Matka Skotlantiin 2026: Päivä 3 – Glenallachie

The Craigellachie Hotel on eräänlainen Speysiden valtionhotelli. Aivan uskomaton paikka, täynnä sokkeloita ja erkkereitä, saleja ja portaikkoja. Pääsimme sinne perjantaina 18. syyskuuta puolenpäivän tienoissa paikallisbussilla 36 suoraan Elginistä. Takana oli jo kaksi täyttä matkapäivää. Ensin oli nähty Highland Park kaukana Orkneyn saarella. Sieltä oli tultu Old Pulteneyn kautta Invernessiin seuraavana päivänä.

Bussimatkalla Elginistä Craigellachieen nähtiin useita tislaamoita vilaukselta. Yhden takana mietittiin, mikähän se mahtaa olla. No Benkkuhan se! Bussi kääntyi BenRiachin kulmalta takaisin päätielle. Kumpikin ajatteli, että sinne täytyy nyt kyllä jollain ilveellä päästä. Olimme käyneet BenRiachilla kattavalla kierroksella vuonna 2013, siis kolmetoista vuotta aiemmin, ja olleet vannoutuneita faneja viimeistään siitä saakka.

The Craigellachie Hotelissa veimme kamppeet säilöön ja lähdimme heti eteenpäin kohti Aberlourin kylää. Craigellachie Garage -nimisen bussipysäkin piti Google Mapsin mukaan sijaita hotellin ylänurkalla, mutta siinä ei näkynyt mitään. Päätimme silti ottaa riskin, koska kävelymatka hotellilta Aberlourin kylään olisi ollut luokkaa kolme varttia. Sinne olisi toki mennyt vanha junaradan pohja, jota olisi voitu kävellä, mutta sitä ei vielä tiedetty – maantien kapealla pientareella kävely ei napannut. Bussi tuli melkein ajallaan ja suostui jopa pysähtymään vaarallisessa mutkassa. Kuski otti meidät kyytiin mutta sanoi, että vanha pysäkki oli poistettu käytöstä ja toimiva pysäkki löytyisi mäen päältä.

Äkisti olimme Aberlourin kylässä. Tutkimme ruokapaikkavaihtoehtoja ja päädyimme Aberlour Hotelin pubiin. Syötiin siinä paksut cullen skinkit ja tuhdit caesarsalaatit. Hyvältä maistui ja kallista oli. Ruokailun jälkeen teimme pienen kävelyn Spey-joen rannassa ja menimme kahville The Mash Tuniin.

Pakkohan siellä oli viskitkin juoda espresson perään, vaikka paikan törkyinen hintataso oli ennalta tiedossa. Glendronach 11 yo 2014/2026 Cask #259, 58,6% oli käsin pullotettua ja maksoi aika monta kymppiä, mutta nautimme joka hetkestä. Paikka oli kiistatta pirun hieno. Posh. Glenfarclas-kaapin dramien hinnat olivat täysin pöyristyttävät, sinne ei menty kajoamaan.

The Mash Tunista käveltiin kivassa kelissä Glenallachien tislaamolle kukkulan toiselle puolelle. Runsaan parinkymmenen minuutin jälkeen tislaamo tuli äkisti näkyviin. Billy Walker oli pannut paikan hienoon iskuun, kaikki näytti maalatulta ja puunatulta. Kun päästiin ovesta sisään, ulkona alkoi sataa rankasti.

Kierroksen liput löytyivät systeemistä ja sain korjattua mokani vain yhden Extra Flightin hankinnasta 20 punnalla. Se raha kannatti todella maksaa, koska 25 punnan hintaisen peruskierroksen jälkeen osallistujille oli katettu vain perusviskit. Toisaalta kierrokselle tulleet saksalaiset ottivatkin mieluummin oluet niiden viskien jälkeen.

Kierroksen veti rennosti esiintynyt Steve, joka pääsi varsin kovaan vauhtiin jutuissaan, kun kierros eteni. Saatiin käytännössä siis normirundi ja vähän tynnyrien haistelua takapihalla. Tislaamolla pyörivä naapuritalon kissa teki tuttavuutta. New makea ei päästy täälläkään maistamaan.

Kierroksen lopuksi meille oli katettu kolme viskiä ison pöydän ääreen. Saatiin 12-vuotias ja 15-vuotias perustuote maistoon ja niiden lisäksi 9-vuotias finokypsytys. Tisle tuntui edelleen hiukan ohuelta eikä perusrange herättänyt tunteita. Sen jälkeen saimme hakea omat extrana ostetut lärvilautamme tiskiltä ja siirtyä olennaisen ääreen.

Extrana saatiin eteen tosiaan neljä vähän järeämpää viskiä. Glenallachie 14 yo 2012/2026 Bourbon Cask 62,8% oli varsin maltainen ja vaniljainen tapaus, joka ei vieläkään herättänyt suuria tunteita. Sen sijaan Glenallachie 17 yo 2009/2026 Mizunara Virgin Oak Finish 62,8% oli heti aivan uudella tasolla ja itse asiassa koko setin paras viski.

Kolmas oli tislaamokaupassa pullotettavaksi tarjottu Glenallachie 13 yo 2013/2026 Pedro Ximénez Sherry Hogshead 60%, joka maistui minulle niin hyvin, että päädyin sen myös pullottamaan. Toinen tislaamokaupan tynnyri oli Meikle Tòir 7 yo 2019/2026 Pedro Ximénez Sherry Hogshead 60,3%, joka oli melkoisen härski savuviski. Sen pullottamistakin mietittiin, mutta ystäväni päätyi lopulta ottamaan sen sijaan kotiin Mizunaran. Niitä löytää kuitenkin nykyään enää niin harvoin mistään.

Pieni harmi koettiin, että tislaamon baari meni kiinni jo puoli viideltä ja viimeiset tilkat piti hoitaa vauhdilla pois. Tislaamokauppakin oli menossa kiinni, joten pullotus ja hankinnat piti hoitaa ripeästi. Onneksi sade lakkasi, kun kävelimme takaisin Aberlouriin. Missasimme niukasti bussin, joten menimme tutustumaan The Speyside Whisky Shopiin. Kävi valtava tuuri, koska siellä oli hyllyssä sekä Dalwhinnie 12 yo The Manager’s Dram 57,5% että Strathmill 15 yo The Manager’s Dram 53,5%, jotka saatiin maistaa asevelihintaan. Viskimukien jälkeen käveltiin hymyssä suin seuraavaan bussiin.

Hotelliin päästiin kirjautumaan ketterästi ja viskibaarin vieressä sijainnut huoneemme teki heti vaikutuksen. Hotelliyö täällä oli koko reissun ehdottomasti kallein, mutta pakko todeta, että kokonaiselämys oli kyllä jokaisen punnan arvoinen. Kävimme myös välittömästi katsomassa seinän takana sijainneen Quaich-viskibaarin, jossa valikoima oli laaja eikä hinnoissa ollut varsinaisesti kattoa. Pyrkimykseni maistaa 43-vuotiasta Ladyburnia kariutui noin 300 punnan hintaan dramilta. Päädyimme sen sijaan taas Pultikkaan. Old Pulteney 2006/2024 Cask #1911, 54,6% oli oivallinen bourbonkypsytys ja sopiva drami ennen illan ateriaa.

Alakerran Spey Innistä oli pöytä varattuna kello 18.30, koska hotelli oli ollut minuun etukäteen yhteydessä ja kehottanut tekemään varuiksi varauksen. Se olikin fiksua, koska en tiedä, mihin olisimme menneet, jos paikka olisi ollut täynnä. Hotellissa olisi ollut myös fine dining -ravintola, mutta sen seitsemän ruokalajin illallinen olisi ollut meille ehkä liikaa. Nyt saatiin erinomaista pubiruokaa. Pääruokana syömäni uljas Mulles Frites jää ehdottomasti aikakirjoihin.

Pubista mentiin takaisin viskibaariin ja ruvettiin tilailemaan viskejä. Onneksi järki säilyi loppuun asti eikä kajottu Clynelishin Manager’s Dramiin tai siihen Ladyburniin. Nautimme useammankin mielenkiintoisen dramin ja fiilistelimme paikkaa ja nuoren baarimikon erinomaista playlistiä. Pulloja ja viskilasillisia tuli suoraan pöytään, tunnelmoitiin koko rahalla nojatuoleissamme. Perjantai saatiin tyylikkäästi pakettiin. Lauantaina olisi viimeinen tislaamopäivä, heti aamulla The Balvenielle ja iltapäiväksi vielä Aberlourin tislaamolle. Illaksi oli buukattu paluu Aberdeeniin.

Matka Skotlantiin 2026: Päivä 2 – Old Pulteney

Pultikka. Pultsari. Old Pulteneyn viskillä on monta nimeä, eikä se kaikille sovi. On joillekin kitkerää, ei maistu. Me ystäväni kanssa olemme sen sijaan vähitellen kasvaneet tislaamon tuotannon fanipojiksi. Rakkaus taisi alkaa aikanaan huikeasta Old Pulteney 21 yo 46% -pullotteesta ja syveni siitä vanhojen vintagepullojen kautta laajemmalle. Nykyään etenkin uudet sherryiset single caskit ovat mielestäni olleet aivan ensiluokkaista tavaraa.

Syyskuun 2026 Skotlannin-matkamme toinen varsinainen tislaamopäivä oli rakennettu Old Pulteneyn ympärille. Orkneyn saaren ja Highland Parkin jälkeen maisema vaihtui Wickiin, pieneen kalastajakylään mantereella pohjoisessa Caithnessin kunnassa.

Heräsimme varhain ennen kellonsoittoa hiukan hikisessä kämpässä The Norseman Hotelissa. Aamiaisen kohokohtana oli tarjolla tuoreita mansikoita ja mustikoita jogurtin kanssa. Tankattiin niitä kohtuuttoman paljon. Sen jälkeen pakattiin laukut ja luovutettiin huone. Matkalaukut jätettiin säilöön tiskin taakse, sitten lähdettiin kävelemään kauniissa mutta koleassa aamukelissä sataman kautta Pultikalle.

Tislaamo avasi ovensa kymmeneltä, jolloin meidän kierroksemme piti jo alkaa. Väkeä tuli paikalle runsain määrin ja jono kasvoi pitkäksi, mutta tiskiltä meidät kaksi ohjattiin suoraan eri reittiä toiseen huoneeseen. Paikalle tuli Tim Mitchell, joka otti kierroksen hoitaakseen. ”So, you’re my tour, welcome!” Kun hänelle selvisi, että olemme Pultikan superfaneja ja nähneet ylipäänsä jo parikymmentä tislaamokierrosta, homma improvisoitiin kiinnostavammaksi heti. ”You guys know your whisky, so we can cut the crap!”

Pakko sanoa, että 200 puntaa per lärvi maksanut The Maritime Masters -kierros oli joka kolikon arvoinen kokemus. Aloitettiin matalasta varastosta (dunnage mutta poikkeuksellisesti betonilattialla eikä maalattialla), käytiin racked warehousessa, tsekattiin vesireitit ja Porteus, tutkittiin käymissammiot ja kaikki läpi. New makea saatiin maistella tynnyröintihuoneessa sormella ämpäristä.

Koko ajan Tim viihdytti meitä aivan mainioilla jutuilla. Pulteney oli tosiaan kundi, Sir William Pulteney! Parlamentin alahuoneessa istuneella whigillä, maanomistajalla ja lakimiehellä oli alkanut levy vähän pyöriä vanhemmiten, joten edustajakollegat olivat puuskahtelleet: ”Oh that’s old Pulteney again!” Kaikenlaista kuultiin ja enemmänkin, mitä vain keksittiin kysyä.

Monien hyvin kliinisten tislaamojen jälkeen Pulteney tuntui ihmisen kokoiselta. Inver Housen omistuksessa oleva tuotantolaitos oli täynnä työntekijöitä ja puuhaa, kaikessa oli itse tehdyn tuntu. Ja tislaamo on siis todella pelkkä Pulteney, itse tuote on Old Pulteney.

Kierroksen jälkeen pääsimme takaisin huoneeseen, johon olimme jättäneet tavaramme ennen kierrosta. Nyt pöydälle oli katettu huikea kattaus: uudet 12-, 15- ja 18-vuotiaat, tuore 25-vuotias sekä tislaamokaupassa pullotettavina olleet sherryinen Old Pulteney 13 yo 2012/2026 Cask #1054, 63,2% ja ex-bourbonissa kypsynyt Old Pulteney 19 yo 2006/2026 Cask #2014, 59,5%.

Saimme jäädä vetämään tastingin keskenämme. Viskiorgiat olivat totaaliset, tuotteet aivan loistavia ja tunnelma katossa. Tastingsession lopuksi Tim oli luvannut meille vielä parit extradramit baarissa, ja nekin lunastettiin.

Pullotettiin molemmat kaupassa kummatkin tynnyrit ja otettiin vielä sherryiset Distillery Exclusivet mukaan. Ostin vielä fanipoikana t-paidankin. Pinkkaa meni reilusti, mutta viskimielessä en keksisi tuollaiselle rahalle mitään parempaa kohdetta kuin tällaiset herkut, joihin kiinnittyy henkilökohtainen muisto.

Käveltiin päät pyörällä hotellille. Tislaamolla oli mennyt kahden tunnin sijaan runsaat kolme ja puoli tuntia, joten aikaa varsinaiselle lounaalle ei jäänyt lainkaan. Noudettiin vain laukut hotellista ja käveltiin bussipysäkin vieressä olevaan Co-Opiin, ostettiin sieltä eväät bussimatkalle ja hypättiin kyytiin. Matkalla nähtiin muun muassa Glenmorangie ja ajettiin Broran kylän läpi. Maisema muuttui koko ajan vehreämmäksi, mitä etelämmäksi tultiin. Alkoi olla metsiä ja jokilaaksoja.

Invernessissä käveltiin laukkujen kanssa pääkadun B&B Hotelsiin ja kirjauduttiin sisään. Vessa lorisi huoneessa ja palattiin respaan vielä kamojen kanssa kyselemään, mikä meininki. Respan nainen kävi katsomassa vessaa, sanoi hotellin olevan täpötäynnä ja käski meidän majoittua tähän huoneeseen, joka meille oli annettu. Hän lupasi etsiä vessalle korjaajan. 

Jätimme kamat huoneeseen ja kävelimme Black Isle Breweryn pizzapaikkaan korttelin toisessa nurkassa. Meteli baarissa oli niin tajuton, että lähdettiin syömisen jälkeen heti. Kaupungilla tuuli ihan pirun kylmästi. Käytiin katsomassa Invernessin linna, joka näytti muoviselta. Iltakaljaa varten yritettiin etsiä mukava hiljainen pubi, mutta epäviihtyisäksi osoittautuneen baarin Guinnessit juotiin nopeasti ja paineltiin hotelliin.

Oliko vessa korjattu? Näennäisesti oli, mutta kun testattiin sitä kerran, lorina alkoi heti uudelleen eikä lakannut. Sitä saatiin kuunnella läpi yön. Irlannissa asuneena ja monta kymmentä kertaa Brittien saarella matkustaneena tässä oli jotain olennaista, minkä näillä saarilla aina kohtaa. Jos sellaisen antaa häiritä, saa varmasti pahan mielen. Tälle reissulle ei tultu harmistumaan.

Seuraavana päivänä vuorossa olisi juna Elginiin ja bussikyyti The Craigellachie Hoteliin. Edessä olisi Glenallachien tislaamo ja Billy Walkerin uusien kuvioiden tsekkaus. Lisäksi illaksi oli pöytä varattuna hotellin Spey Inn -pubista ja loppuilta kaavailtuna hotellin Quaich-viskibaariin.

Matka Skotlantiin 2026: Päivä 1 – Highland Park

Edellisestä viskimatkastani Skotlantiin ehti kulua pyöreät kymmenen vuotta. Jo silloin aikanaan ystäväni kanssa päätettiin, että uudelleenkin mennään, Islayn jälkeen mieluusti pohjoiseen ja ehkä hiukan Speysidellekin. Kymmenen vuotta kului ällistyttävän nopeasti. Väliin ehti tulla korona-aikoja, hektistä työelämää, ruuhkaista perhearkea ja yksi krooninen suolistosairaus. Viimeksi mainitun takia nyt kohteiksi valittiin vain itseämme tällä alueella eniten kiinnostavat tislaamot ja käytännössä vain yksi vierailu päivässä. Reissua oli suunniteltu tälle vuodelle jo joululomasta saakka, mutta huhtikuun puoleenväliin täsmätyn ajankohdan työkuviot sotkivat viime hetkellä. Uusi yritys päätettiin tehdä syyskuun loppupuolelle, ja tällä kertaa siinä onnistuttiin.

Reissun suunnitelma oli selkeä ja tehokas. Kahden miehen iskuryhmällä menolento tiistai-iltana 15. syyskuuta Kööpenhaminan kautta Aberdeeniin, jossa yöpyminen lentokenttähotellissa. Aamukoneella keskiviikkona 16. syyskuuta Aberdeenistä Kirkwalliin, jossa vierailu Highland Parkissa aamupäivällä. Iltapäivällä lautalla St. Margaret’s Hopesta mantereelle Gills Bayhin, josta illaksi paikallisbussilla Wickiin. Wickissä yöpymisen jälkeen vierailu Pulteneyn tislaamolla torstaina 17. syyskuuta. Illaksi bussilla Invernessiin, josta Elginin kautta Craigellachie Hoteliin perjantaina 18. syyskuuta. Vierailu Aberlourin kylässä ja Glenallachien tislaamolla, illallinen Craigellachie Hotelin pubissa Spey Innissä ja viski-ilta hotellin Quaich-viskibaarissa. Lauantaina 19. syyskuuta aamulla vierailulle Balvenielle ja iltapäivällä tasting Aberlourin tislaamossa, kunnes sieltä Elginin kautta junalla Aberdeeniin. Paluulento Aberdeenistä kotiin vaihdon kautta illansuussa sunnuntaina 20. syyskuuta.

Siirtymät oli buukattu hoidettavaksi julkisilla kulkupeleillä, jotta saisimme molemmat tislaamoista aina kaiken irti. Mikään samplepullo kotona ei voi ikinä korvata sitä tunnetta, joka syntyy, kun sitä samaa lientä maistelee lokaatiossa. Olimme ostaneet etukäteen lennot, lauttamatkat ja junakyydit sekä buukanneet muutaman elämää helpottavan taksimatkan ja suunnitelleet sopivat paikallisbussikyydit Speysidelle. Tavoitteena oli myös pullottaa tislaamoilla kaikki vähänkään kiinnostavat viskit ja kotiuttaa tislaamopullotteita muutenkin. Matkalaukut olivat siis mahdollisimman tyhjät ja sopivia vaatteita valittiin myös pehmustemielessä mukaan.

Menomatka Orkneylle oli vähintään vauhdikas. Lähdettiin suoraan työn äärestä ja tavattiin taksissa kentälle. Vaihto Kööpenhaminassa meni erittäin tiukille, koska lähtö Helsingistä myöhästyi pahasti, mutta ehdimme juuri ja juuri Aberdeenin-koneeseen. Tajusimme heti, että jos tämä vaihto olisi epäonnistunut, olisimme missanneet Highland Parkin ja Orkneyn kokonaan, koska reissuaikataulu oli niin napakka. Mutta nyt ei missattu, vaan lennettiin Aberdeeniin ja yövyttiin Holiday Innin lentokenttähotellissa samalla idealla kuin kymmenen vuotta aiemmin Islayn-reissulla tehtiin Glasgow’n kentällä. Aamulla lento Aberdeenistä Kirkwalliin lähti kello 8.50. Saari näytti ilmasta uskomattoman karulta, pelkkää puutonta maastoa, kanervaa ja kiviä, muutama talo siellä täällä, meri kaiken ympärillä.

Kirkwalliin laskeuduttiin aivan ajallaan vajaan tunnin lentomatkan jälkeen. Lentokentän matkatavarahihna oli sympaattisin ikinä, laukut olivat kaikki yhdessä pienessä kasassa. Craigies Taxisin kautta tilaamani kyyti odotti lentoaseman edessä, ja Highland Parkin tislaamolla oltiin nopeammin kuin huomasimmekaan. Onneksi saatiin jättää matkalaukut taksiin. Kuski lupasi viedä ne säilytykseen heidän toimistoonsa, josta olimme joka tapauksessa lähtemässä lautalle neljältä iltapäivällä. Bussillakin oli päässyt lauttarantaan, mutta olimme päättäneet hiukan helpottaa elämää tässä kohtaa. Eikä tarvinnut kantaa laukkuja mukana, mikä oli näin jalkamiehenä suuri helpotus.

Highland Parkin pihamaalla otettiin valokuvia ja fiilisteltiin. Tuntui jotenkin älyttömältä teleportata itsensä moiseen paikkaan kesken työviikon. Tästä matkasta oli puhuttu jo kymmenen vuotta sitten, ja nyt vierailu oli vihdoin totta. Satoi pari pisaraa vettä. Kello oli tässä vaiheessa puoli yksitoista. Tislaamokaupassa yhdysvaltalainen naismyyjä otti meidät vastaan ja esitteli heti koko tarjonnan, mitä kaupassa oli. Pullottamaan ei päästäisi, se tuli heti selväksi, eikä mitään single caskejakaan ollut myynnissä. Kierroksemme varaukset ja maksut sentään löytyivät järjestelmästä.

Etukäteen 120 punnan kappalehintaan ostamani Cask Strength Experience including whisky straight from the cask -kierroksen veti äärettömän sympaattinen James. Mukaan saatiin lisäksi hollantilainen isä ja poika. Kierros alkoi vierailukeskuksen takahuoneessa seitsemän minuutin esittelyvideolla, ja vaikka yleensä vierastan näitä mainosfilmejä, tämä ei ollut hassumpi. Elämänmakuinen ja ylpeä. Sen perään juotiin dramit tynnyrivahvaa uutuustuotetta, joka kantoi nimeä Highland Park Heather 63,6%. Kyllä maistui, kaiken matkustamisen jälkeen. James kierrätti meidät lattiamallastamon kautta eteenpäin uuteen kilniin ja mäskäykseen, lopulta käymisastioiden äärelle. 

Tislaamo oli ollut vuoden 2024 kiinni, ja silloin oli rakennettu paljon uutta. Hintaa remontille tuli kuulemma 13 miljoonaa puntaa. Tuotannon menetys maksoi miljoonan kuussa. Uudet rakennukset ja systeemit oli rakennettu tyylillä, joka kunnioitti vanhaa mutta jossa näkyi asianmukaista tietotekniikkaa. Puiset washbackit oli vaihdettu helpommin hallittaviin teräksisiin ja valvontakoneet päivitetty nykypäivään. Tuotanto ei vielä loppukesän huoltobreikin jälkeen ollut täydessä vauhdissa, mutta kaikesta saatiin sentään käsitys, koska James jaksoi hyvin pysähtyä aina olennaisen ääreen ja selittää.

Vähitellen kierros eteni varastoon. Ja siellä oli herkkutynnyri meitä varten varattuna: Highland Park 21 yo 2004/2026 Cask No. 6282, 60,1%. James arvuutteli sen alkoholiprosentilla; oma veikkaukseni 57% oli korkein ja osui lähimmäs, mutta voltit olisivat voineet tosiaan olla aidosti matalammallakin. Olorosotynnyrissä kypsynyt liemi oli pehmeää ja upeaa. Fiilis oli varastossa lasi kädessä aivan tapissa. Suojaukset olivat pudonneet, ja niin sen pitää ollakin. Jos käsillä oleva viski ei tislaamon varastossa suoraan tynnyristä nostettuna maistu maailman parhaalta, jotain on pielessä maistajan päässä.

Varastosta mentiin Jamesin perässä vielä The Eunson Roomiin tastingiin. Kolme meille sinne katettua viskiä olivat aloitusta lukuun ottamatta varsin poikkeavia. Cask Strength -kierros otettiin tislaamolla kyllä tosissaan, koska tasting oli todellakin tynnyrivahvaa täynnä. Myös maistelutila oli poikkeuksellisen komea, kunnon lorditason miesluola. Myös Jarkko Nikkasen kotimainen viskikirja näkyi seinustan kirjahyllyssä. Kuulemma peruskierros ja isommat seurueet ohjattiin alakerran Tasting Roomiin, mutta tämä tynnyrivahva kierros päättyi aina tänne Eunson Roomiin.

Ensimmäisenä saatiin käsiin Alkossakin myytävä Highland Park Cask Strength No. 5, 64,7%. Se toimi hyvänä kalibrointina, jos sellaista nyt edes varaston jälkeen kaivattiin. Toinen viski oli hyvin erikoinen Highland Park Discovery Selection Release No. 1, 57,9%, joka tuoksui ensin ihan joltain värjäysaineelta mutta maistui sherrysävyissään todella kiinnostavalta ja kompleksiselta. Kolmantena maistettiin vielä tislaamon aiempi hand-filled, sittemmin loppuunmyyty Highland Park 18 yo 2003/2022 Single Cask No. 4097, 54,6%. Upea viski kerta kaikkiaan.

Highland Parkin kierroksella oikeastaan ainoa pieni harmi oli se, ettei new makea päässyt maistamaan, koska se olisi kruunannut koko homman. Ehkä pieni miinus tulee myös siitä, ettei tislaamolla päässyt itse pullottamaan. Kierrokseen kuitenkin kuului extradrami tislaamokaupan baarissa. Otimme sekä 16-vuotiaan että 18-vuotiaan nykyisen perustuotteen, koska erikoisemmat pullotteet eivät kuuluneet diiliin. Aivan hyvää kumpikin. Lisänä pyysimme tislaamokaupassa myynnissä olleen uuden 19-vuotiaan viskin maistiaiset ja teimme siitä heti ostopäätökset. Kumpikin otti Highland Park 19 yo Sherry Skies 48,8% -pullon kyytiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut kevyempi Highland Park 16 yo Swallows’ Return 65,5% -julkaisu, mutta se ei puhutellut niin vahvasti.

Tislaamovierailun jälkeen kävelimme tislaamolta Kirkwallin keskustaan parin kilometrin matkan. Olo oli täysin epätodellinen. Lounaspaikat alkoivat mennä puoli kahden jälkeen kiinni, mutta ruokalatyyppiseen Fish & Chips -paikkaan ehdittiin vielä. Poistuimme sieltä lopulta takaoven kautta viimeisinä asiakkaina ja menimme läheiseen kahvilaan fiilistelemään. Loppuiltapäivä palloiltiin Kirkwallin ytimessä. Kävelykadulla puolet paikoista oli erilaisia kirpputoreja ja pelastusarmeijan myymälöitä. Kesäisin kuulemma suuret risteilyalukset tuovat nykyään elämää kylään, muuten on hiljaista. Monet työskentelevät kalastuksen ja maatalouden parissa, osa palveluammateissa. Keskimäärin ihmisillä on useitakin töitä, saatiin kyselemällä tietää.

Neljältä mentiin Craigies Taxin toimistolle, ja sama kuski toi sieltä takahuoneesta meille matkalaukut mukaan. Kaveri ajoi välittömästi myös hiukan harhaan ja pahoitteli sitä vuolaasti, mutta meille extralenkki sopi hyvin: tulipahan nähtyä Scapan tislaamo sentään ulkoa. Lauttarannassa St. Margaret’s Hopessa oltiin yli puoli tuntia etuajassa ja ainoina ilman omaa autoa. Saatiin ennalta ostetut liput kioskista ja käveltiin lauttaan. Lauttamatka oli melkoisen pomppuinen, vaikka keli oli jopa suhteellisen tyyni. Jos tuulta olisi ollut enemmän, oltaisiin oltu varmuudella päät pussissa saman tien.

Gills Bayn lauttarannan lipputoimistossa ei tiedetty lainkaan, mistä bussi Wickiin lähtee, koska kukaan ei kulkenut siellä sellaisilla. Onneksi mentiin nopeasti mökistä ulos, koska sieltähän se bussi kaarsi jo asfalttikentälle. Hypättiin kyytiin ja maksettiin kahden punnan liput luottokortilla. Matka Wickiin kiersi John O’Groatsin ja muut pohjoiskärjen karut paikat. Kuski tykitti yksikaistaisilla kärrypoluilla aivan reikä päässä. Nähtiin myös uusi 8 Doors Distillery bussin ikkunasta. Maisemaa tuijotettiin suu auki, sen verran karua oli.

Wick tuli yhtäkkiä vastaan, ja onneksi oltiin hereillä, koska The Norseman Hotelin kohdalla oli pysäkki. Ehdittiin hypätä ajoissa pois ja käveltiin hotelliin, joka oli todella täynnä porukkaa. Saatiin huone, ja kaikki oli tavattoman nukkavierua ja sympaattista. Lähdettiin saman tien päivälliselle. Alkoi sataa. Wickin pienestä kävelykeskustasta löytyi The Alexander Bain -niminen gastropubi, jossa syötiin perinteistä pubiruokaa. Ravintolassa oli grilli rikki eikä kaikkea edes voinut tilata. Tunnelma oli, miten sen nyt sanoisi, ainutlaatuinen.

Ruokailun jälkeen tehtiin pienessä sateessa vielä iltakävely Wickin keskustassa ja käytiin katsomassa samalla seuraavan päivän Ember-bussin lähtöpysäkki, joka löytyikin Co-Opin ruokakaupan edestä pienellä kyltillä merkittynä. Torstaina edessä olisi Old Pulteney ja sen jälkeen siirtymä Invernessiin yöksi.

Lagavulin 2025 The Distillers Edition 43%

Vintage pois ja seasoned-tynnyrit tilalle. Lagavulinin tuore Distillers Edition noudattelee samaa kaavaa kuin tämän perinteisen sarjan muutkin uutuudet. Odotuksia ei ole.

Lagavulin 2025 The Distillers Edition

(43%, OB, NAS, Bottled 2025, Double Matured in Pedro Ximénez Seasoned American Oak Casks, 70 cl)

Tuoksu: Makean sherryinen ja lihaisan turpeinen ensivaikutelma. Savumakkaraa, grillattua paprikaa, suklaisuutta ja siirappia. Savuisessa suolaisuudessa on soijainen ja lihaliemimäinen kierre. Tammi tulee melko aggressiivisesti läpi, teroitettua lyijykynää ja tuhkaa riittää. Lääkemäisyys ja kamferi ovat myös esillä.

Maku: Sherryinen, suklainen ja pistävän turvesavuinen. Savumakkara ja lihaliemi saavat seurakseen pippuria ja tervaa sekä rusinaisuutta ja siirappia. Nahkainen tammisuus ja vegetaalinen turvesavu pelaavat mukavasti yhteen. Tuhkaisuutta ja hapokkuutta, kirpeää marjaisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tekstuuri hiukan ohuenpuoleinen. Tuhkaisuutta, vaniljaa, lääkemäisyyttä ja kamferia. Jälkimaku iskee varsin terävällä turvesavulla, josta sherryinen makeus haihtuu nopeasti. Tummaa suklaata, kaakaojauhetta, mustapippuria, tummaa yrttisyyttä. Mineraalisuutta, jodia, soijaisuutta, mineraalisuutta ja nahkaisuutta. Vaniljaisuutta ja tuhkaa, piparminttua ja hapokasta marjaisuutta. Keskipitkä finaali kuivahtaa varsin ohueksi.

Arvio: Odotuksia parempi kokonaisuus. Lääkemäisyys pelastaa hiukan ohuen makuprofiilin. 85/100

Aberlour 15 yo Cuvée Marie d’Ecosse 43%

Aberlourin sherryisiin klassikoihin kuuluu tällainen Ranskan ja Skotlannin yhteyttä juhlistava 15-vuotias Cuvée Marie d’Ecosse -pullote. Pääsin sen vähän yllättäen maistamaan, kun sattui odottamatta kohdalle.

Aberlour 15 yo Cuvée Marie d’Ecosse

(43%, OB, Bottled 10.3.2006, Sherry Finish, 70 cl)

Tuoksu: Sherryinen ja siirappinen, rusinainen ja kermainen. Mausteisuutta, pähkinäisyyttä, tyylikästä aromaattisuutta. Hiukan pippuria. Suklaata ja tikkunekkua, pehmeää keksimäisyyttä ja luumua.

Maku: Kermainen ja sherryinen, mausteinen ja makea. Herkän pähkinäinen, varsin suklainen, siirappinen ja kaunis. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tekstuuri mukavan pureskeltava. Keksimäisyys ja tikkunekku ovat mukavasti esillä. Tammi on nätisti tasapainossa. Oikein vanhan liiton kevyen pehmeä sherrymäisyys korostuu. Jälkimaku on sherryinen ja mausteinen, aromaattinen ja maltainen. Hiukan inkivääriä, kevyesti pippuria, reippaasti pähkinää. Melko pitkä finaali.

Arvio: Todella nätti vanhan liiton sherryttely. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100.

Clynelish 12 yo Friends of the Classic Malts 2009, 46%

Clynelishiltä tuli tällainen FOCM-pullote kauan sitten vuonna 2009. Nyt pääsin maistamaan.

Clynelish 12 yo Friends of the Classic Malts 2009

(46%, OB for Friends of the Classic Malts, Bottled 27.5.2009, European Oak Casks, 70 cl)

Tuoksu: Vahamainen ja hunajainen, hedelmäinen ja makea. Mehiläisvahaa ja kermatoffeeta. Tammi ja maltaisuus ovat selvästi esillä. Mukavasti mineraalisuutta ja voita, jonkin verran ruohoisiakin sävyjä. Vesilisä avaa rasvaista likaisuutta.

Maku: Öljyinen ja hedelmäinen. Mahtava vahamaisuus, toffeekarkkeja ja kinuskia. Hiukan likaisuutta ja rotevuutta, tammea ja pippurista mausteisuutta. Suutuntuma on varsin öljyinen ja tekstuuri vahamaisen tiivis. Paahtoleipää, voita, omenahilloa. Jälkimaku pyörii hunajaisen ja vahamaisen makeuden ympärillä, toffeeta ja hedelmäkarkkeja, hiukan tammea ja pippuria. Omenahilloa ja paahteisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisällä löytyy sitrusta ja vaniljaa.

Arvio: Laadukas ja tutun vahamainen Clynelish. Hyvältä maistuu. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100.

Teerenpeli Pikkulintu Puotila 2, 50,7%

Maisteluun pääsi Puotilan Pikkulinnulle pullotettu Teerenpelin viski, sarjassaan toinen editio.

Teerenpeli Pikkulintu Puotila 2, 2017/2024

(50,7%, OB for Pikkulintu Puotila, 6/2017–8/2024, Cask No. 22062027/1, Cask Size 120 L, 236 bts., 50 cl)

Tuoksu: Vaniljaa ja hedelmäkarkkia, viljaisuutta ja aprikoosinektaria. Maltaisuutta, hiukan likaisuutta ja vahamaista tammea. Mukava suklaisuus on taustalla, vähän pähkinää ja rusinaakin. Vesilisä tuo raikkautta ja sokerista hedelmäsalaattia.

Maku: Hedelmäkarkkinen ja siirappinen, maltainen ja maukas. Vahamaista likaisuutta, öljyisyyttä, vaniljaisuutta. Suklaata, paahteisuutta, hiukan pähkinääkin. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tekstuuri varsin napakka. Jälkimaku on öljyinen ja siirappinen, maltainen ja makea. Hedelmäisyyttä, aprikoosia, monihedelmänektaria. Suklaata ja rusinaa. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo vähän nahkaisuutta ja kireää öljyisyyttä, vaikka sitruksisuuskin erottuu.

Arvio: Oikein maukas Teerenpeli, kokonaisuus toimii tyylikkäästi. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Maukas ja varsin tyypillinen Teerenpeli.”

Glenallachie 19 yo 1995/2015, Hart Brothers 56,7%

Glenallachien tisle on aina ollut omaan suuhuni vähän haastava, mutta tynnyröinnit ovat olleet kiinnostavia. Nyt sattui hyppysiin viski, joka on pullotettu Hart Brothersin Finest Collectioniin. Tynnyritieto on vain kylmästi American Oak.

Glenallachie 19 yo 1995/2015, Hart Brothers 56,7%

(56,7%, Hart Brothers, Finest Collection, 11/1995–2/2015, American Oak, 70 cl)

Tuoksu: Varsin rikkinen ja öljyinen, todella roteva. Makeaa tammea, marsipaania ja vaahtokarkkeja. Vaniljaa, mausteisuutta. Reipasta maltaisuutta, muroja ja mysliä. Vesilisällä avautuu sitruunaa ja päärynää.

Maku: Öljyinen ja napakka, nahkaa ja edelleen jonkin verran rikkisyyttä. Tammi puskee mausteita ja karheutta, hapokkuutta. Maltaisuus on runsasta ja karheaa. Suutuntuma on öljyinen ja terävä, tekstuuri varsin tiukka. Jälkimaku pyörii tammen, vaniljan ja öljyisen kipakkuuden ympärillä. Maltaisuutta, nahkaa, happoja. Keskipitkä finaali kuivuu reippaasti. Vesilisä availee sitrusta, päärynää ja tomusokeria.

Arvio: Todella tiukka ja öljyisen pureva tapaus. Tuoksun kova rikkisyys onneksi jää taka-alalle makuprofiilissa. Ei oikein omaan makuuni millään muotoa. 81/100

Ardbeg Smoketrails 2024 Napa Valley Edition 46%

Ardbeg on julkaissut matkustajamyyntiin jo useamman Smoketrails-viskin. Olen sivuuttanut aiemmat, koska arviot ovat keskimäärin olleet niin ankeita. Nyt sattui kolmospullote kohdalle, ja päätin maistaa. Tynnyrisekoitus on kalifornialaisia punkkutynnyreitä ja ex-Bourbonia.

Ardbeg Smoketrails 2024 Napa Valley Edition

(46%, OB, 5.-6.8.2024, Napa Valley Edition, Traveller’s Exclusive, Batch No. US/NV: 2024/03-ST, A Marriage of Cabernet Sauvignon Wine & Bourbon Casks, 100 cl)

Tuoksu: Makeaa turvesavua ja selvästi erottuvaa viinisyyttä. Nahkaa, tammea, hiukan vegetaalisuutta ja tuhkaa. Hehkuviininen vivahde, hiukan rusinaa ja tervaa. Punaviinimarjaa ja vadelmaa, kirsikkaa ja hapahkoa yrttisyyttä.

Maku: Selvästi viininen tapaus, mutta jotenkin sekava ja vaikeasti hahmotettava alusta saakka. Punaviiniä ja tanniineja, nahkaa ja hapokkuutta. Reipasta marjaisuutta, mansikkaa ja vadelmaa. Suutuntuma on melko kevyt ja tekstuuri hiukan sekalainen. Tuhkaa, karvasta turvesavua, palanutta puuta. Jälkimaku pyörii edelleen punaviinin, nahkaisuuden ja turvesavun ympärillä. Tervaa, lakritsia, happamuutta, punaviinimarjaa. Havuisuutta ja happoja. Keskipitkä finaali kuivahtaa varsin kireäksi.

Arvio: Hiukan ohut ja sekava. Ei suosikkeihin. 81/100

Ballindalloch 2016/2024 Bourbon Barrel #31, 59,2%

Ballindallochin pientislaamoista päätyi tällainen kasivuotias börppäkypsytys Benelux-maihin.

Ballindalloch 2016/2024 Bourbon Barrel #31

(59,2%, OB for the Benelux, 21.1.2016–30.1.2024, Cask No. 31, Bourbon Barrel, 70 cl)

Tuoksu: Ruohoinen ja päärynäinen, vaniljainen ja sitruksinen. Vihreitä kuulia, mentholia, kukkaisuutta, hiukan mineraalisuutta ja kalkkia. Minttua, kookosta, vähän banaania, hiukan hunajamelonia. Bourbonsävyjä, tuoretta tammea, terävää mausteisuutta. Vesilisä tuo käsisaippuaa pintaan.

Maku: Napakka ja tamminen, ei lainkaan niin makea kuin tuoksu antoi odottaa. Tammi on vahvasti pinnassa, mineraalisuus ja kalkkisuus korostuvat. Kirpeää omenaa, minttua, banaania, ananasta ja hunajamelonia. Hiukan hunajaisuutta. Suutuntuma on melko kevyt ja kirpeä, tekstuuri hiukan ohut. Mausteisuus pyörii terävän tammen ympärillä. Jälkimaku on tamminen ja maltainen. Sitruunaa, päärynää, hiukan kitkeryyttä. Pieni sokerinen ja hunajainen makeus alkaa taas löytyä. Melko ohut ja kevyt finaali. Vesilisä pehmentää terävyyttä, korostaa vaniljaa ja kookosta.

Arvio: Klassinen bourbonkypsytys, nuoren oloinen ja terävä tapaus. Ei täysin puhuttele. 81/100