Kuukausi: elokuu 2015

Talisker 2001/2012 Distillers Edition 45,8%

Taliskerin DE vain porskuttaa, tästä vuoden 2012 pullotteesta alkaen uudella etiketillä. Kypsytys on edelleen sama: ex-bourbontynnyreissä on uinuttu, kunnes setti on viimeistely ex-Amoroso-sherrytynnyreissä.

Nyt maistelussa oleva yksilö on kaivettu Taliskerin kolmen pikkupullon lahjapakkauksesta. Siinäkin näkyy taas tämä ajan henki: aiemmin mukana oli Talisker 18 yo, mutta se on korvattu ikämerkitsemättömällä 57° Northilla. Ei sekään silti huono viski ole.

Talisker 2001/2012 Distillers Edition

(45,8%, OB, 2001–2012, Batch TD-S: 50A, Double Matured in Amoroso Cask Wood, 20 cl)

Tuoksu: Salmiakkinen, viininen ja huomattavan turpeensavuinen. Tervaisuutta ja hiilisyyttä, sammunutta nuotiota. Siirappinen, tumma viinisyys on vahvasti pinnassa. Rusinaa, taatelikakkua, yrttilikööriä, luumuviiniä, hiukan kahvisuutta. Mukava karvaan ja makean tasapaino. Vesilisä tuo painavaa ruohoisuutta.

Maku: Salmiakkia ja luumua, viiniä ja savua. Hiilisyys tuntuu maussa selvästi, kokonaisuus on hiukan kuivempi ja pistävämpi kuin tuoksu antoi odottaa. Viinisyydessäkin on nahkainen, varsin kireä sävy. Luumuinen hedelmäisyys tuo kuitenkin makeutta, mukana on myös persikkaa. Suutuntuma on melko painava ja silti ytimeltään kuivakka. Lääkemäisyyttä tässä riittää, yskänlääkettä ja yskänpastilleja. Yrttisyys tuntuu lähinnä mentholina. Jälkimaku makeutuu selvästi, luumuviinaisuus ja savuisuus sulavat vähitellen tervan, lakritsin, siirappisuuden ja kahvin näytökseksi. Keskipitkä finaali on oikein maukas. Vesilisällä tähän tulee tiettyä karkkisuutta, Pastirol-pastilleja ja sitrusta.

Arvio: Taliskerin parhaimpia tästä sarjasta. Hiukan kuivempi ja savuisempi kuin moni aiempi. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

Glenfiddich 21 yo Gran Reserva 40%

Glenfiddichin 21-vuotias rommiviimeistelty Gran Reserva on tullut maistettua muutamaankin kertaan ennen tätä, mutta nyt piti napata nuotit ylös. Tämähän muistetaan myös Iain Banksin Raw Spirit -teoksesta kirjailijan yhdeksi suosikkiviskiksi.

Nykyään pulloihin ovat tulleet Cask Selection -merkinnät, lähinnä kai prestiisiarvon nostattamiseksi. Hyvästä ja tasalaatuisesta tuotteesta on kuitenkin kyse.

Glenfiddich 21 yo Gran Reserva

(40%, OB, +/- 2014, Rum Cask Finish, Cask Selection #33, 70 cl)

Tuoksu: Sokerinen ja vaniljainen, leivosmainen ja maltainen. Makeaa appelsiinia, vadelmaa, raparperihilloa. Runsaasti tuoretta tammisuutta ja bourbonsävyjä. Tippa glyseroliakin. Rommisuus tuntuu ruokosokerina ja melassisuutena ja on pinnassa monella tapaa. Hedelmäkakkua, sekahedelmäisyyttä. Makea kokonaisuus, johon bourbonsävyt ja sitrus tuovat raikkautta.

Maku: Pehmeä ja mukava ensivaikutelma, kermaisuutta ja sokerisia hedelmiä löytyy runsaasti. Maltaisuus on rosoisena pinnassa, samoin tuore tammi maistuu selvästi. Appelsiinit ovat makeita, löytyy vesimelonia, mangoa, passiohedelmää… Ruokosokeria ja rommisuutta, makeaa leivosmaisuutta ja briossia. Keskitäyteläinen maku on hyvässä balanssissa. Jälkimaku nostaa sokeroituja sekahedelmiä, hedelmäkakkua, sokerisuutta ja mausteisuutta. Vaniljaa ja kanelia, ripaus inkivääriäkin. Maltaisuus on imelää, ja rommisuus jatkuu loppuun asti. Finaali jää silti korkeintaan keskipitkäksi.

Arvio: Pehmeän sokerinen ja ikäistään nuoremman oloinen rommifinistely, joka toimii kuitenkin todella mukavasti. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 77/100 (Martine Nouet), 82/100 (Dave Broom).

Ardbeg 1998/2007 Almost There 54,1%

Ardbegin The Peaty Path to Maturity -sarjan kolmantena julkaisuna tuli markkinoille Almost There vuonna 2007. Olen tätä aiemminkin hörppinyt, mutta nyt piti pistää vielä nuotit ylös.

Ardbeg 1998/2007 Almost There

(54,1%, OB, 1998–2007, 3rd Release, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen ja rasvainen. Suolaista voita, turpeisuutta, vaniljaa, rasvaista likaisuutta. Pekonia, kassleria, härskiä lihaisuutta. Nuori vaikutelma, tammi on pinnassa ja uunijuurekset tuoksuvat. Savuista lanttua ja paahdettua naurista. Antiseptisia aineita, jodia, tiettyä lääkemäistä kireyttä. Vesilisä nostaa hunajaa ja kurkkupastillia esiin.

Maku: Savuinen ja kuiva, tuoksuun nähden varsin ohut ja kovapintainen. Omenaa, lääkemäisyyttä, kalkkista kuivuutta. Uunijuureksia, tuhkaisuutta. Apteekin salmiakkia, tervaa, paljasta turpeisuutta. Vaniljaa ja hunajaa, mutta makeus tässä jää jalkoihin. Suutuntuma on öljyisyydessään ohut, runko jää kevyeksi. Jälkimaku iskee savuisena ja kuivana. Kirpeää omenaa, tuhkaisuutta, lääkemäisyyttä. Melko lyhyt ja ohut finaali. Vesilisä tasapainottaa kuivuutta ja lisää hunajaisuutta, tekee tästä monella tavalla paremman.

Arvio: Nuorekas ja kovaotteinen Ardbeg, josta tietty raakuus puskee vielä läpi kaikessa. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 12)Whisky Magazine 80/100 (Dave Broom), 90/100 (Arthur Motley)Smoke On The Water, ”Selvästi heikompi kuin sarjan aiemmat julkaisut”.

Bowmore 25 yo Small Batch Release 43%

Bowmoren 25-vuotiasta on julkaistu erissä jo pidemmän aikaa, mutta vasta viime vuosina pulloihin on alkanut tulla Small Batch Release -merkintöjä. Huhu kertoo, että sherryisyys olisi vähenemään päin. Nyt tuli aika katsoa, mistä nämä nykyiset kaksvitoset on tehty.

Bowmore 25 yo Small Batch Release

(43%, OB, +/- 2014, American Bourbon & Spanish Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Laventelia! Salmiakkia! Aivan loistavaa, nyt ollaan preferoimassani Bowmore-kentässä tukevasti. Herkullisen marjaisa, hedelmäinen ja miedon turvesavuinen. Laventeli on nätisti pinnassa. Salmiakki, suolaisuus ja terva tasapainottavat hedelmäistä makeutta hienosti. Persikka ja punainen omena kohtaavat merellisyyden ja mausteisuuden. Odottamattoman mahtava tuoksu.

Maku: Laventelinen ja salmiakkinen, mutta kevyempi kuin tuoksu antaa odottaa. Hedelmäisyys ja herukkaisuus toimivat silti upeasti. Suutuntuma on melko kepeä, mutta kantaa tämän sävyt ja luonteen hienosti. Mausteisuutta, persikkaa, monihedelmänektaria. Pieni kurkkupastillisuus mukana. Jälkimaku nousee laventelin ja lakritsin sävyissä, herukkaa ja hedelmiä riittää. Mustaa teetä, hiukan saksanpähkinää, sitruksista karvautta. Pitkän finaalin lopussa tammi alkaa nousta ja kuivattaa suuta. Toimii.

Arvio: Yllättävän maukas ja mahtavan laventelinen. Myönteinen yllätys. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 2). Smoke On The Water, ”Ihan tyylikäs ja herkullinen viski”.

Highland Park 18 yo Earl Haakon 54,9%

Maistoin nämä Highland Parkin replica-etiketeillä varustetut Magnus-sarjan kolme pullotetta melko pian julkaisunsa jälkeen. Niistä tämä viimeinen, 18-vuotias Earl Haakon, nousi todella selvästi muiden yläpuolelle.

Päätin maistaa näin parin vuoden jälkeen, oliko kyseessä oikeasti niin hyvä viski kuin miltä se silloin tuntui.

Highland Park 18 yo Earl Haakon

(54,9%, OB, 2011, The Magnus Series, 3300 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklainen, turvesavuinen, hunajainen ja muhkea. Siirappia, ylikypsiä hedelmiä, luumua, makeaa sitruksisuutta. Upea, upea tuoksu. Salmiakkia ja tervaa. Tyylikästä maltaisuutta, kanervaa, seetriä. Appelsiinia, hilloisuutta, myskisyyttä. Aromaattisuus on omaa luokkaansa. Yrttiteetä, paahteisuutta. Vesilisä vapauttaa raikkautta, eucalyptusta ja heinäisyyttä.

Maku: Täyteläisyyttä ja voimaa! Komeaa siirappisuutta yhdistettynä vahvaan mausteisuuteen, turvesavuun ja tervaan. Kanervahunajaa on vaikka muille jakaa. Myskisyys ja lääkemäisyys tekevät tästä mielenkiintoisen. Suutuntuma on täyteläinen ja komea. Maltaisuutta, tyylikästä tammisuutta, pippuria. Jälkimaku on turvesavuinen, mausteinen ja komea. Luumua, appelsiinimarmeladia, yrttiteetä, chiliä ja mustapippuria. Kihelmöinnin keskellä tajuaa tämän syvyyden. Komea viski, finaali jatkuu todella pitkään. Vesilisällä sitruksisuus, merellisyys ja raikkaus nousevat muhkeuden takaa. Nam.

Arvio: Parhaimpia Highland Parkeja viime vuosilta, laatu on todella korkea. Pidän todella paljon. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100Whiskynotes 84/100. Whisky Monitor Database 89/100 (per 3). Whisky Magazine 70/100 (Martine Nouet), 76/100 (Rob Allanson).

Ardbeg 31 yo 1976/2008, 52,4%

Ardbegin single caskit 1970-luvun tuotannosta alkavat olla sellaista keräilykamaa, jota näkee enää harvoin missään avattuna. Jos sellaisen pullon hoksaa jossain, kiinni on iskettävä heti. Nyt kouraan osui ex-sherryssä kypsynyt yksilö.

Ardbeg 31 yo 1976/2008

(52,4%, OB for Europe, 4.11.1976–10.6.2008, Cask No. 2397, Sherry Butt, 519 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklaisen sherryinen ja miellyttävän turvesavuinen. Salmiakkia, lääkemäisyyttä, jodia ja suolaa riittää, kaikki on kauniisti tasapainossa. Luumuhilloa ja yrttistä potkua, tamminen ja nahkainen vivahde siinä sivussa. Tervaa ja lakritsia, sikaria ja soijaa. Todella houkutteleva kokonaisuus. Vesilisä nostaa minttua ja eucalyptusta.

Maku: Suklaisen muhkea ja lujan turpeinen, suola ja lääkemäisyys iskevät voimalla heti. Jodi on pinnassa, samoin pippuri ja chili. Soijaisuutta, pientä karvautta. Suutuntuma on kihelmöivä mutta miellyttävä, keskitäyteläinen ja samalla erittäin kuiva. Jälkimaku alkaa tumman suklaisena ja nahkaisena, kunnes tervaisuus ja turvesavu alkavat ottaa jalansijaa. Todella lujaa mausteisuutta, pippuria ja chiliä. Iso ja kova finaali, pituutta riittää. Vesilisä tekee tälle hyvää, kovapintaisuus sulaa osittain. Suolaisuus lyö silti lujaa kiinni edelleen.

Arvio: Suolaisuudessaan ja kovuudessaan ei ihan niin totaalisen jumalainen kuin odotin. Silti todella hieno sherryinen Ardbeg 1970-luvun puolivälistä. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 94/100. Whisky Monitor Database 93/100 (per 2).

Glendronach 8 yo The Hielan’ 46%

Glendronachin uusi 8-vuotias herättää minussa valtavia ristiriitoja. Toisaalta kunnioitan sitä, että tislaamo on uskaltanut uhmata trendiä ja painattaa ikämerkinnän näin nuoren viskin etikettiin.

Toisaalta näen tässä vahvan merkin siitä, että Glendronachin jumalaiset varastot alkavat ehtyä. Tämä on tiettävästi pääosin bourbonkypsytetty viski, jossa ei ole värinkään perusteella ex-sherryä kuin nimeksi.

Jos tilanne on todella näin synkkä, ei voi kuin onnitella tislaamon omistajia: paras tuotanto on onnistuttu myymään kuluttajille täydelliseen aikaan, ja siitä on saatu kunnollinen hinta.

Hielan’ tarkoittaa muutenkin joidenkin lähteiden mukaan ihan yksinkertaisesti Highlandia.

Glendronach 8 yo The Hielan’

(46%, OB, 2015, 70 cl)

Tuoksu: Todella maltainen ja paksun siirappinen. Ylikypsiä hedelmiä, kaikkea ylikypsistä kirsikoista luumuihin, appelsiineihin ja päärynöihin. Tietty lenseä pahvisuus on se, mikä tässä ei puhuttele. Glendronachin ominaispiirteet ovat silti hyvin esillä ja kokonaisuus on mielenkiintoinen. Suklaisuutta, yrttisyyttä, maanläheisyyttä. Ikäisekseen todella roteva kokonaisuus. Vesilisä tuo kurkkupastilleja esiin.

Maku: Hedelmäinen ja edelleen erittäin maltainen – tässä ei todellakaan näperrellä. Persikkaa, päärynää, banaania, ylikypsä vaikutelma. Tammisuus on myös tuoreena ja mausteisena esillä. Suutuntuma on suorastaan herkkua, täyteläinen ja mehiläisvahainen. Sitruksisuus ja yrttisyys, pieni tumman suklaan kitkeryys ja hedelmäteen karvaus toimivat hyvin. Jälkimaku on suklainen ja siirappinen, mausteisuus puskee runsaana pintaan ja tammi säestää. Anista, sitrusta, oliiviöljyä, yrttejä, siirappisuutta, mantelia, vaniljaa. Keskipitkä. Vesilisällä tästä löytyy lisää minttua ja raikkautta.

Arvio: Yllättävän iso viski näin nuoreksi. Ylitti odotukset, ei hassumpi viski sittenkään. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whiskynotes 80/100.

Caperdonich 20 yo 1992/2013, Jack Wiebers Old Train Line 53,4%

Jack Wiebersin Old Train Line -sarjassa pullotettiin tällainen Caperdonich. Viski on kypsynyt ex-bourbonissa kiitettävät 20 vuotta. Caperdonichin tuotanto oli 1990-luvun alussa vielä täydessä iskussa.

Jos otetaan tähän väliin pieni historiakertaus, Caperdonichin tislaamo siis perustettiin vuonna 1898 ja suljettiin heti 1902, kunnes toiminta alkoi uudelleen 1965. Vaiheet muistuttavat jännittävällä tavalla BenRiachia, joka perustettiin samana vuonna kuin Caperdonich, mutta suljettiin jo vuonna 1900. Sekin avattiin uudelleen 1965.

BenRiach tunnettiin pitkään Longmorn #2:na ja Caperdonich taas Glen Grant #2:na.

Myöhemmät vaiheet kuitenkin eriytyvät rajusti. Caperdonich pantiin pakettiin lopullisesti vuonna 2002, kun taas BenRiach on nykyään kaikkien aikojen kovimmassa iskussa. Onneksi Caperdonichin tuotantoakin vielä löytyy markkinoilta.

Caperdonich 20 yo 1992/2013, Jack Wiebers Old Train Line

(53,4%, Jack Wiebers, Old Train Line, 10/1992–7/2013, Cask No. 121112, Bourbon Cask, 315 bts., 70 cl)

Tuoksu: Varsin kepeä, miellyttävän vaniljainen ja kukkaisen pehmeä. Mangoa, hunajamelonia, persikkaa. Puhdistusainemainen vivahde. Paljasta alkoholisuutta tunkee läpi, samoin tammilankkua. Tölkkipäärynää makeassa mehussa, maltaisuutta, sokeria. Ohut vaikutelma hiukan vaivaa tätä. Vesilisä ei tuo oikein mitään.

Maku: Päärynää, vaniljaa, ruohoisuutta. Äkäinen liimamaisuus on kärjessä, paljasta bourbonvaikutusta on vaikka muille jakaa. Tammilankkua, glyserolia, viinamaista otetta. Suutuntuma on ohut ja kihelmöivän mausteinen. Jälkimaku alkaa kuitenkin puskea mausteita ja sävyjä ihan uudella tavalla. Valkopippuria, hunajaa, toffeefudgea, vaniljaa. Lakritsia, hedelmäkarkkeja, hapokasta valkoviinisyyttä. Lopussa vielä hurja tammen ja mausteiden tulitus. Pitkä finaali pelastaa tämän. Vesilisä korostaa murokeksisyyttä ja kuivuutta.

Arvio: Varsin ohut ja yksioikoinen, ei oikein minun viskini missään suhteessa. Jälkimaun syvyys oli tässä kuitenkin hienoa. 84/100

Auchentoshan 32 yo 1979/2012, 50,5%

Auchentoshanin 32-vuotias sherrymonsteri on tislattu vuonna 1979 ja kypsynyt sen jälkeen pelkässä sherryssä. Sekoitukseen on käytetty ainakin pari tynnyriä, kun erän kokoa katsoo.

Auchentoshan ei ole koskaan tehnyt minuun mainittavaa vaikutusta, mutta nyt voisi olla käsillä sellainen yksilö, joka sen vaikutuksen tekee. Väri on ainakin kohdallaan.

Auchentoshan 32 yo 1979/2012

(50,5%, OB, 22.10.1979–20.7.2012, Sherry Butts, 1000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rotevan sherryinen ja runsaan yrttinen. Vastajauhettua kahvia, tummaa suklaata, nahkaisuutta. Todella täyteläinen tuoksu, aivan huippua. Suklaakakkua, suklaamuffineja, suklaakastiketta. Maanläheistä, multaista otetta, joka on hienosti synkassa reippaan ja makean hedelmäisyyden kanssa. Minttua, eucalyptusta, sitruksista raikkautta. Vesilisä tuo marjaisuutta pintaan.

Maku: Sherryinen ensimaku tuntuu täyteläiseltä ja erittäin suklaiselta, kunnes bodyn keveys paljastuu. Alta nousee runsaasti yrttisyyttä, hedelmäteetä, kevyempiä ulottuvuuksia. Hedelmäisyys on varsin puhdaspiirteistä. Herkullista marjaisuutta, minttua, mentholin raikkautta. Kahvisuus on runsasta mutta hiukan turhankin karvasta. Kitkeryydessä on myös hapanta appelsiinia ja hiukan nahkaista viinisyyttäkin. Tanniinit huutavat hetkellisesti hoosiannaa, suutuntuma on varsin kepeä näin isolle kypsytykselle. Jälkimaku alkaa espresson karvaudella ja sitruksen raikkaudella, kuivuminen on varsin lujaa. Pähkinöitä, marjaisuutta, hedelmäisyyttä löytyy. Pitkä on, lopussa hiukan tupakkainenkin. Vesilisällä suutuntumaan tulee mukavasti kermaisuutta.

Arvio: Upean sherryinen mutta tasapainoltaan rajoja hakeva yksilö. Herkkua silti. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 91/100Whisky Magazine 85/100 (Neil Ridley), 84/100 (Rob Allanson).

Charles MacLean: Whiskypedia

Charles MacLeanin maine nojaa tukevasti skotlantilaisen viskin massiiviseen historiikkiin. Liquid Historyn lisäksi mies on ehtinyt kirjoittaa monenlaisia viskioppaita, kevyempiä ja keskiraskaitakin. Ei ole oikeastaan viskikirjoittamisessa sellaista osa-aluetta, jota MacLean ei olisi ainakin hipaissut.

MacLean_Whiskypedia_004MacLeanin tuotannon jykevämmässä keskisarjassa liikkuu Whiskypedia. A Gazzetteer of Scotch Whisky (Revised Edition, Birlinn, 2014), jonka alkuteos ilmestyi vuonna 2009. Viisi vuotta myöhemmin uudistettu laitos tuntuu tämän päivän näkökulmasta todella tuoreelta – esimerkiksi Falkirkin tislaamolla on oma kappaleensa, samoin Strathearnilla ja Wolfburnilla. Niin pitkälle kirja ei sentään mene, että Gartbreckiä esiteltäisiin. Toisaalta menneistä tislaamoistakin teokseen mahtuu Parkmoren kaltaisia paikkoja.

Whiskypedia on kirjana jossain Michael Jacksonin Malt Whisky Companionin ja Ingvar Ronden toimittaman Malt Whisky Yearbookin välimaastossa. Kirja sisältää pääosaltaan tekstimuotoisia tislaamoesittelyitä Skotlannista. Mahdollisimman tuoreitakin tietoja on pyritty saamaan mukaan, yhteystietoja ja muita nippeleitä myöten.

Jokaisesta tislaamosta MacLean kertoo usein varsin perusteellisen taustatarinan, Historical Notesin, jota jatketaan vielä enemmän anekdootteihin keskittyvällä Curiosities-jaksolla. Siihen mahtuu kaikenlaista aina Laphroaigin Iain Hendersonin tekemisistä Joe Hobbsin tohinoihin Ben Nevisillä ja Glenturretin varhaisvaiheisiin The Hosh -tislaamona. Parhaimmillaan anekdootit ovat ytimekkäitä ja valaisevia, kuten Glengylen tapauksessa:

William Mitchell, the founder of the original Glengyle distillery, was the son of Archibald Mitchell, one of the original partners in J. & A. Mitchell, who rebuilt the distillery. Hedley Wright, the Chairman of J. & A. Mitchell Ltd, is his great-great nephew.

MacLean_Whiskypedia_002Jokaisen tislaamoesittelyn lopuksi tislaamon toiminta puretaan osiin raaka-aineiden (Raw Materials), tislaamotoiminnan (Plant), varastoinnin (Maturation), tyylin (Style) ja lopputuotteen (Mature Character) osalta.

Niissä MacLean on tehnyt vaikuttavaa työtä, ja Whiskypediaa voi sujuvasti käyttää Malt Whisky Yearbookin ohessa nimenomaan tislaamon nippeleiden varmistamiseen. Vain toimintansa lopettaneista tislaamoista nämä tiedot kirjan sivuilta puuttuvat. Enpä esimerkiksi tiennyt, että tällä hetkellä Bruichladdichin tynnyreistä peräti 25 % on ex-sherryä (first fill ja refill), 65 % ex-bourbonia (first fill) ja 10 % muita, kuten entisiä rommi- ja viinitynnyreitä.

Monet tislaamoesittelyt ovat sellaista tasoa, että ne voisi siirtää tästä kirjasta myös suoraan Wikipediaan. Kirjan alkupuolikaan ei ole hassumpi, vaikka tiiviissä mitassa MacLean ei mitään ihan mahdottomuuksia siinä edes yritä.

Esipuheessa mies kertoo aloittaneensa viskikirjoittajan uransa vuonna 1981. Hän oli tehnyt ensin Bell’sille mainosvihkosen ja jatkanut siitä sujuvasti Skotlannin tislaamojen historian penkomista – hyvällä menestyksellä, koska 1980-luvulla historia-aineistoa oli vielä saatavilla monin paikoin. Whiskypedian MacLean kertoo vaatineen neljän vuoden työn, ja se kyllä myös näkyy. Esimerkiksi Speyburniin mies on saanut kaivettua tällaisen faktan, joka on ainakin minulle ihan uutta tietoa (ja jotenkin myös hiukan epäilyttävää):

Speyburn is little known in most markets, but it is in the top six best-selling malts in the U.S.A., and number one in Finland!

Kai se on pakko uskoa, kun sen näin kova auktoriteetti pöytää lataa. En muista nähneeni Alkosta muuta kuin skottiviskien kokonaistilaston, ja siellä ainakin aikoinaan halpistuote Highland Bird on tainnut pitää listan kärkisijaa. Suomen myydyimmistä single malteista on paha mennä sanomaan mitään – ehkä MacLean on tehnyt taustatyönsä huolella, mene ja tiedä.

Skotlantilaisen viskin pikahistoriikin jälkeen MacLean käy maistelun pariin luvussa Appriaciting Whisky. Tuoksun ja maun analysointiin tarjoillaan päteviä työkaluja, objektiivinen ja subjektiivinen havainnointi erotetaan toisistaan, koko setti käydään varsin tyydyttävästi läpi. MacLean itse asiassa kertoo hyvin siitä, miten tiettyjä tuoksuja on käytännöllistä jahdata viskistä:

When nosing a whisky, I find it useful to run through the cardinal aromas, asking myself: ’Do I detect any cereal notes? Any fruity notes? Any peaty notes?’ Et cetera. If I do detect, say, fruity scents, I move on to the next tier: ’Are they the scents of fresh, tinned, dried, cooked fruits?’ Then I try to nail the precise fruit.

Haistelu- ja maisteluosion jälkeen MacLean tarkastelee viskipullon etikettiä, esimerkkinään kolmekymppinen Talisker. Fiksu tapa pohdiskella käytäntöjä, joita viskin pullottamiseen ja tietojen esittämiseen liittyy.

MacLean_Whiskypedia_003Ennen tislaamoesittelyitä MacLean kertoo vielä Skotlannin perinteisistä viskialueista ja antaa lukuohjeita kirjan loppuosaa varten. Esimerkiksi MacLeanin luonnehtima Mature Character tarkoittaa siis kyseisen tislaamon viskin luonnetta noin 12 vuoden iässä. Hän on siis pyrkinyt saamaan käsiinsä 12-vuotiaan samplen suoraan tislaamosta, mikäli mahdollista (kaikissa tapauksissa ei tietysti ole ollut, mutta tavoitteena se on ainakin ollut).

Lukijana kiinnitin huomion erikoiseen käytäntöön: vähänkin pidemmissä tislaamoesittelyissä on sivun marginaalissa jonkinlainen nosto (joita lehtimaailmassa kutsutaan myös jatko-otsikoiksi tai äläyksiksi), jota ei löydy itse tekstistä. Yleensähän käytäntönä on houkutella lukija tutkimaan tekstiä ihan sen perusteella, että siitä nostetaan esille jotain poikkeuksellista tai muuten houkuttelevaa. Tässä tapauksessa nostettuun tekstiin liittyvää asiaa ei välttämättä löydy itse tislaamoesittelystä ollenkaan. Parhaimmillaan tällaiset nostot toimivat, jos itse asia on yhden virkkeen mittainen, mutta välillä olisi ollut mahtavaa saada lisätietoa asiasta. Esimerkkinä Dalmore:

Dalmore is reputed to be the first single malt whisky exported to Australia (in 1870).

Kirjan loppuun mahtuu vielä Facts and Figures -jakso, jossa MacLean kertoo tislaamoiden omistussuhteista, maailman myydyimmistä viskeistä ja keskeisistä yksityisistä pullottajista. Tuo jakso on kirjassa eniten Malt Whisky Yearbookin toisintoa ja yksityisten pullottajien osalta lainattukin MacLeanin kyseisessä teoksessa vuonna 2008 ilmestyneestä artikkelista. Kaikkineen osio taatusti vaikeinta pitää ajan tasalla jatkossa.

Whiskypedia on kaikkineen varsin onnistunut teos, jos ei halua haalia ihan Malt Whisky Yearbookin kaltaista nippeliä jokaisen tislaamon jokaisesta lähihistorian käänteestä. Laajemman aikajänteen historiakerronnassa Whiskypedia on likimain ylittämätön. MacLeanin yhtenäinen, hieno ja mukavan lennokas tyyli tekevät Whiskypediasta aivan mainiota iltalukemista kaikille viskistä kiinnostuneille.