Mortlach 22 yo 1989/2011, Silver Seal 58,2%

Mortlach, tuo synkkien ja sateisten syysiltojen lihaisa herkku! Totta puhuakseni omat kokemukseni Mortlachista ovat olleet varsin ristiriitaisia. Eteen on joskus sattunut vähän vaatimattomampaakin tavaraa.

Maistelussa on tällä kertaa Mortlachia 1980-luvulta kunnianarvoisan Silver Sealin pullottamana. Spekseistä ei ole etiketissä tai muuallakaan tarkempaa tietoa, mutta ex-bourbontynnyri voisi olla ulkomuodon perusteella paras arvaus. Jos kyseessä on ex-sherry, täytyy olla noin kolmannen täyttökerran tynnyri kyseessä.

Mortlach 22 yo 1989/2011, Silver Seal

(58,2%, Silver Seal, 1989–12/2011, 70 cl)

Tuoksu: Makeaa sitruksisuutta, mineraalisuutta ja tuhdisti vaniljaa. Yrttejä, kireää mausteisuutta, hapokkuutta. Aprikoosia, hiukan mangoa, appelsiinin makeutta, kukkaisuutta. Tammi hallitsee melko reippaasti tätä, höylättyjä lankkuja. Hiukan yksioikoinen kokonaisuus. Vesilisä tuo tomusokerista makeutta.

Maku: Hedelmäisyys, vanilja ja tammi ovat vahvoina pinnassa. Todella napakka aprikoosi ja hapokas sitrus hallitsevat. Tammi on hiukan yliohjautuva, pippurisuus ja inkivääri tykittävät melkoisella voimalla. Suutuntuma on melko öljyinen ja kihelmöivän mausteinen. Limettiä, anista, hiukan sitä Mortlachista tuttua lihaisuuttakin. Ei oikein balanssissa. Jälkimaku huuhtoo taas melkoisella tammella ja mausteiden vyöryllä. Aprikoosia, limettiä, persikkaa. Vaniljaa, vaniljaa ja vaniljaa. Pippurinen ja inkiväärinen purevuus säilyvät melko pitkän finaalin loppuun asti. Vesilisä antaa paremmin tilaa leivosmaisuudelle ja sokerille.

Arvio: Ei oikein parhaita Mortlacheja missään suhteessa. Pätevä ja voimakas esitys, mutta ei missään nimessä odotusten veroinen kohtaaminen. 84/100

Lagavulin Triple Matured Edition 2013, 48%

Pöydällä on tällä kertaa Lagavulinin järjestyksessään toinen FOCM-erikoispullote. Ensimmäinen oli siis se vuonna 1995 tislattu ja vuonna 2008 pullotettu yksilö, joka oli kypsynyt täysin ex-sherryssä.

Tätä toista FOCM-julkaisua kritisoitiin aikanaan jonkin verran, koska kolmen tynnyrityypin ikämerkitsemätön sekoitus ei monien mielestä tuntunut lähtökohtaisesti riittävän aidolta. Tynnyreistä ei edes kerrota sen enempää tietoja – provenienssiä siis oikeasti vähän tästä puuttuukin.

Kyllä tälle silti aito mahdollisuus pitäisi antaa, koska harvemmin Lagavulinin tislaamolta mitään ihan kelvotonta markkinoille tuodaan.

Lagavulin Triple Matured Edition 2013

(48%, OB for Friends of the Classic Malts, Bottled 8.5.2013, 4500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Muhkea, tervainen, salmiakkinen, savuinen ja lihaisa. Mineraalisempi ja hiukan sofistikoituneempi kuin moni Port Charlotte, mutta samalla tontilla liikutaan. Yllättävänkin vahva ja komea nenä. Savumakkaraa, nokea, lääkemäisyyttä, merellisyyttä. Viikunaa, rusinaa. Silkkaa laatua. Vesilisä tuo karamellin pintaan.

Maku: Mineraalinen, lääkemäinen ja odotettua ohuempi. Kevyen vahamainen profiili ei oikein jaksa kantaa tätä, vaan jotain olennaista hukkuu pippurisen ja aktiivisen tammen alle. Salmiakkijauhetta, hapokkuutta, tervaisuutta. Suutuntuma on hiukan ohut ja rungosta puuttuu sen yhden ratkaisevan pykälän verran ryhtiä. Silti sherryisen makeat, toffeemaiset nuotit soivat kauniisti turvesavun, savumakkaran ja merellisen öljyisyyden kanssa. Jälkimaku saa tämän tuntumaan varsin nuorekkaalta, turvesavussa on tiettyä paljautta ja tislemäisyys korostuu. Lääkettä, tuhkaa, hapokkuutta, paahtoleipää. Lääkettä, salmiakkia. Keskipitkä finaali. Vesilisällä tulevat esiin glaseeratut hedelmät.

Arvio: Hetkellisesti todella herkullinen Lagavulin, mutta maku jää hiukan jälkeen. Tuoksu on erinomainen, jälkimaussa on potentiaalia. Ei kaikkein tasapainoisimpia esityksiä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100.

Highland Park 10 yo Rebus30, 40%

Highland Park julkaisi 10-vuotiaan viskinsä kesällä 2017 tällaisessa paketoinnissa: mustassa pullossa, juhlaversiona, rajoitetun erän leimat päällä.

Skotlantilaisen Ian Rankinin (s. 1960) luoman John Rebusin vaiheita kuvaava dekkarikirjasarja on kasvanut vuosien saatossa 17 romaanin mittaiseksi, ja sarjan teoksia on käännetty jo 36 kielelle.

Highland Park juhlistaa Rebusin 30-vuotiasta taivalta tällä pullotteella. Ensimmäinen Rebus-teos Knots and Crosses ilmestyi 1987 (suomennos Ristinolla saatiin vuonna 2001).

Myönnän, etten ole yhtään Rebus-kirjaa lukenut, vaikka hahmon tiedänkin. En anna tämän vaikuttaa maisteluun, nyt arvioidaan vain itse viski.

Highland Park 10 yo Rebus30

(40%, OB, 2017, 30th Anniversary of John Rebus, 10000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sitruksinen, mineraalinen, maltainen ja kevyen turpeinen. Hiukan kypsymätön sävy, raakatisle paistaa läpi ja maltaisuudessa on pieni pahvisuus mukana. Omenaa, toffeeta, hapokkuutta, tammea. Varsin yksinkertainen ja osin lenseä yleisilme. Ei lähelläkään aiemman 10 yo:n monimuotoisuutta.

Maku: Suussa tämän luonne muuttuu, tuoksun raakuus jää hetkeksi taustalle. Esiin nousevat hedelmäiset sävyt, mineraalinen ja suolainen merellisyys sekä tislaamon tuotannosta tuttu silkkinen suutuntuma. Pieni raakatisleen henki on silti läsnä, juureksina ja artisokkana, alkoholin paljautena. Sitruksisuutta, hapokasta omenaa. Oliiviöljyä, hiukan pippuria, aktiivisen tammen purevuutta ja mausteisuutta. Maltaisuus ja paljas turpeisuus hallitsevat maisemaa. Jälkimaku herää selvästi makeampaan sitruksisuuteen, herukkaisuuteen ja mineraalisuuteen. Ruohoa, turvetta, nuotiosavua, suolaa. Melko lyhyt finaali.

Arvio: Keskitason nuori Highland Park, jota ex-bourbontynnyrien sävyt hallitsevat. Maussa on hetkensä, mutta kauas tämä jää aiemmasta Highland Park 10 yo:sta. 82/100

BenRiach 20 yo 1994/2014 Cask #1703, 55,6%

Lasiin kaatui tällä kertaa Tawny-portviinitynnyrissä kypsytetty BenRiach, joka on tislattu 1994 ja pullotettu 2014. Nämä tällaiset Benkut ovat olleet vaihtelevasti hyviä – portviinin kanssa pelaaminen on aina avointa riskinottoa, jos minulta kysytään.

BenRiach 20 yo 1994/2014 Cask #1703

(55,6%, OB, 1994–2014, Batch No. 11, Cask No. 1703, Tawny Port Hogshead / Tawny Port Finish, 276 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makean portviininen, siirappinen ja hedelmäinen. BenRiachin tuttu piparkakku on paikallaan, todella herkullisena. Jotain jalohomeista, ikääntyneen tammista ja hiukan korkkista vivahdetta. Suklaata, fariinisokeria, kirsikkahilloketta, punaista omenaa. Hieno tuoksu! Vesilisällä löytyy paljon polka-karkkeja.

Maku: Viinistä ja suklaista makeutta, hedelmää ja siirappia. Hiukan yksiulotteinen, mutta varsin tyylikäs silti. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja konstailematon. Piparkakun maustelientä, yrttejä, hehkuviiniä, fariinisokeria. Uuniomenaa, hiukan makeaa sitruksisuutta, hiukan rasvaisuutta. Jälkimaku on edelleen hyvin viininen, mutta tammi korostuu ja alkaa kuivattaa kokonaisuutta nopeasti. Hiukan ohutta jälkimakua hallitsevat hedelmäiset ja siirappisen makeat sävyt. Suklaata, hapokkuutta, piparkakkua. Keskipitkä finaali. Vesilisä saa piparminttuiset ja karkkiset sävyt todella selvästi pintaan.

Arvio: Oikein maukas portviini-BenRiach. Vähän simppeli mutta todella nautinnollinen. 87/100

Bowmore 9 yo 2001/2010, The Nectar for Germany 55%

Maistelussa tällä kertaa nuorta Bowmorea Nectarilta Saksan markkinoille. Tislattu vuonna 2001 ja pullotettu 2010, mutta paljon muuta tietoa tästä ei sitten olekaan tarjolla.

Bowmore 9 yo 2001/2010, The Nectar for Germany

(55%, The Nectar of The Daily Drams for Germany, 2001–2010, 70 cl)

Tuoksu: Herukkaa, vaniljaa ja nuotiosavua. Mietoa sitruksisuutta, mineraalisuutta ja lempeää merellisyyttä. Varsin kevyt yleisilme. Karkkisuutta ja minttua, hiukan ruohoa. Tammi tuntuu melko aktiivisesti taustalla. Hiukan turpeisuutta, tuhkaisuutta ja yrttejä. Vesilisä avaa vihreitä kuulia ja lisää karkkisuutta.

Maku: Paljas, kepeän turvesavuinen ja karhean mineraalinen. Tuhkaisuutta, hiiltä, hapokkuutta. Hiukan vihreää omenaa, sitruksisuutta ja aprikoosinkiveä. Vaniljaisuutta, kevyttä tammisuutta. Varsin makea yleisilme, vaikka merellisyyden mukana tuleekin jonkin verran pippuria ja suolaisuutta. Suutuntuma on melko kevyt, mutta karkkisuus miellyttää. Jälkimaku liikkuu hiukan ohuella pinnalla, makean vaniljaisuuden ja tuhkaisen turvesavun ympärillä. Hapokkuus, vihreä omena, limetti ja minttu muodostavat oman, hailakanvihreän maisemansa jälkimaussa. Melko lyhyt ja osin kalpea finaali. Vesilisällä löytyy erikoinen saippuaisuus.

Arvio: Ihan miellyttävä Bowmore näin nuoreksi, mutta ei varsinaisesti erotu joukosta. 84/100

Laphroaig 17 yo 1998/2016 Hand-filled 59,3%

Vuosi sitten tein ikimuistoisen matkan Islaylle, joka alkoi Laphroagin tislaamolta. Sen kunniaksi tänään maistelussa Laphroaigin varastossa itse pullotettu viski refill-sherrytynnyristä, joka on peräisin Laphroaigin rack warehouse No. 9:sta.

Paikan vaikutus koettuihin elämyksiin on kiistatta valtavan suuri. Muistan, että sen sateisen aamun lentomatkan ja kostean aamupäivän tislaamokierroksen jälkeen kaikki maistui Laphroaigin varastossa paremmalta kuin mikään koskaan. Sitä tunnetta on sellaisenaan usein vaikea siirtää kotioloihin.

Laphroaig 17 yo 1998/2016 Hand-filled

(59,3%, OB, 1998–2016, Hand-filled at the Distillery, Cask No. 700040, Refill Sherry Butt, 25 cl)

Tuoksu: Erittäin savuinen ja suorastaan julman lääkemäinen. Voimakkuus on tapissa. Lujaa hedelmäistä makeutta, nokisuutta, toskaomenaa suoraan uunista. Samalla käristettyä pekonia, savumakkaraa, hiukan taatelia. Lihaisa ja öljyinen, painava tuoksu. Suolaa, turvetta. Huh huh. Vesilisä avaa hienosti yrttejä.

Maku: Valtavan iso ja voimakas viski. Todella raju turvesavu, paksu lääkemäisyys, terva, salmiakki ja nokisuus kohtaavat joukon hedelmäisiä ja imeliä sävyjä. Savumakkaraa, rasvaisuutta, suolaa. Suutuntuma on öljyisen täyteläinen ja kihelmöivän pippurinen. Omenaisuutta, hiukan rusinaa, taatelia, hilloisuutta. Tammi on läsnä aktiivisena ja vahvana. Jälkimaku alkaa erittäin savuisena ja pippurisena, tammisena ja tuhkaisena. Lihaisuus, öljyisyys ja suolainen liuku on pitkä. Mineraalinen, hapokas ja ruohoinen ote jatkuu läpi varsin pitkän finaalin. Vesilisä on käytännössä välttämättömyys. Se avaa aprikoosin, heinäisyyden ja yrtit.

Arvio: Todella vahva Laphroaig. No mercy. Onhan tämä nyt vain niin aseistariisuva tapaus, että vaikka muisto varastosta on vahva, tämä viski ei anna ajatuksen harhailla. 88/100

Glendronach 27 yo 1990/2017 Cask #7005, 54,3%

Glendronachin viimeisimmän Batch No. 15:n viskit pullotettiin toukokuussa 2017, ja ne tulivat myyntiin kesä–heinäkuussa. Kysyntä on ollut melkoista. Muistan vielä ajat, jolloin Glendronachin single caskeja sai valita edullisesti monessakin maassa kauppojen hyllyistä eikä tislaamon nimi sanonut monelle harrastajallekaan paljon mitään. Nyt on toisin.

Tällä kertaa maisteluun päätyi Batch No. 15:n vanhin pullote, 27-vuotias Cask #7005, joka on tislattu vuonna 1990. Glendronachilla on aina ollut pieni haaste pitkän tynnyröinnin kanssa, kun ex-sherry antaa sille niin ankaran käsittelyn. Maistetaan, miten on onnistuttu tällä kertaa.

Glendronach 27 yo 1990/2017 Cask #7005

(53,4%, OB, 4.4.1990–5/2017, Batch No. 15, Cask No. 7005, Pedro Ximénez Sherry Puncheon, 546 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklainen ja sherryinen, mutta selvästi erilainen verrattuna vaikkapa saman erän pari vuotta nuorempiin Cask #89:aan tai Cask #52:een. Nyt tammi on todella vahvasti läsnä, kuivana ja vahamaisena, hiukan nahkaisena. Balsamicoa, kirsikkaa, rusinaa, metisyyttä, hunajaisuutta, uuniomenaa. On kyllä todella upea tuoksu. Vesilisä irrottaa öljyjä ja hiukan keksimäisiä sävyjä.

Maku: Intensiivinen, yrttinen ja runsas, mutta samalla kuiva ja kompleksinen. Hedelmäisyys liikkuu kirsikan, viikunan ja omenan ympärillä, mutta marjaisuus ja tumma suklaa tekevät tähän syvemmän tason. Minttua, eucalyptusta, mausteisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja jopa herkkä, kun muistaa tisleen perusluonteen. Vadelmaa, mustaherukkaa. Vahattua tammea, antiikkisuutta, hiukan nahkaa. Jälkimaku on tumman yrttinen, mausteinen, pähkinäisen sherryinen ja tumman suklainen. Balsamicoa, hiukan lakritsia, kirsikkahilloa, uuniomenaa. Erittäin pitkä ja upea finaali. Vesilisällä alkaa löytyä mehiläisvahaa, toffeeta, kevyttä vaniljaisuutta.

Arvio: Eeppisen hieno Glendronach. Nyt ikä näkyy ja tuntuu kaikessa, hyvällä tavalla. Tammi on sen verran kuivana ja komeana mukana, ettei mitään väsymistäkään löydy. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 90/100.

Glenturret 10 yo 1998/2008, Gordon & MacPhail 56,6%

Mielenkiintoinen Glenturret ex-sherrytynnyristä ja vielä tynnyrivahvuisena. Väri on melko vaalea, mutta tuskin refillistä vielä kymmenessä vuodessa voi mitään kovin synkkää viskiä odottaakaan.

Glenturret 10 yo 1998/2008, Gordon & MacPhail

(56,6%, Gordon & MacPhail, Reserve, 29.6.1998–10.4.2008, Cask No. 555, Refill Sherry Butt, 643 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rusinainen ja suklainen, taatelinen ja kukkainen – mutta kaikkineen hiukan ohut. Siirappinen ja piparkakkumainen makeus tuntuu osin eripariselta sitruksisen ja ananaksisen hedelmäisyyden kanssa. Mangoa, aprikoosia, hapokkuutta. Mausteisuutta ja maltaisuutta. Erittäin vahva, polttaa taatusti varomattomalta nenäkarvat. Vesilisä avaa ruohoisuutta ja yrttisyyttä.

Maku: Siirappisen makea, suklainen ja herukkainen. Sitruksisuutta, mineraalisuutta, hapokasta hilloisuutta. Mausteita, pippurisuutta. Rusinaa, pähkinää ja taatelia riittää edelleen. Suutuntuma on kevyen öljyinen ja sellaisenaan liki polttavan mausteinen. Maltaisuutta, aktiivista tammisuutta. Herkullinen kaurakeksimäinen vivahde. Jälkimaku tarjoilee edelleen suklaisia ja sherryisiä nuotteja yhdistettynä sitruksiseen hapokkuuteen, makeaan ananakseen ja napakkaan pippuriin. Yllättävänkin hyvä balanssi näissä voimakkuuksissa. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo toskaomenaisia ja toffeemaisia sävyjä. Vedenkestoa tosiaan riittää.

Arvio: Mielenkiintoinen kokonaisuus, vaikka onkin nuori viski. Suklaiset ja keksimäiset nuotit soivat parhaimmillaan hyvin nätisti yhteen hedelmäisyyden kanssa. 85/100

Lagavulin 16 yo 43% (2016)

Otin rinnakkaismaisteluun kolme Lagavulinin 16-vuotiasta. White Horse Distillers -pullote noin vuodelta 1998 oli luonnollisesti omaa luokkaansa, mutta myös Port Ellen -versioilla on omat tähtihetkensä. Käytännössä White Horsen erot vuoden 2008 Port Ellen -pullotteeseen jäivät yllättävän vähäisiksi.

Tastingin viimeinen sana jää Lagavulinin 200-vuotisjuhlavuonna pullotetulle 16-vuotiaalle. Tähän on lopulta tultu: melkein 30 vuotta pullote on ollut lähes täsmälleen samannäköinen, ja sisältö on silkkaa laatua edelleen.

Nykyisellään pahvipakkaus on musta, kun vielä White Horsen loppuaikoina se oli tummanvihreä. Kohokuviot ovat kuitenkin samat, etikettien leiska pääosin sama, kaikki paikallaan kapselin sinettityylittelyä myöten.

Lagavulin 16 yo (2016)

(43%, OB, +/- 2016, 70 cl)

Tuoksu: Makean turvesavuinen. Hunajaisia uunijuureksia, artisokkaa, merellisyyttä, suolaa. Selvästi eri viskiä kuin menneiden vuosien versiot. Pippurinen tammisuus tuo tähän purevan nuotin, balanssi vaniljaisen makeuden ja mineraalisen savun välillä toimii. Makea lääkemäisyys dominoi. Laatuviski edelleen, mutta eri.

Maku: Paksun öljyinen ja muhkean turvesavuinen. Makeus on tällä kertaa erilaista, hunajaista ja paahtunutta. Uunijuureksia, artisokkaa, hiukan lihaisuutta. Suutuntuma on erittäin painava ja täyteläisen öljyinen. Salmiakkia, tervaa, nokea. Muistuttaa tyyliltään hiukan nykyistä 12-vuotiasta Special Releasea, mutta pienemmällä voimalla. Jälkimaku on rasvainen, sitruksinen, hapokas, turvesavuinen, mineraalinen ja tamminen. Suolaa, merellisyyttä, pekonia, mausteisuutta. Mielenkiintoinen paahteisuus, suorastaan paahtoleipä. Paranee loppua kohti koko ajan. Varsin pitkä ja uljas finaali.

Arvio: Hyvin erilainen viski verrattuna menneisiin vuosiin. Laatua silti, kaikin puolin. Tämä on viski, jonka itse yleensä tilaan jälkiruoan jälkeen ruokaravintolassa, mikäli listoilta löytyy. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Lagavulin 16 yo 43% (2008)

Rinnakkaismaisteluni Lagavulinin 16-vuotiaiden ääressä sisältää White Horse Distillers -pullotteen arviolta vuodelta 1998, vuoden 2016 nykypullotteen sekä tällaisen miniatyyrin, jonka julkaisuvuodeksi arvioin vuoden 2008.

Lagavulinin 16-vuotiasta tuli markkinoille noin 10 vuotta sitten paljon myös miniatyyrikoossa. Myös White Horse Distillersin loppuaikana nähtiin miniversioita.

Mikäli tämä todella on vuodelta 2008, perspektiiviä löytyy tässä tastingissa mukavasti kymmenen vuotta taaksepäin ja kahdeksan vuotta eteenpäin.

Lagavulin 16 yo (2008)

(43%, OB, +/- 2008, 5 cl miniature)

Tuoksu: Erittäin salmiakkinen ja kuivan turvesavuinen. Mineraalisuutta, tervaa, merellisyyttä, suolaa. Todella tasapainoinen ja intensiivinen kokonaisuus. Makeaa omenaa, hiukan sitruksisuutta, märkää laituria, merilevää. Öljyisyyttä, hunajaisuutta, tammista purevuutta. Komea tuoksu kaikin puolin.

Maku: Tervainen, salmiakkinen, tiukan turvesavuinen ja pykälän White Horse -versiota makeampi. Makeaa omenaa, sitrusta, hunajaa, hiukan imelyyttä. Suutuntuma on painavan öljyinen ja tammisuudessaan silti napakka. Balanssi on huippuluokkaa. Merellisyyttä, mineraalisuutta, refill-tynnyrien hienoa hapokkuutta. Silkkaa nautintoa. Jälkimaku liikkuu tervan ja lakritsin suuntaan, kunnes makea yskänlääkemäisyys ja hunajaisen pippurinen tammisuus tulevat vastaan. Mineraalisuutta, merilevää, nokisuutta, paahteisuutta, hapokkuutta. Pitkä ja tervaisuudessaankin vähitellen makeutuva finaali.

Arvio: Tämän pullotteen tuoksu ylittää White Horsen, mutta maussa White Horse nokittaa kevyesti. Tämä on kyllä loistava viski, oikeastaan niin loistava, etten osaa tämän jälkeen nähdä White Horse Distillers -sanoja sinänsä erottamassa huipputuotetta jostain muusta. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 13).