Taliskerin 25-vuotiaan julkaisu vuodelta 2007 on kerännyt jonkin verran myös eriäviä mielipiteitä. Tähän varsin mittavaan pullotuserään käytetyissä refill-tynnyreissä on joidenkin tietojen mukaan ollut hiukan enemmän ex-sherryä mukana kuin monissa muissa Taliskerin vastaavissa vuosijulkaisuissa.
Sen verran harvinaista herkkua näistä 25-vuotiasta Taliskereista on nykyisellään tullut, että tähän kohdistuu kyllä merkittäviä odotuksia. Aiemmin maistamani Taliskerin kaksvitoset ovat olleet järjestään aivan loistavia.
Talisker 25 yo 2007 Edition
(58,1%, OB, 1982*–2007, Refill Casks, 6894 bts., 70 cl)
Tuoksu: Mahtavan merellinen, napakan turvesavuinen ja viileän yrttinen. Hunajaisuutta, karamellisuutta, vaniljaa. Savua, salmiakkia, suolaisuutta ja pientä pippuria. Eucalyptusta, kauniisti kuivunutta tammisuutta. Upea kokonaisuus, ehkä hiukan tavanomaista makeampi. Hiukan rusinaa myös. Vesilisällä raikkaus nousee.
Maku: Pippurinen ja makean omenainen, mineraalinen ja kihelmöivä. Hunajainen makeus kohtaa räjähtävän turvesavun, suolaisuus ja sitruksisuus taittuvat pehmeään luumuun ja vaniljaisuuteen. Suutuntuma on täyteläinen ja varsin täydellinen. Hedelmäisyyttä leikkaa pieni kitkeryys, mustan teen ja tanniinien liike taustalla. Rusinaisuus ja tammisuus ovat selvästi mukana. Jälkimaku alkaa erittäin mineraalisena ja raikkaana. Eucalyptusta, kuivaa tammisuutta, yrttisyyttä, merellisyyttä. Vähitellen kitkeryys nousee, sitruuna happanee ja tunkkaisuus lisääntyy. Lakritsia ja happamuutta. Melko pitkä finaali, jonka oikeastaan soisi jatkuvan vielä hiukan pidempään. Vesilisä tekee tälle välittömästi hyvää, keventää happoja ja tasapainottaa tätä oivallisesti.
Arvio: Todella hyvä Talisker. Kaikkien aikojen parhaimmista 25-vuotiaista jäädään toki hiukan, esimerkiksi jälkimaku ei ole aivan niin taivaallinen kuin vaikkapa vuoden 2009 editiossa. Mutta huippuluokan viskiähän tämä silti on. 91/100
Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100. Whisky Monitor Database 88/100 (per 14).