Royal Lochnagar

Royal Lochnagar Selected Reserve 2008, 43%

Nihkeästi arvostettuja pullotteita nämä Lochnagarin Selected Reservet. Provenienssi on toki puolitiessään, mutta oma kokemukseni on ollut, ettei kategoriseen ylenkatseeseen ole mitään syytä.

Esimerkiksi viimeksi maistamani vuoden 2012 pullote oli aivan ensiluokkainen liemi. Voltit voisivat olla toki pykälää korkeammat, mutta tuossa viskissä se ei haitannut ollenkaan. Odotukset ovat korkeat tätäkin vuosikertaa kohtaan.

Royal Lochnagar Selected Reserve 2008

(43%, OB, NAS, 2008, 6540 bts., 70 cl)

Tuoksu: Metinen, maltainen ja pähkinäinen. Tyylikkään kuiva sherry aukeaa kiteisen hunajaiseen ja kukkaiseen suuntaan. Runsaasti viikunaa. Kuivattuja hedelmiä, rusinaa ja hilloisuutta. Vadelmaa, kirsikkamarmeladia, hiukan tummaa suklaata. Nahkaa, kuiva tammea, kovia toffeekarkkeja.

Maku: Sherryinen, hunajainen ja intensiivisen hilloinen. Kiteistä hunajaa, toffeeta, vadelmaa, mustaherukkaa, viikunahilloketta. Tammi on hienosti balanssissa. Hasselpähkinää, mantelia, hiukan nahkaisuutta. Metisyyttä, mausteisuutta, kuivattuja hedelmiä ja rusinaa riittää. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maitokahvia, kanelia, pientä siirappisuutta. Jälkimaku on metinen, pähkinäinen, kuivan tamminen ja edelleen kiteisen hunajainen. Paahteisuus ja kahvisuus lisääntyvät vähitellen, pippuri tulee hilloisuuden ja viikunan keskelle. Tummaa suklaata, nahkaa, toffeeta. Melko pitkä finaali. Nam.

Arvio: Hieno pullote. Mukana on taatusti refill-sherryä parhaasta päästä. Maistuu. 88/100

Royal Lochnagar 12 yo Game of Thrones 40%

Maistelussa Royal Lochnagarin eräänlainen rinnakkaisjulkaisu 12-vuotiaasta GoT-sarjassa. Viski ei kuitenkaan ole sama, siitä todistavat kaikki lukemani asiantuntevat lausunnot. En näe syytä kiistää niitä. Sitä paitsi rinnalla ei nyt ole sitä klassista 12-vuotiasta.

Jälleen lähestyn Game of Thrones -tuotteistusta avoimin mielin. Aiemmin sarjasta maistamani Lagavulin ja Talisker pettivät molemmat, mutta ei sitä koskaan tiedä, milloin osuu kohdalleen. Royal Lochnagarin kanssa olen kuitenkin viihtynyt aina.

Royal Lochnagar 12 yo Game of Thrones

(40%, OB, +/- 2019, Game of Thrones – House Baratheon, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen ja hedelmäinen. Omenaa, vesimelonia, makeaa mandariinia, hiukan ananasta. Maltaisuus on hiukan puuromaista. Vaniljaa ja jugurttia, jotain vähän hapanta ja jopa piimäistä. Tuoretta heinäisyyttä, aamiaismuroja ja mysliä. Weetabixiä. Hiukan yksioikoinen ja melko makea kaikkineen.

Maku: Maltainen, raikkaan hedelmäinen ja pirteän mausteinen. Parantaa vaatimattomasta tuoksusta selvästi. Makeaa päärynää, omenaa, hiukan banaania, ananasta. Vaniljaa, toffeefudgea. Maltaisuus on edelleen vähän puuromaista, mutta tammi ja mausteet pelastavat paljon. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kokonaisuus helposti lähestyttävä. Jugurtti ja mysli ovat yhä selvästi mukana. Jälkimaku on varsin tamminen ja suoraviivainen. Napakkaa mausteisuutta, hiukan pippuria, mandariinia, päärynää. Vaniljaa ja hunajaa, hieman toffeeta ja maltaista makeutta. Finaali jää kuitenkin varsin lyhyeksi.

Arvio: Vaatimaton tuoksu latistaa tunnelmaa, mutta muuten tämä on ihan kelpo entry-level-viski. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Hyvä ja tasapainoinen Royal Lochnagar”.

Royal Lochnagar 1994/2009 The Managers’ Choice 59,3%

Royal Lochnagarin The Managers’ Choice -pullote on ollut yksi pidetyimmistä viskeistä tässä erikoisessa, haastavassa ja joiltain osin jopa aliarvostetussa sarjassa. Itselleni tähän mennessä hienoimmat kokemukset ovat olleet Taliskerin ja Knockandon julkaisut. Lagavulinin ja Caol Ilan pulloja olen myös kytännyt, mutta eipä ole tullut sopivasti vielä vastaan.

Tämä on väriltään paljon vaaleampi kuin odotin. Paperilla tynnyrin speksi muistuttaa Knockandon vastaavaa, mutta siinä missä se oli kuin tervaa, tämä on suorastaan heleää. Odotukset ovat kuitenkin korkealla, koska jokin aika sitten hieno Selected Reserve -pullote muistutti, miten hyvää Royal Lochnagar voikaan olla.

Royal Lochnagar 1994/2009 The Managers’ Choice

(59,3%, OB, 27.7.1994–26.3.2009, Cask No. 837, Bodega Sherry European Oak, 528 bts., 70 cl)

Tuoksu: Aromaattinen, pölyinen, varsin omalaatuinen. Tammi on rutikuivaa, hedelmät ovat kuivattuja ja suklaa pysyttelee erittäin tummana taustalla. Maakellaria, tuoretta ruohoa, sitruksisuutta. Sherryiset sävyt pysyvät suolaisella laidalla. Puuta ja kuivaa maltaisuutta riittää. Vesilisä tuo makeutta ja minttua.

Maku: Todella voimakas ja aktiivinen tammi yllättää heti. Musteisuus, suola ja pihka täyttävät suun. Sitruksinen ja hapokkaan omenainen hedelmäisyys on pinnassa. Tummaa suklaata, kaakaojauhetta, pähkinää, kuivaa sherryä. Melko täyteläinen suutuntuma. Maltaisuutta, mausteisuutta, tanniineja. Lakritsia ja yrttisyyttä, hiukan kuivakkaa lihaisuutta. Jälkimaku nostaa pintaan aromaattisen ja mineraalisen puolen. Tammi hallitsee, nyt inkiväärisenä ja tumman mausteisena. Lakritsia, yrttejä, pihkaa. Pieni suklainen ja omenainen makeus taustalla, hiukan punaviinimäistä tanniinisuutta. Maanläheinen ja ruohoinen, suolainen ja hapokas loppuun asti. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo toffeen esiin ja tasapainottaa kokonaisuutta makeudella.

Arvio: Eräänlainen voimakkaan tammen hallinnan taidonnäyte. Haastaa maistajansa loppuun asti. Erittäin hieno viski, mutta ei sovi puolihuolimattomaan siemailuun, vaan ottaa aikansa. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 88/100 (per 3). Smoke On The Water, ”Mielenkiintoinen Lochnagar”.

Royal Lochnagar Selected Reserve 43% (2012)

Royal Lochnagar on jo pitkään julkaissut ikämerkitsemätöntä Selected Reserveä kohtalaisen säännöllisesti. Olen yhden tällaisen maistanut aiemmin, vuoden 2009 julkaisun. Kauniita viskejä pienestä tislaamosta, sellainen fiilis näistä yleisesti on.

Royal Lochnagar Selected Reserve (2012)

(43%, OB, NAS, 2012, 4080 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sherryinen, rusinainen ja muhkean mausteinen. Kanelikeksejä ja luumuhilloa, tummaa suklaata ja paksua nahkaisuutta. Kaunis viikunaisuus. Uuniomenaa, saksanpähkinää, hilloisuutta. Tammi tulee tyylikkäästi läpi, inkivääriä ja seetriä löytyy. Pieni eucalyptus tekee vielä oman säväyksensä. Hieno tuoksu!

Maku: Maukkaan sherryinen ja suklainen. Muhkea rusinaisuus, luumu ja viikuna antavat tukea, tammi pysyy kauniisti balanssissa. Suutuntuma on näillä volteilla sopivan keskitäyteläinen ja runko silti riittävän painava. Hilloisuutta, lihaisuutta, kahviseksi kääntyvää karvautta. Maltaisuus ja mausteet toimivat hyvin, samoin tietty paahteisuus ja herkkä pippurisuus. Saksanpähkinää, inkivääriä, hapokkuutta. Jälkimaku lähtee nahkaisena ja tumman suklaisena, kunnes kuivattu luumu, rusina ja hillo tulevat mukaan. Tammi kuitenkin pitää tätä varsin tiukasti otteessaan. Espressoa, paahteisuutta, pientä nuotiosavua. Melko pitkä finaali. Nam.

Arvio: Todella herkullinen ja herkän tyylikäs sherryviski. Kerrankin en ole edes ihan varma, voisiko tämän tasoa nostaa tästä enää korkeamman alkoholiprosentin avulla ollenkaan. 89/100

Royal Lochnagar 1998/2010 Distillers Edition 40%

Royal Lochnagarin Distillers Editionia harvemmin näkee, olen itse maistanut aiemmin niistä yhden. Nyt käsissä vuonna 1998 tislattu ja vuonna 2010 pullotettu yksilö.

Royal Lochnagar 1998/2010 Distillers Edition

(40%, OB, 1998–2010, Double Matured in Muscat Wine-Wood, Batch RL/98-10U, 70 cl)

Tuoksu: Tamminen, maltainen ja makea. Varsin marjaisa, mansikkaa ja vadelmaa nousee runsaasti esiin. Hiukan esanssisuutta, jotain parfyymin kaltaista. Karkkisuutta (kovia hedelmäkarkkeja) ja hunajaa. Maltaisuus on kuivaa ja muromaista, tammi pukkaa mausteita ihan kunnolla. Silti hiukan rakenneltu.

Maku: Mansikkainen ja vaniljainen, tamminen ja napakka. Maltaisuus on hiukan raakana pinnassa, puuromaisena ja hiukan jyväisenä jopa. Suutuntuma on keskitäyteläinen, tanniinit suipistavat suuta. Kovat hedelmäkarkit, esanssisuus ja keinotekoisen tuntuinen sitruksisuus hallitsevat kokonaisuutta. Jälkimaku on tamminen ja tanniininen, imelän jälkiruokaviininen ja aavistuksen kireä. Erikoinen kokonaisuus, kovat hedelmäkarkit ja hapokas maltaisuus eivät löydä tasapainoa oikein millään. Marjaisuus ja aktiivinen tammisuus ovat vahvasti mukana. Korkeintaan keskipitkä finaali ei herätä sen suurempaa ihastusta.

Arvio: Hedelmäinen yleisviski on saanut karkkisen ja marjaisan käsittelyn. Balanssi on päässyt siinä tohinassa hiukan kärsimään. 82/100

Royal Lochnagar 2000/2012 Distillers Edition 40%

Royal Lochnagarin Distillers Edition on viimeistelty Moscatel-jälkiruokaviiniin käytetyissä tynnyreissä. Myönnän, että sydämessäni on aina ollut pehmeä kohta Royal Lochnagarille, mutta tämä finistely hiukan epäilyttää.

Royal Lochnagar 2000/2012 Distillers Edition

(40%, OB, 2000–2012, Moscatel Finish, Batch RW/00-12W, 70 cl)

Tuoksu: Runsaasti makeaa mallasta. Parfyymimäinen hedelmäisyys. Huomattavasti mansikkaa. Viinisyyttä ja sokerisuutta. Briossia, vaniljaa, kukkaisuutta. Pyöreä, pehmeä ja makea kokonaisuus, silti hiukan… keinotekoinen. Aavistus tuoretta ruohoa, kermaisuutta, tomusokeria. Mielenkiintoinen kattaus sinänsä.

Maku: Pehmeä ja makea. Mansikkaa, viinisyyttä, punaista omenaa, mandariinia. Nuorekas tamminen puraisu. Weetabixia, hiivaleipää, imelää maltaisuutta. Varsin hapokas sivujuonne, tanniineja ja napakkaa mausteisuutta. Suutuntuma muuttuu makeasta karvaaksi matkan varrella. Jälkimaku onkin sitten todella karkkinen: mansikkaa, toffeeta, hedelmäpurkkaa ja piparminttua (Polka-karamelleja). Tammisuutta, viinisyyttä, mausteisuutta, mustan teen kitkeryyttä, lopuksi vielä hunajaa, vaniljaa. Yllättävän pitkä finaali.

Arvio: Omalaatuinen ja mielenkiintoinen tapaus. Mansikkaisuus jäi välittömästi mieleen. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 81/100.

Royal Lochnagar Selected Reserve 43% (2009)

Vuonna 1845 perustettu Royal Lochnagar on Diageon pienin tislaamo, jolta ilmestyy säännöllisesti rajoitettu erä tätä Selected Reserve -viskiä. Selected Reserve on kypsynyt ex-sherrytynnyreissä (”Refill Sherry Butts and Casks”) määrittelemättömän ajan. Nyt kädessä on vuoden 2009 versio.

Royal Lochnagar Selected Reserve

(43%, OB, NAS, 2009, 2982 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sherryinen, nahkainen, mausteinen. Ohut runko? Voimakas maltaisuus, appelsiinimarmeladia. Pisara turvetta jossain taustalla. Kuivattua luumua. Ei kovin makea. Kaakaota (Van Houten). Neilikkaa, hiukan viikunaa. Laventelia, inkivääriä. Yleisvaikutelma on yllättävän kevyt, mutta silti houkutteleva.

Maku: Alkuun oloroso-henkinen sherryviski, on runsaasti maltaisuutta ja nahkaa ja luumua, mutta maun keskivaihe iskee isomman vaihteen silmään. Tammi kuivahtaa oikein kunnolla hetkeksi, sitten alkaa mausteiden ja makujen vyöry: appelsiinimarmeladia, hiukan öljyä, ripaus turvetta, tarte tatinia, laventelia, minttua, sitrusta, tummaa suklaata, mineraalisuutta… Huikea ja pitkä finaali.

Arvio: Pitkällä jälkimaulla siunattu yksilö. Olisipa runko vain hiukan täyteläisempi. 87/100

Royal Lochnagar 12 yo 40%

Vuonna 1845 perustettu Royal Lochnagar on Diageon pienin tislaamo. Se on nimetty läheisen Lochnagar-vuoren ja Balmoralin linnan mukaan.

Vuonna 2005 tislaamo liitettiin Diageon Classic Malts -sarjaan, ja yhtiö käyttää sitä työntekijöiden koulutuspaikkana. On aika maistaa, miltä tislaamon 12-vuotias viski nykyään maistuu.

Royal Lochnagar 12 yo

(40%, OB, +/- 2008, 5 cl miniature)

Tuoksu: Herukkainen ja roteva. Hedelmäistä runsautta, karviaismarjoja, appelsiinimarmeladia, hunajaa. Maltaisuus on bitter-henkistä, täyteläistä ja vahvaa. Tammisuus tuo mieleen teehuoneen, kuiva ja makea ovat hienossa balanssissa. Ruohoisuutta on myös, samoin kovia toffeekarkkeja. Todella hyvä!

Maku: Marjaisa ja maltainen, vastaa täysin tuoksun herättämiin lupauksiin. Tietty teemäisyys (Earl Grey) on pinnassa, samoin tuore tammi – melko niukoilla tanniineilla. Suutuntuma on pehmeä ja miellyttävä. Toffeeta, omenaa, appelsiinimarmeladia, mustaherukoita – hieno kattaus. Loppua kohti maltaisuus ja herukkaisuus alkavat kamppailla tammea vastaan. Kiinnostava finaali. Kaikkineen todella onnistunut kokonaisuus.

Arvio: Yksi parhaista maistamistani perustason viskeistä ilman turvetta – ellei paras. Hieno tuote. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 74/100. Dramming 72/100Whisky Monitor Database 73/100 (per 2).

Royal Lochnagar 12 yo 1996/2009, Cadenhead’s 58,5%

Royal Lochnagar aloitti vuonna 1845 maatilatislaamona, ja vuonna 1848 sen johtaja John Begg keksi kutsua prinssi Albertin maistamaan uutta viskiä. Prinssi saapuikin varoittamatta tislaamoon kuningatar Viktorian ja lastensa kanssa. Siitä lähtien tislaamo on käyttänyt etuliitettä Royal ja sen tuotteet ovat kuuluneet Balmoralin linnan vakiovarustukseen.

Tämä Cadenheadin pullote on kypsynyt uudelleenhiilletyssä butt-kokoisessa ex-bourbontynnyrissä (noin 500 litraa). Tällaisella re-charrauksella voidaan siis elvyttää melko elähtänytkin tynnyri uuteen käyttöön. Mitään savunmakuja sieltä on turha odottaa, enemmänkin makeutta.

Royal Lochnagar 12 yo 1996/2009, Cadenhead’s

(58,5%, Cadenhead’s Cask Ends, 1996–2009, recharred butt, 20 cl)

Tuoksu: Vahva ananas! Myös muita hedelmiä: kuivattua aprikoosia, persikkaa. Maltaisuus tuntuu pistävänä ja hiukan puumaisena. Alkoholi tulee makeana läpi. Lisätyllä vedellä kukkaisuus nousee hedelmien rinnalle.

Maku: Makean karamellimainen ja jotenkin ”tiivis”. Pyöreä suutuntuma. Maun keskivaiheilla hedelmäisyys korostuu, etenkin ananas. Jännittävä lakritsaisuus nousee esiin, sen jälkeen siirappisuus. Jälkimaku tulee maltaisena ja tammisena, lämmittää pitkään. Lisätyllä vedellä karamellimaisuus korostuu.

Arvio: Tasapainoinen ja yllättävän monipuolinen makukokemus. Ananas jää mieleen. 85/100