Syksyn 2026 Skotlannin-matkamme viimeinen varsinainen tislaamopäivä valkeni lauantaina 19. syyskuuta The Craigellachie Hotelissa. Takana olivat keskiviikkona 16. syyskuuta nähty Orkney ja Highland Park, torstaina 17. syyskuuta koettu elämyksellinen Wick ja Old Pulteney sekä perjantaina 18. syyskuuta kierretty Glenallachie sekä Aberlourin kylä. Vuorossa oli vielä The Balvenie, Aberlourin tislaamo ja matkalla Elginiin tehtävä spontaani tislaamopysähdys.

Onneksi Craigellachie Hotelin aamiainen oli tasokas, koska sen ansiosta kampesimme itsemme nopeasti elävien kirjoihin varhaisessa aamussa. Luovutimme huoneen ja annoimme laukut säilytykseen. Ehdimme fiilistellä lauantaipäiväksi suljettua Craigellachien tislaamoa hotellin takana kukkulalla ennen bussin tuloa. Nyt löysimme oikean bussipysäkinkin, kun kuski oli edellispäivänä meitä siinä neuvonut. Yöllä ja aamulla oli satanut kovastikin vettä, mutta juuri sopivasti kirkastui.

Ajoimme tutulla paikallisbussilla numero 36 tällä kertaa Dufftown Stationin pysäkille ja nautimme kelistä ulkona. Tehtiin kävelyretki Glenfiddichin pihamaalle ennen Balvenieta. Valokuvia otettiin ja varastoista uhkuvaa tuoksua vedettiin kitusiin.

Balvenien kierros oli taas hyvin erilainen. Sen veti Drew-niminen kaveri, joka oli selvästi kokenut tour guide. Mukaan tuli meidän lisäksimme kolme pariskuntaa, joista kaksi oli Yhdysvalloista ja yksi Brasiliasta.

Balveniella nähtiin lattiamallastus täydessä vauhdissa ja paljon muutakin sellaista, mitä ei muualla ole nähty. Kiln toimi kivihiilellä ja oli täysin savuton ja tuoksuton. Antrasiitin saaminen oli muuttunut kuulemma vaikeammaksi, ensin Walesin toimitukset olivat loppuneet ja sitten seuraava yritys Itä-Ukrainasta oli kohdannut hankaluuksia Venäjän hyökkäyksen takia.

Kierros päättyi vanhaan Balvenie Houseen tehtyyn dunnage-varastoon, jossa ei saanut kuvata. Kierroksen jälkeen saatiin perustuotteet lärvilaudalla toimistorakennuksen tasting-huoneessa. Ehkä jossain kalliimmassa tastingissa olisi ollut parempi setti lopuksi, mutta tämä 50 punnan The Balvenie Explorer -kierros oli ainoana tähän päivään enää tarjolla, joten sillä oli ollut pakko mennä.

Tasting ja kauppa olivat Balveniella kova pettymys: maistaa saatiin vain perustuotteet eikä kaupassa ollut mitään järjellistä ostettavaa. Pullottamaan ei päässyt eikä myynnissä ollut mitään distillery exclusivea, ellei sellaiseksi katsonut kokonaan Balveniella mallastettuun ohraan perustuvaa 12-vuotiasta, joka oli sekin hinnoiteltu ja pakattu överiksi. Lähdettiin vähän pettyneinä pois.

Mielestämme jonkinlaisen tislaamon erikoispullotteen ei pitäisi olla niin vaikeasti hoidettava asia, etteikö jokaisella tislaamolla voisi olla sellaista. Harva kuitenkaan hankkiutuu tislaamolle saakka, ja jos sieltä ei saa mitään, onhan sekin vähän lannistavaa.

Lounaalle oli jätetty hyvin aikaa ja paikaksi oli etukäteen katsottu vanhan museoradan Dufftown Stationin kupeessa sijaitseva Sidings Cafe. Se olikin vanhassa junanvaunussa ja elämys. Syötiin salaatit ja leivät terassilla eli asemalaiturilla auringonpaisteessa. Ällistyttävä lauantailounas. Juotiin vielä cappuccinot jälkiruoaksi, vaikka italialaisilta olisi tullut satikutia mennä tilailemaan aamukahvia iltapäivällä.

Puolitoista tuntia meni Dufftown Stationilla heittämällä, ja paikallisbussi tuli jälleen ajallaan asemalle. Sillä ajettiin Charlestown of Aberlourin pienen keskustan The Squarelle ja käveltiin Aberlourin tislaamoon. Olimme onnistuneet tilaamaan meille vieläpä taksin kello kolmeksi Aberlourille, joten tiedettiin, ettei sieltä tarvitsisi enää juosta bussiin.

Aberlour oli taas aivan omanlaisensa. Siellä tislaamokauppakin oli Balvenien vastakohta: tarjolla oli loputon määrä erilaisia distillery exclusiveja ja muita erikoisuuksia pääosin aivan järkihintaan. Siellä oli jopa 20-vuotias yönmusta sherryherkku, mutta 365 punnalla se jäi vielä hyllyyn. Myös A’bunahdista oli tarjolla upouusi Edition No. 1 -versio, jossa oli oloroson lisäksi PX:ää reseptiikassa mukana.

Tislaamokierrosten puutekin valkeni heti: tislaamo oli kokonaan kiinni uudelleenrakennuksen takia. Cask & Character of Aberlour Revealed -tastingin vetänyt Heather kertoi, että kaikki menee uusiksi pannuja myöten, kun kapasiteetti tuplataan. Tähän 40 punnan hintaiseen tastingiin tuli meidän lisäksemme neljä yhdysvaltalaista, jotka pelailivat viskihommissa vähän eri sarjoissa. He kysyivät, mitä on Pedro Ximénez.

Ensimmäiseksi maistettiin viskipari, jonka erotti toisistaan vain kypsytys. Aberlour 13 yo Distillery Exclusive 2026 First Fill American Oak Barrels 48% ja Aberlour 13 yo Distillery Exclusive 2026 First Fill Spanish Oak Sherry Butts 48% olivat ihan kiinnostava aloitus, joissa tuli Aberlourin tietty helppous heti esiin.

Niiden jälkeen maistettu Aberlour 13 yo Double Cask Matured 40% oli helppo talousviski lentokenttämyyntiin. Sinänsä ihan laadukas, mutta ei oikein omaan makuuni. Myös sen jälkeen maistettu Aberlour 18 yo Double Sherry Cask Finish 43% oli tavattoman sujuva jouluviski ilman suuria tunnereaktioita. Jotenkin tällä reissulla taas valkeni se, että moni etsii viskiltään nimenomaan pehmeyttä ja sulavuutta. Viski saa olla mieluusti kevyt ja helppo. Itse taidan olla sellaisen vastakohta. Haluan voimakkaita makuja ja nimenomaan isoja viskejä, jotka haastavat.

Viimeisenä maistettiin Aberlour 16 yo 2025 Small Batch Edition 2nd Fill Sherry Butts 59,4%, joka oli setin ehdottomasti paras viski. Ystäväni päätyi ostamaan tislaamokaupasta sen, itse ostin Aberlour 11 yo 2026 Single Cask Edition 62,1% -pullon, joka oli peräisin first fill sherrystä. Kumpikin oli 50 senttilitran pullossa ja sopuisasti hinnoiteltu. Jäi ihan hyvä fiilis paikasta. Kolmen vartin tasting oli kaikkien tislaamokierrosten jälkeen juuri sopiva.

Ja uskomatonta kyllä, Craigellachie Cabsin kyyti tuli sovitusti tasan kolmelta noutamaan meidät. Iso Skoda Superb oli nahkaverhoiltu, ja tilaa riitti. Haimme matkalaukut Craigellachie Hotelista ja kiittelimme henkilökunnan. Matkalla Elginiin keksimme kaikkien aikojen improvisaation: otettiin pysähdys BenRiachin tislaamokauppaan. Ja sieltähän löytyi aivan uskomattomat pullot, jotka maistatusten jälkeen ostettiin suoriltaan. Minulle osui portviinikypsytettu BenRiach 16 yo 2006/2023 Cask #2404, 60,7% ja ystävälleni savuinen PX-pullote. Huikeita viskejä molemmat. Pysähdyttiin autosta vielä kerran pihamaalla ottamaan valokuvia tislaamorakennuksen seinää vasten.

Lauantaina ennen neljää olimmekin Elginin juna-asemalla. Siinä napattiin liput tiskiltä ja pakattiin ostokset matkalaukkuihin. Seitsemän pulloa sujahti kaikkineen kummallekin kyytiin. Juna tuli jälleen ajallaan, ja se tuli pysäkki pysäkiltä aivan täyteen, kunnes saavuttiin Aberdeeniin. Siellä yövyttiin proosallisesti Park Inn by Radissonissa, käytiin syömässä oivallista nepalilaista läheisessä The Everestissä ja otettiin iltaoluet The Grillissä. Pakkohan siellä oli yksi viskikin maistaa. Valintana oli Glendronach 18 yo 46%, se uusi Rachel Barrien versio. Se oli kiistatta erilainen kuin vanha Allardice. Joka tapauksessa ympyrä sulkeutui, tähän samaan legendaariseen baariin päättyi viski-ilta myös 13 vuotta sitten.

Tästä reissusta jäi päällimmäisenä fiiliksenä onnistumisen tuntu. Kaikki monimutkaisetkin siirtymäkombot menivät täydellisesti putkeen, ja skotlantilainen joukkoliikenne pysyi erinomaisesti aikatauluissa kautta linjan. Olimme pitkiä aikoja totaalisessa flow-tilassa ja viskiharrastajan kuplassa. Ja tällä kertaa myös matkalaukkuihin pakatut tuliaiset saatiin mahtumaan tarkasti 23 kilon rajoitusten sisään eikä tarvinnut pulittaa lisämaksuja kuten Islayn-matkalla kymmenen vuotta aiemmin.

Erityisenä huomiona tältä reissulta jäi myös erinomainen sää: koko viikon oli aurinkoista ja kuivaa, ja vaikka melkein joka päivä saatiin jokunen pisara vettä, varsinaisia sateita ei osunut kohdalle kertaakaan. Sateenvarjoja ei tarvittu lainkaan. Viileää toki oli, etenkin pohjoisessa liikuttiin aamuisin kymmenessä asteessa tai sen alapuolella, mutta Speysidella sai pitää jo takkia iltapäiväisin auki. Tuuli puhalteli toki ajoittain kovaa, kun päivä eteni, mutta lämpökerraston sai jättää laukkuun.

Sunnuntaina 20. syyskuuta matkustimme kotiin. Heti aamulla tuli tieto, että iltapäivälentomme Amsterdamista Helsinkiin oli peruttu, joten meidät oli reititetty uudelleen Manchesterin kautta. Aberdeenin kentän jälkeen jouduimme lusimaan siis vielä seitsemän tuntia Manchesterin kentällä ja pääsimme vasta myöhään puolenyön jälkeen Helsinkiin, kun alkuperäinen suunnitelma oli ehtiä iltapäivän päätteeksi kotiin ja perhevelvollisuuksien ääreen. Kotona ei varsinaisesti tätä kiitelty, mutta minkäs teet. Aina nämä reissut ovat omalla tavallaan uuvuttaviakin, mutta muistot säilyvät ikuisesti.