Karuizawa

Uisge 2015

Lähdin tänä vuonna hiukan eri jalalla Uisgeen kuin aiempina vuosina: tiukalla aikataululla, ilman yhtään varattua tastingia, kiireisen työviikon jälkeen. Olisin halunnut mennä kuuntelemaan Ian Buxtonia, mutta kalenteri ei antanut myöten varata viideltä alkavaan settiin lippua.

Jostain syystä tunsin itseni ennakolta vähän ahdistuneeksi koko festivaalista. Liikaa tungosta, liikaa kiirettä, liikaa jonoja, liikaa viskejä, liikaa kaikkea. Jälkikäteen tuli kuitenkin tunne, että kannatti käydä. Ei tällaisia tapahtumia kovin usein järjestetä.

Saavuin täyteen ahdetulle Vanhalle ylioppilastalolle vasta puoli seitsemän jälkeen perjantaina 6. helmikuuta. Ystäväni oli joutunut perumaan tulemisensa ja jättämään ennakkolippunsa kokonaan käyttämättä, joten olin omillani. Ostin välittömästi hetken mielijohteesta tiskiltä lipun Andy Hannah’n Balblair-tastingiin.

Päätin ottaa koko Uisgen rennon mukittelun ja tuttujen tapaamisen kannalta. Ostin kassalta taskut täyteen kuponkeja ja käännyin suoraan lähimmälle tiskille, jossa näytti olevan Karuizawaa myynnissä sopuhintaan. Pyysin lasiin kaksi senttiä Karuizawa 29 yo 1984/2014, Cask by Cask 56,7% -viskiä ja tempauduin välittömästi johonkin aivan toiseen todellisuuteen. Mahtava nahkaisuus, talli, tumma suklaa, sikari, todella tuhti sherry… En olisi voinut saada parempaa alkua illalle.

Liikuin siinä sitten tiskiltä toiselle ja törmäilin ihmisiin, kirjaimellisesti. Juuri seitsemän pintaan oli salissa kova tungos, ennen kuin huomattava määrä väkeä painui tastingeihin. Olin katsonut etukäteen Battle of the Isles -sessiota mutta jättänyt sen kuitenkin varaamatta. Olisi ollut hienoa mennä mukaan, koska esiintyjien karisma oli tiedossa ja setit olivat ihan houkuttelevat (tosin varsin tutut). Päädyin kuitenkin kiertämään ständejä muki kädessä, mikä oli hyvä vaihtoehto sekin. Lasi oli tänä vuonna pienempi Glencairn-muunnos, joka toimi kiistatta erinomaisesti ja sujahti tarvittaessa vaikka taskuun.

Pikkulinnun kioski salin päädyssä oli tällä kertaa se paikka, jonka ympärillä huomasin notkuvani koko ajan. Viime vuonna koin, että Uisgessa oli jo verraten vähän sellaisia kiinnostavia viskejä, joita ihan oikeasti halusin maistaa – silloin kahdessa illassa valikoima loppui jokseenkin kesken. Nyt Pikkulintu piti huolen, ettei todellakaan loppunut.

Pikkulinnulla oli tarjolla tämän vuoden Uisgen kallein viski, Ardbegin 1974 Provenance. Kuusikymppiä senttilitralta oli sellainen summa, etten ollut valmis sijoittamaan. Tuollainen klassikkoviski olisi vaatinut oman ajan ja tilan. Tuntui täysin turhalta ruveta sellaista viiden viskin jälkeen nauttimaan siinä väenpaljoudessa. Prove jäi siis hyllyyn, leima sen maistamisesta jäi puuttumaan minun passistani edelleen. (Tietyllä nörttiyden tasolla viskiharrastus on totta kai eräänlaista postimerkkeilyä.)

Uisge2015_003Proven sijaan pyysin lasiini viskin, jota olen joskus ihan metsästänytkin. Huonolla menestyksellä, koska en ole hyväksynyt sen hintaa. Nyt hyväksyin, kun senttilitraan oli ihan eri tavalla varaa kuin koko pulloon. Hazelwood 17 yo Reserve 52,5% oli aiemmin maistamaani Kininvie 23 yo Batch #2:een verrattuna kaunis ja sherryinen tuote, jossa oli tyyliä ja luonnetta. Täysin se ei vienyt minua polvilleni, mutta nautin kyllä kovasti. Sain myös tiettyä tyydytystä siitä, että tuo harvinaisuus viipyi hetken käsissäni.

Tungoksessa tapasin yllättäen vanhan työkaverini, jota en ollut nähnyt vuosiin. En tiennyt hänen olevan ollenkaan viskimiehiä. Ruisviskiä ja bourbonia, kuulemma – skotit olivat vähän tuntemattomampia. Ajauduin keskusteluun, jota olen miettinyt siitä saakka. Kysymykset, joita hän minulle esitti, olivat yksinkertaisuudessaan joko niin vaikeita tai muuten vain hankalia, etten pysty täysin niitä taklaamaan. Mikä näissä todella kalliissa viskeissä on niin hienoa, että niistä kannattaa maksaa? Mikä on talousviskisi? Jos haluaa maistaa jotain erinomaista, mitä kannattaa maistaa – jos on ihan pakko mainita vain yksi?

Olen totta kai aiemminkin miettinyt kalliiden – tai hienojen – viskien problematiikkaa. Ei, viskistä ei kannata maksaa täysin mahdottomia summia. Huomaan kuitenkin, että joustoni on lisääntynyt. Olen kai jossain määrin hyväksynyt viskin hintakuplan ja lähtenyt siihen varmaan mukaankin niiltä osin kuin olen kokenut… välttämättömäksi.

Loistavan viskin erottaa tavanomaisesta muun muassa karaktäärin ja nyanssien osalta, sehän on selvä. Kun on maistellut riittävästi viskejä, hyvän tunnistaa heti. Erinomaisesta saa usein otteen jo ensinuuhkaisusta. Mutta kun selitin tälle kaverilleni sitä, miten koen erinomaisen viskin, aloin sukeltaa todella syvään kuiluun: aromit tuntuvat ikään kuin kolmiulotteisessa tilassa, jossa voi liikkua tiettyjen polkujen kautta yhä tarkempiin nyansseihin, hienosta viskistä löytyy pieniä detaljeita miltei loputtomiin lähes puolitiedostamattomasti, kaikki liittyy siinä kokonaisuudessa kaikkeen eikä parhaissa viskeissä tule mitään häiritseviä sivuääniä, se muistuttaa tiettyjä aiemmin maistettuja hyvä makuja mutta siinä on kuitenkin jotain täysin uniikkia… Sitten heräsin. Mitä helvettiä! Kummallisiin keskusteluihin sitä tosiaan voi ajautua, kun piti vain napata hiukan löröä lasiin ja jutella mukavia.

Kysymys talousviskistä on myös sellainen, jota olen joskus tullut käyneeksi läpi. Minulla ei ole talousviskiä eikä toivottavasti tule koskaan sellaista olemaan, koska en varsinaisesti ”juo” viskiä. Päihteeksi viski on ainakin omalla kohdallani kelvoton. En pidä kaapissani yhtään sellaista pulloa, jota säännöllisesti kippaisin. Koko ajatus on vieras. Lisäksi koen vaikeaksi pyynnön suositella jotain viskiä, jonka takana voisin seistä niin, että kykenisin jotenkin huomioimaan kysyjän omat mieltymykset. Jos ei pidä savusta, lähtee paljon pois. Jos ei pidä sherryisestä makeudesta, lähtee paljon pois. Jos ei pidä vaniljaisesta bourbonsävystä, lähtee paljon pois. Jos ei pidä tammisuudesta, unohda koko juttu.

On melkein mahdotonta suositella kenellekään yhtään mitään viskiä. Omat suosikit ovat lähes järjestään tynnyrivahvuisia, ja jos kokemattomalle laittaa sellaisen eteen, lopputulos on… ehkä tuhoisa. Vedet silmissä, suu palaa. Viskien suhteen on pakko olla kokeilunhaluinen ja kiinnostunut, kenenkään suosituksesta ei voi lähteä muodostamaan viskeistä vakiintunutta mielipidettä. Vanha totuus on, että kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantanhuja ja sukurutsaa.

Ajauduin siis Uisgen tungoksessa hetkellisesti pelottavankin syviin mietteisiin, mutta kun kello löi yhdeksän, istuin jo Andy Hannah’n vetämässä Balblair-tastingissa yläkerran täyteen pakatussa hallintosalissa. Brand ambassador Hannah oli alkuun hiukan hermostunut mutta sai itsevarmuutta jämäkästä esitysmateriaalistaan ja siitä, että uskoi tuotteisiinsa. Kaikkineen neljän viskin kattaus oli mielenkiintoinen, koska aiempi kokemukseni Balblairista oli heikko ja tiskissä oli aivan uusia pullotteita. Kolme nuorinta oli viime vuoden tuotteita, vanhin vuonna 2013 pullotettu. Mitään niistä en ollut kohdannut aiemmin.

Uisge2015_007Balblairin kattaus oli kokonaisuutena erittäin myönteinen yllätys. Ensimmäisenä maistettu Balblair 2003/2014, 1st Release 46% oli sitä hiukan vaatimattomampaa sarjaa, johon olin aiemminkin tutustunut, mutta jo toisena tullut Balblair 1999/2014, 2nd Release 46% loi sherryhenkisyydellään oikein myönteisen vaikutelman. Tunnelma koheni entisestään, kun vuoroon tuli Balblair 1990/2014, 2nd Release 46%, jossa kolmen vuoden finistely first fill sherryssä teki erinomaisen säväyksen. Suurin herkku oli säästetty viimeiseksi: Balblair 1983/2013, 1st Release 46% oli peräisin kokonaan refill-bourbonista ja oli luonteeltaan juuri sellainen kuivan tamminen tapaus, mistä eniten noissa iäkkäissä bourbonkypsytetyissä pidän. Kyseinen tuote oli aivan ylivertaisesti parasta Balblairia, mihin olen koskaan nokkani tunkenut.

Balblairin tastingin informatiivinen anti jäi ehkä hiukan kapeaksi, esiintyjällä ei ollut erityisemmin anekdootteja tai tarinoita takataskussa. Hannah antoi tuotteiden puhua puolestaan, mikä kyllä minulle sopi. Nippeliosastosta jäi mieleen ainoastaan se, että Balblairin bourbontynnyrit tulevat Buffalo Tracelta ja sherrytynnyrit Miguel Martinilta. Sherryyn laskettua tavaraa on kypsymässä verraten vähän, koska hintakysymys.

Uisge2015_005Käytännössä Balblair-sessio kesti vain tunnin, joten sen jälkeen oli vielä puolitoista tuntia tehokasta peliaikaa jäljellä ennen valomerkkiä. Tuttuja tuli edelleen vastaan, ja tuntui, että tungos alkoi kymmenen jälkeen jo selvästi hellittää. Olin myös ajatellut, että festaripäivämäärien siirtäminen viikonlopun yhteyteen toisi paikalle Uisge-historian ensimmäiset juopuneet, mutta olin väärässä: ainakaan perjantai-iltana ei silmin nähden päihtyneitä ihmisiä salissa näkynyt.

Loppuillan viskeistä kohdalle osui vielä pari maininnan arvoista tuotetta. Ensimmäisenä kelloni pysähtyivät, kun lasiin lorahti uusi BenRiach 35 yo 42,5%. Sherryherkku oli todella hienosti auki, se tuntui tasapainoiselta ja piparkakkumaisuudessaan erittäin hyvältä viskiltä. Maistoin siinä myös monenlaisia Laphroaigeja, mutta nämä uuden ajan Lapparit jättivät valitettavasti edelleen kylmäksi. Pikkulinnun tiskillä ollut vanha kunnon Laphroaig 1994 Highgrove 40% pesi ne kaikki kepeydelläänkin mennen tullen.

Tänä vuonna huomattavaa oli kotimaisten tislaamoiden nousu. Helsinki Distilling Company, Kyrö, Teerenpeli ja Valamo olivat näyttävästi esillä Uisgessa, ja mikä parasta, niiden tuotteet tuntuivat olevan kunnossa. Valamo 3 yo 2011/2015 I 54,9% jäi aivan erityisesti mieleen, todella tuhdin viininen ja taatelikakkumainen sävy kolahti oikein mukavasti. Tietysti kyse oli nuoresta tuotteesta, mutta silti tuntui, että aineksia löytyy vaikka kuinka.

Illan päätösvaiheessa palasin vielä Pikkulinnun kohdalle ja panin lipukkeet jonoon. Lasiin lirui The Macallan 14 yo 1989/2003 Exceptional Single Cask 5, 59,2%. Olen suhtautunut Macallaniin aina erittäin kriittisesti ja myös ihmetellyt, mistä sen suosio oikein johtuu, kun nämä nykyiset Mäkkärit ovat keskimäärin niin ohuita ja vaatimattomia – etenkin korskeisiin pakkauksiinsa ja älyttömiin hintoihinsa suhteutettuna. Ruby on edustava esimerkki moisesta.

Uisge2015_008Oma viskiharrastukseni on edennyt Speysiden suuntaan kuitenkin sen verran myöhään, etten ole koskaan oikein päässyt syventymään siihen ”oikeaan” Macallaniin, johon koko maine perustuu. Nyt sain vihdoin yhden sellaisen lasiini. Oli mahtavaa tavaraa. Tekisi melkein mieli sanoa, että omalla kohdallani tämä Macallan oli parasta viskiä, jota nautin koko iltana. Ja miksen sanoisi. Tällaiset sherrymonsterit tulevat uniin asti.

Olisi ollut hienoa jatkaa Uisge-viikonloppua vielä lauantainakin, mutta kalenteri ei sitä sallinut. Ian Buxtonin näin perjantaina vilaukselta, toivottavasti joskus tulee mahdollisuus tehdä paikkaus tuollaisen master classin suhteen. Seuraavaan Uisgeen jää toive kenties hiukan suuremmasta tilasta ja muutamista sellaisista tastingeista, joita Cinderellan viskimessuilla vuodesta toiseen nähdään: Glenfarclas, Laphroaig ja Glengoyne ansaitsisivat tulla kunnon seteillä Suomeenkin. Mutta tämä Uisge oli tässä, kiitos ja kumarrus järjestäjille.

Lisäys 8.2.2015: Kannattaa ehdottomasti lukea myös Viskisiepon, Mushimaltin ja The Legless Scotsmanin raportit Uisgesta. Uudet kotimaiset näyttivät kiinnostaneen meitä kaikkia.

Karuizawa 1984/2012, 61,6%

Karuizawan tuotannon omistaa nykyään brittitaustainen Number One Drinks. Se osti lopetetun tislaamon kaikki jäljellä olleet tynnyrit kesällä 2011. Niitä säilytetään Chichibun tislaamon varastossa, ja Chichibun omistaja Ichiro Akuto on tiivisti mukana pullotettavien tynnyrien valinnassa.

Tällainen yksilö päätyi pulloon vuonna 2012. Se on jälleen näitä kuuluisia sherrymonstereita. Melko mykistäviä kavereita, pakko myöntää.

Karuizawa 1984/2012

(61,6%, Number One Drinks Company, 1984–2012, Single Cask, Sherry Butt, Cask #3692, 359 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklainen ja nahkainen, rusinainen ja tamminen. Muhkea, melko makea sherryisyys. Tumma ja iso tuoksu! Tammisuudessa on särmää, öljyisyys tulee esiin vahvana. Suklaa hallitsee, pähkinäisyys ja luumu tukevat profiilia. Vesilisä päästää läpi hiukan rikkisen vivahteen. Samalla löytyy appelsiinia ja viikunaa.

Maku: Erittäin öljyinen ja suklainen. Sherry on pääosassa, makeus siirappista ja kaakaomaista. Tammi on mausteisena ja rosoisena läsnä saman tien, sen ansiosta makeus pysyy aisoissa. Kokonaisuus on nätisti balanssissa. Suutuntumassa on öljyinen kalvo, mutta makukin on isompaa sarjaa. Rusinaa, taatelia, kanelia, neilikkaa, hiukan pippurisuutta, tupakkaa, yrttejä, toffeeta. Jälkimaku on varsin tamminen ja tumman mausteinen, kahvinen ja paahtunut. Luumua, lakritsia, piparkakkua. Pitkä ja kuivuva. Vesilisä keventää tammea heti, mutta samalla tulee metallisuutta ja rikkisyyttä esiin, ruutiakin. Mahtava kokonaisuus silti.

Arvio: Suuri sherryinen elämys. Rikkinen vivahde heikentää sitä vain hiukan. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100. Dramming 88/100Whisky Monitor Database 91/100 (per 6).

Karuizawa 1981/2011, 58,3%

Whisky Magazinen mukaan Karuizawa on ollut viskihuutokauppojen kovin nousija tänä vuonna. ”Karuizawa overtakes Ardbeg”, otsikoi lehti uusimmassa numerossaan (November 2014).

Whisky Magin juttu viittaa Bonhamsin elokuiseen huutokauppaan Hongkongissa. Siellähän Karuizawan hinnat lähtivät täysin lapasesta ja aiheuttivat viskiharrastajissa sekavia tuntemuksia ympäri maailmaa. Hämmennystä, ällistystä, huvittuneisuutta, inhoa.

Nyt maistelussa on Number One Drinksin pullote ranskalaiselle La Maison du Whiskylle. Number One Drinks siis omistaa Karuizawan jäljellä olevat tynnyrit. Kyllä nämä viskit aina hiljaiseksi vetävät – ei tarvitse ajatella edes noita huutokauppoja.

Karuizawa 1981/2011

(58,3%, OB for LMDW, 1981–5.9.2011, Sherry Butt, Cask #6207, 543 bts., 70 cl)

Tuoksu: Siirappinen ja suklainen. Huomattavan makea. Tuoretta luumua, tuoretta kirsikkaa. Vanilliinisokeria, maitokahvia. Pehmeää nahkaisuutta, aavistus tallia taustalla. Tammisuudessa on nätti vahamainen vivahde. Sikaria, pehmeää mausteisuutta (kanelia). Upea tuoksu. Vesilisä tuo esiin lakritsia.

Maku: Sherryinen, selvästi kuivempi kuin tuoksu antoi odottaa. Suklaisuus on tummaa. Lisäksi luumua, tummaa yrttisyyttä, kardemummaa, kanelia. Voimakas tammisuus on heti läsnä. Suutuntuma on öljyinen ja melko ronski, alun jälkeen myös varsin tanniininen. Muhkea paletti, kaakaojauhetta ja espressoa. Jälkimaku on aluksi hyvin kuivattava ja melkein karvas kaikessa tammisuudessaan. Vähitellen makeus kuitenkin aukeaa – toffee, maitosuklaa, luumu, pehmeä hedelmäisyys. Pitkä ja hienosti kehittyvä finaali. Vesilisä tekee kokonaisuudesta entistäkin kahvisemman.

Arvio: Tuoksultaan makea mutta maultaan kanelinen ja aavistuksen kulmikas. Tammen kanssa mennään rajoilla, mutta huippua tämä on silti. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whisky Monitor Database 90/100 (per 8). Dramming 86/100.

Karuizawa 28 yo 1983/2012 Noh 57,2%

Karuizawa lienee Japanin legendaarisin tislaamo. Se perustettiin vuonna 1955 ja toiminta alkoi heti seuraavana vuonna. Ensimmäisen single maltin se toi myyntiin 1976. Suosio räjähti viimeistään siinä vaiheessa, kun tislaamo lopetti toimintansa 2000 ja suljettiin lopullisesti 2001.

Nyt tislaamorakennusten omistus on käsittääkseni Kirin-yhtiöllä, mutta toiminta ei ole alkanut uudelleen. Kaikki jäljellä olevat tynnyrit ovat brittiläisen Number One Drinksin hallussa, ja viimeisistä pulloista on järjestetty jo arvontojakin. Tynnyreitä säilytetään Chichibun tislaamon varastossa.

Olen maistanut tähän mennessä vain yhden Karuizawan, ikämerkitsemättömän Spirit of Asaman – josta kyllä pidin kovasti. Toisena Karuizawana kohtaankin sitten hiukan kuuluisamman pullotteen, Noh-sarjassa vuonna 2012 julkaistun sherrymonsterin tynnyristä 7576.

Noh eli nogaku viittaa klassiseen japanilaiseen musiikkiteatteriin, jota miehet ovat harjoittaneet 1200-luvulta saakka (suomeksi sen transkriptio on nō). Pullojen etiketeissä on kuvia teatteriin liittyvistä varusteista, naamioista ja puvuista.

Karuizawa 28 yo 1983/2012 Noh

(57,2%, Number One Drinks, Noh Whisky, 1983–2012, Sherry Butt, Cask No. 7576, 571 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sherryinen ja öljyinen. Upea tammisuus. Eucalyptuksen sävyjä, seetriä, minttua. Pähkinäisyytä, nahkaa. Runsas suklaisuus, vaikuttava mausteisuus, yrttisyyttä ja mausteita. Jumalainen tuoksu, ei voi muuta sanoa. Mustaherukkaa, vadelmaa, herukanlehteä. Luumua ja taatelia, seesamiöljyä, tuoretta sikaria. Tätä voisi haistella loputtomiin! Vesilisä irrottaa lakritsia ja viikunaa.

Maku: Erittäin öljyinen suutuntuma, upea suklaisuus ja suunnaton sherryisyys. On hieno. Pehmeää luumua ja taatelia leikkaa tammisuus, joka tuo reippaasti mausteisuutta. Eucalyptusta, kahvia, saksanpähkinää, herukkaisuutta, lakritsia, tupakkaa. Taittuu todella tummaksi, paahtuneeksi ja intensiiviseksi. Jälkimaku alkaa tammen ja makean sherryn komennossa, kunnes espresso, yrtit ja tumma suklaa tulevat kuvaan mukaan. Herukkainen finaali on järjettömän pitkä. Vesilisä tuo mustaa teetä ja hienoa pähkinäisyyttä.

Arvio: Loistelias viski. Maku jää ehkä pisteen tuoksusta, mutta se ei merkitse tässä kokonaisuudessa oikeastaan enää mitään. 94/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 93/100. Whiskynotes 93/100. Dramming 90/100Whisky Monitor Database 91/100 (per 6).