Balblair

Balblair 1991/2018, 46%

Maistelussa oivallisia arvioita maailmalla saanut Balblair, jolla on siis laskennallisesti ikää yli 26 vuotta. Muistissani on erinomainen Balblair 1983/2013, mutta ehkä tätä on hieman epäreilua sentään siihen verrata.

Balblair 1991/2018

(46%, OB, 1991–2018, 3rd Release, Ex-Bourbon & 1st Fill Sherry Butts, 70 cl)

Tuoksu: Runsas hedelmäisyys yhdistyy makeaan tammeen ja metisiin bourbonsävyihin. Vaniljaa, maapähkinävoita, uuniomenaa, banaania, kypsää persikkaa, makeaa päärynää. Tammi tuntuu varsin aktiivisena ja maltaisuus on pinnassa. Mehiläisvahaa, toffeeta. Vesilisä availee minttua ja persiljaa.

Maku: Todella mehukas ja hedelmäinen. Edelleen omena, päärynä, banaani ja persikkaa maistuvat runsaina, mutta nyt myös appelsiini on selvästi esillä. Toffeefudgea, metisyyttä, bourbonhenkistä tammista makeutta. Maltaisuus on rouheaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hienosti balanssissa. Maitosuklaata, mantelia, mausteisuutta, anista, hunajaa, vaniljaa. Hiukan marsipaania. Jälkimaku on tamminen ja mausteinen, edelleen runsaan hedelmäinen ja napakan mausteinen. Sitruksisuus korostuu, pippuria ja anista riittää. Tammi on tumman paahteista, mustaa teetä ja hapokkuutta löytyy. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo piparminttua ja raikkautta vielä lisää.

Arvio: Onnistunut Balblair-pullote, mutta tuohon mainittuun 1983-julkaisuun on vielä matkaa. Tasapaino on kohdallaan, mutta jos en tietäisi, että sekoituksessa on ensimmäisen täytön sherryä mukana, sitä en tästä kyllä sokkona bongaisi. Bourbontynnyreiden värikkäät sävyt hallitsevat kokonaisuutta, hyvällä tavalla. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whiskynotes 88/100.

Balblair 1983/2013, 46%

Lasissa klassista Balblairia tuotantovuodelta 1983. Olen saanut nauttia tätä pari kertaa aiemminkin (ensimmäisen kerran vaikutuin tästä Andy Hannah’n vetämässä tastingissa Uisgessa 2015), mutta nuotit ovat aina jääneet tekemättä. Nyt pitää korjata tilanne, koska kyseessä on aivan eeppisen hieno viski lajissaan.

Balblair 1983/2013

(46%, OB, 1983–2013, 1st Release, American Oak Ex-Bourbon Barrels, 70 cl)

Tuoksu: Upea yhdistelmä hunajaisuutta, hedelmäisyyttä, tammea ja maltaisuutta. Kaikessa on kuiva, äärimmäisen hienostunut sävy. Aprikoosia, keltaisia luumuja, hiukan sitruksisuutta, punaista omenaa. Kuiva ja vahainen tammi, kiteinen sokerisuus, vanilja, tyylikäs pähkinäisyys… Wow. Vesilisä lisää makeutta, tiettyä karkkisuutta ja viinikumia.

Maku: Todella metinen ja kaunis viski. Runsas, kiteinen hunaja yhdistyy vaniljaan, mehiläisvahaan, kuivaan tammisuuteen ja toffeefudgeen. Maltaisuus on tässä silkkaa täydellisyyttä. Suutuntuma on keskitäyteläinen mutta runko kantaa kaikki nämä sävyt upeasti. Pientä hapokkuutta, hedelmäteetä, luumua, aprikoosia, aavistuksen kitkerää sitruksisuutta. Jälkimaku alkaa nostaa mausteisuutta ja yrttejä selvemmin pintaan, kanelia ja inkivääriä, minttua ja kuivaa lakritsisuutta. Hunajaisuus pitää upeasti pintansa. Aprikoosi, kuivattu luumu, limetti ja manteli jatkuvat leikkiä erittäin pitkän finaalin loppuun asti. Vesilisä tuo hiukan ruohoisuutta ja pientä karheutta pintaan.

Arvio: Upea viski. Edelleen yksinkertaisesti upea. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Magazine 86/100 (Neil Ridley), 86/100 (Martine Nouet).

Balblair 1989/2012, 46%

Balblairin miniatyyrisetin iäkkäin on vuonna 1989 tislattu yksilö (nuoremmat olivat siis vuosilta 1997 ja 2002). Kyseistä 1989-vuosikertaa on pullotettu jo kolme erää, tämä on siis se viimeisin. Olen maistanut tätä aiemminkin, mutta seuraavan vuoden puolella pullotettuna, täysikokoisena versiona.

Balblair 1989/2012

(46%, OB, 1989–2012, 3rd Release, Bourbon Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Hunajainen, öljyinen, metinen. Mehiläisvahaa, kovia hedelmäkarkkeja, kukkaisuutta, kiteistä sokerisuutta. Tammisuus on melko kuivaa ja mausteista. Omenaa ja vaniljaa löytyy, mutta muuten tuoksu tuntuu hiukan ohuelta. Kevyttä valkoviinimäisyyttä, muromaista maltaisuutta. Vesilisä nostaa apilaisuutta ja ruohoisia sävyjä.

Maku: Huima parannus tuoksusta, maussa on syvyyttä ihan toisella tavalla. Hunajaisuus tuntuu todella intensiiviseltä, suutuntuma on tiiviin öljyinen ja roteva. Maltaisuus on kehittynyttä, tammessa on kuivan vahamainen ote. Vanilja ja omena maistuvat, samoin tietty kiteinen sokerisuus. Jälkimaku alkaa varsin tammisena ja tanniinisena, hedelmäteetä riittää. Vähitellen hunajainen ja toffeemainen makeus nousee, mausteet alkavat purra oikein kunnolla. Erittäin hieno yrttisyys. Karamellisoituja sitrushedelmiä, omenaa, pientä kitkeryyttä, appelsiinikuorta, hapokasta maltaisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisällä esiin tulee muromaisuutta.

Arvio: Tämä Balblair on selvästi jo matkalla kuninkuusluokkaan. Silti pientä epäkypsyyttä on havaittavissa, tuoksu etenkin tuntuu vielä melko raa’alta. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 1).

Balblair 1997/2013, 46%

Balblairin miniatyyrisetin keskimmäisenä maistovuoron saa vuonna 1997 tislattu yksilö. Tämä kuuluu ilmiselvästi Balblairin vuosikertajulkaisujen keskisarjaan.

Jotenkin nämä kevyen keskisarjan Balblairit ovat olleet itselleni aina tietynlaisia väliinputoajia, vaikka kelvollisina niitä pidänkin. Mutta iäkkäämpien Balblairien sykähdyttävyydestä ollaan vielä kaukana.

Balblair 1997/2013

(46%, OB, 1997–2013, 2nd Release, 5 cl miniature)

Tuoksu: Todella päärynäinen, erittäin raikas. Pehmeää mausteisuutta, mietoa yrttisyyttä, freesiä sitruksisuutta. Kukkaisuutta, nestesaippuaa. Mukava ruohoisuus. Kanelipullaa, vaniljakastiketta, hunajaa. Kevyttä tammisuutta. Vesilisä saa tietyn puuroisen maltaisuuden paistamaan läpi.

Maku: Raikas ja roteva. Öljyinen rakenne tekee tästä melkein pureskeltavan. Silti päärynäisyys, vaniljaisuus ja sitruksisuus tuovat mainiota tuoreutta makuun. Tammi on melko pinnassa, sahattu lauta tuntuu enemmän kuin tuoksussa, ja mausteita riittää. Hapokasta maltaisuutta, appelsiininkuorta, hedelmäteetä, hunajaisuutta. Jälkimaku on täynnä teetä ja sympatiaa. Päärynää, omenaa, kukkaisuutta, vaniljaa, ruohoisuutta, apilaa, hunajaa. Melko napakat tanniinit ja mausteinen tammisuus ovat mukana loppuun asti. Keskipitkä finaali on kaikkineen varsin hyvin balanssissa. Vesilisällä tietty kiteinen, vaalea sokerisuus tulee esille – toimii hyvin.

Arvio: Miellyttävä yllätys, selvä parannus nuoremmasta kollegasta. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 1).

Balblair 2002/2012, 46%

Tällä viikolla maistelussa on Balblairin miniatyyrisetti, johon kuuluu kolme pullotetta: vuosikertajulkaisut vuodelta 1989, 1997 ja 2002. Nuorin Balblair ratsastaa ex-bourbontynnyreillä, jotka ovat reteästi first filliä.

Balblair 2002/2012

(46%, OB, 2002–2012, 1st Release, 1st Fill Bourbon Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Heinäinen ja vaniljainen. Kevyttä puuromaisuutta, ruohoisuutta, kedon kukkia. Tuoretta tammea ja sahanpurua. Jyväinen ja hapokas maltaisuus puskee läpi, kovin hienostunut viski ei ole kyseessä. Päärynää, monihedelmämehua. Kaikkineen huomattavan ohut ja kevyt. Vesilisä tuo kepeää parfyymisyyttä.

Maku: Heinäisyys ja kevyt päärynäisyys ovat pinnassa. Nuorekas tammisuus tuo napakkaa mausteisuutta ja runsaasti vaniljakastiketta. Suutuntuma on silti yllättävän roteva ja öljyinen. Jyväinen alkoholisuus on kuitenkin sen verran ronskia, ettei maku pääse syvenemään missään vaiheessa. Kevyttä, mehumaista hedelmäisyyttä, aamiaismuroja, kuivakakkupohjaa. Jälkimaku tuo epämiellyttävän, liimamaisen vivahteen. Alkoholisuus korostuu, vanilja ja päärynä jäävät taustalle. Aavistus glyserolia. Valkoviinimäisyyttä ja hapokasta maltaisuutta loppuun asti. Lyhyt ja vaatimaton finaali. Vesilisällä makuun tulee lisää makeutta.

Arvio: Ikäistään paljon nuoremman oloinen viski. Suoraan sanottuna hyvin vaatimaton. Tällaisista viskeistä en ole koskaan oppinut pitämään, vaikka ei tämä silti mitenkään pilalla ole. 77/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 4).

Uisge 2015

Lähdin tänä vuonna hiukan eri jalalla Uisgeen kuin aiempina vuosina: tiukalla aikataululla, ilman yhtään varattua tastingia, kiireisen työviikon jälkeen. Olisin halunnut mennä kuuntelemaan Ian Buxtonia, mutta kalenteri ei antanut myöten varata viideltä alkavaan settiin lippua.

Jostain syystä tunsin itseni ennakolta vähän ahdistuneeksi koko festivaalista. Liikaa tungosta, liikaa kiirettä, liikaa jonoja, liikaa viskejä, liikaa kaikkea. Jälkikäteen tuli kuitenkin tunne, että kannatti käydä. Ei tällaisia tapahtumia kovin usein järjestetä.

Saavuin täyteen ahdetulle Vanhalle ylioppilastalolle vasta puoli seitsemän jälkeen perjantaina 6. helmikuuta. Ystäväni oli joutunut perumaan tulemisensa ja jättämään ennakkolippunsa kokonaan käyttämättä, joten olin omillani. Ostin välittömästi hetken mielijohteesta tiskiltä lipun Andy Hannah’n Balblair-tastingiin.

Päätin ottaa koko Uisgen rennon mukittelun ja tuttujen tapaamisen kannalta. Ostin kassalta taskut täyteen kuponkeja ja käännyin suoraan lähimmälle tiskille, jossa näytti olevan Karuizawaa myynnissä sopuhintaan. Pyysin lasiin kaksi senttiä Karuizawa 29 yo 1984/2014, Cask by Cask 56,7% -viskiä ja tempauduin välittömästi johonkin aivan toiseen todellisuuteen. Mahtava nahkaisuus, talli, tumma suklaa, sikari, todella tuhti sherry… En olisi voinut saada parempaa alkua illalle.

Liikuin siinä sitten tiskiltä toiselle ja törmäilin ihmisiin, kirjaimellisesti. Juuri seitsemän pintaan oli salissa kova tungos, ennen kuin huomattava määrä väkeä painui tastingeihin. Olin katsonut etukäteen Battle of the Isles -sessiota mutta jättänyt sen kuitenkin varaamatta. Olisi ollut hienoa mennä mukaan, koska esiintyjien karisma oli tiedossa ja setit olivat ihan houkuttelevat (tosin varsin tutut). Päädyin kuitenkin kiertämään ständejä muki kädessä, mikä oli hyvä vaihtoehto sekin. Lasi oli tänä vuonna pienempi Glencairn-muunnos, joka toimi kiistatta erinomaisesti ja sujahti tarvittaessa vaikka taskuun.

Pikkulinnun kioski salin päädyssä oli tällä kertaa se paikka, jonka ympärillä huomasin notkuvani koko ajan. Viime vuonna koin, että Uisgessa oli jo verraten vähän sellaisia kiinnostavia viskejä, joita ihan oikeasti halusin maistaa – silloin kahdessa illassa valikoima loppui jokseenkin kesken. Nyt Pikkulintu piti huolen, ettei todellakaan loppunut.

Pikkulinnulla oli tarjolla tämän vuoden Uisgen kallein viski, Ardbegin 1974 Provenance. Kuusikymppiä senttilitralta oli sellainen summa, etten ollut valmis sijoittamaan. Tuollainen klassikkoviski olisi vaatinut oman ajan ja tilan. Tuntui täysin turhalta ruveta sellaista viiden viskin jälkeen nauttimaan siinä väenpaljoudessa. Prove jäi siis hyllyyn, leima sen maistamisesta jäi puuttumaan minun passistani edelleen. (Tietyllä nörttiyden tasolla viskiharrastus on totta kai eräänlaista postimerkkeilyä.)

Uisge2015_003Proven sijaan pyysin lasiini viskin, jota olen joskus ihan metsästänytkin. Huonolla menestyksellä, koska en ole hyväksynyt sen hintaa. Nyt hyväksyin, kun senttilitraan oli ihan eri tavalla varaa kuin koko pulloon. Hazelwood 17 yo Reserve 52,5% oli aiemmin maistamaani Kininvie 23 yo Batch #2:een verrattuna kaunis ja sherryinen tuote, jossa oli tyyliä ja luonnetta. Täysin se ei vienyt minua polvilleni, mutta nautin kyllä kovasti. Sain myös tiettyä tyydytystä siitä, että tuo harvinaisuus viipyi hetken käsissäni.

Tungoksessa tapasin yllättäen vanhan työkaverini, jota en ollut nähnyt vuosiin. En tiennyt hänen olevan ollenkaan viskimiehiä. Ruisviskiä ja bourbonia, kuulemma – skotit olivat vähän tuntemattomampia. Ajauduin keskusteluun, jota olen miettinyt siitä saakka. Kysymykset, joita hän minulle esitti, olivat yksinkertaisuudessaan joko niin vaikeita tai muuten vain hankalia, etten pysty täysin niitä taklaamaan. Mikä näissä todella kalliissa viskeissä on niin hienoa, että niistä kannattaa maksaa? Mikä on talousviskisi? Jos haluaa maistaa jotain erinomaista, mitä kannattaa maistaa – jos on ihan pakko mainita vain yksi?

Olen totta kai aiemminkin miettinyt kalliiden – tai hienojen – viskien problematiikkaa. Ei, viskistä ei kannata maksaa täysin mahdottomia summia. Huomaan kuitenkin, että joustoni on lisääntynyt. Olen kai jossain määrin hyväksynyt viskin hintakuplan ja lähtenyt siihen varmaan mukaankin niiltä osin kuin olen kokenut… välttämättömäksi.

Loistavan viskin erottaa tavanomaisesta muun muassa karaktäärin ja nyanssien osalta, sehän on selvä. Kun on maistellut riittävästi viskejä, hyvän tunnistaa heti. Erinomaisesta saa usein otteen jo ensinuuhkaisusta. Mutta kun selitin tälle kaverilleni sitä, miten koen erinomaisen viskin, aloin sukeltaa todella syvään kuiluun: aromit tuntuvat ikään kuin kolmiulotteisessa tilassa, jossa voi liikkua tiettyjen polkujen kautta yhä tarkempiin nyansseihin, hienosta viskistä löytyy pieniä detaljeita miltei loputtomiin lähes puolitiedostamattomasti, kaikki liittyy siinä kokonaisuudessa kaikkeen eikä parhaissa viskeissä tule mitään häiritseviä sivuääniä, se muistuttaa tiettyjä aiemmin maistettuja hyvä makuja mutta siinä on kuitenkin jotain täysin uniikkia… Sitten heräsin. Mitä helvettiä! Kummallisiin keskusteluihin sitä tosiaan voi ajautua, kun piti vain napata hiukan löröä lasiin ja jutella mukavia.

Kysymys talousviskistä on myös sellainen, jota olen joskus tullut käyneeksi läpi. Minulla ei ole talousviskiä eikä toivottavasti tule koskaan sellaista olemaan, koska en varsinaisesti ”juo” viskiä. Päihteeksi viski on ainakin omalla kohdallani kelvoton. En pidä kaapissani yhtään sellaista pulloa, jota säännöllisesti kippaisin. Koko ajatus on vieras. Lisäksi koen vaikeaksi pyynnön suositella jotain viskiä, jonka takana voisin seistä niin, että kykenisin jotenkin huomioimaan kysyjän omat mieltymykset. Jos ei pidä savusta, lähtee paljon pois. Jos ei pidä sherryisestä makeudesta, lähtee paljon pois. Jos ei pidä vaniljaisesta bourbonsävystä, lähtee paljon pois. Jos ei pidä tammisuudesta, unohda koko juttu.

On melkein mahdotonta suositella kenellekään yhtään mitään viskiä. Omat suosikit ovat lähes järjestään tynnyrivahvuisia, ja jos kokemattomalle laittaa sellaisen eteen, lopputulos on… ehkä tuhoisa. Vedet silmissä, suu palaa. Viskien suhteen on pakko olla kokeilunhaluinen ja kiinnostunut, kenenkään suosituksesta ei voi lähteä muodostamaan viskeistä vakiintunutta mielipidettä. Vanha totuus on, että kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantanhuja ja sukurutsaa.

Ajauduin siis Uisgen tungoksessa hetkellisesti pelottavankin syviin mietteisiin, mutta kun kello löi yhdeksän, istuin jo Andy Hannah’n vetämässä Balblair-tastingissa yläkerran täyteen pakatussa hallintosalissa. Brand ambassador Hannah oli alkuun hiukan hermostunut mutta sai itsevarmuutta jämäkästä esitysmateriaalistaan ja siitä, että uskoi tuotteisiinsa. Kaikkineen neljän viskin kattaus oli mielenkiintoinen, koska aiempi kokemukseni Balblairista oli heikko ja tiskissä oli aivan uusia pullotteita. Kolme nuorinta oli viime vuoden tuotteita, vanhin vuonna 2013 pullotettu. Mitään niistä en ollut kohdannut aiemmin.

Uisge2015_007Balblairin kattaus oli kokonaisuutena erittäin myönteinen yllätys. Ensimmäisenä maistettu Balblair 2003/2014, 1st Release 46% oli sitä hiukan vaatimattomampaa sarjaa, johon olin aiemminkin tutustunut, mutta jo toisena tullut Balblair 1999/2014, 2nd Release 46% loi sherryhenkisyydellään oikein myönteisen vaikutelman. Tunnelma koheni entisestään, kun vuoroon tuli Balblair 1990/2014, 2nd Release 46%, jossa kolmen vuoden finistely first fill sherryssä teki erinomaisen säväyksen. Suurin herkku oli säästetty viimeiseksi: Balblair 1983/2013, 1st Release 46% oli peräisin kokonaan refill-bourbonista ja oli luonteeltaan juuri sellainen kuivan tamminen tapaus, mistä eniten noissa iäkkäissä bourbonkypsytetyissä pidän. Kyseinen tuote oli aivan ylivertaisesti parasta Balblairia, mihin olen koskaan nokkani tunkenut.

Balblairin tastingin informatiivinen anti jäi ehkä hiukan kapeaksi, esiintyjällä ei ollut erityisemmin anekdootteja tai tarinoita takataskussa. Hannah antoi tuotteiden puhua puolestaan, mikä kyllä minulle sopi. Nippeliosastosta jäi mieleen ainoastaan se, että Balblairin bourbontynnyrit tulevat Buffalo Tracelta ja sherrytynnyrit Miguel Martinilta. Sherryyn laskettua tavaraa on kypsymässä verraten vähän, koska hintakysymys.

Uisge2015_005Käytännössä Balblair-sessio kesti vain tunnin, joten sen jälkeen oli vielä puolitoista tuntia tehokasta peliaikaa jäljellä ennen valomerkkiä. Tuttuja tuli edelleen vastaan, ja tuntui, että tungos alkoi kymmenen jälkeen jo selvästi hellittää. Olin myös ajatellut, että festaripäivämäärien siirtäminen viikonlopun yhteyteen toisi paikalle Uisge-historian ensimmäiset juopuneet, mutta olin väärässä: ainakaan perjantai-iltana ei silmin nähden päihtyneitä ihmisiä salissa näkynyt.

Loppuillan viskeistä kohdalle osui vielä pari maininnan arvoista tuotetta. Ensimmäisenä kelloni pysähtyivät, kun lasiin lorahti uusi BenRiach 35 yo 42,5%. Sherryherkku oli todella hienosti auki, se tuntui tasapainoiselta ja piparkakkumaisuudessaan erittäin hyvältä viskiltä. Maistoin siinä myös monenlaisia Laphroaigeja, mutta nämä uuden ajan Lapparit jättivät valitettavasti edelleen kylmäksi. Pikkulinnun tiskillä ollut vanha kunnon Laphroaig 1994 Highgrove 40% pesi ne kaikki kepeydelläänkin mennen tullen.

Tänä vuonna huomattavaa oli kotimaisten tislaamoiden nousu. Helsinki Distilling Company, Kyrö, Teerenpeli ja Valamo olivat näyttävästi esillä Uisgessa, ja mikä parasta, niiden tuotteet tuntuivat olevan kunnossa. Valamo 3 yo 2011/2015 I 54,9% jäi aivan erityisesti mieleen, todella tuhdin viininen ja taatelikakkumainen sävy kolahti oikein mukavasti. Tietysti kyse oli nuoresta tuotteesta, mutta silti tuntui, että aineksia löytyy vaikka kuinka.

Illan päätösvaiheessa palasin vielä Pikkulinnun kohdalle ja panin lipukkeet jonoon. Lasiin lirui The Macallan 14 yo 1989/2003 Exceptional Single Cask 5, 59,2%. Olen suhtautunut Macallaniin aina erittäin kriittisesti ja myös ihmetellyt, mistä sen suosio oikein johtuu, kun nämä nykyiset Mäkkärit ovat keskimäärin niin ohuita ja vaatimattomia – etenkin korskeisiin pakkauksiinsa ja älyttömiin hintoihinsa suhteutettuna. Ruby on edustava esimerkki moisesta.

Uisge2015_008Oma viskiharrastukseni on edennyt Speysiden suuntaan kuitenkin sen verran myöhään, etten ole koskaan oikein päässyt syventymään siihen ”oikeaan” Macallaniin, johon koko maine perustuu. Nyt sain vihdoin yhden sellaisen lasiini. Oli mahtavaa tavaraa. Tekisi melkein mieli sanoa, että omalla kohdallani tämä Macallan oli parasta viskiä, jota nautin koko iltana. Ja miksen sanoisi. Tällaiset sherrymonsterit tulevat uniin asti.

Olisi ollut hienoa jatkaa Uisge-viikonloppua vielä lauantainakin, mutta kalenteri ei sitä sallinut. Ian Buxtonin näin perjantaina vilaukselta, toivottavasti joskus tulee mahdollisuus tehdä paikkaus tuollaisen master classin suhteen. Seuraavaan Uisgeen jää toive kenties hiukan suuremmasta tilasta ja muutamista sellaisista tastingeista, joita Cinderellan viskimessuilla vuodesta toiseen nähdään: Glenfarclas, Laphroaig ja Glengoyne ansaitsisivat tulla kunnon seteillä Suomeenkin. Mutta tämä Uisge oli tässä, kiitos ja kumarrus järjestäjille.

Lisäys 8.2.2015: Kannattaa ehdottomasti lukea myös Viskisiepon, Mushimaltin ja The Legless Scotsmanin raportit Uisgesta. Uudet kotimaiset näyttivät kiinnostaneen meitä kaikkia.

Balblair 1989/2013, 46%

Balblairin hedelmäiset viskit eivät ole koskaan oikein auenneet minulle. Näistä vuoden 1989 refill-bourbontynnyreistä on julkaistu jo kolme pullotuserää.

Balblair 1989/2013

(46%, OB, 1989/2013, 3rd release, 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja ruohoinen. Apilankukkaa, akaasiahunajaa, aloe veraa. Appelsiinia, omenaa, kiiviä, vesimelonia, vaniljaista makeutta, kookoskermaa. Runsas ja maukas kokonaisvaikutelma, vaikka ei erityisen poikkeava. Raikkauden ja voiman sekä kirpeyden ja tukevuuden välillä vallitsee hienostunut tasapaino.

Maku: Tammisuus on pinnassa, mutta hedelmät säestävät hienosti: appelsiinia, vesimelonia, omenaa, persikkaa, kiiviä. Hunajaista makeutta, eucalyptuksen raikkautta, aromista maltaisuutta. Mausteinen ja hiukan pisteliäs kokonaisuus, silti vaniljainen ja hetkellisesti pehmeän kookoksinen. Kehittyy hyvin, balanssi on oivallinen, body ryhdikäs ja suutuntuma mukavan intensiivinen. Jälkimaku alkaa maltaisena ja hiukan vanerisena, mutta tammi, mausteet, minttu, inkivääri, apilaisuus ja sitruksisuus jatkavat kulkuaan pitkään.

Arvio: Tasapainoinen viski, puhtaasti bourbonkypsytettyjen korkeampaa keskitasoa. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Whisky Monitor 84/100 (per 1).

Balblair Elements 40%

Ikämerkitsemätön Elements toi Balblairin mukaan OB-pullotteiden maailmaan aivan 2000-luvun alussa. Sittemmin tislaamo on noussut merkittäväksi peluriksi etenkin vintage-vetoisilla travel retail -markkinoilla.

Balblair Elements

(40%, OB, NAS, +/- 2005, 5 cl miniature)

Tuoksu: Kypsää appelsiinia, paksua maltaisuutta. Aamupuuroa – tai oikeastaan ohravelliä. Hiukan suolainen vaikutelma. Runsas yrttisyys (vahva basilika, aavistus persiljaa). Jotenkin tukkoinen, ei aukea. Eikä tunnu järin tuoreelta. Taustalla hiukan märkää pahvia?

Maku: Erittäin appelsiininen. Hetkellisesti kuin tuorepuristettua appelsiinimehua suun täydeltä. Maltaisuus on paksua ja hiukan hapokasta. Vahvasti Pastirol-pastillia, kovia hedelmäkarkkeja muutenkin. Yrtit seuraavat tuoksusta mukana, mutta suutuntumassa on jotain tukkoista. Ei aukea mihinkään suuntaan. Jälkimaku on kirpeä, glyserolinen, sitruksinen ja tylppä. Varsinaisesta loppuhuipennuksesta ei voi puhua.

Arvio: Vaisu ja hiukan mehumainen perustuote. 76/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Whisky Monitor Database 77/100 (per 8).

Balblair 1995/2012, 46%

Vuonna 1790 Invernessiin kulkevan junaradan varteen perustettu ja vuonna 1895 uudelleen rakennettu Balblair tunnetaan hedelmäisistä viskeistään.

Tämä 1995-vuosikertajulkaisu on peräisin ex-bourbontynnyreistä (refill). Kyseessä on tiettävästi noin 17-vuotias viski.

Balblair 1995/2012

(46%, OB, 1995–2012, travel retail, 100 cl)

Tuoksu: Erittäin hedelmäinen. Vesimelonia, kiiviä, mangoa, appelsiinia – tuoreita kaikki. Tammisuus puskee kaiken läpi. Kookosmaito ja vaniljakastike vahvistavat, että nyt ollaan täysin bourbonkypsytetyn viskin ääressä. Vihreää teetä. Hapanta valkoviiniä. Pastirol-pastilleja. Tolua. Silti ihan kutsuva esillepano.

Maku: Alussa voimakkaan oloinen, mutta pehmenee nopeasti. Sitruksinen, tamminen, mausteinen, hiukan suolainen, virkistävä. Hyvä tasapaino, mikään ei lyö yli. Suutuntuma on pehmeä ja fiilis mieto, body antaa hiukan periksi – tammisuus, paahteisuus ja rosoisuus kestävät vain hetken. Vähitellen Pastirol-pastillit, kirpeä maltaisuus ja hapan teemäisyys alkavat nousta. Jälkimaku on vähän havuinen, mieto ja pehmeä.

Arvio: Oikein hyvä ja tasapainoinen perusmalt, rehellisellä refill-bourbonkypsytyksellä. 83/100

Balblair 10 yo, Gordon & MacPhail 43%

Vuonna 1790 perustettu ja vuonna 1895 uudelleen rakennettu Balblair oli näkyvässä roolissa Ken Loachin The Angels’ Share -elokuvassa vuonna 2012. Ihan hyvä viskielokuva, sitä voi kyllä suositella.

Balblair 10 yo, Gordon & MacPhail

(43%, Gordon & MacPhail, licenced bottling, +/- 2012, 35 cl)

Tuoksu: Voimakas persikka. Nektarimainen pirteys ja raikkaus kaikessa hedelmäisyydessään. Päärynää, minttua, persiljaa, apilaa, tuoretta ruohoa. Vaniljainen makeus, kevyt maltaisuus. Hento profiili, silti kutsuva.

Maku: Mineraalisen hedelmäinen, makean valkoviinimäinen ja Pommacia muistuttava aloitus. Pehmeän hunajainen ja suuntuntumaltaan pyöreä, vaikka makuprofiili onkin todella ohut. Pirskahtelevaa maltaisuutta. Vähitellen tanniinit tulevat, maku väkevöityy. Vihreää teetä, edelleen sitä minttua. Tammisuus nousee jotenkin nokisena loppua kohden. Jälkimaku on hiukan kitkerä ja hapan, mutta onneksi kevyt ja lyhyt.

Arvio: Tuoksu lupailee hedelmäistä ja hunajaista viskiä, mutta lopputulos lässähtää. Kun päästään jälkimakuun, tämä tuote alkaa riittää. 76/100