Linkwood

Linkwood 11 yo 2006/2018, Cadenhead 59,3%

Maistelussa on simppeli nuori Linkwood Cadenheadin valikoimista. Tämä on isompana pullona varustettu Authentic Collectionin etiketeillä, mutta saatavilla myös tällaisessa pienemmässä ja karummassa pullossa. Tuoretta pullotuserää siis.

Linkwood 11 yo 2006/2018, Cadenhead

(59,3%, Cadenhead Authentic Collection, 2006–2018, Bourbon Hogshead, 20 cl)

Tuoksu: Aivan nätti. Päärynää, makeaa sitruksisuutta, maltaisuutta, tiettyä nuoren viskin pirskahtelevuutta. Tammi tuntuu paljaana ja varsin mausteisena. Yleisilme on makea ja suoraviivainen. Tietty alkoholisuus tästä vielä paistaa toki läpi. Vesilisä saa esiin käsirasvaa ja jotain suitsuketta.

Maku: Päärynäinen ja hapokas. Edelleen päärynä ja makea sitruksisuus ovat mukana, mutta nyt hedelmäinen makeus ei aivan kohtaa kireän tammen ja karhean maltaisuuden kanssa. Tasapaino vähän hakee koko ajan. Suutuntuma on melko kevyt mutta näillä volteilla tietysti kohtalaisen öljyinen silti. Ruohoisuutta, happamuutta. Jälkimaku käpertyy vielä selvemmin aktiivisen tammen ympärille. Paahteisuutta, ruohoa, päärynää, yrttisyyttä. Hiukan pähkinäistä ja tumman suklaista karheutta löytyy. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo hiukan karkkisuutta ja tekee tällä kokonaisuutena oikein hyvää.

Arvio: Valitettavasti näitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Tällaisista viskeistä on vaikea innostua, kun jotenkin tuntuu, että täysin vastaavan profiilin on maistanut vuosien varrella niin monta kertaa. Mutta mitään teknistä vikaa tässä ei ole. 80/100

Linkwood 27 yo 1982, SMWS 39.80, 54,5%

Lasissa Scotch Malt Whisky Societyn päteväksi arvioitu Linkwood ex-bourbonista. Ikää on 27 vuotta, joten luonnetta tältä tietysti toivoo.

Linkwood 27 yo 1982, SMWS 39.80

(54,5%, Scotch Malt Whisky Society, Vintage 10/1982, Cask No. 39.80, ’Comforting warmth and sweet security’, Refill Hogshead, 171 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kaunis hedelmäisyys on korostuneesti pinnassa. Omenaa, päärynää, hunajamelonia, hiukan persikkaa. Runsaasti vaniljakastiketta. Tammi tuntuu voimakkaalta ja osin sahanpuruiseltakin, jopa pölyiseltä. Öljyinen ja mausteisuudessaan napakka kokonaisuus. Vesilisä tekee hyvää, raikastaa tätä ja nostaa yrttisiä sävyjä pintaan.

Maku: Aktiivisen tamminen ja tiukan hedelmäinen paletti. Kihelmöivä mausteisuus kulkee inkiväärin ja valkopippurin kautta, hedelmistä omenaisuus on kirpeää ja hunajameloni hiukan makeaa. Suutuntuma on öljyinen ja sangen kireä. Hiukan jyväinen maltaisuus tuntuu jopa epäkypsältä, vaikka iäkkäästä viskistä pitäisi kai olla kyse. Jälkimaku lähtee karvaaseen suuntaan, pähkinäisyyttä ja sitruksisuutta löytyy. Tammi on edelleen aktiivista, nyt jo todella paahteista ja hiukan kitkerääkin. Omenaa löytyy vielä hiukan, mutta tammi saa tästä totaalisen ylivallan. Finaali on silti varsin pitkä ja mausteinen. Vesilisä on liki välttämätön, koska vain sen avulla tammi rauhoittuu ja hedelmäisyys saa makeita piirteitä.

Arvio: Ei erityisen säväyttävä Linkwood. Kireä ja tamminen tapaus, joka aukeaa vasta kunnon vesilisällä. 83/100

Linkwood 12 yo Flora & Fauna 43%

Linkwoodin 12-vuotias julkaistiin Flora & Faunassa jo ensimmäisessä sarjassa, alkaen siis vuonna 1991. Pullo pysyi tuotannossa varsin pitkälle nykyisyyteen, mutta alkaa olla vähitellen harvinaistuvaa tavaraa tämäkin.

Linkwood 12 yo Flora & Fauna

(43%, OB, +/- 2008, 70 cl)

Tuoksu: Heinäinen, miedon maltainen ja pehmeän sitruksinen. Hiukan palasaippuaa, hentoa vahamaisuutta, tuoretta ruohoa. Omenaista raikkautta, kevyttä mausteisuutta, jotain yrttiöljymäisyyttä. Varsin yksinkertainen ja suoraviivainen.

Maku: Sitruksinen, omenainen, kevyen maltainen ja raikkaan mausteinen. Parannus tuoksusta. Tammi tulee melko nuorekkaana läpi, mutta pysyy silti aisoissa. Suutuntuma on melko kevyt ja helppo, osin öljyinenkin. Mantelia, jotain vahamaisuuttakin. Heinäinen ja ruohoinen puoli on selvästi pinnassa, kovin kompleksiseksi tämä ei kasva. Jälkimaku jää miedon maltaiseksi ja saippuaiseksi. Heinää, hedelmäteetä, mallassokeria, pientä valkoviinimäistä hapokkuutta, mantelimassaa. Melko lyhyt ja kovin mieto loppuliuku.

Arvio: Varsin yksioikoinen ja nuorekas perusmalt, jossa on silti omanlaistaan ryhtiä. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100. Whisky Monitor Database 78/100 (per 1).

Linkwood 30 yo 1974/2005 Rare Malts 54,9%

Linkwoodilta julkaistiin vuosina 1995–2005 yhteensä viisi pullotetta Rare Malts -sarjassa. Tämä on niistä viimeinen ja kypsytysiältään vanhin.

Olisiko tässä nyt se Linkwood, joka tekee lopullisen vaikutuksen? Hyviä ne ovat olleet käytännössä lähes kaikki, mutta mitään veret seisauttavaa yksilöä en ole vielä kohdannut.

Linkwood 30 yo 1974/2005 Rare Malts

(54,9%, OB, 1974–2005, Rare Malts Selection, 70 cl)

Tuoksu: Metinen makeus ja mausteisen napakka tammisuus nousevat hienosti heti esiin. Makeaa punaista omenaa ja hunajaisuutta. Kanelinen, korvapuustimainen ulottuvuus. Apilankukkaa, herukkaisuutta, mietoa sitruksisuutta. Taustalla tummaa suklaata ja piparkakun maustelientä. Hienosti ikääntynyt tuoksu, antiikkinen ja aromikkaan öljyinen. Vesilisä korostaa herukkaisuutta ja tuo hienosti laventelia mukaan.

Maku: Tammi ja sen mausteisuus ovat alkuun yllättävän kovia. Kestää hetken, ennen kuin omenainen ja hunajainen puoli tulee kunnolla esiin. Öljyinen ja napakan pippurinen suutuntuma, kihelmöivä ja jopa chilinen. Eucalyptusta, kurkkupastillia. Korvapuustin maut ovat läsnä, kaneli etenkin. Jälkimaku on kuivan tamminen, metinen ja minttuinen. Paahteisuutta, hedelmäteetä, herukkaa, pippuria ja tummaa yrttisyyttä. Tumma suklaakin häivähtää lopussa. Finaali on pitkä ja varsin kuiva. Vesilisällä laventeli herää.

Arvio: Hiukan liikaa tammea, mutta muuten valioyksilö, tyylikkäästi ikääntynyt. Vesilisä tekee tälle hyvää, laventeli ja herukkaisuus alkavat löytyä. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 8). Whisky Magazine 70/100 (Arthur Motley), 75/100 (Dave Broom).

Prewar-tasting – viisi viskiä vuosilta 1936–1939

Viskin Ystävien Seuran järjestämässä Iäkkäät harvinaisuudet -sarjassa on tultu pisteeseen, jossa paljon iäkkäämpiin viskeihin ei voida enää mennä. Lauantaina 18.4.2015 yhteensä 34 harrastajaa kokoontui Helsingissä ravintola Carelian kellariin maistamaan viskejä, jotka oli tislattu ennen toista maailmansotaa, vuosina 1936–1939.

Todennäköisesti tämä tasting jää aikakirjoihin iäkkäimpinä harvinaisuuksina. Käsillä oli single malt -viskejä ajalta, jolloin single malteja ei käytännössä tehty. Näin vanhat viskit ovat poikkeusyksilöitä, blendien aikakaudella sivuun laitettuja tynnyreitä ja sittemmin Italiaan myytyjä poikkeusyksilöitä. Saapasmaasta nämä pullot olivat saapuneet Suomeen useassa erässä, ensimmäiset jo sellaisena ajankohtana, jolloin hinnat olivat hiukan alhaisemmat kuin tänä päivänä. Ennen tastingin alkua tuntui häiriintyneeltä katsella maailmalta nyt pöytään katettujen viskipullojen hintoja: jokaisen hintapyyntö heilui Britannian markkinoilla jossain 2 500 punnan ja 4 000 punnan välillä. On täysin välttämätöntä unohtaa tuollaiset hintalaput, kun maistelemaan ryhtyy.

VYS_IH_Prewar_003VYS järjesti sota-ajan viskien maistelun 16.3.2013, mutta itseltäni se jäi tuolloin harmillisesti väliin. Kansa taisteli -tyyppisiä tarinoita olen siitä illasta kyllä kuullut. Jatko-osaa oli toivottu sittemmin toistuvasti, ja kun lopulta sopivat – ja vielä edellisiä vanhemmat – pullot oli saatu hankittua, ne päätettiin avata kunnioittavan ihmisjoukon eteen.

Tunnelma oli tastingissa hiljaisempi ja hartaampi kuin yhdessäkään aiemmassa, missä olen ollut mukana. Tastingin vetänyt VYSin puheenjohtaja Jarkko Nikkanen muistutti, että näiden viiden yksilön avaaminen tarkoittaa viiden harvinaisen viskipullon lopullista katoamista maailmasta ja samalla jäljelle jääneiden välitöntä hinnannousua. Voisin arvata, että tällaisen kattauksen ääreen ei tule tässä elämässä enää istuttua.

Johdantoa ei paljon tarvittu, vaan ensimmäiselle maistelukierrokselle lähdettiin lähes välittömästi. Ensimmäisessä lasissa lepäsi Glen Grant 42 yo 1936, 70 proof. Näitä Gordon & MacPhailin pullotteita pidetään käytännössä Glen Grantin virallisina tislaamopullotteina, etenkin, kun kyse on varhaisemmista aikakausista. VYS_IH_Prewar_Glen_Grant_1936Brittien 70 proof -merkintä taas tarkoittaa 40:ää alkoholiprosenttia. Tämän viskin pullottamisen aikoihin, oletettavasti siis vuonna 1978, viskipullojen koot olivat myös Euroopassa 75 senttilitraa. Ja kierrekorkkeja suosittiin yleisesti. Nikkanen muistutti, että kierrekorkki on yleensä vanhoissa viskeissä parempi takuu viskin säilymisestä kuin luonnonkorkki – siitäkin saatiin tastingissa vielä käytännön muistutus.

Kaikkineen Glen Grant oli pysäyttävä avaus illalle. Tuoksussa mahtavaa sherryisyyttä ja öljyä, kuivaa tammisuutta ja yrttisyyttä. Kaakaomaisuus, pirteä mausteisuus, kaunis nahkaisuus, aavistus sikaria, kuivattuja hedelmiä… Syvyys ja herkkyys olivat omaa luokkaansa. Viskin maku oli erinomaisesti linjassa tuoksun kanssa, sherryisyys ja tammisuus loisteliaassa tasapainossa. Kovia toffeekarkkeja, eucalyptusta, aromaattisuutta ja myskisyyttä. Suutuntuma oli herkkä ja öljyinen, runsas eikä yhtään väsynyt. Jälkimaussa tuntui loistava, tumman suklainen ja paahteinen kierre, joka muuttui hetki hetkeltä syvemmäksi. Myskisyys ja yrttisyys, kahvisuus ja tammisuus saivat jatkuvasti uusia muotoja.

Sehän näissä vanhoissa viskeissä on tyypillistä, tietty ambivalenssi – edellisten vaikutelmien alta nousee koko ajan jotain uutta, labyrintissa tulee toistuvasti uusi käännös eteen. Tämän Glen Grantin avainsana oli ehdottomasti tasapaino: mikään ei lyönyt yli, ei tuntunut väsyneeltä, ei pistänyt off-notena esiin. Silkkaa nautiskelua.

Glen Grantin jälkeen olo oli mykistynyt. Tuntui hiukan vaikealta jatkaa matkaa tuollaisen jälkeen. Onneksi seuraava viski oli täysin eri maailmasta Glen Grantin kanssa: Strathisla 1937, 70 proof. Gordon & MacPhailin oman de luxe -brändäyksen oheen ei ollut mahtunut tietoa pullotusvuodesta tai viskin iästä, mutta hyvinkin oltiin jälleen jossain 40 vuoden ikäluokassa ja 1970-luvun Italian markkinoilla. VYS_IH_Prewar_Strathisla_1937Ensimmäinen nuuhkaisu paljasti Strathislan olevan äärimmäisen herukkainen tapaus, ei ollenkaan niin sherryinen kuin Glen Grant. Ja se oli tämän Strathislan hienous.

Noina aikoina viskiä ei entisiin bourbontynnyreihin säilötty, vaan käytännössä lähes kaikki tynnyrit olivat Espanjasta laivattuja ex-sherrytynnyreitä. Toki malagaa ja viinitynnyreitäkin oli käytössä, mutta niiden osuus oli varsin pieni. Siihen suhteutettuna Strathisla tuntui vähintään refill-henkiseltä, värikin oli Glen Grantia vaaleampi. Tuoksussa viherherukka ja sen lehti olivat todella pinnassa. Haistoin siinä myös runsaasti Key Lime Pien elementtejä: limettiä, vaniljaa, leivosmaisuutta. Tammisuus tuntui kuivana ja vahamaisena. Viinikumi ja kovat hedelmäpastillit löytyvät myös. Taustalta löytyi pieni vegetaalinen turve ja pirteä mineraalisuus.

Nenässä Strathisla oli aivan huikea, eikä se suussakaan pettänyt. Herukkaisuus ja trooppinen hedelmäisyys olivat voimissaan. Löytyi viinikumia, hedelmäpastilleja, omenaisuutta ja mangoa. Kuiva tammisuus ja herkkä mausteisuus loivat pohjan, jolle kelpasi rakentaa. Mineraalisuus toimii komeasti. Jälkimaku jatkoi herukkaisena ja kuivuvana, esiin tuli yrttiteetä ja mietoa limettisyyttä, vaniljaa ja mausteisuutta, jopa ripaus valkopippuria. Finaalin herkkyys oli loistavalla tasolla.

Kolmannessa lasissa makasi tastingin suurimmaksi pedoksi olettamani yksilö: Mortlach 1938/1985, 40%. ”Yleensä Mortlach on se manly man’s drink, kun lähdetään hiihtämään”, Nikkanen arvioi. Tämän yksilön tuoksu oli omaan nenääni varsin yrttinen ja kellarimainen, löytyi kuivalihaa ja öljyisyyttä. Toisaalla leijui taas tämä tamminen ulottuvuus, höylättyä tammilankkua, mentholisuutta, kurkkupastillia. Lihaisuudessa VYS_IH_Prewar_Mortlach_1938aistin ihan selvää riistaa, jotain hiukan rasvaista ja ruutista. Tuoksu oli jopa soijainen ja hetkittäin likainen. Silti siinä löytyi myös jotain hyvin herkkää ja herukkaista.

Maussa taas oli todella voimakas aloitus, nahkaisuutta ja riistaa, intensiivistä ja siirappista makeutta. Edelleen löysin siitä tiettyä kellarimaisuutta ja multaisuutta sekä suolaisuutta. Mukana oli myös herukkainen kierre, mentholinen ja piparminttuinen raikkaus. Suutuntuma on öljyinen ja yllättävän roteva. Jälkimaussa pysyi tuo riistamainen ja herukkainen yhdistelmä, löytyi kellaria ja rotevaa mausteisuutta. Mentholisuus ja kovat toffeekarkit tulivat mukana pitkän finaalin loppuun asti.

Mentholisuus on yleistä tämänikäisissä viskeissä, siitä Nikkanenkin muistutti. Olin maistanut ennen tätä iltaa muutamia yli 40-vuotiaita viskejä, ja vahvistan kyllä niiden perusteella havainnon. OBE eli old bottle effect aiheuttaa Nikkasen mukaan joskus vaikutelman siitä, että viski olisi ikään kuin verhottu vesipisaran sisään. Viskin kerroksellisuus lisääntyy, kun ikää tulee. Aromaattisuus kasvaa, runko kevenee. Ja sitten voi käydä niin kuin illan neljännelle viskille.

VYS_IH_Prewar_Pride_of_Strathspey_1938Neljäs lasi sisälsi nimittäin yllätyksen. Lasiin oli kaadettu Pride of Strathspey 48 yo 1938, 40%. Tuotenimi tarkoittaa yleensä Gordon & MacPhailin pullottamaa Macallania – pullottaja on siis ostanut tynnyrin mutta ei oikeutta tislaamon tuotemerkkiin. Jo ensi nuuhkaisusta oli selvää, että kaikki ei ole kunnossa. Nikkanen kertoi, että kyseinen dekantteri oli ollut suljettuna luonnonkorkilla, joka oli vajonnut muutaman millin pullon sisään ja koskettanut viskin pintaa. Käytännössä korkki oli siis vettynyt ja päästänyt viskiin sekä makua että todennäköisesti myös ilmaa. Avaamistilanteessa korkki oli vajonnut pulloon. Täysin pilalla juoma ei ollut, koska sitä pystyi kyllä haistelemaan ja nauttimaan, mutta viskiä se muistutti enää etäisesti. ”Kamferia!” kuului ensimmäinen huuto salista. ”Tiikeribalsamia!”

Omaan nenääni Pride of Strathspey tuoksui voimakkaasti suuvedelle. Havuisuutta, pihkaa, männynneulasia… Puisevuus tuntui kuin olisi ajanut Puukeskuksen pihaan. Minttuteetä ja kireää hedelmäisyyttä löytyi myös. Ihan pieni tervaisuus tuntui taustalla. Maku oli ihan samalla tasolla: tiikerisalvaa ja kamferia riitti. Tuntui kuin viskin päällä olisi ollut jotain muuta, eksoottista ja pihkaista, katajaista ja yrttistä. Kuiva omenaVYS_IH_Prewar_004isuus ja mausteisuus tuntuivat erikoisilta. Kokonaisuus oli hiukan ohut ja varsin häiritsevä. Sokkona neste ei olisi mennyt viskistä. Jälkimakukin oli täysin pihkainen, katajainen ja täynnä männynneulasia. Tietty ginimäisyys paljastui viimeistään finaalissa, joka oheni nopeasti ja totaalisesti.

Kaikkineen voi kyllä sanoa, että kahden kilon dekantteri ei sisältänyt sellaista Macallania, jota siinä olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla. Siinä mielessä oli hyvä, että hankinnan riski oli jaettu niin monen ihmisen kesken. Jos olisi omalle kohdalle sattunut, olisi voinut hiukan harmittaa. (Tosin ajatus on täysin teoreettinen, koska tällaisen dekantterin hinta olisi ollut täysin kipurajani tuolla puolen.)

Tastingin viimeisenä viskinä lasissa oli viski, jolla olisi voinut myös aloittaa: Linkwood 48 yo 1939/1987, 40%. Linkwoodin tuotannosta on helppo pitää, ja en muista koskaan kohdanneeni täysin kelvotonta Linkwoodia. Tosin Nikkanen arveli, että se voi olla myös Linkwoodin pieni heikkous – viskin persoonallisuudessa ei ole sellaista elementtiä, josta sen aina tunnistaisi ja josta sen pullotteet jäisivät mieleen. Voi olla niinkin.

Siihen nähden, että kyseessä oli äärimmäisen iäkäs viski, tuoksu tuntui erittäin maltaiselta ja tammiselta, jopa nuorekkaalta. Vaikutelma oli yllättävän vaniljainen ja mausteisen tamminen, fiilis oli kuin viski olisi ollut peräisin ex-bourbontynnyristä. Samalla siinä oli tiettyä raikkautta ja lääkemäisyyttä, edelleen sitä tuttua mentholia ja sen ohessa ruohoisuutta ja mietoa, sitruunamelissamaista yrttisyyttä.

Maultaan Linkwood oli varsin kermainen ja ruohoinen, yrttinen ja öljyinen. Maltaisuus oli edelleen ilmeistä ja tammisuus nuorekasta ja elävää, mausteista ja vaniljaista. Maku oli jopa hämmästyttävän voimallinen, kun muistaa viskin iän. Jälkimaku alkoi VYS_IH_Prewar_Linkwood_1939heti tammisen kuivana, kaakaomaisena ja vaniljaisena. Löytyi kovia toffeekarkkeja ja akaasiahunajaa, omenaisuutta ja herukkaa. Finaalissa maut hiipuivat kuitenkin melko pian kovin ohuiksi. Kaikkineen käsissä oli kuitenkin hienostunut, yllättävän nuorekkaalla tavalla tamminen Linkwood.

Linkwoodin kohdalla voidaan tietysti halkoa hiuksia siitä, oliko kyseessä jo sota-ajan viski, kun tislausvuodeksi oli merkitty 1939. Hyvin se kuitenkin tähän kattaukseen sopi, oli hieno esimerkki siitä, miten tammisuus voi olla elävää vielä tällaisissakin kypsytysajoissa. Vaikka mielessä kävi kyllä sellainenkin, että Italiasta on saatu tähän mennessä myös eniten viskiväärennöksiä, kun maasta löytyvät maailman suurimmat iäkkäiden viskien kokoelmat. Aihetta sivuttiin myös tastingissa, mutta erittäin taitavaa työtä väärentäjät olisivat saaneet tehdä saadakseen aikaan tällaista viskiä.

Tällä kertaa viskien toisen maistelukierroksen jälkeen tehtiin poikkeus: VYSin tastingeista poiketen ei tehty lopuksi kierrosta, jossa jokainen olisi kertonut kolme suosikkiviskiään paremmuusjärjestyksessä ja perustellut valintansa. Nikkanen totesi sen mahdottomaksi, osittain sen takia, että yksi viidestä viskistä oli selvästi heikentynyt aikojen saatossa. Toisaalta keskustelua saatiin aikaan muutenkin. Itse mietin illan lopussa tätäVYS_IH_Prewar_002 yhteisöllisyyden ihmettä: jokainen haistaa ja maistaa viskit omalla tavallaan, mutta silti toisten näkemyksistä saa usein helposti kiinni. Monesti on myös hienoa huomata, että on itse poiminut jostain viskistä täsmälleen samoja elementtejä kuin joku toinen.

Jos olisi pitänyt valinta omaan makuun sopivimmasta tuotteesta väkipakolla tehdä, olisin kallistunut Glen Grantiin. Sen tasapaino ja kauneus vetosivat lopulta vahvimmin. Tosin Mortlach oli illan voimakkain ja luonteikkain yksilö eikä jäänyt Grantista yhtään jälkeen; tyyli vain oli niin toisenlainen, robusti ja riistamainen. Samoin Strathislan olisi voinut nostaa kärkipaikalle elävyytensä ja herukkaisuutensa vuoksi. Tavallaan selvää on, ettei näiden pisteytyksestä tai paremmuusjärjestyksestä saisi sinänsä enää mitään irti. Viskit olivat jo siinä, ainutkertaisina ja yksilöllisinä.

Näin vanhojen viskien parissa vajoaa myös väistämättä ajassa taaksepäin. Siinä mielessä tämäkin ilta oli transsendentaalinen, osin myös täysin älytön. Kun nämä viskit on tislattu, omat isovanhempani ovat olleet varhaisessa teini-iässä, koko elämä edessä. Sitten tuli kuitenkin sota, sen aikana kaikki muuttui. Vuosikymmenien jälkeen minä olen pääkaupungin hämärässä kellarissa maistelemassa tällaisia viskejä. Sitä on vaikea käsittää. Kiitos unohtumattomasta elämyksestä kaikille mukana olleille.

Linkwood 15 yo, Gordon & MacPhail 43%

Gordon & MacPhail on julkaissut lisenssillä 15-vuotista Linkwoodia ilmeisesti ainakin hämyiseltä 1970-luvulta saakka. Nykyisessä vattauksessa on mukana sekä first fill- että refill-sherrytynnyreitä.

Tunnustan jo heti tässä vaiheessa, että olen alkanut pitää Linkwoodin tuotannosta jatkuvasti enemmän. Odotukset ovat jälleen korkealla.

Linkwood 15 yo, Gordon & MacPhail

(43%, Gordon & MacPhail, 2011*, Licensed Bottling, First Fill and Refill Sherry Casks, 35 cl)

Tuoksu: Runsaan hedelmäinen, nahkainen ja makean sherryinen. Suklaata, saksanpähkinää, piipputupakkaa, huonekaluvahaa, pientä nuotiosavua taustalla, palvikinkkua. Herkkä kukkaisuus kaiken keskellä. Punaista omenaa, halvaa, kinuskia, neilikkaa, mansikkaa, vaniljaa. Todella hieno tuoksu. Sokerinen makeus ja vahamainen tammisuus toimivat upeasti.

Maku: Luumuinen, tumman suklainen ja varsin maltainen. Selvästi tanniinisempi ja karvaampi kuin makea tuoksu antoi odottaa. Runsaasti mausteisuutta, mustaa teetä, mustaherukkamarmeladia. Saksanpähkinää, voita, rotevaa tammisuutta. Varsin kermamainen suutuntuma, johon tammi tuo kuitenkin oman sävynsä. Jälkimaku on suoraviivaisen tamminen, mausteinen, pähkinäinen ja sherryinen. Kinuskinen makeus löytyy vähitellen, ja finaali kasvaa omenan ja luumun kautta oikein hienosti – ja varsin pitkäksi.

Arvio: Upean tuoksuinen viski ei täysin lunasta maussa lupaustaan, mutta hieno se on silti. Odottamattoman hieno oikeastaan, kun kyseessä on vain kierrekorkkituote. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 8). Whisky Magazine 75/100 (Martine Nouet), 75/100 (Dave Broom). Dramming 83/100.

Linkwood 1996/2009 The Managers’ Choice 58,2%

Linkwoodilta otettiin The Managers’ Choice -sarjaan lukemani mukaan varsin aktiivinen sherrytynnyri. Tähän sarjaan kuuluvien viskien laatu on ollut kyllä todella vaihteleva, mutta mielenkiintoisia nämä ovat silti olleet. Harva kuitenkaan aivan hintansa väärti.

Linkwood 1996/2009 The Managers’ Choice

(58,2%, OB, 18.12.1996–05.02.2009, Bodega Sherry European Oak, Cask No. 10552, 480 bts., 70 cl)

Tuoksu: Luumuinen ja lihaisa. Marsipaanin makeutta, siirappia, katajaisuutta, havuja. Kuivalihaa, rosmariinia. Makea maltaisuus, hyvä ryhti. Vaahtokarkkia, taatelia, suklaata, suitsuketta. Omaperäinen ja mielenkiintoinen! Vesilisä paljastaa nestesaippuaa ja mineraalisuutta.

Maku: Erittäin öljyinen ja alkuun raskas suutuntuma. Profiili kevenee nopeasti, siirappinen ja karkkimainen makeus nousevat pääosaan. Sherryisyys on PX-viimeistelyn kaltaista, aavistuksen päälleliimattua ja hyvin suklaista. Lihaisuus ja luumu maistuvat hetken, sitten iskevät lujat tanniinit. Tammella tapahtuu hetkellinen ylilyönti, suu kuivahtaa täysin. Jälkimaku alkaa melko puisevana ja erittäin mausteisena (inkivääriä). Siirappi ja luumu nousevat vähitellen, samoin rusinat ja hilloisuus. Inkivääri ja pippuri maistuvat keskipitkän finaalin lopussa runsaina. Vesilisä tuo havuisuutta ja eucalyptuksen raikkautta – ja parantaa tätä kautta linjan.

Arvio: Suklainen ja luumuisen makea Linkwood, joka kulkee lopuksi tammen kanssa rajoilla. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 2).

Linkwood 16 yo, TWE Retro Label 48%

The Whisky Exchangen julkaisi tämän Linkwoodin lokakuussa 2013 järjestämässään Whisky Show’ssa Lontoossa. Tarinan mukaan etiketissä on otettu mallia hyvin vanhoista pullotteista, joita lymyilee jossain TWE:n pölyisissä arkistoissa.

Jep, TWE perustettiin vuonna 1999. Arkistoahan on ehtinyt kertyä jo 15 vuotta.

Linkwood 16 yo, TWE Retro Label

(48%, The Whisky Exchange, 2013, sherry cask, 70 cl)

Tuoksu: Piparkakkuinen, hedelmäinen ja varsin sherryinen. Runsaan kukkainen ja pähkinäinen. Tuoreita hedelmiä, punaisia omenoita. Suklaata, kaakaota, rusinoita, maapähkinävoita. Makea kokonaisuus, siirappia ja kinuskia. Pirteitä mausteita, hiukan anista. Vesilisä tekee tästä parfyymisemman ja tuo mukaan luumua.

Maku: Sherryinen, kukkainen ja makean maltainen. Todella hienostunut, yhtä aikaa makea ja pirteä, raskas ja ilmava. Runko on melko kevyt, mutta runsas sherryisyys on pinnassa, rusinat ja suklaa. Piparkakun mausteliemi maistuu, suutuntumassa on juuri sellainen silkkinen pehmeys ja täyteläisyys. Silti mausteisuus leikkaa piristävästi ja tuo raikkautta. Upeaa. Maltaisuus on makeaa, appelsiinit tuoreita, pähkinäisyys poikkeuksellisen suurta. Jälkimaku on pitkä ja kompleksinen: sherryisyyttä, kuivahkoa tammisuutta, kukkaisuutta, omenaisuutta, kaakaota, pientä savua… Vesilisä korostaa erityisesti maitosuklaan sävyjä.

Arvio: Moniuloitteinen, kevyellä tavalla upea sherryviski. Piparkakkua ja pähkinää. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 88/100 (Annabel Meikle), 94/100 (Chris Goodrum).

Linkwood 23 yo 1989/2013, Adelphi 48,8%

Maistelussa 1980-luvun tuotantoa Linkwoodista. Tynnyrinä on ollut refill bourbon.

Linkwood 23 yo 1989/2013, Adelphi

(48,8%, Adelphi, 1989–1/2013, Refill Bourbon Cask, Cask No. 5048, 70 cl)

Tuoksu: Kukkainen, kuivan tamminen ja tyylikäs. Parfyymisyyttä, apilankukkaa, Ässä Mix -karkkeja. Siirappista makeutta. Ruohoista raikkautta, veriappelsiinia. Teroitettua lyijykynää. Makea, melko hapokas maltaisuus, ale-olutta ja paahtoleipää. Häivähdys rieslingiä. Hyvä! Vesilisällä karkkisuus korostuu.

Maku: Maltainen ja kukkainen, siirappinen ja sitruksinen. Paahtunut yleisvaikutelma. Paahdettua vaahtokarkkia, mustaa teetä, hapokasta bitter-olutta, siirappista hedelmäisyyttä (uuniomenaa). Mielenkiintoinen makean ja karvaan yhdistelmä. Suutuntuma on kevyt mutta tapahtumia runsaasti, tekstuuri hyvin tiheä. Hyvin öljyinen myös, jättää japanilaistyyppisen kalvon suuhun. Tammisuus on kuivaa ja hienostunutta. Jälkimaku on suklainen, kuivan tamminen, makean salmiakkinen, siirappinen, yrttinen, appelsiininen ja hyvin pitkä. Vesilisä tuo makuun mineraalisuutta ja rauhoittaa kitkeriä nuotteja.

Arvio: Tyylikäs ja melko makea Linkwood, jonka refill-tynnyri on toiminut hienosti. 88/100

Linkwood 26 yo 1984/2010, Dewar Rattray 55,9%

Vuonna 1821 rakennettu Linkwood laajeni vuonna 1971 toisella tislaamolla, ja nykyään nämä tislaamot tunnetaan nimillä Linkwood A ja Linkwood B. Tuotanto kuitenkin kypsyy yhdessä paikassa. Tämä Linkwood-yksilö on peräisin ex-bourbontynnyristä.

Linkwood 26 yo 1984/2010, Dewar Rattray

(55,9%, A.D. Rattray, 15.3.1984–22.10.2010, Cask No. 1624, 306 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tumman hedelmäinen ja karamellinen. Säilykekirsikkaa. Paahdettua vaahtokarkkia (!). Mausteita, lähinnä kanelia. Mustaa teetä. Erittäin jykevä maltaisuus. Vesilisällä tuoksun kukkaisuus lisääntyy.

Maku: Onpa omaperäinen! Jopa ilman veden lisäystä täysin juotava. Uskomattoman jykevä maltaisuus, josta tuli esimakua jo tuoksussa. Karamelli maistuu, suu suorastaan vuoraantuu sillä. Tumma hedelmäisyys tuntuu taustalla, uuniomenat ja kypsät luumut. Jälkimaku on vähintään erikoinen: suussa tuntuu aivan samanlainen karhea hapokkuus kuin tšekkiläisen pils-oluen jälkeen. Tammisuus alkaa kuivattaa suuta sen jälkeen. Vesilisä pehmentää makuja tasaisesti, mutta ei tuo mitään lisää. Jälkimaku on uljaan pitkä kuitenkin.

Arvio: Upealla jälkimaun kirjolla varustettu yllättäjä. Hyvä kokemus kaikkineen. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 89/100 (per 1).