Tuskin mikään viskikirja tulee koskaan ylittämään vaikutusvallassa Michael Jacksonin alkujaan vuonna 1989 ilmestynyttä Malt Whisky Companionia.

Jacksonin työ loi pohjan tislaamoiden tuotannon keskinäiselle vertailulle, betonoi viskien arvosteluasteikon ja näytti, miten viskin aistihavainnot voi tiivistää sanallisesti luontevaan muotoon. Kaiken lisäksi teos sisälsi perustiedot viskistä juomana, esitteli napakasti Skotlannin tuotantoalueet ja taustoitti jokaisen tislaamon, jonka tuotantoon tekstissä kajottiin.

Mitä muuta perusteokselta voi edes toivoa? Luultavasti ainakin näistä syistä Malt Whisky Companion on ollut vuosien saatossa monen harrastajan viskikirjahyllyn kulmakivi. Jacksonin näkemykseen on voinut luottaa, ja kielellisesti hänen kykynsä ovat olleet läpi kirjasarjan korkealla tasolla. Kun Jackson kuoli vuonna 2007, olisi voinut luulla, että sarja päättyy siihen. Viides laitos oli ilmestynyt 2004, end of story.

Mutta vielä mitä: vuonna 2010 ilmestyi kuudes laitos, jonka olivat viimeistelleet Dominic Roskrow, Gavin D. Smith ja William C. Meyers, kaikki kovan luokan viskikirjoittajia ja asiantuntijoita. Miesten tarkoituksena oli saattaa Jacksonin keskeneräinen työ valmiiksi ja viimeiset tekstit suuren yleisön tietoisuuteen. Näin myös tapahtui.

Kirja sai tuoreeltaan kritiikkiä siitä, että Jacksonin omat arviot ja postuumisti lisätyt muiden kirjoittajien arviot oli sekoitettu keskenään. Käytännössä ei ollut mitään keinoa tietää, kenen havainnoista mahtoi minkäkin viskin kohdalla olla kyse. Työ oli kuitenkin tehty Jacksonin muistoa kunnioittavalla tavalla, joten viskiyhteisö suhtautui teokseen lopulta ihan suopeasti. Jacksonin muisto oli mitä vahvimmin elossa.

Itse tutustuin Malt Whisky Companioniin viidennen laitoksen kohdalla. Viskin myöhäisheränneenä innostuin siitä melkoisesti, sen verran kattavasti tislaamoiden tuotantoa esillä oli yksien kansien välissä. Toisaalta koin hämmennystä muutamien viskien kohdalla: Miksi Cragganmoren melko keskinkertainen perustuote on Jacksonilla 90 pisteen viski? Miksi Lagavulin yltää käytännössä aina yli 90 pisteeseen mutta Laphroaig jää toistuvasti tuon maagisen rajan alle? Miksi The Macallan dominoi koko teosta ylivoimaisen laajalla osuudellaan?

Tästä Jacksonin tuotannossa on tietysti osaksi kyse. Jacksonia lukemalla jokainen harrastaja tajuaa, että omaan näkemykseen pitää oppia luottamaan. Isossa kuvassa hänen kanssaan voi olla monestakin samaa mieltä, mutta yksityiskohdat kuuluvat henkilökohtaiselle alueelle. Yksittäisten viskien paremmuudesta ei kannata ryhtyä kiistelemään, koska jokainen voi olla niistä mitä mieltä itse haluaa. Silti yleiset linjat ovat jo Jacksonilta tutut ja sellaisenaan yleisesti hyväksytyt: Springbank yleensä ylittää Strathmillin, Macallan päihittää Miltonduffin, Lagavulin voittaa Loch Lomondin.

Tänä talvena Malt Whisky Companion teki paluun, jota en oikeastaan osannut enää odottaa. Kirjakauppoihin ilmestyi Michael Jackson’s Malt Whisky Companion, 7th Edition (Dorling Kindersley, 2015). Tekijätiedoksi on jälleen merkitty Dominic Roskrow ja Gavin D. Smith, mutta kirjoittajakrediittien sijaan heidät mainitaan kansilehdellä ilmauksella ”updated by”. Michael Jacksonin nimi komeilee kirjan nimessä, ja teoksen täydentäjät korostavat jo heti esipuheessa, että kyseessä on edelleen ennen kaikkea Michael Jacksonin kirja.

Päällisin puolin teos on ennallaan, rakenne on vanha tuttu ja tislaamot käydään aakkosjärjestyksessä läpi. Viskiarvioita on mukana tuhat, ja niistä 500 on uusia – aivan niin kuin kuutoslaitoksessakin. Loppuun on nyt kuitenkin tullut muun maailman viskeille oma, entistä laajempi lukunsa, joka tuntuu kyllä yleispätevyydessään melko yhdentekevältä. Siellä menevät japanilaiset ja belgialaiset, australialaiset ja irlantilaiset, modernit ja perinteiset iloisesti sekaisin. Kaikkineen olisi ollut hienoa nähdä Mackmyran lisäksi kirjassa myös jokin muu viski Pohjoismaista. Suomeen Dominic Roskrow sentään viittaa ohimennen:

So why would a Scottish whisky producer welcome a Finn or a Frenchman? Because they’re helping to make the category highly exciting. The appeal to younger drinker, and more women are attending whisky events because of them.

Roskrow vetää mielestäni päätelmänsä tässä kyllä ohi maalin. Esimerkiksi juuri Hellyers Roadin tai Langatunin kaltaisten viskien nostaminen uuden viskikulttuurin nousun syiksi on yliampuva väite. Uskon, että syyt ovat paljon syvemmällä kuin näissä ”uuden maailman” viskeissä. Toisaalta jakson hyvänä puolena on se, että se on pistetty nimenomaan Roskrow’n nimiin. Roskrow on kirjoittajana myös Blended Malts -luvussa, jossa neljä viidestä Compass Boxin viskistä saa yli 90 pistettä.

Kaiken kaikkiaan tämän seitsemännen laitoksen pulma on edelleen vanha tuttu. Joukossa on ilmiselvästi Jacksonin viskiarvioita, mutta niiden löytäminen sieltä on entistä haastavampaa. Nyt mukana on entistä enemmän tuoreita Travel Retail -viskejä ja muuta NAS-tavaraa, niin kuin ajan henkeen tietysti kuuluu.

Roskrow ja Smith lupaavat esipuheessa noudattaa Jacksonin ankaraa pisteytyslinjaa, mutta monin paikoin ote näyttää repeilevän. Vai mitä mieltä pitäisi olla siitä, että 18-vuotias Mortlach saa poikkeuksellisen käsittämättömät 94 pistettä? Tai siitä, että The Macallan Sienna saa kaikkiin muihin uusiin Mäkkäreihin verrattuna hulppeat 91 pistettä?

Toisaalta yksilöllisiä irtiottoja voi myös pitää osana Jacksonin perintöä. Jacksonin omista arvioista mukaan on jätetty aiemminkin mainitsemani Cragganmore 12 yo, joka saa edelleen 90 pistettä, mutta silti arvostelun ääressä on pakko pysähtyä miettimään. Onkohan tällä Cragganmorella enää mitään tekemistä sen alkujaan vuoden 1989 laitokseen arvioidun Cragganmoren kanssa? Tuskinpa. Uuden pullon etikettiä ei ole sentään laitettu viereen, niin kuin viitoslaitoksessa oli.

Cragganmoren tapauksen lisäksi teoksessa on viskejä, jotka ovat myös muuttuneet aikojen saatossa. Esimerkiksi vuoden 1989 laitoksessa arvioitu White Horse -aikakauden Lagavulin 16 yo on varustettu eri teksteillä kuin mitä viitoslaitoksessa on – toisaalta pisteitä kumpikin versio saa 95. Kuutoslaitoksessa viski oli viitosen kaltainen, mutta tästä seiskalaitoksesta viski puuttuu kokonaan. Toinen vastaava tuote on Taliskerin 10-vuotias, jonka teksti ja pisteet (90) ovat säilyneet täysin ennallaan ykköslaitoksesta saakka, mutta etiketin kuva vaihtunut aina uuteen. Silti jälkimaku pysyy samana: ”Very peppery, huge, long.”

Tämä on ollut Jacksonin dokumentointiin liittyvä heikkous ihan alusta asti: on mahdotonta tietää, minkä tietyn pullotteen varaan hän on pisteytyksensä laskenut. Ja nyt kun arvioijia on enemmän eikä heitä yksilöidä, pisteytysten yleinen relevanssi väistämättä heikkenee.

Olisi hienoa pystyä lukemaan tästä kirjasta, millaisia preferenssejä Smithillä ja Roskrow’lla on. Nyt pitää olla taustaksi The Whisky Magazinen arkistot ja vähän muutakin tietämystä näiden miesten mieltymyksistä. Sen verran olen itse oppinut, että Smith arvostaa keskimääräistä enemmän esimerkiksi Ardbegin ja Glen Gariochin viskejä, kun taas Roskrow’lla kovia pistemääriä saalistavat usein Taliskerin ja Balblairin viskit. Nämä asiat olisi mukava tietää yksittäisten arvosteluiden kohdalla.

Näistä kaikista heikkouksista ja hankaluuksista huolimatta Michael Jackson’s Malt Whisky Companion, 7th Edition on edelleen ansainnut paikkansa viskikirjojen joukossa. Tuotepäivityksiä lukuun ottamatta sen varsinainen uutuusarvo on vähäinen, mutta ehkä juuri nuo uudet viskit tekevät tästä teoksesta jälleen kiinnostavan.

Sitä paitsi lukijana haluaa koko ajan kysyä: Mitähän mieltä Michael Jackson olisi ollut Macallanin Rubysta? Tai Taliskerin Port Ruighesta? Voisin väittää, että moni tässä teoksessa yli 80 pistettä saanut tuote olisi jäänyt Jacksonin arvoasteikolla melkoisesti alemmalle tasolle, mutta ehkä näitä asioita on turha spekuloida. Jokainen päättää kuitenkin itse, mitä mieltä on mistäkin viskistä.

Tämän seitsemännen laitoksen rinnalla teki mieli ryhtyä lukemaan noita aiempiakin kirjoja samasta sarjasta. Niistä pitäisi oikeastaan tehdä omat blogipostauksensa, mutta jotain yleispätevää niistä voi kai sanoa tässäkin yhteydessä. Sitä paitsi olen lukenut erityisesti ykköslaitosta ja viitoslaitosta tämän seiskalaitoksen yhteydessä, jotta olen saanut kuvaa siitä, mihin sarja on nykyisellään menossa. Kuutoslaitoksesta hyllyssäni ei ole kuin suomennettu versio, koska alkuteoksen olen antanut aikanaan pois.

Suomennoksessahan on myös omat jipponsa. Käännöksen lopusta löytyvät omat sivunsa Teerenpelin ja Old Buckin tuotteille, ja loppuosan teksteistä vastaa Jarkko Nikkanen. Nikkasen osuuteen kuuluu myös aukeaman verran nuorten Kilchomanien arviointeja ja sen jälkeen toinen aukeama, joka on omistettu vahvasti turpeisille viskeille.

Näiden perässä on vielä katsaus Alkon valikoimaan, niin, että Nikkasen omat arviot löytyvät samasta yhteydestä. Se on sinänsä mielenkiintoinen ratkaisu, koska kirjassa on jo aiemmin arvioitu nämä täsmälleen samat viskit. Nikkanen nostaa Ardbegin 10-vuotiaan 90 pisteeseen, kun Jacksonin (ja työryhmän) pistemäärä on 87, Clynelishin 14-vuotias on Nikkasella 84 pistettä, kun aiemmin kirjassa sille annetaan 81 pistettä, Longmorn saa Nikkaselta 83 pistettä, kun se saa kirjassa muuten 85 pistettä – tällainen kilpailevien pisteiden esittely tuntuu kirjassa vähintään huomionarvoiselta. Oikeastaan olisi ollut paikallaan esitellä enemmänkin eriäviä pistemääriä eri arvioijilta, kun tälle tielle on lähdetty.

Kaikkineen Malt Whisky Companionin kuudennen laitoksen suomennos Mallasviskit (Readme.fi, 2011) on silti jonkinlainen kulttuuriteko. Yli tuhannen viskiarvion kääntäminen suomeksi on ollut kääntäjä Anna Ojalle varmasti hirmuinen urakka. Jarkko Nikkanen ja Mikko Honkanen ovat tarkastaneet käännöksen, kuten niin monta muutakin viskikirjasuomennosta kuluneiden vuosien aikana.

Kuten aiemmin tuli ilmi, oma perusteokseni näistä Malt Whisky Companion -julkaisuista on ollut sarjan viides laitos, viimeinen Jacksonin täysin oma kokonaisuus. Siihen on ollut helppo ankkuroitua, kun tietää, että jokainen viskiarvio on Jacksonin omasta kynästä. Kaikkineen teoksen laajuus on jo myöhempien laitosten tasalla, tuhannen viskin kokoluokassa ja 450 sivussa. Neloseen verrattuna sivuja on tullut lisää 112, ja joukkoon mahtuu runsaasti todella mielenkiintoisia yksittäisiä pullotteita (esimerkiksi runsain mitoin Banffia ja Ben Wyvisiä).

Tietenkin oman viskikirjahyllyni tärkeimpiin teoksiin kuuluu myös se ihan alkuperäinen Michael Jackson’s Malt Whisky Companion. A Connoisseur’s Guide to the Malt Whiskies of Scotland (Dorling Kindersley, 1989). Se on jo pelkästään esineenä kiintymystä herättävä, vaatimattoman ruskean selkämyksensä ja hopeanhohtoisten kansiensa takia. Sivuja on alle 250, ja arvioidut viskit tietysti sen aikaista tuotevalikoimaa – moni niistä on nykyään siis suuri harvinaisuus ja himoittu viskiklassikko. Bowmore Bicentenary saa 87 pistettä, Bowmore 1966/1988 saa 89 pistettä, Macallanin 25 yo Anniversary Malt 95 pistettä…

Mielenkiintoista ykköslaitoksessa on sen tähditysjärjestelmä tislaamoille. Se oikeastaan alleviivaa Jacksonin teesin siitä, että tislaamon erinomaisuus on yksi asia, yksittäisten viskien erinomaisuus toinen. On todennäköisempää löytää erinomaista viskiä Mortlachilta (neljä tähteä) kuin North Portilta (kaksi tähteä). Täydet viisi tähteä saavat Jacksonilta Auchentoshan, The Glenlivet, Highland Park, Lagavulin, The Macallan ja Springbank. Neljän tähden tislaamoita on runsaasti, samoin kolmea tähteä löytyy paljon, mutta yhden tähden tislaamoita ei kirjassa ole yhtäkään.

Ykköslaitoksen parissa voi viettää tuntikaupalla aikaa tutkimalla vanhojen etikettien kuvia ja lukemalla viskeistä, joita harva myöhempien aikojen viskiharrastaja on päässyt näkemään. Sitä paitsi Jacksonin napakat luonnehdinnat ovat jokseenkin miellyttäviä, esimerkkinä vaikkapa vuonna 1970 tislatun ja vuonna 1988 pullotetun The Macallanin 18-vuotiaan makuarvio: ”More complexity and fullness of flavour, with flowering currant and Calvados-like notes.” That’s it, ja 94 pistettä perään.

Ykköslaitos poikkeaa näistä uudemmista myös siinä, että mukaan on mahdutettu kuvia myös itse tislaamoista ja niiden maisemista. Sittemmin uusien viskien vyöry on ollut niin suurta, ettei maisemakuville ole enää ollut juuri sijaa majatalossa.

Malt Whisky Companionista tehtiin Yhdysvaltojen markkinoille vielä oma versionsa, joka kulkee nimellä Complete Guide to Single Malt Scotch. Omasta hyllystäni löytyy sen neljäs laitos, jossa on 800 viskiarviota. Teoksen on kustantanut Running Press vuonna 1999, ja se on kaikkineen hyvin lähellä alkuperäistä Malt Whisky Companionia. Sivuja on 336, kuvapuoli painottuu etiketteihin, kaikki on käytännössä tuttua alkuteoksesta.

Melkoisen teoskokonaisuuden ja viskiperinteen Michael Jackson tosiaan sai luoduksi Malt Whisky Companionissa. Aika näyttää, tuleeko näitä uusia laitoksia säännöllisesti ja nähdäänkö niistä vielä Yhdysvaltain-versiotkin. Viskifanaatikolle koko sarjan kaikkien laitosten hankkiminen ja keskinäinen vertaileminen on sellainen savotta, joka ei pääty koskaan.