Royal Brackla 19 yo 1997/2017, Berry Bros & Rudd 46%

Tällä kertaa kohdalle osui varsin niukalla infolla varustettu single cask -pullote Berryn valikoimista. Liemi on peräisin Royal Bracklan tislaamosta.

Royal Brackla 19 yo 1997/2017, Berry Bros & Rudd

(46%, Berry Bros & Rudd, 1997–2017, Hogshead, Cask No. 9911, 70 cl)

Tuoksu: Raikas, kirpeän hedelmäinen ja napakan maltainen. Tammi tulee varsin tuoreena ja rapsakkana heti läpi. Teroitettua lyijykynää, yrttisyyttä, teetä. Mineraalisuutta, sitruunaa, inkivääriä. Viinikumimaista, hiukan ujoa makeutta. Keltaista luumua, kirpeää omenaa. Vesilisä availee käsirasvaa ja lisää yrttejä.

Maku: Tiukan mausteinen ja vähän yllättävänkin painava. Tekstuuri on runsas, voita ja rasvaa. Kuitenkin sitruunainen kirpeys, hapokas omena ja voimakas pippuri käyvät päälle ihan tosissaan saman tien. Mysliä ja muroja, kuivattuja hedelmiä, jotain keksimäistä myös. Tammi tuntuu varsin paljaana ja tanniinisena. Runsasta maltaisuutta, oliiviöljyä ja ruohoisuutta. Suutuntuma on melko täyteläinen ja mausteissaan napakka. Minttua ja limettiä, hiukan mantelimaisuutta. Jälkimaku pyörii edelleen mineraalisuuden, pippurin, maltaisuuden ja tammen ympärillä. Muromaisuus, kuivatut hedelmät ja pieni viinikumimaisuus ovat yhä kyydissä mukana. Öljyisyyttä ja voita. Korkeintaan keskipitkä finaali. Vesilisä tuo happamuutta pintaan.

Arvio: Konstailematon, tislevetoinen esitys. Tällaisella harvoin voittaa uusia faneja puolelleen. Näistä on aina vaikea jälkikäteen muistaa yksityiskohtia. Ei tässäkään mitään suurempaa vikaa ole, mutta näin karu tyyli ei ehkä täysin puhuttele kuitenkaan. 81/100

Mitähän muut ovat sanoneet? Whiskyfun 84/100.

Glenfarclas 14 yo 2008/2022 Family Cask ’Suomi – Finland 105’ 60%

Maistelussa vihdoin tämä Suomea varten pullotettu Glenfarclasin single cask. Pullotteen nimi on herättänyt lievää hämmennystä, koska perinteisen Glenfarclas 105:n sijaan kyseessä on single cask eikä isompi vattaus, vaikka voltit ovat samalla tavalla 60 %:ssa kuin tuossa tislaamon vahvassa sherryklassikossa.

Nyt kyseessä on siis 14 vuotta ykköstäytön sherryssä kypsynyt yksilö. Kovasti tätä on kehuttu eri puolilla, ja sainpa tänne blogiinkin jo kommentin, jossa kehotettiin tätä maistamaan. Nyt sen teen, ja odotukset ovat korkealla.

Glenfarclas 14 yo 2008/2022 Family Cask ’Suomi – Finland 105’

(60%, OB for Finland, 3/2008–6/2022, ”Suomi – Finland 105 vuotta 1917–2022”, First Fill Sherry Cask No. 375, 660 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäisen sherryinen ja muhkeampi kuin moni muu vastaavan ikäinen Glenfarclas. Kermaisen siirappinen, pähkinäinen ja suklainen yleisilme. Appelsiinia, luumua, kypsää kirsikkaa. Tyylikäs, tumma yrttisyys. Sherryssä on tallinen ja nahkainen puoli pinnassa. Vesilisä kaakaojauhetta, minttua ja toffeeta.

Maku: Sherryinen, mausteinen ja tumman yrttinen. Yskänlääkemäisyys toimii hyvin yhteen runsaan tammen ja hedelmien kanssa. Karvasta pähkinäisyyttä, hapokkuutta, espressoa. Luumua, hiukan kirsikkaa ja runsaasti kuivattuja hedelmiä. Suklaa on tummempaa kuin tuoksussa, ja siinä on chilin ja appelsiinin vivahde. Kovia toffeekarkkeja, kuningatarhilloa, inkivääriä ja apteekin salmiakkia. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja todella napakka. Jälkimaku pyörii edelleen tiukan sherryn, aktiivisen tammen ja voimakkaan yrttisyyden varassa. Mineraalisuus ja hapahko kahvisuus korostuvat. Yskänlääkettä, pippurisuutta, paahteisuutta. Luumua, nahkaa, tanniineja. Pitkä ja varsin vaikuttava finaali. Vesilisä availee pehmeää toffeeta ja kermaisuutta.

Arvio: Vakuuttava ja voimakas Glenfarclas. Ikäistään iäkkäämmän ja syvemmän oloinen sherryviski. Toisaalta etenkin alkumetreillä varsin haastava tapaus maistajalle eikä kaikkineen päästä ihan helpolla. Mutta onhan tämä hyvää. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Makua ja voimaa riittää huimasti. Hyvää!”

Littlemill 40%

Lasissa on tällä kertaa varsin mitättömänä pidetty viski vuosien takaa. Littlemillin maine oli pitkään kehno, ja myöhemmin tislaamo sitten lopetettiinkin, ensin purettiin sisältä 1990-luvun lopussa ja lopulta lanattiin tulipalon jälkeen täysin 2000-luvun alkupuolella. Siitä huolimatta tämän mielelläni maistan, koska Littlemillillä on paikkansa viskin historiassa

Littlemill

(40%, OB, NAS, +/- 1995, green glass bottle, 5 cl miniature)

Tuoksu: Maltainen ja havuinen, pölyinen ja hiukan metallinenkin. Ruohoisuutta, kuivaa multaa, nahkaisuutta. Kuivattuja hedelmiä, kaurapuuroa, omenaa, greippiä. Tammi tuntuu kuivalta, puisevuus korostuu. Sitruunaista IPA-olutta, hapokasta karvautta. Katajanmarjaa.

Maku: Havuinen, maltainen ja hiukan pippurinen. Havut ja katajanmarja tunkevat voimalla läpi. Heinäisyyttä ja ruohoisuutta riittää. Sitruksisuutta, IPA-tyylistä greippistä hapokkuutta. Suutuntuma on melko kevyt, mutta yrttisyydessä ja pippurissa on yllättävänkin mukavasti potkua näin alhaisilla volteilla. Hiukan metallisuutta ja puisevaa tammea, omenaa, hiivaleipää ja pientä puuroisuutta. Jälkimaku on tumman yrttinen, maltainen ja edelleen voimakkaan havuinen. Pihkaisuutta, hiukan lakritsia, palanutta puuta. Katajanmarjaa, minttua, metallisuutta, hapokkuutta. Kuivattuja hedelmiä, greippiä, ruohoisuutta. Lyhyehkö finaali.

Arvio: Melko simppeli ja korostuneesti havuinen Alamaan perusviski. Tämä oikeastaan ylitti odotukset, viski ei ole lainkaan kelvotonta, vaan maisteltavaa riittää eikä häiritseviä sivuääniä löydy. 82/100

Glen Garioch 24 yo 1991/2015, Liquid Treasures 51,9%

Lasissa tällä kertaa hyviä arvioita saanut Glen Garioch. Päällisin puolinkin tämä vaikuttaa oikein kunnolla ex-bourbonissa kypsyneeltä yksilöltä.

Glen Garioch 24 yo 1991/2015, Liquid Treasures

(51,9%, Liquid Treasures, 1991–2015, Hogshead, 229 bts., 70 cl)

Tuoksu: Runsaan maltainen, rusinainen ja makean sitruunainen. Mineraalisuutta ja mehiläisvahaa runsain määrin. Ruohoisuutta, kuivaa multaa, pähkinäisyyttä. Toffeeta ja banaania, ylikypsää hedelmäisyyttä kaikkineen. Minttusuklaata ja vaniljajäätelöä. Vesilisä availee yrttistä ja kukkaistakin puolta.

Maku: Hapokkaan omenainen, kirpeän sitruksinen ja hiukan terävämmällä tavalla maltainen kuin pehmeä tuoksu antoi odottaa. Ruohoa, teetä, hapanta hedelmää. Vahamaisuutta ja tammea, yrttisyyttä ja mineraalisuutta. Suutuntuma on melko öljyinen ja osin jopa painava. Mysliä, weetabixiä, karvasta pähkinää. Yllättävänkin terävä ja kulmikas kokonaisuus, eikä toffeen makeutta juuri tunnu. Jälkimaku käy nopeasti varsin kitkeräksi, kun tammi saa aluksi selvän yliotteen. Vahamaisuus pitää kuitenkin pintansa ja nostaa hunajaiset, sitruunaiset ja toffeemaiset piirteet esille väkisinkin. Ylikypsää hedelmää ja vaniljaa, minttua ja yrttisyyttä riittää. Melko pitkä finaali. Vesilisä saa makeutta vähän paremmin esiin.

Arvio: Viskinä tämä on jollain tavalla vähän outo eläin, vaikka Glen Geerien olemus on vahvasti läsnä. 84/100

Mitähän muut ovat sanoneet? Whiskyfun 87/100.

Ardbeg 1996/2005, Gordon & MacPhail 46%

Tällä kertaa maisteluun löytyi mielenkiintoinen Ardbeg vuoden 1996 tuotannosta, jota ei ole syystä tai toisesta osunut itselleni aiemmin kohdalle. Pullottaja on Gordon & MacPhail ja sarjana perinteikäs Connoisseurs Choice. Ja nyt kyseessä on vieläpä single cask -pullote siitä sarjasta, joskin varsin nuori yksilö.

Ardbeg 1996/2005, Gordon & MacPhail

(46%, Gordon & MacPhail, Connoisseurs Choice, 1996–2005, Cask No. 908, Bottle Code JE/HA, 70 cl)

Tuoksu: Lääkemäinen ja kuivan turvesavuinen. Hiilisyyttä ja kirpeää yrttisyyttä, tuhkaa ja heinäisyyttä. Jodia, suolaa, merellisyyttä. Hansaplastia. Vihreää omenaa, limettiä, herukkaisuutta, aprikoosin makeutta. Minttua ja eucalyptusta, sopivaa raikkautta tervan sekaan. Vesilisä tuo lihaisuutta pintaan.

Maku: Kuivan turvesavun ja lääkemäisyyden kamppailuun syöksyy mukaan myös tervaa, hiiltä ja runsaasti merellisiä elementtejä. Hedelmäisyys jää hiukan varjoon, mutta omena ja sitruksisuus kurkkivat taustalta. Tuhkaisuutta, aavistus kuivalihaa, voimistuvaa mustapippuria. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Jälkimaku pyörii edelleen kuivakan turvesavun ja napakan lääkemäisyyden ympärillä. Pippuri tulee jo voimalla läpi, samoin jodi ja suolaisuus. Minttu ja eucalyptus ovat hyvin esillä, samoin kirpeät omena ja limetti. Herukkaisuus tulee mukana, hiukan hunajaa. Tervaisuus, salmiakki ja paahtunut tammi jäävät pyörimään kielenpäälle. Tammi tuntuu varsin nuorelta. Keskipitkä finaali. Vesilisä saa mentholin hyvin esiin.

Arvio: Simppelien peruselementtien varaan rakentuva, maukas Ardbeg. Vaihteeksi menee niin, että sokkona olisin voinut arvella tätä kymmenen vuotta iäkkäämmäksi viskiksi. 87/100

Glen Elgin 21 yo 1995/2017, Cadenhead Small Batch 56,8%

Glen Elginin indie-julkaisuja en ole viime vuosina mitenkään liian usein kohdannut. Nyt löysin käsiini tällaisen Cadenheadin Small Batch -julkaisun, joka on peräisin ex-bourbonista.

Glen Elgin 21 yo 1995/2017, Cadenhead Small Batch

(56,8%, Cadenhead, Small Batch, 1995–2017, Bourbon Hogshead, 264 bts., 70 cl)

Tuoksu: Ruohoinen, minttuinen ja varsin sitruksinen. Hunajaa, vahaisuutta, jotain kalkkista ja mineraalistakin. Maltaisuutta, paahteista pähkinäisyyttä, mysliä, raakaa banaania, aprikoosia, omenaa, hiukan vaniljaa. Tammi tulee yllättävänkin tuoreena läpi. Vesilisä avaa hiukan hiiltä ja kitkeryyttä.

Maku: Vahamainen, öljyinen ja varsin pippurinen. Maltaisuus ja tuore tammi ovat keskiössä. Runsaasti hedelmäisyyttä, hapokasta omenaa ja banaania. Vahamaisuus ja mineraalisuus tuntuvat voimakkaina. Yrttisyyttä, muromaisuutta, vihreää teetä. Suutuntuma on kirpeä ja öljyinen, varsin tymäkkä kaikkineen. Vaniljaa, mantelia, napakkaa mausteisuutta. Jälkimaku on todella pippurinen, vahvan tamminen ja jännällä tavalla pihkainen. Hapokkuus on pinnassa, mineraalisuus ja vaha samoin. Kirpeää omenaa, sitruunaa, raakaa banaania. Maltaisuus ja tuore puu saavat tämän tuntumaan edelleen paljon ikäistään nuoremmalta. Hunaja ja vanilja pitävät makeuden mukana kyydissä. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo karkkisuutta ja minttua esiin.

Arvio: Ei oikein kolahtanut tämä. Sokkona olisi mennyt kymppivuotiaasta. Lajissaan ihan laadukas viski, mutta näitä taitaa mahtua kolmetoista tusinaan – tai jopa enemmän. 82/100

Edradour 10 yo 2011/2021, Signatory 46%

Nyt korkatun pullon sisältä löytyi yönmustaa sherrypommitusta Edradourilta. Olisiko tästä nuorikosta Glendronachin korvaajaksi? Sepä selviää vain maistamalla. Vierellä lasissa on verrokkina oivallinen Edradour 10 yo 2009/2020 Straight from the Cask 56%, joka on tietysti ihan eri sfääreissä volttien suhteen, mutta siitä huolimatta samaisen Edradour Funk -sherryttelyn oikeaoppinen edustaja.

Edradour 10 yo 2011/2021, Signatory

(46%, Signatory, 4.11.2011–14.12.2021, Cask No. 429, Sherry Butt, 70 cl)

Tuoksu: Kahvinen ja multainen, ei erityisen makea. Sherry on tallisella puolella, nahkaa ja pähkinää. Rusinaa ja kaakaojauhetta, mustikkaa ja kypsää kirsikkaa. Hiukan lihaisuutta ja paahteisuutta. Kanelia, hapanta yrttisyyttä, hapokasta uuniomenaa. Tuore tammi puskee läpi. Vesilisä avaa toffeeta ja siirappia, tuo kaivattua tasapainoakin.

Maku: Hapokas ja kahvinen sherry painaa päälle. Kovin sävykäs tämä ei ole, enemmänkin hapan ja melko kireä. Nahkaa, tanniineja, karheaa pähkinäisyyttä. Mustaherukkaa, paahteisuutta, runsaasti tuoretta tammea. Jotain vähän palanuttakin. Suutuntuma on korkeintaan keskitäyteläinen eikä ihan balanssissakaan. Hiukan levoton yleisilme, nahkaisuus ja multaisuus eivät löydä paikkaansa. Maltaisuutta, mustaa teetä, jotain vähän vegetaalista. Jälkimaku on tummasävyinen, karhean maltainen ja pähkinäinen, tamminen ja karvas. Kahvisuus on edelleen tummana pinnassa, samoin tietty hapokkuus ja kitkeryys. Kaakaojauhetta, palanutta puuta, kanelia, lyijykynää. Keskipitkä finaali. Vesilisä availee vihdoin makeutta, siirappia ja rusinaa, hiukan kermatoffeeta ja maapähkinävoita.

Arvio: Tämä toi hyvin nopeasti mieleen kymppivuotiaan Cask #14:n parin vuoden takaa. Levoton ja vähän turhan karvas tämäkin. Jää kaikilla mittareilla aivan täysin tuolle rinnalla maistetulle Straight from the Cask -pullotteelle. 83/100

Linkwood 13 yo 2006/2020, Signatory 58,4%

Varsin tummasävyistä Linkkaria lasissa tällä kertaa. Signatory on alkanut tuoda yhä enemmän markkinoille tällaisia jykeviä sherryviskejä, joissa väri on tehty parin kuukauden finistelyllä. Vähäisen kokemukseni perusteella laatu on ollut vaihtelevaa. Suhtaudun tähän silti avoimin mielin.

Linkwood 13 yo 2006/2020, Signatory

(58,4%, Signatory, Cask Strength Collection, 5.12.2006–4.3.2020, Cask No. 8, Bourbon Hogshead, Finished in a Fresh Sherry Butt for 4 months, 720 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hmm, tuttu ristiriita kukkaisen perusluonteen ja siihen päälle vedetyn suklaisen, rusinaisen ja paksun sherryn välillä. Tämä on kaiketi sitä modernia sherrykypsytystä. Runsaasti marjaisuutta, mansikkaa, sitrusta, nahkaisuutta, vaniljaa. Tammi tulee vahvasti läpi. Vesilisä avaa lakritsia ja kypsää kirsikkaa.

Maku: Todella kerrostunut, voimakas ja jopa häiritsevä kokonaisuus. Sitruksisuus ja tammi iskevät heti päälle, sen jälkeen tulee rasvainen suklaisuus, alta pilkottaa nuorta tammea ja hapokkuutta. Marjaisuus on edelleen vahvaa, mustaherukkaa, luumua. Kahvisuutta ja rusinaisuutta, poltettua sokeria, paahtunutta tammilankkua. Suutuntuma on melko kevyt mutta sherrymaski painaa raskaasti. Jälkimaku on kahvinen, yrttinen, sherryinen ja pistävä. Tammi on edelleen nuorta ja terävää, marjaisuus hapokasta, mutta makeus katoaa nopeasti. Karvasta pähkinää, kitkerää sitrusta. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo ylikypsää hedelmää esiin.

Arvio: Todella voimakkaasti rakennettu sherrypommi, jonka alta pilkottaa jotain muuta. Sokkona tätä ei voisi ikinä tunnistaa Linkwoodiksi. Vahvojen makujen ystävällekin tämä on aidosti haastava tapaus. 82/100

Talisker 2010/2020 Distillers Edition 45,8%

Kohdalle osui todella pitkästä aikaa melko tuoretta DE-tuotantoa Taliskerilta. Jostain syystä aika pitkä väli ehtikin tulla tähän väliin, ettei ole tullut näitä maistettua.

Talisker 2010/2020 Distillers Edition

(45,8%, OB, 2010–2020, Amoroso Sherry Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Makea, tuhdin suklainen ja hiukan turpeinen. Märkiä lehtiä, aavistus kumia, savumakkaraa, ylikypsiä sekahedelmiä. Nahkaa, hiukan tallia, makeaa sitruksisuutta. Savuavaa lehtikasaa, hiukan bbq-tunnelmaa. Makea kermaisuus ja karamellisuus ovat selvästi esillä. Vesilisä tuo pähkinäistä sherryä pintaan.

Maku: Turvesavuinen, suklainen ja ylikypsän hedelmäinen. Uuniomenaa, luumua, kirpeää hilloisuutta, mutta ei ihan niin makea paketti kuin tuoksu antoi odottaa. Maapähkinävoita, suolaisuutta, rusinaa, savumakkaraa. Sekahedelmäisyys jää vähän ohueksi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kermainen. Sitruksisuutta, karheaa tammea, hapokkuutta. Pientä lääkemäisyyttä ja kumia. Jälkimaku on melko kevyesti sherryinen, tumman suklainen ja varsin pippurinen. Suolaisuutta, turvesavua, marjaisuutta, rusinaa. Tammea, pähkinää. Finaali jää suhteellisen kevyeksi ja melko lyhyeksi. Vesilisä availee kinuskia ja tikkunekkua.

Arvio: Tämä sarja ei ole vieläkään suosikkejani Taliskerin tuotannosta, mutta näissä uusissa julkaisuissa on tiettyä tyylikkyyttä kuitenkin. Tässä makupaletti jää silti vähän valjuksi lopulta. 85/100

Mitähän muut ovat sanoneet? Whiskyfun 85/100.

Uisge X+1

Tänä vuonna Uisge-viskifestivaali järjestettiin poikkeuksellisesti syyskuussa, kun valtakunnan viskihörhöt kokoontuivat Helsinkiin Vanhalle ylioppilastalolle 23.–24.9.2022. Itse osallistuin ainoastaan lauantaihin, ja silloinkin onnistuin tekemään vain parin tunnin pikapiston paikalle. Onneksi pääsin, koska ympäriltä kaatui ihmisiä flunssassa petiin pitkin viikkoa. Edellinen Uisge järjestettiin helmikuun alussa 2020, juuri ennen koronaa. Tuntui kuin siitä olisi ollut ikuisuus, mutta kun astuin sisään Vanhalle, kaikki oli melkein niin kuin ennenkin. Tosin tänä vuonna maksut hoidettiin pankkikortilla eikä erillisia ladattavia kortteja enää ollut. Ajattelin, että hyppään suoraan ständeille ja maistan sen, minkä ehdin, koska aikani oli kortilla.

Ajatuksena oli pyrkiä myös lennossa johonkin tastingiin. Olisin ostanut jo ennalta lipun Andrew Laingin vetämään The First Editions -sessioon lauantai-illalle, mutta se myytiin pikavauhtia loppuun eikä lippuja sinne saanut etukäteen enää oveltakaan. Kakkosvaihtoehtoni oli Finwhiskyn Juhiksen kehuma tarinaniskijä Gordon Dallas, joka veti Tiedekuntasalissa iltaseitsemältä session Smokeheadin viskeistä. Siihen pääsin lippukassan kautta mukaan.

Ehdin ennen Dallasin tastingia maistaa kaksi viskiä salissa. Tilaa tuntui olevan oikein hyvin, ei tarvinnut mennä kilpikonnapuolustuksella eteenpäin eikä pelätä taaksepäin kaatuvia juomareita missään. Tuttujakin tuli tavattua runsain määrin. Ennalta olin vähän harmissani siitä, että Edrington oli tänä vuonna mukana ainoastaan Glenrothesilla, koska menneiden vuosien Highland Park -setit ja etenkin Martin Markvardsenin vetämät tastingit ovat olleet hyvinkin mieleenpainuvia.

Myös Ardbegin poissaolo vähän harmitti, koska häpeäkseni myönnän pudonneeni kärryiltä viime vuosien julkaisuista – Suomessa maahantuonnista vastaava Interbrands oli tällä kertaa ainoastaan Tamnavulinilla ja Teelingillä mukana. Diageon edustaja Hartwall oli sekin ainoastaan Taliskerin kanssa paikalla, tosin heillä oli ständillä osterit ja kaikki. Harmikseni en voi ostereita syödä, koska tarjonta näytti kutsuvalta.

Koronan keskellä konkurssin tehneen Dram Dealersin aiemmista edustuksista Hunter Laingit olivat menneet Vinoblelle ja vastaavasti Glenfarclas Juomatalo Pikkulinnulle, joka oli roudannut paikalle kunnioitettavat 39 pullotetta Glenfarclasin valikoimista. Olin etukäteen päättänyt, että mikäli Glenfarclas-ständiltä löytyy viimevuotinen Glenfarclas 185th Anniversary 46%, sen maistan. Ja löytyihän se. Se jäi lopulta koko reissun ainoaksi viskiksi, josta sain tehtyä ihan oikeat muistiinpanot. Muista viskeistä nuotit jäivät niin hajanaisiksi, etten ryhtynyt tekemään niistä tänne blogiin mitään erityisiä postauksia.

Bloggarikollegani Viskisiepon kehotuksesta maistoin Glenfarclasin perään elämäni ensimmäisen Penderynin viskin, joka oli Penderyn Madeira Finish 46%. Se oli itse asiassa juuri oikeanlainen viski siihen kohtaan, täynnä madeiran sävyjä ja melkein irkkuviskimäistä hedelmäsalaattia. Maussa oli runsaan vaniljan ja pirskahtelevan hedelmän rinnalla esillä hauska tammisuus, josta tuli heti lyijykynä ja sahaustoiminta mieleen. Kaikkineen tässä Walesin single maltissa oli sellaista persoonallisuutta, että aloin melkein katua kiertäneeni ne aina aiemmin kaukaa. Täytyy maistaa joskus toinenkin Penderyn.

Gordon Dallasin Smokehead-sessio alkoi yläkerran Tiedekuntasalissa tasan seitsemältä. Dallas tarjosi heti jokaiselle osallistujalle rintapieleen tarralapun, joka liittyisi tastingin aikana järjestettäviin pieniin kilpailuihin. Omassani luki ”Big on Attitude”, löin sen rintapieleen ja istuuduin kuulolle. Tuntui välittömästi siltä, että astuin kaiken kiireen keskeltä toiseen todellisuuteen.

Gordon Dallas kertoi olevansa kotoisin Glasgow’sta ja vierailevansa ensimmäistä kertaa Suomessa, mutta oli aiemmin käynyt kyllä Ruotsissa ja Viking Linella. Dallasin juonto-osuudessa selvisi paljon siitä, mitä Smokeheadin mystery malt -viskiä pullottava Ian Macleod Distillers tekee nykyään. Broxburnissa sijaitseva yhtiö omistaa tätä kaksi tislaamoa, Glengoynen Stirlingshiressa ja Tamdhun Speysidella. Pullottajasta tuli tislaamoyhtiö, kun se osti Glengoynen Edringtonilta vuonna 2003.

Ian Macleodin bisneksen ytimessä on ollut vuosikausien ajan viskin swappaaminen eli viskien ostaminen ja vaihtaminen toisiin viskeihin. Sitä kautta myös Smokeheadin viski on syntynyt, kun käsiin oli ehtinyt tulla paljon Islay-viskiä, jota ei voinut järkevästi myydä ulos tislaamon nimellä. Dallas totesi, että noista eteenpäin vaihdetuista viskeistäkään ei tiedä, mihin ne päätyvät lopulta – jokin voi päätyä vaikka Japaniinkin myytäväksi japanilaisena teaspooned-viskinä.

Gordon Dallasin tastingissa oli tarjolla viisi viskiä. Ensimmäisenä lasissa oli ”Original” Smokehead 43%. Siitä lähtien Dallas rupesi huudattamaan osallistujia, kun mukia nostettiin. ”Slàinte mhath!! C’moon!!!” Smokeheadin perustuotteen tuoksu oli jotenkin tuttu, vähän rasvainen ja tuhdin savuinen. Mukana oli villaisuutta ja vaniljaa. Maku oli kevyt ja napakan savuinen, vanilja ja hiili tanssivat keskenään. Suutuntuma on jossain määrin rasvainen, ja jotenkin viskistä tuli outo tunne, että se pitäisi tunnistaa, mutta ihan mahdotonta oli sanoa, mistä se oli peräisin. Caol Ila? Jotain sellaista. Jälkimaku oli edelleen täyttä turvesavua ja vaniljaa. Finaali oli korkeintaan keskipitkä. Simppeli ja maukas viski, ei valittamista.

Toisena viskinä maistettiin kaikkien tarinoiden jälkeen Smokehead Sherry Cask Blast 48%. Dallas muistutti, että Tamdhun ja Glengoynen ansiosta heillä on käytössään runsaasti olorosotynnyreitä. Viskien yhteydessä Dallas aina näytti kyseisen viskin mainosvideon. ”Jos olisi ollut enemmän budjettia, olisin laittanut banaanit lentämään lattiasta läpi!” Tämän viskin tuoksussa sherry oli vielä melko ohuesti mukana, koska turvesavu oli tässäkin niin reipasta. Mausta sherryn kyllä löysi heti, mutta turvesavu tykitti jälleen täysillä päälle. Mausteisuutta riitti, ja edelleen se hiukan häiritsevä fiilis tuli, etten pystynyt mitenkään osoittamaan sormella, mistähän Islayn tislaamosta tällainen viski oli peräisin. Hedelmäisyys, luumu ja suklaa pyörivät jälkimaussa mukavasti.

Dallas järjesti tastingin aikana myös niitä pieniä arvontoja, joista jakoi palkintoja. ”Badass” sai valkoisen Smokehead-t-paidan, aiemmin ”Spicy” sai mustan pipon. Arvonnat tehtiin numeroista, joille oli Gordonin papereissa nimi. Ne nimet olivat siis tarroilla jokaisen rintapielessä. Kolmas sai lopulta Smokeheadin lippiksen ja neljäs vielä yhden t-paidan.

Dallas puhui myös pitkään nousevan hintatason vaikutuksista viskiteollisuuteen tällä hetkellä. Mallasohraakin roudataan Skotlantiin nyt yleisesti sieltä, mistä vain halvimmalla saa. Lasin hinta pulloja varten nousee, pakkauksiin tarvittava pahvi kallistuu, rajusti noussut energian hinta vaikuttaa kaikkeen. Myös turpeesta ja sen käytöstä syntyi hyvä keskustelu yleisökysymyksen pohjalta. Sehän ei ole fossiilisena polttoaineena kaikkein seksikkäin juttu tällä hetkellä, eli savuviskiä ei nähdä maailman vastuullisimpana juomana juuri nyt. Ja samaan aikaan Diageo avaa Port Ellenin tislaamon uudelleen ensi vuonna, ja sen takia Islaylla naapuritislaamoille tulee pian lisää kulunkia, koska mallasta pitää ostaa kohta Port Ellen Maltingsin sijaan mantereelta. Islay-viskien hintojen voi siis odottaa nousevan jatkossakin.

Kolmas viski Dallasin setissä oli Smokehead Rum Rebel 46%. Tuoksussa oli nyt selvä palanut sokeri ja rommisuus mukana, ananasta ja suolaa. Turvesavu oli tiiviisti läsnä, marjaisuutta ja mentholia. Maku oli turpeinen ja marjaisan makea. Edelleen tässä oli sellainen rasvainen suklaisuus mukana, ihan niin kuin joissain japanilaisissa viskeissä. Vaniljaa, tammea, hiiltä. Suolaisuuttakin kaiken keskellä. Jälkimaku oli savuinen, hiilinen ja karamellinen. Runsaat mausteet ja pippuri olivat mukana. Palanut sokeri ja rommi pysyivät hyvin mukana, vaikka finaali ei kovin pitkä ollutkaan. Tämä oli omaan suuhuni oikeastaan tuon sherrypullotteen rinnalla se maistuvin viski näistä.

Neljäntenä viskinä maistettiin Smokehead High Voltage 58%. Tämä voimaversio julkaistiin kolme vuotta ensimmäisen Originalin jälkeen, koska markkinoilla tuntui olevan kysyntää kovemmalle tavaralle. Sinänsä Ian Macleodilla ei kuulemma ole mitään sääntöjä ppm-lukemille tai kylmäsuodatukselle tai millekään. Tämän viskin tuoksu oli todella makea ja vaniljainen, kinuskinen ja edelleen totta kai tuhdin savuinen. Öljyinen ja painokas puoli oli pinnassa volttien ansiosta. Asfalttia, kumia hiukan. Maku oli hiilinen ja näistä kaikkein tuhkaisin. Savu oli enemmänkin jotain isoa kokkoa kuin pientä turvepöhinää. Öljyisyyttä, rasvaa, mineraalisuutta. Suutuntuma oli öljyisen painava. Jälkimaku oli makean savuinen ja vaniljainen, tuhkainen ja rasvainen. Keskipitkän finaalin lopussa maistui suolainen voi.

Viimeinen viski oli Travel Retail -myynnissä ollut bonus, Smokehead Twisted Stout 43%. Sen tuoksu oli savuisuudessaan vähän lenseä ja puuroinen. Jyväisyyttä ja maltaisuutta riitti runsain määrin. Maku oli High Voltagen jälkeen maistettuna melko miedosti savuinen mutta sitäkin pippurisempi. Lenseä puuroisuus tuli edelleen läpi. Kermaisuutta ja vähän jotain hapanimelää. Maltaisuus oli tässä näistä selvimmin mukana. Jälkimaku oli tuhkainen, savuinen ja sitruksinen. Pippurisuus oli edelleen voimakasta. Finaali oli tässäkin korkeintaan keskipitkä.

Kun setti oli kasassa, Gordon juoksi koko yleisön läpi ja kilisti lasia jokaisen osallistujan kanssa. ”Slàinte mhath! Slàintemhath, slàintemhath…” Kaikkineen hyvä fiilis jäi Smokeheadin tastingista, kun kerrankin tuli osallistuttua johonkin tällaiseen, jossa viskit olivat kaikki aiemmin itselleni tuntemattomia. Olin maistanut siis vain aiemmin yhden näitä, Smokehead 18 yo Extra Black 46% -pullotteen vuonna 2014. Gordon Dallas oli maineensa veroinen tarinoitsija ja hauska esiintyjä, joka käytti ääntä ja tilaa tehokkaasti. Hyvä fiilis jäi.

Smokeheadin jälkeen aloin jo tehdä lähtöä, mutta kävin vielä ottamassa kaksi senttilitran juomaa kiellon päälle. Pakko oli maistaa yksi rommi, joka oli tällä kertaa tätä tapahtumaa varten tuotu Nicaragua Rum 23 yo 1998/2022 for Uisge X+1, 51%. Sen tuhti rusinaisuus ja sokerisuus toimivat mainiosti, ja kokonaisuus oli hyvällä tavalla helppo. Mitään edellisessa Uisgessa koetun Caronin veroista tykitystä ei ollut tarjolla, mutta jos jokaiseen Uisgeen kuuluu itselleni ainakin yksi maistettu rommi, tästä jäi kyllä hyvä maku suuhun.

Päätin oman Uisgeni tällä kertaa kotimaiseen new makeen, joka oli sekin Viskisiepon vinkki – ja osui nätisti kohdalleen tälläkin kertaa. Suomalaisen 1000 Lakes Distilleryn raakatisle 1000 Lakes New Make 69% oli tykkiä tavaraa. Turpeistus oli viritetty tasolle 28 ppm, ja kieltämättä new makella on paremmat mahdollisuudet osua makuhermoon, kun kyydissä on tämän tason turpeisuutta. Nyt kohdalle osui ryhdikäs, suorastaan harteikas new make, jossa turvesavun ohessa tietty painava puuromaisuus teki siitä suorastaan pureskeltavan kokonaisuuden. Pidin kovasti.

Jälkikäteen jäin vielä miettimään Uisgen antia ja viskikulttuurin tilaa tällä hetkellä. Syystä tai toisesta erityisesti inflaatio pyörii mielessäni edelleen. Kuluttajien ostovoiman rapautuminen ei tiedä hyvää viskin lähitulevaisuudelle, koska kyse on sellaisesta ylellisyydestä, josta moni on valmis tiukan paikan tullen tinkimään. Onneksi tässä Uisgessa oli edelleen tarjontaa hintahaarukan molemmista päistä. Juomatalo Pikkulinnun kauppaamista eeppisistä viskiklassikoista Glendronach 39 yo 1971/2010 Cask #489, 48,8% maksoi satasen per senttilitra ja The Macallan 14 yo 1989/2003, Exceptional Single Cask 5, 59,2% yhdeksänkymppiä, mutta vastaavasti moni viski irtosi yhdellä eurolla per senttilitran kaato. Itsekin maksoin tuosta Penderynistä juuri sen euron – enkä yhdestäkään yli kahdeksaa euroa.

Mitä jäin kaipaamaan? Viskitarjontaa olisi voinut olla vieläkin laveammin etenkin monista itselleni tärkeistä Skotlannin tislaamoista, mutta siitä on sinänsä hankala olla harmissaan, koska sitä tulee esille, mitä näytteilleasettajat tuovat mukanaan. Tastingpuolelta kaipailin hiukan Pikkulinnun Markku Ristevirtaa vetämään jonkinlaista menneiden aikojen pullotteiden settiä. Edellisellä kerralla Markun Feis Ile -tasting oli itselleni Uisge X.2020:n ehdottomia huippuhetkiä. Ja totta vieköön olisin mieluusti istunut tänäkin vuonna Martin Markvardsenin Highland Park -tastingiin, mutta kun Highland Park ei ollut mukana, tällaista ei tietenkään ollut tarjolla.

Makuhermoja tuli tosiaan kutkuteltua Uisgessa tänä vuonna vain parin tunnin ajan, mutta sain tapahtumasta taas paljon irti. Omalta kohdaltani kyseessä oli nyt yhdeksäs Uisge, kun kaksi ensimmäistä aikanaan missasin lahjakkaasti (jokaisesta vierailemastani Uisgesta olen muuten kirjoittanut tänne blogiin postauksenkin). Onhan se suunnattoman ilahduttavaa, että perinne jatkuu. Jäin kyllä miettimään lauantai-iltana tiettyä väljyyttä salissa, koska muutamana vuonna olen joutunut vetämään siellä melkoista kylkimyyryä päästäkseni edes lähelle tiettyjä ständejä – nyt kaikkialle saattoi patsastella suoraa päätä ja ostaa viskit ilman ihmeempiä jonoja. Osallistujan kannalta sellainen on tietysti ihanteellista eikä siitä voi ainakaan valittaa. Ja kieltämättä erikoiselta tuntui poistua Vanhalta tyyneen syysiltaan eikä kovaan helmikuiseen pakkaskeliin – mutta toimihan se näinkin. Järjestäjille valtavan suuri kiitos, että suomalainen viskikulttuuri näiltä osin elää ja voi hyvin. Toivotaan, että toiminta jatkuu tulevaisuudessakin vahvana. Slàinte mhath!

P.S. Tähän mennessä ainakin Finwhisky, Viskipullopostia ja Virtuaalinen Viskikaappi ovat julkaisseet omia postauksiaan tästä Uisgesta. Kannattaa käydä lukemassa. Finwhiskylle myös erityiskiitos kattavasta tapahtumaan liittyvästä uutistyöstä somen puolella.