Tain

Balblair 1991/2018, 46%

Maistelussa oivallisia arvioita maailmalla saanut Balblair, jolla on siis laskennallisesti ikää yli 26 vuotta. Muistissani on erinomainen Balblair 1983/2013, mutta ehkä tätä on hieman epäreilua sentään siihen verrata.

Balblair 1991/2018

(46%, OB, 1991–2018, 3rd Release, Ex-Bourbon & 1st Fill Sherry Butts, 70 cl)

Tuoksu: Runsas hedelmäisyys yhdistyy makeaan tammeen ja metisiin bourbonsävyihin. Vaniljaa, maapähkinävoita, uuniomenaa, banaania, kypsää persikkaa, makeaa päärynää. Tammi tuntuu varsin aktiivisena ja maltaisuus on pinnassa. Mehiläisvahaa, toffeeta. Vesilisä availee minttua ja persiljaa.

Maku: Todella mehukas ja hedelmäinen. Edelleen omena, päärynä, banaani ja persikkaa maistuvat runsaina, mutta nyt myös appelsiini on selvästi esillä. Toffeefudgea, metisyyttä, bourbonhenkistä tammista makeutta. Maltaisuus on rouheaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hienosti balanssissa. Maitosuklaata, mantelia, mausteisuutta, anista, hunajaa, vaniljaa. Hiukan marsipaania. Jälkimaku on tamminen ja mausteinen, edelleen runsaan hedelmäinen ja napakan mausteinen. Sitruksisuus korostuu, pippuria ja anista riittää. Tammi on tumman paahteista, mustaa teetä ja hapokkuutta löytyy. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo piparminttua ja raikkautta vielä lisää.

Arvio: Onnistunut Balblair-pullote, mutta tuohon mainittuun 1983-julkaisuun on vielä matkaa. Tasapaino on kohdallaan, mutta jos en tietäisi, että sekoituksessa on ensimmäisen täytön sherryä mukana, sitä en tästä kyllä sokkona bongaisi. Bourbontynnyreiden värikkäät sävyt hallitsevat kokonaisuutta, hyvällä tavalla. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whiskynotes 88/100.

Balblair 1983/2013, 46%

Lasissa klassista Balblairia tuotantovuodelta 1983. Olen saanut nauttia tätä pari kertaa aiemminkin (ensimmäisen kerran vaikutuin tästä Andy Hannah’n vetämässä tastingissa Uisgessa 2015), mutta nuotit ovat aina jääneet tekemättä. Nyt pitää korjata tilanne, koska kyseessä on aivan eeppisen hieno viski lajissaan.

Balblair 1983/2013

(46%, OB, 1983–2013, 1st Release, American Oak Ex-Bourbon Barrels, 70 cl)

Tuoksu: Upea yhdistelmä hunajaisuutta, hedelmäisyyttä, tammea ja maltaisuutta. Kaikessa on kuiva, äärimmäisen hienostunut sävy. Aprikoosia, keltaisia luumuja, hiukan sitruksisuutta, punaista omenaa. Kuiva ja vahainen tammi, kiteinen sokerisuus, vanilja, tyylikäs pähkinäisyys… Wow. Vesilisä lisää makeutta, tiettyä karkkisuutta ja viinikumia.

Maku: Todella metinen ja kaunis viski. Runsas, kiteinen hunaja yhdistyy vaniljaan, mehiläisvahaan, kuivaan tammisuuteen ja toffeefudgeen. Maltaisuus on tässä silkkaa täydellisyyttä. Suutuntuma on keskitäyteläinen mutta runko kantaa kaikki nämä sävyt upeasti. Pientä hapokkuutta, hedelmäteetä, luumua, aprikoosia, aavistuksen kitkerää sitruksisuutta. Jälkimaku alkaa nostaa mausteisuutta ja yrttejä selvemmin pintaan, kanelia ja inkivääriä, minttua ja kuivaa lakritsisuutta. Hunajaisuus pitää upeasti pintansa. Aprikoosi, kuivattu luumu, limetti ja manteli jatkuvat leikkiä erittäin pitkän finaalin loppuun asti. Vesilisä tuo hiukan ruohoisuutta ja pientä karheutta pintaan.

Arvio: Upea viski. Edelleen yksinkertaisesti upea. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Magazine 86/100 (Neil Ridley), 86/100 (Martine Nouet).

Glenmorangie Sherry Wood Finish 43%

Maistelussa vähän vanhemman sarjan Glenmorangie, Wood Finish -sarjan kuuluva ja muoviseen pulloon pakattu miniatyyri. Tällä kertaa ilman ikämerkintää.

Glenmorangie Sherry Wood Finish

(43%, OB, NAS, +/- 2003, 5 cl miniature)

Tuoksu: Öljyinen ja paksu, lyö suorastaan ällikällä. Erittäin runsas ja täyteläinen. Maltaisuus, appelsiininen hedelmäisyys ja tyylikäs tammisuus ovat hyvässä tasapainossa. Puuvahaa, yrttisyyttä, hedelmäkarkkia, kovaa toffeeta. Maitosuklaisuutta ja pientä siirappia, rusinaa ja viikunaa. Sherryä riittää yllättävänkin paljon.

Maku: Painavan öljyinen mutta silti raikkaan hedelmäinen ja makean sherryinen makumaailma. Mukavasti balanssissa. Maltaisuutta, mandariinia, viikunaa, rusinaa. Suklaisuus toimii, samoin toffee ja hedelmäkarkit. Suutuntuma on öljyinen ja viskositeettia riittää. Yrttisyyttä, mausteita. Tammi tuntuu ehkä pykälän raaemmalta kuin tuoksussa. Jälkimaku pysyy vahvasti siirappisessa ja toffeemaisessa maisemassa, kunnes tammi alkaa vähitellen kuivahtaa. Pientä kitkeryyttä, tummaa suklaata, espressoa, pähkinää. Yrttisyys kantaa, mukaan tulee paahteisia sävyjä ja kuivan tammen vivahteita. Keskipitkä finaali.

Arvio: Kaikin puolin myönteinen yllätys, öljyinen ja runsas viski. Sarjassaan mainio. 84/100

Glenmorangie Milsean 46%

Glenmorangien Private Edition -sarjan pullotteena tuli aivan vuoden 2015 lopussa markkinoille Milsean, joka on jälleen näitä Dr Billin luomuksia.

Bill Lumsdenin käsissä on syntynyt tällä kertaa ex-bourbonissa kypsynyt ja uudelleenpaahdetuissa ex-viinitynnyreissä viimeistelty viski. Useinhan näissä Private Editioneissa on ollut jokin kypsytyksiin kytketty koukku, nyt se tällainen.

Pakkaus viestii vahvasti karkkisuudesta. Katsotaan, onko ulkokuorelle katetta itse viskissä.

Glenmorangie Milsean

(46%, OB, Bottled 3.11.2015, Private Edition, Ex-Bourbon & Re-Toasted Wine Casks Finish, 30000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Karkkisen makea, hunajainen ja vaniljainen. Hedelmäkarkkisuutta, nallekarkkeja, vaahtokarkkia. Appelsiinisuutta, imelää sokerisuutta, hiukan rommimaisuutta myös. Toffeeta, kookosta. Silti mukana on hapanta tammisuutta ja hapokasta maltaisuutta, jossa on tietty kireys mukana. Vesilisä tuo kynsilakanpoistoainetta selvästi esiin.

Maku: Erikoinen yhdistelmä imelyyttä ja hapokkuutta. Jokin bourbonmainen ulottuvuus löytyy myös. Appelsiinista happamuutta, karvasta aprikoosia, roimaa tammisuutta. Suutuntuma on öljyisyydestä huolimatta melko kevyt. Hedelmäkarkit ovat tuoksun tapaan voimakkaasti läsnä, mutta mausteisuus ja maltaisuus ovat tässä silti vielä isompaa sarjaa. Hunajaisuutta, ruohoisuutta, hiukan saksanpähkinää. Jälkimaku heittää yllättäen kurkkupastillisen ja mentholisen puolen pintaan. Hunajaisuutta, vaniljaa, vahvaa tammisuutta, mausteita, ruohoisuutta. Melko pitkä ja kihelmöivä finaali. Vesilisällä löytää kermaisuuden, samalla hunajaisuus voittaa hapot.

Arvio: Mielenkiintoinen, haastava tapaus. Balanssissa on silti tekemistä. Pieni pettymys tämä kuitenkin lopulta on. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100. Whisky Magazine 83/100 (Chris Goodrum), 91/100 (Joel Harrison).

Glenmorangie Duthac 43%

Suhteeni Glenmorangieen on osin komplisoitunut. En ole koskaan innostunut oikein mistään julkaisusta, mutta silti tislaamon tuotanto jaksaa aina vain kiinnostaa. Dr Billin yritteliäisyys herättää tiettyä kunnioitusta, jota en edes yritä peittää.

Nyt käsillä on Duthac, vuoden 2015 uutuuksiin kuuluva pullote uudesta Legends Collectionista. Tämän viskin takana oleva legenda on St. Duthac, Glenmorangien kotikaupungin Tainin suojelupyhimys. Viskibisnes on tarinabisnes.

Viski on tällä kertaa kypsynyt ex-bourbonissa, ja koska Dr Bill on puuteknologiamiehiä, viimeistelyssä ei ole säästelty: tässä on käytetty finistelyyn kahta tynnyrityyppiä, ex-Pedro Ximéneziä ja hiillettyjä virgin oak -tynnyreitä. Mielenkiintoista ja osin häiritsevää – joten maistamaan.

Glenmorangie Duthac

(43%, OB, NAS, 2015, Travel Retail Exclusive, Legends Collection, 70 cl)

Tuoksu: Maltaisuutta ja vaniljaa, päälleliimattua makeutta. Todella rakennellun oloinen kokonaisuus. Paahteisuus ja hedelmätee kohtaavat leivosmaisuuden ja marsipaanikuorrutuksen. Vaniljakastiketta, makeaa omenaa, rusinaisuutta, tölkkipersikkaa, ylikypsää luumua. Kerrostuneisuus pistää nenään.

Maku: Suussa paletti on selvästi tuoksua paremmin kasassa, mutta silti kerroksellisuus on huomattavaa. Siirappinen makeus, tamminen mausteisuus, maltainen happamuus ja hedelmäinen hapokkuus hakevat koko ajan balanssia. Rusinaisuus ja vaniljaisuus erottuvat toisistaan erillisinä komponentteina. Suutuntuma on keskitäyteläinen, runko on sinänsä virheetön. Jälkimaku on alkuun huomattavan makea ja sokerinen, ennen kuin nuorekas tammisuus puree kiinni ja happamuus nousee. Hedelmäisyyttä, siirappia, luumua, maitosuklaisuutta, puuromaisuutta. Korkeintaan keskipitkä finaali.

Arvio: Kerrostunut ja rakenneltu. Ei kolahda oikein millään tasolla, vaikka laatua onkin tarjolla. En löydä tämän sielua. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 90/100 (Joel Harrison), 81/100 (Annabel Meikle).

Glenmorangie 12 yo Nectar D’Or 46%

Glenmorangien kultainen nektari eli Nectar D’Or sai sisarpullotteidensa tapaan ikämerkinnän 2011. Tämä on kypsynyt muiden tapaan ex-bourbonissa, mutta viimeistelty makeissa Sauternes-viinitynnyreissä.

Glenmorangie 12 yo Nectar D’Or

(46%, OB, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen, sokerinen, makean viininen. Hiukan puuromainen ja ummehtunut. Paljon persikkaa, tölkkipäärynää siirapissa, kypsää banaania ja makeita viinirypäleitä. Tammea, vaniljaisuutta. Jotain hiukan epäkypsää ja kovaa tässä kuitenkin on, kukkaisista sävyistä huolimatta. Sauternes on yllättävän selvästi pinnassa. Vesilisällä kukkaisuus pääsee kunnolla esiin, samoin lakritsiset sävyt löytyvät.

Maku: Maku parantaa selvästi tuoksusta. Runsaasti valkosuklaata, nougat’ta, maapähkinää, hienoja tummia sävyjä. Runsaasti mausteisuutta ja hedelmäisyyttä. Tammisuus on ryhdikästä mutta ei ammu yli. Maltaisuutta ja valkoviinimäistä hapokkuuttakin löytyy, hyvänä vastinparina persikkaiselle ja siirappiselle makeudelle. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja oikein tasapainoinen. Jälkimaku alkaa tummalla suklaalla ja viinisyydellä, kaikkineen paahtuneella ja mustaa teetä muistuttavalla karvaudella. Hunajaisuus nousee kuitenkin tyylikkäästi esiin, samoin hedelmät. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo melkein soijamaista tummuutta makupalettiin.

Arvio: Hiukan lenseän tuoksun jälkeen maku potkii hienosti. Todella paljon sauternes-jälkkäriviiniä tuntuu mukana sekä tuoksussa että maussa, ja se toimii yllättävän hyvin. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whisky Monitor 85/100 (per 2). Whisky Magazine 85/100 (Dave Broom), 93/100 (Martine Nouet). Dramming 80/100.

Glenmorangie Burgundy Wood Finish 43 %

Glenmorangien valikoimassa oli monenlaisia finistelyitä jo ennen nykyistä aikakautta ja mielikuvituksellisesti nimettyjä pullotteita. Nyt käsissä ex-punaviinissä ilmeisesti muutaman kuukauden ajan viimeistelty viski.

Glenmorangie Burgundy Wood Finish

(43 %, OB, NAS, +/- 2005, 70 cl)

Tuoksu: Erittäin hedelmäinen, omenaa ja ananasta, punaisia viinirypäleitä ja hunajamelonia. Varsin makea ja miellyttävä, raikas ja kevyt. Tammi tulee tyylikkäästi läpi. Maltaisuus on hapokasta ja rapeaa, muromaista. Marjaisuutta, mustikkaa ja punaherukkaa. Hilloisuutta. Pieni viinisyys on mukana.

Maku: Reippaan mausteinen ja marjaisa. Omenan hapokkuutta, ananasta ja hiukan kireää aprikoosia. Maltaisuus on runsasta ja osin hallitsevaakin. Tammikin potkii, kiristää nahkaisena. Selvästi enemmän viinistä otetta kuin tuoksussa. Kuivattuja luumuja, rusinaa. Suutuntuma on varsin kepeä. Jälkimaku kuivahtaa kunnolla, siinä viinisyys jo korostuu. Hapanta nahkaisuutta, kireää maltaisuutta. Ruohoista, mausteista otetta. Melko lyhyt finaali.

Arvio: Kauniin tuoksuinen mutta kovin kepeä viski. Silti tavallaan mainio omassa lajissaan. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 72/100. Whisky Monitor Database 77/100 (per 8).

Balblair 1989/2012, 46%

Balblairin miniatyyrisetin iäkkäin on vuonna 1989 tislattu yksilö (nuoremmat olivat siis vuosilta 1997 ja 2002). Kyseistä 1989-vuosikertaa on pullotettu jo kolme erää, tämä on siis se viimeisin. Olen maistanut tätä aiemminkin, mutta seuraavan vuoden puolella pullotettuna, täysikokoisena versiona.

Balblair 1989/2012

(46%, OB, 1989–2012, 3rd Release, Bourbon Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Hunajainen, öljyinen, metinen. Mehiläisvahaa, kovia hedelmäkarkkeja, kukkaisuutta, kiteistä sokerisuutta. Tammisuus on melko kuivaa ja mausteista. Omenaa ja vaniljaa löytyy, mutta muuten tuoksu tuntuu hiukan ohuelta. Kevyttä valkoviinimäisyyttä, muromaista maltaisuutta. Vesilisä nostaa apilaisuutta ja ruohoisia sävyjä.

Maku: Huima parannus tuoksusta, maussa on syvyyttä ihan toisella tavalla. Hunajaisuus tuntuu todella intensiiviseltä, suutuntuma on tiiviin öljyinen ja roteva. Maltaisuus on kehittynyttä, tammessa on kuivan vahamainen ote. Vanilja ja omena maistuvat, samoin tietty kiteinen sokerisuus. Jälkimaku alkaa varsin tammisena ja tanniinisena, hedelmäteetä riittää. Vähitellen hunajainen ja toffeemainen makeus nousee, mausteet alkavat purra oikein kunnolla. Erittäin hieno yrttisyys. Karamellisoituja sitrushedelmiä, omenaa, pientä kitkeryyttä, appelsiinikuorta, hapokasta maltaisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisällä esiin tulee muromaisuutta.

Arvio: Tämä Balblair on selvästi jo matkalla kuninkuusluokkaan. Silti pientä epäkypsyyttä on havaittavissa, tuoksu etenkin tuntuu vielä melko raa’alta. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 1).

Balblair 1997/2013, 46%

Balblairin miniatyyrisetin keskimmäisenä maistovuoron saa vuonna 1997 tislattu yksilö. Tämä kuuluu ilmiselvästi Balblairin vuosikertajulkaisujen keskisarjaan.

Jotenkin nämä kevyen keskisarjan Balblairit ovat olleet itselleni aina tietynlaisia väliinputoajia, vaikka kelvollisina niitä pidänkin. Mutta iäkkäämpien Balblairien sykähdyttävyydestä ollaan vielä kaukana.

Balblair 1997/2013

(46%, OB, 1997–2013, 2nd Release, 5 cl miniature)

Tuoksu: Todella päärynäinen, erittäin raikas. Pehmeää mausteisuutta, mietoa yrttisyyttä, freesiä sitruksisuutta. Kukkaisuutta, nestesaippuaa. Mukava ruohoisuus. Kanelipullaa, vaniljakastiketta, hunajaa. Kevyttä tammisuutta. Vesilisä saa tietyn puuroisen maltaisuuden paistamaan läpi.

Maku: Raikas ja roteva. Öljyinen rakenne tekee tästä melkein pureskeltavan. Silti päärynäisyys, vaniljaisuus ja sitruksisuus tuovat mainiota tuoreutta makuun. Tammi on melko pinnassa, sahattu lauta tuntuu enemmän kuin tuoksussa, ja mausteita riittää. Hapokasta maltaisuutta, appelsiininkuorta, hedelmäteetä, hunajaisuutta. Jälkimaku on täynnä teetä ja sympatiaa. Päärynää, omenaa, kukkaisuutta, vaniljaa, ruohoisuutta, apilaa, hunajaa. Melko napakat tanniinit ja mausteinen tammisuus ovat mukana loppuun asti. Keskipitkä finaali on kaikkineen varsin hyvin balanssissa. Vesilisällä tietty kiteinen, vaalea sokerisuus tulee esille – toimii hyvin.

Arvio: Miellyttävä yllätys, selvä parannus nuoremmasta kollegasta. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 1).

Balblair 2002/2012, 46%

Tällä viikolla maistelussa on Balblairin miniatyyrisetti, johon kuuluu kolme pullotetta: vuosikertajulkaisut vuodelta 1989, 1997 ja 2002. Nuorin Balblair ratsastaa ex-bourbontynnyreillä, jotka ovat reteästi first filliä.

Balblair 2002/2012

(46%, OB, 2002–2012, 1st Release, 1st Fill Bourbon Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Heinäinen ja vaniljainen. Kevyttä puuromaisuutta, ruohoisuutta, kedon kukkia. Tuoretta tammea ja sahanpurua. Jyväinen ja hapokas maltaisuus puskee läpi, kovin hienostunut viski ei ole kyseessä. Päärynää, monihedelmämehua. Kaikkineen huomattavan ohut ja kevyt. Vesilisä tuo kepeää parfyymisyyttä.

Maku: Heinäisyys ja kevyt päärynäisyys ovat pinnassa. Nuorekas tammisuus tuo napakkaa mausteisuutta ja runsaasti vaniljakastiketta. Suutuntuma on silti yllättävän roteva ja öljyinen. Jyväinen alkoholisuus on kuitenkin sen verran ronskia, ettei maku pääse syvenemään missään vaiheessa. Kevyttä, mehumaista hedelmäisyyttä, aamiaismuroja, kuivakakkupohjaa. Jälkimaku tuo epämiellyttävän, liimamaisen vivahteen. Alkoholisuus korostuu, vanilja ja päärynä jäävät taustalle. Aavistus glyserolia. Valkoviinimäisyyttä ja hapokasta maltaisuutta loppuun asti. Lyhyt ja vaatimaton finaali. Vesilisällä makuun tulee lisää makeutta.

Arvio: Ikäistään paljon nuoremman oloinen viski. Suoraan sanottuna hyvin vaatimaton. Tällaisista viskeistä en ole koskaan oppinut pitämään, vaikka ei tämä silti mitenkään pilalla ole. 77/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 4).