The Craigellachie Hotel on eräänlainen Speysiden valtionhotelli. Aivan uskomaton paikka, täynnä sokkeloita ja erkkereitä, saleja ja portaikkoja. Pääsimme sinne perjantaina 18. syyskuuta puolenpäivän tienoissa paikallisbussilla 36 suoraan Elginistä. Takana oli jo kaksi täyttä matkapäivää. Ensin oli nähty Highland Park kaukana Orkneyn saarella. Sieltä oli tultu Old Pulteneyn kautta Invernessiin seuraavana päivänä.
Bussimatkalla Elginistä Craigellachieen nähtiin useita tislaamoita vilaukselta. Yhden takana mietittiin, mikähän se mahtaa olla. No Benkkuhan se! Bussi kääntyi BenRiachin kulmalta takaisin päätielle. Kumpikin ajatteli, että sinne täytyy nyt kyllä jollain ilveellä päästä. Olimme käyneet BenRiachilla kattavalla kierroksella vuonna 2013, siis kolmetoista vuotta aiemmin, ja olleet vannoutuneita faneja viimeistään siitä saakka.
The Craigellachie Hotelissa veimme kamppeet säilöön ja lähdimme heti eteenpäin kohti Aberlourin kylää. Craigellachie Garage -nimisen bussipysäkin piti Google Mapsin mukaan sijaita hotellin ylänurkalla, mutta siinä ei näkynyt mitään. Päätimme silti ottaa riskin, koska kävelymatka hotellilta Aberlourin kylään olisi ollut luokkaa kolme varttia. Sinne olisi toki mennyt vanha junaradan pohja, jota olisi voitu kävellä, mutta sitä ei vielä tiedetty – maantien kapealla pientareella kävely ei napannut. Bussi tuli melkein ajallaan ja suostui jopa pysähtymään vaarallisessa mutkassa. Kuski otti meidät kyytiin mutta sanoi, että vanha pysäkki oli poistettu käytöstä ja toimiva pysäkki löytyisi mäen päältä.
Äkisti olimme Aberlourin kylässä. Tutkimme ruokapaikkavaihtoehtoja ja päädyimme Aberlour Hotelin pubiin. Syötiin siinä paksut cullen skinkit ja tuhdit caesarsalaatit. Hyvältä maistui ja kallista oli. Ruokailun jälkeen teimme pienen kävelyn Spey-joen rannassa ja menimme kahville The Mash Tuniin.
Pakkohan siellä oli viskitkin juoda espresson perään, vaikka paikan törkyinen hintataso oli ennalta tiedossa. Glendronach 11 yo 2014/2026 Cask #259, 58,6% oli käsin pullotettua ja maksoi aika monta kymppiä, mutta nautimme joka hetkestä. Paikka oli kiistatta pirun hieno. Posh. Glenfarclas-kaapin dramien hinnat olivat täysin pöyristyttävät, sinne ei menty kajoamaan.
The Mash Tunista käveltiin kivassa kelissä Glenallachien tislaamolle kukkulan toiselle puolelle. Runsaan parinkymmenen minuutin jälkeen tislaamo tuli äkisti näkyviin. Billy Walker oli pannut paikan hienoon iskuun, kaikki näytti maalatulta ja puunatulta. Kun päästiin ovesta sisään, ulkona alkoi sataa rankasti.
Kierroksen liput löytyivät systeemistä ja sain korjattua mokani vain yhden Extra Flightin hankinnasta 20 punnalla. Se raha kannatti todella maksaa, koska 25 punnan hintaisen peruskierroksen jälkeen osallistujille oli katettu vain perusviskit. Toisaalta kierrokselle tulleet saksalaiset ottivatkin mieluummin oluet niiden viskien jälkeen.
Kierroksen veti rennosti esiintynyt Steve, joka pääsi varsin kovaan vauhtiin jutuissaan, kun kierros eteni. Saatiin käytännössä siis normirundi ja vähän tynnyrien haistelua takapihalla. Tislaamolla pyörivä naapuritalon kissa teki tuttavuutta. New makea ei päästy täälläkään maistamaan.
Kierroksen lopuksi meille oli katettu kolme viskiä ison pöydän ääreen. Saatiin 12-vuotias ja 15-vuotias perustuote maistoon ja niiden lisäksi 9-vuotias finokypsytys. Tisle tuntui edelleen hiukan ohuelta eikä perusrange herättänyt tunteita. Sen jälkeen saimme hakea omat extrana ostetut lärvilautamme tiskiltä ja siirtyä olennaisen ääreen.
Extrana saatiin eteen tosiaan neljä vähän järeämpää viskiä. Glenallachie 14 yo 2012/2026 Bourbon Cask 62,8% oli varsin maltainen ja vaniljainen tapaus, joka ei vieläkään herättänyt suuria tunteita. Sen sijaan Glenallachie 17 yo 2009/2026 Mizunara Virgin Oak Finish 62,8% oli heti aivan uudella tasolla ja itse asiassa koko setin paras viski.
Kolmas oli tislaamokaupassa pullotettavaksi tarjottu Glenallachie 13 yo 2013/2026 Pedro Ximénez Sherry Hogshead 60%, joka maistui minulle niin hyvin, että päädyin sen myös pullottamaan. Toinen tislaamokaupan tynnyri oli Meikle Tòir 7 yo 2019/2026 Pedro Ximénez Sherry Hogshead 60,3%, joka oli melkoisen härski savuviski. Sen pullottamistakin mietittiin, mutta ystäväni päätyi lopulta ottamaan sen sijaan kotiin Mizunaran. Niitä löytää kuitenkin nykyään enää niin harvoin mistään.
Pieni harmi koettiin, että tislaamon baari meni kiinni jo puoli viideltä ja viimeiset tilkat piti hoitaa vauhdilla pois. Tislaamokauppakin oli menossa kiinni, joten pullotus ja hankinnat piti hoitaa ripeästi. Onneksi sade lakkasi, kun kävelimme takaisin Aberlouriin. Missasimme niukasti bussin, joten menimme tutustumaan The Speyside Whisky Shopiin. Kävi valtava tuuri, koska siellä oli hyllyssä sekä Dalwhinnie 12 yo The Manager’s Dram 57,5% että Strathmill 15 yo The Manager’s Dram 53,5%, jotka saatiin maistaa asevelihintaan. Viskimukien jälkeen käveltiin hymyssä suin seuraavaan bussiin.
Hotelliin päästiin kirjautumaan ketterästi ja viskibaarin vieressä sijainnut huoneemme teki heti vaikutuksen. Hotelliyö täällä oli koko reissun ehdottomasti kallein, mutta pakko todeta, että kokonaiselämys oli kyllä jokaisen punnan arvoinen. Kävimme myös välittömästi katsomassa seinän takana sijainneen Quaich-viskibaarin, jossa valikoima oli laaja eikä hinnoissa ollut varsinaisesti kattoa. Pyrkimykseni maistaa 43-vuotiasta Ladyburnia kariutui noin 300 punnan hintaan dramilta. Päädyimme sen sijaan taas Pultikkaan. Old Pulteney 2006/2024 Cask #1911, 54,6% oli oivallinen bourbonkypsytys ja sopiva drami ennen illan ateriaa.
Alakerran Spey Innistä oli pöytä varattuna kello 18.30, koska hotelli oli ollut minuun etukäteen yhteydessä ja kehottanut tekemään varuiksi varauksen. Se olikin fiksua, koska en tiedä, mihin olisimme menneet, jos paikka olisi ollut täynnä. Hotellissa olisi ollut myös fine dining -ravintola, mutta sen seitsemän ruokalajin illallinen olisi ollut meille ehkä liikaa. Nyt saatiin erinomaista pubiruokaa. Pääruokana syömäni uljas Mulles Frites jää ehdottomasti aikakirjoihin.
Pubista mentiin takaisin viskibaariin ja ruvettiin tilailemaan viskejä. Onneksi järki säilyi loppuun asti eikä kajottu Clynelishin Manager’s Dramiin tai siihen Ladyburniin. Nautimme useammankin mielenkiintoisen dramin ja fiilistelimme paikkaa ja nuoren baarimikon erinomaista playlistiä. Pulloja ja viskilasillisia tuli suoraan pöytään, tunnelmoitiin koko rahalla nojatuoleissamme. Perjantai saatiin tyylikkäästi pakettiin. Lauantaina olisi viimeinen tislaamopäivä, heti aamulla The Balvenielle ja iltapäiväksi vielä Aberlourin tislaamolle. Illaksi oli buukattu paluu Aberdeeniin.
