Month: tammikuu 2016

Bowmore Darkest 43%

Bowmoren sherryviimeistelty Darkest oli vuoteen 2007 saakka ikämerkitsemätön. Epävirallisten tietojen mukaan viski oli kypsynyt ensin noin 12 vuotta ex-bourbonissa, ennen kuin se oli siirretty ex-sherryyn noin kahden vuoden ajaksi.

Nykymallinen Bowmore 15 yo Darkest ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta tästä muistan pitäneeni. Nyt on aika ottaa tuote lähempään tarkasteluun, vuosien jälkeen.

Bowmore Darkest

(43%, OB, +/- 2006, 70 cl)

Tuoksu: Muhkeaa suklaisuutta ja ylikypsää luumua. Varsin rouhea paahteisuus mukana, kahvisuutta ja paahtoleipää. Tervaisuus ja salmiakkisuus jäävät taka-alalle, samoin turvesavu, kun ylikypsät hedelmät ja lihaisuus tunkevat esiin. Aivan pieni laventeli näyttäytyy. Aukeaa lasissa mukavasti.

Maku: Luumua ja suklaata riittää. Tervaleijonaa, savuisuutta, hiukan suolaisuuttakin. Ylikypsä hedelmäinen makeus tuntuu voimakkaana, rancio-fiilistä riittää. Suutuntuma jää kuitenkin keskitäyteläiseksi ja osin jopa puolikuivaksi, mistään sherrypommista ei ole kyse. Hiukan kahvisuutta ja yrttisyyttä mausta löytyy, samoin aavistus laventelia. Jälkimaku kuivuu heti alussa selvästi, tammisuus näyttäytyy ja turvesavuun tulee pientä pistävyyttä. Tervaleijona ja tumma suklaa maistuvat reippaina, samoin ruohoisuuteen taittuva yrttisyys. Hiukan saksanpähkinää ja kahvisuutta. Laventeli on oikeastaan parhaimmillaan keskipitkänä jatkuvassa finaalissa.

Arvio: Maistuva sherryinen Bowmore, jossa saisi olla omaan makuuni vielä hiukan lisää täyteläisyyttä. Rinnakkaismaistelussa Bowmore 16 yo 1990/2006 Sherry Matured päihittää tämän tuoksussa ja voimassa, mutta tasapainossa ja miellyttävyydessä Darkest osuu paremmin omaan makuhermooni. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 65/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 2). Smoke On The Water, ”Maukas, makean herkullinen ja runsaan hedelmäinen Bowmore”.

Glen Ord 25 yo 1978/2004, 58,3%

Glen Ord on julkaissut muutaman hienon ikäviskin, joista tämä on tiettäväksi yksi parhaista. Aiemmin maistamani 30-vuotias oli aivan loistava.

Glen Ord 25 yo 1978/2004

(58,3%, OB, 1978–2004, 3600 bts., 70 cl)

Tuoksu: Öljyinen ja ruohoinen, maltainen ja mineraalinen. Mielenkiintoinen, fariinisokerinen makeus, joka yhdistyy minttuiseen raikkauteen. Sokeroituja sekahedelmiä, mustan teen happamuutta, hunajaisuutta, tummaa paahteisuutta. Mielenkiintoisia vastinpareja runsasti. Hieno nenä! Vesilisä vapauttaa metallista sävyä, säilyketölkin kantta muistuttavaa.

Maku: Todella öljyinen ja suuri avaus. Minttua, sokeroituja hedelmiä, sitruksisuutta, mineraalisuutta. Myötäilee hienosti tuoksua, voimaa on valtavasti. Suutuntuma on paksu ja tekstuuri hyvin tiheä – viskositeetissa löytyy. Hapokas maltaisuus ja metinen makeus saavat peräänsä pippurisuutta ja hiukan karvautta. Erinomainen balanssi, tammi pysyy kauniisti taustalla. Jälkimaku alkaa teemäisen happamana ja samalla makean sitruksisena. Siirappinen ja toffeefudgemainen makeus nousee selvästi finaalissa, josta ei voimaa ja ulottuvuuksia puutu. Loppu on komea ja kihelmöivän mausteinen. Vesilisä tuo raikasta, vihreää omenaa esiin.

Arvio: Tällaiset viskit jaksavat aina puhutella. Voimaa ja herkkyyttä juuri sopivassa suhteessa. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 89/100 (per 6).

Bowmore 10 yo Tempest Batch #6, 54,9%

Tempest ehti vuonna 2015 jo kuudenteen erään, ja sen kunniaksi päätin laskea lasiin sekä tämän kutosbatchin että aiemman vitosbatchin. Nyt nähdään, mihin tuote on kehittynyt alkuaikojen voimakkaan lihaisista ja kaikkineen todella hienoista viskeistä. (Tällä hetkellä sarjan huippuna pidän Batch #2:ta.)

Bowmore 10 yo Tempest Batch #6

(54,9%, OB, 2015, First Fill Bourbon Casks, 70 cl)

Tuoksu: Makea, miltei siirappinen hedelmäisyys on selvin ero edelliseen batchiin. Kokonaisuus on melko sulkeutunut, mutta alkuaikojen Tempesteistä tuttu lihaisuus löytyy jälleen, joskin vaimeana. Herukkaisuutta ja turpeisuutta, suolavetisyyttä ja sitruksisuutta. Ruohoisuutta myös. Kovin makea. Vesilisä tuo metisyyttä.

Maku: Kermainen ja makea kokonaisuus toimii siirappisen tölkkihedelmän ja pippurisen tammisuuden varassa. Voimaa on runsaasti, turpeisuus on lujaa. Tammen vaniljaisuus ja makeus ovat jo melko äärimmäisiä. Suutuntuma on kermainen mutta runko tuntuu silti melko hauraalta. Pieni lihaisuus löytyy, mutta jää suolavetisen ja savuisen vyörytyksen jalkoihin. Jälkimaku alkaa erittäin suolaisena, kunnes vaniljainen makeus ja tammen tanniinit alkavat imeä kiinni. Tölkkiananasta, hapanta teemäisyyttä, paahtoleipää, jotain kitkerää puumaisuutta. Keskipitkä finaali ohenee reippaasti. Vesilisä korostaa sitruunaa.

Arvio: Makeampi verrattuna Batch #5:een. Pettymys tämäkin on. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 88/100 (per 1).

Bowmore 10 yo Tempest Batch #5, 55,9%

Bowmore on julkaissut Tempestiä nykyisellään jo vuosittain. Tuote on ollut sen verran vakaa ja vakuuttava, etten pane vastaan.

Laitoin vierekkäisiin laseihin sekä tämän vitosbatchin että kutosbatchin. Päätin ottaa selvää, missä mennään.

Bowmore 10 yo Tempest Batch #5

(55,9%, OB, 2014, First Fill Bourbon Casks, 70 cl)

Tuoksu: Herukkainen, kevyen savuinen, sitruksinen ja tuoreen tamminen. Vastasahattua lankkua, sahanpurua. Makeaa vaniljaisuutta, imelää ananasta. Ei paljon eroa White Sandsista ja muista vastaavista. Merellisyyttä, suolaisuutta, hentoa yrttisyyttä. Missä voima, missä liha? Vesilisä tuo makeaa hedelmää esiin.

Maku: Erittäin tamminen ja kireä. Herukkaisuuden perässä tulee valtava lataus pippurisuutta ja chiliä, mutta ei oikein mitään syvyyttä sen kanssa. Turpeisuus on jyrkkää, suolaisuus tuntuu lujana. Sitruksisuus on varsin hapanta. Suutuntumassa on mukavasti ryhtiä, mutta jokin tässä ei täysin toimi. Makeaa, kovaa tammisuutta on liikaa. Jälkimaku vyöryttää edelleen pippurisuutta ja imelää tammisuutta, jossa tanniinisuus alkaa nousta kovasti. Yrttisessä päässä on minttua, eucalyptusta ja mentholia, mutta suolavetinen ja happaman sitruksinen puoli hallitsee tässä aivan liikaa. Finaali on melko pitkä, mutta jää yksipuoliseksi. Vesilisä tarjoilee lisää ruohoisuutta, mutta ei avaa oikein mitään mielenkiintoista mukaan.

Arvio: Selvä pettymys. Lihaisuus on poissa, tilalla on makeaa, yliohjautuvaa tammea. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100.

Charles MacLean: Spirit of Place

Charles MacLeanin syksyllä 2015 ilmestynyt Spirit of Place. Whisky Distilleries of Scotland (Frances Lincoln Limited) ei ole ihan tyypillisimpiä MacLeanin teoksia. Oikeastaan kyseessä on ennen kaikkea Skotlannin tislaamoita esittelevä valokuvakirja, johon MacLean on tehnyt tekstit. Lara Platmanin ja Allan MacDonaldin valokuvat ovat mielestäni Spirit of Placen pääasia, ja ihmettelen, etteivät heidän nimensä ole mahtuneet mukaan kuin alaviitteeksi.

Nimensä mukaisesti Spirit of Placen johtoajatuksena on viskin paikkasuhde. Viskihistoriaan syvällisesti perehtynyt MacLean pohjustaa johdannossaan hyvin sitä ajatusta, joka viskin markkinoinnissa aikanaan oli viskialueiden rakentamisen taustalla: viskien erilaisuutta kannatti lähteä korostamaan, koska siihen oli helppo tarttua. Viinin yhteydessä kuluttajat olivat jo oppineet, että erilaisilta alueita tulee erilaisia viinejä, joten konsepti oli sujuvasti sovellettavissa myös viskiin.

MacLean-Spirit-of-Place-001Paitsi että viskialueiden viskit… eivät olleetkaan ihan takuuvarmasti juuri sellaisia kuin niiden olisi pitänyt. Islaylta ei tullutkaan pelkkää savuviskiä, kun taas Ylämaalla saattoi törmätä hyvin savuiseen ja raskaaseen viskiin. Speysidelta taas voi löytää viskiä, jossa ei ole juuri ollenkaan kepeää hedelmäisyyttä.

Spirit of Place lähtee tutkimaan terroiria, jokaisen yksittäisen tislaamon olosuhteita sellaisenaan. MacLean kyllä muistuttaa, ettei viineistä tuttu määritelmä täysin päde viskiin, vaikka sitä kääntelisi mihin asentoon.

The concept cannot be applied in precisely on the same way to whisky distilling, but it does appear that somehow the subtle influences of local geography, combined with tradition, process and plant, act to differentiate the whisky made in each distillery and every region of Scotland, in ways that are still not fully understood by science.

Tämä tietty mystisyys sopii tietysti valokuvakirjan eetokseksi, koska kaikki ei ole purettavissa osiin vaan paljon jää myös sanomattoman varaan.

MacLean-Spirit-of-Place-005Spirit of Place esittelee tislaamot kahdeksassa luvussa: Lowlands, Islay, Central Highlands, North Highlands, East Highlands, West Highlands, Speyside, The Islands. Jokaiselle luvulle on kartalla varustettu johdanto, ja sen jälkeen edetään tislaamo kerrallaan. Yleensä tislaamon esittelyteksti mahtuu puolelle sivulle, sen jälkeen tulee useampikin sivu valokuvia paikan päältä. Tekstin melko vähäistä roolia korostaa sekin, ettei tislaamoista ole painettu keskeisiä tietoja edes minkäänlaisiin faktalaatikoihin – kyse ei todella ole mistään skotlantilaisen viskin perusteoksesta vaan pikemmin kahvipöytäkirjasta, jota voi selailla sieltä täältä ja tunnelmoida suurien, laadukkaalle paperille painettujen valokuvien ääressä.

Ainoa tislaamosta toiseen toistuva tekstirakenne on nimeä seuraava tiivis määrittely viskin luonteesta. Suurin osa tuntuu erittäin osuvilta, mutta väliin mahtuu vaikeampiakin tapauksia.

Auchentoshan. Fresh, floral and zesty (Omasta mielestäni ei ole kovin raikasta)
Bunnahabhain. Fruity, lightly maritime, hint of smoke (Turpeisissa kyllä, muissa ei)
Kilchoman. Sweet, fruity and smoky (Missä hiilisyys?)
Glendronach. Rich dried fruits (Voisi olla enemmänkin määrittelyä…)
Highland Park. Sweet malt, toffee and light smoke (Missä kanerva ja hunaja?)

MacLean-Spirit-of-Place-003Nämä tällaiset kiteytykset ovat tietysti aina riskipitoisia, kun ei tiedä, arvioidaanko raakatislettä vai jotain perustuotetta vai tislaamon keskimääräisiä viime vuosien viskejä vai jotain abstraktimpaa distillery characteria. Tässä luonnollisesti luotetaan Charles MacLeanin kiistämättömään auktoriteettiin, joten turha näitä on arvostella tämän enempää.

Kirjan kuvateksteissä MacLean tarjoilee valtavan määrän kiinnostavaa tietoa tislaamoista. En esimerkiksi tiennyt, että Glenrothes on yksi harvoista tislaamoista, jotka tekee tynnyrinsä paikan päällä. Enkä tiennyt, että Glen Grant asensi vuonna 2013 tislaamoonsa oman pullotuslinjaston, joka kustansi viisi miljoonaa puntaa. Näin Glen Grantista tuli yksi harvoista tislaamoista, joka pystyy pullottamaan viskinsä paikan päällä – 12 000 pulloa tunnissa.

MacLean-Spirit-of-Place-002Valokuvien paras puoli on, että ne kertovat vielä enemmän kuin mitä MacLean pystyy kertomaan. Lara Platmanin ja Allan MacDonaldin kuvissa maisemat heräävät eloon. Tislaamoihin päästään sisälle ja nähdään asioita, joita ei muuten tulisi edes ajatelleeksi. Abhainn Deargin ihmeelliset tislauspannut tajuaa vasta, kun ne on konkreettisesti nähnyt. Glenfiddichin solera-kypsytysmetodiin käyttämät tynnyrit auttavat käsittämään, miten prosessi oikeastaan tapahtuu.

Ja kerrankin tislaamoihin pääsee valokuvien kautta myös sisälle. Valokuvauksesta äärimmäisen tarkkaa Dalmorea pääsee näistä kuvista katselemaan ihan rauhassa – näköjään ammattilaisten kamerat eivät räjäyttäneet tislaamoa taivaalle, niin kuin vierailijoiden kameroiden pelättiin pari vuotta sitten tekevän.

Kirjan valokuvien tekninen taso on kautta linjan varsin korkea, samoin painojälki. Fontiksi olisi voinut valita hiukan modernimmankin antiikvan, mutta se on tietysti makukysymys. Valokuvien ääressä etsii myös valokuvaajien näkemystä, ja tällaisesta kahden kuvaajan kokonaisuudesta sitä ei kovin helpolla löydä. Tai ainakaan en itse löytänyt.

Esimerkiksi Ian Macilwainin Bottled History on mielestäni tätä helpommin lähestyttävä kokonaisuus, koska kuvaajan näkemykseen pääsi sisälle ja oivaltaminen alkoi ruokkia itseään. Spirit of Placen kuvat maalaavat selvästi laajempaa maisemaa, hiukan Michael Jacksonin The Whiskies of Scotlandin tapaan. (Siinäkin muuten valokuvaaja Harry Cory Wrightin nimi oli jätetty tekijätiedosta pois, samankaltaisella logiikalla.)

MacLean-Spirit-of-Place-004Jos jotain pientä nurisemisen aihetta keksii, pieni kömmähdys saarten suhteen teoksesta löytyy. Kirjan päättävä The Islands -luku alkaa näin: ”Scotland has 790 islands and 99 of these are inhabited. Only six are home to distilleries: Arran, Jura, Mull, Skye, Lewis and Orkney.” Puuttuuko jokin saari joukosta? Jep, Islay puuttuu. Selitykseksi voisi kelvata se, että Islaylle on kirjassa kokonaan oma lukunsa, mutta silti sen olisi voinut mainita tuossa listauksessa. Kyllä siitä aina yhden sivulauseen olisi kehdannut kirjoittaa.

Kaikkineen Spirit of Place on mukava tunnelmointiteos, mutta mitään suurenmoista matkaa viskitietouteen se ei tarjoile. Jos haluaa tunnelmoida hetken verran laadukkaiden valokuvien ja MacLeanin tyylitietoisen tekstin äärellä, siihen tämä on mainio paketti. Ja painaa muuten sen verran, ettei kannata lähteä kovin kauas sieltä salongin kahvipöydältä kuljettelemaan.

Bunnahabhain 37 yo 1974/2012, Dewar Rattray 43%

Iäkästä Bunnahabhainia 1970-luvun alkupuolelta on aina juhlallista päästä maistamaan. Dewar Rattrayn 37-vuotias Bunna on kypsynyt täysin ex-bourbonissa.

Bunnahabhain 37 yo 1974/2012, Dewar Rattray

(43%, Dewar Rattray, Individual Cask Bottling, 6.6.1974–22.2.2012, Cask No. 5673, Bourbon Hogshead, 256 bts., 70 cl)

Tuoksu: Mehiläisvahaa ja suolaisuutta, hunajaista makeutta ja sitruksista kirpeyttä. Kiteistä sokerisuutta, hunajamelonia, aprikoosihilloa. Mineraalisuus ja eucalyptus tuovat mukavaa särmää, samoin ikääntyneen ja kuivan oloinen tammisuus, jonka mausteisuus tuntuu napakkana. Minttua, jälkiruokaviinimäisyyttä. Herkullinen kokonaisuus. Vesilisä tuo pintaan lisää merellisyyttä ja suolaa.

Maku: Ryhdikäs ja napakka maku, joka alkaa mehiläisvahaisella ja hunajaisella otteella ja varsin runsaalla, kihelmöivällä mausteisuudella. Väsynyt tämä ei ole yhtään. Mineraalisuutta, minttua, eucalyptusta. Sitruksisuutta, aprikoosia, kuivaa tammisuutta, apilaa, ruohoisuutta. Suutuntuma on melko vahamainen. Hapokas maltaisuuskin on läsnä. Jälkimaku alkaa tammisena ja sokerisena, kirpeänä ja mausteisena. Appelsiinia, vihreää teetä, hapokkuutta, paahteisuutta. Valkoviinimäisyyttä (Grüner Veltliner). Suolaisuus nousee voimakkaasti loppua kohti, toisaalta myös hunajaisuus pitää hyvin pintansa. Pitkä ja nautinnollinen finaali. Vesilisä korostaa ruohoisuutta, apilaisuutta ja tiettyä happamia piirteitä.

Arvio: Vahamainen makeus ja mineraalinen napakkuus ovat hienossa balanssissa. Todella hyvää. 90/100

Jura 1997/2015 Tastival 52%

Maistelussa erikoinen Jura, yllättäen Suomessakin myyntiin tullut vuoden 2015 Tastival-julkaisu, joka on kypsynyt etikettinsä mukaan koko ikänsä ex-kuohuviinitynnyreissä (Bouvet Ladubay). Väri on ainakin tumma.

Jura 1997/2015 Tastival

(52%, 1997–2015, Whisky Festival 2015 Exclusive, Matured in sparkling wine casks from the Loire Valley, 3970 bts., 70 cl)

Tuoksu: Viininen ja makea, osin tunkkainen ja siirappimainen. Makeaa omenaa, imelää karkkisuutta. Kermatoffeeta, rusinaa, sekahedelmäsoppaa, Glühweinia, rasvaista lihaisuutta. Tammi tulee melko purevana läpi, on teroitettua lyijykynää ja kosteaa sahanpurua. Ei silti huono tuoksu, ollenkaan. Vesilisä avaa yrttisyyttä ja ruusunlehtimäistä kepeyttä.

Maku: Kermaisen täyteläinen, erittäin viininen ja paksun sekahedelmäinen. Erittäin hapokas maltaisuus tulee kaikesta läpi. Lihaisuus tuntuu melkein paistinrasvan kaltaisena. Tanniinit iskevät napakasti, samoin punaviinimäiset mausteet. Omenaa, rusinaa, rasvaista kestomakkaraa, yrttisyyttä, sitruksista purevuutta, pehmeää lakritsia. Tunkkaisen siirappinen ja omalaatuinen tapaus. Jälkimaku on täyteläisyydessään varsin tamminen ja jouluisen mausteinen. Kanelia, inkivääriä ja neilikkaa, rusinaa ja rasvaista pähkinää. Rancio-tunnelmaa, savumakkaraa ja mausteisia leikkeleitä. Lakritsia ja toffeeta melko pitkään. Vesilisä korostaa tässä tiettyä maltaista happamuutta ja parkkihappoisuutta.

Arvio: Erittäin mielenkiintoinen Jura, tuli ihan puun takaa. Mainio yllätys kaikessa omalaatuisuudessaan. 87/100