Otin rinnakkaismaisteluun kolme Lagavulinin 16-vuotiasta. White Horse Distillers -pullote noin vuodelta 1998 oli luonnollisesti omaa luokkaansa, mutta myös Port Ellen -versioilla on omat tähtihetkensä. Käytännössä White Horsen erot vuoden 2008 Port Ellen -pullotteeseen jäivät yllättävän vähäisiksi.

Tastingin viimeinen sana jää Lagavulinin 200-vuotisjuhlavuonna pullotetulle 16-vuotiaalle. Tähän on lopulta tultu: melkein 30 vuotta pullote on ollut lähes täsmälleen samannäköinen, ja sisältö on silkkaa laatua edelleen.

Nykyisellään pahvipakkaus on musta, kun vielä White Horsen loppuaikoina se oli tummanvihreä. Kohokuviot ovat kuitenkin samat, etikettien leiska pääosin sama, kaikki paikallaan kapselin sinettityylittelyä myöten.

Lagavulin 16 yo (2016)

(43%, OB, +/- 2016, 70 cl)

Tuoksu: Makean turvesavuinen. Hunajaisia uunijuureksia, artisokkaa, merellisyyttä, suolaa. Selvästi eri viskiä kuin menneiden vuosien versiot. Pippurinen tammisuus tuo tähän purevan nuotin, balanssi vaniljaisen makeuden ja mineraalisen savun välillä toimii. Makea lääkemäisyys dominoi. Laatuviski edelleen, mutta eri.

Maku: Paksun öljyinen ja muhkean turvesavuinen. Makeus on tällä kertaa erilaista, hunajaista ja paahtunutta. Uunijuureksia, artisokkaa, hiukan lihaisuutta. Suutuntuma on erittäin painava ja täyteläisen öljyinen. Salmiakkia, tervaa, nokea. Muistuttaa tyyliltään hiukan nykyistä 12-vuotiasta Special Releasea, mutta pienemmällä voimalla. Jälkimaku on rasvainen, sitruksinen, hapokas, turvesavuinen, mineraalinen ja tamminen. Suolaa, merellisyyttä, pekonia, mausteisuutta. Mielenkiintoinen paahteisuus, suorastaan paahtoleipä. Paranee loppua kohti koko ajan. Varsin pitkä ja uljas finaali.

Arvio: Hyvin erilainen viski verrattuna menneisiin vuosiin. Laatua silti, kaikin puolin. Tämä on viski, jonka itse yleensä tilaan jälkiruoan jälkeen ruokaravintolassa, mikäli listoilta löytyy. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.