The Macallan

The Macallan 1950/1981 Handwritten Label 43%

Kerrankin löytyi asianmukainen viski International Whisky Dayn kunniaksi: nostan Michael Jacksonin muistolle lasillisen epätodellista Macallania, joka on tislattu vuonna 1950.

The Macallan 1950/1981 Handwritten Label

(43%, OB for Matthew Clark & Son London, 1950–1981, 75 cl)

Tuoksu: Todella hedelmäinen, intensiivinen ja vaikuttava tuoksu. Aprikoosia, mandariinia, rusinaa, hunajaa, mentholia. Melko kuiva yleisilme saa tuekseen maitosuklaata ja vaahterasiirappia. Ikääntynyt tammi tukee hienosti ja tuo metisyyttä mukanaan. Mausteita, yrttisyyttä, öljyisyyttä. Pähkinäisiä ja antiikkisia sävyjä, pientä tupakkaisuutta, pölyistä ullakkoa, vanhoja kirjoja. Silti valtava syvyys sitruksisuudessa ja suklaisuudessa. Kompleksinen ja upea tuoksu.

Maku: Hedelmäinen ja öljyinen, hilloinen ja herkkä. Hedelmäsiirappia, rusinaa, luumua, aprikoosihilloa, appelsiinimarmeladia, kuivaa tammea. Makujen spektri alkaa melko kuivana ja suolaisena, kunnes aukeaa vähitellen maitosuklaisena ja pähkinäisenä, ennen kuin puhkeaa hedelmäiseen makeuteen. Suutuntuma on kaikesta ikääntymisestä huolimatta öljyinen ja melko täyteläinen. Hunajaa, metisyyttä, mentholia, runsasta ja kompleksista mausteisuutta. Jälkimaku on kuivan tamminen ja edelleen erittäin hedelmäinen. Aprikoosi jatkaa kulkuaan, samoin sitrushedelmät. Mausteisuus saa enemmän tilaa, etenkin pippuri. Hunajaa, mentholia, nahkaisuutta, suklaata, pähkinää. Erittäin pitkä ja nautinnollisesti kuivuva finaali.

Arvio: Eeppisen hieno Macallan, ei voi muuta sanoa. Etenkin tuoksu on jotain varsin uskomatonta. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whisky Monitor Database 92/100 (per 3).

The Macallan 18 yo 1970/1988, 43%

Maistelussa tällä kertaa sarjassaan täysin legendaarinen Macallan. Hiljaiseksi vetää.

The Macallan 18 yo 1970/1988

(43%, OB, 1970–1988, Sherry Wood, 75 cl)

Tuoksu: Sherryinen, hedelmäinen ja todella elegantti. Voimakas ja ekspressiivinen, kuivan tamminen ja metinen, erittäin mausteinen ja suklaisen runsas. Rusinaa, taatelia, uuniomenaa, viikunaa, hunajaa. Kukkainen ja metinen raikkaus toimii maagisen hyvin yhteen runsaan sherryisyyden kanssa. Upea tuoksu.

Maku: Nautinnollinen sherryisyys ja kuiva tammisuus luovat upean pohjan, jossa kypsän hedelmäisille ja runsaan suklaisille piirteille jää tilaa. Rusinaa, viikunaa, taatelia, kypsää omenaa. Suklaata, hunajaa, pientä kahvista karvautta, saksanpähkinää. Suutuntuma on täyteläinen ja hienosti balanssissa. Nyt ollaan siellä viskien Rolls-Royce-osastolla. Jälkimaku on metinen ja kuivan tamminen, mutta runsas hedelmäisyys jaksaa tuoda uusia piirteitä esiin. Viikunaa, pähkinää, hiukan suolaisuutta, vähitellen kuivuvaa sherryisyyttä, metisyyttä, kovia toffeekarkkeja, eucalyptusta. Todella pitkä ja nautinnollisen mausteinen finaali.

Arvio: Onhan tämä nyt viskinä aivan omassa luokassaan. Yhdistää upealla tavalla kuivan tammen ja runsaan sherryisen hedelmäisyyden. Ja vaikka voltit ovat periaatteessa alhaalla, voima ei silti missään vaiheessa lopu kesken. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 90/100 (per 3).

The Macallan 1989/2014, Anam na h-Alba 54,4%

Maistelussa kultaisen aikakauden Macallania indie-valikoimista. Tämä erittäin pienen erän jälkeensä jättäneen sherry hogsheadin on pullottanut saksalainen Anam na h-Alba.

The Macallan 1989/2014, Anam na h-Alba

(54,4%, Anam na h-Alba, The Soul of Scotland, 6/1989–3/2014, Sherry Hogshead, 78 bts., 70 cl)

Tuoksu: Runsasta sherryä, muhkeaa suklaata ja painavaa hedelmäisyyttä. Nahkaa, tallia, maakellaria, maitosuklaata, tyylikkäitä tammisia nuotteja. Luumuhilloa, rusinaa, uuniomenaa, crème brûleetä, kinuskia. Upea kermaisuus, kaakaota, vaniljaa. Hieno kaikin puolin. Vesilisä avaa minttua ja hiukan palanutta puuta.

Maku: Kermaisen täyteläinen suutuntuma, tämä sulaa suuhun välittömästi. Aivan mahtava yhdistelmä suklaata, luumua, uuniomenaa, pientä pähkinäistä karvautta, makeaa kinuskia. Tammi toimii hienosti ja tuo syvyyttä. Yrttejä, kanelia, kaakaojauhetta, kahvia, minttua, hedelmäkakkua. Jälkimaku laskeutuu tammen läpi suklaan ja hedelmän äärelle. Mausteisuutta, maitosuklaata, kinuskia, pähkinää, luumuhilloa. Uuniomena ja crème brûlee maistuvat vahvasti. Nahkaisuutta, yrttejä, jalohomeisia piirteitä. Minttua, kanelia, hieman ruohoisuutta. Erittäin pitkä ja painava finaali. Upea. Vesilisä vapauttaa eucalyptusta ja piparminttua.

Arvio: Todella mahtava Macallan. Tällaisia ei tule liian usein elämässä vastaan. Kyllä näistä tällaisista viskeistä voi vähitellen käsittää, millaiselle pohjalle Macallan on menestyksensä luonut. 91/100

The Macallan 12 yo Sherry Wood 43% (1995)

Vanhalla etiketillä varustettu 12-vuotias Macallan oli vielä aitoa tavaraa asianmukaisista sherrytynnyreistä. Tiedän, että olen tässä ehkä asenteellinen, mutta jotenkin nämä aiemmat peruspullotteetkin sykähdyttävät ihan eri tavalla kuin uudet ja korskeat.

The Macallan 12 yo Sherry Wood (1995)

(43%, OB, +/- 1995, 70 cl)

Tuoksu: Sherryinen ja mehukas. Runsas hedelmäisyys, vahva maltaisuus ja roteva likaisuus yhdistyvät hienosti. Pientä rasvaista nokisuutta, luumua, suklaata, paahdettua pähkinää, hedelmäkakkua. Aivan aavistus savua, kypsää omenaa, hiukan heinää.

Maku: Tyylikäs, sherryinen, suklainen ja kuivan tamminen. Metisyyttä, hunajaa, apilaa. Suklaassa on pieni rasvaisuus koko ajan mukana, mutta tammi pysyy kuivalla ja mehukkaalla puolella. Omenaa, rusinaa, luumua, maapähkinää. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tasapaino oivallinen. Maltaisuutta, hiukan likaisuutta, pähkinäsekoitusta, kuivakakkua. Jälkimaku on mausteinen ja suklainen. Uuniomenaa, taatelia, viikunaa, rusinaa, sitruksisuutta. Hunajaa, kanelia, rasvaisuutta. Savun aavistus näyttäytyy jälleen. Tammi pysyy kuivana ja metisenä loppuun saakka. Keskipitkä finaali.

Arvio: Erittäin herkullinen, mieto ja tasapainoinen sherryviski. Silkkaa laatua, olkoonkin, että kyseessä on periaatteessa ihan perusviski. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 83/100 (per 4).

Korjaus 22.1.2019 kello 22.35: Todennäköisesti tämä pullote on kuitenkin 1990-luvun puolivälistä eikä noin vuodelta 2003, kuten olin aiemmin arvioinut. Macallanien radiohiiliajoitus on ajoittain lievästi hankalaa.

The Macallan Edition No. 3, 48,3%

Macallanin Bob Dalgarno ja parfumööri Roja Dove ovat olleet yhdessä asialla ja pistäneet kasaan Edition No. 3 -pullotteen. Viime aikoina maistamistani uuden ajan Mäkkäreistä Edition No. 2 on ollut omassa lajissaan kenties paras, joten tätäkin kohtaan odotuksia löytyy.

Nyt on taas niin vino pino tynnyreitä vattauksessa mukana, ettei sieltä osaa oikein edes poimia mitään olennaista. Pääosa tynnyreistä on ollut ensimmäistä täyttöä, ja settiä on täydennetty refillillä. Mukaan mahtuu niin sherry butteja kuin puncheoneitakin, sekä eurooppalaisesta että amerikkalaisesta tammesta. Ex-bourbontynnyreitä löytyy niin barreleina kuin hogsheadeina, kaikki first filliä.

Tarvitaan kyllä melkoisesti loitsuja, että tällaisesta satsista saa tolkun. Tai sitten Dalgarnon ja Doven nokka on osunut oikeisiin tynnyreihin ja kokonaisuus toimii. Maistamalla se selviää.

The Macallan Edition No. 3

(48,3%, OB, NAS, 2017, European and American Oak Sherry Butts & Puncheons + Bourbon Barrels & Hogsheads, 250000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Yllättävän tuhti, likainen ja maltainen. Karamellisuutta, tikkunekkua, hiukan kahvia, maapähkinävoita, voita, rasvaisuutta. Kanelia, kanervaisuutta, vaniljaa, hunajaa. Ylikypsää hedelmäisyyttä, sitruksisuutta, aktiivista tammisuutta. Vähän sekava. Vesilisä tuo vähän ruutisia ja poltettuja piirteitä.

Maku: Runsas, paksu ja voimakas. Edelleen siellä likaisella ja rasvaisella puolella, puuromaisen maltaisuuden ja nuoria Highland Parkeja muistuttavan kanervahunajan maisemissa. Uuniomenaa, kanelia, paahdettuja taateleita, pähkinäisyyttä. Suutuntuma on täyteläinen ja runko jämäkkä. Runsaasti aktiivista tammea ja mausteiden tulitusta. Hiukan pihkaisuutta, siirappia, rusinaa, ylikypsää sekahedelmää. Jälkimaku on heti alkuun todella mausteinen ja tanniininen, mutta karamellisuus ja maapähkinävoi tulevat pelastamaan. Kanelia, inkivääriä, tuttua kanervahunajaa, uuniomenaa. Melko pitkä finaali. Vesilisä korostaa rusinaa.

Arvio: Iha pätevä viski lajissaan, mutta pidin Edition No. 2:sta enemmän. Nyt on likaisuutta ja puuta vielä enemmän tiskissä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 87/100 (per 1). Whiskynotes 87/100.

The Macallan Edition No. 2, 48,2%

Macallanin toinen Edition-sarjan julkaisu tehtiin yhdessä El Celler de Can Roca -ravintolan omistajien Rocan veljesten kanssa. Joan, Josep ja Jordi Rocan katalonialaisravintolalla on kolme Michelin-tähteä ja prestiisiä enemmän kuin riittävästi. Macallanin Bob Dalgarnolle tällainen luksusherkkä kuvio sopii varmasti hyvin.

Dalgarno ja Rocan veljekset poimivat pullotetta varten liudan sherrytynnyreitä, joihin mahtui first filliä, refilliä, amerikkalaista tammea, eurooppalaista tammea, kaikenlaista. Tynnyrityyppejä oli yhteensä seitsemän kappaletta neljästä eri bodegasta/tuottajalta.

Edition No. 2 oli viime keväänä Japanissa todella himoittua tavaraa ja pullojen hinnat paikallisissa alkoholiliikkeissä aivan tapissa. Muualla into on ollut maltillisempaa – ja esimerkiksi Euroopassa tämä ei ole siis mitenkään loppumyytyä tavaraa.

Tänä syksynä nähdään jo Edition No. 3, jonka Dalgarno on rakennellut yhdessä parfymööri Roja Doven kanssa. Syyskuun alussa pitäisi tällaisen ihmejulkaisun saavuttaa viskihyllyt maailmalla, joten maistellaan tämä Edition No. 2 alta pois ja suihkutellaan Edition No. 3 sitten aikanaan kainaloon.

The Macallan Edition No. 2

(48,2%, OB, NAS, 2016, Limited Edition, 70 cl)

Tuoksu: Jännittävä yhdistelmä siirappisuutta ja suklaisuutta, kevyempää kuivakakkua ja mausteisuutta sekä irtonaista hedelmää. Uuniomenaa, mantelia, inkivääriä, vaniljaa, toffeeta, kevyitä ja kukkaisia sävyjä. Silti tietty tallinen ja nahkasatulainen sherryisyys leijuu pinnassa. Vesilisä avaa sitruksisen puolen tästä, hiukan limettiä ja ruohoisen yrttisiä sävyjä nousee esiin.

Maku: Suklaisuutta, maitokahvia, rusinaa, mausteisuutta. Tallinen ja nahkainen puoli on mukana, mutta paksummat sherrysävyt jäävät pimentoon. Suutuntuma on öljyssään hyvinkin mausteinen, pippurinen ja inkiväärinen, vaikka runko on korkeintaan keskitäyteläinen. Kuivahkoa maltaisuutta, hedelmäkakkua, uuniomenaa, tammisuutta, maapähkinää. Jälkimaku liikkuu kahvisella ja mausteisella puolella. Inkivääriä, kanelia, pähkinäisyyttä, vaniljaa. Toffeeta, hiukan yrttisyyttä, kevyttä multaisuutta, ruohoisuutta, piparkakkua. Keskipitkä finaali jättää kihelmöivän tuntuman. Vesilisä nostaa hedelmäisiä sävyjä paremmin pintaan.

Arvio: Hiukan kerrostuneen oloinen mutta muuten myönteinen yllätys. Erilaista sherryviskin tyyliä, jossa on toki haettu tammesta yksittäisiä äärielementtejä mutta jätetty myös tilaa tutkimiselle. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 87/100.

The Macallan 7 yo Giovinetti & Figli Import 40%

Macallanin seitsemänvuotias oli ihan oikeaa sherryviskiä aikoinaan, ja Italiassa rakastettiin sitä. Maistelussa seitsemän vuoden ikäinen sherryherkku, jonka milanolainen Giovinetti & Figli on roudannut saapasmaahan runsaat kymmenen vuotta sitten.

Whisky and Wisdomin Andrew Derbidge kirjoitti äskettäin viisaasti Macallanin muutoksesta 2000-luvulla. ”Macallan – The past, present, and future collide” ja ”The highs and lows of Macallan” ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia postauksia kaikille Mäkkäristä kiinnostuneille.

Mutta nyt tämän seitsemänvuotiaan viskin pariin. Tuoksu on ainakin hämmästyttävän muhkea.

The Macallan 7 yo Giovinetti & Figli Import

(40%, OB, Imported by Giovinetti & Figli, +/- 2004, 70 cl)

Tuoksu: Rusinainen, kypsän hedelmäinen ja varsin makea. Herkkä mausteisuus toimii hyvin yhteen hunajaisen imelyyden kanssa, ja tammikin integroituu tyylikkäästi kokonaisuuteen. Kermatoffeeta, fariinisokeria, aivan pieni rikkinen elementti taustalla. Todella herkullinen.

Maku: Intensiivisen makea, samalla huomattavan kevyt ja elegantti. Sherryiset piirteet kantavat kuitenkin komeasti, ja rusinainen luonne saa ryhtiä mausteisuudesta. Bodyssa on kaikesta huolimatta täyteläisyyttä, tekstuuri on kermainen ja tiivis. Fariinisokeri ja siirappi toimivat nautinnollisesti, kun tammi alkaa vähitellen napata kiinni. Kypsää omenaa, hiukan luumua. Jälkimaku on kermatoffeemainen, ja pieni rikkisyys tulee jälleen mukaan kuvaan. Joulukakun mausteita, kermaisuutta, rusinaa, maitosuklaata, hiukan tammea. Finaali jää korkeintaan keskipitkäksi, mutta tyyli säilyy loppuun asti. Ikäisekseen erittäin korkealaatuinen viski on kyseessä.

Arvio: Loistokas seitsemänvuotias! Suurta herkkua, vaikka ulottuvuudet ovatkin vielä rajatut. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 79/100. Smoke On The Water, ”Erittäin hyvän hinta-laatusuhteen omaava tuote”. Whisky Monitor Database 71/100 (per 2).

The Macallan Forties 40%

The Macallan julkaisi 2000-luvun alussa neljä Travel Series -viskiä, jotka herättivät paljon kohua – ikämerkitsemättömät replicat olivat pöyristyttävä ilmiö noihin aikoihin. Nyt Twenties-pullotteen jälkeen maisteluun pääsee Forties. (Thirties ja Fifties jäävät vielä odottamaan toisia aikoja, jos sattuisivat tulemaan vastaan.)

The Macallan Forties

(40%, OB, NAS, 2001, Travel Series, Sherry Cask, 50 cl)

Tuoksu: Öljyinen ja likainen, raskaan sherryinen ja melko turpeinen. Maltaisuus on vahvana pinnassa, puuroinen ja jyväinen vivahde puskee taustalta. Vaniljaa ja rotevaa tammisuutta. Twentiesiin verrattuna härski tapaus, voita pannulla ja ylikypsää hedelmää nahkahousun takataskussa. Vegetaalinen turve kulkee taustalla.

Maku: Raskaan öljyinen ja likaisen hedelmäinen. Voita, ketjurasvaa, nokea, vegetaalista turpeisuutta. Maltaisuus tuntuu puuroisena. Suutuntuma on öljyinen ja raskas. Hedelmäisyys kulkee aprikoosin ja omenan kautta luumuun ja viikunaan. Jälkimaku on edelleen paksu ja raskaan hedelmäinen, rasvaisuus ja likainen turpeisuus tulevat läpi kaikesta. Maltaisuus on puuroisena edelleen mukana. Melko pitkä ja roteva finaali.

Arvio: Raskaan öljyinen ja osittain härskiintynyt sherryviski. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 73/100. Whisky Monitor Database 76/100 (per 10).

The Macallan Twenties 40%

Nyt maistoon sattuivat vierekkäin The Macallanin aikanaan erittäin kiistellyt Travel Series -viskit 1920s ja 1940s. Vielä 2000-luvun alkupuolella tällaiset 500 millilitran pulloihin pakatut NAS-replicat olivat totaalinen pyhäinhäväistys.

Nykypäivän näkövinkkelistä näissä on jotain klassisen tyylikästä, ei ollenkaan mitään räikeää rahastusta tai glitter-pölytystä kuin mitä lentokenttien viskihyllyillä näkee nykyään.

The Macallan Twenties

(40%, OB, NAS, Bottled 2004, Travel Series, Sherry Cask, 50 cl)

Tuoksu: Sherryinen ja kevyen yrttinen. Kermatoffeeta, maitosuklaata, pehmeää mausteisuutta. Nahkainen vivahde, sikarilaatikkoa. Pehmeä turvesavun ailahdus taustalla. Oivallinen kokonaisuus. Selvästi klassisempi ja nyansoidumpi kuin Forties.

Maku: Pehmeä ja makean sherryinen. Maitosuklainen ja kinuskinen, varsin makea ja joulukakkuinen. Viikunaa, hiukan luumua, kevyttä hedelmäisyyttä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tasapainoinen. Eleganssi on ihan toista luokkaa kuin Fortiesissa. Jälkimaku alkaa toffeemaisena ja makean suklaisena, kunnes sulaa mausteisiin ja kuivahkoon tammisuuteen. Balanssi pitää keskipitkän finaalin loppuun asti. Maukas kokonaisuus, joka ei edes kaipaa vesitilkkaa.

Arvio: Maitosuklainen ja kevyen tasapainoinen sherryttely. Hyvää, pesee suuren osan Macallanin nykytuotannosta mennen tullen. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 75/100. Whisky Monitor Database 78/100 (per 9).

Kesäretki Keppana Kellariin

Kanta-Hämeen Tammelassa sijaitseva Keppana Kellari on ollut jo pitkään mielessäni pyhiinvaelluskohde, joka pitää kerran elämässä päästä näkemään. Toistuvasti sieltä kuulee tarinoita, miten jonkin vitriinin reunan takaa on löytynyt unohduksissa ollut klassikkopullote (vanhaan hintaan, totta kai) ja miten siellä ylipäänsä on hyllyssä pulloja, joita ei nykyään enää missään näe. Talvella kuulin monestakin suusta, että paikka olisi kenties lopettamassa. Keväällä ajattelin, etten ehkä pääse sinne koskaan.

KeppanaKellari_2015_003Menemisessä on haasteita, koska Keppana Kellari sijaitsee keskellä ei mitään. Tarvitaan vähintään auto ja kuljettaja. Ja mieluiten myös seuraa, sekä kuljettajalle että viskimiehelle. Selvin päin oleva kuski ei jaksaisi katsella kovin monen dramin fanaattisen keskittynyttä nauttimista kuivin suin.

Yllätyksiä voi kuitenkin tapahtua. Elokuisena sunnuntaina kuski starttasi täysin varoittamatta auton ja hoiti asiaan vihkiytyneet mukaan reissuun. Edessä oli kesäretki Keppana Kellariin.

Matka pääkaupunkiseudulta oli kohtalainen, mutta viimeistään viimeisellä erämaapätkällä tajusi, ettei tällaisia reissuja muutaman viskisiivun takia kovin usein tulla tekemään. Lopulta alkoi tulla eteen erikoisia kylttejä ja vihdoin Keppana Gatan. Pihassa oli runsaasti motoristeja äänekkäine pyörineen sekä epälukuisa joukko mökkituristin oloisia henkilöitä rennohkoissa kesäkuteissa. Talo näytti hiukan epätodelliselta, kaiken metsän ja rekvisiitan keskellä. Väkeä oli todella paljon, puheet paikan lopettamisesta tuntuivat raskaasti ylimitoitetuilta. Aurinko paistoi, odotukset olivat korkealla.

KeppanaKellari_2015_002Keppana Kellari on myös ruokapaikka, ja siitä piti tietysti aloittaa. Jyrki Sukula olisi pyörtynyt Keppanan ruokalistan ääressä, tarjonta oli sen verran… ööö… värikästä ja, sanoisinko, runsasta. Miljööstä jo tajusi, ettei tämän talon keittiössä olla hakemassa Michelin-tähtiä, ja kun ruokaankin suhtautui rennolla asenteella, kaikki tuntui oikein hilpeältä ja asiaan kuuluvalta. Kokonaisuudessa oli samantyylistä rempseää Suomi-meininkiä kuin esimerkiksi nahkaisissa vyölaukuissa, Piscina-vesisängyissä ja Aromipesän tv-mainoksissa. Sivuhuomiona voin kertoa, että söin Hullua lehmää, koska annoksen nimi oli niin kreisi ja selostus vielä kreisimpi: ”Siivut paistetaan listeriavoissa, mahdollisen salmonellan asiakas joutuu hankkimaan itse.”

Keppanan olutvalikoima herätti kunnioitusta, ja siihen olisi voinut syventyä enemmänkin, elleivät viskit olisi vetäneet puoleensa. Jääkaapissa ollut Thornbridge Hall Double Scotch Ale 8,5% oli kyllä vähällä lähteä maistoon, sen verran paljon tuo Auchentoshan-tynnyrissä kypsynyt ale kiinnosti, mutta 32 euron hinta hiukan rauhoitteli innostumista. Päätimme keskittyä viskeihin.

KeppanaKellari_2015_004Omaan lasiini kaatui pitkän tuumailun jälkeen Springbank 30 yo Millennium Edition 46%. Tuijottelin pitkään Springbank-nurkkausta katonrajassa, tuossa tuntui hinta-laatusuhde olevan parhaiten kohdallaan. Myös asiantunteva baarimikko ylisti tuotetta niin painokkaasti, että valitsin sen parista vaihtoehdosta. Enkä pettynyt. Parasta koskaan maistamaani Springbankia, aivan ylivoimaisesti. Alan vähitellen tajuta, mihin Springerin mahtava maine oikein perustuu.

Kun oli saatu kärki pois, valitseminen alkoi mennä todella vaikeaksi. Pulloja löytyi katonrajasta jokaisen kulman takaa eikä minkäänlaista kokonaiskäsitystä tahtonut oikein syntyä. Aluksi tuntui, että pulloja on paljon odotuksia vähemmän, mutta kun niitä alkoi löytää, varmaan niitä siellä muutamia satoja hyllyissä olikin. Toisin kuin olin luullut, pullot eivät olleet mitenkään helposti nähtävillä tai hypisteltävissä, vaan monenlaisten lasien tai hyllylevyjen takana, korkealla katonrajassa, hankalissa paikoissa. Myös tiskin takana oli runsaasti tuotteita sijoiteltuna niin, että kännykkää sai käyttää periskooppina, kun niitä yritti selvitellä.

KeppanaKellari_2015_005Lopulta lattianrajasta löytyi lukollisesta vitriinistä seuraava yksilö, jonka päätin maistoon ottaa: Port Ellen 18 yo 1979/1998, Gordon & MacPhail 61,1%. Sitä en ollut missään aiemmin nähnyt, ja kun Port Ellenit ovat oikeasti katoava luonnonvara, oli iskettävä kiinni. Tuote ei pettänyt. Oikein klassinen ja nuorekas, voimakas ja komea viski.

Baarimikkojen kanssa tuli juteltua jonkin verran, ja etenkin toisen asiantuntemus oli korkealla tasolla. Viskivalikoimaan oli sen verran hankala päästä kiinni, että opastus oli paikallaan. Mitään viskilistaa ei ollut, vaan hinnat löytyivät pullojen takaa pienistä hintalapuista. Pulloa piti siis päästä jotenkin kääntämään, ja siinä henkilökunnan oli käytännössä pakko auttaa.

Keppanan viskeissä yleinen hintataso oli vaihteleva. Rare Maltsien hinnat olivat aivan kohtuulliset, neljän sentin siivuun pääsi kiinni alle 20 eurolla ja kun annokset piti pieninä, kulut pysyivät jotenkin kurissa. Hiukan vanhemmissa indie-pullotteissakin hintataso oli miellyttävä. Sen sijaan uudemmat viskit oli hinnoiteltu mielestäni yläkanttiin. Räikeimpiin kuului The Balvenie 40 yo, jonka maistoin jo taannoin tastingissa. Keppanan pyynti oli 535 euroa per neljä senttiä.

KeppanaKellari_2015_006Erikoisvitriinissä tiskin lähellä oli kaksi avaamatonta pulloa, joissa oli hintalaput alapuolella. Toinen oli 40-vuotias Glenfarclas (”Scottish Classic” -sarjan spesiaali) ja toinen The Glenlivet 55 yo 1943/1998, Gordon & MacPhail Private Collection 40%. Glenfarclasin hintalapussa luki 7 800 euroa ja Glenlivetin hintalapussa peräti 19 999 euroa. Jälkimmäistä hintaa pidän jonkinlaisena hupailuna, haluna jäädä ihmisten mieliin sillä, että myytävänä on kallein neljäsenttinen viskiä ikinä. Keskikokoisen perheauton hintaan. Totuus kuitenkin on, että tuon viskipullon voi edelleen hankkia maailmalta käsiinsä ketterästi alle viidellä tonnilla, hyvällä tuurilla jopa selvästi sen alle. Neljän sentin hintaan oli laitettu vähän rohkeammin katetta mukaan.

Eli ei, en maistanut sitä. Hintaan olisi kyllä kuulunut avausmaksukin mukaan. Glenlivetin sijaan päätin maistaa Rare Maltsia. Pitkän pähkäilyn jälkeen valintani oli melko ilmeinen: Mortlach 20 yo 1978/1998 Rare Malts 62,2%. Onnistuneiden valintojen sarja jatkui, koska viski oli mahtava yllätys, todella suurimuotoinen ja öljyisen lihaisa yksilö. Ei mikään helppo viski, mutta eihän kukaan sellaista 1970-luvun Mortlachilta toivoisikaan.

KeppanaKellari_2015_007Näiden kolmen dramin jälkeen oli tilanne rauhoittunut. Veri veti kuitenkin vielä vitriineille yhden kerran. Silmät poimivat koko ajan kaikkea kiinnostavaa: Ardbegin single caskit vuosilta 1975 ja 1976, Laphroaigin 30-vuotias, Macallanin 18-vuotias vuodelta 1983, lisää vanhoja Springbankeja, Highland Parkia vuodelta 1966, Port Ellenin 6th Release… Valtavat määrät Blackadder Raw Caskeja, Cadenheadia, Gordon & MacPhailin Connoisseurs Choicea.

Viimeinen viski tuli kuitenkin valittua sillä asenteella, että Keppana Kellariin ei ehkä tule vähään aikaan uudelleen asiaa. The Macallan 1966/2000, Gordon & MacPhail Speymalt 40% sisälsi juuri sen verran nektaria, että kaksi miestä pystyi suorittamaan vakavahenkisen bottle killin. Viski oli aivan uskomatonta – ja varmasti sellaista tavaraa, ettei sitä enää missään näe. Ei ainakaan näissä kotimaan ympyröissä.

Neljän viskin jälkeen homma oli taputeltu. Aurinko paistoi, Helsinki 73 -kyltti saatteli matkaan. Mieleen jäi väijymään ajatus siitä, että jokin legendaarinen pullote saattoi jäädä jonkin nurkan taakse piiloon, sittenkin näkemättä. Ehkä sen ajatuksen takia joskus tulee vielä Keppanaan palattua. Kun auto tuli asumattoman umpimetsän läpi vihdoin isolle tielle, tuntui kuin olisi käynyt jossain toisessa maailmassa.

KeppanaKellari_2015_001