Month: syyskuu 2017

Laphroaig 17 yo 1998/2016 Hand-filled 59,3%

Vuosi sitten tein ikimuistoisen matkan Islaylle, joka alkoi Laphroagin tislaamolta. Sen kunniaksi tänään maistelussa Laphroaigin varastossa itse pullotettu viski refill-sherrytynnyristä, joka on peräisin Laphroaigin rack warehouse No. 9:sta.

Paikan vaikutus koettuihin elämyksiin on kiistatta valtavan suuri. Muistan, että sen sateisen aamun lentomatkan ja kostean aamupäivän tislaamokierroksen jälkeen kaikki maistui Laphroaigin varastossa paremmalta kuin mikään koskaan. Sitä tunnetta on sellaisenaan usein vaikea siirtää kotioloihin.

Laphroaig 17 yo 1998/2016 Hand-filled

(59,3%, OB, 1998–2016, Hand-filled at the Distillery, Cask No. 700040, Refill Sherry Butt, 25 cl)

Tuoksu: Erittäin savuinen ja suorastaan julman lääkemäinen. Voimakkuus on tapissa. Lujaa hedelmäistä makeutta, nokisuutta, toskaomenaa suoraan uunista. Samalla käristettyä pekonia, savumakkaraa, hiukan taatelia. Lihaisa ja öljyinen, painava tuoksu. Suolaa, turvetta. Huh huh. Vesilisä avaa hienosti yrttejä.

Maku: Valtavan iso ja voimakas viski. Todella raju turvesavu, paksu lääkemäisyys, terva, salmiakki ja nokisuus kohtaavat joukon hedelmäisiä ja imeliä sävyjä. Savumakkaraa, rasvaisuutta, suolaa. Suutuntuma on öljyisen täyteläinen ja kihelmöivän pippurinen. Omenaisuutta, hiukan rusinaa, taatelia, hilloisuutta. Tammi on läsnä aktiivisena ja vahvana. Jälkimaku alkaa erittäin savuisena ja pippurisena, tammisena ja tuhkaisena. Lihaisuus, öljyisyys ja suolainen liuku on pitkä. Mineraalinen, hapokas ja ruohoinen ote jatkuu läpi varsin pitkän finaalin. Vesilisä on käytännössä välttämättömyys. Se avaa aprikoosin, heinäisyyden ja yrtit.

Arvio: Todella vahva Laphroaig. No mercy. Onhan tämä nyt vain niin aseistariisuva tapaus, että vaikka muisto varastosta on vahva, tämä viski ei anna ajatuksen harhailla. 88/100

Glendronach 27 yo 1990/2017 Cask #7005, 54,3%

Glendronachin viimeisimmän Batch No. 15:n viskit pullotettiin toukokuussa 2017, ja ne tulivat myyntiin kesä–heinäkuussa. Kysyntä on ollut melkoista. Muistan vielä ajat, jolloin Glendronachin single caskeja sai valita edullisesti monessakin maassa kauppojen hyllyistä eikä tislaamon nimi sanonut monelle harrastajallekaan paljon mitään. Nyt on toisin.

Tällä kertaa maisteluun päätyi Batch No. 15:n vanhin pullote, 27-vuotias Cask #7005, joka on tislattu vuonna 1990. Glendronachilla on aina ollut pieni haaste pitkän tynnyröinnin kanssa, kun ex-sherry antaa sille niin ankaran käsittelyn. Maistetaan, miten on onnistuttu tällä kertaa.

Glendronach 27 yo 1990/2017 Cask #7005

(53,4%, OB, 4.4.1990–5/2017, Batch No. 15, Cask No. 7005, Pedro Ximénez Sherry Puncheon, 546 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklainen ja sherryinen, mutta selvästi erilainen verrattuna vaikkapa saman erän pari vuotta nuorempiin Cask #89:aan tai Cask #52:een. Nyt tammi on todella vahvasti läsnä, kuivana ja vahamaisena, hiukan nahkaisena. Balsamicoa, kirsikkaa, rusinaa, metisyyttä, hunajaisuutta, uuniomenaa. On kyllä todella upea tuoksu. Vesilisä irrottaa öljyjä ja hiukan keksimäisiä sävyjä.

Maku: Intensiivinen, yrttinen ja runsas, mutta samalla kuiva ja kompleksinen. Hedelmäisyys liikkuu kirsikan, viikunan ja omenan ympärillä, mutta marjaisuus ja tumma suklaa tekevät tähän syvemmän tason. Minttua, eucalyptusta, mausteisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja jopa herkkä, kun muistaa tisleen perusluonteen. Vadelmaa, mustaherukkaa. Vahattua tammea, antiikkisuutta, hiukan nahkaa. Jälkimaku on tumman yrttinen, mausteinen, pähkinäisen sherryinen ja tumman suklainen. Balsamicoa, hiukan lakritsia, kirsikkahilloa, uuniomenaa. Erittäin pitkä ja upea finaali. Vesilisällä alkaa löytyä mehiläisvahaa, toffeeta, kevyttä vaniljaisuutta.

Arvio: Eeppisen hieno Glendronach. Nyt ikä näkyy ja tuntuu kaikessa, hyvällä tavalla. Tammi on sen verran kuivana ja komeana mukana, ettei mitään väsymistäkään löydy. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 90/100.

Glenturret 10 yo 1998/2008, Gordon & MacPhail 56,6%

Mielenkiintoinen Glenturret ex-sherrytynnyristä ja vielä tynnyrivahvuisena. Väri on melko vaalea, mutta tuskin refillistä vielä kymmenessä vuodessa voi mitään kovin synkkää viskiä odottaakaan.

Glenturret 10 yo 1998/2008, Gordon & MacPhail

(56,6%, Gordon & MacPhail, Reserve, 29.6.1998–10.4.2008, Cask No. 555, Refill Sherry Butt, 643 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rusinainen ja suklainen, taatelinen ja kukkainen – mutta kaikkineen hiukan ohut. Siirappinen ja piparkakkumainen makeus tuntuu osin eripariselta sitruksisen ja ananaksisen hedelmäisyyden kanssa. Mangoa, aprikoosia, hapokkuutta. Mausteisuutta ja maltaisuutta. Erittäin vahva, polttaa taatusti varomattomalta nenäkarvat. Vesilisä avaa ruohoisuutta ja yrttisyyttä.

Maku: Siirappisen makea, suklainen ja herukkainen. Sitruksisuutta, mineraalisuutta, hapokasta hilloisuutta. Mausteita, pippurisuutta. Rusinaa, pähkinää ja taatelia riittää edelleen. Suutuntuma on kevyen öljyinen ja sellaisenaan liki polttavan mausteinen. Maltaisuutta, aktiivista tammisuutta. Herkullinen kaurakeksimäinen vivahde. Jälkimaku tarjoilee edelleen suklaisia ja sherryisiä nuotteja yhdistettynä sitruksiseen hapokkuuteen, makeaan ananakseen ja napakkaan pippuriin. Yllättävänkin hyvä balanssi näissä voimakkuuksissa. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo toskaomenaisia ja toffeemaisia sävyjä. Vedenkestoa tosiaan riittää.

Arvio: Mielenkiintoinen kokonaisuus, vaikka onkin nuori viski. Suklaiset ja keksimäiset nuotit soivat parhaimmillaan hyvin nätisti yhteen hedelmäisyyden kanssa. 85/100

Lagavulin 16 yo 43% (2016)

Otin rinnakkaismaisteluun kolme Lagavulinin 16-vuotiasta. White Horse Distillers -pullote noin vuodelta 1998 oli luonnollisesti omaa luokkaansa, mutta myös Port Ellen -versioilla on omat tähtihetkensä. Käytännössä White Horsen erot vuoden 2008 Port Ellen -pullotteeseen jäivät yllättävän vähäisiksi.

Tastingin viimeinen sana jää Lagavulinin 200-vuotisjuhlavuonna pullotetulle 16-vuotiaalle. Tähän on lopulta tultu: melkein 30 vuotta pullote on ollut lähes täsmälleen samannäköinen, ja sisältö on silkkaa laatua edelleen.

Nykyisellään pahvipakkaus on musta, kun vielä White Horsen loppuaikoina se oli tummanvihreä. Kohokuviot ovat kuitenkin samat, etikettien leiska pääosin sama, kaikki paikallaan kapselin sinettityylittelyä myöten.

Lagavulin 16 yo (2016)

(43%, OB, +/- 2016, 70 cl)

Tuoksu: Makean turvesavuinen. Hunajaisia uunijuureksia, artisokkaa, merellisyyttä, suolaa. Selvästi eri viskiä kuin menneiden vuosien versiot. Pippurinen tammisuus tuo tähän purevan nuotin, balanssi vaniljaisen makeuden ja mineraalisen savun välillä toimii. Makea lääkemäisyys dominoi. Laatuviski edelleen, mutta eri.

Maku: Paksun öljyinen ja muhkean turvesavuinen. Makeus on tällä kertaa erilaista, hunajaista ja paahtunutta. Uunijuureksia, artisokkaa, hiukan lihaisuutta. Suutuntuma on erittäin painava ja täyteläisen öljyinen. Salmiakkia, tervaa, nokea. Muistuttaa tyyliltään hiukan nykyistä 12-vuotiasta Special Releasea, mutta pienemmällä voimalla. Jälkimaku on rasvainen, sitruksinen, hapokas, turvesavuinen, mineraalinen ja tamminen. Suolaa, merellisyyttä, pekonia, mausteisuutta. Mielenkiintoinen paahteisuus, suorastaan paahtoleipä. Paranee loppua kohti koko ajan. Varsin pitkä ja uljas finaali.

Arvio: Hyvin erilainen viski verrattuna menneisiin vuosiin. Laatua silti, kaikin puolin. Tämä on viski, jonka itse yleensä tilaan jälkiruoan jälkeen ruokaravintolassa, mikäli listoilta löytyy. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Lagavulin 16 yo 43% (2008)

Rinnakkaismaisteluni Lagavulinin 16-vuotiaiden ääressä sisältää White Horse Distillers -pullotteen arviolta vuodelta 1998, vuoden 2016 nykypullotteen sekä tällaisen miniatyyrin, jonka julkaisuvuodeksi arvioin vuoden 2008.

Lagavulinin 16-vuotiasta tuli markkinoille noin 10 vuotta sitten paljon myös miniatyyrikoossa. Myös White Horse Distillersin loppuaikana nähtiin miniversioita.

Mikäli tämä todella on vuodelta 2008, perspektiiviä löytyy tässä tastingissa mukavasti kymmenen vuotta taaksepäin ja kahdeksan vuotta eteenpäin.

Lagavulin 16 yo (2008)

(43%, OB, +/- 2008, 5 cl miniature)

Tuoksu: Erittäin salmiakkinen ja kuivan turvesavuinen. Mineraalisuutta, tervaa, merellisyyttä, suolaa. Todella tasapainoinen ja intensiivinen kokonaisuus. Makeaa omenaa, hiukan sitruksisuutta, märkää laituria, merilevää. Öljyisyyttä, hunajaisuutta, tammista purevuutta. Komea tuoksu kaikin puolin.

Maku: Tervainen, salmiakkinen, tiukan turvesavuinen ja pykälän White Horse -versiota makeampi. Makeaa omenaa, sitrusta, hunajaa, hiukan imelyyttä. Suutuntuma on painavan öljyinen ja tammisuudessaan silti napakka. Balanssi on huippuluokkaa. Merellisyyttä, mineraalisuutta, refill-tynnyrien hienoa hapokkuutta. Silkkaa nautintoa. Jälkimaku liikkuu tervan ja lakritsin suuntaan, kunnes makea yskänlääkemäisyys ja hunajaisen pippurinen tammisuus tulevat vastaan. Mineraalisuutta, merilevää, nokisuutta, paahteisuutta, hapokkuutta. Pitkä ja tervaisuudessaankin vähitellen makeutuva finaali.

Arvio: Tämän pullotteen tuoksu ylittää White Horsen, mutta maussa White Horse nokittaa kevyesti. Tämä on kyllä loistava viski, oikeastaan niin loistava, etten osaa tämän jälkeen nähdä White Horse Distillers -sanoja sinänsä erottamassa huipputuotetta jostain muusta. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 13).

Lagavulin 16 yo White Horse Distillers 43% (1998)

Rinnakkaismaistelussa on tänään kolme Lagavulinin 16-vuotiasta viskiä lähes 20 vuoden aikajänteeltä. Maistan vierekkäin White Horse Distillers -pullotteen noin vuodelta 1998 sekä kaksi ns. Port Ellen -aikakauden pullotetta, miniatyyrikokoisen arviolta vuodelta 2008 ja ihan uuden normaalikokoisen vuodelta 2016.

Tämä White Horse Distillersin pullote on kiistatta legendaarinen. Olen tämä taatusti aikoinaan maistanut, mutta en ole tajunnut siinä olevan mitään… erikoista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana näitä ei ole juuri missään näkynytkään, joten nyt tuntuu todella juhlalliselta palata tällaisen ääreen.

Ensimmäinen nykymallinen Lagavulinin 16-vuotias julkaistiin vuonna 1988. Silloin sen etiketissä luki White Horse Distillers. Vanhimmissa, 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun pullotteissa on etiketissä kuningattaren sinetti – White Horse -aikakauden jälkeen sinetti vaihtui laivan kuvaan. Olennaista tuon aikakauden julkaisuille kuitenkin on, että pulloon on maalattu kullanvärisellä maalilla 1816 ja ISLA.

Kun 1990-luku kääntyi loppua kohti, maalatut sanat vaihtuivat kohokuvioon pullossa. Vuoden 1998 julkaisuerä oli viimeinen, jossa etiketin alalaidassa luki White Horse Distillers Glasgow. Olen melko vakuuttunut siitä, että nyt käsillä oleva White Horse -pullote on näitä viimeisten aikojen versioita. Etiketti vastaa määrityksiä ja kultamaalin sijaan kyljessä on kohokuviot.

Pullon pahvipakkauksessa on kannessa Classic Maltsin sinetti, mikä saattaa viitata aiempaankin ajankohtaan – tai sitten ei. Olkoon vuosi 1998 kuitenkin paras arvaukseni.

Lagavulin 16 yo White Horse Distillers

(43%, OB, +/- 1998, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, lakritsinen ja painavan öljyinen. Merellisyyttä, suolaisuutta, merilevää, märkää köyttä. Omalaatuinen kuminen vivahde. Hunajaisuus ottaa mittaa yskänlääkemäisyydestä, salmiakki ja terva miekkailevat hienosti kirpeän omenan ja sitruksisuuden kanssa. Kaunis yrttisyys, vaniljaisuus, tammi.

Maku: Erittäin tasapainoinen, täyteläinen ja kuivan savuinen. Yskänlääkettä, tervaa, salmiakkia, suolaa, kirpeää yrttisyyttä. Omenaa, heinää. Suutuntuma on öljyinen ja runsas, mutta sitä huolimatta tietty kuiva purevuus on tässä aivan omalla tasollaan. Mineraalisuutta, kuivaa tammea, sitruksisuutta, pippuria, hapokkuutta. To-del-la herkullinen. Jälkimaku on erittäin kihelmöivä, kuiva, tuhkaisen turvesavuinen ja napakan tamminen. Pippuria, suolaa, yrttisyyttä, kuivaa heinäisyyttä. Kurkkupastillia, mentholia, lääkemäisyyttä, merellisyyttä. Pitkä, hienosti viipyvä finaali.

Arvio: Kuivan savuinen, painokas ja vivahteikas viski. Huippulaatua menneiltä vuosilta. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 90/100 (per 10).

Bunnahabhain Ceòbanach 46,3%

Maistelussa tällä kertaa rajatun erän Bunnahabhain melko tanakalla turpeistuksella. Nimi on taas jotain lausumiskelvotonta, mutta toivottavasti itse viski on hyvää…

Bunnahabhain Ceòbanach

(46,3%, OB, NAS, 2014, Batch 01, Bourbon Casks, 70 cl)

Tuoksu: Sitruksinen, mineraalinen ja kuivan turvesavuinen. Vaniljainen, tomusokerinen, heinäinen. Jodia, kuivaa ja hiukan kukkaistakin lääkemäisyyttä. Mielenkiintoinen, herkkä kokonaisuus. Tammi tuntuu varsin paljaana kaiken läpi. Pieni tervainen ja lakritsinen nuotti on mukana. Vesilisä ohentää savua entisestään.

Maku: Kevyen öljyinen, sitruksinen, merellinen ja turvesavuinen. Salmiakkilakritsia, hiukan tervaa. Omenaa, sitruunaa, ruohoisuutta, kevyttä yrttisyyttä, suolaa, jodia. Suutuntuma on melko kevyt ja maukas. Vaniljainen tammisuus pysyy hyvin aisoissa. Hyvin kompleksinen tämä ei ole ja sieltä täältä paistaa viskin ilmeinen nuoruus, mutta mineraalinen tyylikkyys on korkealla tasolla. Jälkimaku alkaa varsin ohuena ja paljaan turvesavuisena, kunnes vähitellen tervaisuus ja lääkemäisyys tuovat siihen vähän sävyjä. Omenaa, paahteisuutta, kevyttä sitruksisuutta. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa sitruunalakritsia.

Arvio: Tämä löi ällikällä. Hiukan simppeli ja silti aivan tavattoman maukas tapaus. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100.

Imperial 13 yo 1997/2010, The Nectar for Germany 46%

Maistelussa on tällä kertaa Saksaan pullotettu Imperial. Tislaamohan pistettiin säppiin 1998 ja tuhottiin lopullisesti vuonna 2013. Imperialin viskeissä on yleensä sellainen mukava karkkimaisuus mukana.

Tästä Nectarin pullotteesta on tietoa varsin niukasti saatavilla, mutta lopettamisvuotta edellisenä vuonna tämä on tislattu. Pulloon on viskit pistetty vuonna 2010.

Imperial 13 yo 1997/2010, The Nectar for Germany

(46%, The Nectar of The Daily Drams for Germany, 1997–2010, 70 cl)

Tuoksu: Todella kypsän ja jopa iäkkään oloinen ensivaikutelma. Kiteistä hunajaa, kukkaisuutta, yrttejä, mentholia. Mandariinimaista makeutta, aprikoosihilloa, makeaa omenaa. Vaniljaa, kevyttä ja kuivaa tammisuutta. Puuvahaa, apilaa, mineraalisuutta. Vesilisä saa tietyn rasvaisuuden (käsirasvan) pintaan.

Maku: Hyvin linjassa tuoksun kanssa. Kiteinen hunaja, vanilja ja makea kukkaisuus hallitsevat herkkää kokonaisuutta. Kuivaa tammea, mineraalisuutta, metisyyttä. Suutuntuma on melko kevyt mutta silti kauniin öljyinen. Omenaa, aprikoosia, sitruksisuutta. Nallekarkkeja. Hiukan hapokkuutta, valkoviinimäisyyttä. Jälkimaku kääntyy yllättäen hiukan happamaksi ja tanniinit pääsevät tammesta esille. Rasvaa, hapokkuutta. Hunajaisuus, vaniljaisuus ja sokerisuus tulevat kuitenkin väkisin läpi. Keskipitkä finaali liikkuu mineraalisuuden kautta vähitellen karkkiseksi ja herkän yrttiseksi. Nam. Vesilisä tuo jogurttimaisen happamuuden ja rasvaisuuden pintaan.

Arvio: Ikäistään kypsyneemmän oloinen viski, vaikka nuori onkin. Suorastaan odottamaton herkku, jonka hunajaiset ja raikkaan yrttiset nuotit osuvat kohdalleen. 86/100

Glendronach 25 yo 1992/2017 Cask #89, 57%

Rinnakkaismaistelussa on tällä kertaa kaksi vuoden 1992 Glendronachia, jotka julkaistiin kesällä 2017 osana Batch No. 15 -ulostuloa. Tämä Cask #89 ja volteiltaan karvan verran jykevämpi Cask #52 on kumpikin kypsynyt ex-sherryssä, joka on tällä kertaa ilmoitettu lakonisesti vain muodossa sherry butt.

Näiden 25-vuotiaiden viskien rinnalla verrokkina toimi 18-vuotias Glendronach 1995/2014 Cask #3025. Vaikka sekin on oivallinen viski, ero näihin iäkkäämpiin pullotteisiin tuntui välittömästi. Olen aina pitänyt noin kahtakymmentä vuotta Glendronachin parhaana ikänä, mutta olen joutunut korjaamaan asennettani koko ajan.

Glendronach 25 yo 1992/2017 Cask #89

(57%, OB, 15.5.1992–5/2017, Batch No. 15, Cask No. 89, Sherry Butt, 595 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tumman suklainen ja kahviliköörinen. Selvästi sulkeutuneempi kuin Cask #52, silti erittäin intensiivinen ja upea. Voimakas kirsikkaisuus, jota luumu ja rusina tukevat. Tammi tuntuu varsin selvästi ja tutut uuniomenan ja ylikypsien sekahedelmien sävyt kantavat. Vesilisä avaa heti hiukan ruutisuutta.

Maku: Tummasävyinen, yrttinen, suklainen ja jopa synkkä esitys. Erittäin vahvaa lakritsia, hiukan kumia. Ylikypsää hedelmää, uuniomenaa, luumua, jopa aavistus ruutia ja aserasvaisuutta. Suutuntuma on jykevän öljyinen, täyteläinen ja voimakas. Sherryisyys tuntuu pähkinäisenä ja tammisena, tallisena ja vahvana. Yleisilme on lopulta melko kuiva, vaikka tietty kirsikkaisuus ja kahvilikööri ovatkin mukana. Jälkimaku on varsin kahvinen ja lakritsinen. Yrttisyyttä, mausteita, hiukan chiliä. Tammi, nahkaisuus ja loistelias sherryisyys vievät hienolle matkalle. Eeppinen ja kaunis finaali. Vesilisä tuo toffeefudgen hyvin esiin.

Arvio: Todella nautinnollinen Glendronach. Makukysymyksiä nämä ovat, mutta Cask #52:een verrattuna tämä jää aavistuksen sulkeutuneemmaksi, vaikka huippuviskistä on totta kai kyse. Suurherkkua, hands down. 91/100

Glendronach 25 yo 1992/2017 Cask #52, 58,5%

Maistelussa on tällä kertaa Glendronachin uuden Batch No. 15:n kaksi viskiä vuodelta 1992, tämä Cask #52 ja spekseiltään lähes identtinen Cask #89.

Kummassakin viskissä tynnyrityypiksi on kirjattu lakonisesti sherry butt. Jos pitäisi jonkinlainen arvaus tehdä, ihan puhdasta olorosoa tai Pedro Ximéneziä ei ole tynnyrissä sellaisenaan kypsytetty, kun tietoa ei ole pullon kylkeen painettu. Voi olla, että siinä tynnyrissä on aikanaan käynyt monenlaistakin sherrytuotetta. Tai sitten tynnyrikauppoja on tehty aikanaan täysin sokkona.

Tässäkin pullomäärä on jälleen sitä luokkaa, että buttiin kypsymään laskettu viski on sekin ollut peräisin parista eri tynnyristä.

Glendronach 25 yo 1992/2017 Cask #52

(58,5%, OB, 13.5.1992–5/2017, Batch No. 15, Cask No. 52, Sherry Butt, 554 bts., 70 cl)

Tuoksu: Roteva, nahkainen, suklainen ja tallinen. Todella muhkea maanläheisyys, multaa ja farmisävyjä. Uuniomenan ja siirapin makeus ovat hyvin balanssissa rouhean puolen kanssa. Luumuhilloa, viikunaa, rusinaa. Eräänlaista tuhdin punaviinin tunnelmaa myös. Selvästi makeampi ja monin tavoin myös vivahteikkaampi tuoksu kuin Cask #89:ssä. Vesilisä avaa hiukan ruusunmarjaa ja hunajaa.

Maku: Järeä, tumman suklainen ja todella tallinen. Vahva nahkaisuus, runsas tammisuus ja hyvin erottuva salmiakki hallitsevat kokonaisuutta. Aivan maagisen hieno viski. Suutuntuma on täyteläinen ja runsas, paksun öljyinen ja melkein pureskeltavan jykevä. Silti hedelmäiset, luumuiset ja kirsikkaiset sävyt erottuvat kauniisti. Tässä tämä ottaa kaulaa Cask #89:ään. Jälkimaku hakee miellyttävästi makeutta siirappisuuden kautta, kun vastapuolella on tammista ja nahkaista sherryisyyttä. Salmiakkia, kahvisuutta, yrttisyyttä ja mausteisuutta. Erittäin pitkä ja hallitusti kuivuva finaali. Suurenmoista herkkua. Vesilisä keventää otetta ja nostaa hunajan ja maitosuklaan esiin.

Arvio: Todella upea Glendronach, silkkaa laatua alusta loppuun. Käytännössä virheetön. Kokonaisuus on joka osa-alueella juuri sen ratkaisevan pykälän edellä Cask #89:ää. Sherryviskifani nauttii suunnattomasti. 92/100