Pultikka. Pultsari. Old Pulteneyn viskillä on monta nimeä, eikä se kaikille sovi. On joillekin kitkerää, ei maistu. Me ystäväni kanssa olemme sen sijaan vähitellen kasvaneet tislaamon tuotannon fanipojiksi. Rakkaus taisi alkaa aikanaan huikeasta Old Pulteney 21 yo 46% -pullotteesta ja syveni siitä vanhojen vintagepullojen kautta laajemmalle. Nykyään etenkin uudet sherryiset single caskit ovat mielestäni olleet aivan ensiluokkaista tavaraa.
Syyskuun 2026 Skotlannin-matkamme toinen varsinainen tislaamopäivä oli rakennettu Old Pulteneyn ympärille. Orkneyn saaren ja Highland Parkin jälkeen maisema vaihtui Wickiin, pieneen kalastajakylään mantereella pohjoisessa Caithnessin kunnassa.
Heräsimme varhain ennen kellonsoittoa hiukan hikisessä kämpässä The Norseman Hotelissa. Aamiaisen kohokohtana oli tarjolla tuoreita mansikoita ja mustikoita jogurtin kanssa. Tankattiin niitä kohtuuttoman paljon. Sen jälkeen pakattiin laukut ja luovutettiin huone. Matkalaukut jätettiin säilöön tiskin taakse, sitten lähdettiin kävelemään kauniissa mutta koleassa aamukelissä sataman kautta Pultikalle.
Tislaamo avasi ovensa kymmeneltä, jolloin meidän kierroksemme piti jo alkaa. Väkeä tuli paikalle runsain määrin ja jono kasvoi pitkäksi, mutta tiskiltä meidät kaksi ohjattiin suoraan eri reittiä toiseen huoneeseen. Paikalle tuli Tim Mitchell, joka otti kierroksen hoitaakseen. ”So, you’re my tour, welcome!” Kun hänelle selvisi, että olemme Pultikan superfaneja ja nähneet ylipäänsä jo parikymmentä tislaamokierrosta, homma improvisoitiin kiinnostavammaksi heti. ”You guys know your whisky, so we can cut the crap!”
Pakko sanoa, että 200 puntaa per lärvi maksanut The Maritime Masters -kierros oli joka kolikon arvoinen kokemus. Aloitettiin matalasta varastosta (dunnage mutta poikkeuksellisesti betonilattialla eikä maalattialla), käytiin racked warehousessa, tsekattiin vesireitit ja Porteus, tutkittiin käymissammiot ja kaikki läpi. New makea saatiin maistella tynnyröintihuoneessa sormella ämpäristä.
Koko ajan Tim viihdytti meitä aivan mainioilla jutuilla. Pulteney oli tosiaan kundi, Sir William Pulteney! Parlamentin alahuoneessa istuneella whigillä, maanomistajalla ja lakimiehellä oli alkanut levy vähän pyöriä vanhemmiten, joten edustajakollegat olivat puuskahtelleet: ”Oh that’s old Pulteney again!” Kaikenlaista kuultiin ja enemmänkin, mitä vain keksittiin kysyä.
Monien hyvin kliinisten tislaamojen jälkeen Pulteney tuntui ihmisen kokoiselta. Inver Housen omistuksessa oleva tuotantolaitos oli täynnä työntekijöitä ja puuhaa, kaikessa oli itse tehdyn tuntu. Ja tislaamo on siis todella pelkkä Pulteney, itse tuote on Old Pulteney.
Kierroksen jälkeen pääsimme takaisin huoneeseen, johon olimme jättäneet tavaramme ennen kierrosta. Nyt pöydälle oli katettu huikea kattaus: uudet 12-, 15- ja 18-vuotiaat, tuore 25-vuotias sekä tislaamokaupassa pullotettavina olleet sherryinen Old Pulteney 13 yo 2012/2026 Cask #1054, 63,2% ja ex-bourbonissa kypsynyt Old Pulteney 19 yo 2006/2026 Cask #2014, 59,5%.
Saimme jäädä vetämään tastingin keskenämme. Viskiorgiat olivat totaaliset, tuotteet aivan loistavia ja tunnelma katossa. Tastingsession lopuksi Tim oli luvannut meille vielä parit extradramit baarissa, ja nekin lunastettiin.
Pullotettiin molemmat kaupassa kummatkin tynnyrit ja otettiin vielä sherryiset Distillery Exclusivet mukaan. Ostin vielä fanipoikana t-paidankin. Pinkkaa meni reilusti, mutta viskimielessä en keksisi tuollaiselle rahalle mitään parempaa kohdetta kuin tällaiset herkut, joihin kiinnittyy henkilökohtainen muisto.
Käveltiin päät pyörällä hotellille. Tislaamolla oli mennyt kahden tunnin sijaan runsaat kolme ja puoli tuntia, joten aikaa varsinaiselle lounaalle ei jäänyt lainkaan. Noudettiin vain laukut hotellista ja käveltiin bussipysäkin vieressä olevaan Co-Opiin, ostettiin sieltä eväät bussimatkalle ja hypättiin kyytiin. Matkalla nähtiin muun muassa Glenmorangie ja ajettiin Broran kylän läpi. Maisema muuttui koko ajan vehreämmäksi, mitä etelämmäksi tultiin. Alkoi olla metsiä ja jokilaaksoja.
Invernessissä käveltiin laukkujen kanssa pääkadun B&B Hotelsiin ja kirjauduttiin sisään. Vessa lorisi huoneessa ja palattiin respaan vielä kamojen kanssa kyselemään, mikä meininki. Respan nainen kävi katsomassa vessaa, sanoi hotellin olevan täpötäynnä ja käski meidän majoittua tähän huoneeseen, joka meille oli annettu. Hän lupasi etsiä vessalle korjaajan.
Jätimme kamat huoneeseen ja kävelimme Black Isle Breweryn pizzapaikkaan korttelin toisessa nurkassa. Meteli baarissa oli niin tajuton, että lähdettiin syömisen jälkeen heti. Kaupungilla tuuli ihan pirun kylmästi. Käytiin katsomassa Invernessin linna, joka näytti muoviselta. Iltakaljaa varten yritettiin etsiä mukava hiljainen pubi, mutta epäviihtyisäksi osoittautuneen baarin Guinnessit juotiin nopeasti ja paineltiin hotelliin.
Oliko vessa korjattu? Näennäisesti oli, mutta kun testattiin sitä kerran, lorina alkoi heti uudelleen eikä lakannut. Sitä saatiin kuunnella läpi yön. Irlannissa asuneena ja monta kymmentä kertaa Brittien saarella matkustaneena tässä oli jotain olennaista, minkä näillä saarilla aina kohtaa. Jos sellaisen antaa häiritä, saa varmasti pahan mielen. Tälle reissulle ei tultu harmistumaan.
Seuraavana päivänä vuorossa olisi juna Elginiin ja bussikyyti The Craigellachie Hoteliin. Edessä olisi Glenallachien tislaamo ja Billy Walkerin uusien kuvioiden tsekkaus. Lisäksi illaksi oli pöytä varattuna hotellin Spey Inn -pubista ja loppuilta kaavailtuna hotellin Quaich-viskibaariin.
