Arran

Arran Madeira Cask Finish 50%

Arranin perusvalikoimaan kuuluu useita viimeistelyitä, joista Madeira Cask Finish on ollut yksi pysyvimmistä. Olen melko tunnollisesti maistellut näitä Arranin core rangen finistelyitä, viimeksi Sauternes Cask Finishin, mutta tämä Madeira-versio on tähän mennessä jäänyt aina välistä.

Arran Madeira Cask Finish

(50%, OB, NAS, +/- 2017, 70 cl)

Tuoksu: Reippaasti vaniljaa ja viinisyyttä, hiukan erikoinen yhdistelmä. Tuoretta tammilautaa, nahkaisuutta, hapokkuutta. Sitruunaa, inkivääriä, kookosmaitoa. Tanniinit tulevat tuoksustakin läpi. Maltaisuus tuntuu makeana. Hiukan päärynää, leivosmaisuutta. Vesilisä avaa pientä turpeisuutta ja likaisen rasvaisia piirteitä.

Maku: Öljyinen ja makea, mutta ei ihan niin tanniininen ja nahkainen kuin tuoksu antoi odottaa. Edelleen vanilja ja tammisuus hallitsevat kokonaisuutta, mutta hedelmäisyydelle jää kuitenkin hyvin tilaa. Maltaisuuden ja kookoksen keskeltä löytyy myös lakritsisuutta, tummaa yrttisyyttä ja hiukan turpeisuuttakin. Suutuntuma on öljyinen. Jälkimaku kääntyy jopa likaiseen suuntaan, rasvaa ja turvetta nousee pintaan enemmänkin. Toki maltaisuus, vanilja ja viinisyys ovat edelleen pääosassa. Nahkaa, sitruunaisuutta, kookosta, päärynää, briossia. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo mukavasti syvyyttä mausteisiin.

Arvio: Myönteinen yllätys. Tuoksu on hetkellisesti outo, mutta makupaletti toimii. 84/100

Arran Sauternes Cask Finish 50%

Arranin perusvalikoimaan kuuluu muutama tällainen viinitynnyrifinistely. Nyt maistelussa arviolta parin vuoden takaista erää Sauternes-jälkiruokaviinitynnyreissä viimeistellystä viskistä.

Maistoin tämän kyllä jo Louisa Youngin tastingissa Uisgessa, mutta sellainen tunne jäi, että se ansaitsee vielä keskittyneemmän käsittelyn. Viski on siis kypsynyt Louisan mukaan noin seitsemän vuotta ex-bourbonissa ja sen jälkeen viimeistelty 12 kuukautta ex-Sauternesissa.

Arran Sauternes Cask Finish

(50%, OB, NAS, +/- 2014, 70 cl)

Tuoksu: Karkkinen, hunajainen ja vaniljainen. Nallekarkkeja, hiukan viinikumia, säilykepäärynöitä siirappiliemessä, hunajamelonia, hedelmäsalaattia. Maltaisuus tulee mukavasti läpi, tammi on varsin kauniisti esillä myös. Hiukan mausteisuutta ja pekaanipähkinää. Vesilisä avaa omenaa ja sitruksisuutta.

Maku: Hedelmäinen, imelän hunajainen ja kihelmöivän mausteinen. Tammi pukkaa runsaasti tanniineja eikä pippuriltakaan säästytä, mutta hedelmäkarkkisuus, öljyisyys ja mehiläisvahaisuus tasapainottavat tätä oivallisesti. Hedelmämehua, hedelmäsalaattia, säilykehedelmiä ja hedelmäsiirappia riittää. Suutuntuma on keskitäyteläinen mutta mausteiden ansiosta varsin napakka. Maltaisuus kulkee hyvin mukana. Jälkimaku on erittäin vaniljainen, hunajainen ja mausteinen. Pippuria ja suolaisuutta, hedelmäsalaattia, inkivääriä, sitruksisuutta. Keskipitkä ja kihelmöivä finaali. Vesilisä tekee tälle hyvää, avaa mintun ja päärynämarmeladin.

Arvio: Mausteisen ryhdikäs ja pätevä perusviski. Ei herätä suuria tunteita mutta hoitaa hedelmäsalaattisen tonttinsa nätisti. 83/100

Arran 18 yo 46%

Tämä 18-vuotias tuli osaksi Arranin perusvalikoimaa maaliskuussa 2016. Nautin tätä viskiä viimeksi Louisa Youngin tastingissa Uisgessa, mutta kun nuotteja ei ole tullut kirjattua ylös, korjataan tilanne.

Arran 18 yo

(46%, OB, +/- 2016, 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja mukavan metinen. Kiteistä hunajaa, toffeefudgea. Samalla pientä sitruksista kirpeyttä, appelsiininkuorta ja happoisuutta. Mineraalisuutta. Maltaisuus ja tammi tulevat selvästi läpi, mutta kukkaiset elementit pysyvät silti hyvin pinnassa. Kevyt ja nätti. Vesilisä tuo pientä kuivaa kireyttä mukaan.

Maku: Raikkaan hedelmäinen ja todella mausteinen. Mausteet lyövät heti läpi ja levittäytyvät kaikkialle. Pippurisuutta, korianteria, anista, salviaa, happamia ja hapokkaita sävyjä todella riittää. Mineraalisuutta, päärynää, vihreää teetä. Tammi on aktiivista ja maltaisuus vahvasti esillä. Vaniljaa riittää, mutta kukkaisuus jää taustalle. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja varsin kermainen, tisleen kepeys jaksaa silti kantaa tämän kaiken hienosti. Jälkimaku nostaa mausteet, mineraalisuuden ja tietyn kuivan yrttisyyden vielä ihan omalle tasolleen. Sitruunaa, vaniljaa, tammea, omenaa. Melko pitkä finaali. Vesilisällä saa esiin valkoviinisiä (Grüner Veltliner) sävyjä.

Arvio: Parempi kuin muistin. Kepeässä rungossa on yllättävän isosti makua, joka pysyy kautta linjan tislaamolle tyypillisessä, hedelmäisessä profiilissa karkailematta mihinkään. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whisky Magazine 79/100 (Chris Goodrum), 79/100 (Joel Harrison).

Neil Wilson: The Arran Malt

Osallistuin tämän vuoden Uisgessa Louisa Youngin vetämään Arran-tastingiin paljolti siitä syystä, että olin juuri lukenut Neil Wilsonin tuoreen historiikin The Arran Malt. An Island Whisky Renaissance (Neil Wilson Publishing, 2016). Olin sen jäljiltä innostunut tislaamosta, sen vaiheista ja sen tuotannosta. En ollut aiemmin oikein päässyt Arraniin sisälle, mutta tämä teos ja sitä seurannut tasting muuttivat kaiken. Nyt tuli viimein aika kirjata ylös mietteet kirjasta ja tislaamon tarinasta.

Arranin ensimmäiset viskit saavuttavat tänä vuonna jo 22 vuoden iän, vaikka vuonna 1995 tislaamisen aloittanut tislaamo tuntui vielä jokin aika sitten startup-yritykseltä. Muistan itsekin nähneeni oman tynnyrin ostamiseen kehottavia lappuja pullojen lieriöiden sisällä, vaikka vuosikausiin niitä ei ole kukaan toki enää tarjonnut. Neil Wilsonin kirja päättyy mielenkiintoiseen tietoon Arranin uudesta Lagg-tislaamosta, jonka pitäisi aloittaa toimintansa saarella elokuussa 2018.

Turvesavuiset Machrie Moor -viskit ovat olleet niin suosittuja, että Arran on päättänyt perustaa oman tislaamon pelkästään turpeisen viskin tuottamiselle. Tähän asti Machrie Moorit on tehty samoilla välineillä turpeistamattoman viskin kanssa, joten siivoustyö on ollut jokaisen tuotantojakson jälkeen mittavaa.

Teoksen kirjoittajan Neil Wilsonin nimi on tietysti tuttuakin tutumpi Whisky Magazinen sivuilta ja monien viskikirjojen kustantajana, mutta tajusin vasta tämän Arran-historiikin ääressä, etten ole lukenut Wilsonilta tähän mennessä vielä mitään. The Island Whisky Trail (2003) on kyllä hyllyssä mutta odottaa edelleen lukemista. En ole edes saanut käsiini kolmelle kielelle käännettyä Ardbeg – Jewel of Islay -kirjaa (2008). Muihin Wilsonin teoksiin lukeutuvat Scotch and Water (1998), The Malt Whisky Map of Scotland (2006) ja Whisky In Your Pocket (2010).

The Arran Maltin ääressä tajuaa heti, että teksti on ammattikirjoittajan kynästä. Mennään suoraan asiaan, sanaleikit on minimoitu, faktat ovat hallussa eikä punainen lanka uhkaa katketa missään vaiheessa. Suoraan sanottuna The Arran Maltia on nautinto lukea. Kirjoittaja on nähnyt vaivaa, jotta lukija saa aiheesta kaiken irti sujuvassa ja helposti hahmotettavassa kokonaisuudessa. Nostan hattua ja pyyhkäisen maata Neil Wilsonin edessä.

Teos alkaa Harold ”Hal” Currien (1924–2016) unelmasta. Liverpoolissa syntynyt Hal Currie onnistui sellaisessa, mitä moni on tavoitellut: hän perusti oman tislaamon, josta tuli jotain. Tarina alkaa toisen maailmansodan taistelukentiltä, joiden jälkeen Currie päätyi työelämään ja lopulta viskiteollisuuden palvelukseen. Seagramin kautta Hal eteni johtotehtäviin Pernod-Ricardille, josta hän jäi eläkkeelle 1990-luvun alussa. Sen jälkeen ajatus omasta tislaamosta alkoi poltella. Arranilta löytyi historiallinen ulottuvuus (alkuperäinen Lagg-tislaamo oli lopettanut toimintansa 1837), erinomaiset vesilähteet ja tislaamotoimintaan soveltuvat maa-alueet. Virallisesti Hal Currie perusti Isle of Arran Distillers Ltd -yhtiön arkkitehti David Hutchinsonin kanssa 11. marraskuuta 1991. Pojat Paul ja Andrew Currie jättivät aiemmat työnsä ja tulivat mukaan yhtiöön, Paul toimitusjohtajaksi ja Andrew markkinointijohtajaksi.

Neil Wilson on saanut käsiinsä suuret määrät dokumentaatiota Arranin perustamisesta ja varhaisvaiheista. Yhteensä 1 422 000 punnan tislaamoprojekti kohtasi kuitenkin merkittävää vastustusta Lochranzan kyläyhteisössä. Erittäin rajua kirjelmöintiä siteerataan teoksessa sen verran laajalti, että hitaampikin tajuaa, miten kovaa tahdonvoimaa on vaatinut viedä tislaamoprojekti aikanaan läpi.

Tuon aikakauden varsinaisen älykkäänä ideana Isle of Arran Distillers keksi ruveta myymään joukkovelkakirjalainaan perustuvaa Arran Bond -arvopaperia, joka tarkoitti ostajalle jäsenyyttä Arran Malt Whisky Societyssa ja merkittävää määrää edullista viskiä, kunhan tislaamo olisi toiminnassa ja ensimmäiset viskit kypsyneet.

Neil Wilsonin omassa, 6. tammikuuta 1994 allekirjoitetussa bondissa lupauksena oli viisi laatikkoa Lochranza Founder’s Reserve -blendiviskiä vuonna 1998 ja viisi laatikkoa Isle of Arran Founder’s Reserve -mallasviskiä vuonna 2001. Laatikossa on siis aina kaksitoista 70 senttilitran pulloa vahvuudella 40 %.

Kuvaan saadun Arranin markkinointiesitteen perusteella viisi blendiviskilaatikkoa maksoi 528,60 puntaa ja viisi mallasviskilaatikkoa 782,40 puntaa. Koko paketille tuli siis hintaa 1 311 puntaa, kun katukaupassa sama määrä vastaavan ikäistä viskiä olisi esitteen mukaan maksanut 549 puntaa enemmän. (Kokonaan toinen kysymys on, kuka saa kulutettua 84 litraa tällaisia perusviskejä kyllästymättä, mutta sitä Wilson ei tässä yhteydessä käy läpi.)

Kun saariyhteisön vastustus oli selätetty ja tislaamoyhtiön pääomitus hoidettu, itse tislaamo piti vielä saada pystyyn. Rakennustyöt aloitettiin 28. marraskuuta 1994. Kesäkuussa 1995 Hal Currie saattoi nostaa maljan vasta pystytetyn tislaamorakennuksensa pihamaalla. Viralliset avajaiset järjestettiin 17. elokuuta 1995, jolloin myös tislaustoiminta aloitettiin. Ensimmäiset tynnyrit lähtivät kuitenkin Campbeltowniin kypsymään, koska Arranin varastoja vasta rakennettiin. Unelmasta oli tullut totta.

Hal Currie oli värvännyt Arranin tislaajaksi Gordon Mitchellin, joka oli alkuaikojen keskeisiä henkilöitä tislaamossa. Mitchell oli aloittanut Lochsiden tislaamossa jo vuonna 1957 ja tehnyt sittemmin merkittävän uran viskin parissa. Kun Mitchell jäi eläkkeelle syyskuussa 2007, hänen tehtäväänsä Master Distillerinä tuli hoitamaan James MacTaggart.

Neil Wilson käy Arranin prosesseja huolella läpi kirjan tässä vaiheessa ja alkaa samalla esitellä tislaamon henkilöstöä. Mukana varsinaisissa esittelyissä ovat Gordon Bloy (Stillman & Senior Operator), John McMullan (Processor & Operator – mashman, stillman), Alex Dale (Retired Driver), Faye Black (Tour Guide), Campbell Laing (Senior Tour Guide), Robin Bell (Visitor Center Manager), Kate Hartley (Casks Café & Cleaning Supervisor), Louisa Young (Senior Brand Manager), Jaclyn McKie (Sales & Marketing Manager), Maggie Cornwall (Company Secretary & Financial Controller), Mark Callachan (Planning Manager) ja Gillian Snaddon (Bulk Stock Administrator). Heidän lisäkseen teksti vilisee runsaasti henkilöstöä yhtiön eri operaatioista.

Näiden tislaamon työntekijöiden väliin mahtuu myös kaksi vähän erikoisempaa henkilöesittelyä: Roman Abramovich ja Ewan McGregor. Abramovich esitellään tittelillä Malt Whisky Enthusiast, vaikka Chelsea FC:n omistajana ja monimiljardöörinä tuo nimitys on tietysti hyvin suhteellinen. Hänestä kerrotaan kuitenkin pieni anekdootti.

Heinäkuussa 2015 Abramovichin ökyjahti Eclipse purjehti Arranilla, ja paikalliset näkivät sen. Muuan Lochranzassa asuva rouva halusi myydä miehensä Arran-kokoelman miljardöörille. Nainen meloi kajakilla jahdille ja jätti turvamiehille lapun, jossa luki viskikokoelman sisältö, hinta ja yhteystiedot. Nainen sai pian yhteydenoton, ja sen seurauksena kokoelma vaihtoi omistajaa summalla, jota nainen lupasi olla paljastamatta lehdistölle. Eikä sitä rahasummaa kerrota tässäkään teoksessa.

Ewan McGregor on mukana teoksessa hiukan kattavammin. Trainspottingista maailmanmaineeseen noussut skottinäyttelijä toimi merkittävänä edusmiehenä tislaamolle sen alkuaikoina, ja kuvista päätellen viski on tosiaan maistunut McGregorille. ”Ewan McGregor, appeared to be enjoying sampling the whisky tremendously, and even allowed himself to become slightly garrulous when he talked to the press”, Wilson kirjoittaa. McGregor tosiaan lörpötteli Arranilla toimittajille kaikenlaista ja muun muassa kertoili, miten mieluusti ottaisi Cameron Diazin omaksi Bond-tytökseen. Viski oli tosiaan maistunut mukavasti.

Myös Arran-entusiasteja on saatu kirjassa haastatteluun. Andrew Smith, Jan Vissers ja Scott Bain kertovat suhteestaan Arranin tislaamoon ja sen viskeihin. Lisäksi kirjan loppupuolella on pieniä tarinoita, joista esimerkiksi yksi liittyy The Devil’s Punch Bowl -pullotteen ja -pakkauksen suunnitelleeseen Pocket Rocket Creative -yhtiöön. Myös kuningatar Elisabet II:n vierailusta ollaan ylpeitä, niin kuin Skotlannin tislaamoissa yleensäkin.

Kirjan varsinainen tarina päättyy Hal Currien poismenoon ja siihen, miten Neil Wilson lunastaa bondinsa ja saa 60 pulloa Arranin 14-vuotiasta Founder’s Reserveä vuoden 2015 lopussa:

It seemed that all the close shaves and near disasters the company had experienced in the early years had finally become a thing of the past and my ’punt’ of £405 when I bought my Bond had finally turned out to be a golden nest egg.

Teoksen lopussa on vielä kattava Company Timeline -liite, jossa käydään tislaamoyhtiön historia vielä huolella ja yksityiskohtaisesti läpi, sekä Expressions-liite, johon on mahdutettu Arranin tislaamon keskeinen tuotanto core rangesta aina erikoisuuksiin saakka.

Teoksen yhteensä 186-sivuisesta kokonaisuudesta tulee tunne, että Wilson on kaivanut mukaan kaiken olennaisen. Monista 200-vuotiaistakaan tislaamoista ei löydy vastaavaa tietomäärää, kun tässä on kyseessä vasta hiukan yli 20-vuotias tislaamo. Toisaalta nykyään osataan yrityshistorian nimissä laittaa talteen asioita, joita ennen vanhaan heitettiin surutta nuotioon. Hauskana sivuhuomiona Wilson muuten mainitsee, miten Suomi oli ensimmäisten Arranin tuotannon ostajamaiden joukossa – vaikka sittemmin etenkin Norjasta on tullut tislaamon tuotannon kulutuksen suurmaa, Tanska sen perässä.

The Arran Malt jättää tunteen, että joskus tulevaisuudessa ei olisi hassumpaa tehdä matkoilla jonkinlainen koukkaus Arranin saarelle. Wilson korostaa tislaamon Visitor Centeriä niin usein ja niin vuolaasti, että se on haluttu tekstissä lyhentää pelkäksi VC:ksi, mutta vaikutelma on vahva: sinne halutaan ihmisiä. Muistan käyneeni muutamassa sellaisessakin tislaamossa, johon en ole tuntenut oloani kovin tervetulleeksi. Ainakin kameroiden riisuminen ovella aiheuttaa heti sellaisen tunteen, ettei ihan kaikkea ole huomioitu loppuun saakka.

Kaikkineen Neil Wilson on tehnyt The Arran Maltissa hienoa työtä. Laadukas jälki koskee myös kirjan ulkoasua, olkoonkin, että olisin mieluusti nähnyt tämän kovakantisena painoksena – pehmeäkantisen kanssa pelkää aina, että selkämyksen liima pettää, kun muoto on tällainen. Mutta toivottavasti kirja kestää tulevinakin vuosina, koska tätä tulee varmasti vielä lueskeltua. Ehkä uuden Lagg-tislaamon tuotannon myötä voi olla hauska palata jälleen siihen, mistä Arran on lähtenyt liikkeelle.

Arran 16 yo 2000/2016 Private Cask for Finland 49,8%

Uisgessa järjestetyn Arran-tastingin yllätyksenä esiteltiin 16-vuotias Private Cask -pullote Suomen markkinoille. Kyseessä oli Suomen Mallaswhiskyseuran jäsenten seuraretkellä valitsema tynnyri, joka tuli nyt Alkoon.

Arranin Louisa Young kertoi Uisgessa, että kyseessä on merkittävästi sisältöään haihduttanut Oloroso-sherrytynnyri, joita tislaamo käytti alkuaikoina selvästi enemmän kuin nykyään. Arranin perustaja Hal Currie oli vanhojen Macallan-viskien fani, ja siksi myös Arran tähtäsi aluksi vahvaan tynnyripolitiikkaan sherryn kanssa.

Mielenkiintoista päästä maistamaan tämä viski sellaisenaan. Tastingin viimeisenä maistettuna siitä ei saanut Uisgessa vielä ihan kaikkia ulottuvuuksia irti.

Arran 16 yo 2000/2016 Private Cask for Finland

(49,8%, OB, 20.4.2000–16.11.2016, Finland Exclusive, Cask No. 2000/297, Sherry Hogshead, 161 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kauniin suklainen sherryisyys hallitsee. Kirsikkaa, viikunaa, uuniomenaa. Kaakaojauhemaisuus ja pieni rasvaisuus korostuvat, suolaista voita ja toffeekarkkeja. Luumuhilloa, rusinaa, hiukan paahteisuutta. Maltaisuus tulee läpi ja tammisuus vaikuttaa nuorekkaalta. Suklaata riittää. Nam. Vesilisä availee maitokahvisuutta ja pehmeän mokkaisia sävyjä.

Maku: Suklainen ja rasvainen, omenainen ja luumuinen. Kirsikkaa ja rusinoita, viikunaa ja pähkinää. Uuniomenaa, likööriä, mantelimassaa, kaakaojauhetta. Maltaisuus on paahteista ja tammisuus varsin kuivaa. Suutuntuma on melko kevyt, vaikka makua ja sherrypommin ominaisuuksia riittääkin. Viikunaa, aprikoosia, pientä sitruksista kitkeryyttä. Jälkimaussa kitkerä puoli korostuu mielenkiintoisesti, vaikka suklaisuus ja kaakaojauhe ovat toki vahvasti esillä. Nyt saksanpähkinä, karvasmanteli, kuiva tammi ja hiukan hiiltyneellä tavalla puumainen sävy näyttäytyy isosti. Melko pitkä, kauniisti kuivuva finaali. Vesilisä tuo kahvilikööriä pintaan.

Arvio: Tammisuuden osalta varsin kuivaksi päässyt sherrykypsytys toimii Arranille hienosti. Herkullinen viski – suoraan sanottuna parempi kuin millaiseksi muistin tämän Uisgesta. 88/100

Uisge 2017

Uisgesta on tullut perinne, joka ainakin jossain määrin määrittää omaa vuodenkiertoani viskiharrastuksen parissa. Tänä vuonna olin huolestunut pääsystäni paikalle, koska alkuviikolla flunssa uhkasi painaa päälle, mutta automaaginen parantuminen ehti sentään tapahtua edeltäväksi päiväksi. Pääsin kuin pääsinkin käyttämään pääsylippuni ja kokemaan tastingit, jotka olin ennakkoon ostanut.

Kaksipäiväiseksi vakiintunut Uisge 2017 järjestettiin siis tänä vuonna 10.–11. helmikuuta tuttuun tapaan Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Tänä vuonna käytössä oli Seamchip-lipunmyynti, josta sai QR-koodilliset liput ladattua puhelimeensa mukaan. Moni kyllä näytti tulostaneen paperilippujakin mukaansa. Kukin toimikoon tavallaan.

uisge-2017-007Vuoden ehdottomasti paras uudistus oli Seamchipin ladattava kortti, jolla viskien ostaminen käytännössä paikan päällä hoidettiin. Edeltävien vuosien juomalippuarkeista oli vihdoin päästy eroon, eikä arvokkaampien viskien ostamiseen tarvinnut enää pinota valtavaa määrää juomalipukkeita – pelkkä kortin näyttäminen lukulaitteelle riitti. Laite näytti myös jäljellä olevan saldon, mikä helpotti rahanmenon jatkuvaa arviointia. Mikäli kortille jäi päivän päätteeksi rahaa, se luvattiin antaa korttipantin kanssa tiskiltä takaisin, kun poistui paikalta (tämä ei kyllä Mushimaltin raportin mukaan tosielämässä toteutunut). Muilta osin maksusysteemi toimi tänä vuonna kyllä aivan loistavasti.

Osallistuin Uisgessa jälleen vain avauspäivään, mutta olin kerrankin ajoissa paikalla. Neljän pintaan salissa oli hyvin tilaa ja kaikkia viskejä vielä hyvin tarjolla. Lyöttäydyin kaverini seuraan ja ampaisin Highland Park -valikoiman ääreen. En ollut tosiaankaan ainoa, koska kyseisellä tiskillä oli lähes koko ajan jono.

uisge-2017-005Ensimmäisenä lasiini kaatui Highland Park 12 yo 2004/2016, Suomi 100, 59,2%. Sen väri oli selvästi vaaleampi kuin vieressä olleen Highland Parkin seurapullotteen, jonka olin ennättänyt jo pariin kertaan maistaa ennen Uisgea. Juhlapullote oli muutenkin sherryisyydeltään pykälän kevyempi kuin seurapullote – enemmän vahaisuutta, hunajaisuutta ja kermaisuutta, vähemmän suklaata ja tallisia sävyjä. Ihan hyvä viski tämäkin oli, mutta järkälemäinen seurapullote vie kyllä kaksintaistelussa minun pisteeni.

uisge-2017-006Highland Parkin juhlapullotteen jälkeen päätin maistaa värikkään kaksikon samalta tiskiltä: Highland Park 17 yo Ice Edition 53,9% ja Highland Park 15 yo Fire Edition 45,2% oli hyvä vielä maistaa suhteellisen tuoreella suulla. Näistä Ice Edition oli selvästi enemmän omaan makuuni kaikessa karkkisuudessaan ja vaniljaisuudessaan. Fire Editionin viinisyys ja nahkaisuus oli jo vähän liikaa, vaikka ei sekään mikään huono viski ole – portviinissä vain on omat haasteensa.

uisge-2017-021Salin päädyssä oli tutulla paikallaan Pikkulinnun tiski, ja sen ääressä olivat myös tutut, jatkuvat jonot. Markku Ristevirta ja Atte Erkkilä olivat tuoneet paikalle kiitettävän määrän Ardbeg-pulloja sekä mojovan kattauksen Blackadderin Raw Caskeja ja The Whisky Agencyn pullotteita. Ardbegin Provenancen tapaiset ääriviskit puuttuivat tällä kertaa joukosta, mikä oli rahanmenon kannalta ihan hyväkin asia.

Maistelin tiskiltä kaverini kanssa ristiin kaksi Ardbegin single caskia sieltä vanhemmasta päästä. Omaan lasiini pääsi Ardbeg 16 yo 1990/2007, Cask #86, 52,8% ja kaverini lasiin Ardbeg 16 yo 1992/2008, Cask #772, 55,7%. Valinnat menivät siinä mielessä oikein, että 1990 oli selvä suosikkini näistä kahdesta, kaikessa tylyssä jodisuudessaan ja pienessä bensaisuudessaankin. Vuoden 1992 single caskissa oli banaaninen ja aavistuksen makea vivahde, joka ei puhutellut minua ihan niin vahvasti tällä kertaa. Hyvä viski sekin totta kai oli.

uisge-2017-019Myöhemmin Pikkulinnun tiskillä tuli maistettua myös koko Uisgessa omaksi suosikikseni noussut Tomatin 45 yo 1966/2011, The Whisky Agency & The Nectar 46,1%. Sherryssä kypsynyt ikävanhus ei ollut ainakaan omaan suuhuni tippaakaan väsynyt, vaan mausteisuus ja öljyinen sherryisyys olivat mahtavasti auki. Itse asiassa viski oli niin tyylikäs, että sitä varten olisi ollut hyvä vetäytyä johonkin syrjäiseen nurkkaan istumaan ja askartelemaan viskin nyanssien parissa. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan jatkoin matkaa.

Olin ostanut etukäteen lipun Arran-tastingiin kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli, että vetäjäksi saatu tislaamolta Senior Brand Manager Louisa Young, joka on ollut pitkään mukana ja tuntee tislaamon läpikotaisin. Toinen syy oli, että olin juuri lukenut Neil Wilsonin tuoreen Arran-historiikin The Arran Malt. An Island Whisky Renaissance (Neil Wilson Publishing, 2016) ja halusin vielä syventää käsitystäni Arranin viskeistä käytännössä. Kirjoitan tuosta kirjasta tänne blogiinkin, kun vain ennätän.

uisge-2017-003

Louisa Young aloitti loppuunmyydyn tastingin yläkerran Hallintohuoneessa kello 17.00. Kokemus näkyi kaikessa: Young ei tarvinnut mitään esitysmateriaaleja, vaan pystyi pudottelemaan faktansa ja näkemyksensä täysin hakematta. Esitys oli harvinaisen luonteva ja sujuva, eikä suomalaiseen tapaan kenelläkään ollut mitään kysyttävää, vaikka kysymyksille olisi ollut paikkoja tarjolla.

Tastingin viskikattaus oli runsas ja varsin edustava. Sen verran Youngilla oli kokemusta suomalaisista, ettei ensimmäisen viskin maistelua tarvinnut paljon odotella. Arran Robert Burns Malt 43% oli itselleni entuudestaan tuttu viski. Young kuvaili sitä hyväksi aperitiiviksi, joka sopii myös cocktaileihin. Tislaamon väki suosittelee sitä esimerkiksi Burnito-nimiseen cocktailiin, joka on mallasviskipohjainen versio mojitosta. Kaikkineen Robert Burns Malt on noin seitsemänvuotiasta viskiä, siitä pääosa on ex-bourbonia ja pieni osa ex-sherryä.

Seuraavaksi maistetun Arran 10 yo 46% -viskin reseptiikka on varsin samanlainen kuin Burnsissa. Sekin oli itselleni entuudestaan tuttua viskiä ja muistutti hyvin siitä, miten kepeä perusluonne tisleellä on. Seuraavaksi maistettu Arran 18 yo 46% sisältää enemmän first fill bourbonia. Tuota viskiä en ollut aiemmin maistanut, mutta kokonaisuus vastasi hyvin odotuksiin. Tuoksu on nuorempia versioita banaanisempi ja hiukan syvempi. Mausta löytyi mausteista runsautta ja hedelmäisiä ulottuvuuksia entistä enemmän. Jälkimaku liikkui mausteisella ja hedelmäkakkuisella puolella. Parhaiten iän tuoman edun huomasi jälkimaun pituudessa ja syvyydessä.

Arranin 18-vuotias on Youngin mukaan koostettu vanhoista tynnyreistä, joissa oli mukana pajon nykyistä enemmän refill-sherryä. Tislaamon perustaja Harold ”Hal” Currie (1924–2016) oli kova vanhojen Macallanien ystävä ja hankki siksi paljon ex-sherrytynnyreitä varastoon. Nykyään taas bourbon barrelit valtaavat varastoissa alaa. Tynnyripuolella Arran panosti aikoinaan viimeistelyissä valtavasti kaikenlaisiin erikoistynnyreihin, erikoisimpana ehkä champagne barrique -tynnyrit. Nyt finistelyissä löytyy enää Amaronea, Sauternesia ja Portia. Youngin mukaan sekä Amarone-tynnyrit että Amarone Cask Finish -pullot loppuivat heiltä varastoista, koska vuonna 2014 oli huono sadonkorjuu Italiassa. Nyt tuote tekee paluun markkinoille tämän vuoden maaliskuussa.

uisge-2017-009Young käytti tilaisuutensa hyväkseen myös markkinoimalla vierailuja Arran. Arranilla on tehty paljon suunnittelua viskituristien ehdoilla: kaiken olennaisen pääsee tislaamolla näkemään ja lähestyminen on helppoa. Youngin mukaan tislaamolla käy 100 000 turistia vuodessa, mikä kuulostaa kyllä todella suurelta määrältä ainakin omiin korviini.

Mielenkiintoisena knoppitietona Young kertoi, että viime vuonna Arran teki ensimmäisen Local Barley -tisleen Arranin ohrasta. Yield ei ole niin suuri länsirannikon ohrassa verrattuna itään, josta suurin osa Arranin maltaasta tulee, joten paikallisesta ohrasta tehdyt viskit tulevat todennäköisesti jäämään erikoisuuksiksi myös heillä.

Perusviskien jälkeen tastingissa siirryttiin finistelyihin. Arran Sauternes Cask Finish 50% on kypsynyt seitsemän vuotta ex-bourbonissa ja viettänyt 12 kuukauden viimeistelyjakson Sauternes-jälkiruokaviinitynnyreissä. Tuoksu oli makean hedelmäinen ja pehmeän mausteinen, maussa oli hedelmämehua ja likööristä öljyisyyttä. Jälkimaku on mukavan nektarinen ja pehmeä, vaikka tätäkin viskiä rasitti ainakin omassa suussani pieni yleispätevyys. Olisin toivonut hiukan enemmän karaktääriä.

Arran Amarone Cask Finish 50% oli tämän tastingin ykköstykkejä. Viimeistelyssä Arran käyttää Allegrinin Amarone-tynnyreitä, joten se puoli on ainakin laadun osalta kunnossa. Youngin mukaan Arran on muutenkin ainoa tislaamo, joka käyttää säännöllisesti Amarone-tynnyreitä; muilla tislaamoilla Amaronet ovat vain erikoisuuksina. Viskin tuoksu oli kyllä varsin viininen ja pehmeän nahkainen, maku vielä nahkaisempi. Tanniinit olivat todella napakat ja pippurinen marjaisuus dominoi – tässä oli nyt sitä toivottua karaktääriä. Jälkimaku oli hehkuviininen ja tanniininen, varsin pitkä ja pippurinen. Oivallista viskiä kyllä.

Viimeisteltyjen viskien jälkeen siirryttiin vielä turpeisen Arranin äärelle. Machrie Moor 3rd Edition 58,5% oli turpeisuudeltaan 20 ppm ja erottui kaikkineen setissä melkoisesti joukosta. Youngin mukaan turpeiset Arranit olivat vuoteen 2009 saakka vain 14 ppm, kunnes fenolisuutta nostettiin 20 ppm:ään. Vuodesta 2010 lähtien mukana on ollut jopa 50 ppm:ää. uisge-2017-010Kaikkineen tässä Machrie Moorissa oli turvesavuisen new maken henki läsnä. Tuoksussa oli vegetaalinen turve ja maussa tietty makea raakuus, paljon suolaa ja sitruksisuutta. Jälkimaku jäi vähän ohueksi. Kaikkineen viski tuntui tämän kattauksen keskellä vähän kypsymättömän oloiselta.

Tastingin päätökseksi oli varattu yllätys: Arran 16 yo 2000/2016 Private Cask for Finland 49,8%. Viski on valittu Suomen Mallaswhiskyseuran matkalla, oloroso hogsheadista on saatu 180 pulloa ja tuote on tulossa Alkoon myyntiin vielä tänä keväänä. Nyt kyseessä oli kuulemma ensimmäinen kerta, kun tuota viskiä maistettiin tislaamon ulkopuolella. Tuoksu tuntui sherryiseltä ja kaakaojauhemaiselta, varsin suklaiselta ja rasvaiselta. Maussa sherry hallitsee melkoisesti. Kokonaisuus on rasvainen, varsin luumuinen ja tiivisrakenteinen, vaikka runko on suhteellisen kevyt. Jälkimaku on kahvinen ja sopivan kitkerä, pähkinäinen ja suklainen. Hyvä viski tuntui olevan kyseessä kaiken kaikkiaan.

Arran-tastingin ja loistavan Louisa Youngin jälkeen oli valmis pitämään ihan kunnon tauon (Young muuten jatkoi menestyksellisesti tastingeja vielä lauantainakin, Just Peat It! raportoi seuraavan päivän setistä). Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa Vanhan Uisge-menua, jota olen kyllä monena vuonna katsellut sillä silmällä. uisge-2017-011Aiemmin olen kuitenkin tullut myöhemmin paikalle ja ehtinyt syödä jo ennen saapumista. Nyt sain buffetissa vatsani täyteen – ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi (joskin Viskisiepon tavoin kuulin ympäriltäni muutamia valitteluita hinnasta, ja se oli toki buffetista melko lailla ylärajoilla). Kolmen vartin hengähdystauon jälkeen olin taas valmis maistelemaan muutaman viskin ennen illan viimeistä tastingia.

Tässä vaiheessa viimeistään tajusin, että tupa on täynnä. Salissa piti ihan tosissaan tunkea eteenpäin, jotta pääsi haluamilleen tiskeille. Viskien nyanssien aistimiseen olosuhteet eivät olleet varsinaisesti kaikkein otollisimmat. Itsekin siirryin enemmän seurusteluosastolle, kun tuntui, että jokaisen mutkan takana oli joku tuttu. Tuli siinä kyllä viskejäkin maisteltua. uisge-2017-014Teerenpeli Suomi 100 Juhlaviski 43% oli tuttua Teerenpeliä ja sopi hyvin ruokailun jälkeen vielä suhteellisen tuoreelle suulle. Irlantilaisen Whiskeyn Ystäville pullotettu Midleton 1997, Cask #52912 for IWY 57,5% olikin sitten jo varsin tykkiä tavaraa.

Myöhemmin illalla maistetuista mieleen jäivät muun muassa äärimmäisen ruutinen Mortlach 24 yo 1991/2015, Hart Brothers 51,6% ja turhat karstat aivoista räjäyttänyt Octomore 10 yo Second Edition 57,3%. Ehdin sentään vähän huilata, ennen kuin painuin illan päättäneeseen Valamo-tastingiin.

uisge-2017-002

Kello 21.00 alkoi yläkerran Hallintohuoneessa Arttu Taposen Valamo-tasting. Missasin syksyllä Punavuoren Ahvenessa järjestetyn tilaisuuden, jota ystäväni kovasti kehui jälkikäteen. Nyt pääsin suorittamaan asiaan kuuluvan paikon. Tupa ei ollut ihan täynnä, joten siinä saatiin hyvää keskusteluakin aikaan.

uisge-2017-018Aloitusviskiä arvottiin melkoisesti, koska periaatteessa savutisle olisi ollut oikea valinta, mutta se taas olisi sotkenut ajatukset savuttomien suhteen. Aloitukseksi valikoitu lennossa kattauksen iäkkäin viski eli käytännössä nuoriso-osaston viskari, Valamo 5 yo 2011/2016 Bourbon Hogshead 55,1%. Sen 725 pulloa on saatu kahdesta bourbontynnyristä, ja niistä pullosta 650 tulee myöhemmin tänä keväänä Alkoon myyntiin 50 cl:n kokoluokassa. Hinta kuulemma asettuu tasan sataan euroon.

Viisivuotiaan tuoksua hallitsivat hedelmäisyys ja mausteisuus. Kanelinen ja kardemummainen sävy tuntui varsin persoonalliselta – tällaisia muistan myös aiemmin maistamieni Valamon viskien olleen. Tuoksussa on hedelmäisyyttä, tölkkiananasta ja öljyisyyttä. Maku on ananaksinen ja mausteinen, varsin napakka. Jälkimaussa nuori ikä tuntuu, viski kuivuu pippurisesti ja varsin nopeasti. Kaikkineen tislaamo oli kuulemma toiminut vain neljä kuukautta, kun tämä on tislattu.

uisge-2017-015Taponen kertoi värikkäästi ja varsin rehellisesti Valamosta myös bisneksenä. Taustalla on Hermannin viinitilan toiminta ja siihen liittyvä sukupolvenvaihdos, jota viedään vaiheittain läpi. On siinä rahaakin tarvittu pitkin matkaa. Tislaamon koko budjetti oli 1,4 miljoonaa euroa, eikä kaikkia kustannuksia ole pystytty pitämään aisoissa – esimerkiksi viskivaraston budjetti meni kolmesataa tonnia leveäksi. Se on tämänkokoisessa bisneksessä valtava raha.

Toisena viskinä oli Valamo 4 yo 2012/2016 Bourbon Hogshead 58,5%. Refill-tynnyrien ansiosta tuoksu oli vielä viisivuotiasta enemmän korvapuustitaikinan hallitsema. Maku on pullamainen, piparkakkuinen ja kaakaojauhemainen. Voimakas jälkimaku tuntui hedelmäiseltä ja öljyiseltä, mutta pituus jäi taas varsin lyhyeksi.

uisge-2017-016Kolmantena oli vuorossa Valamo Savutisle 63,5%. Tisle oli tislattu Belgiassa savustetusta maltaasta, jossa on ollut fenoleita 35 ppm. Hiukan ummehtunut, vegetaalinen turpeisuus tuntui kyllä hallitsevalta. Kyseessä oli silti ihan maukas new make. Nämä uudet tisleet on nyt tehty eri tislaimilla kuin aiemmat, eli tisleen ominaisluonne tuntuisi olevan näissä hiukan erilainen kuin noissa neljä- ja viisivuotiaissa viskeissä. Korvapuustia ei ainakaan enää löytynyt.

Neljäntenä maistettiin Valamo Savutisle New Oak 8 kk 63,3%. Kyse oli muuten new maken kaltainen tisle, mutta kahdeksan kuukauden kypsytys uudessa tammessa oli tuonut melkoisesti väriä. Tuoksussa oli savun keskellä kuminen ja kuivan luumuinen vivahde – kaikkineen nenä tuntui varsin erikoiselta. Maku oli mausteinen ja kuivakkaan hedelmäinen, jälkimaku taas kuivan savuinen ja kireän hedelmäinen.

Viimeisenä vuorossa oli Valamo Kirkkoviini 1,5 yo 62%, joka oli turpeistamattomasta maltaasta tehty ja kirkkoviinitynnyrissä puolitoista vuotta kypsynyt tisle. Sen tuoksu oli viininen ja rusinainen, maku taas sokerinen ja imelä. Rusina dominoi kokonaisuutta, eikä jälkimaussakaan paljon muita sävyjä tuntunut löytyvän. Silti juoma oli niin erikoislaatuinen, että nostin sen loppuäänestyksessä hetken mielijohteesta omaksi suosikikseni.

uisge-2017-017Taposen mukaan heidän Muscat-tyyppinen kirkkoviininsä tehdään Unkarissa. Kirkkoviinitynnyreissä 220 litraa on isoin koko, mutta pienten tynnyrien päässä löytyy 30-litraisiakin versioita. Tuotannossa heillä on käytössä kumpiakin. Viskien puolella Taponen kertoi paljon myös kotimaisesta byrokratiasta ja alkoholilainsäädännöstä. Esimerkiksi viskeissä heillä on alkoholiprosenttina usein 58,8%, koska silloin tuotetta ei tarvitse rekisteröidä uudelleen Valviralle.

Taposen tastingin jälkeen olo oli täysin valmis. Eipä siinä kannattanut enää lähteä mitään maistelemaan, kun oli jo yli kuusi tuntia takana. Lähdin Vanhalta ylioppilastalolta hyvillä mielin. Olin tänäkin vuonna saanut enemmän kuin osasin odottaa: maistoin vinon pinon mielenkiintoisia viskejä ja tisleitä, kuulin kiinnostavia esityksiä, törmäilin tuttuihin ja kävin hauskoja keskusteluita. Mitäpä sitä enempää osaisi viskitapahtumalta odottaa. Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna.

Edit 12.2.2017 kello 18.12: Lisätty Mushimaltin tekemä huomio Seamchip-kortin saldon palautusmahdollisuuden puuttumisesta. Edit 14.2.2017 kello 22.05: Lisätty Viskisiepon kuulemat huomiot buffetin hinnan kritisoinnista. Edit 15.2.2017 kello 23.05: Lisätty linkki Just Peat It! -blogiin Louisa Youngin lauantain tastingin osalta.

uisge-2017-004

Arran 18 yo 1996/2015, Jack Wieber’s Old Train Line 48,9%

Jack Wieberin junasarjaan on päätynyt tällainen ex-bourbontynnyrissä majaillut veijari. Sarjan keskimääräinen taso on ollut mielestäni korkea, joten tähänkin kohdistuu jonkinlaisia odotuksia.

Arran 18 yo 1996/2015, Jack Wieber’s

(48,9%, Jack Wieber’s Old Train Line, 10/1996–8/2015, Cask No. 2308, Bourbon Cask, 305 bts., 70 cl)

Tuoksu: Täyteläinen ja muhkea, vahvan hedelmäinen ja kypsän tamminen. Bourbonvaikutuksesta huolimatta jopa sherryisiä piirteitä, rusinaisuutta ja viikunaa. Mustaa teetä, vadelmahilloa, mustaherukkamarmeladia, minttua, pientä rasvaisuuttakin. Vicks-pastilleja. Komea kaikin puolin. Vesilisä tuo esiin vaahtokarkkeja ja sokerisuutta.

Maku: Runsas ja voimakas makujen kirjo, intensiteetti on korkealla tasolla. Öljyisyyttä, raskaan paahteista maltaisuutta, poltettua sokeria, kandisokerikeksejä. Yrttilikööriä, lakritsia, Jägermeisteria. Uuniomenaa, mustaherukkaa. Suutuntuma on toki vain keskitäyteläinen mutta tekstuurissa on jotain todella painavaa. Tammisuus tuntuu kypsältä eikä yliohjaudu ollenkaan. Jälkimaku liikkuu syvässä päässä, todella tummien sävyjen taajuuksilla. Lakritsia, mustaherukkateetä, yrttilikööriä, slivovitsiä, paistettua omenaa, hunajaa, pähkinäisyyttä. Tammikaan ei kuivu liikaa. Wow. Varsin pitkä finaali. Vesilisä herättää mausteisuuden ja nostattaa pintaan tiettyä siirappisuutta.

Arvio: Parasta maistamaani Arrania tähän mennessä. Kertakaikkisen hieno viski. 90/100

Arran Robert Burns Malt 43%

Arran julkaisi Robert Burns Maltin kunnianosoituksena Skotlannin kansallisrunoilijalle jo vuonna 2000. Sen jälkeen pulloja on pyörinyt markkinoilla sen verran paljon, ettei tämän miniatyyrin julkaisuajankohdasta enää ota selvää.

Arran Robert Burns Malt

(43%, OB, NAS, +/- 2014, 5 cl miniature)

Tuoksu: Päärynää, hiukan raakaa banaania, sitruksisuutta. Maltainen ja varsin napakka vaikutelma, suolaisuutta ja mineraaleja. Tammessa on vastahöylätty sävy. Jotain merellistä miellyttävyyttä tässä silti on, mikä viehättää. Melko ohut kokonaisuus toki.

Maku: Tuoksua nuoremman oloinen, maltaisuus on epäkypsää ja hapanta. Jyväisyyttä, tuoretta ja varsin raakaa tammisuutta. Sitruksinen ja terävän päärynäinen puoli on selvästi esillä. Pientä vaniljaista makeutta sentään löytyy, joskin suolainen puoli peittää sitä tehokkaasti. Hiukan aprikoosinkiveä, nektariinia, papaijaa. Suutuntuma on kermainen ja kevyt. Jälkimaku jää pettymykseksi. Tammisuus ja maltaisuus eivät yksinään jaksa kantaa tätä, kun hedelmäisyys ja vaniljaisuus kuihtuvat nopeasti pois. Hapokkuutta, pientä kireyttä. Finaali on lyhyt ja ohut, siitä ei pääse mihinkään.

Arvio: Tuoksu on lupaava mutta maku jää vaatimattomaksi. Kermaisuus ja suolaisuus eivät oikein löydä tasapainoa keskenään. 78/100

Arran 12 yo Cask Strength 52,8%

Arran on julkaissut tynnyrivahvuista 12-vuotiasta kaiketi vuodesta 2011 saakka. Pullotusvahvuudet ja erät vaihtelevat, tähän miniatyyriin on pakattu 52,8-volttista tavaraa.

Ilmeisesti tässä versiossa ei ole läheskään niin mojovaa osuutta järeitä sherrytynnyreitä kuin ihan ensimmäisissä batcheissa oli. No, maistetaan silti avoimin mielin.

Arran 12 yo Cask Strength

(52,8%, OB, +/- 2014, 5 cl miniature)

Tuoksu: Vaniljainen, heinäinen ja hedelmäisen raikas. Tuore tammisuus tulee nätisti esiin. Maltaista hapokkuutta, sitruksisuutta, kuivaa valkoviiniä (Grüner Veltliner). Makeus tulee esille, kun viski on ollut hetken lasissa – kermatoffeeta ja hunajaa. Mangoa, aprikoosia, hunajamelonia. Kokonaisuus on silti varsin kuiva. Mutta hieno! Vesilisä tuo lakritsia ja yrttejä esiin.

Maku: Maltainen ja hapokas, mukavan hedelmäinen ja napakka. Kuivan valkoviinin fiilis on läsnä, samoin heinäinen ja sitruksinen ulottuvuus. Tammi on varsin robusti, mutta toimii silti kokonaisuuden eduksi. Mango ja aprikoosi maistuvat, samoin limetti. Hedelmäteetä, yrttejä, reipasta mausteisuutta. Suutuntuma on kevyen öljyinen ja varsin kuiva. Jälkimaku alkaa erittäin paahteisena ja tyylikkäänä. Mustaa teetä, hunajaa, paahtoleipää, lakritsia. Yllättävänkin pitkä finaali, kuivuu komeasti. Vesilisä alkaa herkästi korostaa tämän kitkeriä piirteitä, hapanta appelsiinia.

Arvio: Todella suuri yllätys, en odottanut tältä oikeastaan mitään. Bourbonvaikutus on suuri ja suutuntuma napakan kuiva. Omassa sarjassaan erittäin hyvä viski. 87/100

Arran 17 yo 46%

Arran on tislaamo, jonka tuotantoon pitäisi kai tutustua enemmänkin. Sen vastikään julkaistu 17-vuotias on viimeinen osa trilogiaa, joka päättyy 18-vuotiaaseen viskiin vuonna 2015.

Arran 17 yo

(46%, OB, 2014, Limited Edition, ex-sherry hogsheads, 9000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makean appelsiininen, hiukan suklainen. Kypsää omenaa (red delicious), mantelilastuja, leseitä, jotain leivosmaista. Makeaa rusinaisuutta, vaniljakastiketta. Ruusuja, omenankukkaa. Hiukan imelä parfyymisyys, tyylikkäänä silti. Kepeällä tavalla sherryinen ja makean miellyttävä kokonaisuus.

Maku: Hedelmäinen ja makea. Kypsää omenaa, makeita appelsiineja, hiukan sitruunankuorta. Maltaisuus on pehmeää ja maukasta, suutuntuma keveydessään öljyinen ja mieto. Siirappia, rusinoita, kaakaota, vaniljaa, leivosmaisuutta. Herkulliset mausteet, neilikka etenkin, tuovat sopivasti ryhtiä. Tammisuus leikkaa melko tuoreena imelyyteen kiinni. Jälkimaku on korostuneen maitosuklainen, hiukan mantelinen, makean sitruksinen, maltainen ja aavistuksen metallinen. Jatkuu ihan mukavasti siirappiin, rusinaan ja vaniljaan.

Arvio: Hyvin makea mutta silti erinomaisen maukas viski. Tyyliä ja kepeyttä. 86/100