Glenlivet

The Glenlivet (Minmore) 42 yo 1973/2015, Cadenhead Small Batch 40,2%

Cadenheadin Speyside-pullotteisiin keskittynyt Viskin Ystävien Seuran tasting-ilta päättyi tällaiseen Glenlivetiin, joka oli illan ainoa pullote Small Batch -sarjasta. Ikää kunnioitettavat 42 vuotta.

The Glenlivet (Minmore) 42 yo 1973/2015, Cadenhead Small Batch

(40,2%, Cadenhead Small Batch, 1973–2015, Bourbon Hogsheads, 630 bts., 70 cl)

Tuoksu: Ikääntynyttä tammisuutta, pientä omenaisuutta, kukkaisuutta. Pehmeän hedelmäkarkkinen. Hiukan sulkeutunut kaikkineen, mutta aukeilee vähitellen. Ripaus herukkaisuutta, pehmeää sitruksisuutta. Havuisuutta, pihkaisuutta. Edes aavistuksenomainen puisevuus ei sotke kokonaisuutta.

Maku: Pehmeä ja tyylikäs, heti paremmin auki kuin tuoksussa. Tammisuus on kuivaa ja antiikkista – puu on makupaletissa aivan loistavaa, jos tuoksussa olikin pientä hakemista. Vahamaisuutta, havuisuutta, hunajaa. Suutuntuma on tasapainoinen. Persikkaa, omenaisuutta, tarkemmin sanottuna hiukan murupohjaista omenapiirakkaa. Kanelia, sokerisuutta. Herukkaisuus tuo hiukan hapokkuutta mukaan. Jälkimaku kulkee taas tammisuus edellä, herukkaisuus ja hapokkuus tuntuvat runsaina ja miellyttävinä. Minttua, mallassokeria, hunajaa. Hedelmistä erottuvat ananas ja aavistuksen myös trooppiset hedelmät. Pitkä ja vallan uljas finaali.

Arvio: Oivallinen Glenlivet, joka pelaa isolla tammella, vaikka voltit ovat alhaalla. Luonnetta riittää. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100.

The Glenlivet 16 yo Nàdurra 55,3%

Glenlivet on julkaissut jo jonkin aikaa myös sherryistä Nàdurraa ilman ikämerkintää, mutta tämä yksilö kuitenkin ikämerkinnällä varustettua viskiä ex-bourbontynnyreistä.

The Glenlivet 16 yo Nàdurra

(55,3%, OB, 2014, Batch 0114A, 1st Fill American Oak Casks, 70 cl)

Tuoksu: Omenaa, banaania, raikasta hedelmäsalaattia. Mangososetta, päärynäjäätelöä, mietoa sitruksisuutta. Vaniljaa ja tammista makeutta runsain mitoin, hunajaa ja hiukan vaahterasiirappiakin. Makeutta riittää, mutta hapokas maltaisuus tuo taustalla hyvin särmää tähän., hiukan sahanpurua. Vesilisä avaa minttua ja kukkia.

Maku: Tamminen ja voimakas, paahtunut ja mausteinen. Tuoksun makeus loistaa aluksi poissaolollaan, kunnes kirpeä omena ja raaka kiivi tulevat esiin. Kireää hedelmäteetä, terävää jyväisyyttä. Tammi piiskaa kovalla kädellä. Sitruksisuutta, anista. Vanilja ja hunaja jäävät taka-alalle, vaikka öljyinen suutuntuma tuokin ripauksen makeutta esiin. Jälkimaku alkaa erittäin paahteisena, paahtoleipämäisenä ja raskaan happoisena. Tumma yrttisyys, lakritsi ja raaka hedelmäisyys hallitsevat maisemaa. Kihelmöivät mausteet ja äärimmäisen aktiivinen tammi pieksevät lopulta kaiken. Melko pitkä, iso finaali. Vesilisä avaa kovinta kireyttä ja tekee tälle todella hyvää.

Arvio: Omassa genressään julma viski, edelleen. Lupaa makeaa herkuttelua, mutta iskee maussa täysillä vastaan. Näin aktiivinen tammi vaatii maistajaltakin todella paljon. 84/100

The Glenlivet 25 yo 1976/2001, James MacArthur 59,9%

Viime vuosina yksityisten pullottajien Glenlivetiä on näkynyt entistä harvemmin, koska tislaamon omien pullotteiden kysyntä kasvaa kovaa vauhtia. Sehän uhkaa jo Glenfiddichiä maailman myydyimpänä single maltina.

Nyt käsissä James MacArthurin vuonna 2001 pullottama 25-vuotias yksilö, miniatyyrinä. Alkoholiprosentti on ikään nähden korkealla, joten tynnyri on ollut ilmeisen laadukas.

Kyseessä on varsin luotettavien lähteiden mukaan ex-sherrytynnyri, ja värikin viittaa jonkinasteiseen sherryvaikutukseen. Mitään mokkaa tämä ei silti näytä olevan.

The Glenlivet 25 yo 1976/2001, James MacArthur

(59,9%, James MacArthur, Old Master’s, 1976–2001, Cask No. 4311, 5 cl miniature)

Tuoksu: Hyvin omalaatuinen. Likainen, ylikypsän hedelmäinen, kostean turpeinen. Metallisuutta, rikkiä. Sherryvaikutus tuntuu luumuhillona ja kirsikkana. Omenaista raikkautta kaiken tummasävyisyyden keskellä – huima syvyys ja kompleksisuus. Appelsiinia, saksanpähkinää. Vesilisä tasapainottaa, lika vähän väistyy.

Maku: Kirsikkainen ja öljyinen, mausteinen ja samalla likainen, turpeinen ja robusti. Todella rehevä sekahedelmäisyys. Metallisuus ja rikki ovat koko ajan matkassa mukana. Punaista omenaa, siirappia, poltettua sokeria, saksanpähkinää, rotevaa maltaisuutta. Suutuntuma on voimakas ja öljyinen, keskitäyteläinen runko kestää makupaletin painolastin juuri ja juuri. Jälkimaku on spektaakkeli: sherryisyys, nahkaisuus, turve, rikki, kaneli, luumu, omena, tumma suklaa – kaikki on läsnä. Kesto on melkein ikuinen. Vesilisä tuo suklaisuutta paremmin esiin ja miellyttävää kermatoffeeta tasapainottamaan likaisia sävyjä.

Arvio: On niin järkyttävän iso viski, että pakko arvostaa. Likainen ja tunkkainen, täysin älytön. Mutta kuitenkin niin kompleksinen ja kiinnostava, etten muista vastaavaa. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 89/100 (per 4).