Kuukausi: joulukuu 2015

Marcel Van Gils & Hans Offringa: 200 Years of Laphroaig

Laphroaigin 200-vuotisjuhlavuosi on ylittänyt melkeinpä kaikki odotukseni. Hyviä uusia julkaisuja on ollut pitkin vuotta, ja niiden innostamana olen tullut maistaneeksi paljon vanhempaakin tuotantoa – käytännössä yhtään pettymystä ei ole tullut vastaan. Markkinoinnin suhteen koeteltiin kyllä rajoja, kun tislaamo siirtyi useammassakin julkaisussa 35 senttilitran kokoluokkaan eli ns. hobittipulloihin, ja niitä myytiin kesällä 2015 hetkellistä kohua aiheuttaneiden arvontojen avulla.

Ja mitä olisi juhlavuosi ilman järkälemäistä historiikkia. Laphroaig-keräilijä Marcel van Gils ja viskikirjailija Hans Offringa julkaisivat jo vuonna 2007 teoksen The Legend of Laphroaig (Exhibitions International), joka oli tarkoitus päivittää tähän päivään, mutta juhlahumussa projekti muutti hiukan muotoaan. Syntyi uusi historiikki, 200 Years of Laphroaig (Conceptual Continuity).

Van-Gils-Offringa-200-years-of-Laphroaig-007Friends of Laphroaigin jäsenille uutta kirjaa myytiin etukäteen sillä verukkeella, että ennakkotilaajien nimet huomioidaan teoksessa, mutta siinäkin mopo pääsi pienen keulimisen jälkeen karkaamaan täysin. Lyhyelläkin matematiikalla tajuaa, että vaikka 700 000:sta maailman FoL-jäsenestä vain pari prosenttia tilaisi kirjan etukäteen, nimistä tulisi pienen puhelinluettelon kokoinen listaus. Kirjan valmistuminen viivästyi, ja lopulta kirja saapui postissa kahdessa osassa: ensin tuli itse teos, sen jälkeen omalla nimellä ja Plot-numerolla varustetut irtokannet. Tilauksesta toimitukseen kului melko tarkasti puoli vuotta.

Kannattiko odottaa? Vastaus on helppo, ehdottomasti kannatti. En pysty vertaamaan teosta The Legend of Laphroaigiin, koska en ole saanut sitä koskaan sopuhintaan hankittua, mutta tällaisenaan 200 Years of Laphroaig on kokonaisuus, joka toimii sekä irtonaiseen tunnelmointiin että vakavahenkisempään syventymiseen. Ja on noissa irtokansissakin oma huvituksensa, pakko myöntää.

Kirja tuntuu vähintäänkin painotuoreelta, kun Martine Nouet’n esipuhe on päivätty Islaylla marraskuussa 2015. Varsinaisesti itse teos alkaa tyypilliseen viskikirjatyyliin suoraan muinaisuudesta: vuosilukuina vilisevät 3 500 eKr., 800 eKr., 563, 597, 1225… Kahdeksantoista sivun Origins-pikakelauksella päästään kuitenkin maisemaan, ennen kuin varsinainen mehustus alkaa. The Distillery sisältää lukuna käytännössä koko teoksen suurimman pihvin, ja kirjoittajatkin korostavat, että sen pohjat on valettu jo aikanaan The Legend of Laphroaigissa. Tulee sukuselvitystä, tulee taustaa, sukupuuta, dokumenttia. Luvussa esitellyt Johnstonit ja Campbellit nousevat sukuina esiin hauskasti vuosikymmenistä toiseen – ja näkyvät tislaamolla edelleenkin.

Van-Gils-Offringa-200-years-of-Laphroaig-001Käytännössä siis veljekset Donald ja Alexander Johnston perustivat Laphroaigin tislaamon vuonna 1815. Laittomasti oli tislattu jo aiemminkin, mutta heidän nimensä pantiin lopulta paperiin. Vuonna 1836 Donald osti veljensä osakkeet, ja hänestä tuli Laphroaigin ainoa omistaja. Alexander muutti seuraavana vuonna Australiaan. Kymmenen vuotta myöhemmin, kesäkuussa 1847, Donald Johnston kuoli julmalla tavalla: hän hukkui itse panemaansa olueen.

Donald Johnstonin poika Dugald peri tislaamon mutta ei voinut ryhtyä heti sitä pyörittämään, koska oli vasta yhdentoista. Moninaisten vaiheiden jälkeen Dugald Johnstonista tuli lopulta Laphroaigin isäntä, ja hän pyöritti sitä kuolemaansa saakka, vuoteen 1877. Mielenkiintoinen fakta on, että edelleen jokaiseen Laphroaig-pulloon painettu ’D. Johnston & Co.’ viittaa nimenomaan Dugaldiin, ei hänen isäänsä Donaldiin. Siitäkin huolimatta, että nimenomaan Donald oli virallisesti rekisteröinyt Laphroaigin 1826.

Dugaldin apuna myöhempinä vuosina oli hänen serkkunsa Alexander ”Sandy” Johnston, josta tuli lopulta varsinainen Laphroaigin mahtimies. Sandy aloitti tislaamon uudistustyöt vuonna 1884, vanhoja Ardenistlen maatilan ja tislaamon rakennuksia purettiin ja tilalle rakennettiin uutta. Laphroaig sai uuden hevostallin vuonna 1888 ja kolmosvaraston vuonna 1889. Sandyn suurtyö päättyi hänen kuolemaansa 17. kesäkuuta 1907, mutta hän oli onnistunut valmistelemaan tislaamon uudelle vuosisadalle.

Van-Gils-Offringa-200-years-of-Laphroaig-002Sandyn kuoleman ja testamentin aiheuttamien omistajuushankaluuksien jälkeen Laphroaigin johtoon astui lopulta Ian Hunter, joka oli Johnstonien sukua Tallantin sukuhaarasta. Hunter jatkoi Sandyn aloittamaa laajennustyötä, ja mittavat suunnitelmat toteutettiin 1910–1920-luvuilla. Ian Hunterin suunnitelmat eivät koskeneet vain rakennusteknisiä laajennuksia, vaan hän loi pohjan myös Laphroaigin kansainväliselle kasvulle. Se taas johti legendaariseen taisteluun Lagavulinin omistajien ja tarkemmin Peter Mackien kanssa.

Mackien suku oli toiminut Laphroaigin agenttina 70–80 vuotta, mutta aikakausi tuli päätökseen, kun Sandy Johnston oli kieltäytynyt allekirjoittamasta uutta sopimusta. Vuonna 1908 Peter Mackie rakennutti Lagavulinin maille kilpailevan tislaamon, Malt Millin, jonka tarkoituksena oli sysätä Laphroaig markkinoilta. Valitettavasti Malt Millin surullinen tarina päättyi 1960-luvun alussa.

Van-Gils-Offringa-200-years-of-Laphroaig-004Yhdysvaltain kieltolain aikana Ian Hunterin onnistui hankkia todistus, jonka varjolla Laphroaigin pystyttiin myymään lääkkeenä. Tislaamon kansainvälinen menestys sai siis mukavaa nostetta kieltolaista Atlantin toiselta puolelta. Vuonna 1934 hän palkkasi tislaamoon naisen, josta tuli myöhemmin yksi koko viskihistorian tunnetuimpia: Bessie Williamson oli tullut taloon konekirjoittajaksi. Bessie sai Ian Hunterin ansiosta Laphroaigin osakkeita jo vuonna 1951, kun toiminta muutettiin osakeyhtiömuotoon.

Kun Ian Hunter kuoli vuonna 1954, hän jätti testamentissaan kaikille työntekijöille sata puntaa – kaikille paitsi yhdelle. Vuodesta 1935 saakka sihteerinä toiminut Rachel McAffer oli nimittäin oikeutettu kymmenkertaiseen summaan:

Rachel McAffer must have been of great value to the company as a whole, but also to Ian Hunter in person. A special legacy in his will stated: ’To Rachel McAffer, £1000, for saving my life on two occasions.’ One of these occasions happened to be a fire in the offices. Rachel reportedly dragged Ian Hunter, who had fallen unconscious out the the building.

Ian Hunterin testamentissa suurin henkilö oli kuitenkin Bessie Williamson. Hän peri tislaamon, Ardenistle Housen ja Texa Islandin. Samalla hänestä tuli 1900-luvun ensimmäinen nainen, joka omisti tislaamon ja johti sitä itse. Vuonna 1961 Bessie meni naimisiin aikanaan kuuluisan laulajan Wishart Campbellin kanssa, ja kun viskibisnes lähti noihin aikoihin kansainväliseen nousuun eikä omaa rahaa ollut, Bessie lähestyi amerikkalaisia.

Van-Gils-Offringa-200-years-of-Laphroaig-003Vuonna 1962 kolmasosa Laphroaigin osakkeista myytiin Schenley Corporationin omistamalle Seager Evansille, joka puolestaan omisti Long John Distillersin ja sitä kautta Tormoren tislaamon Speysiden alueella. Vuonna 1967 Long John osti Bessieltä toisen erän osakkeita ja nimitti Laphroaigin johtoon oman miehensä Bill Scottin. Viskin hurjina vuosina johtajia tuli ja meni, tuli uutta pannua, tuli varastoa, tuli John MacDougall, Denis Nicol, monia muita. Bessie Williamson kuoli 71-vuotiaana Glasgow’ssa 26. toukokuuta 1982.

Long John International kasvatti Laphroaigin kansainväliseen menestykseen, mutta jokainen aikakausi päättyy aikanaan. Whitbread osti Long Johnin vuonna 1975, ja Laphroaig päätyi brittiomistukseen. Whitbreadin aikana tehtiin investointipäätös, joka lopulta johti yhtiön toisen tislaamon Glenugien hiipumiseen. Myös Ben Nevis oli Whitbreadin hallussa noihin aikoihin, ennen kuin Nikka osti sen vuonna 1989. Samana vuonna Whitbread luopui kaikista tislaamoistaan, ja Laphroaig päätyi Allied Lyonsin haltuun.

Alliedin aikakaudella Laphroaig lanseerasi Friends of Laphroaig -lojaliteettiohjelmansa, joka oli Iain Hendersonin lempilapsi. Henderson oli työskennellyt tislaamon johtajana vuodesta 1989 sakka, ja hän eläköityi vuonna 2002. Allied Lyonsista oli tuolloin tullut jo Allied Domecq, ja vuonna 2005 se päätti myydä Laphroaigin. Ostajaksi löytyi amerikkalainen Fortune Brands, jonka omistama Beam Global Spirits & Wine otti tislaamon haltuunsa. Beamilta Laphroaig siirtyi lopulta Suntoryn omistukseen vuonna 2014.

Van-Gils-Offringa-200-years-of-Laphroaig-006Vahvan historiaosuuden jälkeen 200 Years of Laphroaig siirtyy tuotantoprosessin ja henkilöiden esittelyihin. Mielenkiintoisia knoppitietoja putoilee niin vedestä, hiivasta kuin ohrastakin – tynnyreitä unohtamatta. Tislausprosessin huolellisen läpikäynnin jälkeen päästään kypsytykseen ja pullotukseen saakka. Laphroaigin erikoisesti numeroiduissa varastoissa 1, 7, 8, 9, 9a, 10a, 10b ja 11 majailee tällä hetkellä noin 55 000 tynnyriä kypsymässä. Pullotus taas tehdään Glawgow’ssa.

Henkilöesittelyihin on teoksessa panostettu hyvin. Tislaamon keskeisistä työntekijöistä on omat aukeamansa, muutamilla merkkihenkilöillä jopa vähän enemmänkin tilaa. Nykyisestä distillery managerista John Campbellista alkava kimara päättyy hänen eläkkeelle jääneisiin kollegoihinsa Denis Nicoliin, Murdo Reediin, Colin Rossiin ja Iain Hendersoniin. Välistä löytyvät kaikki olennaiset hahmot Vicky Stevensistä Arthur Holyoakeen ja James MacGregoriin. Myös eläkkeelle jäänyt varastomies Eddie Morris on hienosti huomioitu.

Van-Gils-Offringa-200-years-of-Laphroaig-005Käytännössä henkilögalleriassa on niin paljon anekdootteja Laphroaigin historiasta, että siinä riittää luettavaa pidemmäksikin aikaa. Esimerkiksi John Campbellin kakkosmiehen David Livingstonen tarina siitä, miten Sean Connery soitti täysin yllättäen tislaamolle ja hän vastasi puhelimeen, on aivan kultaa.

Henkilöhaastatteluissa tulee hauskasti esiin ajankuva, kun työntekijät puhuvat John Campbellin johtamistavasta. Kun aiemmat tislaamopomot tekivät autoritäärisesti kaikkea koskevia itsenäisiä päätöksiä, Campbell on muuttanut toimintamallin sujuvasti moderniin johtotiimiajatteluun. Esimerkiksi tynnyrivalinnoissa on mukana useita neniä eikä suurimman johtajan näkemys useinkaan pääse dominoimaan päätöstä. Muutos on melkoinen, kun muistelee vanhaa patruunoiden aikaa, jossa päätökset jyrättiin läpi.

Henkilöiden jälkeen siirrytään vielä hetkeksi itse viskiin. In the Bottle -luvussa käydään melko isolla pensselillä läpi Laphroaigin pullotteiden suuret linjat. Jos olisi saanut toivomuksen esittää, tätä lukua olisi voinut puolestani kasvattaa merkittävästi. Esimerkiksi Ardbeg. A Peaty Provenancen kaltainen esittely olisi tehnyt kokonaisuudelle terää. Onneksi luku kuitenkin päättyy Robert Hicksiin, master blenderiin, jonka läsnäolo tietysti nostaa kirjan tasoa välittömästi.

Kirjan loppuun on koottu vielä Friends of Laphroaig -lukuun perustietoja ja hiukan tarinoita FoLin vaiheista, tislaamon vierailukeskuksesta ja tastingeista, juhlallisuuksista ja muusta oheistoiminnasta. Myös prinssi Charlesin vierailuilla tunnelmoidaan niin kiihkeästi, että se on jo melkein kiusallista. Mukaan on saatu mahtumaan sentään jonkin verran kuvia kansainvälisistä Laphroaig-faneista tislaamoreissuillaan, jotta kumisaappaat pysyvät jalassa loppuun asti.

Teoksena 200 Years of Laphroaig kuuluu tietysti jokaisen fanipojan ja -tytön kirjahyllyyn. Huolella tehty ja tyylikäs teos.

Glenury Royal 20 yo 1980/2001, Silver Seal 50%

Vuonna 1825 perustettu Glenury suljettiin 1985 ja lopetti toimintansa 1992. Yleensä tislaamosta käytetään Glenury Royal -nimeä, mutta Silver Seal on painattanut etikettiinsä pelkän Glenury-nimen. Käytän selvyyden vuoksi otsikossa tuota koko nimeä, koska sillä tämä tislaamo paremmin tunnetaan.

Maistan Glenury Royalin tuotantoa nyt ensimmäistä kertaa. En tiedä tästä etukäteen oikeastaan mitään. Sherrykypsytys on kyllä tuottanut tummaa väriä. Hieno tapa päättää vuoden 2015 viskimaistelut johonkin ihan uuteen kokemukseen.

Glenury Royal 20 yo 1980/2001, Silver Seal

(50%, Silver Seal, 11/1980–7/2001, Sherry Wood, 620 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hieno sherrytuoksu, suklaata ja minttua riittää. After Eightin jälkeen alkaa löytyä vahattua puuta, kermaisuutta, rusinaa. Tammi tuoksuu antiikkisena ja melko kuivana, todella tyylikkäänä ja tasapainoisena. Kanelia, muskottipähkinää, hiukan kirsikkalikööriä. Upea tuoksu. Vesilisä avaa mentholia ja yrttisyyttä.

Maku: Makea ja silkkinen, välittömästi erittäin tasapainoinen ja hieno kokonaisuus. Maitosuklaata ja cappuccinoa. Kermaisuus tekee tästä todella helposti lähestyttävän, mutta tammi ja mausteisuus tuovat nopeasti kompleksisuutta. Rusinaa, mantelia, kirsikkaa, aavistus makeaa omenahilloa. Suutuntumassa on japanilaista viskiä muistuttavaa rasvaista suklaisuutta, joka toimii upeasti. Kaikkineen body on korkeintaan keskitäyteläinen, mutta kantaa tämän sherryn silti kunniakkaasti. Jälkimaussa minttu nousee jälleen esiin, suklaisuus tummuu ja tammi nousee reippaammin esiin. Inkivääriä, neilikkaa, kanelia, pähkinää. Kermaisuus säilyy siitä huolimatta. Erittäin pitkä ja nautittavasti kuivuva finaali, jossa pieni rikkisyys ja ruutisuus tulevat esiin aivan loppusuoralla. Vesilisä lisää tanniinisuutta ja ohentaa herkästi tämän runkoa.

Arvio: Todella myönteinen yllätys, hieno ja tasapainoinen sherryherkku. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100Whisky Monitor Database 90/100 (per 1).

Springbank 12 yo 175th Anniversary 46%

Springbank julkaisi 175-vuotisjuhlansa kunniaksi tällaisen 12-vuotiaan pullotteen. Näissä tämän kauden Springereissä on kyllä tyyliä, pakko myöntää.

Springbank 12 yo 175th Anniversary

(46%, OB, Bottled 4/2003, 12000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Toffeemainen ja rasvainen. Kevyen turpeinen, ruohoinen. Suolaista voita, runsaasti minttua. Paahtoleipää, hunajaa, makeaa sitruksisuutta. Tammista purevuutta, maltaisuutta. Vesilisä avaa suolaa vielä selvemmin. Varsin houkutteleva kokonaisuus.

Maku: Kermatoffeeta, hunajaa, tammisuutta, ruohoisuutta. Suolaa ja voita löytyy edelleen, samoin tammen tuomaa kuivattavaa mausteisuutta. Tyylikäs, omalla tavallaan. Suutuntuma on melko rasvainen, mausteisuudessaan silti napakka. Jälkimaku alkaa todella ruohoisena ja sitruksisena, kermaisena ja rasvaisena. Mausteisuutta, lakritsia, minttua. Mustaa teetä, paahtoleipää, tiettyä karvautta. Maukkaan omenainen ja appelsiininkuorinen finaali. Vesilisä saa suolaisuuden ja hunajaisuuden entistä tyylikkäämmin balanssiin.

Arvio: Oivallinen nuorehko Springbank, joka pelaa selvästi tislaamon vahvuuksilla. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 13).

Benrinnes 23 yo 1985/2009, 58,8%

Benrinnes on mielenkiintoinen tislaamo, etenkin tiettyjen sherrykypsytystensä osalta. Nyt käsissä yksi sen moderneista klassikoista, vuonna 1985 tislattu ja tukevassa sherryssä 23 vuotta lymynnyt viski.

Benrinnes 23 yo 1985/2009

(58,8%, OB, 1985–2009, Sherry Wood, 6000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Muhkea sherry! Kunnon pommi, paksua luumua ja tummaa suklaata on oikein huolella. Taatelikakkua, viikunaa, rusinaa. Kuivalihaa. Saksanpähkinää. Kanelia, inkivääriä, maustepippuria. Pieni rikkisyys on mukana, mutta pysyy etäällä. Happamuutta ja makeutta hienosti oikeissa suhteissa. Vesilisä irrottaa yrttisiä ja tallimaisia piirteitä oikein runsaasti.

Maku: Olorosoa, luumua ja pähkinää täydeltä laidalta. Erittäin intensiivinen Sunsweet-luumu pysyy kyydissä tästä ikuisuuteen. Taatelikakussa on kauniin hapahko sävy, tiettyä piimäisyyttä ja hapankermaa. Tammisuutta löytyy, mausteita ja rotia. Kanelia, rusinaa. Suutuntuma on melko täyteläinen. Jälkimaku pukkaa luumua ja tummaa suklaata, piimäkakkua ja pähkinöitä. Rikkisyys kulkee myös mukana, samoin tiettyä maanläheisyys ja farmimaisuus. Oivallinen kokonaisuus, finaali on pitkä ja runsas. Vesilisä pehmentää suutuntuman todella kermaiseksi ja tuo paljon lisää maanläheistä sävykkyyttä.

Arvio: Kermaiseksi kääntyvä sherrypommi, jossa on hienoa happamuutta ja sopivaa kulmaa. Vain rikkisyys pudottaa tämän palkintopallilta. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whiskynotes 80/100. Dramming 88/100Whisky Magazine 73/100 (Martine Nouet), 79 (Rob Allanson). Whisky Monitor Database 87/100 (per 5).

Laphroaig 20 yo Double Cask 46,6%

Laphroaig julkaisi tällaisen kaksikymppisen Pariisia varten vuonna 2010. Viski on kypsynyt ensin 18 vuotta normaalissa hogsheadissa, kunnes se on siirretty vielä kahdeksi vuodeksi pienempään quarter caskiin – oikeastaan varsin tyypilliseen Laphroaigin tapaan.

Laphroaig 20 yo Double Cask

(46,6%, OB for Aelias Buy Paris Duty Free, 2010, Hogshead & Quarter Cask Finish, 750 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sitruunaa, lakritsia, herukkaisuutta, mietoa savuisuutta. Tammisuutta, vaniljaa. Taustalla antiseptisia aineita, mietoa lääkemäisyyttä. Suolaisuutta, ruohoisuutta. Sitruksisuus on korosteista, tietty merellinen ja raikkaan tamminen fiilis. Hyvää. Vesilisä tuo lisää mineraalisuutta pintaan.

Maku: Kihelmöivän mausteinen, lakritsinen, savuinen ja hienopiirteinen. Sitruunalakritsia parhaimmillaan, anista ja mentholia. Tammisuudessa on reippaan kuivakka ote, pientä pippuria myös. Lääkemäisyydessä on antiseptisia aineita ja haavansidontaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja maukas. Jälkimaku alkaa tammisena ja ruohoisena, varsin sitruunaisena ja raikkaana. Vähitellen musta tee, paahtoleipä ja pieni karvaus nousevat. Vaniljaisuus, minttu ja eucalyptus leikkivät kielellä pitkän finaalin loppuun asti. Vesilisä tuo pähkinäisiä piirteitä esiin. Herkkua.

Arvio: Hienopiirteinen, raikas ja tyylikäs Laphroaig. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100.

Talisker 25 yo 1975/2001, 59,9%

Tämä Talisker tuntuu aina putoavan listoilta pois, kun virallisista 25-vuotiaista puhutaan. Vuonna 2001 pullotettuna tässä on poikkeuksellisesti myös tislausvuosi mukana, ehkä sen takia tätä ei osaa katsoa ihan vakiopullotteena.

Tätä seurasivat kaksi legendaarista kaksikymppistä (vuosilta 1981 ja 1982), ennen kuin siirryttiin vuosittaisiin kaksivitosiin.

Talisker 25 yo 1975/2001

(59,9%, OB, 1975–2001, 6000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Lakritsinen ja suolainen, merellinen ja turpeinen. Houkutteleva. Kreosoottia, tervaa, salmiakkia. Mineraalista raikkautta kaiken keskellä. Märkiä köysiä, laiturinlankkuja. Sitrusta, anista, piparkakkua. Tummaa hedelmäisyyttä, luumua, suklaisuutta. Kuivaa tammisuutta parhaimmillaan. Vesilisä tuo poltetun tulitikun ja tumman yrttisyyden esiin.

Maku: Lakritsia, suklaata, merisuolaa ja mustapippuria. Suklaata, luumuhilloa, rusinaa, saksanpähkinää. Tammisuus on suurta ja juuri oikealla tavalla kuivakkaa. Todella iso viski, suutuntuma on savuisen täyteläinen ja kihelmöivän pippurinen. Limettiä ja päärynää, anista ja mineraalista raikkautta löytyy. Herkkua. Jälkimaku on salmiakkinen ja pippurinen, päärynäinen ja suklainen. Makeaa sitrusta ja anista riittää. Tammi kuivuu pitkästi ja kauniisti. Turvesavu toimii mahtavasti, terva ja lakritsi ja tuhkaisuus tuntuvat loppuun asti. Silkkaa nautiskelua. Vesilisä avaa merellisyyteen vielä uuden puolen, suolaisen ja rapean.

Arvio: Loistavaa Taliskeria, ikänsä puolesta parhaimmillaan. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 89/100 (per 17).

St Magdalene 1975/2007, Gordon & MacPhail 43%

Lasissa varsin iäkästä viskiä toimintansa lopettaneesta St Magdalenen tislaamosta. Mielenkiintoiselta vaikuttaa.

St Magdalene 1975/2007, Gordon & MacPhail

(43%, Gordon & MacPhail Rare Old, 1975–2007, Refill Sherry Hogshead, 70 cl)

Tuoksu: Makean omenainen, pehmeän toffeemainen, ruohoinen ja kepeä. Hiukan imelää tammisuutta, vaniljaa, aavistus liimamaisuutta. Vahamaisuutta (kenkävahaa), mietoa maltaisuutta. Mukava hedelmäisyys. Päärynälimonadia, aprikoosihilloa. Pieni savu jossain taustalla, hiiltynyttä puuta.

Maku: Omenainen ja tamminen, tuoksun jälkeen yllättävänkin iso ja runsas kokonaisuus. Päärynää, sitruksisuutta. Kuiva, mausteinen tammisuus toimii hyvin, pysyy nätisti balanssissa. Ruohoisuutta, maanläheisyyttä. Nahkaisuutta, puuöljyä. Suutuntuma on varsin kevyt. Jälkimaku lähtee isolla sitruksisuudella, kunnes tammi nappaa tosissaan kiinni. Mausteita riittää, mutta kuivuminen on melko jyrkkää. Heinäisyyttä, kuivaa puuta, minttua, kurkkupastillia. Kokonaisuus makeutuu vielä lopuksi, ja päärynä jää viimeiseksi melko pitkässä finaalissa.

Arvio: Varsin maukas viski, jossa tammi on lopulta suuressa roolissa. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 86/100.

Port Ellen 27 yo 1978/2006, 6th Release 54,2%

Port Ellenin vuosittaisista julkaisuista tämä kuudes pullote on viivähtänyt nokkani alla aiemminkin, mutta kun tilaisuus tuli, teki mieli laittaa nuotit ylös. Nämä alkavat olla jo katoavaa kansanperinnettä.

Port Ellen 27 yo 1978/2006, 6th Release

(54,2%, OB, 1978–2006, 6th Release, 4560 bts., 70 cl)

Tuoksu: Heinäinen, ruohoinen, kostean turpeinen, kevyen savuinen. Mineraalisuutta, jodia, merellisyyttä, hiukan osteria. Aavistus tervaa. Sitruunaa, runsaan kirpeää sitruksisuutta. Savea, merilevää. Viherherukkaa, mentholia, kevyttä yrttisyyttä. Yllättävänkin kevyt ja heinäinen tuoksu. Vesilisä vapauttaa mietoa herukkaisuutta ja sitruunamelissaa.

Maku: Iskee kuin miljoona volttia. Tiukkaa sitruksisuutta ja pippurisuutta, suolaa, merellisyyttä, jodia, kuivaa turvesavua. Hiilisyyttä, tuhkaa, salmiakkia, mineraalisuutta. Suutuntuma on tiukan öljyinen. Tervaisuutta, kuivaa heinää, vahamaisuutta. Jälkimaku alkaa mahtavalla pippurisuudella, savulla ja salmiakilla. Vaniljaa, omenaa, limettiä, heinäisyyttä. Bourbonfiilistä. Todella runsas merisuola ja mustapippuri siivittävät pitkää finaalia. Tammi kuivuu todella kauniisti. Nam. Vesilisä avaa omenaisuutta ja eucalyptusta.

Arvio: Aavistuksen ujon tuoksun jälkeen maku iskee pippurilla todella lujaa. Uljas viski, mutta ei pääse ihan suurimpien Ellujen joukkoon. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100. Whiskynotes 89/100Whisky Monitor Database 90/100 (per 8). Whisky Magazine 75/100 (Dave Broom), 87/100 (Arthur Motley).

Glendronach 22 yo 1990/2013, Silver Seal 52,1%

Indie-Glendronach! Tällaisia liikkuu markkinoilla todella vähän. Itse asiassa tämä on ensimmäinen yksityisen pullottajan Glendronach, jota pääsen maistamaan. Supermielenkiintoista.

Tämän sherrypommin välittömältä tuhoalueelta Viskikonttorin ylin viranomainen toivottaa kaikille rauhoittavaa, maltaista, luumuista, melko yrttistä, hiukan lihaisaa, vaniljaista, pähkinäistä ja tuoreen kumisaappaan tuoksuista joulua, jonka suutuntuma on rapsakka ja finaali on mieluiten vähintään keskipitkä.

Heti pyhien jälkeen aletaan latailla jo uusia rikinkatkuisia tulituksia vuodenvaihteeksi.

Glendronach 22 yo 1990/2013, Silver Seal

(52,1%, Silver Seal, Special Bottling, 1990–2013, Cask No. 6921, 628 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tummaa suklaata oikein kunnolla. Mineraalisuutta, minttuisuutta, eucalyptusmaista raikkautta. Makeaa ja muhkeaa kahvisuutta, paksua balsamicoa. Ilmakuivattua kinkkua, herkullista savumakkaraisuutta. Tuoretta lakritsia, luumuhilloa, aavistus raakakumia. Kerrassaan komea tuoksu. Vesilisä vapauttaa sitrusta ja hiukan trooppisia hedelmiä.

Maku: Jättimäinen tumma suklaa kohtaa mausteisuuden ja viileän yrttisen ulottuvuuden. Luumua, rusinaa, maanläheistä olorosomaisuutta, ilmakuivattua kinkkua. Suutuntuma on paksu ja täyteläinen, komeasti balanssissa. Tumma ja paahteinen tammisuus tuo särmää, lakritsinen ja makean kahvinen puoli tasoittaa sitä. Eucalyptusta, minttua, hiukan vadelmamarmeladia. Jälkimaku pitää tumman suklaan edelleen pinnassa, mutta alkaa vyöryttää tammea ja kahvisuutta kuivempaan suuntaan. Paahteisuutta, luumua, lakritsia, savumakkaraa, eucalyptusta. Erittäin pitkä ja komea finaali, kuivuu upeasti. Vesilisällä appelsiini herää, makuun tulee herkän hedelmäisiä piirteitä.

Arvio: Loisteliaan suurimuotoinen ja kauniin tasapainoinen yksilö. Todellinen suurherkku. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Glen Elgin 27 yo 1984/2012, Jack Wiebers 44,5%

Glen Elginiä näkee indienä todella harvoin, ja ylipäänsä koko tislaamo on varsin tuntematon, vaikka 12-vuotiasta perustuotetta näkeekin monessa paikassa. Nyt maistossa vähän vanhempaa tavaraa Jack Wiebersin hienosta Old Train Line -sarjasta.

Glen Elgin 27 yo 1984/2012, Jack Wiebers

(44,5%, Jack Wiebers Old Train Line, 11/1984–8/2012, Cask No. 7601, Bourbon Cask, 176 bts., 70 cl)

Tuoksu: Pehmeän sitruksinen ja kuivan tamminen. Heinäisyyttä, apilaa, mukavasti vaniljaa. Päärynää, mandariinia, kovia hedelmäkarkkeja. Metisyyttä, tomusokeria. Marenkia. Eucalyptusta, kevyttä mausteisuutta. Varsin elegantti ja tasapainoinen kokonaisuus. Vesilisä tuo kermaisen ja kookoksisen sävyn.

Maku: Päärynäinen ja mausteinen, selvästi isompi kuin mitä tuoksu antoi odottaa. Tammisuudessakin on potkua, löytyy mausteita ja yrttisyyttä laajalla skaalalla. Vanilja ja heinäisyys ovat edelleen läsnä, mutta palettia hallitsee öljyinen ja laaja-alainen hedelmäisyys. Omenaa, päärynää, mandariinia, hunajamelonia. Raikas ja herkullinen kokonaisuus. Vesilisä alkaa todella purevalla tammella, mausteet saavat suun kihelmöimään. Valkopippuri ja inkivääri ovat korostuneita, hapokkuus on runsasta. Vähitellen päärynäinen makeus löytää enemmän tilaa, samoin eucalytus ja raikas havuisuus. Pitkä ja herkullinen finaali. Vesilisällä vanilja korostuu selvästi.

Arvio: Todella hyvä viski – samaan aikaan iäkäs ja raikas, runsas ja tyylikäs. 89/100