Charles MacLeanin maine nojaa tukevasti skotlantilaisen viskin massiiviseen historiikkiin. Liquid Historyn lisäksi mies on ehtinyt kirjoittaa monenlaisia viskioppaita, kevyempiä ja keskiraskaitakin. Ei ole oikeastaan viskikirjoittamisessa sellaista osa-aluetta, jota MacLean ei olisi ainakin hipaissut.
MacLeanin tuotannon jykevämmässä keskisarjassa liikkuu Whiskypedia. A Gazzetteer of Scotch Whisky (Revised Edition, Birlinn, 2014), jonka alkuteos ilmestyi vuonna 2009. Viisi vuotta myöhemmin uudistettu laitos tuntuu tämän päivän näkökulmasta todella tuoreelta – esimerkiksi Falkirkin tislaamolla on oma kappaleensa, samoin Strathearnilla ja Wolfburnilla. Niin pitkälle kirja ei sentään mene, että Gartbreckiä esiteltäisiin. Toisaalta menneistä tislaamoistakin teokseen mahtuu Parkmoren kaltaisia paikkoja.
Whiskypedia on kirjana jossain Michael Jacksonin Malt Whisky Companionin ja Ingvar Ronden toimittaman Malt Whisky Yearbookin välimaastossa. Kirja sisältää pääosaltaan tekstimuotoisia tislaamoesittelyitä Skotlannista. Mahdollisimman tuoreitakin tietoja on pyritty saamaan mukaan, yhteystietoja ja muita nippeleitä myöten.
Jokaisesta tislaamosta MacLean kertoo usein varsin perusteellisen taustatarinan, Historical Notesin, jota jatketaan vielä enemmän anekdootteihin keskittyvällä Curiosities-jaksolla. Siihen mahtuu kaikenlaista aina Laphroaigin Iain Hendersonin tekemisistä Joe Hobbsin tohinoihin Ben Nevisillä ja Glenturretin varhaisvaiheisiin The Hosh -tislaamona. Parhaimmillaan anekdootit ovat ytimekkäitä ja valaisevia, kuten Glengylen tapauksessa:
William Mitchell, the founder of the original Glengyle distillery, was the son of Archibald Mitchell, one of the original partners in J. & A. Mitchell, who rebuilt the distillery. Hedley Wright, the Chairman of J. & A. Mitchell Ltd, is his great-great nephew.
Jokaisen tislaamoesittelyn lopuksi tislaamon toiminta puretaan osiin raaka-aineiden (Raw Materials), tislaamotoiminnan (Plant), varastoinnin (Maturation), tyylin (Style) ja lopputuotteen (Mature Character) osalta.
Niissä MacLean on tehnyt vaikuttavaa työtä, ja Whiskypediaa voi sujuvasti käyttää Malt Whisky Yearbookin ohessa nimenomaan tislaamon nippeleiden varmistamiseen. Vain toimintansa lopettaneista tislaamoista nämä tiedot kirjan sivuilta puuttuvat. Enpä esimerkiksi tiennyt, että tällä hetkellä Bruichladdichin tynnyreistä peräti 25 % on ex-sherryä (first fill ja refill), 65 % ex-bourbonia (first fill) ja 10 % muita, kuten entisiä rommi- ja viinitynnyreitä.
Monet tislaamoesittelyt ovat sellaista tasoa, että ne voisi siirtää tästä kirjasta myös suoraan Wikipediaan. Kirjan alkupuolikaan ei ole hassumpi, vaikka tiiviissä mitassa MacLean ei mitään ihan mahdottomuuksia siinä edes yritä.
Esipuheessa mies kertoo aloittaneensa viskikirjoittajan uransa vuonna 1981. Hän oli tehnyt ensin Bell’sille mainosvihkosen ja jatkanut siitä sujuvasti Skotlannin tislaamojen historian penkomista – hyvällä menestyksellä, koska 1980-luvulla historia-aineistoa oli vielä saatavilla monin paikoin. Whiskypedian MacLean kertoo vaatineen neljän vuoden työn, ja se kyllä myös näkyy. Esimerkiksi Speyburniin mies on saanut kaivettua tällaisen faktan, joka on ainakin minulle ihan uutta tietoa (ja jotenkin myös hiukan epäilyttävää):
Speyburn is little known in most markets, but it is in the top six best-selling malts in the U.S.A., and number one in Finland!
Kai se on pakko uskoa, kun sen näin kova auktoriteetti pöytää lataa. En muista nähneeni Alkosta muuta kuin skottiviskien kokonaistilaston, ja siellä ainakin aikoinaan halpistuote Highland Bird on tainnut pitää listan kärkisijaa. Suomen myydyimmistä single malteista on paha mennä sanomaan mitään – ehkä MacLean on tehnyt taustatyönsä huolella, mene ja tiedä.
Skotlantilaisen viskin pikahistoriikin jälkeen MacLean käy maistelun pariin luvussa Appriaciting Whisky. Tuoksun ja maun analysointiin tarjoillaan päteviä työkaluja, objektiivinen ja subjektiivinen havainnointi erotetaan toisistaan, koko setti käydään varsin tyydyttävästi läpi. MacLean itse asiassa kertoo hyvin siitä, miten tiettyjä tuoksuja on käytännöllistä jahdata viskistä:
When nosing a whisky, I find it useful to run through the cardinal aromas, asking myself: ’Do I detect any cereal notes? Any fruity notes? Any peaty notes?’ Et cetera. If I do detect, say, fruity scents, I move on to the next tier: ’Are they the scents of fresh, tinned, dried, cooked fruits?’ Then I try to nail the precise fruit.
Haistelu- ja maisteluosion jälkeen MacLean tarkastelee viskipullon etikettiä, esimerkkinään kolmekymppinen Talisker. Fiksu tapa pohdiskella käytäntöjä, joita viskin pullottamiseen ja tietojen esittämiseen liittyy.
Ennen tislaamoesittelyitä MacLean kertoo vielä Skotlannin perinteisistä viskialueista ja antaa lukuohjeita kirjan loppuosaa varten. Esimerkiksi MacLeanin luonnehtima Mature Character tarkoittaa siis kyseisen tislaamon viskin luonnetta noin 12 vuoden iässä. Hän on siis pyrkinyt saamaan käsiinsä 12-vuotiaan samplen suoraan tislaamosta, mikäli mahdollista (kaikissa tapauksissa ei tietysti ole ollut, mutta tavoitteena se on ainakin ollut).
Lukijana kiinnitin huomion erikoiseen käytäntöön: vähänkin pidemmissä tislaamoesittelyissä on sivun marginaalissa jonkinlainen nosto (joita lehtimaailmassa kutsutaan myös jatko-otsikoiksi tai äläyksiksi), jota ei löydy itse tekstistä. Yleensähän käytäntönä on houkutella lukija tutkimaan tekstiä ihan sen perusteella, että siitä nostetaan esille jotain poikkeuksellista tai muuten houkuttelevaa. Tässä tapauksessa nostettuun tekstiin liittyvää asiaa ei välttämättä löydy itse tislaamoesittelystä ollenkaan. Parhaimmillaan tällaiset nostot toimivat, jos itse asia on yhden virkkeen mittainen, mutta välillä olisi ollut mahtavaa saada lisätietoa asiasta. Esimerkkinä Dalmore:
Dalmore is reputed to be the first single malt whisky exported to Australia (in 1870).
Kirjan loppuun mahtuu vielä Facts and Figures -jakso, jossa MacLean kertoo tislaamoiden omistussuhteista, maailman myydyimmistä viskeistä ja keskeisistä yksityisistä pullottajista. Tuo jakso on kirjassa eniten Malt Whisky Yearbookin toisintoa ja yksityisten pullottajien osalta lainattukin MacLeanin kyseisessä teoksessa vuonna 2008 ilmestyneestä artikkelista. Kaikkineen osio taatusti vaikeinta pitää ajan tasalla jatkossa.
Whiskypedia on kaikkineen varsin onnistunut teos, jos ei halua haalia ihan Malt Whisky Yearbookin kaltaista nippeliä jokaisen tislaamon jokaisesta lähihistorian käänteestä. Laajemman aikajänteen historiakerronnassa Whiskypedia on likimain ylittämätön. MacLeanin yhtenäinen, hieno ja mukavan lennokas tyyli tekevät Whiskypediasta aivan mainiota iltalukemista kaikille viskistä kiinnostuneille.
Viskikonttori 