistuttanut Bowmorea kuin korkeintaan etäisesti. Kokonaisuus oli jotenkin erittäin paljas, ruohoinen ja mieto, eikä oikein miltään osin Bowmoren kovassa ytimessä. Odotukset olivat tuota viskiä kohtaan kuitenkin koko tastingin korkeimmat. Tällä kertaa tyydyimme käyttämään tästä Bowmoresta kohteliasta ilmaisua ”mielenkiintoinen”.

Toisena viskinä on Caol Ila 10 yo 2008, Dramfool 58,7%, joka pullotetaan Brucen mukaan lähiaikoina. Kyse oli siis cask samplesta, joka oli peräisin bourbontynnyristä. Tuoksu oli silkkaa mäntysuopaa ja havunneulasia. Myös maussa oli mäntysuopainen vivahde kaiken hiilisavun ja vegetaalisen turpeisuuden keskellä. Vaniljainen perusvire muistutti, että varsin nuoresta savuviskistä on edelleen kyse.

Bruce kertoi, ettei Dramfool saa käyttää Caol Ilan tuotemerkkiä, joten hän on rekisteröinyt sitä varten Cola Ali -nimen. Lähiaikoina siihen pitäisi tulla kuulemma vahvistus, että se on lopultakin hänen. Kolmas viski maistelussa olikin Cola Ali Too (Caol Ila) 10 yo, Dramfool 57,5%. Kyseessä oli siis 10-vuotias viski, jota oli finistelty kaksi vuotta olorosossa. Viskinä se oli erittäin kerrostunut ja haastava. Meillä se osui edelleen kategoriaan ”mielenkiintoinen”.

Neljäntenä maistelussa on sherryinen Bruichladdich 9 yo 2006/2016, Dramfool 58,2%. Väri oli todella punainen. Viskinä se oli siihen mennessä tastingista maistetuista aivan ylivoimainen.

Tuoksu oli todella sherryinen ja mentholinen, appelsiininen, rusinainen, yrttinen ja havuinen. Ytimessä oli runsaasti suklaata ja luumua, mutta silti kokonaisuutta kannatteli tietty raikkaus. Maussa vahva sherry ja raikas hedelmäisyys pääsivät kunnolla irti. Kohtalaisen pitkä jälkimaku paljasti lopulta pieniä rikkisiäkin sävyjä.

Viidentenä ja viimeisenä maisteluun pääsi Octomore 6 yo 2011/2018, Dramfool 62%. Ex-bourbonissa kypsynyt viski ei tuntunut aluksi olevan ollenkaan Octomoren tyyliä. Enemmänkin se oli erittäin vaniljainen ja vegetaalinen, ei missään mielessä Octomorelle tyypillisen ”liquid smoke” -tyylin manifestaatio. Popcornia ja makeaa rasvaisuutta riitti.

Tämän Octomoren fenolitaso oli Brucen mukaan 150 ppm, mutta se ei tuntunut ihan siltäkään. Tällaiselle viskillä Bruichladdich olisi taatusti hävinnyt kilpajuoksun savuisemmasta viskistä aikanaan Ardbegille, joka urheili Supernovallaan. Toisaalta Bruce kehui Octomoren nimeä, koska sitä on paljon helpompi myydä Euroopassa kuin Bruichladdichia. Bruce arveli, että sen takia Jurakin menee sujuvammin kaupaksi, koska sillä on niin helppo nimi. Tämä on varmasti ihan totta.

Tastingin jälkeen savua tuli kyllä korvistakin. Saimme tastingista siis juuri sen, mitä lähdimme hakemaankin: erilaisia ja erikoisia viskielämyksiä. Kävimme vielä jututtamassa Brucea, kun muu väki oli jo pääosin lähtenyt alakerran tiskejä kohti. Varsin haastavalta kyllä vaikutti tällaisen yksityisen pullottajan pyörittäminen yhden miehen voimin. Siinä pitää aika monta laatikkoa viskiä myydä, ennen kuin saa leivän pöytään. Työntekijöiden palkkaaminen vaatisi jo jonkinlaista massatuotantoa. Arvostuksemme pieniä yksityisiä pullottajia kohtaan kasvoi entisestään tämän keskustelun myötä.

Tastingin jälkeen pidettiin kunnon huilitauko. Oli hiukan takki tyhjä työviikon päälle, ja aisteja oli ylikuormitettu jo muutama tunti. Tauon jälkeen halusin vielä maistaa yhden viskin oikein ajatuksella, ennen kuin vaihtaisin täysin vapaalle. Tuo viski oli Springbank 9 yo 2009/2018 Local Barley 57,7%. Olin maistanut ne kolme aiempaa, sen kolmososan itse asiassa aivan äskettäin, joten vertailukohdat olivat tuoreina mielessä. Pakko kyllä sanoa, että tässäkin sarjassa on sama piirre kuin monessa muussakin viskisarjassa: avausviski on ollut paras. Täysin ei tämä uusi Local Barley siis kolahtanut, vaikka käytin sen parissa paljon aikaa.

Kun niin sanottu virallinen osuus oli hoidettu, teki mieli maistella kaikkea ihan muuta. Nantou Omar Mandarin Liqueur Cask 55% oli aivan päätön viski, se jäi välittömästi mieleen totaalisen mandariinisena tuotteena. Oli todella mielenkiintoista muutenkin päästä kokeilemaan näitä Omar-pullotteita, kun ainoa kokemus Taiwanista on ollut tähän mennessä Kavalan. Omarin jälkeen tuli maisteltua täysin kokeellinen Compass Box Stranger & Stranger 46%, joka ei itse asiassa ole viskiä lainkaan. Siihen on tipautettu yhden prosentin verran 18 kuukautta kypsynyttä jyväviskitislettä. Muilta osin kokonaisuus koostui 17–22-vuotiaista mallasviskeistä, jotka olivat peräisin Glenlossien, Glen Elginin ja Linkwoodin tislaamoista. Kokonaisuus oli varsin onnistunut. Äidyimme sen seurauksena kehumaan John Glaseria oikein olan takaa.

Kotimaisista viskeistä mieleen jäi Valamo 3 yo Peated New Oak 58,5%. Turpeinen new oak oli melkoisen överi ratkaisu, mutta puhutteli jälleen. Vain kolmevuotiaaksi viski oli kyllä häiriintyneen väristä. Maku oli voimakas ja omalaatuinen, vaikka jostain syystä yhä kaipaankin alkuperäisten Valamon tislaimien tuottamaa pulla-aromia.

Valamon jälkeen eksyimme hetkeksi jopa bourbonhyllylle, mitä voi pitää jo täytenä hillittömyytenä. Lopuksi tuli vielä maisteltua muutamia uudempia skotlantilaisia mallasviskejä, mutta mikään ei sieltä oikein noussut ylitse muiden. Siinä vaiheessa alkoi myös suu olla jo täysin käsitelty. Maistettua tuli myös Vääksyssä sijaitsevan Kanavan Panimon Uisge-teemaolut Celtic Gose 4,7%. Sour oli itsessään ihan maukasta mutta kovin ilmeistä viskitynnyrin vivahdetta en sieltä silti löytänyt.

Pitkin iltaa tuli tietysti tavattua paljon tuttuja ja vaihdettua kuulumisia pitkin poikin. Mukavaa oli jälleen kerran, lämmin kiitos järjestäjille ja kaikille tapahtuman eteen vaivaa nähneille. Toivottavasti tapaamme Uisgessa myös ensi vuonna.

Lue myös muiden bloggaajien raportteja Uisgesta: Kertomuksia savuista, Finwhisky (Ennakko).

Springbank 9 yo 2009/2018 Local Barley 57,7%

Springbankin uusi Local Barley tuli vastaan Uisgessa. Olin sen jo etukäteen merkinnyt vihkoonkin, kun maistelin äskettäin tätä edeltäneen Local Barley 2017:n.

Sarja on ollut sen verran laadukas, että odotukset olivat jälleen korkealla. Käytetty ohralajike on ollut tällä kertaa Opticia.

Springbank 9 yo 2009/2018 Local Barley

(57,7%, OB, 7/2009–10/2018, 80% Bourbon & 20% Sherry Casks, 9700 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rasvainen ja hiukan mineraalinen. Maltaisuus tuntuu voimakkaana ja jossain määrin aamiaismuromaisena. Hunajaisuutta, briossia, tiettyä merellisyyttä ja bourbonhenkistä hedelmäisyyttä. Mandariinia, omenaa, yrttisyyttä. Myös rusinainen sherryisyys tulee taustalta esiin. Varsin miellyttävä kokonaisuus.

Maku: Rasvainen ja painava. Luumulikööriä, merellisyyttä, mineraalisuutta. Hiukan turvettakin tulee esiin. Melko täyteläinen suutuntuma kaikessa öljyssään, viskositeettia riittää. Tammi ja maltaisuus ovat sen verran paljaina esillä, että suussa tämä tuntuu tuoksuaan nuoremmalta. Jälkimaku on lopulta varsin makea, mineraalinen, hapokas ja ruohoinen. Edelleen luumua, omenaa, mandariinia ja tiettyä imelyyttä, jota likainen rasvaisuus haastaa. Keskipitkä finaali.

Arvio: Pätevän öljyinen ja klassisen mineraalinen Springbank, mutta kaikilta osin nämä nuorekkaat elementit eivät silti täysin puhuttele. Näiden uusien Local Barley -julkaisujen ykkönen on edelleen se ykkönen86/100

Ardbeg 21 yo 1979/2001 Committee Reserve 56,3%

Uisgessa löytyi Pikkulinnun tiskiltä viski, jota olen katsellut Puotilassa hyllyssä useiden vuosien ajan. Nyt tuli sellainen tunne, että se pitää maistaa.

Ardbeg 21 yo 1979/2001 Committee Reserve

(56,3%, OB, 1979–2001, Committee Reserve, 2500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Syvän savuinen, tervalakritsinen, öljyinen ja upean lääkemäinen. Jodia, suolaa, kamferia. Mausteisuutta, hiukan paahdettua pähkinää, kahvisuutta, merellisyyttä, heinää, merilevää. Mielenkiintoinen marjaisuus taustalla, mustaherukan lehtiä ja yskänpastilleja. Pieni rommirusinaisuus tuo makeutta.

Maku: Savuinen, tervainen, mineraalinen ja erittäin runsas. Todella voimakas lääkemäisyys ja muhkea turpeisuus. Suutuntuma on melko öljyinen ja räjähtävän mausteinen. Viskositeetti on tapissa. Viinikumista makeutta, sitruunaisuutta, hiukan omenaa, kirpeitä yrttejä, salmiakkijauhetta. Taivaallinen kokonaisuus. Jälkimaku puskee yskänlääkettä ja tervaa kaikista tuuteista. Savua, lakritsia, hapokkuutta, pippuria. Jodia, suolaa, kirpeyttä, sitruksisuutta. Pitkä finaali on silkkaa nautiskelua.

Arvio: Erittäin hyvä vanhan liiton Ardbeg. Aiheuttaa tiettyä haikeutta, ehdottomasti. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100.

Lagavulin 21 yo 1991/2012, 52%

Maistoin Uisgessa Pikkulinnun tiskillä ystäväni kanssa rinnakkain vanhemman ja uudemman Lagavulinin 21-vuotiaan. Vanhemman 1985-pullotteen olen päässyt maistamaan parikin kertaa aiemmin, mutta tämä 1991-pullote oli tähän mennessä vain pitkällisen haaveilun kohde. Nyt maistoimme ne kummatkin rinnakkain.

Lagavulin 21 yo 1991/2012

(52%, OB, 1991–2012, First Fill Ex-Sherry European Oak Casks, 70 cl)

Tuoksu: Tervainen ja mineraalinen. Komea savuisuus, merellisyys ja suolaisuus. Ei ollenkaan niin sherryinen kuin 1985-julkaisu, vaan liikkuu elegantin mausteisuuden rekisterissä. Pihkaa, öljyä, minttua, kamferia. Hiukan rusinaa, luumua, paahtunutta puuta, tupakkaisuutta. Erittäin tasapainoinen ja tyylikäs, mutta monella tapaa hyvin erilainen kuin verrokkinsa.

Maku: Savuinen, tervainen ja mineraalinen. Mahtava voima ja vääntö, pippuria ja vahaisuutta vaikka muille jakaa. Öljyinen ja painava suutuntuma, sherryinen hedelmäisyys soi lavealla rekisterillä. Tupakkaa, pähkinäistä karvautta, marjaisuutta, inkivääriä, luumua, kuivakkaa tammisuutta. Merellisyyttä, heinää, merilevää, poltettua sokeria, kuivaa lihaisuutta. Jälkimaku on hedelmäinen, savuinen ja mineraalinen. Tervaa, salmiakkia, hapokkuutta. Merellisyyttä, hiukan bensaisuutta, merilevää. Tammi kuivuu pitkällisesti ja mausteisesti. Savumakkaraa, pippuria, kahvisuutta. Erittäin pitkä, uljas finaali.

Arvio: Kaikin puolin aivan loistava Lagavulin. Rehellisyyden nimessä ei kuitenkaan pärjää suuruudessa 1985-pullotteelle, vaan edustaa enemmänkin tyylikästä tasapainoisuutta ja laveaa rekisteriä. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100.

Highland Park 40 yo 1967/2007, John Scott’s 47,1%

Markku Ristevirran suosituksesta Macallan 21 yo 1980/2002 Exceptional Single Cask 3:n jälkeen Uisgessa piti maistaa vielä tämäkin.

Highland Park 40 yo 1967/2007, John Scott’s

(47,1%, John Scott’s, 1967–2007, Cask No. 6687, 168 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja runsas. Hunajaa, kanervaisuutta, herkkää vahaisuutta. Vanhan sherryn tummia, hiukan konjakkimaisia piirteitä. Puuvahaa, pihkaa, metisyyttä. Hyvin lähellä ikivanhojen Glenfarclasien tyyliä. Sikaria, yrttisyyttä, hilloisuutta, kahvia, karamellisuutta. Silti myös raikkaita estereitä, granaattiomenaa, passionhedelmää, rusinaa, luumua. Fantastinen kuiva tammi kannattelee kokonaisuutta.

Maku: Taivaallinen sherry! Kanervahunajaa, herkkää tammea, metisyyttä, kovia toffeekarkkeja. Täyteläinen, silkkisen pehmeä suutuntuma. Kaakaota, suklaata, kahvia, pippurisuutta, sikaria, tarte tatinia. Turvesavua taustalla, hiukan ruutisuutta. Todella tummaa sherryä, mutta kokonaisuus on silti upeasti auki. Jälkimaku on sherryinen ja suklainen, metinen ja kuivan tamminen. Luumuhilloa, karamellia, yrttisyyttä. Fantastinen. Rusinaa, hunajaa, pientä havuisuutta, pihkaa, turvesavua. Tammi kuivuu huikean nautittavasti. Erittäin pitkä finaali.

Arvio: Loistelias Highland Park. Tämä oli lopulta itselleni Uisge 2019:n ehdoton tähtihetki. 94/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.