John Dewar & Sons

Aberfeldy 28 yo 40%

Aberfeldy julkaisi tällaisen 28-vuotiaan viskin numeroiduilla pulloilla vuonna 2016. Vastaanotto on ollut erittäin suopea – etenkin, kun ottaa huomioon, että pullotusvahvuus on ehdottomalla alarajalla.

Maistan tämän silti varsin suurella mielenkiinnolla. Olen aina pitänyt 21-vuotiaasta Aberfeldystä kovasti.

Aberfeldy 28 yo

(40%, OB, 2016, Limited Release, 70 cl)

Tuoksu: Mehiläisvahaa ja hunajaa. Sokkona tämä menisi iäkkäästä Balveniesta. Erittäin herkullinen, metinen tuoksu, jossa on toskaomenaa, kiteistä ruskeaa sokeria, apilankukkaa ja pientä havuisuutta. Todella kuivaa tammisuutta, toffeefudgea, hiukan kirpeää sitruksisuutta ja kevyttä maltaisuutta. Likimain loistava.

Maku: Hunajainen, omenainen ja mehiläisvahainen ilotulitus jatkuu myös makupaletissa. Metisyyttä, sokeria, mietoa yrttisyyttä. Suutuntuma on kuitenkin todella kevyt ja runko ohut – voltit ovat tosiaan aivan alarajalla, ja sen huomaa. Silti kukkainen ja miedon sitruksinen makumaailma on upeassa balanssissa ja erittäin herkullinen. Tammi on kuivaa ja vahaista, pieni heinäisyys kulkee sen jalanjäljissä. Jälkimaku on tyylikkään yrttinen, mausteinen ja tamminen. Omenaa, sitruksisuutta, hunajaa, pientä paahteisuutta, heinää, havuisuutta, pientä happamuutta, toffeeta, maitosuklaata. Keskipitkä finaali kuivuu nätisti.

Arvio: Erittäin herkullinen ja herkkä viski. Kunpa vain voimaa olisi edes hitunen lisää! Pieni ponnettomuus maussa ja jälkimaun kepeys jättävät pykälän toivomisen varaa, mutta tuoksu tässä on kyllä maagisen hieno. 89/100

Glen Deveron 30 yo 40%

Macduffin tislaamon tuotanto ei ole tehnyt minuun tähän mennessä vielä vähäisintäkään vaikutusta. Ylipäänsä koko hyppiminen Macduffin ja Glen Deveronin nimien välillä häiritsee.

Nyt tislaamolla on oiva mahdollisuus hoitaa homma kuntoon, kun edessäni on 30-vuotias pullote. Se on tuotu markkinoille Glen Deveronin nimellä ja on tätä uutta Royal Burgh Collectionia, josta maistoin pari vuotta sitten 16-vuotiaan Glen Deveronin.

Tehokkaasti koko tislaamon identiteetti tästä pakkauksesta on kyllä piilotettu. Kartassakin esitellään tislaamon sijaintia suhteessa Banffiin niin ponnekkaasti, että tietämättömämpi voisi sekoittaa tämän siihen.

Mutta kun miettii, että 30-vuotias viski on dilutoitu alarajalle, värjätty ja kylmäsuodatettu, niin eihän tämä tosiaan mikään viskiharrastajan viski ole. Mutta lähestytään ilman ennakkoluuloja.

Glen Deveron 30 yo

(40%, OB, 2013, Bourbon & Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Erikoisella tavalla kerrostunut. Toisaalla on muhkean maltainen ja ylikypsän hedelmäinen puoli, toisaalla taas metinen ja kuivan tamminen puoli työntyy läpi. Tietty ummehtuneisuus korostuu. Aprikoosia, ananasta, sitrusta, mehiläisvahaa, hunajaa, kuivakakkua, kukkaisuutta. Pieni metallisuus on mukana.

Maku: Hunajainen, maltainen ja tunkkaisella tavalla hedelmäinen. Aprikoosia, luumua, mandariinia, ananasta. Maltaisuus tuntuu yllättävän rosoisena ja hiukan pahvisena, tammessa taas on yhtä aikaa vahamaisen kuiva ja tanniininen sävy. Suuta kuivattava karvaus tekee tästä hiukan ilkeän, kokonaisuus on kerrostunut ja varsin sekava. Runsaasti mausteisuutta, pippuria ja kanelia. Suutuntuma on keskitäyteläinen, runko jää melko ohueksi. Jälkimaussa karvas mausteisuus jyrää. Pieni metinen ja kuivan tamminen vivahde tässä on parasta, mutta tanniinit ja aprikoosi lanaavat sen nopeasti alleen. Pippuria, kanelia, korianteria, minttua. Keskipitkä finaali.

Arvio: Kaikin puolin kerrostunut ja ikäistään paljon nuoremman oloinen viski. Refill-tynnyreistä kielivä kuivan vahamainen tammisuus tässä on varsin maukasta, mutta tunkkainen hedelmäisyys sekoittaa paletin. 82/100

Aultmore Batch #2, That Boutique-y Whisky Company 56%

Käsissä ikämerkitsemätön ja varsin nuoren oloinen Aultmore. That Boutique-y Whisky Company on pullottanut näitä monta erää, tämä siis sitä kakkosbatchia.

Aultmore Batch #2, That Boutique-y Whisky Company

(56%, That Boutique-y Whisky Company, NAS, 2013, 226 bts., 50 cl)

Tuoksu: Likainen, maltainen ja pahvisen oloinen. Rusinaisuutta ja paahteisuutta riittää. Sitruunankuorta, appelsiinimaista happamuutta, mustaa teetä. Hiukan palanutta muovia? Todella outo off-note. Tammi tuntuu paahtuneelta, mausteisuus on kanelista ja neilikkaista. Sekava esitys. Vesilisä avaa hiukan minttua.

Maku: Hapan ja mausteinen. Paahtunut, osin jopa palanut puu maistuu. Likainen ja sekava tammisuus, erikoinen mustan teen happamuus ja eltaantunut sitruksisuus risteilevät keskenään. Muovinen sivumaku. Suutuntuma on korkeintaan keskitäyteläinen. Hiukan vaniljaa ja hedelmäistä makeuttakin löytyy, raakaa banaania ja kiiviä. Jälkimaku rullailee ihan omia reittejään, ruohoisena ja pippurisena. Tammi kuivahtaa rajusti ja hedelmäisyys happamoituu entisestään. Vain pieni vaniljaisuus ja leivosmainen makeus kannattelee kokonaisuutta. Minttuinen yrttisyys ja havuisuus löytyy lopuksi. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo hiukan raikkautta mutta ei pelasta mitään.

Arvio: Sekava ja omituinen Aultmore. Oikein mikään komponentti ei ole oikealla paikallaan. 77/100

Aultmore 25 yo 1990/2015, Dewar Rattray 52,6%

Aultmore teki uuden tulemisen vuonna 2015. Nyt maistettava Dewar Rattrayn pullote on tästä samalta vuodelta, mutta tiettävästi täysin erilaista tavaraa kuin nuo uudet core expression rangen tuotteet.

Aultmore 25 yo 1990/2015, Dewar Rattray

(52,6%, Dewar Rattray, Individual Cask Bottling, 19.2.1990–1.9.2015, Cask No. 3243, Sherry Butt, 464 bts., 70 cl)

Tuoksu: Voimakas sherrytuoksu. Taatelia, yrttilikööriä, joulukakkua, rusinaa, kirsikkaa. Pieni permanent-tussin vivahde. Vähitellen aukeaa tallimainen, satulanahkainen ja maanläheinen ulottuvuus. Suklaata ja toffeeta oikein urakalla. Klassinen sherrypommi, herkkua on. Vesilisä vapauttaa maltaisuutta ja tikkunekkua.

Maku: Nahkainen ja mausteinen, suurimuotoinen kokonaisuus. Olorosoa, tummaa suklaata, yrttilikööriä, tallimaisuutta. Pippurinen ja voimakkaan tamminen puoli on välittömästi läsnä, hyvin intensiivisenä. Suutuntuma on muhkea, mutta pientä hermostuneisuutta tässä on – body ei tunnu kaikilta osin täysin kestävän tätä sherrylatausta. Kirsikkainen ja rikkinen terävyys alkaa pilkistää. Jälkimaku alkaa tammisena ja hiukan rikkisenä, edelleen järkälemäisen oloroson komennossa. Pippuria puskee isosti mukaan, samoin kahvisuutta ja suklaata. Nahkaa, toffeefudgea. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo eucalyptusta ja keventää suutuntumaa varsin dramaattisesti.

Arvio: Hulppea sherrypommi, pienistä kauneusvirheistä huolimatta. 88/100

Aberfeldy 1996/2013, Gordon & MacPhail 46%

Gordon & MacPhail jatkaa edelleen Aberfeldy-julkaisujaan Connoisseurs Choice -sarjassa. Maistoin yhden viime vuonna, ja kokemus on sellainen, että maistan mieluusti vielä toisen.

Jälleen kyseessä on hogshead-kokoisissa refill-sherrytynnyreissä kypsynyt yksilö. Olen aiemmin pitänyt Aberfeldyn 21-vuotiaasta tislaamopullotteesta kovasti.

Aberfeldy 1996/2013, Gordon & MacPhail

(46%, Gordon & MacPhail, Connoisseurs Choice, 1996–2013, Refill Sherry Hogsheads, 5 cl miniature)

Tuoksu: Appelsiinia, tuoretta tammisuutta, pistävää maltaisuutta. Rasvainen, voitaikinaa ja jauhoisuutta. Hiukan liimamainen vaikutelma. Hedelmäisyys on imelää ja silti varsin ohutta. Läpi työntyy tiettyä yrttisyyttä ja sitruksista kirpeyttä. Havuisuutta, kurkkupastillia. Vesilisä raikastaa ja tuo pientä lakritsia.

Maku: Rasvainen ja maltainen, runsaasti havuisuutta ja pihkaisuutta. Voimakasta liimamaisuutta ja liuotinmaisuutta. Tammisuus ajaa lopulta kaiken yli, kireänä ja kovaotteisena. Mausteisuus kääntyy valkopippuriin ja inkivääriin. Havuisuus ja kurkkupastillinen raikkaus ovat tässä parasta, mutta tammi ja liima tekevät liikaa pahojaan. Suutuntuma on rasvainen ja pistelevä. Jälkimaku on sitruksinen, omenainen ja alkuun varsin raikas, mutta vähitellen tammen paahteisuus ja tanniinit saavat yliotteen. Finaalin loppupuoli on kihelmöivää mausteisuutta, voita, taikinaisuutta ja katkeraa appelsiinia. Lyhyehkö. Vesilisä ei auta, ohentaa vain profiilia ja korostaa liimaa.

Arvio: Kireä, liimamainen ja tamminen viski. Ei omaan makuuni toimi oikein millään mittarilla. 79/100

Ian Buxton: The Enduring Legacy of Dewar’s

Kaikista Ian Buxtonin kirjoittamista viskikirjoista John Dewar & Sonsia käsittelevä teos on kaikkein selvimmin nimenomaan yhtiöhistoriikki. The Enduring Legacy of Dewar’s. A Company History (Neil Wilson Publishing, 2009) korostaa jo nimessään, että yhden firman vaiheiden kronikointia on luvassa. Eikä se voi olla helppoa, kun yhtiön suuri poika Tommy Dewar oli niin massiivinen persoonallisuus, ettei hänen elämänsä oikein tahdo mahtua minkäänlaiseen historiakatsaukseen kunnolla omalle paikalleen.

Viskiharrastajan näkökulmasta Dewar’s -teos on kirja markkinoinnin voimasta, blendiviskien kauppaamisesta maailman joka kolkkaan ja sekoittajamestarien ammattitaidon ylistyksestä. Aberfeldyn tislaamolle ja sen single malt -viskille on toki uhrattu muutama sivu, mutta valokeila on enemmän John Dewar & Sonsin menestyksekkäissä liiketoimissa kansainvälisen alkoholikaupan saralla. Kiinnostavaa se on sekin, totta kai, mutta Buxtonin Glenfarclas– ja Glenglassaugh-teokset ovat täysin erilaisia tähän verrattuna – tiukemmin rajattuja, yksityiskohdiltaan sen ansiosta tarkempia ja siksi tietopuolella harrastajaa paremmin palvelevia.

Buxton_The_Enduring_Legacy_of_Dewars_002Buxton aloittaa kronikoimisen luonnollisesti itsestään John Dewarista, joka vuonna 1846 avasi alkoholikaupan Perthin kaupunkiin. Vuosien varrella kauppa kasvoi ja vuonna 1879 John Dewar otti vanhemman poikansa John Alexander Dewarin mukaan yhtiöön. John Alexanderin nuorempi veli Thomas Robert (Tommy) Dewar tuli yhtiökumppaniksi vasta vuonna 1886, kuusi vuotta isänsä kuoleman jälkeen.

Kumpikin veljeksistä hoiti oman osuutensa yhtiössä erinomaisesti: isoveli hoiti finanssit, pikkuveli suhdetoiminnan ja markkinoinnin. Tommy Dewarin huikeaa elämää Buxton ennättää vain sivuta, mutta siinäkin ehtii tulla ilmi, miten poikkeuksellisesta alfauroksesta oli kyse. Tommy oli vain 21-vuotias, kun hän lähti Perthistä Lontooseen luomaan suhteita, joilla voisi päästä Englannin markkinoille. Ensimmäisinä päivinä kävi ilmi, että Tommy ei pääsisi kahdella kontaktillaan pitkälle:

”At the first address I called at I discovered the man had died – I thought then to evade me – and the other one had gone bankrupt. The whole goodwill of my business was shattered in one morning. The I felt the terrible loneliness of a stranger in a city with millions of inhabitants.”

Onni kuitenkin kääntyi. Kahden vuoden aikana Tommy sai rakennettua verkoston ja vuokrattua toimiston Lontoosta, ja vuonna 1890 paikallinen Spiers & Pond valitsi Dewar’sin ainoaksi viskiksi, jota se alkoi myydä ravintoloihinsa. Menestystä siivitti myös Dewar’sin tuotteiden menestys moninaisissa alkoholialan kilpailuissa ympäri Eurooppaa: mitaleita sateli, eikä yhtiö arkaillut laittaa niitä etiketteihinsä roisisti näkyville. Vuonna 1890 yhtiöön liittyivät Alexander Cameron ja (sukuun kuulumaton) P.M. Dewar, joista osaltaan tuli tulevan menestyksen takuumiehiä. Lisäksi John Dewar & Sons vuokrasi Tullymetin tislaamon Perthin maaseudulta pitkällä sopimuksella.

Kaikkein kovimman työn teki kuitenkin Tommy Dewar itse. Hän lähti Lontoon valloittamisen jälkeen kiertämään maailmaa ja myymään Dewar’sin viskiä sen joka kolkkaan. Ensimmäiselle maailmanympärimatkalleen hän suuntasi vuonna 1892. Ikää oli 28 vuotta, edessä 26 maata ja 32 agentuurisopimuksen allekirjoitusta. Kaksi vuotta kestäneestä retkestään hän kirjoitti klassikoksi nousseen muistelmateoksen A Ramble Round the Globe. Buxton olisi voinut kirjoittaa Tommy Dewarin elämästä enemmänkin, mutta ehkä yhtiöhistoriikin luonne olisi kärsinyt, mikäli yhden miehen panosta olisi ruvennut paisuttamaan yli rajojen.

Tommy Dewar teki toisen maailmanympärimatkan 1898–1899. Lisäksi hän kirjoitti kirjan, tuli valituksi parlamenttiin (kuten veljensäkin), oli perustamassa Aberfeldyn tislaamoa 1898, johti menestyksekästä liiketoimintaa, kehitti mieliinpainuvaa mainontaa, perusti perheen ja lyötiin vuonna 1902 ritariksi. Melkoisia vuosia alle 40-vuotiaalle miehelle maailmassa, jossa välimatkat olivat pitkiä, teollinen toiminta hidastempoista ja varallisuus kasautunutta. Silti hän tuntui näkevän kaikessa loputtomasti mahdollisuuksia. Avain menestykseen oli mainonnassa, jota Dewar’s käytti kiistatta erittäin kekseliäästi – samoin kuin omia lentäviä lauseitaan, dewarismeja. Tommyn omin sanoin: ”Advertising is to business what imagination is to poetry.”

Tommy Dewar kuoli 1930, mutta hän ehti nähdä myös seuraavan vaiheen John Dewar & Sonsin toiminnassa. Vuonna 1925 yhtiö yhdistyi DCL:n (Distillers Company Limitedin) kanssa, ja vähitellen perhedynastia alkoi saada toisenlaisia piirteitä. John Alexander Dewar kuoli marraskuussa 1929 ja hänen veljensä Tommy Dewar kolme kuukautta myöhemmin. Heillä kummallakin oli kuollessaan omaisuutta nykyrahassa parisataa miljoonaa puntaa.

Buxton_The_Enduring_Legacy_of_Dewars_003Perheyhtiön perinne jatkui John Dewar & Sonsin uudessa omistusrakenteessa, kun heidän veljenpoikansa John Arthur Dewar istui yhtiön johtoryhmässä ja vanha tuttu P.M. Dewar (ei siis sukua) johti sen hallitusta. Myöhemmin, vuonna 1937 John Alexander Dewarin poika John Dewar (nyt kekseliäisyyttä!) nimitettiin DCL:n hallituksen puheenjohtajaksi, joten Dewarin suvulla oli homma hallussa vielä vuosia viskiparoniveljesten poismenon jälkeen. Tommy Dewarin teesit mainonnan tärkeydestä tuntuvat eläneen yhtiössä vuosikymmeniä. Esimerkiksi Geoffrey Squiren 1930- ja 1940-luvuilla piirtämät julisteet ovat klassikkokamaa edelleen. Ja vasta vuonna 1976 John Alexander Dewarin toinen poika John Alexander Dewar (nyt jotain rajaa näihin nimiin!) jätti hallituksen puheenjohtajan tehtävät DCL:ssä.

John Dewar & Sons pääsi mukaan 1960- ja 1970-lukujen viskibuumiin, mutta 1980-luvulla sekään ei voinut välttää viskijärven syntymistä. Guinness osti DCL:n vuonna 1986, ja kun siihen yhdistettiin vielä Arthur Bell & Co, saatiin United Distillers Group (UDG). Seuraava vaihe tuli vuonna 1997, kun UDG ja Grand Metropolitan yhdistyivät uudeksi Diageo-jättiyhtiöksi. John Dewar & Sonsille ei jäänyt sijaa majatalossa, joten se meni myyntiin. Maaliskuussa 1998 kaupat tehtiin bermudalaisen Bacardin kanssa 1,15 miljoonan punnan hintaan. Bacardi Ltd:n panostus John Dewar & Sonsiin on niin ylimaallisen upeaa, että Buxtonillakin on vähällä päästä kaksipyöräinen karkaamaan käsistä:

”While developments at Aberfeldy Distillery are detailed elsewhere in this volume, the development of the London Road site (also known as Westthorn) has been massive and deserves a history of its own. The danger here is that this account loses objectivity and becomes little more than a promotional brochure. However, by any standard, the development of the thirty-four acre London Road complex over the past decade has been remarkable and a little hyperbole is understandable.”

Buxton_The_Enduring_Legacy_of_Dewars_006Yrityskauppahistoriikin jälkeen Buxton pääsee jälleen omimmalle maaperälleen, ihmisiin. Varhaisen Master Blenderin David Howien lisäksi esitellään liuta yhtiön avainhenkilöitä ja duunareita, miehiä ja naisia vuosien varrelta. Sinänsä on sääli, että nykyisten tekijöiden haastatteluissa jäädään monesti vain pintatasolle, kehumaan edeltäjien saavutuksia ja ylistämään vuosia kestänyttä ylivertaisuutta.

Buxtonin ansioksi on kuitenkin luettava yhtiön naisten esittely, koska naisia ei yleensä paljon näissä kirjoissa näy. Jean Scottin osuus pullotustoiminnassa on ollut aidosti merkittävää. Silti ihmettelen, ettei nykyinen Master Blender Stephanie Macleod ole saanut tässä teoksessa ääntään kuuluviin – vaikka hän kuitenkin esiintyy monissa kuvissa ja hänen roolinsa yhtiön seitsemäntenä Master Blenderinä on tuotu juhlallisesti esiin.

Buxton_The_Enduring_Legacy_of_Dewars_004Kirjan rakenteen ongelmana on kaksijakoisuus. Ensimmäinen puolisko sisältää paikoin erinomaisen historiikin, työntekijöiden tarinoita, Aberfeldyn tislaamon vaiheet, mainonnan esittelyn ja yhtiörakenteiden muutokset. Tavallaan sillä tulisi jo sellaisenaan toimeen. Toisessa puoliskossa käsitellään viskin valmistuksen periaatteet ja tuote-esittelyt sekä mitalien määrät. Totta kai kirjan jälkipuoliskokin on kuvallisesti näyttävä, mutta silti: ”A long and complex finish which is smooth and warming”, kuka tällaisia viskiesittelyitä oikein tahtoo? Ja mitalien ääressäkin kokee pientä kiusaantumista, vaikka Buxton yrittää kaikin voimin muistuttaa lukijaa siitä, että aikana ennen tehokasta joukkoviestintää erilaiset maailmannäyttelyt olivat tärkeä tapa luoda globaalia tunnettuutta ja uskottavuutta.

Buxton_The_Enduring_Legacy_of_Dewars_005Kirjassa ja sen tarinoissa on paljon hyvää, mutta perinteisen yhtiöhistoriikin näkökulmavalinnasta on pakko purnata. Toisin kuin Buxtonin kirjoittamassa upeassa Glenfarclas-teoksessa, tässä yhtiön ääni korostuu ajoittain jopa huvittavalla tavalla. En tiedä, onko ollut Buxtonin oma valinta jättää kannesta ja ensimmäisestä kansilehdestä hänen oma nimensä kokonaan pois. Olisi ollut mahdotonta ajatella, että esimerkiksi Glenfarclasin Grantit olisivat halunneet painattaa kirjaansa viskiensä ”virallisia” maistelunuotteja suoraan markkinointimateriaalista tai ehdottaneet, että heidän kirjansa päättyy näyttävään lukuun yhtiön viskien saamista mitaleista.

Kirjoittajaa on turha syyttää, näissä mielestäni maistuu yhtiön ohjailu. Eikä synti sinänsä ole suurta, kokonaisuutena Dewar’s -teos kantaa hyvin ja tarjoaa paljon tutkittavaa ja ajateltavaa. Se kuitenkin kestäisi vielä paremmin aikaa, mikäli näkökulma olisi astetta rujompi: itsenäisempi, ankarampi, suoraviivaisempi, yksilöivämpi. Kun astia on näin kiiltävä, siitä alkaa väkisinkin etsiä naarmua tai halkeamaa. Kirja on silti näyttävä katsaus yhden yhtiön vaiheisiin, ja jos pienten kauneusvirheiden ei anna häiritä, näiden ihmisten elämäntarinoiden parissa viihtyy.

Buxton_The_Enduring_Legacy_of_Dewars_007

Glen Deveron 16 yo 40%

Vuonna 1962 perustettu Macduffin tislaamo on julkaissut viskiään vuorotellen Macduff- ja Glen Deveron -nimillä. Aiempaa kokemusta minulla on vain yhdestä IB:nä julkaistusta Macduffista, joten nyt mennään melko lailla sokkona.

Glen Deveron 16 yo

(40%, OB, Royal Burgh Collection, +/- 2014, 100 cl)

Tuoksu: Appelsiinimehua ja hunajaa. Imelä maltaisuus. Neilikkaa, minttua, karkkimaisuutta (Ässä Mix). Tuoretta tammea ja mietoja mausteita. Syvyys puuttuu, vaikka ei tässä selviä vikojakaan ole. Ei vain jää mieleen.

Maku: Maltaisuus on keskiössä, makea appelsiini ja tietty olutmaisuus (lager). Puiseva tuoretta tammi ajaa kuitenkin makupaletin yli, jättää tanniinisen ja kuivuvan suutuntuman. Kirpeää omenaa (valkea kuulas), neilikkaa ja mietoja mausteita löytyy tammisuuden alta. Yksioikoinen vaikutelma, ei oikein tasapainossa. Jälkimaku on tamminen, marmeladimaisen karvas, vasta lopussa hunajainen ja edes hiukan sävykäs. Finaalissa löytyy vaahterasiirappia ja uusia maltaisia sävyjä. Silti jää kokonaisuus ohueksi.

Arvio: Tavanomainen ja hetkittäin puisevan tamminen esitys. 79/100

Craigellachie 1982/1996, Scott’s Selection 61,6%

Joskus tulee maistettua viskejä, joista ei tiedä etukäteen oikeastaan mitään. Craigellachiesta tulee mieleen vain Craigellachie Hotel ja sen kuuluisan viskibaarin hillittömät valikoimat. Mutta nyt siis maistelussa Craigellachien tislaamon tuotantoa.

Craigellachie 1982/1996, Scott’s Selection

(61,6%, Scott’s Selection, 1982–1996, 70 cl)

Tuoksu: Rasvainen, sitruksinen ja kirpeän maltainen. Yhtä aikaa selväpiirteinen ja laaja-alainen. Voimakas, hieno tammisuus tuo mukanaan huonekaluvahaa ja vaniljaa. Jyväisyyttä, croissanttia, suolaista voita. Aavistus savua, rasvaista laukaistua asetta. Sitruunankuorta, kiiviä, carambolaa, kolakarkkia. Todella voimakas ja houkutteleva. Vesilisä vapauttaa hunajaa ja marsipaania, nostaa makeutta pintaan.

Maku: Kermainen ja sitruksinen, pirteän maltainen. Mahtavan pyöreä ja öljyinen suutuntuma. Vaniljaa, toffeeta, kolakarkkia, oliiviöljyä, yrttisyyttä (minttua, anista). Tammisuus on läsnä kuivana ja hienostuneena, siitä kumpuaa eucalyptuksen kirpeyttä ja hunajaista makeutta. Loistava balanssi. Jälkimaku on havuinen, hunajainen, lakritsinen, kirpeän sitruksinen, kuivan tamminen, hienostunut ja pitkä. Vesilisällä nousee esiin kanervaisuutta ja mentholia, samalla kompleksisuus lisääntyy entisestään.

Arvio: Kiehtova, kehittyvä ja harvinaisen monitasoinen. Hieno viski, suuri yllättäjä. 90/100

Aberfeldy 20 yo 1990/2010, Gordon & MacPhail 43%

Gordon & MacPhailin vuonna 2010 julkaisema 20-vuotias Aberfeldy on kypsynyt refill-sherrytynnyrissä. Ylipäänsä Aberfeldya on ollut vähänlaisesti saatavilla indiepullottajilta, joten mielenkiintoista maistaa tällainenkin.

Aberfeldy 20 yo 1990/2010, Gordon & MacPhail

(43%, Gordon & MacPhail, Connoisseurs Choice, 6/1990–6/2010, 5cl miniature)

Tuoksu: Tuoreen tamminen, marsipaaninen ja pistävän maltainen. Appelsiininen, hiukan liimamainen ja metallinen. Vaneritehtaan tunnelmaa. Limoncelloa, Vihreitä kuulia, voisarvia, havuja. Raikas ja erikoinen, erittäin virittynyt ja tuoreen puun ympärille rakentunut kokonaisuus.

Maku: Maltainen, sitruksinen ja havuinen makuprofiili. Suutuntuma on kuiva ja hiukan kireä, tuoksussa alkanut virittyneisyys jatkuu. Jyväisyyttä, vaneria, havuja, edelleen jotain liimamaista – mutta ei täysin epämiellyttävästi. Tammisuus on vahvasti mukana koko ajan, samoin tietty pihkaisuus. Jälkimaussa tanniinit purevat, ennen kuin eucalyptys, kurkkupastillit, hunaja ja mausteisuus alkavat keskipitkän loppusoiton.

Arvio: Erittäin tamminen, tiukka ja virittynyt viski, josta sherryelementit puuttuvat. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100.

Royal Brackla 1993, Whiskies of Scotland 47,6%

Vuonna 1812 perustettu Royal Brackla sai kuninkaallisen etuliitteen vuonna 1835, kun tislaamosta tuli kuningas William IV:n hovihankkija. Nykyään suurin osa sen tuotannosta menee Dewar’s-sekoiteviskiin.

Nyt kuitenkin maistelussa Duncan Taylorin omistaman Whiskies of Scotlandin pullote, joka on kypsynyt oletettavasti ex-bourbontynnyrissä. Tuotteen iästäkään ei ole tarkkaa tietoa, mutta noin 20 vuotta on paras arvaus.

Royal Brackla 1993, Whiskies of Scotland

(47,6%, Duncan Taylor, Whiskies of Scotland, 1993–2013*, 20 cl)

Tuoksu: Erottuva päärynä, miellyttävä makeus. Smurffilimua, Vihreitä kuulia. Keväinen, vihreä tuoksu – silti runsas ja pyöreä bourbonfiilis. Tuoretta tammilankkua, kirpeitä mausteita, kookosta. Jotain vartalovoidetta, rasvaisuutta. Houkutteleva.

Maku: Päärynäinen, maltainen ja hiukan hapokas, mineraalinen. Ruohoa, kukkaisuutta, vahvaa tammisuutta. Vihreää omenaa ja tiettyä karvautta. Kookosta taustalla. Tammi ottaa nopeasti vallan sinänsä maukkaasta ja pyöreästä suutuntumasta, ja jälkimaku alkaa kirpeän tanniinisuuden vallassa. Vähitellen ote sulaa – hunaja, mausteisuus (minttu, anis) ja tietty muromaisuus pääsevät esiin. Pitkä, mausteinen ja herkkä finaali.

Arvio: Selväpiirteinen ja ryhdikäs bourbonkypsytetty Brackla. 84/100