Jarkko Nikkanen: Suuri viskikirja

Jarkko Nikkasen Viskien maailma (Readme.fi, 2014) käänsi uuden lehden kotimaisessa viskikirjallisuudessa. Sen sisarteokseksi ilmestyi vuotta myöhemmin Suuri viskikirja. Intohimona viski (Readme.fi, 2015).

Teokset muistuttavat todella paljon toisiaan, joten en ryhdy kertaamaan kaikkea, mitä jo Viskien maailmasta kirjoitin. Keskityn lähinnä nostamaan esiin sen, mikä on uutta ja erityistä tässä Suuressa viskikirjassa.

Kaikkineen lähtökohta on jossain määrin erikoinen. Miksi kaksi näin suurta viskikirjaa peräkkäisinä vuosina, eri nimillä mutta niin samankaltaisella sisällöllä? Onko kyseessä jatko-osa vai päivitetty laitos aiemmasta teoksesta? Onko nämä teokset suunniteltu pariksi vai vaihtoehdoiksi toisilleen? Musta ja valkoinen?

Kieltämättä odotin ennakolta, että Suuri viskikirja olisi sisältänyt laajan artikkelin viskinvalmistuksesta, kun Viskien maailmassa hoidettiin jo niin ansiokkaasti tynnyripuoli ja pullotusvahvuudet. Mutta ei – mukana on nyt sama artikkeli tynnyreistä, mutta pullotusvahvuuksia käsittelevä osuus on jätetty pois.

Odotin vähän erilaista lähestymistä makukuvausten lähtökohtien esittelyyn, mutta tässä onkin suurin piirtein se sama sisältö, mutta tiivistettynä kolmeen tekstisivuun. Nyt vastaavasti Hicks-metodille on tilaa kokonainen aukeama, kun Viskien maailmassa sille oli vain sivu.

Nikkanen-Suuri-viskikirja-008Ja kun viskien esittelyitä ryhtyy selaamaan, tajuaan nopeasti, että huomattava osa niistä on ihan sanasta sanaan samoja arvioita kuin Viskien maailmassa. Tislaamojen perusvalikoimat etenkin. Vastaavasti monta Viskien maailmassa pulssia nostattanutta pullotetta – kuten vanhat Bowmoret ja Laphroaigit – loistavat tästä kirjasta poissaolollaan.

Mistä on siis kyse?

Itse luin Suurta viskikirjaa erillisenä teoksena, joka on rakennettu Viskien maailman tekstien pohjalle. Osa sisällöstä on vaihdettu uuteen, painotuksia on hiukan vaihdettu, intohimoa on nostettu vielä enemmän pintaan. Oikeastaan tuota intohimopotentiometriä hamuillaan jatkuvasti, ja aina jos on mahdollista, se käännetään yhdelletoista. Intohimosta on jopa oma miniesseensä kirjan alussa.

Nikkanen-Suuri-viskikirja-002Kirjan alun artikkelit tuntuvat pikakelaukselta vanhasta. Viskien nauttimista käsittelevä osuus on uusi, mutta Kotitasting ja Viskien säilyttäminen ovat kumpikin yhteen sivuun tiivistettyjä esityksiä vanhastaan tutulla tekstillä. IB- ja OB-pullotteita pohditaan uudessa artikkelissa, samoina ikämerkintöjä. Teoreettista ”viskimatematiikkaa” pureskellaan uudessa jutussa kemistin avustuksella, mutta tynnyreitä käsittelevä pitkä artikkeli on taas sitä aiempaa sisältöä. Viskien maailmassa paljon tilaa saaneet Makukuvaukset on tiivistetty pariin sivuun.

Suomalaisia viskitislaamoita käsittelevä luku on päivitetty vuoden 2015 tilanteeseen, ja mukaan mahtuu myös liuta uusia viskejä. Mutta tässä vaiheessa viimeistään tajuaa, että Viskien maailman ja Suuren viskikirjan sisältöjen keskinäinen vertaileminen on todella vaikeaa. Niitä pitäisi lukea sana sanalta vierekkäin, jotta oikeasti näkisi, mikä on muuttunut.

Tosin Spirit of Sahtia käsittelevän artikkelin puuttumisen tästä kyllä huomaa heti, sitä ei enää ole mukana. Kiitettävästi Nikkanen on kyllä päässyt maistelemaan uusia viskejä ja koe-eriä kotimaisista tislaamoista. Eipä tällaisia kuvauksia ole mistään muualta päässyt lukemaan.

Henkilökuvassa-artikkelisarja jatkuu Suuressa viskikirjassa kokonaan uusilla haastatteluilla. Määrää on lisätty verrattuna Viskien maailmaan. Nyt mukana on peräti neljätoista haastateltavaa, kun edellisessä oli yhdeksän. Toisaalta määrällä on vaikea pistää paremmaksi, kun edellinen teos putsasi pöydän jo Jim McEwanin kaltaisilla legendoilla – vaikka on tässä sentään David Stewart ja monta muuta mukana. Turha näitä on kai lähteä vertailemaan toisiinsa.

Nikkanen-Suuri-viskikirja-003Sitä paitsi ruotsalaisten Hasse Nilssonin ja Henric Molinin kaltaisia persoonia ei ole suomalaisille aiemmin esitelty. Ja onpa mukaan päässyt suuresti ihailemani Smoke On The Water -blogin pitäjä Hannu Juutilainenkin. Hannuhan jo aiemmin mainitsi, että Suuri viskikirja taitaa olla maailman ensimmäinen viskikirja, jossa on mukana sekä Ronnie James Dio että Doro Pesch. Melkoinen saavutus sekin!

Muutamaan Viskien maailmassa kritisoimaani seikkaan on tässä teoksessa puututtu. Nyt esimerkiksi Pohjoismaat-osio alkaa aukeamalla, jossa näytetään kartalla kaikki Pohjoismaissa toimivat tislaamot. Se helpottaa kummasti hahmottamaan kokonaisuutta ja ottamaan vastaan kaiken sen tiedon, jota seuraavat aukeamat ovat pullollaan. Tosin tislaamot vaihtuvat edelleen lennossa eikä yksiriviselle tuotenimen paikalle ole aina saatu mahtumaan ihan kaikkea, mitä siinä olisi ollut syytä olla. Mutta ainakin kartta mielessä on mahdollista suunnistaa tässä sokkelossa.

Toinen pieni rakenteellinen muutos suhteessa Viskien maailmaan on se, että viskiesittelyiden sekaan on upotettu jonkin verran pieniä artikkeleita, joissa esitellään kyseisen aukeaman viskit tuottanutta tislaamoa tai kerrotaan kyseisestä viskialueesta. Tislaamotarinoita on edelleen myös kuvateksteissä, mutta niitäkin on osin otsikoitu. Informaatioarvo on hiukan parantunut sen ansiosta.

Nikkanen-Suuri-viskikirja-004Näitä kaikkia ratkaisuja voi totta kai edelleen kritisoida siitä, että valinnat eivät lukijalle täysin aukea – miksi joistain tislaamosta kerrotaan mutta toisista ei. Miksi lukijan pitää tietää Wild Turkeysta pitkällisesti mutta Jim Beamista ei tarjota mitään taustaa? Miksi Intiasta viskialueena on oma selostuksensa mutta Australiasta ei? Miksi nimenomaan espanjalaisia viskejä esitellään niin yksityiskohtaisesti?

Viskien tuoksu- ja makukuvaukset ovat Viskien maailman tapaan Suuren viskikirjan pääasiallista sisältöä. Nikkanen on maistellut huomattavan määrän uusia viskejä tähän kirjaan, ja vaikka Viskien maailmassa oli erityistä painoarvoa harvinaisilla ja halutuilla Islay-pullotteilla, ei tämä teos jää lopulta paljonkaan jälkeen. Nyt mukana on muun muassa katsaus Ardbeg 1977 -julkaisuihin, Ardbegin single caskeihin, Port Ellenin Rare Malts -pullotteet, Highland Parkin 50-vuotias, Ledaig 42 yo Dúsgadh, Brora 35 yo 2014 Release, Bunnahabhain 40 yo… Nikkanen-Suuri-viskikirja-006Kaikkineen tuntuu, että Viskien maailmassa fokus oli silti enemmän aiempien aikakausien pullotteissa ja tässä teoksessa hiukan uudemmissa julkaisuissa.

Kokonaisuutta värittävät jaksot, jotka selvästi perustuvat Nikkasen viimeisimpiin viskimatkoihin. Tobermorylta on tarttunut paljon mukaan, tislaamopäällikkö Graham Brownin haastattelun lisäksi tislaamon tuotantoa on maistelukuvauksissa huomattavat määrät. Bunnahabhain on esillä huomattavan laajalla paketilla, johon liittyy myös tislaamopäällikkö Andrew Brownin haastattelu.

Juran viskejä on mukana selvästi enemmän kuin Viskien maailmassa, ja nyt niitä värittävät myös Nikkasen henkilökohtaiset valokuvat tislaamolta. Irlanti-osuudessakin on Tullamore Dew -viskejä esitelty laajalti, ja sen perään on haastateltu tislaamon avainhenkilöitä. Mutta selväähän se on, että viskikirjan sisältöjä kerätään näin – jalkatyöllä.

Nikkanen-Suuri-viskikirja-009Viskin Ystävien Seuran tastingit ovat tässä vielä näkyvämmin esillä kuin Viskien maailmassa, jalkatyötä nekin. Nyt nuorille Ardbegeille 1960–1970-luvuilta löytyy aukeama tilaa, yhden aikakauden Springbankit ovat mukana, tusinan Bowmoren maistelusessio löytyy. Myös Bob Barleyn järjestämästä David Stewartin Balvenie-masterclassista on irronnut kirjaan paljon sisältöä. Vielä kun Nikkanen on ystävineen esillä monissa kuvissa, tietty sisäänpäin lämpiävyyden vaara on olemassa. Kuittaan sen silti tällä henkilökohtaiseen intohimoon liittyvällä eetoksella, mitä Nikkanen jo esipuheessaan korostaa.

Ja itse asiassa intohimo näkyy tässä kirjassa myös hiukan rajuotteisempana tiettyjen tuotteiden kritisointina kuin mitä Viskien maailmassa nähtiin. Tällä kertaa joukosta löytyy myös näin rujoja kommentteja kuin Michter’s Bourbonin kohdalla: ”Ei pudonnut, varsin tylsä viski. Hukuta tämä ahtojäillä tai kaada kyytiin aimo loraus Fentimansin kirsikkakolaa.”

Nikkanen-Suuri-viskikirja-007Viskien maailmaan verrattuna sekoiteviskien osuus on tässä teoksessa merkittävästi laajempi. Nikkanen on kuuliaisesti maistellut kaikki Alkon myydyimmät blendiviskit ja yrittänyt löytää niistä kaikista jotain hyvää. Todella monesta tuo hyvä puoli löytyy. Oikeastaan vain Alkon halvimmat, noin 20 euroa 70 senttilitran pulloissa maksavat The Claymore ja Highland Reserve saavat oikein kunnon tyrmäykset. ”Säästä hyvä kokis toiseen lasiin…”

Merkillepantavaa sekoiteviskiosuudessa on, että muun muassa Famous Grousen ja Johnnie Walkerin tuotantoon mennään todella syvälle. Nikkanen tuntuu maistaneen kaiken mahdollisen, mitä on käsiinsä saanut. Erityisen huimana juttuna pidän Johnnie Walkeriin liittyvää osuutta, johon liittyy myös Suomen Mr. Johnnie Walkerin Heikki Virtasen henkilökuva. En ole koskaan ollut Johnnie Walkerin ystävä, mutta tajusin ensimmäistä kertaa, miksi siihenkin on mahdollista kehittää intohimoinen suhde.

Nikkanen-Suuri-viskikirja-013Ylipäänsä Suuri viskikirja aiheutti minussa jonkinlaisen liikahduksen sekoiteviskien suhteen. En ole koskaan blendeistä pitänyt, ja jos olisin jatkanut niiden parissa, kaapissani olisi edelleen ainoana viskinä Grant’s, jota nauttisin yhtä harvoin kuin nautin nykyään Bombay Sapphirea – eli en koskaan. Kuitenkin mielessäni takoo se tosiasia, että blendiviskien myynti sukeltaa ja tislaamot ovat ajautumassa sen takia vaikeuksiin.

Blendien myynnin sakkaaminen aiheuttaa erittäin epämiellyttäviä seurauksia rakastamieni single malt -viskien kategorialle: ikämerkitsemättömien viskien määrää on valikoimissa pakko kasvattaa, koska nuoria viskejä on saatava liikkeelle ajoissa; hyvien mallasviskien saatavuus heikkenee; hinnat nousevat.

Nikkanen-Suuri-viskikirja-012Aiemmin olen ajatellut, miten hienoa on, että hyvät mallasviskit ovat olemassa surkeista sekoiteviskeistä huolimatta. Nykyään ajattelen, että hyvät mallasviskit ovat olemassa erityisesti noiden sekoiteviskien ansiosta. Blendien myynnillä on hoidettu kassavirtaa sisään, ja nimenomaan tuon pääoman ansiosta on ollut varaa pitää parhaat tynnyrit kypsymässä ja pullottaa ne juuri oikeaan aikaan. Simple as that.

Suuressa viskikirjassa sekoiteviskit saavat tosiaan enemmän tilaa kuin Viskien maailmassa. Lisäksi nyt mukana on sekä Oseania-osuus että Afrikka-osuus, kummatkin täysin uutta sisältöä viskeineen – olkoonkin, että Afrikkaa esitellään vain kolmen melko satunnaiselta vaikuttavan viskin voimalla.

Nikkanen-Suuri-viskikirja-010Kirja päättyy jaksoon, joka oikeastaan naulaa oivallukseni sekoiteviskien merkityksestä. Pari vuotta sitten ilmestyneiden englanninkielisten viskikirjojen (erityisesti mainitsen Dave Broomin Whisky: The Manualin sekä Neil Ridleyn ja Gavin D. Smithin Let Me Tell You About Whiskyn) vanavedessä viskidrinkkipuolikin on nyt mukana. Nuoret suomalaiset baarimikot esittelevät viskireseptejään ja filosofiaansa. Aiemmin olisin pitänyt kaikkea tätä lähinnä epämiellyttävänä, mutta nyt ymmärrän. En halua juoda yhtään Single Malt Old Fashioned -drinkkiä, mutta jos saamme kaikki muut juomaan niitä, ehkä viskille käy lopulta hyvin.

Suuressa viskikirjassa oikoluku on selvästi paremmin hoidettu kuin Viskien maailmassa, jonka kieliasusta nurisin aiemmin. Muutamia lapsuksia toki löytyy, mutta ei enää niin toistuvasti kuin edellisessä teoksessa. Tässä on tosin edelleen se sama tekijätietoihin liittyvä pulma kuin Viskien maailmassa oli: Nikkanen kertoo vasta jälkisanoissa tulevissa Kiitoksissa, että Petteri Hakkarainen on kirjoittanut teoksen viskimatematiikkaluvun ja että aineistoa teokseen ovat tuottaneet myös Mikael Karttunen ja Jari Tuominen.

Oletan, että Tuominen on jälleen Kysy kemistiltä -osuuksien takana, mutta huomaan olevani jonkinlainen puristi, koska pidän siitä, että kirjoittajan nimi on tekstissä näkyvissä. Minusta tuntuu vahvasti siltä, että kirjan viimeisen artikkelin Drinkin valmistuksen sietämätön helppous kohdalle olisi ollut hyvä laittaa tekijätieto näkyvästi mukaan. Kirjoittajatiedon löytää vain, jos tajuaa katsoa kirjan alkulehdille – se on laitettu sinne painatustietojen ja muiden yhteyteen. Osuus on siis Mikael Karttusen käsialaa.

Aivan lopuksi Nikkasen tuleviin kirjaprojekteihinkin löytyy Suuresta viskikirjasta viittaus. Japanilaisten viskin kohdalla Chichibun kuvatekstissä lukee näin:

Chichibun ja Hanyun jäännösvaraston omistaja Ichiro Akuto on sekoittanut keskenään kevyitä Hanyun ja nuorempia Chichibun viskejä. Nämä viskit on viimeistelty erityylisissä tynnyreissä. Onko osassa pullotteita havaittavissa oleva savuinen tervaisuus peräisin Hanyusta vai Chichibun turvesavuisesta tisleestä? Tähän pyrin vastaamaan tulevissa kirjaprojekteissani.

Ehkä sieltä on siis vielä yksi kirja tulossa. Jos ensimmäinen teos oli Black ja nyt saatiin White, onko kolmas siis Gold? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa tämä nykyinen formaatti tuntuu loppukäsitellyltä jo Viskien maailman ja Suuren viskikirjan jälkeen.

Jos pitäisi valita näistä teoksista vain toinen, kumman valitsisin? En tiedä. Todennäköisesti poimisin Viskien maailman, onhan sillä kuitenkin pioneeriasema näistä kirjoista. Lisäksi sen viskipornopitoisuus oli sen verran korkeampi kuin Suuren viskikirjan, että sekin saattaa painaa vaakakupissa, kun oikein marginaaleilla pelataan.

Kaikkineen Suuri viskikirja jatkaa Viskien maailman aloittamalla kunniakkaalla tiellä. Monumentaalinen teos, jolla on paikkansa suomalaisen viskifanaatikon kirjahyllyssä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s